1. Korkein oikeus (KKO) myöntää nykyisin valitusluvan ja ottaa tutkittavaksen usein - sanoisin että yllättävän usein - seksuaalirikoksia koskevia tapauksia. Useimmiten niissä on kysymys rangaistuksen mittaamisesta, mutta aika usein myös todistelusta eli näytön arvioinnista. Tämän vuoksi KKO toimittaa ko. jutuissa usein suullisen käsittelyn, vaikka sama näyttö on otettu vastaan jo käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.
2. Usein kuuluu väitettävän - jopa rikosoikeustieteilijöiden suulla - että KKO ei ota juuri koskaan kantaa näyttökysymyksiin eikä myöntäisi siinä tarkoituksessa valituslupia. Kuten olen monta kertaa aiemminkin sanonut, kyseinen väite ei pidä enää paikkaansa. KKO on myöntänyt valitusluvan näytön arvioinnin takia etenkn jutuissa, joissa on kyse raiskauksesta tai törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
3. Viime vuonna KKO antoi peräti seitsemän seksuaalirikosta koskevaa ennakkopäätöstä (ratkaisut KKO 2018:30, 35, 51, 60, 70, 74 ja 91) ja tänä vuonna tähän mennessä jo kolme ennakkopäätöstä (ratkaisut KKO 2019:54, 55 ja 78) Kaikissa kolmessa tänä vuonna annetussa ratkaisussa on kyse näytön arvioinnista ja niissä on myös toimitettu suullinen käsittely.
4. Ratkaisun 2019:78 KKO antoi tänään tiistaina. Se voitaisiin nimetä sanalla "Rappukäytäväyhdyntä" tai "Lehdenjakajan tapaus".
5. Espoon käräjäoikeudessa nostetun syytteen mukaan lehdenjakajana toiminut ulkomaalaistaustainen mies A oli 18.5.2014 - siis lähes 5,5 vuotta sitten - aamuyöllä kello 4.50 ja 5.30 välillä ollut sukupuoliyhdynnässä kerrostalon rappukäytävässä talon ulkopuolella tapaamansa B:n kanssa käyttämällä hyväkseen tämän vahvasta humatilasta johtunutta tiedottomuutta tai muuta avuntonta tilaa, jonka takia B oli ollut kykenemätän puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Syyttäjä ja B vaativat A:lle rikoslain (RL) 20 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla rangaistusta raiskauksesta.
6. Käräjäoikeus (käräjätuomari Juha Lehto) hylkäsi 12.9.2016 syytteen, koska asiassa ei voitu sulkea pois sitä A:n puolustuksekseen esittämää vaihtoehtoa, että B ei muistamattomuudestaan huolimatta ollut syytteessä mainitussa avuttomassa tilassa. A:n syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily.
7. Syyttäjä ja asianomistaja B valittivat Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus (Seppo Ovaskainen, Juha Saarenvirta ja Pirko Keisu) katsoi näytetyksi, että B oli ollut syytteessä mainitussa tiedottomassa tai avuttomassa tilassa tai että A:n oli täytynyt pitää ainakin varsin todennäköisenä, että B oli avuttoman tilansa vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään. Hovioikeus tuomitsi 5..12.2017 A:n raiskauksesta 2 vuodeksi vankeuteen sekä maksamaan korvauksia B:lle. - KKO:n ratkaisuselosteesta on jätetty jostakin syystä pois rangaistuksen pituus, ko. tieto on saatu lehtiuutisista.
8. KKO myönsi A.lle valituluvan. A vaati valituksessan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta. Syyttäjä ja B vaativat valituksen hylkäämistä.
9. KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn, mutta ratkaisi asian vasta sen jälkeen pidetyssä esittelyssä. Jos tarkkkoja ollaan, tällainen käsittelyjärjestys ei kirjaimellisesti toteuta menettelyltä edellytettävää välittömyyttä. Suullinen käsittely pidettiin 7.3.2019; ajankohdan kaivoin esiin KKO:n nettisivulla olevasta kohdasta Suulliset käsittelyt.
10. KKO (Jukka Sippo, Mika Huovila, Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo ja Jussi Tapani) kumosi hovioikeuden tuomion, hylkäsi syytteen ja vapautti A:n tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.
11. KKO:n tuomio on laajasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu. kuten KKO:lla on nykyisin aina tapana. Johtopäätöksenä näytön arvioinnista perusteluissa lausutaan, että syytteen tueksi esitetyt todisteet ja muut asian käsittelyssä esiin tulleet syytettä tukevat seikat eivät ole riittäneet osoittamaan, että B olisi tapahtuma-aikana ollut RL 20 luvun 1 §:n 2 momentin tarkoittamassa tiedottomassa tai muussa avuttomassa tilassa ja siten kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A:n esittämä vaihtoehtoinen tapahtumienkulku on jäänyt asiassa varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, minkä vuoksi A:n syyllistymisestä syytteessä tarkoitettuun raiskaukseen on jäänyt varteenotettava epäily.
12. A:n puolustus oli vedonnut siihen, että B oli ollut sukupuoliyhdynnässä suorastaan aloitteellinen, sillä tämä oli kosketellut A:n sukupuolielintä, laskenut molempien housut alas sekä ohjannut kädellään A:n peniksen emättimeensä. Ennen yhdyntää B oli antanut A:lle puhelinnumeronsa, lisäksi asianosaisten välille oli luotu Facebook-yhteys. Myöhemmin samana päivänä A oli ottanut Facebook -yhteyden B:hen oltuaan kertomansa mukaan hämmentynyt yöllä tapahtuneesta.
13. KKO:n perusteluissa todetaan, että seksin harjoittaminen rappukäytävässä aiemmin tuntemattoman henkilön kanssa on poikkeuksellista mutta ei mahdotonta. Alkoholilla on tunnetusti myös estoja alentava vaikutus. Pelkkää estojen löystymistä alkoholin vaikutuksesta ei voida pitää lainkohdassa tarkoitettuna puolustuskyvyttömyyttä osoittavana tilana. Näillä perusteilla KKO katsoi, että A:n versiota tapahtumienkulusta on pidettävä varteenotettavalla tavalla mahdollisena.
14. KKO:n perustelut kokonaisuudessaan ovat luettavissa ratkaisuselosteesta.
Ratkaisuseloste KKO 2019:78
15. Perustelujen valossa KKO:n ratkaisu vaikuttaa järkevältä ja ymmärrettävältä. Tapauksen opetus lienee siinä, että kerrostalon rappukäytävässä voi öiseen aikaan sattua kaikenlaista, varsinkin jos on kovassa humatilassa, jaopa niin ikäviä asioita, joita ei jälkeenpäin haluaisi hyväksyä.
16. A ei ollut vielä ehtinyt aloittaa hovioikeuden hänelle tuomitseman rangaistuksen suorittamista. KKO määräsi helmikuussa, ettei rangaistusta saa panna täytäntöön ennen kuin KKO määrää asiasta toisin. Voi olla, että ilman KKO:n sanottua määräystäkin A olisi välttynyt rangaistuksen täytäntöönpanolta, sillä pari viikkoa sitten tiedotettiin, että melkoinen osa tuomioistuinten rangaistusten täytäntööpnoa varten Oikeusrekisterikeskukselle lähettämistä ilmoituksista on mystisellä tavalla kadonnut bittiavaruuteen tai kuuluisaan Mustaan aukkoon.
6 kommenttia:
Ratkaisu oli selosteen mukaisessa tilanteessa ainoa mahdollinen. Nähdäkseni koko pointti kiteytyy yhteen lauseeseen kohdassa 24 "Yksinomaan siitä, että henkilö on alkoholin käytön takia menettänyt muistinsa, ei voida kuitenkaan vielä päätellä hänen olleen myös kyvytön puolustamaan itseään tai muodostamaan mielipidettään taikka ilmaisemaan sitä."
Muu tulkinta olisi täysin todellisuudelle vieras nimenomaan KKO:n mainitsemasta syystä, että alkoholi vaikuttaa eri tavoin eri henkilöihin ja tilanteesta riippuen jopa samaan henkilöön. Omassa rajallisessa entisessä ja nykyisessä tuttavapiirissä tunnen ihmisiä jotka ovat kertoneet muistinsa menneen alkoholin vuoksi tilanteissa, jossa ei ole ollut todellakaan kyse rajusta ryyppäämisestä eikä heistä ole ko. ajankohtana mitenkään voinut havaita asiaa. He eivät ole käyttäytyneet järjettömästi eivätkä ole olleet lähelläkään sammumista missään vaiheessa.
Toinen tärkeä seikka on se fakta, että monella seksuaaliset estot todella ovat paljon pienemmät humalassa ja silloin tulee tehtyä sellaista mitä ei selvin päin tekisi. Se, että jälkeenpäin aamulla kaduttaa ei muuta yöllistä yhteisymmärrystä raiskaukseksi. Muistin menetykseen liittyy myös se seikka, ettei se ole objektiivisesti todennettavissa. Mikäli KKO olisi todennut muistinmenetyksen olevan automaattisesti avuton tila ja siten täyttävän raiskauksen tunnusmerkistön olisi se avannut liian suuren mahdollisuuden ilmoittaa aamulla kaduttavia tekoja raiskauksiksi pelkkään muistinmenetykseen vedoten.
Näinhän se taitaa olla.
Toisaalta tuntuisi aika riskaapelilta luottaa tällaisesa tilanteessa pelkästään väitetyn raiskaajan kertomukseen siitä, miten tapahtumat rappukäytävässä etenivät, kuten ko. tapauksessa näyttää tehdyn. Mitäpä nainen (uhri) voisi tähän sanoa, jos ja kun hän ei kerta kaikkiaan muista yön tapahtumista mitään!
Jos ko. tapauksessa puhelinnumeroita olisi vaihdettu ja Facebook -yhteys luotu sulassa sovussa vasta yhdynnän jälkeen, olisi asia ok. Mutta nythän niin tapahtui jo ennen yhdyntää. Syytetty piti tätä ikään kuin suostumuksena yhdyntään, mutta oliko asia todellisuudessa näin. Tätä emme voi tietää.
Se, että KKO myöntää usein ja jopa ns. "jatkuvalla syötöllä" valituslupia seksuaalirikoksista, on merkille pantava asia.
Samoin kuin se, että näissä tapauksissa on usein kyse näytön arvioinnista, jota varten KKO toimittaa suullisen käsittelyn ja ottaa siinä uudelleen vastaan jo kahdessa alemmassa tuomioistuimessa esitetyn todistusaineiston.
KKO:n jäsenenä aloitti syyskuun alusta Timo Ojala, joka muuten on valmistunut juristiksi Lapin yliopistosta. Pätevä tuomari, vaikka täytti muutama päivä sitten vasta 44 vuotta.
Timo Ojala on julkaissut kaksi kirjaa seksuaalirikoksista (vuosina 2012 ja 2014). Voidaan siten otaksua, ettei KKOn "into" myöntää valituslupia raiskaus- ja muista seksuaalirikosasioista tule jatkossakaan vähenemään.
Se on itseasiassa hyvä että KKO paaluttaa näitä sana vastaan sana tilanteita, joista yleensä raiskauksessa (ja monesti kotiväkivallassa) on kyse. Näissä kun tuppaa alioikeuksissa vähän lipsumaan se tuomitsemiskynnys uhria suosivaksi, mikä sinänsä kyllä on ymmärrettävää vaikka juridisesti onkin väärin.
Itse kaipaisin KKO:n kannanottoa "todisteiden monistamiseen" liittyvässä tapauksessa, eli sellaisessa, jossa periaatteessa on kyse sana sanaa vastaan tilanteesta, mutta jossa uhri on kertonut oman tarinansa muillekin ja sitten näitä kuullaan todistajina vaikka heillä ei riidattomasti ole mitään omaa tietoa tapahtumista. Nämä monistetut todistajat ovat käytännössä 100% uhrin puolelta, sillä eihän kukaan kerro kaverilleen että "enpä eilen raiskannut tuota" tai "enpä eilen pahoinpidellyt tuota", joten epäillyn puolella tällaista ei esiinny kuin aian poikkeuksellisesti. KKO voisi ottaa kantaa tällaisten todistajien näyttöarvoon.
Kyllä tuollaisellakin todistelulla voi olla arvoa asianomistajan kertomuksen uskottavuutta arvioitaessa. Esimerkiksi tilanteissa, joissa asianomistaja välittömästi tapahtuman jälkeen järkyttyneenä ja itkuisena kertoo niistä tai tapauksissa joissa pieni lapsi pitkänkin ajan kuluttua avautuu häpeällisiksi kokemistaan tapahtumista vanhemmilleen. Tällaisen todistelun merkitys on tietysti arvioitava tapauskohtaisesti. Eivät todistajat aina ole asianomistajan kavereita vaan toisinaan esimerkiksi lääkintähenkilökuntaa tai täysin ulkopuolisia henkilöitä. Koska arviointi on täysin tapauskohtaista, ennakkoratkaisun antaminen on vaikeaa ja saattaa johtaa liian kaavamaiseen todistelun arviointiin.
Luulen tietäväni, että näytön arvioinnin muutokset raiskausrikoksista voivat osaksi johtua seuraavista seikoista:
KKO antoi 1980 tai -90-luvulla erään merkittävän poliittisen toimijan julkaisemattomassa ratkaisuissa samassa huoneessa yöpyneiden henkilöiden jutussa ratkaisun, jossa sana vastaan sana tilanteessa naisen johdonmukainen kertomus katsottiin riittäväksi näytöksi. Tämä tulkintalinja levisi pikkuhiljaa alempiin oikeuksiin: jos asianomistajan kertomus oli johdonmukainen ja siinä ei ollut havaittavia virhelähteitä, se katsottiin riittäväksi näytöksi. Naisrauhan säilyttämiseksi tämäkinoli perusteltu tulkintalinja.
2000-luvulla KKO muutti tulkintalinjaansa korostaen, että myös raiskaus- ja muissa seksuaalirikoksissa vaaditaan samaa näyttökynnystä kuin muissakin rikoksissa. On sanottu, että hän muutokseen vaikutti eräs purkuratkaisu, jossa vastaaja oli istunnut pitkää tuomiota asianomistajan kertomuksen perusteella ennen kun tämä tuli katumukseen ja myönsi valehdelleensa. Nykyisen edellytetään luotettavan kertomuksen perusteella jotain lisänäyttöä taikka vastaajan kertomuksen epäuskottavuutta, esimerkiksi yhdyntää entuudestaan tuntemattoman kanssa julkisella paikalla.
Jos raiskauksen tunnusmerkistö muutetaan suostumusperusteiseksi, aika näyttää miten näyttökynnys menee: aletaanko käytännössä edellyttää käännettyä todistustaakkaa. Tässä näkyy Suomen rikosoikeuden yliopistotutkimuksen perusongelma: aineellinen rikosoikeus ja rikosprosessi ovat eri oppiaineita, jolloin rikosoikeusoppineet eivät pkhdi, miten joku konstruktio (esim suostumus) voidaan näyttää toteen.
Lähetä kommentti