407. Todistustaakka. Näytön arvointi. Yksityinen pysäköinninvalvonta. KKO 2026:24

 

1. Yksityinen pysäköinninvalvonta tarkoittaa kiinteistönomistajien tai yritysten oikeutta valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla ja määrätä pysäköintiehtojen rikkomisesta valvontamaksu. Valvontaa harjoittavat pysäköintiyhtiöt liikekeskusten, taloyhtiöiden yms. yksityisten kiinteistön omistajien lukuun. Kunnallisessa pysköinninvalvonnassa puolestaan on kysymys pysäköintiä koskevien säännösten valvonnasta yleisillä katualueilla, toreilla ja muilla vastaavilla paikoilla. 

2. Kunnallisesta  pysäköinnin valvonnasta säädetään lailla (727/2011), kun taas yksityinen pysäköinninvalvonta perustuu yksityisoikeudelliseen sopimusoikeuteen. Kunnallisessa valvonnassa laissa säädetty pysäköintivirhemaksu on tyypillisesti 60 euroa ja korkeimmillaan 80 euroa. Samaa suuruusluokkaa ovat myös yksityisen pysäköinnin valvontamaksut. Kunnallisen pysäköintivirhemaksun antaa kunnallinen pysäköinnintarkastaja tai poliisi, valvontamaksun puolestaan valvontaa harjoittava yritys. Näitä yrityksiä on noin 20 kaupungissa ja suurimpia niistä ovat valtakunnalliset ParkkiPate Oy ja Aimo Park Finland Oy.

3. Sopimussakon luonteinen valvontamaksu perustuu pysäköintiehtoja koskevan sopimuksen rikkomiseen. Kuten korkeimman oikeuden vuonna 2010 antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2010:23  mainitaan, yksityiselle alueelle asetettujen opastetaulujen mukaisten ehtojen vastaisesti ajoneuvon pysäköineen ja pysäköinninvalvontaa alueella harjoittaneen yhtiön välille katsotaan syntyneen sopimus, jonka perusteella autoilija on velvollinen suorittamaan valvontayhtiölle ehtojen mukaisen valvontamaksun. Kun autoilija ajaa yksityiselle pysäköintialueelle, hänen katsotaan konkludenttisesti hyväksyneen kylteissä mainitut pysäköintiehdot, joissa on ilmoitettu myös ehtojen rikkomisesta aiheutuvan valvontamaksun suuruus. 

4. Yksityistä pysäköinninvalvontaa on Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa, vastustettu jo ennen ratkaisun KKO 2010:23 antamista ja myös sen jälkeen väittämällä, että valvontamaksussa olisi kyse rangaistuksenluonteisesta seuraamuksesta, jonka voi määrätä vain viranomainen, koska  pysäköinninvalvonta olisi myös yksityisillä alueilla julkisen vallan käyttöä (PL 124 §). Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Korkein oikeus hylkäsi vuonna 2011 hakemuksen, jolla tapauksessa KKO 2010:23 valvontamaksun saanut autoilija vaati ratkaisun purkamista, koska tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen sen vuoksi, että siinä oli sovellettu lakia perustuslakivaliokunnn lausunnon vastaisesti (KKO 2011:43). Korkein oikeus ei yhtynyt näkemykseen vaan hylkäsi purkuhakemuksen katsoen, ettei perustuslakivaliokunnan lausunnolla ollut vaikutusta asiassa.

5. Itse kerroin jo vuonna 2008 eli ennen korkeimman oikeuden kyseistä ratkaisua julkaistussa blogissa numero 49/27.11.2008, että yksityinen "parkkisakko" on laillinen:

https://jyrkivirolainen.blogspot.com/2008/11/yksityinen-parkkisakko-on-laillinen.html 

6. Yksityisestä pysäköinnistä on yritetty säätää kahteen eri otteeseen lakia, mutta siinä ei ole onnistuttu lähinnä valtiosääntö- ja hallinto-oikeusoppineiden perustuslakivaliokunnalle perustulain 124 §:n tulkinnasta antamien osin harhaanjohtavien asiantuntijalausuntojen takia. Katso HE 223/2010 vp ja PeVL 57/2010 vp.

7. Yksityinen pysäköinninvalvonta voi ilman lainsäädäntöäkin hyvin ja sitä harjoitetaan tehokkaasti. Autoilijan oikeusturvasta on huolehdittu muun muassa siten, että hän voi reklamoida valvontamaksusta parkkiyhtiölle, jos valvontamaksu on hänen mielestään aiheeton. Toimintaa vastustavat soraäänet ovat vähitellen vähentyneet, mutta käytännössä esiintyy edelleen joitakin tulkinnanvaraisia tilanteita, joissa autoilijat yrittävät välttää valvontamaksun suorittamisen. 

8. Yleisin reklamaation ja erimielisyyden aihe on se, kuka pysäköityä autoa on ajanut, sillä pysäköintiä koskeva sopimus sitoo vain ajoneuvon kuljettajaa, ei suoraan auton omistajaa tai haltijaa, ellei tämä ole itse ollut kuljettajana. Auton omistaja tai haltija voi kiistää ajaneensa ja väittää, että todistus- tai näyttötaakka ajoneuvon kuljettajasta on parkkiyhtiöllä. Parkkiyhtiöt ovat toisella kannalla ja katsovat, että auton omistajan tai haltijan on esitettävä näyttö siitä, ettei ole itse autoa pysäköinyt. Käräjä- ja hovioikeuksissa asiasta on annettu viimeisten 15-20 vuoden aikana erilaisia ratkaisuja.

9. Sallittakoon minun hieman omahyväisesti mainita, että olen itse alusta saakka ollut muun muassa blogikirjoituksissa (Virolaisen prosessioikeusblogi) sillä kannalla, että todistustaakka kysymyksestä kuuluu ajoneuvon kuljettamisen kiistäneelle auton omistajalle tai haltijalle, ei parkkiyhtiölle. Katso esimerkiksi blogeja numero 316 "Todistustaakkaoppia parkkimaksuasioissa"; julkaistu 15.9. 2010, ja numero 489 "Todistustaakka parkkimaksuasiassa, kuluttajariitalautakunnalta virheellinen suositus"; julkaistu 6.10.2011.

https://jyrkivirolainen.blogspot.com/2010/09/316-todistustaakkaoppia.html 

10. Nyt asiasta on viimeinkin saatu korkeimman ennakkopäätös eli julkaistu ratkaisu, jonka Finlex-numero on KKO 2026:24. Sen otsikossa mainitaan ainoastaan asia, josta tapauksessa on kysymys, mutta ei ratkaisun pääsisältöä ja oikeusohjetta. Ratkaisun otsikossa on kolme asiasanaa: todistelu, näytön arviointi ja todistustaakka. Puutteena on pidettävä sitä, että asia- tai hakusanana ei mainita yksityistä pysäköinninvalvontaa, joka tosin ilmenee otsikon tekstiosasta. Otsikko kuuluu näin:

Yksityistä pysköinninvalvontaa harjoittava yhtiö vaati kanteessaan ajoneuvon haltijaksi rekisteriin merkityltä henkilöltä niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja pysäköintialueen ehtojen vastaisen pysäköinnin perusteella. Rekisteriin merkitty haltija kiisti kuljettaneensa ajoneuvoa kanteessa tarkoitetuna aikana. Kysymys näytön arvioinnista (Ään.) 

 KKO 2026:24

11.Tapauksessa auto, jonka rekisteriin merkitty haltija oli naishenkilö B, oli kesäkuussa 2020 ja toisen kerran kesäkuussa 2021 pysäköity Ulvilantiellä Helsingissä sijaitsevalle yksityiselle pysäköintialueelle. Yksityistä pysäköinninvalvontaa alueella harjoittava ParkkiPate Oy vaati Helsingin käräjäoikeudessa B:n velvoittamista maksamaan sille valvontamaksut, yhteensä 120 euroa, koska pysäköinti oli molemmilla kerroilla ollut pysäköintialueella vallitsevien ehtojen vastaista. B vastusti kannetta, koska hän ei ollut kuljettanut autoa mainittuina ajankohtina.

12. Helsingin käräjäoikeus, yhden tuomarin (käräjäoikeusnotaarin) kokoonpanossa, hylkäsi kanteen tuomiolla 25.5.2022 katsoen, että näyttötaakka ajoneuvon kuljettajasta kuului lähtökohtaisesti parkkiyhtiölle. Helsingin hovioikeus, jonne ParkkiPate Oy valitti, sen sijaan hyväksyi kanteen 3.9.2024 annetulla tuomiolla. Hovioikeuden mukaan B ei ollut esittänyt mitään todistelua auton pysäköineestä henkilöstä, vaikka hänellä olisi ollut paremmat mahdollisuudet siihen kuin parkkiyhtiöllä.

13. Näyttökynnys ilmaisee sen, mitä oikeusjutussa voidaan pitää riittävänä näyttönä tietystä juridisesti merkittävästä seikasta (oikeustosiseikasta).  Riita-asiassa näytttökynnys ylittyy, jos asianosainen on esittänyt seikasta uskottavan näytön. Todistustaakka puolestaan määrittelee, kumpi asianosaisista kärsii haitallisen seuraamuksen siitä, että jokin oikeustosiseikka on jäänyt vaille riittävää näyttöä. 

14. Korkein oikeus myönsi B:lle valitusluvan. B vaati valituksessaan, että hoviokeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden kanteen hylkäävän tuomion varaan. ParkkiPate Oy vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. 

15. Korkein oikeus totesi perusteluissaan ensinnäkin, että sopimusperusteisten valvontamaksujen perimistä koskevissa asioissa näyttötaakkaa ja -kynnystä koskevaan arviointiin soveltuvat todistelua riita-asioissa yleisesti koskevat säännökset (perustelujen kohta 6). Lähtökohtana on siis OK 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukainen todistustaakan jakautuminen ja pykälän 2 momentin mukainen uskottavaa näyttöä koskeva vaatimus. Ensiksi mainitun lainkohdan mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa ja vastustamisensa perustuu. Jälkimmäisen momentin mukaan seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön.

16. KKO jatkoi, että OK 17 luvun 2 §:n 4 momentista ilmenevin tavoin asian laatu voi antaa aiheen poiketa edellä mainituista pääsäännöistä (kohta 7). Asian laatua arvioitaessa huomioon voidaan ottaa muun ohella kokemusperäinen todennäköisyys, asianosaisten näyttömahdollisuudet ja asianomaisen lainsäädännön toimivuus. Vakiintuneen käsityksen mukaan sillä, joka vetoaa sopimukseen vaatimustensa tueksi, on todistustaakka sopimuksen syntymisen edellytyksistä. Yksityistä pysäköinninvalvontamaksua koskevassa asiassa ei KKO:n mukaan ole syytä asian laadun vuoksi poiketa tästä OK 17 luvun 2 §:n 1 momentin pääsäännön mukaisesta todistustaakan jakautumisesta. Asian laatu ei anna aihetta poiketa myöskään näytöltä vaadittavaa vahvuutta koskevasta saman pykälän 2 momentin säännöksestä. KKO:n mukaan todistustaakka valvontamaksun suorittamiseen velvoittavan sopimuksen syntymisen edellytyksenä olevista seikoista on siten valvontamaksua vaativalla kantajalla, jonka on kyseisten seikkojen ollessa riitaisia esitettävä uskottava näyttö muun muassa siitä, että juuri vastaaja on pysäköinyt ajoneuvon. - Tiukka linja siis - lähtökohtaisesti - mutta tämän jälkeen seuraa ratkaisun kannalta varsinainen pääpointti.

17. KKO nimittäin totesi, että näyttökynnyksen ylittymistä ja vastapuolelle syntyvää velvollisuutta esittää vastatodistelua on kuitenkin arvioitava tapauskohtaisesti (kohta 8). Näyttötaakka voi riita-asioissa käytännössä siirtyä väitteen esittäjän vastapuolelle suhteellisen varhaisessa vaiheessa, jos väitteen tueksi on esitetty varteenotettavaa näyttöä ja vastapuolella on selvästi paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä riitaisesta kysymyksestä. Mikäli vastapuoli ei tällöin täytä omaa todistustaakkaansa, voidaan uskottavan näytön kynnyksen yleensä katsoa ylittyneen. Päänäyttöä horjuttavalta vastanäytöltä ei toisaalta lähtökohtaisesti vaadita vastaavanlaista todistusvoimaa kuin lähtökohtaisesti riittäväksi katsottavalta päänäytöltä.

18. KKO lausui, että yleisen kokemussäännön mukaan ajoneuvon haltijaksi rekisteriin merkitty luonnollinen henkilö usein joko kuljettaa ajoneuvoa itse tai ainakin tietää, kenen muun käytössä ajoneuvo tiettynä aikana on. Ajoneuvon tällaisella haltijalla on myös yleensä selvästi paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä hallitsemansa ajoneuvon kuljettajasta pysäköintihetkellä kuin yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavalla taholla. KKO:n mukaan nämä kokemusperäistä todennäköisyyttä ja asianosaisten näyttömahdollisuuksia koskevat näkökohdat on otettava huomioon, kun arvioidaan näyttökynnyksen ylittymistä ja todistustaakan siirtymistä todistelun kohdistuessa siihen, kuka on kuljettanut ajoneuvoa pysäköinnin ajankohtana (kohta 9).

19. Edellä minittujen näytön harkintaa koskevien "yleisten oppien" jälkeen KKO siirtyi käsittelemään nyt puheena olevaa tapausta (perustelukappaleet 10-13). KKO:n mukaan asiassa on riidatonta, että valvontamaksun parkkiyhtöltä saanut (B) on kysymyksessä olevan ajoneuvon rekisteriin merkitty haltija ja ettei asiassa ole edes väitetty, että rekisteriin olisi ajoneuvon haltijaksi merkitty ketään muuta B:n ohella. Ottaen huomioon edellä muun muassa kokemusperäisestä todennäköisyydestä ja asianosaisten näyttömahdollisuuksista lausuttu KKO katsoi, että tällaisessa tilanteessa voidaan lähtökohtaisesti pitää uskottavana, mikäli merkittävää vastanäyttöä ei esitetä, että juuri B on kuljettanut ajoneuvoa, kun se on pysäköity kanteessa tarkoitetulle pysäköintialueelle.

20. Kyseisessä tapauksessa B on kiistänyt kuljettaneensa ajoneuvoa kyseisinä ajankohtina, eikä hänellä väittämänsä mukaan ole tietoa siitä, kuka ajoneuvoa on tuolloin kuljettanut. B on väittänyt, että hänen perheessään on neljä henkilöä, joilla on ajo-oikeus, ja useita autoja, joita perheenjäsenten lisäksi on satunnaisesti käyttänyt myös useampi perheen ulkopuolinen henkilö. Lisäksi B on vedonnut siihen, että hän on reklamoinut valvontamaksuja koskevista maksumuistutuksista. Korkeimmassa oikeudessa B on vielä väittänyt, että hänen tyttärensä ystävä asuu kyseisen pysäköintialueen läheisyydessä. ParkkiPate Oy on kiistänyt B:n väitteiden todenperäisyyden muuten kuin maksumuistutuksista tehtyjen reklamaatioiden osalta.

21. KKO totesi, että B ei ole esittänyt edellä mainittujen parkkiyhtiön riitauttamien väitteiden tueksi minkäänlaista todistelua. Häntä itseään ei esimerkiksi ole kuultu todistelutarkoituksessa, jolloin hän olisi voinut kertoa kyseisistä seikoista ja jolloin hänen kertomuksensa uskottavuutta näyttönä olisi voitu arvioida. Näin ollen B:n ei voida katsoa horjuttaneen sitä näyttöä, joka on edellä lähtökohtaisesti katsottu riittäväksi osoittamaan, että hän on itse kuljettanut ajoneuvoa, kun se on pysäköity kanteessa tarkoitetulle pysäköintialueelle.

22. Siitä, että B oli pysäköinyt ajoneuvon kanteessa väitetyn mukaisesti, oli KKO:n mukaan esitetty sellainen uskottava näyttö, että kyseinen seikka voidaan asettaa tuomion perustaksi. Näin ollen KKO ei muuttanut Helsingin hovioikeuden tuomiota, jolla ParkkiPate Oy:n kanne 120 euron suuruisten valvontamaksujen suorittamisesta oli hyväksytty.  

23. KKO:ssa äänestys 4-1. Oikeusneuvos Ilveskero hylkäsi ParkkiPate Oy:n kanteen, koska pelkästään se seikka, että B oli auton haltija, ei muodostanut uskottavaa näyttöä siitä, että hän oli pysäköinyt auton kanteessa tarkoitetulla tavalla; oikeusneuvoksen perustelut eivät ole blogistia vakuuttaneet.

----- 

24. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös selkiyttää epäselvää - sellaiseksi tarkoituksella tehtyä - tilannetta. Ratkaisu saanee myös siviilioikeuden tutkijat vihdoin kiinnittämään huomiota siihen, että todistustaakan jakautumisessa on todistusteorioiden ohella otettava huomioon myös tietyt arkijärkeen perustuvat reaaliset ja käytännölliset näkökohdat. 

25. Prosessualisteille on jo vanhastaan ollut selvää, että riita-asiassa todistustaakan jako liittyy kiinteästi näyttökynnyksen ylittymiseen ja että kumpaankiin niitä arvioitaessa tulee ottaa huomioon juuri korkeimman oikeuden ratkaisussa mainitut tekijät eli (a) yleisen elämänkokemukseen perustuva alkuperäistodennäköisyys, (b) asianosaisten erilaiset mahdollisuudet varautua näytön esittämiseen sekä (c) tapaukseen sovellettavan aineellisen normiston tavoitteet. Tällaista todistustaakan joustavuutta on korostettu jo Jouko Halilan vuonna 1955 ilmestyneessä kirjassa Todistustaakan jaosta sekä  myöhemmin sen jälkeen julkaistuissa todistelua riita-asiassa käsittelevissä oppi- ja väitöskirjoissa. 

26. Vaikka valvontamaksun suorittamista koskevassa jutussa pysäköintiyhtiön on lähtökohtaisesti esitettävä näyttö muun muassa siitä, että juuri vastaaja oli pysäköinyt ajoneuvon, näytöksi tästä riittää, että vastaaja on merkitty rekisteriin ajoneuvon haltijaksi. Tämän jälkeen todistustaakka siirtyy vastaajalle, koska yleisen elämänkokemuksen mukaan on pidettävä uskottavana, että nimenomaan ajoneuvon haltija on kuljettanut autoa, kun se oli pysäköity yksityiselle alueelle. Vastaajana olevalla auton haltijalle on myös parkkiyhtiötä selvästi paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä auton käytöstä ja kuljettajasta pysäköintiaikana. Tämä on perusteltua myös siksi, että todistustaakan sälyttäminen kokonaan valvontayhtiölle tekisi pysäköinninvalvonnasta hankalaa ja kallista, nostaisi valvontamaksujen suuruutta ja vaikeuttaisi yksityisten kiinteistöjen käyttöä.

27. Kuten KKO:n ratkaisun perusteluista ilmenee, näyttökynnyksen taso ei ole kaikissa riita-asioissa vakio, vaan voi tietyissä juttutyypeissä ja toisinaan myös jonkin oikeustosiseikan kohdalla laskevasti tai nostavasti vaihdella, jolloin puhutaan näyttökynnyksen joustavuudesta. Tämä johtaa todistustaakan uudelleen arviointiin ja siirtymiseen (kääntymiseen) tietyn seikan kiistäneelle osapuolelle.    

28. Selostetussa tapauksessa vastaaja B ei näytön esittämiseen kyennyt, joten hän hävisi oikeusjutun. Lehtitietojen mukaan B joutui 120 euron suuruisten valvontamaksujen lisäksi korvaamaan ParkkiPate Oy:lle muistutus- ja perintäkulut sekä yli 2 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut (Helsingin Sanomat 17.3.)