maanantai 24. huhtikuuta 2017

38. Markku Fredman: Kotietsintä (KKO 2017:20)

Tämän oikeustapauskommentin on laatinut asianajaja Markku Fredman.

1. Jyrki Virolainen pyysi minua arvioimaan tänään annettua ennakkopäätöstä kotietsintään liittyen (KKO 2017:20). Tässä siis ajatuksia tuoreeltaan. Tapaus ei ole minulle aiemmin tuttu. Sen sijaan aiemmassa ennakkoratkaisussa KKO 2016:71 toimin asunnon haltijan asiamiehenä.

2. Kotietsinnän jälkikontrolli tuli lakiin hieman erikoisella tavalla. Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnassa (2007 – 2009) asiasta keskusteltiin, mutta toimikunnan enemmistö ei lämmennyt ajatukselle tuomioistunkontrollista. Toimikunta sai asiasta lausunnon hallintoneuvos Matti Pellonpäältä, joka keskittyi lähinnä siihen, pitäisikö päätöksentekijänä kotietsintöjen osalta olla tuomioistuin. Allekirjoittaneen ja silloisen kollegani, nykyisen laamanni Tuija Turpeisen yhteinen eriävä mielipide toimikunnan mietintöön ei saanut myöskään lausunnonantajien kannatusta. 

3. Päädyin sitten ehdottamaan valittamista EIT:hen kahdelle ensimmäiselle asiakkaalle, joiden asioissa oli tehty kotietsinnät. Lokakuussa 2009 tehdyt valitukset käsiteltiin pikavauhdilla, kun olin valituksessa viitannut vireillä olevaan lakihankkeeseen. EIT antoi 15.2.2011 ratkaisunsa asioissa Harju v. Suomi ja Heino v. Suomi. Niissä kummassakin todettiin 8 artiklan loukkaus, koska tehtyjä kotietsintöjä ei ollut voinut saattaa jälkikäteen tuomioistuimen arvioitavaksi eikä niistä myöskään oltu alun perin päätetty tuomioistuimessa. Riippumattoman kontrollin täydellinen puuttuminen ei kelvannut EIT:lle.

4. Näiden EIT ratkaisuiden perusteella eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti lausunnossaan 8.3.2011 kotietsinnän tuomioistuinkontrollia perustuslakikysymyksenä. Laki asiasta tuli voimaan 1.8.2011. Sen sijaan muilta osin esitutkintauudistus tuli voimaan vasta 1.1.2014.

5. Pienenä knoppina on huomattava, että vuoden 2014 alusta alkaen kotietsinnät tarkoittavat vain kotirauhan piiriin tehtäviä etsintöjä. Laissa erotettiin erilliseksi pakkokeinoksi paikanetsintä, joka kohdistuu muihin kuin kotirauhan suojaamiin paikkoihin. Kotietsinnän jälkikontrolli koskee vain kotietsintöjä – ei paikanetsintöjä. Ennen uuden pakkokeinolain voimaantuloa 1.8.2011 – 31.12.2013 välisenä aikana tuomioistuimet tutkivat vaadittaessa myös esim. toimistoihin tai autoihin tehtävien etsintöjen laillisuuden ja niissä noudatetut menettelytavat. Enää se ei ole mahdollista muuten kuin sen arvioimiseksi olisiko paikanetsinnän sijasta tullut suorittaa erityinen kotietsintä (ks. HelHO:2015:19 ja AOA 29.5.2016, 2657/4/14).

6. Lain mukaan tuomioistuimen, käytännössä käräjäoikeuden tehtävänä, on arvioida a) onko kotietsinnälle ollut lailliset edellytykset ja b) onko kotietsinnässä menetelty tiettyjen pakkokeinolain säännösten mukaisesti. 

7. PKL 8:18 mukaan sen vaatimuksesta, jonka luona kotietsintä on toimitettu, tuomioistuimen on todettava, ovatko kotietsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa taikka onko kotietsinnässä menetelty 8 luvun 5 tai 6 §:n edellyttämällä tavalla. 5 §:ssä säädetään läsnäolosta kotietsinnässä ja 6 §:ssä tehtävistä ilmoituksista, vähimmän haitan periaatteesta, ja paikalla olevan henkilön liikkumisrajoituksista. Lisäksi todetaan, että kotietsintää ei saa ilman erityistä syytä toimittaa kello 22:n ja 7:n välisenä aikana.

8. Korkein oikeus on lain voimaantulon jälkeen antanut kotietsinnöistä kolme aiempaa ennakkopäätöstä. Tapauksissa KKO 2014:57 ja KKO 2014:58 oli kyse ”syytä epäillä” –kynnyksen ylittymisestä tilanteessa, jossa henkilöä epäillään huumaantuneena ajosta ja sen perusteella myös huumausaineen käyttörikoksesta. Kotietsinnät oli tehty myöhään illalla tai yöllä ja niistä oli aiheutunut haittaa asunnon muille asukkaille. Kummassakin tapauksessa todettiin, ettei etsinnöille ollut ollut riittäviä perusteita. Toisessa todettiin poliisin myös menetelleen lain vastaisella tavalla. Korkein oikeus katsoi, että käräjäoikeuden olisi tullut tutkia asian yhteydessä esitetyt korvausvaatimukset kotirauhan rikkomisesta. Näiltä osin asia palautettiin käräjäoikeuteen. Sittemmin korvausasia päätyi uudelleen korkeimpaan oikeuteen asiassa KKO 2016:57. Siinä käräjäoikeus oli tuominnut valtion maksettavaksi 2.000 euron korvauksen. Valtio oli valittanut, mutta ei saanut jatkokäsittelylupaa. KKO sen myönsi ennakkoratkaisuperusteella ja palautti asian hovioikeuteen.

9. Tapaus KKO 2016:71 muistuttaa eniten tänään annettua ratkaisua. Siinä oli kyse kaupungin vuokra-asunnosta, yksiöstä, jossa oli kirjoilla poliisin kaipaama henkilö. Viisi haulikkoa oli varastettu ja epäilyt kohdistuivat kyseiseen henkilöön. Kun poliisit soittivat ovikelloa, oven avasi asukas, joka ei ollut poliisin kaipaama epäilty. Asukas kertoi asuneensa asunnossa muutaman kuukauden ajan. Poliisi halusi kaikesta huolimatta tehdä etsinnän. Kyse oli tällöin siitä, oliko etsinnälle laissa tarkoitetut tavanomaista etsintää tiukemmat edellytykset, koska etsintää ei oltu tekemässä rikoksesta epäillyn luona. Paikassa, joka ei ole rikoksesta epäillyn hallinnassa, kotietsintä saadaan nimittäin toimittaa vain, jos rikos on tehty siellä tai epäilty on otettu siellä kiinni taikka jos muuten voidaan erittäin pätevin perustein olettaa, että etsinnässä löytyy tavoiteltu esine, omaisuus, asiakirja, tieto tai seikka. Asiassa oli myös hyvin epätarkka etsintämääräys ja poliisille tuntui olevan epäselvää etsittiinkö asunnosta henkilöä vai varastettuja haulikkoja. 

10. Korkein oikeus päätyi katsomaan tuossa tapauksessa, ettei etsinnälle ollut riittäviä perusteita. Lisäksi ennakkopäätöksenä määrättiin valtio korvaamaan valittajan kulut kaikissa oikeusasteissa.

11. Tänään annettu korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2017:20 koski sekin asetta. Tällä kertaa poliisi oli havainnut epäillyn esiintyvän Facebookissa julkaistussa kuvassa aseen kanssa. Poliisin rekisteristä ilmeni, ettei hänellä ollut lupaa aseisiin. 

KKO 2017:20

12. Rikoskomisario T:n kirjallisella määräyksellä M:n kotiin oli tehty kotietsintä pakkokeinolain 8 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.

13.Kotietsintäpaikalle oli mennyt viisi poliisia. Kun kukaan ei ollut vastannut ovikellon soittoon, poliisit olivat menneet sisälle asuntoon huoltomieheltä saamallaan avaimella. Asunnon osoittauduttua tyhjäksi vanhempi konstaapeli oli soittanut M:lle, joka oli ilmoittanut haluavansa olla paikalla kotietsinnässä. Ennen paikalle tuloaan M oli soittanut avustajalleen asianajaja H:lle, joka oli kertonut M:lle hänen oikeudestaan kutsua todistaja kotietsintään. Poliisit olivat odottaneet sisällä asunnossa M:n saapumista noin 40 minuutin ajan.

14. M:n saavuttua asunnolle hänelle oli tehty rappukäytävässä turvatarkastus, jonka aikana M oli puhunut äänekkäästi ja riisunut vaatteitaan. Etsinnän ajan M oli istunut asunnon olohuoneessa poliisin hänelle osoittamassa paikassa. Poliisi ei ollut kertonut M:lle hänen oikeudestaan kutsua paikalle todistaja, eikä M ollut myöskään pyytänyt todistajan kutsumista.

15. Kotietsintä oli ollut tulokseton. Asunnosta ei ollut löytynyt takavarikoitavaa ampuma-asetta.

16. M vaati käräjäoikeutta tutkimaan muun ohella, oliko poliisi menetellyt pakkokeinolain edellyttämällä tavalla. Lisäksi M vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta kotietsinnän aiheuttamasta kärsimyksestä 500 euroa, kahdesta rikkimenneestä juomalasista 10 euroa ja siivoustyöstä 75 euroa.

17. Käräjä- ja hovioikeus olivat katsoneet, että asiassa oli menetelty laillisesti ja etsinnälle oli ollut edellytykset. M:lle myönnettiin valituslupa koskemaan kysymystä kotietsintämenettelyn lainmukaisuudesta. Ennakkopäätös ei siis koske kotietsinnän edellytysten olemassaoloa.

18. Korkein oikeus katsoi, että poliisi ei olisi voinut etsinnän tarkoituksen vaarantumatta etukäteen ilmoittaa M:lle sen suorittamisen ajankohtaa. Poliisilla oli siten ollut oikeus yleisavainta käyttäen mennä M:n asuntoon, kun ovikellon soittoon ei ollut vastattu.

19. KKO totesi, että kotietsintä oli suoritettu epäillyn ampuma-aserikoksen perusteella ampuma-aseen löytämiseksi ja takavarikoimiseksi sen jälkeen, kun M oli esiintynyt ampuma-aseen kanssa internetissä julkaistussa valokuvassa ja kun oli selvitetty, ettei hänellä ole lupaa aseeseen. Tällaisessa tilanteessa kotietsinnän toimittaminen on KKO:n mielestä ollut erityisen tarpeellista ja sen onnistumisen turvaaminen tärkeää. Paikalla olleet poliisit olivat voineet olla myös perustellusti siinä käsityksessä, että kotietsintä johtaisi ampuma-aseen löytämiseen ja sen takavarikkoon, vaikka etsintä oli sittemmin päättynyt tuloksettomasti.

20. KKO:n mukaan poliisin oli ollut tarpeellista varmistaa, ettei M tai joku muu henkilö pääse etsinnän kohteena olevaan asuntoon poliisin sitä huomaamatta. Toisaalta poliisin velvollisuutena oli myös ollut ottaa asianmukaisella tavalla huomioon M:n oikeus kotirauhaan ja yksityisyyteen. Hienotunteisuusperiaatteen mukaisesti huomioon oli otettava myös se, ettei M poliisin toimenpiteiden perusteella tarpeettomalla tavalla leimaudu epäilyksenalaiseksi naapurustossaan. KKO katsoi, että kotietsinnän tavoitteiden toteutumisen vuoksi oli ollut välttämätöntä, että poliisi odottaa M:n saapumista paikalle asunnon läheisyydessä niin, että poliisi voi estää pääsyn asuntoon. Toiminnassa on tullut ottaa huomioon myös se vaara, että M:llä olisi ase mukanaan.

21. M:ää oli odotettu siten, että poliiseista neljä oli odottanut asunnon eteisessä ja yksi poliisi asunnon edessä rappukäytävässä. Rappukäytävässä seisonut poliisi oli siirtynyt asunnon eteisen puolelle, jos ovia oli rappukäytävässä avattu.

22. KKO katsoi, ettei poliisi ollut menetellyt virheellisesti jäädessään M:n asuntoon odottamaan tämän paluuta. Etsinnän peruste ja tarkoitus huomioon ottaen menettelyä ei voitu pitää myöskään suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Poliisin toiminta oli ollut hienotunteisuusperiaatteen mukaista.

23. Asunnon haltijalle kuuluvaa oikeutta kutsua paikalle oma todistajansa ei oltu loukattu. KKO katsoi M:n olleen tietoinen oikeudestaan, ja hän oli luopunut tästä oikeudestaan.

24. Kohdissa 23 – 28 on käsitelty kysymystä läsnäolo-oikeuden toteutumisesta kun M oli joutunut istumaan yhdessä paikassa näkemättä mitä poliisit asunnon muissa osissa tekivät. Tältä osin KKO totesi, että vähimmän haitan periaatteesta johtuu, että läsnäolo-oikeutta tulisi rajoittaa mahdollisimman suppeasti. Silloin, kun läsnäolo-oikeuden epääminen tulee harkittavaksi, olisi paikalta kokonaan poistamisen sijasta ensisijaisesti pyrittävä käyttämään läsnäolo-oikeutta vähemmän rajoittavia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi vartiointia.

25. KKO totesi, että yleisesti poliisin työturvallisuuteen vetoaminen ei oikeuta etsinnässä läsnä olevan asunnon haltijan poistamiseen etsintäpaikalta tai hänen liikkumisensa rajoittamiseen. Kun etsintä on tässä tapauksessa suoritettu takavarikoitavan ampuma-aseen löytämiseksi, etsintään on kuitenkin liittynyt merkittäviä työturvallisuusriskejä, jotka oli KKO:n mielestä otettava huomioon etsintää suunniteltaessa ja toteutettaessa. Ampuma-aseen etsimistä varten M:lle oli tehty turvatarkastus portaikossa ennen hänen päästämistään asuntoon. Koska asetta ei turvatarkastuksessa kuitenkaan ollut löydetty, riski siitä, että käyttövalmis ase oli piilotettuna asuntoon, oli edelleen ollut olemassa. Myös se, että M oli provosoitunut turvatarkastuksen yhteydessä puhumalla äänekkäästi ja riisumalla vaatteitaan, oli osaltaan lisännyt poliisin tarvetta ottaa huomioon etsintään liittyvät riskitekijät ja varautua niihin. Siten M:n liikkumisvapauden rajoittaminen etsintäkohteessa on lähtökohtaisesti ollut perusteltua.

26. M:n liikkumisvapautta asunnossa oli rajoitettu siten, että hän oli etsintätoimenpiteiden ajan istunut olohuoneessa poliisin hänelle osoittamalla tuolilla ja yksi poliiseista oli seisonut hänen vierellään. 

27. KKO totesi, ettei M:n läsnäolo-oikeutta ollut tehty kokonaan tyhjäksi. M:n liikkumisen rajoittaminen asunnossa on ollut selvitettävänä olleen rikoksen laatu ja etsinnän peruste huomioon ottaen perusteltua. Se on ollut myös kokonaisuutena arvostellen oikeasuhtaista, eikä käytetty rajoittamistapa siten ole loukannut M:n oikeutta olla läsnä etsinnässä enempää kuin on ollut välttämätöntä etsinnän tarkoituksen saavuttamiseksi. Näin ollen poliisi ei ole menetellyt virheellisesti rajoittaessaan M:n liikkumisvapautta etsinnän aikana.

28. KKO katsoi siis menettelyn olleen kaikilta osin lain mukaisen.

29. Asiasta äänestettiin. Oikeusneuvokset Huovila ja Hirvelä katsoivat, että poliisin menettely oli virheellistä kun poliisi oli jäänyt asuntoon 40 minuutiksi odottamaan asukasta, jolle oli puhelimitse saatu tieto etsinnästä ja tämä ilmoitti olevansa tulossa paikalle. He totesivat: ”poliisien jääminen M:n asuntoon 40 minuutiksi ilman asunnon haltijan tai hänen nimeämänsä henkilön läsnäoloa tai ilman, että siitä olisi sovittu asunnon haltijan kanssa, on kohdistunut kodin suojan ydinalueeseen. Vaikka M ei ole väittänyt eikä asiassa ole muutoinkaan ilmennyt, että poliisit olisivat odotusaikana suorittaneet asunnossa etsintätoimenpiteitä, valittu menettelytapa on ollut omiaan herättämään epäilyjä poliisien toimien asianmukaisuudesta tässä suhteessa.”

30.Tapauksen merkitys ennakkopäätöksenä kytkeytyy aseeseen, jota oltiin etsimässä. Tässä suhteessa tapaus eroaa aiemmasta päätöksestä KKO 2016:71, jossa etsittiin henkilöä ampuma-asevarkauteen liittyen.

31. Oleellista tänään annetussa ratkaisussa näyttäisi olevan kaksi asiaa: asunnossa oleskelu ennen sen asukkaan tuloa paikalle ja asukkaan liikkumisrajoitus etsinnän kuluessa. 

32. Ensimmäisestä kysymyksestä KKO äänesti ja vähemmistön mielipide oli ”perusoikeusmyönteisempi” kuin enemmistön kanta. Kun selostuksesta ilmenee kyseessä olleen kerrostaloasunto, olisi tarpeen tietää onko asuntoon ollut käytännössä mahdollista päästä muuta kautta kuin pihalta ainoasta rappukäytävän ovesta. Jos siis asunnon koskemattomuus olisi ollut turvattavissa vaikkapa poliisin autosta tehtävällä tarkkailulla, olisi tuo vaihtoehto ollut hyvin perusteltu. Jos asunto on taas ollut pihatasossa tai muuten niin matalalla, että sinne olisi voinut päästä muutenkin kuin rappukäytävästä, on poliisin menettelylle osoitettavissa paremmat perustelut. Valitettavasti tapausselostus ei anna vastausta näihin kysymyksiin.

33. Toinen kysymys koski liikkumisrajoituksia. Niiden avulla voidaan läsnäolo-oikeus tehdä täysin tyhjäksi. Tässä tapauksessa osa toimenpiteistä oli ollut asiakkaan havaittavissa joka on vaikuttanut KKO:n harkintaan. Ratkaisevaksi näyttää kuitenkin muodostuneen se, että poliisi etsi ampuma-asetta, joka saattoi olla toimintakuntoinen. Tapausselostus ei anna vastausta siihen mitä M on kertonut aseesta, joka hänellä on kuvassa ollut. Liikkumisrajoituksen osalta KKO:n yksimielinen kanta ei liene kovin paljolti yleistettävissä muihin kuin niihin tapauksiin, joissa on kyse takavarikoitavan, mahdollisesti toimintakuntoisen ampuma-aseen etsinnästä.

34. Kotietsintöjen jälkikontrolli tuntuu toimivan. Nyt poliisin sisäisestä hallintokäytännöstä on siirrytty oikeuskäytäntöön ja kertyneiden ennakkopäätösten myötä alkaa piirtyä kuva siitä missä määrin perinteiset toimintatavat ovat olleet lainmukaisia. Eduskunnan oikeusasiamies on aiemman lain aikana toistuvasti puuttunut esimerkiksi tapaan, jolla etsinnöistä on päätetty ja millaiset määräykset toimitusmiehelle on annettu. Vaikuttaa siltä, että tuomioistuinkontrolli muutaman tonnin hintalapulla pieleen mennyttä etsintää kohden on tehokkaampi keino kuin EOA:n antamat huomautukset. Menettely täyttää myös EIS:n 13 artiklan tehokkaan oikeussuojakeinon vaatimuksen.

35.Mielenkiinnolla jään odottamaan tapausta, jossa olisi kyse siitä, että asukas on omassa kodissaan tallentanut poliisin menettelyä videolle esim. kännykkäkamerallaan. Laki ei anna vastausta siihen, voiko viranomainen kieltää henkilöä tallentamasta viranomaistoimia omassa kodissaan. 




7 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oikein hyvä oikeustapauskommentti ja kirjoitus Markku Fredmanilta!

Kuten blogin otsikossa mainitaan, prosessioikeusblogiin voivat kirjoittaa bloggarin ohella juttujaan myös muut henkilöt. Joten pankaahan kirjoituksianne tulemaan!

Nimetön kirjoitti...

Minulla on hämärä mielikuva, että tämän blogin Markus olisi nauhoittanut jotain kotietsintätilanteesta sekä laittanut pätkän nettiin. Nauhoittava kamera taisi olla kaapin päällä, joten poliisi ei ainakaan heti ollut tietoinen nauhoituksesta?

https://markusjansson.blogspot.fi/ MJ:n kirjoitus 26. HUHTIKUUTA 2017

Timo Koo kirjoitti...

Käsittääkseni kotirauhan piirissä saa kuvata siellä oikeudettomasti oleskelevia, ainakin näin mainitaan hallituksen esityksessä 184/1999. Siis ilman siihen erikseen saatua nimenomaista lupaa ja/tai ilmoitusta kameravalvonnasta.

Näin ollen salakatselupykälä (RL 24:6) suojaa vain hyväksytystä syystä paikalla olevia, ja heitäkin saa kuvata vain jos heiltä on saatu nimenomainen lupa siihen - tai vakiintuneisuuden vuoksi ei koetea yksityisyyttä loukkaavana (esim merenkulussa toisen laivan kiikareilla hetkellinen tarkkailu, perhejuhlat).

Näin ollen voisi siis ajatellla, että myös kotietsintää virkatehtävänään suorittava poliisimies nauttii kotirauhan suojaa, hänhän kun on hyväksyttävästä syystä paikalla. Eli häntä ei saisi kuvata luvatta.

Mutta toisaalta salakatselun kriminalisointi suojaa lähtökohtaisesti yksityisyyttä, ja virkatointa suorittava poliisin tuskin tulisi tuntea tarvetta yksityisyytensä vuoksi olla suojattuna ulkopuolisten tarkkailulta. Sitten se toinen mutta: tätä yksityisyyden loukkaamisen nimenomaista vaatimusta ei ole kirjattu lakiin kotirauhan suojaamiin alueisiin, vaan pelkästään julkisrauhan suojaamiin, yleisöltä suljettuihin alueisiin.

Ainoa tietämäni asiaan liittyvä jonkinmoinen oikeuslähde on vuonna 2012 kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen teki syyttämättäjättämispäätöksen tapauksessa, jossa poliisit tulivat kuvatuksi Valkeakoskella saksalaisen lintuharrastajan asuntoonsa asennettuun valvontakameraan. Perusteluna se, että virkatehtävän tarkkaileminen ei sinällään voi loukata virkamiehen yksityisyyttä (http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000568844.html). No syyttämättäjättäminen on kyllä harmillisen heikko oikeuslähde yhtään mihinkään, mutta kieltämättä arkijärkeen käypä perustelu yhtä kaikki. Siinä on vaan se iso mutta, että oikeusvaltiossa pitää touhuta menemään lakipykälien, eikä arkijärjen mukaan.

Kivenä kengässä tässä lienee siis se, että Rikoslain salakatselupykälä kieltää yksiselitteisesti oikeudettoman tarkkailun kotirauhan suojaamassa paikassa, sama pykälä rinnastaa käymälät, pukeutumistilat ja muut vastaavat paikat yhtä ehdottoman kiellon piiriin. Lainsäätäjä ei varmaankaan osannut ennakoida tämmöisiä tilanteita...

Ongelmaahan ei siis tule silloin, kun esim kotietsintää suorittava poliisi on tietoinen siitä, että häntä kuvataan ja antaa siihen suostumuksensa. Ongelma on silloin, kun poliisi ei tiedä kuvaamisesta tai kieltää kuvaamisen. Vastakkain on siis selkeä kuvaamisen kieltävä salakatselupykälä ja virkatointen ei-yksityinen luonne.

Poliisi voi toki rajoittaa/kieltää kuvaamisen jollain muulla perusteella, kuten esim suojellaakseen jonkun toisen henkilön yksityisyyttä tai vaikka turvatakseen kotietsinnän tarkoituksen toteutumista. Jälkimmäisessä tulee tietenkin ensisijaisesti kysymykseen paikalta poistaminen tai liikkumisen rajoittaminen (PKL 8:6), mikä tietysti rajoittaa myös kuvaamista.

Nimetön kirjoitti...

Eduskunnan oikeusasiamies on ainakin antanut ratkaisun liittyen kotietsinnän valokuvaamiseen. Eräässä tapauksessa (23.11.2015, diaarinumero 873/4/15) poliisi oli kieltänyt kotietsinnän kuvaamisen perustellen kieltoa esitutkinta-aineiston salassapidolla. Oikeusasiamiehen mukaan henkilöllä on kuitenkin lähtökohtaisesti sananvapauteen kuuluva oikeus tallentaa kotonaan suoritettu kotietsintä, varsinkin jos kysymys on sellaisesta tietojen tallentamisesta, joista henkilö voi muutenkin tehdä havaintoja katselemalla ja kuuntelemalla.

Viranomaisella ei lähtökohtaisesti ole oikeutta kieltää virkatoimen kuvaamista. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan kuvaamisella ei loukata etsintää toimittavien poliisimiesten yksityisyyttä, varsinkaan kun tarkoituksena ei ole ottaa heistä henkilöönsä kohdistuvia kuvia, vaan tarkoitus on heidän suorittamansa virkatoimen kuvaaminen. Apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan poliisi voi estää tallentamisen ainakin silloin, kun kuvaaminen konkreettisesti estäisi tai haittaisi virkatoimen suorittamista

Eri asia on tietysti kuvatun materiaalin levittäminen, mikä voi tulla arvioitavaksi salassapidon rikkomista koskevana rikoksena tai se saattaa loukata poliisimiesten yksityisyyttä rangaistavalla tavalla. Siitä huolimatta pelkkä epäilys siitä, että salassa pidettävät tiedot luovutettaisiin ulkopuolisille tai olisivat muutoin ulkopuolisten
käytettävissä, ei riitä tallentamiskiellon perusteeksi.

Toinen ratkaisu (28.5.2013, dnro 1806/4/12) onkin jo simppelimpi; poliisit toimivat apulaisoikeusasiamiehen käsityksen mukaan väärin kieltäessään toimenpiteen kuvaamisen kadulla ja määrätessään kuvaajat poistumaan paikalta.

Timo Koo kirjoitti...

On harmillista, että salakatselupykälä on niin ehdoton. Kun toisaalta on ihan ymmärrettävää, että viranomaisten toiminnan kuvaaminen myös salakatselupykälän suojaamassa paikassa olisi sitä kautta hyväksyttävää, että näin yksilö voi saada suojaa viranomaisen epäasianmukaista toimintaa kohtaan. Mutta kun pykälään ei ole kirjattu mitään "pelivaraa", vaan se yksiselitteisesti kieltää oikeudettoman kuvaamisen kotirauhan suojaamalla alueella.

Tuo eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu (873/4/15) herättää ainakin minussa seuraavia pohdintoja:

1. Lainkohdan suojaa nauttivat hyväksytystä syystä paikalla olevat, joihin kuuluvat myös kotietsintää suorittavat poliisit. Sen sijaan HE 184/1999 mukaan oikeudettomasti oleskelevan tarkkailu ei olisi oikeudetonta. EOA ei siis ottanut kantaa tähän asiaan, ei vaikka Poliisihallitus oli tuonut lausunnossaan asian esiin.

2. Kuvaamisen sallivuudesta perustuen sananvapauteen tuntuu EOA hieman ristiriitaisesti ensin toteavan, että rajanveto sallitun ja luvattoman kuvaamisen välillä tulee salakatselusäännöksestä. Arvioinnissaan taas EOA toteaa, että kantelijoilla on ollut lähtökohtaisesti sanavapauteensa kuuluva oikeus tallentaa kotonaan suoritettu kotietsintä. Vaikka ensin on todettu sananvapautta rajoittavan lainsäädännön olemassa olo, niin silti enempiä perustelematta tätä rajoitusta ei huomioitukaan.

3. Ristiriitaa on myöskin tässä: EOA oli arvioinut, virkatointen taltiointia ei voi kieltää, koska asianosainen voi muutoinkin tehdä havaintoja pelkästään katselemalla ja kuuntelemalla. Tämä on ristiriidassa HE 184/1999 kanssa, jossa suoraan todetaan ettei katselu tai kuvaaminen teknisellä laitteella tulisi oikeutetuksi sillä perusteella, että tallennettaisiin vain se, mikä omin silmin muutenkin on nähtävissä.

4. EOA arvioi, ettei kotietsintää suorittavien poliisimiesten yksityisyyttä oltu loukattu. Tämän arvioinnin tarpeellisuutta, vaikka se sinänsä varmasti on oikea, voinee kyseenalastaa sillä perusteella, että salakatselupykälässä ei ole tämmöistä arvointimahdollisuutta kotirauhan suojaamissa tiloissa. Yksityisyyden loukkaamisen arviointi kun on mahdollista vain julkisrauhan suojaamissa tiloissa (RL 24:6.1,2)

...jatkuu

Timo Koo kirjoitti...

jatkuu...

5. Ehkä EOA:n olisi tullut miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että kuvattu aineisto voidaan teknisesti siirtää varsin helposti ulkopuolisten tietoon. Nykypäivänä voi siirtää jopa reaaliaikaista livekuvaa internettiin ilman erityislaitteistoja tai -osaamista. Näin ollen olisi EOA:n ehkä tarvinnut arvioida esitutkinta-aineiston salassapidon toteutumista. Mahdollisesti myös etsintää suorittavien poliisimiesten yksityisyyden ja kunnian suoja voisi siis kaivata perusteellisempaa arviointia.

6. EOA:lla on, katsoessaan että valvottava on menetellyt moitittavasti, mahdollisuus nostaa asiasta syyte, antaa huomautus tai saattaa käsityksensä valvottavalle tietoon. Tässä tapauksessa oli kysymys tietoon saattamisesta, eli lievimmästä keinosta. Ilmeisesti on niin, että EOA ei katsonut kuvaamiskiellon olleen niin jyrkästi perus- ja ihmisoikeuksien vastainen, että siitä olisi pitänyt antaa huomautus - tai peräti nostaa syyte. Tästä voinee vetää johtopäätöksiä siitä, kuinka moitittavaa poliisin antama kuvauskielto tässä tapauksessa oli.

7. EOA:lta olisin itse toivonut yhtä laajaa kokonaisuuden arviointia kuin oikeustapauksessa HelHO:2014:1, jossa yhteisessä kodissaan sammunutta puolisoaan kuvannut ei syyllistynyt salakatseluun. Vaikkakin oikeuskäytännössä (KKO 1985 II 128) on todettu, että hyväksyttävä tarkoitus ei tee oikeudetonta tarkkailua sallituksi, oli hovioikeus kuitenkin tarkastellut olosuhteita kokonaisuudessaan ja todennut, että kuvaaminen ei tapahtunut oikeudettomasti.

8. Tuossa oikeustapauksessa oli myös katsottu, että esimerkiksi perheväkivaltatilanteissa asunnossa asuva henkilö voidaan myös poistaa kotirauhan suojaamasta paikasta eikä tällaisessa tilanteessa taikka muuta rikosta koskevassa tilanteessa myöskään suostumuksetonta kuvaamista voitaisi hovioikeuden käsityksen mukaan pitää oikeudettomana. Olettaisin, että koska Poliisilain 2:11.2 mukaan poliisimiehellä on oikeus poistaa henkilö myös omasta kodistaan. Milloin tämmöinen poistamisoikeus on, niin silloin ehkä voitaneen katsoa kyseisen henkilön oleskelevan kotirauhan suojaamassa tilassa oikeudettomasti, jolloin hänen kuvaamisensa ei olisi siis laitonta. Tämä on kyllä aika kaukaa haettua päättelyä, mutta jossainhan nekin rajat menee, milloin hyväksytystä oleskelusta tulee oikeudetonta - ja salakatselupykälä ei enää suojaakaan tarkkailulta.

9. Erityisesti kotietsinnän kuvaamisen luvallisuus ei ilmene laista laillisuusperiaatteen edellyttämällä täsmällisellä ja ennakoitavissa olevalla tavalla, mikä lienee niin yksilön kuin viranomaisten kannalta vähintäänkin ongelmallinen. Tähän laillisuusperiaatteeseen on mm KKO perustanut päätöksensä tapauksessa KKO2010:7.

10. Oikeusvaltiossa ei minusta tulisi olla näin monia, ja selkeitä, kritisoitavia kohtia laillisuusvalvontaa suorittavan tahon perusteluista. Olisi kaiketi parempi, että salakatselupykälään kirjattaisiin erikseen milloin ja miten virkatointen kuvaaminen olisi sallittua - huomioiden tietysti esitutkinta-aineiston salassapito, kuvattavien yksityisyyden- ja kunnian suoja, liikkumisen rajoittaminen toimenpiteen turvaamiseksi vs oikeus kuvata, ja niin pois päin.

Nimetön kirjoitti...

Timo Koo, sinulla on ihan hyvää pohdintaa, mutta kuutoskohtaan totean sen verran, että eikös näillä lepsuilla laillisuusvalvojilla ole ihan tapana antaa mistä tahansa moitittavasta toiminnasta lievin mahdollinen sanktio... Eli ehkä siitä voidaan, tai siis ehkä ei voida vetää mitään johtopäätöksiä, että menettelyn moitittavuus saatettiin ''vain'' viranomaisen tietoon eikä annettu huomautusta saati nostettu syytettä.