keskiviikko 24. toukokuuta 2017

47. Tuomas Pöysti aloittaa oikeuskanslerina vasta ensi vuoden alussa

                            Ei vallan vahtikoira,  vaan ärhäkkä paimenkoira

1. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti tänään valtioneuvoston uudeksi oikeuskansleriksi alivaltiosihteeri, oikeustieteen tohtori Tuomas Pöystin. Niinistö päätti nimityksestä valtioneuvoston esityksen mukaisesti. Edellinen oikeuskansleri jaakko Jonkka jäi eläkkeelle huhtikuun lopussa. Pöysti aloittaa tehtävässä ensi vuoden alusta lukien.

2. Oikeuskanslerin valintaprosessi oli varsin epätavallinen ja jopa hieman surkuhupaisa. Olen kertonut asiasta aiemmin kahdessa blogikirjoituksessa. Oikeusministeriö eli käytännössä ministeriön kansliapäällikk Asko Välimaa ehti jo huhtikuun puolivälissä eli tiistaina 18.4. ilmoittaa sähköpostitse kaikille virkaa hakeneille lakimiehille, että ministeriö tulee ehdottamaan torstaina 20.4. pidettävässä valtioneuvoston istunnossa virkaan valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasta Turun yliopistosta. Välimaa ja hänen esimiehensä oikeusministeri Jari Lindström pitivät ilmeisesti Viljasen nimittämistä läpihuutojuttuna.


3. Seuraavanana päivänä eli 1keskiviikkona 19.4. Asko Välimaa kuitenkin ilmoitti yllättäen hakijoille, että nimitysasia onkin poistettu valtioneuvoston käsittelystä. Välimaan mukaan "nimitykseen tulee viikon lisäaika". Aivan ilmeisenä syynä asian saamaan uuteen käänteeseen oli se, että presidentti Sauli Niinistö viesti ministeriölle ja pääministeri Juha Sipilälle, ettei hän tule tule nimittämään virkaan Veli-Pekka Viljasta. Luultavasti siksi, että Viljanen oli aiemmin arvostellut Niinistön tiettyä julkista puhetta. Niinistö antoi ymmärtää, että hän tulisi nimittämään virkaan Tuomas Pöystin. 


4. Tämän jälkeen tapahtui vielä niin, että hallituksen oikeusministeri vaihtui, sillä Jari Lindströmin (ps) tilalle uudeksi oikeusministeriksi nimitettiin 5.5. kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen. Häkkänen pähkäili - tai oli ainakin pähkäilevinään - nimitysasiaa parisen viikkoa, kunnes vihdoin tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna eilen selvisi, että oikeusministeriön omaksuman uuden kannan mukaisesti valtioneuvosto tulee esittämään virkaan - yllätys yllätys - Tuomas Pöystiä. Näin myös tapahtui, valtioneuvoston yleisistunto esitti tänään Tuomas Pöystin nimittämistä ja presidentti Sauli Niinistö hyväksyi esityksen heti samana päivänä.



5. Oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti, joka on 47-vuotias,  työskentelee nykyisin - on työskennellyt jo reilut kaksi vuotta -  sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alivaltiosihteerinä ja on sote-uudistuksen pääarkkitehti. Pöysti on aiemmin toiminut muun muassa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV:n) pääjohtajana (2007-2015) ja kansainvälissä tehtävissä Euroopan petoksentorjuntaviraston valvontakomiteassa. 

6. Tuomas Pöysti on kotoisin Rovaniemeltä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Ounasvaaran lukiosta vuonna 1989 ja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1995 Lapin yliopistosta. Oikeustieteen tohtorin tutkinnon hän suoritti 1999, siis 29- vuotiaana. Hänen väitöskirjansa nimenä on "Tehokkuus, informaatio ja eurooppalainen oikeusalue", Väitöskirja kuuluu infomaatio-oikeuden, laajassa mielessä hallinto-oikeuden alaan. Pöysti ei ole suorittanut tuomioistuinharjoittelua, joten hän ei ole varatuomari. Hän on Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden dosentti. Pöystin julkaisujen määrä on laaja. 


7. Tuomas Pöysti sivuutti nimitysmenettelyssä, professori Veli-Pekka Viljasen lisäksi, mm. eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä toimivan Maija Sakslinin ja apulaisoikeuskanslerin virasta vapaana olevan ja KHO:n ma. oikeusneuvoksena tällä hetkellä työskentelevän Mikko Puumalaisen. Loppusuoralle nimitysprosessissa pääsi Pöystin ja Viljasen ohella OKa-viraston kansliapäällikkö, OTL Kimmo Hakonen, joka on niin ikään valmistunut lakimieheksi Lapin yliopistosta. 


8. Tuomas Pöysti on tällä hetkellä virkamatkalla Yhdysvalloissa. Häntä haastateltiin tänään nimityspäätöksen jälkeen puhelimitse TV1:n kello 17 uutisissa. Pöysti sanoi tulevansa toimimaan oikeuskanslerina tavallan "hyvän paimenkoiran" ominaisuudessa. Pöysti kertoi, että hän voi puuttua asioihin ja hieman murahdella, tarvittaessa jopa näyttää hampaitaan; pääasia on, että "lauma" pysyy hyvin koossa. Pöysti ilmoitti tarkkailevansa lainvalmistelun laatua ja toimivansa ja ilmaisevansa kantansa selkeästi. Melko suorasukaista mutta kuitenkin järkeväntuntuista puhetta tulevalta oikeuskanslerilta. Paimenkoira-vertauksen osalta on kannattaa huomioida, että uuden ylimmän laillisuusvalvojan molemmat vanhemmat ovat ammatiltaan  - eläinlääkäreitä.


9. Mutta miksi uusi oikeuskansleri aloittaa virassa vasta yli puolen vuoden kuluttua eli ensi vuoden alussa? Tämä on hämmästyttävää mm. siksi, että Pöystin edeltäjä eli oikeuskansleri Jaakko Jonkka lopetti käytännössä työnsä OKa-viraston päällkkönä jo parisen kuukautta sitten. Toki OKa-virastossa on myös apulaisoikeuskansleri, jona toimii nykyisin Risto Hiekkataipale. Hän on suurelle yleisölle ja jopa lakimieskunnalle jokseenkin tuntematon ja häntä pidetään myös hieman värittömänä. Miten apulaisoikeuskansleri pystyy selviytymään reilut yksin kunnolla edes valtioneuvoston ja eri ministeriöiden laillisuusvalvonnasta, johon kuuluu mm. valtioneuvoston yleisen istunnon laajoihin esityslistoihin ja niiden liitteisiin perehtyminen?


10. Ajatuksena on varmaankin ollut se, että hallitus on halunnut Tuomas Pöystin paimentavan erittäin merkittävän ja laajan sote-uudistuksen valmistelua ja läpivientiä koko loppuvuoden. Sote-uudistus joutuu mm. eduskunnan perustuslakivaliokunnan tiukkaan syyniin, jolloin valtioneuvostossa paras ja osaavin henkilö vastaamaan valiokunnan joskus kinkkisiin kysymyksiin ja arvosteluun on juuri Mr. Sote eli Tuomas Pöysti.


11. Eräät oikeusoppineet ovat jo ehtineet Helsingin Sanomien verkossa suorastaan pöyristyä tilanteesta, jota he pitävät täysin kestämättömänä perustuslain ja sen valvonnan kannalta. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa etenkin valtioneuvoston (maan hallituksen) ja ministeriöiden sekä tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta. Lisäksi hänen tehtävänään on valvoa perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.


12. Valtiosääntöprofessori Tuomas Ojanen on pohtinit, onko Pöystin nimityspäätös ylipäätään lainmukainen, sillä nyt syntynyt  tilanne johtaa siihen, että Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen oikeuskansleria. Lähtökohtana on kuitenkin se, että uuden oikeuskanslerin tulee aloittaa tehtävässä ilman, että viranhoidossa syntyy katkoa. Hallituksen toiminnan laillisuuden valvojan tehtävä on niin tärkeä, että tilanne, jossa tehtävänhoito on yli puoli vuotta väliaikaisen järjestelyn varassa, ei ole mitenkään ihanteellinen”, sanoo myös valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén.


13. Turun yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Janne Salminen puolestaan ihmettelee sitä, että oikeuskansleriksi nimitetty Pöysti hoitaa hallitukselle erittäin tärkeää sote-hanketta vuoden loppuun saakka, ja alkaa sen jälkeen oikeuskanslerina valvoa hallituksen virkatointen lainmukaisuutta. Salmisen mukaan tämä asettaa koko hallituksen valvonnan varsin outoon valoon. Pöystin toimintaa nykyisessä tehtävässä arvioidaan väistämättä sitä taustaa vasten, että hän vastaisuudessa toimii oikeuskanslerina, Salminen sanoo. 


14. Kansliapäällikkö Asko Välimaa oikeusministeriöstä perustelee Pöystin aloittamista oikeuskanslerin virassa vasta tammikuun alussa sillä, että tarkoitukena on nimittää määräaikainen oikeuskansleri, jonka toimikausi kestäisi heinäkuun alusta vuoden loppuun.  Välimaan mukaan asiaa on selvitetty oikeusministeriössä, eikä se ole hänen mukaansa perustuslain kannalta ongelmallinen. 


15. Professoi Tuomas Ojanen ei kuitenkaan Välimaan perusteluja purematta niele. Hänen mielestään oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuus edellyttää, että sitä ei hoideta tilapäisillä järjestelyillä muuta kuin esimerkiksi sairaustapauksissa. ”Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on siirtynyt eläkkeelle ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on virkavapaalla korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tällaisilla tilapäisillä järjestelyillä murennetaan oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuutta, arvovaltaa ja laillisuusvalvonnan uskottavuutta”, sanoo Ojanen HS:lle. 


16. Samaa mieltä Ojasen kanssa on apulaisprofessori Janne Salminen. ”Järjestely on perustuslain ja ennen kaikkea oikeuskanslerin tehtävän hoitamisen edellyttämän riippumattomuuden kannalta kyseenalainen. Kysymys ei ole mistä tahansa virkamiehestä, vaan nimenomaan hallituksen valvontaa varten perustetusta instituutiosta, jonka tehtävien asianmukaiseksi hoitamiseksi tarvitaan riippumattomuutta, jota tämänkaltaiset järjestelyt nakertavat edelleen”, Salminen sanoo HS:n em. jutussa.


17. Toden totta, melkoinen soppa Tuomas Pöystin nimityksestä ja hänen aloittamisajastaan näyttää olevan syntymässä.  Ylimmän laillisuusvalvojan tehtävässä aiotaan pärjätä reilu puoli vuotta väliaikaisjärjestelyillä eli oikeuskanslerina toimisi jonkinlainen "pätkäkansleri". Pitäisikö Asko Välimaan kuitenkin tarttua puhelimen kampeen ja rimpauttaa Turkuun Veli-Pekka Viljaselle ja tiedustella tältä "kohteliaimmin", että olisiko mitenkään mahdollista, että professori ryhtyisi puoleksi vuodeksi ma. oikeuskansleriksi. Välimaa voisi lisätä, että "kun sinulla oli se oikeuskanslerin vakivirankin saanti aivan hilkulla"!


18. Mediassa ja etenkin sotessa on taitettu lujasti peistä myös Tuomas Pöystin mahdollisesta esteellisyydestä sosiaali- ja terveysministeriön alaisissa asioissa ja erityisesti sotea koskevissa kanteluasioissa. On odotettavissa, että soten timoilta tullaan tekemään lukuisia kanteluja, ei vain eduskjunnan oikeusasiamiehelle, vaan myös oikeuskanslerille. Tuomas Pöysti sanoi tänään, että mitään jääviyttä ei synny, vaikka hän on ollut "jossakin roolissa" lainvalmistelussa ja kysymys on lin toimeeenpanosta. Pöysti muistutti myös siitä, että hän voi siirtää joitakin soten tiimoilta tehtäviä kanteluasioita eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaistavaksi. Itse en kyllä suhtautuisi tulevan oikeuskanslerin mahdolliseen esteellisyyteen yhtä keveästi kuin viran tuleva haltija. Tuomas Pöysti ei nimittäin ole mikä tahansa lainvalmistelija, vaan koko sote-uudistuksen pääarkkitehti, joka on pitänyt uudistuksen kaikkia lankoja käsissään ja vastaa niistä.


19. Toisaalta ei syytä kovin suureen huoleen, sillä oikeukansleri ei ole Suomessa ainoa ylin laillisuusvalvoja. Samanlainen tehtävä on nimittäin  myös eduskunnan oikeusasiamiehellä, joka voi käsitellä ja ratkaista myös ministereiden ja valtioneuvoston virkamiesten toimista tehtäviä kanteluja. Itse asiassa koko Euroopassa on vain kaksi maata, Suomi ja Ruotsi, joissa on kaksi ylinta laillisuusvalvontaviranomaista. Muissa maissa on pärjätty ja pärjätään jatkossakin oikein hyvin yhdellä korkealla laillisuusvalvojalla eli oikeusasiamiehellä.


20. Tästä tulikin mieleen, että eduskunta ja Suomi ovat saamassa uuden apulaisoikeusasiamiehen. Nykyisin tehtävää hoitanut Jussi Pajuoja ei hakenut itselleen jatkokautta. Hakijoita oli vain kaksi eli hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, joka on toiminut  jo kymmenisen vuotta sitten apulaisoikeusasiamiehenä, sekä EOA-viraston esittelijäneuvos, OTT Pasi Pölönen (45). Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi hakijoista lausunnon toissa päivänä eli 22.5. ja päätyi yksimielisesti Pasi Pölösen kannalle. Lopullisen valinnan tekee eduskunnan täysistunto. Lienee selvää, että Pölönen valitaan uudeksi apulaisoikeusasiamieheksi, jonka toimikausi alkaa 1.10. Pölönen on minusta erinomainen valinta uudeksi laillisuusvalvojaksi. Näin voin todeta mm. sillä perusteella, että olen kirjoittanut  yhdessä hänen kanssaan kaksi prosessioikeutta käsittelevää oppikirjaa.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erikoista, että oikeuskansleriksi nimitetään puhdas teoreetikko, jolla ei ole kokemusta lainkäytöstä lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomas Pöysti ei ole "puhdas teoreetikko". Hän on toiminut mm. VM:n hallitussihterinä, neuvottelevana virkamiehenä, VM:n controllerinä, 7-8 vuotta VTV:n pääjohtajana ja viimeksi kaksi vuotta STM:n alivaltiosihteerinä. VTV:n pääjohtajana Pöysti on, kuten valtioneuvoston esittelymuistiossakin todetaan, toiminut laillisuusvalvontaa harjoittavana viranomaisena.

Oikeuskansleri ei toki valvo ainoastaan lainkäyttäjiä eli esim. tuomareita, syyttäjiä, ulosottoviranomaisia, asianajajia jne., vaan myös hallintoviranomaisia ja virkamiehiä, joita on paljon enemmän kuin lainkäyttäjiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oikeuskanslerille on kanneltu siitä, että uudeksi oikeuskansleriksi nimitetty Tuomas Pöysti aloittaa virassaan vasta ensi vuoden alussa ja että virkaa hoidetaan sitä ennen väliaikaisin järjestelyin.

Sähköpostitse lähetetty kantelu on osoitettu myös eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä joukolle poliitikkoja ja tiedotusvälineitä.

Yksityishenkilön tekemästä kantelusta kertoi Demokraatti-lehti.