27. KKO 2017:7. Syytesidonnaisuus

1. Syytesidonnaisuus on juridinen käsite ja menettelyperiaate, jossa on kysymys siitä, millä tavalla rikosasian ratkaiseva tuomioistuin on sidottu jutussa esitettyyn syytteeseen. Syytesidonnaisuuden mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn eli rikosasian vastaajan vain siitä teosta, josta häntä on syytetty. Ts. tuomioistuin ei saa lukea syytetyn syyksi sellaista tekoa, josta hänelle ei ole vaadittu jutussa rangaistusta. 

2. Lakiin syytesidonnaisuutta koskeva säännös otettiin lakiin vasta vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin  sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten sitä koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko suuresti. 

3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Teolla tarkoitetaan lainkohdassa  syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Sen sijaan oikeus ei ole sidottu syytteessä teosta käytettyyn rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka perusteella rangaistusta on vaadittu. Näiltä osin noudatetaan jura novit curia -periaatetta, jonka mukaan tuomioistuimen tehtävänä on soveltaa lakia viran puolesta, joten se ei ole sidottu asianosaisten, tässä tapauksessa siis lähinnä syyttäjän tai asianomistajan, vaatimuksiin tai käsityksiin rikoslain sisällöstä ja soveltamisesta.

4. Korkein oikeus on viimeisten 30 vuoden aikana antanut useita, itse asiassa hämmästyttävän monia, syytesidonnaisuutta koskevia enakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten käytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla ratkaisussa KKO 2017:7.

KKO 2017:7

5. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää tulkintaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus. 

6. Klassinen esimerkki: Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).

7. Vuonna 1974 eli 43 vuotta sitten Lakimies-lehteen kirjoittamani artikkeli Ne eat judex ultra petita partium (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Kannatin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.

8. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä melko "simppeli" asia on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa. Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.

9. Paha virhe tapahtui 1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu, jonka tekemiseen osallistui mm. presidentti Curt Olsson,  on selkeästi syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).

10. Vuonna 1993 korkein oikeus muutti ko. tapauksessa kantaansa ja katsoi, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu eli seitsemän jäsenen jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu lainkaan KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan erilaiseen ennakkopäätökseen. 

11. 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta - sanaa syytesidonnaisuus ei tosin aina mainittu  ratkaisun otsikossa -  ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä ja sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu toistakymmentä ennakkopäätöstä; ks. esim. KKO 2011:103, 2014:81 ja 2015:67. Olen kommentoinut ratkaisua KKO 2014:81 blogissa numero 891/3.11.2014. 

12.Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin, kuten oikein onkin, tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota suosittelin ja kehoitin vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla. 

13. Nyt kommentoitava ratkaisu KKO 2017:7 on faktoiltaan sen verran komplisoitu, että korkein oikeus ei ole antanut prejudikaatin otsikossa oikeus- tai ratkaisuohjetta, vaan on tyytynyt laatimaan fråga on -tyyppisen otsikon, eli mainitsemaan, että tapauksessa on kysymys syytesidonnaisuudesta. Tapaus koski varsin tyypillistä rikosasiaa, jossa kaksi syytettyä (A ja B) on päättänyt antaa kahdelle muulle miehelle (X ja Y) ns. turpiin. Hovioikeus on tuominnut syytetty A:n rangaistukseen X:ään kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi ne pahoinpitelyt, jotka hän oli syytteen mukaan itse kohdistanut X:ään, ja lisäksi A:n ja B:n yhteisen pahoinpitelysuunitelman nojalla myös puisella lipastolla ja puisella tuolilla lyömällä tai heittämällä tehdyn väkivallan, vaikka tämän teon oli syytteen mukaan tehnyt yksin syytetty B. Hovioikeus on täten rikkonut selkeästi syytesidonnaisuusnormia, sillä se on lukenut A:n syyksi sellaisen teon, joka ei ole sisältynyt A:ta koskevan syytteen teonkuvaukseen. Sangen yllättävä virhe hovioikeudelta. Korkein oikeus on korjannut hovioikeuden virheen ja lukenut tältä osin A:n syyksi vain syytteessä mainitun nyrkeillä tapahtuvan pahoinpitelyn, joka ei ole täyttänyt törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistöä.

14. Korkein oikeus on korostanut aivan oikein perusteluissaan (kohta 17), että syytesidonnaisuuden tarkoituksena on turvata ensisijaisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Minusta perusteluissa olisi voitu lisäksi mainita, että hovioikeuden menettely on rikkonut myös toista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeistä periaatetta eli asianosaisen kuulemisperiaatetta, jonka seurauksena hovioikeuden syytteen teonkuvauksen ulkopuolelle ulottunut tutkinta ja syyksilukeminen on tullut A:n puolustukselle yllätyksenä, johon A ei ollut voinut ennakolta varautua.

15. Korkeimman oikeuden perusteluissa olisi voitu pohtia lähemmin myös sitä, mitä seikkaan vetoamisella syytesidonnaisuuden eli syyttäjän väittämistaakan yhteydessä tarkoitetaan. Näyttää siltä, että tuomioistuimilla, syyttäjillä ja asianajajilla on yhä edelleen hieman erilaisia käsityksiä asiasta. Vetoaminen on prosessitoimi, josta ilmenee asianosaisen, tässä tapauksessa siis syyttäjän, tarkoitus tuoda seikka esiin nimenomaan vaatimuksensa perusteena, jotta tuomioistuin panisi seikan tuomion perusteeksi eikä ottaisi seikkaa huomioon ainoastaan todisteena tai jonkinlaisena taustailmiönä. Oikeustosiseikkaan vetoamiseksi ei riitä, että syyttäjä (tai asianomistaja) vain mainitsee seikan ikään kuin ohimennen tai se ilmenee todistajan kertomuksesta tai todisteena esitetystä asiakirjasta. Tätä on oikeuskirjallisuudessa korostettu jo 30-40 vuoden ajan.

16. Syytesidonnaisuuden lisäksi korkein oikeus on pohtinut perusteellisesti myös yhteisen rangaistuksen määräämistä ja mittaamista A:n viaksi luetuista kolmesta pahoinpitelystä. Kuten perusteluissa todetaan (kohta 26), rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on syytä ottaa rangaistuskäytäntöä koskevista tilastotiedoista ilmenevä keskipituus eli ns. normaalirangaistus, joka ao. rikoksesta on käytännössä tuomittu. Korkein oikeus on aikaisemmin katsonut, että pahoinpitelystä tuomittavan vankeuden keskipituus on noin kolme ja puoli kuukautta (KKO 2014:6). Tässä tapauksessa korkein oikeus päätyi siihen, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi jutussa luetuista kolmesta eri pahoinpitelystä on 8 kuukautta vankeutta, joka on määrätty ehdolliseksi. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuominneet A:n törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesta pahoinpitelystä  2 vuoden 2 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

17. Korkein oikeus muutti siis merkittävällä tavalla hovioikeuden ratkaisua. Toivoa sopii, että käräjä- ja hovioikeudet ottaisivat korkeimman oikeuden ratkaisun opikseen sekä syytesidonnaisuuden että rangaistuksen mittaamisen osalta.

26. Professor of Practice

                               Retoriikka alkoi Aristoteleestä (384-322 eaa)

1. Hovioikeudenneuvos, dosentti Mirjami Paso on nimitetty Itä-Suomen yliopistoon oikeustieteen Professor of Practice -tehtävään 1.2.2017 alkaen. Mirjami Paso työskentelee päätoimisesti Helsingin hovioikeudessa ja toimii yliopistolla 20 %:na työelämäprofessorina. Tehtävä on viisivuotinen.

2. Itä-Suomen yliopiston nimityksestä julkaiseman tiedotteen mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen oikeustieteen Professor of Practice -tehtävä, johon on nimitetty samalla tuomarina työskentelevä henkilö. Oikeustieteiden laitoksen johtajan, professori Tapio Määtän mukaan tehtävän tavoitteena on vahvistaa yliopiston ja tuomioistuinlaitoksen välistä vuoropuhelua.

- Tehtävä tukee erityisesti oikeudellisen ratkaisun teorian ja prosessioikeuden opetuksen ja tutkimuksen kehittämistä oikeustieteiden laitoksella sekä vahvistaa oikeustieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Toivomme tehtävän kautta saavamme ajankohtaista tietoa tuomioistuinten toiminnasta opetuksemme kehittämistä varten. Toisaalta toivomme tehtävän tukevan tuomarikoulutuksen kehittämistä ja tuomioistuinten laatutyötä, Määttä lausuu. 

3. Näin varmasti on. Minua odoksuttaa hieman Pason professuurin nimike eli "työelämä".  Kun Paso toimii tuomarina, olisin kuvitellut, että Pason professuuri liittyisi nimenomaan lainkäyttöön tai prosessioikeuteen. Sana "työelämä" viittaa minusta lähinnä työoikeuteen, mutta siitä ei liene nyt kyse.

4. Mirjami Paso (44) on valmistunut oikeustieteen maisteriksi (1998) ja oikeustieteen lisensiaatiksi (2000) Lapin yliopistosta. Hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2009 Turun yliopistossa. Hän on Lapin yliopiston yleisen oikeustieteen dosentti. Mainittakoon, että myös edellä mainittu professori Tapio Määttä on suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon juuri Lapin yliopistossa.

5. Edellä mainitun tiedotteen mukaan Paso on tutkimustyössään syventynyt erityisesti yleisen oikeustieteen alaan kuuluviin teemoihin. Hänellä on julkaisuja oikeudellisen argumentaation, oikeusvertailun, hallintoprosessioikeuden sekä oikeustieteellisen koulutuksen ja tieteellisen kirjoittamisen alalta.

6. Mirjami Paso on työskennellyt Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa tutkijana, lehtorina ja määräaikaisena professorina.  Hän on auskultoinut Kuopion käräjäoikeudessa ja saanut varatuomarin arvon vuonna 2000. Hän on sittemmin työskennellyt tuomarina ensin Itä-Suomen hallinto-oikeudessa ja viime vuodesta lähtien Helsingin hovioikeudessa. Paso on osallistunut asiantuntijana myös erilaisiin lainvalmisteluhankkeisiin oikeusministeriössä, opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallituksessa.

7.Tähän voidaan lisätä, että Mirjami Pason 460-sivuisen väitöskirjan nimenä on Viimeisellä tuomiolla. Suomen korkeimman oikeuden ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkopäätösten retoriikka; varsin hauska ja "retorinen" sanapari tuo "viimeisellä tuomiolla"! Kysymyksessä ei ole prosessioikeudellinen tutkimus, vaan väitöskirja kuuluu yleisen oikeustieteen alaan. Väitöskirjasta puhutaan toki erittäin paljon myös tuomioiden perusteluista, sillä tuomioistuimien retoriikka ilmenee juuri niistä. Pason virallisena vastaväittäjänä toimi HTT, oikeusvertailun ja valtiosääntöoikeuden professori Jaakko Husa Lapin yliopistosta ja kustoksena yleisen oikeustieteen professori Raimo Siltala Turun yliopistosta. Yksi Pason tutkimuksen keskeisimmistä havainnoista oli, että "eurooppalaistuminen ei näy korkeimman oikeuden retoriikassa".

8. Pason väitöskirja on varmaankin onnistunut oikeusvertailua ja oikeusteoriaa koskeva tutkimus. Minusta Mirja Paso olisi voinut yhtä hyvin, tai ehkä vielä paremmin, ottaa korkeimman oikeuden perustelujen ja niiden retoriikan vertailukohdaksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätösten retoriikan, sillä korkein oikeus joutuu paljon enemmän tekemisiin EIT:n kuin EU-tuomioistuimen käsittelemien asioiden ja ratkaisujen kanssa.  EU-tuomioistuimen perusteluja ja retoriikkaa olisi ollut syytä verrata, ei korkeimman oikeuden (KKO), vaan korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) perusteluihin ja niiden retoriikkaan. Käsitteleehän KHO KKO:ta selvästi enemmän sellaisia asioita, jotka kuuluvat EU-tuomioistuimen toimivaltaan.  KKO:n ratkaisujen perustelut ovat saaneet paljon vaikutteita nimenomaan EIT:n oikeuskäytännöstä, mikä ilmenee myös siitä, että KKO perusteluissa viitataan säännönmukaisestti EIT:n ratkaisuihin, mutta EU-tuomioistuimen ratkaisuihin vain aika harvoin. EIT:n vaikutuksesta ja välityksellä KKO:n ja koko suomalaisen oikeuskäytännön voidaan sanoa hyvällä syyllä  "eurooppalaistuneen".

9. Prosessualistina ja entisenä tuomarina olen itse ollut aina kiinnostunut tuomioistuinten ratkaisujen ja erityisesti KKO:n ennakkopäätösten perusteluista, en niinkään ratkaisujen retoriikasta. Retoriikka kuuluu toki osana oikeudelliseen argumentaatioon ja sitä kautta myös ratkaisujen perustelemiseen, mutta loppujen lopuksi se ei ole käytännössä kovin merkittävä tekijä. Perustelemiseen liittyy monenlaisia näkökohtia, kysymyksiä ja jopa ongelmia, mutta retoriikka ei kuulu niistä keskeisimpiin. Olen kirjoittanut yhdessä Petri Martikaisen kirjan Tuomion perusteleminen (2010), jossa on noin 600 sivua, mutta retoriikkaa kirjassa pohditaan ainoastaan kymmenen sivun verran. Retoriikkaa paljon enemmän olemme käsitelleet perustelujen sujuvaa kirjoitustapaa, tyyliä ja ymmärrettävyyttä. Niillä on suuri merkitys myös asianosaisten kannalta, joille tuomion perustelut ensi sijassa kirjoitetaan. Käytännön tuomari pärjännee perusteluja sorvatessaan aika hyvin "retoriikan lyhyellä oppimäärällä", mutta perustelujen laatimiseen, kirjoitustapaan ja ymmärrettävyyteen hän joutuu paneutumaan paljon enemmän.

10. Retoriikka, jolla on jo antiikin ajoista (Aristoteles: Rhetorica) lähtien pitkät perinteet, näyttää tulleen oikeustieteessä uudelleen muotiin, sillä sitä käsitellään aika usein, paitsi argumentaatioteoreettisissa esityksissä, myös eri oikeudenalojen yhteydessä. Oikeusretoriikkaa koskevista prosessioikeudellisista tutkielmista voidaan yhtenä esimerkkinä mainita Defensor Legis -lehdessä 2014 julkaistu Timo Saranpään artikkeli Asiaesittelystä riita-asiassa - eli mitä antiikin puhujilta voitasiiin oppia vakuuttamisen taidosta?  Oikeusretoriikka liittyy minusta luontevammin puhuttuun kuin kirjoitettuun sanaan, siis puhekieleen. Retoriikan yhteyttä oikeudelliseen argumentaatioon käsitteli ensimmäisenä Marcus Tullius Cicero (106-43 eaa), joka katsoi retoriikan olevan keino vaikuttaa puheella politiikan lisäksi myös oikeussalissa. Retoriikalla on yhä suuri merkitys asianajajien tavassa puhua oikeudenkäynnin lopuksi tuomareille ja/tai juryn jäsenille ja vakuuttaa kuulijansa ja miksei myös laajemman auditorion paitsi logoksen, myös ethoksen ja pathoksen keinoilla käsityskantojensa oikeellisuudesta. 

11. Tuomareina, asianajajina tai syyttäjinä toimivien juristien palkkaaminen yliopiston opettajiksi tai sivutoimisiksi professoreiksi on omiaan lisäämään eri tavoin tutkijoiden ja toisaalta tuomareiden ja muiden lainkäyttäjien vuorovaikutusta. Mirjami Pason nyt saama nimitys ei itse asiassa ole mitenkään uusi asia - uutta on lähinnä vain hienolta kuulostava nimike Professor of Practice - sillä tuomarit, asianajajat ja syyttäjät ovat  jo varsin kauan toimineet oikeustieteellisissä tiedekunnissa tuntiopettajina, luennoitsijoina yms. opetustehtävissä. Toisaalta voisi ajatella, että professoreilla olisi sivutoimi tuomioistuimen jäsenenä tai hovioikeuden tai hallinto-oikeuden asessorina. Pari vuotta sitten eräs Helsingin tiedekunnan siviilioikeuden professori siirtyi asianajotoimiston palvelukseen, mutta jatkoi 20 %:sesti professuurinsa hoitamista; näin luultavasti siksi, että sai käyttää edelleen professorin titteliä.

12. Mutta osataan sitä prosessioikeudessakin! Kihlakunnantuomarina ollessani sain 1987 määräyksen ja sivutoimiluvan hoitaa samanaikaisesti 60 prosenttia Lapin yliopiston avoinna olevasta lainkäytön professorin virasta; loput 40 prosenttia sanotusta professuurista tuli Rovaniemen kihlakunnantuomarin Markku Arposen kontolle. Tätä sinänsä varsin mukavaa "kaksoiselämää", jonka kuluessa kirjoitin kirjan materiaalisesta prosessinjohdosta, kesti tasan kolme vuotta, kunnes minut elokuun 1990 alusta nimitettiin mainittuun professorin virkaan ja jätin tuomarin tehtävät. Olin hoitanut sanotua professuuria yksin jo lukuvuonna 1986-87, jolloin oli virkavapaana tuomarin virasta. Professorina olin yhtäjaksoisesti  helmikuun 2011 loppuun saakka. Olen luultavasti Suomen ensimmäinen, mutta samalla myös viimeinen lainkäytön professori - minusta tuo on aika hieno titteli - sillä seuraajani Tuula Linnan virkanimikkeenä on taas tutusti ja turvallisesti prosessioikeuden professori.

25. Tuomio sarjahukuttamisjutussa

                              Pekka Tapani Seppänen, hatulla ja ilman

1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus, joka sijaitsee Joensuussa,  antoi tänään klo 9.00 kansliatuomion paljon mielenkiintoa herättäneessä ns. sarjahukuttamistapauksessa. Käräjäoikeus istui jutun ilman lautamiehiä eli kolmen ammattituomarin kokoonpanossa, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Lasse Palsio. Kaksi muuta jäsentä olivat käräjätuomarit Vuokko Leinonen ja Laura Karjalainen.

2. Tilasin tuomion käräjäoikeudesta. Tuomion perustelut  noudattelevat nykyisin hyvin tavallista seikkaperäistä ja yksityiskohtaista kirjoitustapaa, jossa näytön osalta tuntuu olevan pääpaino näytön selostamisella, ei niinkään sen arvioinnilla. Tuomiossa on ilman tuomiolauselmaa peräti 73 sivua. Kun otetaan huomioon tapauksen saama suuri julkisuus,  käräjäoikeuden olisi minusta tullut julistaa tuomion lopputulos ja perustelujen pääkohdat istuntokäsittelyssä. Mutta kuten olen monta kertaa todennut, käytäntö on koko maassa mennyt valitettavasti kansliatuomion suuntaan, vaikka laki lähtee siitä, että pääsääntönä on tuomion julistaminen istunnossa (ROL 11:7.1). Myös kansliassa valmiiksi laadittu tuomio voitaisiin tietenkin julistaa tarvittavassa laajuudessaan istunnossa, mutta tätä käräjäoikedet eivät näytä oikein ymmärtävän.

3. Käräjäoikeus tuomitsi 51-vuotiaan Pekka Tapani Seppäsen, joka peitti oikeudessa koko ajan kasvonsa karvalakilla, kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 14,5 vuodeksi vankeuteen. Seppäsen syyksi luettiin myös alkoholirikos, paritus ja pahoinpitely. 

4. Seppäsen kotona ja mökillä oli vuosien varrella kuollut seitsemän ihmistä. Tuomion mukaan Seppäsen kiinteistöllä tai seurassa oli tapahtunut  kuolemantapaukset mukaan lukien ainakin 15 hengenvaarallista tilannetta. Seppästä syytetiin oikeudessa kolmesta hukuttamalla tehdystä taposta ja viidestä tapon yrityksestä, mutta oikeus hylkäsi yhdestä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä ajetut syytteet. 

5. Hukkumiskuolemat tapahtuivat vuosina 2007- 2014 Viinijärvellä Seppäsen mökin lähistöllä. Seppänen ja uhrit kuuluivat samaan kaveripiiriin. Osa tapauksista liittyi souturetkiin ja kaikkien tapahtumien yhteydessä oli nautittu runsaasti alkoholia. Henkirikostutkinta aloitettiin kesällä 2015, kun poliisi oli saanut asiaan liittyviä uusia tietoja. Poliisi oli tutkinut kuolemantapauksia jo aiemmin mahdollisina heitteillepanoina ja laiminlyönteinä, mutta tutkinnassa oli päädytty siihen, ettei näyttöä Seppästä vastaan ollut. Tuolloin poliisi ei vielä epäillyt Seppästä henkirikoksista.

6. Käräjäoikeus on perustellut näyttöä varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti, mitä on pidettävä tapauksen erikoislaatu huomioon ottaen perusteltuna. Seppäsen puolustus kiisti syytetyn aiheuttaneen kenenkään kuolemaa tai saattaneen ketään hengenvaaraan. Hän ei ollut kaatanut veneitä eikä hukuttanut ketään. Puolustuksen mukaan Seppänen oli joutunut syytteeseen pelkkien "kyläpuheiden" perusteella. Käräjäoikeudessa kuultiin useita ihmisiä, jotka kertoivat tulleensa Seppäsen pahoinpitelemiksi tai uhkaamiksi. Todistajien mukaan Seppänen oli huumannut ihmisiä ja tehnyt seksuaalista väkivaltaa sekä miehille että naisille. 

7. Todistajat eivät olleet uskaltaneet koston pelossa tehdä Serppäsestä rikosilmoituksia. He eivät olleet kertomansa mukaan voineet luottaa myöskään siihen, että viranomaiset olisivat puuttuneet tilanteeseen. Tapon uhriksi joutunut mies oli tehnyt Seppäsestä kaksi rikosilmoitusta. Niistä toinen oli koskenut vakavaa seksuaalirikosta eli raiskausta ja toinen miehen varojen väärinkäyttöä. Mies oli kuitenkin myöhemmin peruuttanut ilmoituksensa. Tuomion mukan Seppänen hukutti kyseisen miehen heinäkuussa 2010 mökillään matalaan rantaveteen. Jo aiemmin mies oli ollut vähällä hukkua, kun oli olluit Seppäsen kanssa soutelemassa ja vene oli kaatunut. Sivullisten ansiosta mies oli kuitenkin sillä kerralla pelastunut hukkumiselta. Käräjäoikeus on perustellut mainitun tapon näyttöä kahdeksan sivua. 

8. Toinen tappo liittyi tapaukseen, jossa soutuvene oli kaatunut sen jälkeen, kun Seppänen oli hypännyt veneestä keskellä järveä. Tuomion mukaan Sepänen on hyvä uimari ja tottunut veneenkäsittelijä, joten hän ei itse ollut veneilytilanteissa hengenvaarassa. Vaarassa olivat tuomion mukaan vain muut veneissä olleet.

9. Julkisuudessa ja etenkin juristien keskuudessa on ihmetelty, miksi kolmesta taposta ja viidestä tapon yrityksestä epäiltyä ja syytettyä vaaralliseksi koettua miestä ei vangittu jo esitutkinnan aikana, vaan hän sai vastata syytteisiin poikkeuksellisesti vapaalta jalalta.  Kuten edellä totesin, henkirikoksia koskeva esitutkinta käynnistyi kesällä 2015 ja sen aikana Seppänen oli käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti tutkintavankeudessa marraskuun puolivälistä lukien noin kaksi kuukautta. Käräjäoikeus katsoi, että Seppäsen voitiin katsoa todennäköisin syin epäillä syyllistyneen tutkittavana oleviin rikoksiin. 

10. Seppänen kanteli vangitsemispäätöksestä hovioikeuteen. Itä-Suomen hovioikeus, jossa poliisi eli tutkinnanjohtaja piti Seppästä edelleen vaarallisena, katsoi tammikuussa 2016, ettei Seppäsen vangitsemiselle ollut edellytyksiä, koska häntä ei esitetyn näytön perusteella voitu todennäköisin syin epäillä taposta tai sen yrityksestä. Hovioikeuden kokoonpanoon kuulunut hovioikeudenneuvos Juha Halijoki totesi myöhemmin MTV:n uutisille, että poliisin vangitsemisasiassa epäiltyä vastaan esittämä näyttö oli "sen verran puutteellista, ettei ollut todennäköisiä syitä epäillä miestä rikoksista". Halijoen mukaan poliisiin esittämän näytön olisi pitänyt olla konkreettisempaa. Hovioikeuden ratkaisua voidaan arvostella, sillä sitä tehtäessä ei nähtävästi ole kiinnitetty riittävää huomiota epäiltyjen rikosten vakavuuteen ja epäillyn vaarallisuuteen, jonka avulla hän on voinut myös vaikuttaa asiassa kuultujen todistajien kertomuksiin. 

11. Pekka Seppänen oli karvahatussaan saapuvilla käräjäoikeuden jokaisessa istunnossa. Tänään on kerrottu, että syyttäjä oli käräjäoikeuden viimeisessä eli ennen joulua pidetyssä istunnossa vaatinut Seppäsen vangitsemista. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli kuitannut vaatimuksen toteamalla lyhyesti, että vangitsemiskysymykseen otetaan kantaa vasta kuukauden kuluttua annnettavan pääasiaratkaisun yhtydessä. Käräjäoikeus on siis tulkinnut syyttäjän sanottua vaatimusta siten, että se koski tuomiossa annettavaa vangitsemismääräystä. Tänään annetussa tuomiossa käräjäoikeus on määrännyt Seppäsen vangittavaksi, hänen passituspaikakseen on määrätty Pyhäselän vankila.

12. Pekka Seppästä ei ole laajoista etsinnöistä huolimatta tuomion jälkeen tänään tavoitettu eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa. Useat poliisipartiot ovat etsineet Seppästä turhaan koko päivän. Iltapäivällä poliisi etsintäkuulutti Seppäsen ja julkaisi hänen tuntomerkkinsä. Myös Seppäsen valokuva - ilman karvahattua - on julkaistu lehdissä.

13. Oikeudenkäynnissä Pekka Seppänen vastusti mielentilatutkimuksen suorittamista eikä käräjäoikeus määrännyt sitä suoritettavaksi. Käräjäoikeuden mukaan laissa ei ole otettu huomioon tilannetta, jossa erityisen vaaralliseksi väitetty syytetty on oikeudenkäynnin aikana vapaalla jalalla. Tilanne vaikuttaa aika odolta, sillä lähes kaikki - Itä-Suomen hovioikeuden tammikuussa 2016 omaksumaa kantaa lukuun ottamatta - tuntuvat olevan sitä mieltä, että a) Seppästä on pidettävä vaarallisena, b) hänet olisi pitänyt vangita, c) hänen mielentilansa tulisi tutkia ja c) oikeuden olisi pitänyt voida määrätä, että Seppäsen on suoritettava koko rangaistus vankilassa. 

14. Jotta tuomioistuin voi määrätä syytetyn mielentilan tutkittavaksi, sen on välituomiolla ratkaistava, onko syytetty menetellyt syytteessä kuvatulla rangaistavaksi  säädetyllä tavalla (ROL 11:5a.1). Langettava välituomio on mielentilatutkimuksen määräämksen muodollinen edellytys (OK 17:45.1), koska mielentilatutkimus edellyttää nykyisin sen selvittämistä, että syytetty on syytteessä tarkoitetun teon tekijä ja että teko on näytetty toteen. Myös välituomiossa syytetty olisi voitu määrätä vangittavaksi ja siinä syytetty olisi voitu myös määrätä mielentilatutkimukseen, jos hänet olisi todettu syyllistyneen hänen syykseen väitettihin rikollisiin tekoihin. Rangaistus rikoksista olisi langetettu vasta mielentilatutkimuksen jälkeen pidettävässä jatkokäsittelyssä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan tyytynyt välituomion antamiseen, vaan antoi lopullisen tuomion, jossa päätettiin myös rangaistuksesta.

24. Suomen prosessioikeusyhdistys perustettu

1. Suomi on, paitsi tuhansien järvien, myös tuhansien ja taas tuhansien yhdistysten luvattu maa. Yhdistys on luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien tiettyä tarkoitusta varten perustama organisaatio. Yhdistymisvapaus kuuluu  Suomen perustuslaissa turvattuihin poliittisiin perusoikeuksiin (PL 13 §). 

2. Yhdistys voi olla rekisteröity tai se voi toimia rekisteröimättömänä. Rekisteröidyt yhdistykset (lyhenne ry tai ry.) ovat itsenäisiä oikeuskelpoisia oikeushenkilöitä, rekisteröimättömät eivät. On myös laissa tai asetuksessa erikseen määriteltyjä julkisoikeudellisia yhdistyksiä, kuten esimerkiksi Suomen Punainen Risti, kauppakamarit, opiskelijakunnat, ylioppilaskunnat, osakunnat, metsänhoitoyhdistykset ja vaikkapa Suomen Asianajajaliitto.

3. Yhdistyslaki koskee niin sanottuja aatteellisia yhdistyksiä. Se ei koske yhtiöitä, osuuskuntia tai muita yhteisöjä, joiden tarkoituksena on voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille taikka joiden tarkoitus tai toiminnan laatu muuten on pääasiassa taloudellinen. Yhdistyslaki koskee myös puolueita, joista on lisäksi säädetty erityinen puoluelaki.

4. Yhdistysrekisteriin on merkitty noin 135 000 yhdistystä, joista 100 000 on toimivia. Yhdistysrekisteriä pitävä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) ilmoitti viime elokussa poistavansa listoiltaan noin 40 000 yhdistystä, joista ei ole kuulunut mitään vähintään 20 vuoteen.

5. Lakimiehet ovat perustaneet suuren joukon erilaisia yhdistyksiä. Niistä tunnetuimpia ovat Akavaan kuuluva Suomen Lakimiesliitto (perustettu 1944) ja asianajajalakiin perustuva julkisoikeudellinen yhteisö Suomen Asianajajaliitto (perust. 1954), jotka ovat lähinnä jäsentensä edunvalvontajärjestöjä. Lakimiesliiton perustivat Suomalainen Lakimiesyhdistys (perustettu 1898), Juridiska Föreneingen i Finland, Suomen Asianajajaliitto, Korkeimpien oikeuksien tuomarien yhdistys, Suomen Kihlakunnantuomarien yhdistys ja Nuoret Lakimiehet. 

6. Nykyisin Lakimiesliiton jäsenjärjestöjä on yli 30, joista voidaan edellä jo mainittujen järjestöjen lisäksi mainita esimerkiksi Naisjuristit, Käräjäoikeustuomarit, Suomen hovioikeustuomarit, Hallintolakimiehet, Hallinto-oikeustuomarit, Yksityisalojen lakimiehet, Poliisilakimiehet, Suomen syyttäjäyhdistys, Työmarkkinalakimiesten yhdistys, Pankkilakimiehet, Suomen kihlakunnanvoudit, Suomen Verolakimiehet ja Vara- ja Oikeusnotaariliitto. Lakimiesliittoon kuuluvia opiskeijayhdistyksiä ovat  mm. Pykälä ry, Lex ry, Artikla ry, Codex rf,  Justus rf/ry ja Judica ry.

7. Lakimiesliittoon ulkopuolisista yhdistyksistä voidaan mainita tuomarijärjestöjen kattojärjestönä toimiva Suomen Tuomariliitto ry, joka jäseniä ovat Käräjäoikeustuomarit, Suomen hovioikeustuomarit, Hallinto-oikeustuomarit, Suomen erityistuomarit ja Korkeimpien oikeuksien virkamiehet ry. Tuomariliiton ajatuksena on toimia tuomioistuinlaitoksen kehittämiseksi sekä valvoa jäsentensä ammatillisia ja muita yhteisiä pyrkimyksiä. Vuonna 1954 perustetun Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:n tavoitteena puolestaan on Suomen oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttaminen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen edistäminen. 

8. Demla julkaisee yhdessä Oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen kanssa neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Oikeus-lehteä. Suomen Lakimiesliitto julkaisee Lakimiesuutiset - nimistä jäsenlehteä, Suomalainen Lakimiesyhdistys puolestaan Lakimies-lehteä (LM) ja Oikeustiede-Jurisprudentia -vuosikirjaa. Suomen Asianajajaliiton julkaisu on Defensor Legis -lehti (DL) ja Juridiska Föreningenin puolestaan JFT eli Tidskrift utgiven av  Juridiska föredingen i  Finland.  JFT on ilmestynyt vuodesta 1865 ja se on Pohjoismaiden vanhin yhä ilmestyvä lainopillinen aikakauskirja. Lakimies-lehti on ilmestynyt vuodesta 1903 ja Defensor Legis, joka on Pohjoismaiden vanhin asianajajien julkaisu, vuodesta 1920. 

9. Oikeuden eri aloja varten on aikojen kuluessa perustettu monia yhdistyksiä. Niistä tulee mieleen esimerkiksi vuonna 1934 perustettu Suomen Kriminalistiyhdistys, jonka tarkoituksena on koota asianharrastajia  käsittelemän rikollisuutta, sen syitä ja vastustamiskeinoja koskevia kysymyksiä, tehdä asiaankuuluvia ehdotuksia ja aloitteita sekä edistää alaa koskevien tutkimusten julkaisemista. Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys on perustettu 1965 ja sen tarkoituksena on toimia tekijänoikeuden alan lakimiesten ja muiden asiantuntijoiden yhteisenä ja puolueettomana keskustelufoorumina. Uusimmista  alakohtaisista yhdistyksistä voidaan mainita Valtiosääntöoikeudellinen seura, joka on International Association of Constitutional Law (IACL) -järjestön Suomen osasto. Seura ylläpitää Perustuslakiblogi -nimistä ajankohtaispalstaa. 

10. Äskettäin myös prosessoikeudesta kiinnostuneet juristit ovat saaneet oman yhdistyksensä, jonka nimenä on Suomen prosessioikeusyhdistys (SPOY, ruots. FfPF). Hankkeen puuhamiehiin kuulunut Timo Saranpää - entinen assistenttini Lapin yliopistosta - on kirjoittanut asiasta pienen kirjoituksen, joka on julkaistu Defensor Legis -lehden numerossa 5/2016 (s. 873-875). Yhdistyksen perustamisesta keskusteltiin alustavasti marraskuusssa 2015 Vaasassa pidetyn väitöstilaisuuden yhteydessä. Päätös yhdistyksen perustamisesta tehtiin 26.8.2016 Helsingissä pidetyssä seminaarissa.

11. Yhdistyksen esikuva on pohjoismainen prosessioikeusyhdistys (Nordiska Föreningen för Processrätt), joka järjestää kolmen vuoden välein seminaareja, joissa käsitellään ajankohtaisia prosessioikeudellisia aiheita eri Pohjoismaista. Prosessioikeusyhdistystä ei ole tarkoitus rekisteröidä. Yhdistyksen toimintaa suunnittelemaan on perustettu toimikunta, jonka jäseniksi valittiin laamanni Antti Savela, puheenjohtajana, sekä muina jäseninä asianajajaja Markku Fredman, valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta, professori Mikko Vuorenpää, yliopistonlehtori Heidi Lindfors, yliopistonlehtori Reima Kukkonen, tutkijatohtori Hannele Tolonen ja edellä jo mainittu OTT, hovioikeudenneuvos Timo Saranpää. 

12. Yhdistyksen perustaminen on odotettu askel oikeaan suuntaan. Paljon kuitenkin riippuu siitä, miten aktiivisesti ja innostuneesti yhdistys ja sen jäsenet toimivat. Yhdistyksen tulisi toimia erityisesti keskustelukulttuurin herättäjänä ja kehittäjänä. Luultavasti yhdistys tulee järjestämään keskustelutilaisuuksia ja seminaareja ajankohtaisista kysymyksistä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan olisi edellytettävä, että keskustelua käytäisiin myös internetin välityksellä. Prosessioikeusyhdistys voisi perustaa oman julkaisun tai vaikkapa Perustuslakiblogin kaltaisen sivuston, jossa käytäisiin avointa ja akateemisesta pönötyksestä vapaata keskusteltua esimerkiksi vireillä olevista oikeudenkäyntimenettelyä koskevista uudistuksista.

13. Suomalaiset lakimiehet, kuten esimerkiksi tuomarit, asianajajat, syyttäjät ja yliopistotutkijat, eivät ole olleet mitenkään innokkaita keskustelemaan oikeus- ja ammatillisista asioista julkisesti. Yhtenä syynä tähän saattaa olla sopivan foorumin puuttuminen. Lainopillisissa aikakausjulkaisuissa ( LM, DL, JFT, Oikeus jne.) julkaistaan kyllä oikeustieteellisiä kirjoituksia, mutta keskustelua nekään eivät etenkään käytännön lakimiesten piirissä juuri herätä. Syntyy vaikutelma siitä, etteivät suomalaiset juristit halua keskustella julkisesti juuri mistään. Olen itse yrittänyt herättää keskustelua vuodesta 2008 lähtien omassa blogissani, samoin viime vuoden loppupuolella käynnistämässäni Prosessioikeusblogissa.

14. Suomessa järjestetään toki erilaisia lakimiespäiviä, seminaareja yms. tilaisuuksia, joissa pidetään esitelmiä eri aiheista. Nämä tilaisuudet noudattavat yleensä aina samaa vanhaa kaavaa ja niissä pidetyt puheet ovat useimmiten samanlaisia. Keskustelua  ei juuri synny eivätkä tilaisuudet ylitä juuri koskaan uutiskynnystä. Pääasiana näissä tilaisuuksissa tuntuu olevan kollegojen ja tuttavien tapaaminen ja illansuussa esimerkiksi oikeusministeriön tai eri liittojen järjestämille vastaanotoille osallistuminen. 

15. Uuden yhdistyksen kannattaisi ottaa esimerkkiä valtiosääntöoikeudellisesta seurasta ja panna pystyyn perustuslakiblogin kaltainen ajankohtaissivusto, jossa yhdistyksen jäsenten lisäksi myös yhdistyksen ulkopuolella olevat lakimiehet voisivat alustusten pohjalta vaihtaa mielipiteitä prosessioikeutta koskevista ajankohtaisista kehittämis- ja lainsäädäntöhankkeista. 

16. Käsiteltävät teeemat voisivat koskea siviili- ja rikosprosessin ohella myös hallintolainkäyttöä. Olisi ikävä puute, jos yhdisys keskittyisi, niin kuin hieman näyttää, ainoastaan ns. yleiseen lainkäyttöön, jolloin hallintolainkäyttö jäisi kokonaan sen kiinnostuksen ulkopuolelle. Hallintoprosessi on kuitenkin oikeudenkäyntiä siinä missä siviili- ja  rikosprosessikin. Hallintoprosessin yliopisto-opetus tulisi minusta siirtää hallinto-oikeudesta prosessioikeuden yhteyteen. Toisaalta insolvenssioikeuteen kuuluu runsaasti sellaista aineellisoikeudellista asiaa, jonka opetus olisi järkevää antaa prosessioikeuden sijasta yksityisoikeuden opetuksen yhteydessä.