1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus, joka sijaitsee Joensuussa, antoi tänään klo 9.00 kansliatuomion paljon mielenkiintoa herättäneessä ns. sarjahukuttamistapauksessa. Käräjäoikeus istui jutun ilman lautamiehiä eli kolmen ammattituomarin kokoonpanossa, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Lasse Palsio. Kaksi muuta jäsentä olivat käräjätuomarit Vuokko Leinonen ja Laura Karjalainen.
2. Tilasin tuomion käräjäoikeudesta. Tuomion perustelut noudattelevat nykyisin hyvin tavallista seikkaperäistä ja yksityiskohtaista kirjoitustapaa, jossa näytön osalta tuntuu olevan pääpaino näytön selostamisella, ei niinkään sen arvioinnilla. Tuomiossa on ilman tuomiolauselmaa peräti 73 sivua. Kun otetaan huomioon tapauksen saama suuri julkisuus, käräjäoikeuden olisi minusta tullut julistaa tuomion lopputulos ja perustelujen pääkohdat istuntokäsittelyssä. Mutta kuten olen monta kertaa todennut, käytäntö on koko maassa mennyt valitettavasti kansliatuomion suuntaan, vaikka laki lähtee siitä, että pääsääntönä on tuomion julistaminen istunnossa (ROL 11:7.1). Myös kansliassa valmiiksi laadittu tuomio voitaisiin tietenkin julistaa tarvittavassa laajuudessaan istunnossa, mutta tätä käräjäoikedet eivät näytä oikein ymmärtävän.
3. Käräjäoikeus tuomitsi 51-vuotiaan Pekka Tapani Seppäsen, joka peitti oikeudessa koko ajan kasvonsa karvalakilla, kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 14,5 vuodeksi vankeuteen. Seppäsen syyksi luettiin myös alkoholirikos, paritus ja pahoinpitely.
4. Seppäsen kotona ja mökillä oli vuosien varrella kuollut seitsemän ihmistä. Tuomion mukaan Seppäsen kiinteistöllä tai seurassa oli tapahtunut kuolemantapaukset mukaan lukien ainakin 15 hengenvaarallista tilannetta. Seppästä syytetiin oikeudessa kolmesta hukuttamalla tehdystä taposta ja viidestä tapon yrityksestä, mutta oikeus hylkäsi yhdestä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä ajetut syytteet.
5. Hukkumiskuolemat tapahtuivat vuosina 2007- 2014 Viinijärvellä Seppäsen mökin lähistöllä. Seppänen ja uhrit kuuluivat samaan kaveripiiriin. Osa tapauksista liittyi souturetkiin ja kaikkien tapahtumien yhteydessä oli nautittu runsaasti alkoholia. Henkirikostutkinta aloitettiin kesällä 2015, kun poliisi oli saanut asiaan liittyviä uusia tietoja. Poliisi oli tutkinut kuolemantapauksia jo aiemmin mahdollisina heitteillepanoina ja laiminlyönteinä, mutta tutkinnassa oli päädytty siihen, ettei näyttöä Seppästä vastaan ollut. Tuolloin poliisi ei vielä epäillyt Seppästä henkirikoksista.
6. Käräjäoikeus on perustellut näyttöä varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti, mitä on pidettävä tapauksen erikoislaatu huomioon ottaen perusteltuna. Seppäsen puolustus kiisti syytetyn aiheuttaneen kenenkään kuolemaa tai saattaneen ketään hengenvaaraan. Hän ei ollut kaatanut veneitä eikä hukuttanut ketään. Puolustuksen mukaan Seppänen oli joutunut syytteeseen pelkkien "kyläpuheiden" perusteella. Käräjäoikeudessa kuultiin useita ihmisiä, jotka kertoivat tulleensa Seppäsen pahoinpitelemiksi tai uhkaamiksi. Todistajien mukaan Seppänen oli huumannut ihmisiä ja tehnyt seksuaalista väkivaltaa sekä miehille että naisille.
7. Todistajat eivät olleet uskaltaneet koston pelossa tehdä Serppäsestä rikosilmoituksia. He eivät olleet kertomansa mukaan voineet luottaa myöskään siihen, että viranomaiset olisivat puuttuneet tilanteeseen. Tapon uhriksi joutunut mies oli tehnyt Seppäsestä kaksi rikosilmoitusta. Niistä toinen oli koskenut vakavaa seksuaalirikosta eli raiskausta ja toinen miehen varojen väärinkäyttöä. Mies oli kuitenkin myöhemmin peruuttanut ilmoituksensa. Tuomion mukan Seppänen hukutti kyseisen miehen heinäkuussa 2010 mökillään matalaan rantaveteen. Jo aiemmin mies oli ollut vähällä hukkua, kun oli olluit Seppäsen kanssa soutelemassa ja vene oli kaatunut. Sivullisten ansiosta mies oli kuitenkin sillä kerralla pelastunut hukkumiselta. Käräjäoikeus on perustellut mainitun tapon näyttöä kahdeksan sivua.
8. Toinen tappo liittyi tapaukseen, jossa soutuvene oli kaatunut sen jälkeen, kun Seppänen oli hypännyt veneestä keskellä järveä. Tuomion mukaan Sepänen on hyvä uimari ja tottunut veneenkäsittelijä, joten hän ei itse ollut veneilytilanteissa hengenvaarassa. Vaarassa olivat tuomion mukaan vain muut veneissä olleet.
9. Julkisuudessa ja etenkin juristien keskuudessa on ihmetelty, miksi kolmesta taposta ja viidestä tapon yrityksestä epäiltyä ja syytettyä vaaralliseksi koettua miestä ei vangittu jo esitutkinnan aikana, vaan hän sai vastata syytteisiin poikkeuksellisesti vapaalta jalalta. Kuten edellä totesin, henkirikoksia koskeva esitutkinta käynnistyi kesällä 2015 ja sen aikana Seppänen oli käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti tutkintavankeudessa marraskuun puolivälistä lukien noin kaksi kuukautta. Käräjäoikeus katsoi, että Seppäsen voitiin katsoa todennäköisin syin epäillä syyllistyneen tutkittavana oleviin rikoksiin.
10. Seppänen kanteli vangitsemispäätöksestä hovioikeuteen. Itä-Suomen hovioikeus, jossa poliisi eli tutkinnanjohtaja piti Seppästä edelleen vaarallisena, katsoi tammikuussa 2016, ettei Seppäsen vangitsemiselle ollut edellytyksiä, koska häntä ei esitetyn näytön perusteella voitu todennäköisin syin epäillä taposta tai sen yrityksestä. Hovioikeuden kokoonpanoon kuulunut hovioikeudenneuvos Juha Halijoki totesi myöhemmin MTV:n uutisille, että poliisin vangitsemisasiassa epäiltyä vastaan esittämä näyttö oli "sen verran puutteellista, ettei ollut todennäköisiä syitä epäillä miestä rikoksista". Halijoen mukaan poliisiin esittämän näytön olisi pitänyt olla konkreettisempaa. Hovioikeuden ratkaisua voidaan arvostella, sillä sitä tehtäessä ei nähtävästi ole kiinnitetty riittävää huomiota epäiltyjen rikosten vakavuuteen ja epäillyn vaarallisuuteen, jonka avulla hän on voinut myös vaikuttaa asiassa kuultujen todistajien kertomuksiin.
11. Pekka Seppänen oli karvahatussaan saapuvilla käräjäoikeuden jokaisessa istunnossa. Tänään on kerrottu, että syyttäjä oli käräjäoikeuden viimeisessä eli ennen joulua pidetyssä istunnossa vaatinut Seppäsen vangitsemista. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli kuitannut vaatimuksen toteamalla lyhyesti, että vangitsemiskysymykseen otetaan kantaa vasta kuukauden kuluttua annnettavan pääasiaratkaisun yhtydessä. Käräjäoikeus on siis tulkinnut syyttäjän sanottua vaatimusta siten, että se koski tuomiossa annettavaa vangitsemismääräystä. Tänään annetussa tuomiossa käräjäoikeus on määrännyt Seppäsen vangittavaksi, hänen passituspaikakseen on määrätty Pyhäselän vankila.
12. Pekka Seppästä ei ole laajoista etsinnöistä huolimatta tuomion jälkeen tänään tavoitettu eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa. Useat poliisipartiot ovat etsineet Seppästä turhaan koko päivän. Iltapäivällä poliisi etsintäkuulutti Seppäsen ja julkaisi hänen tuntomerkkinsä. Myös Seppäsen valokuva - ilman karvahattua - on julkaistu lehdissä.
13. Oikeudenkäynnissä Pekka Seppänen vastusti mielentilatutkimuksen suorittamista eikä käräjäoikeus määrännyt sitä suoritettavaksi. Käräjäoikeuden mukaan laissa ei ole otettu huomioon tilannetta, jossa erityisen vaaralliseksi väitetty syytetty on oikeudenkäynnin aikana vapaalla jalalla. Tilanne vaikuttaa aika odolta, sillä lähes kaikki - Itä-Suomen hovioikeuden tammikuussa 2016 omaksumaa kantaa lukuun ottamatta - tuntuvat olevan sitä mieltä, että a) Seppästä on pidettävä vaarallisena, b) hänet olisi pitänyt vangita, c) hänen mielentilansa tulisi tutkia ja c) oikeuden olisi pitänyt voida määrätä, että Seppäsen on suoritettava koko rangaistus vankilassa.
14. Jotta tuomioistuin voi määrätä syytetyn mielentilan tutkittavaksi, sen on välituomiolla ratkaistava, onko syytetty menetellyt syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla (ROL 11:5a.1). Langettava välituomio on mielentilatutkimuksen määräämksen muodollinen edellytys (OK 17:45.1), koska mielentilatutkimus edellyttää nykyisin sen selvittämistä, että syytetty on syytteessä tarkoitetun teon tekijä ja että teko on näytetty toteen. Myös välituomiossa syytetty olisi voitu määrätä vangittavaksi ja siinä syytetty olisi voitu myös määrätä mielentilatutkimukseen, jos hänet olisi todettu syyllistyneen hänen syykseen väitettihin rikollisiin tekoihin. Rangaistus rikoksista olisi langetettu vasta mielentilatutkimuksen jälkeen pidettävässä jatkokäsittelyssä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan tyytynyt välituomion antamiseen, vaan antoi lopullisen tuomion, jossa päätettiin myös rangaistuksesta.
40 kommenttia:
Hurja juttu tämä venesarjatappojuttu! Saatiinpa taas uusi termi maamme henkirikosgalleriaan. Kyllä ihmetystä viranomaisten toiminnassa herättää moni asia ja viranomaisratkaisut. Ensin poliisi ei ryhdy tutkimaan juttua ja ilmeisesti ota edes ilmoituksia vastaan vaikka Seppäsen toiminta on useita vuosia yleisen elämänkokemuksen mukaan ollut täysin normaalista poikkeavaa. Onhan Seppäsen maatilalla kuollut seitsemän henkilöä! Huh,huh! Vasta pari vuotta sitten juttua on alettu tutkia KRP:n toimesta. Paikallispoliisi on mielestäni syyllistynyt virkavelvollisuutensa rikkomiseen jättäessään tutkinnan aikanaan aloittamatta. Poliisin toiminta olisi selvitettävä eduskunnan oikeusasiamiehen toimesta.
Myöskään käjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisut Seppäsen tutkinvankeusasiassa ovat selvästi vääriä Miten ihmeessä Seppästä ei viimeistään käräoikeuden istunnon päättyessä ennen tuomiota ole julistettu vangituksi?. Seppäsen on selvästi käsittelyn aikan "huijannut" oikeutta tullessaan kaikkiin istuntoihin henkilökohtaisesti paikalle. Hän on luonut kuvan,että jäisi kiltisti odottamaan myös oikeuden ratkaisua,mutta tosiasiassa hän on todistajalausunnon kuultuaan heittänyt karvahatun hemmettiin ja ryhtynyt suunnittelemaan pakoa ehkä ulkomaillekin Seppäsen etsinnöistä syntyy värikäs näytelmä tuomioistuimien selvän hölmöilyn takia.
Suomessa on vallalla sellainen mentaliteettiettä kukaan ei ajattele oikeudenkäynneistä aiheutuvia kustannuksia. Mommuttijutut,kuten Aarnionkin juttu, aiheuttavat älyttömiä kustannuksia kun epäiltyjen esimiehet eivät lujin ottein hoida tehtäviään, vaan katsovat alaistensa tekemiä väärinkäytöksineen ja rikoksia läpi sormiensa.
Korjaan termiä lyhyemmäksi eli Seppänen sarjahukuttaja! Näin siis!
Yksi aikansa kuuluisampia suomalaisia sarjasurmaajia oli Ensio Koivunen, joka tuomittiin v. 1971 tehdyistä ns. liftarisurmista. Niissä sai surmansa kaksi 17-vuotiasta tyttöä ja 23-vuotias nainen. 41-vuotias Ensio Koivunen sai rikoksistaan ankaran rangaistuksen, vaikkei häntä näytön puuttuessa voitu tuomita taposta tai murhasta. Koivusen rikosrekisteri oli ennestään pitkä, mutta aiemmin hänet oli tuomittu lähinnä omaisuusrikoksista. Hän oli ollut kahdeksan kertaa vankimielisairaalassa ja oli vain vähän ennen liftarisurmia vapautunut vankilasta. Vaikka Koivunen oli siis ollut lukuisia kertoja vankimielisairaalassa, hänen todettiin vuonna 1971 tai 1972 suoritetussa mielentilatutkimuksessa olleen rikokset tehdessään täydessä ymmärryksessä.
Hyvinkään kihlakunnanoikeus ja Helsingin hovioikeus tuomitsivat Koivusen kaikkien kolmen uhrin osalta vapaudenriistosta, törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeästä kuolematuottamuksesta ja yhden uhrin osalta myös väkisinmakaamisesta sekä eräistä omaisuusrikoksista yhdistettyyn 25 vuoden kuritushuonerangaistukseen. Tämä oli tuohon aikaan pisin rangaistus, mitä useista rikoksista voitiin lain mukaan yhdellä kertaa tuomita, Koivusen syyksi luetut rikokset olivat toisiinsa nähden niin sanotussa reaalikonkurrenssissa, yhteisen vankeusrangaistuksen tuomitsemista ei tuolloin tunnettu. Kun nykyisin yhteisen vankeusrangaistuksen maksimipituus on 15 vuotta, ollaan rangaistusten pituudessa tultu siis reippaasti alaspäin - 25 vuodesta 15 vuoteen.
Ensio Koivunen valitti hovioikeuden tuomiosta vielä KKO:een, jossa tuomioon tehtiin ainoastaan pieni lähinnä kosmeettinen muutos, joka taisi pudottaa tuomittua yhdistettyä rangaistusta kuukaudella tai parilla. Satuin itse toimimaan jutun esittelijänä KKO:ssa, mutta en enää muista, mikä tuo kyseinen muutos oli! Pitäisi vissiin yrittää kaivaa noin 45 vuotta sitten kirjoittamani esittelymuistio jostakin esiin. Presidentti Mauno Koivisto armahti Koivusen syksyllä 1981, siis jo 10 vuoden kuluttua rikoksista. Koivunen kuoli vuonna 2003 eikä hän vankilasta vapauduttuaan syyllistynyt enää rikoksiin.
Tuorein esimerkki esimiesten lepsuilusta on tämän päivän uutinen. Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikköä epäillään saaneen etuisuuksia 10 aikana. Nyt mainittu päällikkö on vangittua epäiltynä Helsingin suurimmasta korruptiojutussa. Kun turvallisuuspäällikön esimieheltään kysyttiin asiasta, viraston päällikkö loihi vain lausumaan,että turvallisuuspäällikkö on tänään pois virkapaikaltaan. Olikohan viraston päällikkö lausua jotain viisainpaakin asiassa?
Eihän käräjäoikeus tietenkään omasta aloitteestaan, viran puolesta voi ketään istunnon päätteeksi vangita, vaan syyttäjän vaatimuksesta. Mitä lienee syyttäjä vaatinut?
Oikeuskäytäntö on se, että huumerikolliset pysyvät vangittuina, mutta muut päästetään vapaalle jalalle vähintäänkin kohtuuttomuusperusteella.
Syyttäjän on vaatinut vangitsemista, mutta käsittääkseni hovioikeuden päätös vapauttamisesta huomioiden ainut mahdollisuus käräjäoikeudelle vangita Seppänen suoraan istunnon päätteeksi olisi ollut se, että tuomio olisi julistettu istunnon päätteeksi. Istunnon päätytyttä Seppästä ei oltu vielä tuomittu mistään, joten vangitsemistakaan ei voitu tehdä.
Niin, mielenkiintoista olisi tietää millä perusteella Seppäsen syyksi on voitu lukea tappo tai ylipäätään mitään tahallista siltä osin kuin joku on hukkunut ilman että on aktiivisesti hukutettu ts. painettu päätä veden alle tms.
Jos joku hukkuu pelkästään veneen kaatumisen ja sen seurauksena ettei pysty uimaan, ei kysymyksessä voi tietenkään olla tappo.
Mikään laiminlyöntirikoskaan ei niin vaan voi tulla kyseeseen. Kun useita ihmisiä joutuu veden varaan on jokainen oikeutettu pelastamaan itsensä ensin ja vasta sitten muita jos se on silloin vielä mahdollista.
Eiköhän tuo tuomio kaadu että rytisee Itä-Suomen hovissa. Seppäsen pako on varsin ymmärrettävä selvän oikeusmurhan vuoksi.
Käräjäoikeuden tuomiota kritisoineen anonyymin kannattaisi lukea käräjäoikeuden tuomio, jossa on noin 60 sivun verran perusteltu sitä, miksi Seppäsen on katsottuu syyllistyneen mm. kahteen tappoon ja kolmeen tapon yritykseen. Tuomion voi tilata sähköpostitse Pohjois-Karjalan käräjäoikeduen kansliasta.
Saattaa tietysti olla, että Itä-Suomen hovioikeudessa tuomio kaatuu "rytisten", sillä hovoikeus näyttää olevan aika arvaamaaton. Tämä ilmeni ratkaisuista, jolla hovioikeus viime vuoden tammikuussa täysin yllättäen kumosi käräjäoikeuden vangitsemispäätöksen ja määräsi, että kovasti vaarallisen miehen maineessa oleva Seppänen oli laskettava vapaalle jalalle.
Ehkä hovioikeuden arvaamattomuuden sijasta kyse on ollut siitä, ettei asiassa ole esitetty riittävää selvitystä todennäköisestä syyllisyydestä ko. rikoksiin. Poliisi on usein kovin haluton esittämään todellista selvitystä. Hyvä kun on esimerkkejä siitä, ettei tuomioistuin ole mikään kumileimasin vaan hakijoiden tulee oikeasti esittää perusteet hakemilleen pakkokeinoille.
Yleisen käsityksen mukaan vaadittava näyttö sarjahukuttajan vangitsemiselle oli riittävä, jos asiaa arvioidaan vakiintuneen käytännön perusteella. Käsite "todennäköiset syyt" on toki väljä ja tulkinnanvarainen, eli sitä voidaan tulkita hyvin eri tavalla. Tässä tapauksessa hovioikeus on jostakin syystä asettanut epäiltyjä tekoja näyttökynnyksen poikkeuksellisen korkealle.
Ratkaisua hovoikeudessa tekemässä ollut HON Juha Halijoki on esitellyt käsityksiään vangitsemisen edellytyksistä Defensor Legis -lehdessä vuonna 2001. Nyt hän on soveltanut omia oppejaan käytännössä. Lähes kaikki juristit ovat ihmetelleet hovioikeuden ratkaisua.
Jos hovioikeus on tutkinut vangitsemisasian - kuten sopii epäillä - kirjallisessa prosessissa eli pelkkien asiakirjaselvityksen valossa, se ei ole kenties saanut oikeaa käsitystä asiasta. Asian suullinen käsittely olisi ollut paikallaan!
Lainaus MTV:n sivuilta (25.11.201):
Hovioikeus (kolme hovioikeudenneuvosta) vapautti miehen yksimielisellä päätöksellä tutkintavankeudesta tämän vuoden tammikuussa.
– Se näyttö, minkä poliisi silloin hovioikeudelle esitti, oli sen verran puutteellinen, että ei ollut todennäköisiä syitä epäillä miestä rikoksista, Itä-Suomen hovioikeuden hovioikeudenneuvos Juha Halijoki kertoo miehen vapauttamisen perusteluista MTV Uutisille.
Halijoen mukaan poliisin tuolloin esittämän näytön olisi pitänyt olla konkreettisempaa. Jutun tutkinnanjohtaja oli edelleen katsonut, että todennäköiset syyt ovat olemassa.
Ei kai hovioikeuden vangitsemisasiassa antama ratkaisu mitään oikeusvoimaa saa. Eikö käräjäoikeus olisi voinut (ja eikö sen olisi tullut) istunnon päätteeksi ennen kansliassa tapahtuvaa tuomion antamista ottaa kantaa vangitsemisen perusteena oleviin todennäköisiin syihin ja muihin vangitsemin edellytyksiin uuden, istunnossa esitetyn selvityksen perusteella?
Pakkokeinolain 2:14 §:n mukaan rikoksesta vangitun, joka on päästetty vapaaksi, saa vangita uudelleen samasta rikoksesta ainoastaan sellaisen seikan nojalla, johon vangitsemisvaatimuksen esittäjä ei ole voinut vedota aikaisemmasta vangitsemisesta päätettäessä. Käsittääkseni tämän johdosta käräjäoikeuden ei ole ollut mahdollista vangita Seppästä uudelleen ennen tuomion antamista
Em. lainkohtaa olisi järkevää tulkita siten, että uudelleen vangitsemiseen riittäisi myös sellainen uusi näyttö, jota ei ole aiemmin voitu esittää. Jos tämä ei ole mahdollista, olisi pykälää syytä tarkistaa.
Seppäsen vapauttamispäätöksen tekemiseen osallistunut HON Juha Halijoki selittelee hovioikeuden ratkaisua Yle Uutisille tänään
http://yle.fi/uutiset/3-9413714
Laki on niin kuin se luetaan eli sovellettavia säännöksiä tulkitaan. Käräjäoikeus oli sitä mieltä, että Seppänen voitiin vagita eli tutkinnanjohtaja oli esittänyt todennäköisiä syitä epäiltyjen rikosten tueksi. Hovioikeus on omaksunut toisenlaisen asenteen ja kannan näpäyttääkseen vangitsemisvaatimuksen esittäjää. Käytännössä tapoista, saati sitten useista tapoista kuten nyt, epäilty on aina esitutkinnan aikana vangittu.
Juirdiikka tai oikeustiede ei ole mitään rakettitiedettä. Lainkäytössä pärjätään arkijärjellä jo varsin pitkälle. Tuomareiltakaan järjen käytö ei ole lainsoveltamisessa kiellettyä. Pakkokeinolain soveltamisessa ei kannattaisi pitää kynsin hampain kiinni teorioista, jos näyttää siltä, että niiden myötä ratkaisu olisi yleisen oikeustajun vastaisena menossa pahasti metsään.
"Pakkokeinolain 2:14 §:n mukaan rikoksesta vangitun, joka on päästetty vapaaksi, saa vangita uudelleen samasta rikoksesta ainoastaan sellaisen seikan nojalla, johon vangitsemisvaatimuksen esittäjä ei ole voinut vedota aikaisemmasta vangitsemisesta päätettäessä."
Kun käräjäoikeus oli käsittelyn aikana ottanut vastaan todistelua, eikös sen olisi ollut mahdollista arvioida todennäköisyyttä toisin kuin hovioikeus oli aikaisemmin tehnyt?
En jaksa oikein uskoa, että ne kaikki Seppäsen syyksi luetut rikokset olisivat olleet aikaisemman vangitsemisvaatimuksen perusteena. Tällöinhän syyttäjän vangitsemisvaatimus lienee ainakin osaksi perustunut uusiin rikoksiin.
Tuo vangitsemiskysymys on mielenkiintoinen ja olisi tervetullutta, että sitä myös ns. suurelle yleisölle pystyttäisiin selkokielellä avaamaan. Näyttää nimittäin siltä, että samat henkilöt, jotka nyt kauhistelevat vapaaksi päästämistä (sen vuoksi, että ilmeisesti mitään näyttöä vangitsemisvaatimuksen tueksi ei esitetty), samalla kauhistelevat mm. sitä, kun HS paljasti, että telepakkokeinoja on Helsingin käräjäoikeudessa myönnetty aivan puutteellisilla perusteilla.
Vapauden arvostus ei ole Suomessa ollut mitenkään erityisen kovassa huudossa. Siitä ei ole kovinkaan kauaa aikaa, kun poliisi sai vangita henkilön itse ja pitää häntä viikkokaupalla putkassa ilman mitään tuomioistuinkontrollia. Sitten tilanne muuttui, ja tuomioistuinkontrolli tuli, mutta käytännössä tilanne muuttui kovin vähän, koska tuomioistuimille pääsääntöisesti riitti se, mitä tutkinnanjohtaja virkavastuullaan esitti ("TJ: Poliisilla on olemassa näyttö siitä, että X:ää voidaan todennäköisin syin epäillä rikoksesta. TI: Jaahas, ei muuta kuin koppiin." (Hieman kärjistäen)
Pakkokeinolakia saatiin vihdoin muutettua vuoden 2014 alusta siten, että nykyisin ei enää esitöissä nimenomaisesti omaksutun kannan mukaan riitä - tai ei ainakaan pitäisi riittää - vangitsemisvaatimuksen esittäjän virkavastuulla esittämä ilmoitus siitä, että todennäköiset syyt vangitsemiselle ovat olemassa. Toisaalta ns. tiedonsaantidirektiivi menee käsittääkseni selvästi pidemmälle kuin esitutkintalaissa oleva säännös siitä, mitä tietoja vapaudenriiston kohteeksi joutuvalle henkilölle tulisi vapaudenriiston perusteista esittää. Asiaa havainnollistaa Helsingin hovioikeuden Finlex-ratkaisu HHO 2015:15: http://finlex.fi/fi/oikeus/ho/2015/helho20151747.
Suomessa maksetaan vuosittain melko paljon korvauksia syyttömästi vapautensa menettäille henkilöille (ehkä blogistilla on tuoreempia tilastoja, mutta vuonna 2010 maksettiin 1,375 miljoonaa, vuonna 2011 1,5 miljoonaa ja vuonna 2012 heinäkuuhun mennessä oli maksettu miljoona). Vapaudenriisto on ankarin pakkokeino, mikä laista löytyy, ja se vaikuttaa yleensä huomattavalla tavalla sen kohteeksi joutuneeseen. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että tuomioistuin aidosti arvioi, onko vangitsemiselle edellytykset ja jos esitutkintaviranomainen ei syystä tai toisesta halua muuta selvitystä kuin vangitsemisvaatimus esittää (kuten ilmeisesti nyt käsillä olleessa tapauksessa), niin silloin tuomioistuimen pitääkin hylätä vangitsemisvaatimus.
Eri asia on toki se, että tässä tapauksessa käräjäoikeus olisi varmaankin voinut heti pääkäsittelyn päätyttyä vangita vastaajan, eikä odottaa tuomioon asti. Tämän pitäisi muuten toimia toisinkin päin; jos käsittelyn tai tuomioharkintavaiheen aikana ilmenee, että vangittuna pitämiselle ei (enää) ole edellytyksiä, tulisi vangittu päästää vapaaksi. Näinhän kävi esimerkiksi Auer-jutun ensimmäisellä kierroksella hovissa vuonna 2011, mutta ei toisella kierroksella vuonna 2015, jolloin hänet vapautettiin vasta tuomion yhteydessä.
Jussi Sarvikivi
asianajaja
Tuntuu vaikealta uskoa, että tutkinnanjohtajalla ei olisi ollut esittää Seppäsen vangitsemisen tueksi muuta kuin vangitsemisvaatimus, eli hänellä ei olisi ollut esittää kerrassaan mitään näyttöä vaatimuksen tueksi! Ajatus tuntuu mahdottomalta. On syytä muistaa, että Pohjois-Karjalan käräjäoikeus oli aiemmin hyväksynyt tutkinnanjohtajan vaatimuksen ja määrännyt Seppäsen vangittavaksi.
Jos vangitsemisvaatimuksen tueksi esitetty selvitys oli hovioikeuden mielestä puutteellinen, olisi ollut paikallaan, että hövioikeus olisi huomauttanut sanotusta puutteesta tutkinnanjohtajalle. Tutkinanjohtajalle olisi tullut varata tilaisuus hovioikeudelle antamassaan vastauksessa täydentää hakemustaan esim. epäillyn esitutkintakertomuksen ja rikospaikkatutkimuksen osalta. Se, että hovioikeudessa esiintyi muutoksenhakijana vain vangittu, ei olisi ollut tälle esteenä.
Monet maalliot ovat laillani ihmetelleey, miksi Seppästä ei tuomittu murhasta, koska uhrien kuolemaan jotaneissa teoissa on ollut harkintaa.
HoN Juha Halijoki YLE:n haastattelussa: "Ainoa näyttö mitä he silloin esittivät, oli vangitsemisvaatimuksessa ilmoitetut seikat... Ongelma vain tässä tapauksessa oli se, että näitä esitutkintakertomuksia tai tätä paikkatutkimusta ei koskaan esitetty [ei käräjäoikeudelle eikä] hovioikeudelle". Ei minulla tätä parempaa tietoa ole, mutta vaikea uskoa että hovioikeudenneuvos ihan muunneltua totuutta tässä puhuu. Kannattaa katsoa/kuunnella tuossa ylempänä oleva linkki, kesto on noin neljä minuuttia. Kun viimeistään vuoden 2014 alusta jokaiselle esitutkintaviranomaiselle pitäisi olla selvää, että jotain ihan konkreettistakin näyttöä pitää vaatimustensa tueksi esittää jos haluaa niiden menestyvän, niin minusta hovioikeuden ratkaisu näillä tiedoilla näyttää olleen täysin oikea.
Itse en kannata tuomioistuimille pakkokeinoasioissa mitään inkvisitorista roolia, kun ei sitä rikosasioissa ole muutenkaan. "Kantaja" - joko tutkinnanjohtaja tai pääkäsittelyssä syyttäjä - esittää sen näytön, minkä katsoo riittäväksi/tarpeelliseksi, eikä siihen tuomioistuimen pidä mennä sörkkimään. Pitäisin aika arvelluttavana, jos kesken prosessin tuomioistuin toteaisi, että "tämä näyttö ei kyllä riitä, esittäkääpä lisää selvitystä tuosta ja tästä asiasta". Eri asia on prosessinjohto, mutta siitä ei tässä jutussa mitä ilmeisimminkään ole ollut kyse.
En edelleenkään pidä uskottavana väitettä, jonka mukaan vangitsemisvaatimuksen tueksi ei olisi esitetty MITTÄÄN NÄYTTÖÄ. Jos näin olisi ollut asia, niin silloin käräjäoikeuskaan ei olisi hyväksynyt vangitsemisvaatimusta. Nyt käräjäoikeus katsoi selvityksen riittväksi ja määräsi epäillyn vangittavaksi.
En tiedä, mitä ko. hovoikeudennenuvos, joka puhuu tavaallaan omassa asiassaan ja tekemäänsä hovioikeuden ratkaisua puolustaakseen, tarkoittaa "näillä esitutkintakertomuksilla ja "paikkatutkimuksella". Tekijän syyllisyydestä on toki voitu esittää myös muuta konkreettista näyttöä.
Ei ole mitään "inkvisitorista sörkkimistä", jos oikeuden puheenjohtaja tiedustelee kantjaalta tai syyttäjältä, onko tällä esittää vielä jotain muuta selvitystä tai näytööä vaatimuksena tueksi. Se kuuluu juuri prosessinjohtoon. Pätevä oikeuden puheenjohtaja ei toki käytä sellaista kieltä, jota AA Saarikivi kuvittelee tuomarin mainitussa tilanteessa käyttävän.
Seppästä ei voitu tuomita murhasta, koska häntä ei siitä edes syytetty.
Oikeusrealismi on vaan sitä, että näin ne asiat joskus menevät. En hetkeäkään epäile, etteikö käräjäoikeus olisi voinut hyväksyä vangitsemisvaatimusta pelkästään uskottavana pidetyn vaatimuksen perusteella - näin on tapahtunut useita kertoja ainakin oman urani aikana. Näin ei vain minusta pitäisi tapahtua.
Hovin ja käräjien vangitsemipäätökset lienevät nykyisin julkisia, joten eiköhän sieltä asia selviä.
Kärjistin jonkin verran asioita, eikä toivottavasti blogistikaan usko, että ihan aikuisten oikeasti kuvittelisin tuomareiden käyttävän mainitunlaista kieltä ainakaan tuomioissaan. Tarkoituksenani ei ollut alkaa kiistellä blogistin kanssa asioista - olen varmasti useimmista juridiikkaan liittyvistä asioista täysin samaa mieltä - vaan herättää keskustelua vapaudenriiston keskeisimmistä kysymyksistä.
Itse kyllä epäilen entisenä alioikeustuomarina vahvasti väitettä, jonka mukaan käräjäoikeudet "useita kertoja" tai "yleisesti" hyväksyisivät tutkinnanjohtajan vangitsemisvaatimksia, joiden tueksi ei olisi esitetty mitään näyttöä. Jos näin on, niin silloin rikosasianajajilla olisi perin helppo tehtävä saada vangittavaksi esitetty vapaaksi. Jos tuollaista on joskus ammoin tapahtunut, niin tämä ei pidä enää nykyisin välttämättä paikkaansa.
Vapaus on tärkeä asia, mutta vangitsemisesta ja yleensä pakkokeinoista päättävien tuomareiden, syyttäjien ja poliisin on toki huolehdittava myös rikosprosessin muiden tavoitteiden toteutumisesta, ei ainoastaan syytetyn ja epäillyn oikeusturvasta. Rikosprosessissa ja pakkokeinojen käytössä on kyse myös ja ennen muuta rikosvastuun toteutumisesta ja sen myötä esitutkinnan tasapuolisesta onnistumisesta.
Jos henkilöä epäillään useista samalla tavalla tehdyistä tapoista ja tapon yrityksistä, ja epäilty tunnetaan paikkakunnalla laajasti vaarallisuudestaan, holittomuudestaan, uhkailuistaan, pikkurikoksistaan ja äkkiarvaamattomuudestaan, tulee lainkäyttäjien pitää huolta myös siitä, ettei epäilty pääse pakenemaan tai muulla tavalla vaikeuttamaan tai sotkemaan tutkinnan suorittamista taikka uhkailemaan ja pelottelemaan todistajia.
Oli melkoinen ihme, että Viinijärven sarjahukuttajaksi nimetty syytetty saapui kiltisti kaikkkiin käräjäoikeuden istuntoihin eikä ryhtynyt ilmeisesti uhkailemaan todistajina kuultavia henkilöitä. Todistajat pelkäsivät kuitenkin myös oikeussalissa syytettyä ja tämän mahdollista kostoa kovasti ja halusivat sen vuoksi antaa kertomuksena näköesteen eli sermin takana. Syytetty riisui käsittelyssä oman "näköesteensä" eli ikioman karvahattunsa.
Tänään tuomittu on vihdoin saatu kiinni ja passitettu vankilaan. Asian puiminen jatkuu kuitenkin melko varmasti Itä-Suomen hovioikeudessa - kuinkas muuten! Olisi paikallaan, että hovioikeuden kokoonpano olisi erilainen kuin vangitsemisoikeudenkäynnissä.
Kyllä se valitettavasti on niin kuin kollega Sarvikivi edellä kuvasi. Olen aiemman lain aikana julkaissut Helsingin hovioikeuden laatuhankkeen "Perus- ja ihmisoikeudet rikosprosessissa" yhteydessä artikkelin Asianosaisjulkisuus esitutkinnassa ja vangitsemisesta päätettäessä. Tilanne ei valitettavasti näytä olennaisesti muuttuneen uuden lain voimaantulon jälkeen. Helsingin käräjäoikeuden käytännöstä olen kirjoittamassa empiiristä artikkelia Defensorin nroon 3/2017.
Em. artikkelissa v. 2011 kirjoitin mm. seuraavaa:
"Vangitsemista on vaadittu esim. seuraavan kaltaisilla tiedoilla:
'Helsingin rikospoliisin huumerikosyksiköllä on tutkittavana erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi luokitellun amfetamiinin maahantuontiin ja levitykseen liittyvä törkeä huumausainerikos. Poliisin suorittaman esitutkinnan, tiedustelun, tarkkailun ja telepakkokeinojen perusteella on todennäköisiä syitä epäillä, että NN:llä on ollut keskeinen rooli amfetamiinin levityksessä. Kyse on oikeuskäytännössä törkeäksi huumausainerikokseksi muodostuneen määrän selkeästi ylittävästä määrästä huumausainetta.'
Käräjäoikeudet ovat ainakin pääkaupunkiseudulla vakiintuneesti hyväksyneet sen, että rikosepäily yksilöidään vain hyvin ylimalkaisesti ja vangitsemisen yleisiä edellytyksiä eli todennäköisiä syitä syyllistymisestä rikokseen, ei ole vaadittu yksilöitäväksi edellä siteerattua tarkemmin. On riittänyt, että tutkinnanjohtaja on kertonut, millä tutkintakeinolla todennäköiset syyt ovat ilmenneet (esim. kanssaepäiltyjen kertomus, tarkkailuhavainnot, telepakkokeinot).
Osana tämän artikkelin laatimista olen tehnyt asiakkaitteni puolesta kaksi vangitsemiskantelua edellä kuvatun kaltaisessa tilanteessa. Helsingin hovioikeus on kummassakin tapauksessa hylännyt kantelun, tosin jälkimmäisessä tapauksessa yksi hovioikeudenneuvos olisi kumonnut vangitsemisen puutteellisen selvityksen takia.
---
Hovioikeus totesi tässäkin tapauksessa, että 'asiassa ei ole tullut esiin mitään sellaista, joka antaisi aiheen epäillä tutkinnanjohtajan MM:n kohdistuvista rikosepäilyistä ilmoittamien tietojen paikkansapitävyyttä'. Eri mieltä ollut jäsen totesi puolestaan, että 'Yksin vaatimuksen esittävän virkamiehen viittausta tutkinnassa saatuihin tietoihin tai hänen niiden perusteella tekemäänsä johtopäätöstä ei voida pitää riittävänä selvityksenä tämän edellytyksen täyttymisestä (KKO 2007:7). Tutkinnanjohtaja on vaatimuksensa tueksi yksinomaan viitannut tutkinnassa saatuihin tietoihin esittämättä sellaisia
konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin arvioida, onko epäilylle olemassa todennäköisiä syitä.'
Todettakoon, että kun tutkinta valmistui, syytäjä teki törkeän huumausainerikoksen osalta MM:ää koskevan syyttämättäjättämispäätöksen: 'Asiassa ei ole näyttöä rikoksesta tai todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi'. Puolustuksen käsitys on se, että jos tuomarit olisivat edellyttäneet näytön esittämistä vangitsemisasiassa,ei vangitsemista olisi tapahtunut.
Kummassakin tapauksessa on jo saatu korkeimman oikeuden ratkaisut joiden mukaan
valituslupia ei myönnetä."
On valitettavaa mutta toisaalta myös ymmärrettävää, että huumausainerikosjutuissa saattaa esiintyä Fredmanin mainitsemia tilanteita.
Toisaalta parista tai edes muutamasta yksittäistapauksesta pääkaupunkiseudulla tuskin tuskin voidaan tehdä sellaista yleistä ja yleistävää johtopäätöstä, että tilanne olisi esim. henrikoksia tai kaikkia mitakin rikoksisa koskevissa vangitsemisasioissa samanlainen kautta koko maan. Fredmanin kertomissa tapauksissa hovioikeus ei kumonnut käräjäoikeuden vangitsemispäätöksiä eikä KKO myöntänyt kummassakaan tapauksessa valituslupaa. Kun näin on, ei voitane tehdä johtopäätöstä, että tilanne esimerkiksi Hgin käräjäoikeduessa olisi vangitsemisasioissa yleensä lainvastainen.
Vangitsemisoikeudenkäynti on pakosta aika summaarista prosessia, jossa syyllisyyskysymystä ei voida lähtea ruotimaan ja tutkimaan samasa laajuudessa ja samalla intensiivisyydellä kuin rikosasian pääkäsittelyssä.
Esimerkiksi teoksessa Helminen - Fredman -Kanerva - Tolvanen -Viitanen, Esitutkinta ja pakkokeinot (1. painos, 2012) todetaan, että vangitsemisasian käsittelyssä ei ole kysymys siitä, että vangittavaksi vaaditun syyllisyydestä rikokseen esitettäisiin tuomitsemiseen vaadittava täysi näyttö tai edes syytteen nostamisessa edellytetty todennäköisyysnäyttö (s. 808). Vangitsemisasiassa on kuitenkin esitettävä riittävät perusteet sille, että vangitsemiselle on edellytykset. Mainitussa teoksessa todetaan myös, että vangitsemisasiassa esitettävä selvitys voi perustua pelkästään kirjalliseen aineistoon (s. 810).
Em. kirjassa kirjoittajat varoittelevat pariinkiin otteeseen, että vangitsemiskäsittelystä ei saa saa muodostua syyteasian ennakkokäsittelyä (s. 810), jossa ennalta esitetään varsinaisessa syyteoikeudenkäynnissä kysymykseen tulevat todisteet. Todistajia kuullaan vangitsemisoikeudenkäynnissä vain poikkeustapauksissa. Vangitsemisvaatimuksen tekijä voi esittää myös suullisesti lisänäkökohtia (s. 805 ja 810). Vaatimuksen tekijän on pystyttävä perustelemaan, miksi vangittavaksi vaaditun vapaudenmenetys tai pidätetyn osalta vapaudenmenetyksen jatkaminen on tarpeellista. Kirjoittajat tuntuvat korostavan myös oikeuden puheenjohtajan kyselyoikeuden käyttämistä vangitsemisperusteiden tarkentamiseksi (s. 805) ja vaatimuksen tekijän esittämien kirjallisten selvitysten täydentämiseksi (s. 811).
Edelleen kirjoittajat mainitsevat, että vangitsemisasian käsittelyssä saattaa tulla esiin sellaista lisäselvitystä, jonka osalta tuomioistuimen on - toisin kuin esim. Markku Fredman nyt näyttää ajattelevan - tyydyttävä vangitsemisvaatimuksen tekijän ilmoitukseen selvityksen olemassaolosta ja sisällöstä. Kirjassa korostetaan, että vangitsemisvaatimuksen tekijällä on virkavastuu antamiensa tietojen oikeellisuudesta ( s. 805).
Edellä mainitsemani kirja Helminen ym., Esitutkinta ja pakkokeinot (2012) on laadittu sen jälkeen, kun Markku Fredman on kritisoinut artikkelissaan 2011 mm. Helsingin käräjäoikeuden käytäntöjä vangitsemisasioissa. Kirjassa ei näyttäisi olevan mainintaa ko. kritiikistä tai muista vangitsemisoikeudenkäyntejä rasittavista epäkohdista.
Voidaan myös todeta, että vangittavaksi määrätyn oikeusturvan takaamiseksi vangitsemisasia on otettava vangitun pyynnöstä tuomioistuimessa uudelleen käsiteltäväksi kahden viikon kuluttua edellisestä käsittelystä. (PKL 3:15). Jos vapaudenmenetys todetaan myöhemmin aiheettomaksi - esim. syytettä ei nosteta tai syyte hylätään - vangitulle maksetaan vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä korvaus valtion varoista.
Siteeraamastasi kirjasta on ilmestynyt vuonna 2014 uusi painos, jossa on huomioitu sääntelyn muuttunut sanamuoto ja HE:n perustelut. Uuden lain oli tarkoitus vaikuttaa tuomioistuinten käytäntöön 1.1.2014 alkaen, mutta sitä on ollut vaikea havaita. HE:ssä todettiin, ettei riitä, että hakija esittää vain käsityksensä todennäköisten syiden olemassaolosta. Tätä uutta lakia Itä-Suomen hovioikeus sovelsi, ei sitä jonka soveltamiskäytäntöä kuvasin 2011 artikkelissa.
KKO:n ennakkopäätös pakkokeino-vangitseminen.
KKO:2014:29
Mielenkiintoista! Oikeusprosesseissa on aina kehittämisen varaa ja tämä koskee luultavasti myös vangitsemisasioiden käsittelyä.
Suomeen on perustettu viime vuonna Suomen prosessioikeusyhdistys (SPOY), jonka toimikuntaan Markku Fredman kuuluu. Yhdistys voisi ikään kuin ensimmäisiksi töikseen ottaa pohdittavaksi kysymyksen vangitsemisoikeudenkäynnin kehittämistarpeista.
EIT: Buza dji v. Moldova (5.7.2016)
EIT:n uusi ja tiukennettu linjaus vangitsemisen edellytyksiä. Riittävät ja perustellut perusteet vapaudenriistolle on esitettävä jo asiaa ensimmäistä kertaa tuomioistuimessa käsiteltäessä. Aiempi linjaus "tietyn ajan kuluttua" kumottiin tällä ratkaisulla.
Ihmettelen kovasti Itä-Suomen hovioikeuden päätöstä olla vangitsematta sarjahukuttajaa, vaikka Käräjäoikeus olisi vanginnut.
Oli suuri vaara, että Seppänen olisi lähtenyt veneilemään todistajien kanssa nämä mukaan pakottaen. Kun oli kerran hakenut väkipakolla sairaalasta yhden uhrin mukaansa aiemmin.
Missähän kuplassa tällaiset hovioikeudenneuvokset oikein elävät?
Lisäksi ihmettelen, että tuomion täytäntöönpanon pakoilu ei ole poliisin mukaan rikos. Mutta mukaan pakotettu kuski on rikollinen.
Kirjoitin asiasta hieman pitemmän tekstin saatuani aineiston Itä-Suomen hovioikeudesta. Miksi sarjahukuttaja oli vapaalla jalalla?
Jokin toinen oikeus tai oikeuden kokoonpano olisi tehnyt, kuten ko. tapauksessa käräjäoikeus myös teki, saman aineiston pohjalta toisenlaisen ratkaisun.
Kirjallisessa prosessissa, kuten hoviokeudessa, asia ratkaistaan pelkästään asiakirja-aineiston perusteella. Mahdollisuudet asian monipuoliseen käsittelyyn oikean ratkaisun tekemiseen ovat sikäli heikommat kuin suullisessa käsittelyssä.
Oli hyvä että asia saattiin tutkituksi, kun tutkinnan teki KRP, esitutkinnassa perusteellisesti, syyte nostettiin ja asia ratkaistiin puolueettomassa ja oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä.
Loppu hyvin lopulta.
Mutta voi kysyä, montako ihmishenkeä olisi säästetty, jos poliisit olisivat uskoneet kanteluita jo aiemmin?
Hei! Olisin kysynyt oikeusoppineelta, ottiko tuomioistuin kantaaa viranomaistoimintaan tuomiolauselman kohdassa, jossa pohditaan että tuomitun vaikutuspiirissä olleet ihmiset ovat itse joutuneet vastaamaan turvallisuudestaan? Ja jos ottivat onko tämä yleistä? Yt. Aino Koistinen
Lähetä kommentti