keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

292. Menetyn määräajan palauttaminen. KKO 2022:28

1. Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli 18.12.2017 tuominnut A:lle 6 kuukauden vankeusrangaistuksen sijasta 180 tuntia yhdyskuntapalvelua, josta A oli suorittanut 87 tuntia. 

2. Syyttäjä on samassa käräjäoikeudessa 1.10.2020 vireille tulleessa asiassa vaatinut suorittamatta olevan yhdyskuntapalvelun muuntamista vankeudeksi sen vuoksi, että A oli jättänyt ilman hyväksyttävää syytä hänelle tuomitun seuraamuksen suorittamisen kesken.

3. A on 16.11.2020 haastettu muuntorangaistusta koskevan asian 15.12.2020 pidettävään pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan käsitellä ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. 

4. A on 14.12.2020 toimittanut käräjäoikeuteen sähköpostiviestin, jossa hän on pyytänyt, että hänen viestinsä ja hänen terveydentilaansa koskevat liitteet toimitetaan 15.12.2020 pidettävään pääkäsittelyyn.

5. A ei ole ollut paikalla 15.12.2020 järjestetyssä pääkäsittelyssä, jonka päätteeksi käräjäoikeus on julistamallaan tuomiolla muuntanut A:n suorittamatta olevan yhdyskuntapalvelurangaistuksen syyttäjän vaatimuksen mukaisesti 3 kuukaudeksi 3 päiväksi vankeutta. Tuomio on tullut lainvoimaiseksi 22.12.2020.

6. A on 6.1.2021 käräjäoikeuteen lähettämässään sähköpostissa ilmoittanut, ettei hän ollut saanut päätöstä tai muuta tietoa 15.12.2020 käsitellystä asiastaan, ja tiedustellut, miten asia oli ratkaistu. A:lle on vastattu, että hänelle oli 16.12.2020 postitse lähetty tuomiolauselma ja muutoksenhakuohjeet ja että tuomio on lainvoimainen. 

7. A on tämän jälkeen hakenut oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 4 §;nnojalla hakenut  Turun hovioikeudelta menetetyn määräajan palauttamista tyytymättömyyden ilmoittamista ja valituksen tekemistä varten. 

8. Turun hovioikeus hylkäsi 11.5.2021 A:n hakemuksen.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hänelle palautetaan määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiseksi ja valituksen laatimiseksi  Kanta-Hämeen käräjäoikeuden 15.12.2020 antamasta tuomiosta. Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylään.

10. KKO:ssa oli kysymys siitä, onko muutoksenhakuajat palautettava sillä perusteella, ettei vastaaja ollut saanut käräjäoikeudelta ilmoitusta tuomiosta ja muutoksenhakuohjeita ennen kuin määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiseen oli päättynyt.

11. Oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 17 §:n mukaan sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.

12. OK 25 luvun 4 §:n mukaan jos käräjäoikeus tuomitsee rangaistukseen sellaisen rikosasian vastaajan, joka on ollut poissa silloin, kun asian käsittely on istunnossa päättynyt, käräjäoikeuden on välittömästi tuomion julistamisen tai antamisen jälkeen ilmoitettava hänelle tuomion julistamis- tai antamispäivä ja tuomittu seuraamus sekä samalla lähetettävä 3 §:n 2 momentissa mainitut muutoksenhakuohjeet. Ilmoitus saadaan lähettää postitse vastaajan viimeksi ilmoittamalla osoitteella. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä sakosta eikä muuntorangaistuksesta.

13. Edellä mainitun pykälän sanamuodon mukaan ilmoitusta ei tarvitse lähettää, kun kysymys on muuntorangaistuksesta.  Korkein oikeus katsoi (perustelukappale 8), että ilmoitus vankeusrangaistukseen tuomitulle vastaajalle voidaan jättää tekemättä vain, kun kysymys on sakon muuntorangaistuksesta. Muiden muuntorangaistusten osalta ilmoitus tuomion julistamis- tai antamispäivästä ja tuomitusta seuraamuksesta muutoksenhakuohjeineen on tehtävä, jos vastaaja ei ole ollut läsnä ratkaisua julistettaessa.

14. KKO on vuonna 2002 ratkaissut vastaavanlaisen tapauksen kuin mistä tässä asiassa on kysymys.  Ennakkopäätöksessä KKO 2002:99 oli kysymys tilanteesta, jossa käräjäoikeus oli lähettänyt rikosasian asianomistajalle ennalta ilmoituksen tuomion antamispäivästä postin välityksellä. Asianomistaja kertoi, ettei hän ollut saanut lähetettyä ilmoitusta. KKO totesi, että käytössä olevan tiedoksiantotavan heikkoutena oli se, ettei lähetyksen perilletuloa yleensä voida jälkikäteen todistaa. Vaikka postinkulun luotettavuus oli hyvä, oli mahdollista, että eri syistä lähetyksiä jää saapumatta. Ei ollut perusteltua, että asianomainen tällaisissa tapauksissa vailla omaa syytään kärsisi oikeudenmenetyksen. Tämän vuoksi, ja kun jutussa asianomistajana olleen henkilön ilmoitusta siitä, että lähetys ei ollut tullut perille, ei ollut ilmennyt aihetta epäillä, KKO katsoi määräajan palauttamiselle olevan lailliset perusteet.

15. KKO totesi perusteluissaan (kohta 10), että kun määräajan palauttamista koskeva vaatimus perustuu yksittäiseen postinkulun häiriöön, tulee asiaa OK 31 luvun 17 §:n nojalla arvioida siltä kannalta, onko määräajan palauttamisen tueksi esitetty erittäin painavia syitä.

16. Käräjäoikeuden asiakirjoista kävi ilmi, että OK 25 luvun 4 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on lähetetty postitse A:lle tuomion julistamispäivää seuranneena päivänä.

17. A oli väittänyt, ettei hän ollut saanut käräjäoikeuden kirjelähetystä. KKO:n mukaan A:n väitettä tuki jossain määrin se, että postilähetys on ajoittunut joulunaikaan ja että hän on noin kolme viikkoa käräjäoikeuden pääkäsittelyn jälkeen ottanut oma-aloitteisesti yhteyttä käräjäoikeuteen ja tiedustellut asiastaan. KKO katsoi, että A:n väitettä asiakirjojen saapumatta jäämisestä voidaan pitää uskottavana. Tästä ei kuitenkaan vielä seurannyt, että määräajan palauttamisen tueksi olisi esitetty lainkohdassa edellytetyt erittäin painavat syyt.

18. KKO totesi, että OK 25 luvun 4 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden tarkoitus on esitöiden mukaan ollut se, että vastaaja saa ennen tuomion täytäntöönpanoa tiedon tuomitusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta tai esimerkiksi tiedon ehdolliseen vankeuteen liittyvästä koeajasta (HE 184/1977 vp s. 18 sekä KKO 2014:104, kohta 10). Vaikka säännöksen mukaan lähetettäviin ilmoituksiin sisältyvät myös muutoksenhakuohjeet, säännöksen varsinaisena tarkoituksena ei KKO:n mukaan ole sen varmistaminen, että vastaaja ehtii halutessaan ilmoittaa tyytymättömyyttä tuomioon. Kun otetaan huomioon tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan lyhyys, tällaista tavoitetta ei voitaisikaan saavuttaa tuomion antamisen jälkeen postitse toimitettavalla ilmoituksella.

19. Menetetty määräaika on erittäin painavien syiden perusteella palautettavissa, jos asianosainen ei ilman omaa syytään ole voinut noudattaa prosessitoimelle säädettyä määräaikaa. Syynä voi olla jokin asianosaisen vaikutuspiirin ulkopuolinen ja ennakoimaton este mutta joissakin tapauksissa myös sellainen erehdys tai tiedon puute, jota ei voida pitää hänen vikanaan. Arvioitaessa tilanteita, joissa OK 24 luvun 8 § tai 25 luvun 4 §:n mukaisesti lähetetyt tiedot ovat postinkulun vuoksi viivästyneet tai jääneet kokonaan saapumatta, voidaan KKO:n mukaan merkitystä antaa muun muassa sille, minkälaiset mahdollisuudet asianosaisella on ollut tuomion sisällön oma-aloitteiseen selvittämiseen määräajan kuluessa.

20. A on tiedoksi saamansa haasteen perusteella ollut tietoinen pääkäsittelyn ajankohdasta ja haastehakemuksesta, jossa syyttäjä on esittänyt vaatimuksen osittain suorittamatta jääneen yhdyskuntapalvelurangaistuksen muuntamiseksi vankeudeksi. Istuntokutsun perusteella A on tiennyt, että asia voidaan pääkäsittelyn jälkeen ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta.

21. A oli ollut käräjäoikeuteen sähköpostitse yhteydessä päivää ennen pääkäsittelyä. Viestistä ilmenee, että hän on tiennyt oikean käsittelypäivän ja käsiteltävän asian laadun. A on jäänyt saapumatta pääkäsittelyyn. Myöhemmästä A:n lähettämästä viestistä ilmenee hänen olettaneen, että asia ratkaistaan ilmoitettuna käsittelypäivänä. A:lle ei ole hänen käräjäoikeudelle lähettämänsä sähköpostiviestin perusteella voinut syntyä perusteltua käsitystä siitä, että tuomio lähetetään hänelle sähköpostitse (ks. KKO 2014:104, kohta 17).

22. A on ottanut oma-aloitteisesti yhteyttä käräjäoikeuteen sekä päivää ennen pääkäsittelyä että noin kolme viikkoa sen jälkeen. KKO katsoi, että yhteydenpito käräjäoikeuteen puhuu sitä vastaan, että A:n terveydentila olisi asettanut esteen tiedustella asiaansa viipymättä istunnon jälkeen.

23. Erittäin painavien syiden kannalta voitiin KKO:n mukaan ottaa huomioon se, että A on toiminut asiassaan ilman lainoppinutta avustajaa. Kysymyksessä on lisäksi ensimmäinen kerta, kun A on tuomittu suorittamaan ehdotonta vankeusrangaistusta, mikä korostaa asian merkitystä A:lle.

24. Johtopäätöksenään KKO totesi, että tässä tapauksessa muutoksenhakumahdollisuuden avaamista puoltavat seikat eivät yhdessäkään arvioituina muodosta sellaista erittäin painavaa syytä, jonka vuoksi menetetyn määräajan palauttamisen edellytykset täyttyisivät. Toisin kuin ennakkopäätöksessä KKO 2002:99 käsitellyssä tapauksessa, A on tiennyt asiansa käsittelyajankohdan ja että asia todennäköisesti ratkaistaan tuolloin. Vaikka A:n väite asiakirjojen saapumatta jäämisestä oli sinänsä uskottava, hänellä oli ollut mahdollisuudet saada ajoissa selville tuomion sisältö ja muutoksenhakuohjeet. A ei kuitenkaan ollut ryhtynyt käytettävissään olleisiin ja häneltä kohtuudella edellytettäviin toimiin varmistaakseen muutoksenhakuoikeutensa säilyttämisen. Näin ollen hovioikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei KKO:n mukaan ollut aihetta.

25. KKO ei muuttanut Turun hovioikeuden päätöksen lopputulosta.  

26. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202228.html

27. Minusta virheellinen ei olisi ollut myöskään ratkaisu, jolla KKO olisi palauttanut A:lle kyseisen menetetyn määräajan. A:n tapaus muistuttaa aika paljon KKO:n vuonna 2002 ratkaisemaa asiaa (KKO 2002:99), jossa asianomistajalle palautettiin määräaika, kun hän ei ollut saanut käräjäoikeuden postitse lähettämää ilmoituskirjettä.

28. KKO linja näyttää A:n kannalta ankaralta myös siksi, että A on esiintynyt käräjäoikeudessa ilman avstajaa eikä häntä ollut aikaisemmin määrätty suorittamaan ehdotonta vankeusrangaistusta. Nämä contraseikat KKO toki ilmoittaa perusteluissaan, mutta ei puntaroi niiden merkitystä ja painoarvoa lähemmin.

29. Huomio kiinnittyy myös siihen, miten vahvasti KKO perusteluissaan haluaa nojautua hallituksen esitykseen 184/1977 vp ja siinä esitettyyn käsitykseen siitä, että OK 25:4:n tarkoituksena ei olisi sen varmistaminen, että syytetty ehtisi halutessaan ilmoittaa tyytymättömyyttä langettavaan tuomioon, vaan ainoastaan se, että syytetty saa ennen tuomion täytäntöönpanoa tiedon ehdottomasta vankeusrangaistuksesta tai ehdollisen vankeuden koetusajasta. 

30. Tuomioistuimen tulisi lakiesitysten  tarkoitusta pohtiessaan toki käyttää ennen kaikkea omaa harkintaansa eikä tyytyä lakonisesti siteeraamaan yksinomaan sitä, mitä hallituksen lakiesityksessä on lähes 45 vuotta sitten on virkamiestyönä lausuttu. Tässä tapauksessa on selvää, että A olisi tarvinnut tiedon voidakseen valittaa tuomiosta, jolla on hänet on muuntorangaistuksena määrätty suorittamaan ehdoton vankeusrangaistus. Lisäksi on huomattava, että käräjäoikeuden lähettämä ilmoitus sisälsi myös muutoksenhakuohjeet mahdollisen valituksen tekemistä varten.

31. KKO viittaa myös, ikään kuin vaivihkaa tai ohimennen, ennakkopäätökseen KKO 2014:104 avaamatta kuitenkaan tarkemmin sen sisältöä. En pidä tällaista viittaustekniikkaa suositeltavana perustelutapana.

32.  Ei ole aivan harvinaista, että tuomioistuimen lähettämä tavallinen virkakirje ei syystä tai toisesta tavoita vastaanottajaa. Herääkin kysymys, miksi käräjäoikeus ei lähettänt OK 25:4:ssä tarkoitettua ilmoitusta A:lle sähköpostilla, vaikka se, kuten ratkaisuselosteesta ilmenee, tiesi A:n sähköpostiosoitteen. Sähköpostiviesti olisi tavoittanut A:n, jolloin nyt koettu oikeudenkäynti kahdessa ylimmässä oikeusasteessa olisi vältetty.

33. Syynä on lakiteksti, sillä OK 25:4:ssä säädetään, että ilmoitus saadaan lähettää postitse vastaajan viimeksi ilmoittamalla osoitteella. Mainittu säännös peräisin vuodelta 1998. Lainsäätäjän tulisi aika ajoin tarkistaa, mitä teknologian kehityksessä tapahtuneet muutokset edellyttävät tuomioistuinten viestinnän ajanmukaisuudelta. Ei olisi ollut toki virhe, jos käräjäoikeus olisi lähettänyt ilmoituksen ja muutosenhakuohjeet A:lle myös sähköpostilla; kuten sanonta kuuluu, tuomioistuinlaitos on myös palvelulaitos, vaikka tämä usein unohdetaankin.

34. OK 31 luvun 17 §:n mukaan menetetyn määräajan palauttaminen  edellyttää, että hakija esittää anomuksensa tueksi "erittäin painavia syitä".  Olisi syytä harkita, olisivatko "painavat syyt" riittävä kriteeri. Sana anomus voitaisiin korvata säännöksessä sanalla hakemus.

 

 

 

 

 

 

 


Ei kommentteja: