1. Korkein oikeus (KKO) ilmoitti eilen 15.10., ettei se ole myöntänyt syyttäjien hakemaa valituslupaa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n (nykyisin Ahtium Oyj:n konkurssipesä) johtotehtävissä toimineita henkilöitä vastaan ajetussa rikosasiassa.
2. Jutussa oli kysymys arvopaperimarkkinoita koskevista tiedottamisrikoksista sekä sisäpiirintiedon väärinkäytöistä. Kun lupahakemus evättiin, Helsingin hovioikeuden asiassa 28.3.2019 antama tuomio jäi pysyväksi.
3. Laajaa juttua, jota ajoi kolme syyttäjää, käsiteltiin aluksi Helsingin käräjäoikeudessa. Jutussa oli neljä syytettyä, joista tunnetuimmat ovat yhtiön hallituksen jäsenenä ja osan aikaa toimitusjohtajana toiminut Pekka Perä ja aluksi yhtiön tuotantojohtajana ja myöhemmin strategisten hankkeiden johtajana toiminut Lassi Lammassaari.
4. Käräjäoikeus käsitteli jutun kolmen tuomarin kokoonpanossa ja antoi yksimielisen tuomion 2.6.2017. Käräjäoikeus katsoi yhtiön hallituksen jäsenenä ja osan aikaa toimitusjohtajana toimineen Pekka Perän syyllistyneen kolmeen arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen, joista yhteen hänen katsottiin syyllistyneen yhdessä yhtiön hallituksen jäsenenä sekä talous-ja rahoitusjohtajana toimineen Saila Miettinen-Lähteen kanssa ja yhteen yhtiön toimitusjohtajana noin puolen vuoden ajan toimineen Harri Natusen kanssa. Lisäksi käräjäoikeus katsoi aluksi tuotantojohtajana ja myöhemminja strategisten hankkeiden johtajana toimineen Lassi Lammassaaren syyllistyneen viiteen sisäpiirintiedon väärinkäyttöön. Osa syytteistä hylättiin.
5. Käräjäoikeus tuomitsi Pekka Perän 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja noin 9 000 euron oheissakkoon sekä Saila Miettinen-Lähteen ja Harri Natusen sakkorangaistuksiin. Lassi Lammassaari tuomittiin 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja noin 3 000 euron suuruiseen oheissakkoon. Valtiolle Lammassaari tuomittiin menettämään rikoksella saatuna hyötyä noin 50 000 euroa. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön 55 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon.
6. Syyttäjät ja kaikki vastaajat valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Syyttäjät vaativat valituksessaan Pekka Perälle 2 v 2 kk ehdotonta vankeusrangaistusta.
7. Helsingin hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota merkittävällä tavalla. Se hylkäsi Miettinen-Lähdettä ja Natusta koskevat syytteet kaikilta osin. Hovioikeus katsoi Pekka Perän syyllistyneen vain yhteen arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen. Hovioikeus katsoi, että Perä oli yhtiön hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana kesällä 2013 aiheettomasti viivytellyt yhtiön nikkelin vuosituotantoennustetta koskeneen pörssitiedotteen antamisessa.
8. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota selkeästi myös Lassi Lammassaaren osalta siten, että hänen katsottiin syyllistyneen sisäpiirintiedon väärinkäyttöön vain kahdessa syytekohdassa. Hovioikeus katsoi, että Lammassaari oli luovuttaessaan yhtiön osakkeita hankkinut itselleen taloudellista hyötyä käyttämällä hyväkseen yhtiön tuotantoon liittyviä sisäpiirintietoja.
9. Hovioikeus tuomitsi Perän ja Lammassaaren ehdollisen vankeusrangaistuksen asemesta sakkorangaistukseen. Pekka Perä tuomittiin 40:een 6 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 240 euroa; päiväsakon rahamäärä on minimi, sillä hovioikeuden mukaan Perä on vailla tuloja. Lassi Lammasaaren hovioikeus kahdesta sisäpiiririkoksesta 70:een 50 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3 500 euroa. Hovioikeus tuomitsi Lammassaaren menettämään valtiolle rikoksella saatuna hyötynä 5 5000 euroa. Hovioikeus alensi yhtiölle määrätyn yhteisösakon 20 000 euroon.
10. Hovioikeus toimitti jutussa pääkäsittelyn 22.10. - 20.12.2018 välisenä aikana. Hovioikeus ratkaisi jutun kokoonpanossa, johon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Tapio Vanamo, joka toimi puheenjohtajana, ja Marja-Leena Honkanen sekä asessori Kristian Sjöblom. Vanamo on toiminut aiemmin parikymmentä vuotta asianajajana.
11. Eri mieltä ratkaisusta ollut Marja-Leena Honkanen jätti ratkaisuun 20 sivua käsittävän ja laajasti perustellun eriävän mielipiteen. Hän luki vastaajien syyksi valtaosan syytteissä mainituista sisäpiiri- ja tiedottamisrikoksista.
12. Vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimukset olivat käräjä- ja hovioikeudessa mittavat. Pekka Perän avustajana toimi kaksi asianajajaja. Perä vaati, että valtio korvaisi hänen kulunsa hieman yli 1 miljoonalla eurolla. ROL 9 luvun 1 §:n 2 momentista johtuu, että valtiota ei voida velvoittaa korvaaman syytetyn oikeudenkäyntikuluja, jos osa syytteistä hyväksytään ja osa hylätään. Kulukokorvausta voidaan kuitenkin suorittaa, jos pääsyyte hylätään, mutta vastaaja tuomitaan rangaistukseen toisesta rikoksesta, joka on vähäisempi. Vm. sääntö sopi tähän asiaan Pekka Perän ja Lassi Lammassaaren kannalta kuin "nyrkki silmään", kuten vanha sanonta kuuluu. Kun Perän syyksi luettiin hovioikeudessa vain yksi ja Lammassaaren kaksi rikosta, valtio saatiin näppärästi korvausvelvolliseksi.
13. Hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan Perän Perän oikeudenkäyntikulut yhteensä 700 000 eurolla, Lammassaaren kulut 150 000 eurolla, Natusen juttukulut 260 000 eurolla ja Miettinen-Lähteen oikeudenkäyntikulut 450 000 eurolla; kahden viimeksi mainitun vastaajan osalta syytteet siis hylätiin hovioikeudessa kokonaan. Yhteensä valtio joutui siten korvaamaan vastaajien oikeudenkäuntikuluja käräjä-ja hovioikeuskäsittelyn osalta 1 560 000 eurolla.
14. Pekka Perän toisena asianajajana jutussa toiminut Petteri Satomaa kertoi medialle hovioikeuden tuomion jälkeen, että "Perä on melkein tyytyväinen päätökseen". Sietää ollakin, kun käräjäoikeuden miehelle tuomitsema vankeusrangaistus muuttui hovioikeudessa pikku sakoksi ja valtio velvoitettiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 700 000 eurolla. On miehellä nyt siis rahaa, jolla maksaa 240 euron sakkonsa.
15. Syyttäjätrio oli luonnollisesti pettynyt jutun hovioikeudessa saamaan käänteeseen ja haki valitulupaa korkeimmalta oikeudelta. Kun hovoikeuden tuomio on annettu 28. maaliskuuta, tuli valituslupaa hakea ja valituskirjelmä toimittaa korkeimmlle oikduelle 23. toukokuuta.
16. KKO ratkaisi valituslupahakemuksen kohtalon kesäaika sekä jutun laajuus huomioon ottaen keskimääräistä ripeämmin. Lupahakemus käsiteltiin kahden jäsenen kokoopanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Jukka Sippo ja Timo Ojala. Jälkimmäinen, joka nimitettiin KKO:n jäseneksi Helsingin hovioikeuden neuvoksen virasta, aloitti työnsä KKO:ssa vastikään eli 1. syyskuuta. Asian esittelijänä toimi ma. oikeussihteeri Jussi Virtanen.
17. KKO:n kokoonpano harkitsi oikeaksi hylätä syyttäjien valituslupahakemukset, joka tapahtui siis viralllisesti eilen 15.10. annetulla päätöksellä. Kuten hyvin tiedämme, KKO ei perustele mitenkään valituslupapäätöksiään, joten ratkaisun sisältö oli tässäkin tapauksessa varsin lakononinen: Valituslupaa ei myönnetä.
18. KKO ei siten löytänyt valitisluvan myöntämiselle OK 30 luvun 3 §:ssä mainittuja perusteita. Valittajia olisi toki varmaan kiinnostanut tietää, miksi eli millä konkreettisilla syillä ja perusteilla asiassa ei ollut syytä myöntää valituslupaa esimerkiksi prejudikaattiperustella. Tästähän tuomioistuimen perusteluvelvollisuudessa on kysymys, joten ei riitä, että KKO vain viittaisi OK 30 luuvn 3 §:n 1 momentin säännöksiin. Siksi se ei näin tekeekään, ts. KKO ei viittaa mihinkään, ei lakiin eikä konkreettisiin asiasyihin. Meidän pitää vain sokeasti ja ilman minkäänlaisia perusteluja luottaa siihen, että KKO tekee oikean ratkaisun.
19. Talvivaaran jutussa olisi minusta toki ollut päteviä syitä valitusluvan myöntämiseen ja ennakkopäätöksen antamiseen. En ryhdy pohtimaan nyt asiaa rikosoikeuden soveltamisen kannalta, vaan totean, että kyseinen asia on ollut juridisesti epäselvä sekä sisäpiiritiedon väärinkäytön että tiedottamisrikoksen osalta. Tätä osottaa se, että Helsingin käräjäoikeudessa kolme tuomaria päätyi molempien rikosten osalta pääosin erilaiseen lopputulokseen kuin hovioikeus, tarkemmin sanottuna hovioikeuden kaksi tuomaria. Hovioikeuden tuomio ei nimittäin ollut yksimielinen, sillä sen yksi jäsen joka on varsin kokenut tuomari, jätti ratkaisuun laajan ja todella hyvin perustellun eriävän mielipiteen, jossa hän pääosin tuli samalle kannalle, johon käräjäoikeus oli päätynyt.
20. Korkein oikeus valitsee itse jutut ja asiat, joissa se myöntää valitusluvan ja ottaa tutkittavakseen. Tiedämme käytännöstä, että vuosittain KKO:n myöntämien valituslupien määrää noudattelee melko vakiintuneesti epävirallista kiintiötä, jonka suuruus on n. 130-140 tapausta. KKO:n tutkittavakseen ottamien asioiden joukkoon mahtuu kaikenlaisia asioita laidasta laitaan. Myös yllättävän selviä ja lmelko yksinkertaisia asioita tai kysymyksisä kelpuutetaan mukaan eli jatkoon. Tämä on inhimillisesti katsoen sinänsä ymmärrettävää, sillä selviä ja suhteellisen helppoja asioita on miellyttävämpi ratkaista kuin laajoja ja vaikeita. Epävirallisesta lupakiintiöstä johtuen valituslupahakemuksia joudutaan - niin ikävää kuin se valituslupaa hakevien ihmisten ja yritysten kannalta onkin - tällöin epäämään laajoissa ja keskitasoa hieman mutkikkaammissa ja ennakkopäätöstä todella kaipaavissa asioissa. Nyt esillä oleva Talvivaara-yhtiön johtajia koskeva rikosjuttu kuuluu tähän ryhmään.
21. KKO on myöntänyt viime aikoina valituslupia ja ratkaissut asioita, jotka koskevat esimerkiksi sitä, oliko tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetty määräaika palautettavissa asianosaiselle (KKO 2019:85) ja tai oliko sähköpostitse hovioikeudelle tehty valitus saapunut määräajassa perille (KKO 2019:86). Sinänsä tärkeitä asioita, vaikkei niiden osalta ole käytännössä juuri ongelmia esiintynyt. Tuntuu odolta, että tuollaisissa simppeleissä asioissa kyllä myönnetään valituslupa, mutta se evätään taloudellisesti merkittävässä rikosasiassa, jonka osalta oikeuskäytäntö näyttää olevan varsin epäyhtenäinen.
22. KKO:n ko. valitusluparatkaisusta tulee väistämättä mieleen erään toisen isokenkäisen eli Vantaan kaupungin entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen korruptiorikostuomio. Myös se kuivui kaikkien yllätykseksi kokoon hovioikeudessa, samassa hovioikeudessa siis kuin Pekka Perän ja kumppaneidenkin sisäpiirijuttukin. Vantaan käräjäoikeus oli tuominnut Peltomän törkeästä lahjuksen ottamisesta 2,5 vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Mutta Helsingin hoviokeus oli toista mieltä, sillä se katsoi Peltomäen syyllistyneen ainoastaan lahjusrikkomukseen, josta hänelle annettiin
lievä sakkorangaistus. Syyttäjät hakivat myös Peltomäen jutussa valituslupaa, mutta KKO päätti reilu kuukausi sitten 10. 9., ettei valitusliupa myönnetä.
23. Näin se näyttää oikeusvaltiossa menevän. Ensin käräjäoikeus tuomitsee isokenkäiset johtajat törkeistä rikoksista vankeusrangaistuksiin, mutta hovioikeus tulee hätiin, kumoaa käräjäoikeuden tuomion ja tuomitsee johtajat ainoastaan lievästä rikkomuksesta pikku sakkoon. KKO, jossa syyttäjä yrittää saada valituslupaa, hylkää hakemuksen kolmella sanalla: Valituslupaa ei myönnetä. Turha siis yrittää.
24. Mutta annahan olla, jos joku isokenkäinen johtaja onkin - poikkeuksellisesti - saanut hovioikeudessa rikoksistaan vankeusrangaistuksen, tosin vain ehdollisen. Silloin korkein oikeus on suopella päällä ja myöntää tuomitulle valitusluvan. Näin onnellisesti kävi Pekka Perälle toisessa Talvivaara-jutussa, joka koskee ympäristörikoksia. Rovaniemen hovioikeus tuomitsi 22.3.2018 antamallaan ratkaisulla Pekkka Perän, Kainuun käräjäoikeuden tuomiota koventaen, törkeästä ympäristön turmelemisesta 6 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen; Perän kumppani Lassi Lammassaari tuomittiin ympäristön turmelemisesta 60 päiväsakkoon. Perä ja Lammassaari hakivat valituslupaa ja - yllätys yllätys - KKO myönsi 2.11.2018 molemmille valitusluvan. Eiköhän tuokin tuomio muuttune korkissa pikku päiväsakoksi á 6 euroa. Linja pitää vakiinnuttaa!
7 kommenttia:
En voi välttyä ajatukselta, että korkein oikeus pyrkii valituslupia koskevalla ratkaisulinjallaan (sellaisesta alkaa olla kysymys) suorastaan välttelemään mahdollisuutta, että se toimisi jonkinlaisena oikeuskäytännön juridisen linjan - eli oikeuskäytännön - luojana, mihin tarkoitukseen valituslupajärjestelmä käsitykseni mukaan alunperin on luotu. Vai onko? Olisiko tarkoituksena ollut, että KKO näpertelee - kuten minusta on alkanut näyttää - suhteellisen pienten suorastaan teknisluonteisten lakipykälien sisällön korostamisella. Viimeksi mainittuun tarkoitukseen riittäisi jokin vähemmän arvovaltainen elin, taho, instanssi tai vaikkapa henkilö.
Ja tässä esillä olevassa tapauksessa alempien oikeuksien erilaiset ratkaisut yhden HON:n äänestyslausunnon kera suorastaan huutavat KKO:n kannanoton tarvetta. On todella vaikea ymmärtää, miksi KKO välttelee vastuutaan ottaa kantaa asiaan olemalla myöntämättä valituslupa.
Tällaisia ajatuksia on herännyt sekä KKO:n esittelijän että HON:n pitkähköltä kokemuksella.
Anonyymi ei varmaan ole ainoa, joka näin pohdiskelee!
HON Marja-Leena Honkasen erivätä lausunto, jolla on pituutta 20 sivua, on todella hyvin ja seikkaperäisesti perusteltu. Ilahduttava on mm. se, että hän viittaa muutamissa kohdin kannanottojensa tueksi myös oikeuskirjallisuuteen.
Näitä julkaisuja ovat Knuts, Sisäpiirisääntely arvopaperimarkkinoilla; Kurenmaa, Sisäpiiritiedon väärinkäyttö; Frände ym., Keskkeiset rikokset; Häyrynen - Kajala, Uusiarvopaperimarkkinalaki; Häyrynen, Pörssiväärinkäytökset; Nuutila - Saarnilehto (toim.), Arvopaperimarkkinat; Häyrynen - Virtanen, Artikkeli DL 2007; Huovinen, Pörssiyhtiön tiedoantovelvollisuus, sijoittajien odotukset ja media; Häyrynen, Arvopaperimarkkinoiden väärinkäyttö ja Lappi-Seppälä ym., Rikosoikeus 4. p (2013).
"Ja tässä esillä olevassa tapauksessa alempien oikeuksien erilaiset ratkaisut yhden HON:n äänestyslausunnon kera suorastaan huutavat KKO:n kannanoton tarvetta."
Kyllä KKO on itse johdonmukaisesti korostanut, ettei se ole nykyjärjestelmässä kolmas oikeusaste, joka korjaa muiden asteiden virheitä. Itsellä tuli ajatus, että ajateltiinko KKO:ssa, että tuollainen juttu vaatisi siellä pääkäsittelyn, jonka vaatima työmäärä ei ole suhteessa suhteellisen harvinaisen rikoksen linjaamiseen.
Olen itsekin ollut alalla kymmeniä vuosia eikä minulle tähän menessä ole selvinnyt se "tutkimaton viisaus" jolla valitusluvat myönntään.
Siinä alan kyllä kallistua bogistin kannalle, että valitusluvat tulisi edes pyrkiä perustelemaan edes ns fraasiperusteluilla. Viime kädessä se vain voi olla vaikeaa, koska jos potenttiaalisia juttuja on noin 700-800 ja niistä myönnetää enintään 140 lupaa, voiko perustelu olla muuta kuin tyyliä "Valinta ei tällä kertaa kohdistunut Teihin (koska KKO:lla on sen mielestä mielenkiintoisempia juttuja)". Ketä tämäntyyppinen perustelu viime kädessä hyödyttää?
Teknisluontoisista luvista olen eri mieltä: niillä on todellista vaikuttavuutta prosessimenettelyyn ja ihmisten oikeusturvaan.
Erinomainen kirjoitus blogistilta. Helsingin hovioikeus näyttää kehittäneen oman tulkintansa lahjusrikosjutuissa, joista kuvaava esimerkki on blogikirjoituksessa mainittu Peltomäen tapaus. Vastaavanlainen tulkinta sisältyy ex-ulkoministeri Ilkka Kanervan tapaukseen, jossa hulppeiden syntymäpäiväjuhlien kustantamisessa ei nähty lahjontaa. Outoa, että KKO ei tartu tämänkaltaisiin yhteiskunnallisesti merkittäviin rikosasioihin, vaan mieluummin näpertelee detaljien parissa. Antaa aiheen vakaville kysymyksille, jos lahjussyytteet kaatuvat yksi toisensa jälkeen ja samaan aikaan luodaan kuvaa Suomesta korruptiovapaana yhteiskuntana.
Tuolla blogistin twitterissä käydään kovaa keskustelua valitusluvista, viimeksi erään KHO:n bisnesverotapauksen tiimoilta. Kommenteissa sekä valistuneita että vähemmän valistuneita. Siellä oli sellainenkin jollain luennolla kuultu ajatus, että epäselvissä tapauksissa fiskus voittaa aina. Mutta katsokaa KHO:n sivustolta vaikka tämänvuotisia yritysveroprejudikaatteja: Verottaja on melkein järjestään hävinnyt.
En pysty sanomaan, onko tuolle verovalituslupakohulle syytä vai ei. Itse jutustahan ei juuri mitään ole tuotu julkisuuteen. Mutta esille ei juuri ole tullut, että asian julkisuuteen tuonut juristi oli itse valitusluvan hakijan asiamiehenä asiassa. Onkohan tällainen käytäntö tavanomaista?
Lähetä kommentti