1. Naisopettaja X oli ollut lukuisia
kertoja sukupuoliyhteydessä ja muulla tavoin tehnyt seksuaalisia tekoja
kahdelle poikaoppilaalleen (A ja B), jotka olivat tapahtuma-aikaan 13–15- ja
12–13-vuotiaita. Opettajan syyksi oli Helsingin hovioikeudessa luettu kaksi
törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi seksuaalista
hyväksikäyttöä sekä törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen.
2. Hovioikeus kovensi Vantaan käräjäoikeuden X:lle tuomitsemaa yhteistä 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistusta ja tuomitsi hänet yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin tuominnut X:n viralta pantavaksi. Hovioikeus on, toisin kuin käräjäoikeus, katsonut, että rikoksen selvittämispyrkimykseen nojautuvan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 § 3 kohta) käyttämiselle ei ole asiassa ollut edellytyksiä.
3. Korkein oikeus (KKO) myönsi X:lle valitusluvan rangaistuksen mittaamisen osalta. Tuomiossaan KKO totesi, että toisen oppilaan (B) osalta opettaja oli esitutkinnassa vähitellen kertonut teoista sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät ilmenneet häneltä takavarikoiduista tietokoneesta ja matkapuhelimesta löydetyistä osapuolten välisistä viesteistä.
4. KKO katsoi, että X:n myötävaikutusta rikostensa selvittämiseen on pidettävä kokonnaisuutena merkittävänä ja että rangaistusta määärättäessä on sovellettava RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. KKO tuomitsi X:n yhteiseen 4 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Äänestys 3-2, vähemmistö määräsi X:lle yhteiseksi rangaistukseksi 4 vuotta 4 kuukautta vankeutta.
Ratkaisuseloste KKO 2018:60
5. Vantaan käräjäoikeudessa asia ratkaistiin käräjätuomari Jyrki Rinnemaan puheenjohdolla ns. lautamieskokoonpanossa. Rinnemaa toimi 1980-luvulla Ikaalisten käräjäoikeuden notaarina. Helsingin hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Terhi Mattila ja Heikki Rautiola. Hovioikeus julkaisi ratkaisustaan 8.3.2017 tiedotteen, jossa ei ole kuitenkaan otettu kantaa ko.lieventämisperusteen soveltamista koskevaan kysymykseen.
6. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteena on tekijän ja asianomistaan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä.
7. KKO on viime vuosina antanut lukuisia rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Niiden avulla KKO on pyrkinyt ohjaamaan ja yhtenäistämään alempien tuomioistuinten rangaistuskäytäntöjä. Vuonna 2017 hakusanaa "rangaistuksen märääminen" on käytetty 17 KKO:n ennakkopäätöksessä.
8. KKO on antanut rangaistuksen määräämisestä tai mittaamisesta koskevia ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja) etenkin huumausainerikosten ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta. Nyt kommentoitavan ratkaisun perustelukappaleissa 12 ja 13 mainitaan ja selostetaan rangaistuksen mittaamisen osalta seitsemää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa ennakkopäätöstä, jotka on annettu vuosina 2011-2018. KKO:n on viitannut useimmin ratkaisuun KKO 2011:102, jossa on määritelty myös sitä, mikä on nimenomaan rangaistuksen määräämistä koskevien ennakkopäätösten merkitys seuraamusharkinnan oikeuslähteenä.
9. OTL, oikeussihteeri Heikki Kemppinen ja OTT, erityisasiantuntija Jukka Siro ovat äskettäin ilmestyneessä Lakimies-lehden numerossa 5/2018 julkaistussa artikkelissa Oikeuskäytäntöön viittaaminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä selvittäneet muun ohella sitä, kuinka usein ja millä tavalla KKO viittaa omiin rangaistuksen mittaamista koskeviin ratkaisuihinsa.
10. KKO:n aiemmin antamia mittaamisratkaisuja, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, selostetaan nyt kommentoitavssa tuomiossa mielenkiintoisella tavalla. KKO:n ennakkopäätöksiä kannattaisikin lukea myös siltä kannalta, miten ratkaisuja on perusteltu ja mihin kaikkiin seikkoihin esimerkiksi juuri rangaistusta mittattessa on syytä kiinnittää huomiota.
11. Teoksessa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (2011) on erillinen luku (XI) seuraamusperusteluista (ss. 481-521), jossa käsitellään aika laajasti mm. sitä, miten rangaistuksen mittaamista olisi syytä perustella.
2. Hovioikeus kovensi Vantaan käräjäoikeuden X:lle tuomitsemaa yhteistä 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistusta ja tuomitsi hänet yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin tuominnut X:n viralta pantavaksi. Hovioikeus on, toisin kuin käräjäoikeus, katsonut, että rikoksen selvittämispyrkimykseen nojautuvan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 § 3 kohta) käyttämiselle ei ole asiassa ollut edellytyksiä.
3. Korkein oikeus (KKO) myönsi X:lle valitusluvan rangaistuksen mittaamisen osalta. Tuomiossaan KKO totesi, että toisen oppilaan (B) osalta opettaja oli esitutkinnassa vähitellen kertonut teoista sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät ilmenneet häneltä takavarikoiduista tietokoneesta ja matkapuhelimesta löydetyistä osapuolten välisistä viesteistä.
4. KKO katsoi, että X:n myötävaikutusta rikostensa selvittämiseen on pidettävä kokonnaisuutena merkittävänä ja että rangaistusta määärättäessä on sovellettava RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. KKO tuomitsi X:n yhteiseen 4 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Äänestys 3-2, vähemmistö määräsi X:lle yhteiseksi rangaistukseksi 4 vuotta 4 kuukautta vankeutta.
Ratkaisuseloste KKO 2018:60
5. Vantaan käräjäoikeudessa asia ratkaistiin käräjätuomari Jyrki Rinnemaan puheenjohdolla ns. lautamieskokoonpanossa. Rinnemaa toimi 1980-luvulla Ikaalisten käräjäoikeuden notaarina. Helsingin hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Terhi Mattila ja Heikki Rautiola. Hovioikeus julkaisi ratkaisustaan 8.3.2017 tiedotteen, jossa ei ole kuitenkaan otettu kantaa ko.lieventämisperusteen soveltamista koskevaan kysymykseen.
6. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteena on tekijän ja asianomistaan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä.
7. KKO on viime vuosina antanut lukuisia rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Niiden avulla KKO on pyrkinyt ohjaamaan ja yhtenäistämään alempien tuomioistuinten rangaistuskäytäntöjä. Vuonna 2017 hakusanaa "rangaistuksen märääminen" on käytetty 17 KKO:n ennakkopäätöksessä.
8. KKO on antanut rangaistuksen määräämisestä tai mittaamisesta koskevia ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja) etenkin huumausainerikosten ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta. Nyt kommentoitavan ratkaisun perustelukappaleissa 12 ja 13 mainitaan ja selostetaan rangaistuksen mittaamisen osalta seitsemää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa ennakkopäätöstä, jotka on annettu vuosina 2011-2018. KKO:n on viitannut useimmin ratkaisuun KKO 2011:102, jossa on määritelty myös sitä, mikä on nimenomaan rangaistuksen määräämistä koskevien ennakkopäätösten merkitys seuraamusharkinnan oikeuslähteenä.
9. OTL, oikeussihteeri Heikki Kemppinen ja OTT, erityisasiantuntija Jukka Siro ovat äskettäin ilmestyneessä Lakimies-lehden numerossa 5/2018 julkaistussa artikkelissa Oikeuskäytäntöön viittaaminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä selvittäneet muun ohella sitä, kuinka usein ja millä tavalla KKO viittaa omiin rangaistuksen mittaamista koskeviin ratkaisuihinsa.
10. KKO:n aiemmin antamia mittaamisratkaisuja, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, selostetaan nyt kommentoitavssa tuomiossa mielenkiintoisella tavalla. KKO:n ennakkopäätöksiä kannattaisikin lukea myös siltä kannalta, miten ratkaisuja on perusteltu ja mihin kaikkiin seikkoihin esimerkiksi juuri rangaistusta mittattessa on syytä kiinnittää huomiota.
11. Teoksessa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (2011) on erillinen luku (XI) seuraamusperusteluista (ss. 481-521), jossa käsitellään aika laajasti mm. sitä, miten rangaistuksen mittaamista olisi syytä perustella.
5 kommenttia:
Onko arvon blogistilta jäänyt huomaamatta ratkaisu KKO:2018:58, joka koski blogikirjoituksissa 12 ja 44 käsiteltyä Helsingin laamannin ja käräjätuomareiden menettelyä ? Päästikö KKO tuomarit kuin koiran veräjästä? Kantoiko entinen laamanni alaistensa synnit?
Hiukan sisäisesti ristiriitainen tuo päätös. Ensin kappaleessa 29 todetaan ettei tunnustuksen oma-aloitteisuuden edellyttäminen ei ole enää rikosoikeudellisesti perusteltua, mutta sitten kuitenkin kohdassa 30 korostaa, että on kerrottu asioista jotka eivät olleet viranomaisten tiedossa, eli juurikin oma-aloitteista tunnustamista.
Mitä tuosta nyt sitten pitäisi ajatella? Tunnustamisoikeudenkäynnissä saatavaan alennukseen viittaaminen on hyvä ja relevantti perustelu.
Jäin kaipaamaan johtopäätöstä miten KKO:n perustelu täytti Virolainen-Martikaisen kriteerit.
KKO:n tapa korostaa omien ennakkopäätösten merkitystä kaipaisi minusta laajempaa keskustelua liittyen 1980-luvulla käytyyn silloisen presidentti Olssonin kommentista virinneeseen keskusteluun ennakkopäätösten sitovuuden. Silloinen oikeustiede taisi tyrmätä sitovuuden. Onkohan KKO hirvittämässä itselleen asemaa, joka ei sille ainakaan säädettynä kuulu.
Kappaleessa 29 oma-aloitteisella tunnustuksella tarkoitetaan sitä, että rikoksentekijä menee poliisiasemalle ja ilmoittaa tehneensä jonkun rikoksen, josta häntä ei muuten epäiltäisi.
Höpön höpö.
Lähetä kommentti