torstai 21. maaliskuuta 2019

146. Markku Fredman: KKO 2019:26. Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen. EU-oikeus

1. Korkein oikeus (KKO) julkaisi 19.3.2019 ennakkopäätöksenä lausuntonsa luovutusasiassa, jossa oli kyse vankeusrangaistukseen tuomitun luovuttamisesta Turkkiin (KKO 2019:26).  Luovutettavaksi pyydetty A oli Latvian kansalainen. Korkein oikeus katsoi, että A:lla oli luotettavasti todennettu ja todellinen vaara epäinhimillisestä kohtelusta, jos hänet luovutetaan Turkkiin. Tämän vuoksi korkein oikeus katsoi, ettei luovutuspyyntöön voida suostua.

2. Kyse oli vuonna 1970 säädettyyn lakiin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta (740/1970) perustuva luovuttamismenettely. Tätä yleistä luovuttamislakia sovelletaan luovuttamisiin EU:n ja Pohjoismaiden ulkopuolelle. Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden (ml. Suomi, Venäjä ja Turkki) kesken on tehty luovuttamissopimus, jossa jäsenvaltiot sitoutuvat rikosperusteiseen luovuttamiseen maiden välillä. Suomella on myös kahdenvälisiä luovuttamissopimuksia, mm. Yhdysvaltojen kanssa.

3. Yleinen luovuttamislaki on siis pian 50 vuoden iässä. Se on ajalta ennen perus- ja ihmisoikeuksien läpimurtoa. Laissa puhutaan vielä raastuvanoikeudesta ja asioiden käsittelyn lykkäämisestä. Olen mm. väitöskirjassani esittänyt lain kokonaisuudistusta vastaamaan tämän päivän toimivallanjakoa, menettelytapoja ja ihmisoikeusvelvoitteita.

4. Menettely luovuttamisasiassa on poliisikuulustelua ja mahdollista säilöönottokäsittelyä lukuun ottamatta kirjallista. Jos luovutettavaksi pyydetty henkilö tutkinnassa tai oikeusministeriöön ennen asian ratkaisemista toimitetussa kirjelmässä on ilmoittanut katsovansa, ettei luovuttamiseen ole laillisia edellytyksiä, ministeriön on ennen asian ratkaisemista pyydettävä luovuttamisen edellytyksistä korkeimman oikeuden lausunto. Lausunnon pyytäminen ei ole tarpeen, jos ministeriö tässä vaiheessa päättää hylätä luovuttamispyynnön. Korkein oikeus voi määrätä todisteiden esittämisen tai muun tarpeellisen toimenpiteen asiassa suoritettavaksi käräjäoikeudessa. Tällöin noudatetaan, mitä rikosasiain käsittelystä on säädetty. Syyttäjän tulee valvoa vieraan valtion etua. Tällaista todisteiden esittämistä käräjäoikeudessa ei liene tapahtunut.

5. Korkein oikeus tutkii luovuttamislain mukaiset edellytykset ja Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen vastaavat määräykset ja arvioi voidaanko luovuttamispyyntöön suostua. Tältä kohdin kansainvälisillä sopimuksilla tarkoitetaan luovuttamissopimuksia ja etenkin em. eurooppalaista yleissopimusta (SopS 32/1971). Käytännössä lausunnoissa on otettu ja pitääkin ottaa huomioon myös luovuttamislain säätämisen jälkeen Suomessa voimaan saatetut ihmisoikeussopimukset.

6. Lausunnossa KKO 2010:94 todettiin: ”Luovuttamisen edellytyksiä arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon terrorismin vastustamista koskevasta eurooppalaisesta yleissopimuksesta (16/1990) mahdollisesti aiheutuvat rajoitukset. Arvioinnissa on huomioitava myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen soveltamiskäytäntö.”

7. Korkein oikeus ei ota lausunnossaan kantaa siihen, onko oikeusministeriöllä kansainvälisiin sopimuksiin perustuva velvollisuus luovuttaa pyydetty henkilö. Korkeimman oikeuden lausuntoa pyydetään lähtökohtaisesti luovutettavan aloitteesta, joten kyse on hänen esittämänsä esteväitteen tutkinnasta. Laki kuitenkin mahdollistaa sen, että lausuntoa pyydetään muutenkin, esimerkiksi tilanteessa, jossa luovuttamista ei ole vastustettu. Eräässä tapauksessa ministeriö pyysi uutta lausuntoa sen jälkeen, kun luovutettava oli saanut Suomesta turvapaikan. Aiemmassa lausunnossaan KKO ei ollut nähnyt estettä luovuttamiselle. Maahanmuuttovirasto oli toista mieltä ja antoi henkilölle turvapaikan, ja KKO muutti käsitystään asiassa.

8. Korkeimman oikeuden tehtävänä on siis arvioida, onko luovuttamiselle olemassa oikeudellinen este eli voidaanko pyyntöön suostua (17,1 §). Jos este todetaan, ei oikeusministeriö voi suostua luovuttamispyyntöön (17,2 §). Jos oikeudellista estettä ei ole, asia jää oikeusministeriön ratkaistavaksi. Eräässä tapauksessa korkein oikeus katsoi äänin 4-1 ettei ollut estettä luovuttaa henkilöä Valko-Venäjälle, tästä huolimatta oikeusministeriö hylkäsi luovuttamispyynnön. Jos Suomea sitova luovuttamissopimus tai edellä mainittu terrorismisopimus edellyttää luovuttamista, pyyntöön on suostuttava.

9. Luovutettavaksi pyydetyllä on oikeus saada puolustaja. Aiemmin asiaa koski Suomessa harvinainen poikkeussäännös, jonka mukaan tehtävään kelpasi vain asianajaja, jonka käyttö oli vieläpä pakollista (asianajajapakko). Vuonna 2011 luovutettavaksi pyydetyn puolustamissäännökset yhdenmukaistettiin ROL:n kanssa.

10. Korkeimman oikeuden arvioidessa ovatko luovutettavaksi pyydetyn esittämät esteet todellisia esteitä luovuttamiselle, on oleellista asiassa asetettava todistustaakka ja se millä todennäköisyysasteella perusteesta muodostuu luovuttamisen este. Onko siis luovutettavaksi pyydetyn itse osoitettava esteen olemassaolo vai voiko hän kääntää todistustaakan viranomaisille siten, että näiden olisi osoitettava, ettei esteväite pidä paikkansa? Entä kuinka todennäköiseksi esteperuste tulee osoittaa?

11. Käytännössä esteväitteet liittyvät usein joko siihen, ettei luovutettavalla olisi luovutuksen jälkeen mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (EIS 6 artikla) tai siihen, että luovutuksen jälkeen hän joutuisi kidutuksen taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun uhriksi (EIS 3 artikla). Joskus kyse on näistä kummastakin. Tapauksessa KKO 2010:94 esteeksi katsottiin se, että luovuttamisen perusteena oli poliittinen rikos, jollaisen perusteella luovuttaminen ei ole luovuttamislain mukaan mahdollista.

12. Tapauksessa H2011/92 luovutettavaksi pyydetty oli Suomessa käymässä ollut EU-kansalainen, jota oli pyydetty luovutettavaksi Uruguayhin. Asiassa esitettiin väite henkilön rinnastumisesta Suomen kansalaiseen ja huonoista vankilaoloista sekä siitä, että luovuttaminen olisi perustuslain 9 § 4 momentin vastaista. Puolustaja esitti selvityksenä mm. Amnesty Internationalin, USA:n ulkoministeriön ja YK:n erityisraportoijan tiedot kurjista vankilaoloista Uruguayssa. KKO totesi lausunnossaan 3.6.2011, ettei asiassa oltu esitetty sellaista selvitystä, jonka johdosta luovuttaminen olisi luovutettavan henkilökohtaisiin seikkoihin tai erityisiin olosuhteisiin nähden inhimillisistä syistä kohtuutonta. Henkilö luovutettiin.

13. Tapauksessa H2013/73 oli kyse luovuttamisesta Venäjälle; Oleg Galouchkon tapaus. Jälleen esitettiin väite kurjista vankilaoloista ja paljon sitä tukevaa kansainvälistä selvitystä. Korkein oikeus totesi lausunnossaan 18.6.2013, että luovutettavan sijoittamista Venäjällä ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisiin vankilaoloihin ei voida pitää niin ilmeisenä, että hänen luovuttamisestansa Venäjälle voitaisiin tällä perusteella kieltäytyä. Sittemmin Venäjällä toteutettiin yleinen armahdus ja luovuttaminen raukesi sen johdosta.

15. Nyt annettu ratkaisu KKO 2019:26 koskee EU-kansalaisen luovuttamista EU:n ulkopuolelle. Asiassa tuli sovellettavaksi EU:n oikeus, toisin kuin Suomessa melko yleiset tapaukset, joissa on kyse venäläisen luovuttamisesta Venäjälle.

Ratkaisuseloste KKO 2019:26

16. Jo tapauksessa KKO 2019:12 oli kyse osin vastaavasta tapauksesta. Siinäkin oli kyse EU:n kansalaisesta, jota oli pyydetty luovutettavaksi Venäjälle siellä tuomitun vankeusrangaistuksen suorittamista varten. KKO pyysi ennakkoratkaisun EU-tuomioistuimesta ja päätyi sen saatuaan siihen, että unionin oikeuden mukaan jäsenvaltiossa pysyvästi asuvaa unionin kansalaista on rangaistukseen tuomitun luovuttamisasiassa kohdeltava samalla tavalla kuin kyseisen jäsenvaltion omia kansalaisia. Koska Suomen kansalaista ei voitaisi luovuttaa, ei se ollut mahdollista täällä asuvalle EU-kansalaisellekaan. Nyt arvioitavassa tapauksessa Turkkiin luovutettavaksi pyydetty A ei asunut täällä, joten estettä ei tällä perusteella syntynyt.

17. Luovutettavaksi pyydetty A on vedonnut siihen, että Turkin vankilaolosuhteet ovat sellaiset, että hän joutuisi Turkkiin luovutettuna epäinhimillisesti kohdelluksi. Hän oli jo suorittanut suuren osan rangaistuksestaan ja jättänyt palaamatta vankilomalta, joten hänellä oli ensikäden tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa vankeusrangaistus Turkissa kärsitään. Hän on KKO:lle kertonut, että vankilassa, jossa hän suoritti rangaistustaan, osastolla oli sallitun 18 henkilön sijasta 35 henkilöä. Osa vangeista oli joutunut nukkumaan lattialla. Liian suuren vankimäärän vuoksi vankilassa oli ollut meluisaa, konflikteja vankien välillä ja vaaran tunnetta. A:n mukaan vankilassa tarjottu ruoka ei ollut ollut kunnollista. Lausumassaan A on myös väittänyt, että hänen terveydentilansa oli Turkin vankilaolosuhteissa heikentynyt merkittävästi ja ettei asianmukaista lääkitystä ollut saatavilla. A on lausumassaan viitannut kansainvälisten järjestöjen raportteihin Turkin vankilaolosuhteista.

18. Korkeimman oikeuden ratkaisun oleellinen kohta on se, että A on katsonut vankilaoloista kertoessaan, ettei epäinhimillisen kohtelun mahdollisuutta voida ainakaan sulkea riittävällä varmuudella pois.

19. Korkeimman oikeuden aiempi linja on ollut sangen yksioikoinen. Lukuisissa tapauksissa KKO:n lausunnoissa on todettu mihinkään oikeuslähteisiin viittaamatta, ettei luovutettavaksi pyydetty ole osoittanut, että hän joutuisi huonosti kohdelluksi luovuttamisen jälkeen. Puolustaja on saattanut toimittaa korkeimmalle oikeudelle paksun nipun Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean ja muiden kansainvälisten elinten karmaisevia raportteja eri vankiloista luovutusta pyytäneessä maassa. Tämä on ollut hyödytöntä, koska olisi pitänyt pystyä osoittamaan, että luovutuksen jälkeen henkilö sijoitettaisiin johonkin näistä huonoiksi havaituista vankiloista. Esimerkiksi Venäjän osalta – joka on edelleen tunnettu laajasta vankiloiden ja vankileirien saaristosta – on mahdotonta saada selvitys, joka osoittaisi tietyn vankilan luovutettavan tulevaksi säilytyspaikaksi.

20. Vuonna 2013 kolme professoria esitti kritiikkiä tätä linjausta kohtaan (Helsingin Sanomat 18.6.2013), kun KKO jälleen kerran – em. tapauksessa H2013/73 – katsoi, ettei ollut estettä luovuttaa henkilöä Venäjälle. Rikosoikeuden professori Sakari Melander katsoi, että Korkeimman oikeuden vetoaminen siihen, että ihmisoikeusloukkaus Venäjällä ei olisi ”ilmeinen”, on hyvin ongelmallinen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on luovutusta koskevissa ratkaisussaan korostanut, että tosiasiallinen riski ihmisoikeusloukkaukselle riittää Melanderin mukaan luovutuksesta kieltäytymiselle. Korkein oikeus oli siis hänen mielestään nostanut kynnyksen luovuttamisesta kieltäytymiselle korkealle, eikä korkein oikeus ole noudattanut ihmisoikeustuomioistuimen vakiintunutta linjaa. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen totesi tuolloin seuraavaa: "Mielestäni korkein oikeus on nostanut tarpeettoman korkealle kynnyksen luovutuspyynnöstä kieltäytymiselle, jos sitä vertaa EIT:n ratkaisukäytäntöön luovutusasioissa ja Suomen perustuslakiin. Mielenkiintoista on sekin, että korkein oikeus ei viittaa sanallakaan perustuslakiin." Myös professori Martin Scheinin yhtyi kritiikkiin.

21. Omassa väitöskirjassani Puolustajan rooli viime vuonna kirjoitin asiasta seuraavasti: ”Laki tulisi pikaisesti uudistaa ja samalla säätää siitä, millä todennäköisyyskynnyksellä korkein oikeus arvioi niitä tilanteita, joissa luovuttamista on vastustettu pelättävissä olevan ihmisoikeusloukkauksen johdosta. Korkein oikeus on edellyttänyt, että luovutettava osoittaa, että hän joutuisi esimerkiksi kelvottomiin vankilaoloihin.”

22. Lieneekö kritiikillä ollut vaikutusta? Ratkaisussa KKO 2017:11 korkein oikeus on kohdassa 6 käyttänyt puhtaasti EU-oikeudellisessa yhteydessä ilmausta ”todellinen vaara” epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta. Tuossa tapauksessa oli kyse luovuttamisesta EU:n jäsenvaltiosta toiseen, joten esteen todennäköisyyskynnys jäi vielä epäselväksi siltä osin, kun kyse on luovuttamisesta EU:n ulkopuolelle ja siten mm. EU:n perusoikeuskirjan ulottumattomiin.

23. Nyt linja näyttää muuttuneen yleisen luovuttamislain mukaisissa tapauksissa. EU:n ulkopuoliseen maahan luovutettavaksi pyydetty ei ole enää velvollinen esittämään selvitystä siitä, että joutuminen epäinhimillisesti kohdelluksi olisi ilmeistä. Nyt korkein oikeus kirjoittaa: ”Kohtelun asianmukaisuutta ei voida varmistaa vain sillä, että Turkki on Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuoli tai sillä, että Turkki on luovutuspyynnössään vakuuttanut, että se noudattaa mainittua ihmisoikeussopimusta. Euroopan neuvoston edellä mainittu raportti osoittaa todellisen vaaran siitä, että A voi joutua sijoitettavaksi sellaiseen vankilaan, jossa olosuhteet eivät täytä perusoikeuskirjan 19 artiklan tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan edellyttämiä inhimillisen kohtelun vaatimuksia. Tuoretta selvitystä, joka antaisi toisenlaisen kuvan Turkin vankilaoloista, ei ole saatavilla.”

24. Huonon kohtelun ei siis tarvitse enää olla ilmeistä, esteeksi riittää, että sellaiseen on todellinen vaara.

25. Oleellista on myös se, ettei luovutettavaksi pyydetyn puolustaja joudu kantamaan tätä keventynyttä todistustaakkaa kokonaan. Korkein oikeus oli nimittäin välitoimenaan pyytänyt oikeusministeriötä hankkimaan Turkin viranomaisilta lisäselvitystä. Selvitystä on pyydetty 1) siitä, kuinka paljon A:lla on tosiasiallisesti suorittamatta hänelle tuomitusta 10 vuoden vankeusrangaistuksesta ja vankeudeksi muunnetuista oikeudellisista sakoista ja 2) Turkin vankilaolosuhteista erityisesti siinä rangaistuslaitoksessa, johon hänet ollaan sijoittamassa.

26. Oikeusministeriö on selvityksen pyytänyt, mutta sellaista ei ole annettu. Lopputulos oli se, että kun Turkki ei ole antanut pyydettyä lisäselvitystä ja kun korkeimman oikeuden tiedossa ei ole ollut muitakaan seikkoja, joiden perusteella todennettu ja todellisena pidettävä vaara epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta voitaisiin jättää huomiotta, A:n luovuttamiselle oli perusoikeuskirjan 19 artiklan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan ja perustuslain 9 §:n 4 momentin tarkoittama este.

27. Ratkaisu ei perustu yksin EU:n perusoikeuskirjan 19 artiklaan vaan sen voidaan nähdä antaneen sisältöä lausunnossa viitatulle perustuslain luovutuskieltosäännökselle: ”Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu”. Näin ollen sillä on ennakkopäätösarvoa myös niissä tapauksissa, joissa Euroopan unionin oikeus ei tule sovellettavaksi. Tällaisia ovat mm. Venäjän kansalaisten luovuttamiset Venäjälle. Ihmisoikeussuojan tulisi olla samantasoinen myös silloin kun luovutetaan henkilö syytetoimia varten, jos häntä on tarkoitus pitää tutkintavankeudessa epäilyttävissä olosuhteissa. Oletettavaa ja toivottavaa on, että myös näissä tapauksissa näyttökynnys alenee ”ilmeisestä” ”todellisen vaaran” tasolle ja luovutuspyynnön esittäjävaltio saa jatkossa selvittää mihin vankilaan ja millaisiin oloihin henkilö tultaisiin luovuttamisen jälkeen sijoittamaan. Ratkaisulla voidaan nähdä olevan vaikutusta myös pakolaisoikeuteen ja siinä noudatettavaan palautuskieltoon – tai ehkä vaikutus onkin ollut toisensuuntainen. Ulkomaalaislaissa ”todellinen vaara” on ollut toissijaisen suojelun perusteena jo vuodesta 2009 alkaen.

28. Tämä ennakkopäätös ei poista tarvetta uudistaa yleinen luovuttamislaki kokonaisuudessaan. Olisi aika päästä kaksiasianosaispohjaiseen suulliseen käsittelyyn ja arvioida onko oikeusministeri oikea taho päättämään luovutuspyyntöön suostumisesta. Ennakkotapauksista muodostuva oikeuslähteistö tulisi siirtää kirjoitettuun lakiin, johon se rikosprosessin osalta kuuluu.

Markku Fredman

3 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nimi Oleg Galouchko tuntui jotenkin tutulta. Selailin vanhoja blogijuttujani ja löysin tähän selityksen. Olen nimittäin kirjoittanut Oleg Galouchkon luovuttamisasiasta ja KKO:n siinä OM:lle antamasta lausunnosta blogijutun Virolainen -blogissa 17.9.2013 numero 773 otsikolla "Oleg Galouchkon tapaus - venäläistä rulettia KKO:ssa". jyrkivirolainen.blogspot.com

Markku Fredman kirjoitti...

Olinkin unohtanut, että myös profesori Jyrki Virolainen tulee lisätä aiemman linjauksen kriitikkojen joukkoon. Hänhän on arvostellut aiempaa käytäntöä kahdessa blogikirjoituksessaan.

Virolainen kirjoitti 19.9.2013:
"18. Yhtä onnetonta kulissiperustelua saamme lukea vastaukseksi OG:n väitteeseen, jonka mukaan luovuttaminen olisi inhimillisesti kohtuutonta ja ihmisoikeuksien vastaista. Korkein oikeus kyllä viittaa siihen, että ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan katsonut Venäjän vankilaolojen erityisesti "tiettyjen tutkintavankiloiden" ahtauden osalta loukkaavan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa. Kuvaavaa perustelujen suppeudelle kuitenkin on, ettei korkein oikeus mainitse näistä EIT:n ratkaisusta yhtään nimeltä puhumattakaan siitä, että se olisi selostanut kyseisten ratkaisujen sisältöä tarkemmin.
19. Kaikkein hämmästyttävintä lausunnossa on kuitenkin korkeimman oikeuden oma johtopäätös EIT:n ratkaisukäytännöstä:
Ratkaisuista ei kuitenkaan voida tehdä sellaista yleistä johtopäätöstä, että vankilaolot kaikissa vankiloissa loukkaisivat ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa. Sitä, että Galouchko sijoitettaisiin Venäjällä ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisiin vankiloihin, ei voida pitää niin ilmeisenä, että hänen luovuttamisestaan Venäjälle voitaisiin tällä perusteella kieltäytyä.
20. Minusta tällainen johtopäätös on vallan hirmuinen ja oikea kyynisyyden huippu! Kun monissa muissa maissa, esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa, tuomioistuimet ovat kieltäytyneet luovuttamasta rikoksesta epäiltyjä ihmisiä Venäjälle juuri sillä perusteella, että ihmisoikeustuomioistuimen mukaan vankilaolot eivät täytä ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vaatimuksia, Suomen ylin oikeusaste päin vastoin katsoo, ettei EIT:n ratkaisuista tai muista seikoista voida tehdä sanottua johtopäätöstä.
21. Kun EIT on korostanut, että tosiasiallinen riski ihmisoikeusloukkaukselle - olkoonpa tämän riskin todennäköisyys vaikkapa vain jotain 25 prosentin luokkaa - Venäjän vankiloissa riittää luovutuksesta kieltäytymiselle, Suomen korkein oikeus nostaa kynnyksen luovuttamisesta kieltäymiselle todella korkealle. Korkeimman oikeuden mukaan millainen riski tahansa ei riitä, vaan vaaditaan ilmeinen, siis lähes sataprosenttinen tai ainakin 85 prosentin vahvuinen todennäköisyysnäyttö siitä, että Venäjän vankiloissa kidutetaan ihmisiä. Eikä korkeimmalle oikeudelle riitä, että joissakin vankiloissa esiintyy kidustusta, vaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä vasta, jos on "ilmeistä, että kaikissa vankiloissa kidutetaan tutkintavankeja". Kun tällaista johtopäätöstä ei ole voitu tehdä, korkein oikeus ei nähnyt estettä Galouchkon luovuttamiselle."

4.10.2013 Virolainen palasi aiheeseen ja kirjoitti:
"Vaikka esimerkiksi Ranskan ja Britannian tuomioistuimet ovat evänneet pyyntöjä rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Venäjälle ihmisoikeussopimuksen vastaisten vankilaolosuhteiden vuoksi, Suomen ylimmät tuomarit eivät nähneet tässä suhteessa minkäänlaista ongelmaa.Tuomareidemme päättely oli suorastaan nerokasta, sillä he katsoivat, että Oleg Galouchkolla saattoi olla, jos hyvin kävisi, mahdollisuus, vaikkakin kenties hyvin pieni, joutua sellaiseen tutkintavankilaan, jossa vankeja ei kiduteta tai kahdella muutoin epäinhimillisesti!"

Nimetön kirjoitti...

Aika erikoinen tuo aikaisempi näyttötaakka. Sehän on käytännössä käännetty rikosoikeudellinen näyttötaakka, eli vastaajan pitää osoittaa "beyond reasonable doubt" että hän joutuisi epäinhimilliseen vankilaan. Haistan tässä suomettumisen tuulahduksia kun kyse kuitenkin on pääasiassa ollut Venäjälle luovuttamisesta.