1. Vastamuutoksenhaulla tai vastavalituksella tarkoitetaan asianosaisen oikeutta hakea muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun varsinaisen valitusajan jälkeen, jos hänen vastapuolensa on hakenut siihen ensin yksin muutosta.
2. Vastavalitus tuli Suomessa mahdolliseksi vasta vuonna 2003. Siitä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 25 luvun 14a §:n 1 momentissa. Vastavalitus koskee sekä rikos- että rikosasioita. Varsinainen valitusaika hovioikeuteen on 30 päivää, kun taas vastavalitus on tehtävä 14 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä. Vastavalituksen mahdollisuutta ei ole, kun hovioikeuden ratkaisuun haetaan muutosta korkeimmassa oikeudessa.
3. Vastavalitus on suhteessa päävalitukseen aksessorinen, sillä OK 25 luvun 14b §:n mukaan vastavalitus raukeaa, jos päävalitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta taikka valittajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Vastavalitus ei kuitenkaan raukea, jos vastavalitus peruutetaan vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä.
4. Vastavalituksen soveltamisala on antanut käytännössä aihetta erilaisiin tulkintoihin, minkä vuoksi KKO on joutunut antamaan oikeuskäytännön ohjaamiseksi asiasta joitakin ennakkopäätöksiä. Tällaisia ratkaisuja ovat KKO 2006:2, 2006:22, 2008:97, 2009:55 ja 2010:83. Viime viikon perjantaina KKO antoi vastavalituksesta jälleen uuden prejudikaatin (KKO 2018:6).
5. OK 25 luvun 14 a §:n 1 momentin mukaan valittajan vastapuoli voi tyytymättömyyttä ilmoittamatta valittaa osaltaan käräjäoikeuden tuomiosta (vastavalitus). Säännöksen sanamuodosta ei ilmene, a) rajoittuuko oikeus tehdä vastavalitus vain siihen osaan käräjäoikeuden tuomiota, josta valituksessa on kysymys, b) vai onko riittävää, että vastavalittaja on valituksen perusteella hovioikeudessa joltakin osalta asiaa valittajan vastapuoli. Käytännössä joudutaan näin ollen ratkaisemaan, onko säännöstä tulkittava suppeasti vai laajasti. Kyse on siitä, millaista liityntää alkuperäisen valituksen (päävalituksen) ja vastavalituksen välillä edellyttään, jotta vastavalitus voidaan tutkia.
6. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 91/2002 vp s. 36) on todettu, että vastavalitus voisi yleensä koskea tuomion muutakin osaa kuin varsinainen valitus, esimerkiksi eri syytekohtaa. Lakiesityksen mukaan vastavalituksen tällainen kohdentuminen vapaasti asianosaisten välillä esitettyihin vaatimuksiin on menettelyn tarkoituksenmukaisen hyödyntämisen kannalta eduksi. Esityksessä on kiinnitetty huomiota myös siihen, että muutoksenhaun kohteena oleva tuomio on usein eri vaatimuksia koskeva kokonaisuus ja tällöin on tarpeen voida vastavalituksella puuttua muuhunkin asiakohtaan kuin varsinaisessa valituksessa. Tällaisesta vastavalituksen käytettävyydestä ei nähty olevan haittaa myöskään varsinaiselle valittajalle, joka muutoksenhakemuksensa peruuttamalla saa koko asian raukeamaan hovoikeudessa. Nämä lausumat viittaavat
siihen, että vastavalitusta koskevalla säännöksellä olisi laaja soveltamisala.
7. Korkein oikeus otti ensimmäisen kerran ratkaisussa 2006:2 kantaa kysymykseen vastavalitusoikeuden laajuudesta. Tuossa tapauksessa valitus käräjäoikeuden kiinteistön kauppahinnan alentamista ja asumiskustannusten korvausta koskevassa asiassa antamasta tuomiosta koski vain oikeudenkäyntikuluja ja niihin verrattavia kuluja. KKO:n mukaan vastavalituksella voitiin vaatia myös hinnanalennuksen ja asumiskustannusten korvauksen korottamista. KKO:ssa äänestys 3 - 2, vähemmistö katsoi, ettei vastavalitusta voitu tutkia.
8. Olen ko. tilanteessa itse vähemmistön kannalta. Minusta tulkinnassa on menty liian pitkälle, jos hovioikeus voi vastavalituksen perusteella tutkia käräjäoikeuden ratkaiseman pääasian, vaikka alkuperäinen valitus koskee ainoastaan sivuvaatimusta eli esimerkiksi juuri oikeudenkäyntikuluja.
9. Mainitussa ennakkoratkaisussaan KKO 2006:2 korkein oikeus on todennut muun muassa, että mahdollisuutta tehdä vastavalitus voidaan perustella useilla näkökohdilla. Vastavalituksen mahdollistama vastamuutoksenhaku oli omiaan edistämään aineellista oikeudenmukaisuutta. Muutoksenhakuaste voi näet vastavalituksen johdosta saada tilaisuuden tarkastella asiaa yhtä laajasti kuin alioikeus eikä vain alkuperäisen valituksen kannalta. Vastavalitusmahdollisuutta on ratkaisussa perusteltu myös yleisellä tarpeella hillitä muutoksenhakua ja erityisesti välttää sellaisia tilanteita, joissa valittaja toimii yllätyksellisesti ja jopa vastapuolelle annettuja lupauksia rikkoen. Laajakin vastavalitus oli torjuttavissa niin, että alkuperäinen valitus peruutetaan (ks. OK 25:14b). KKO päätyi ko. asiassa äänestyksen jälkeen siihen lopputulokseen, että vastavalitus oli lähtökohtaisesti sallittu silloinkin, kun se koski muuta osaa tuomiosta kuin alkuperäinen valitus.
10. On syytä huomata, että vastavalitus liittyy kiinteästi muutoksenhakumenettelyssä voimassa olevaan reformatio in peius -kieltoon; nyt kommentoivan ratkaisun (KKO 2018:6) perusteluissa korkein oikeus tosin ei ole tuonut tätä selkeästi esiile. Peius -kielto tarkoittaa sitä, että muutoksenhakuinstanssi ei saa muuttaa valituksenalaista alemman oikeuden ratkaisua yksin muutosta hakeneen asianosaisen vahingoksi ja tämän vastapuolen eduksi; voidaan siiis puhua myös "huonontamiskiellosta". Vastavalitusoikeus estää ratkaisuun tyytyneen asianosaisen vastapuolta hyödyntämästä reformatio in peius -kieltoa erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa asianosaiset ovat osin voittaneet ja osin hävinneet jutun, jolloin kummallakin osapuolella olisi tarvittava intressi valittaa tuomiosta. Vastavalituksen ideana on välttää valituksia, jotka on tehty siltä varalta, että vastapuoli valittaa päätöksestä.
11. Ratkaisun 2009:55 perusteluissa KKO puolestaan totesi, että vastavalitusoikeuden käyttöalan salliminen kaikissa tilanteissa, joissa valittaja ja vastavalittaja ovat olleet käräjäoikeudessa toistensa vastapuolina ja ovat sitä valituksen perusteella joltakin osin myös hovioikeudessa, voi johtaa eräissä tapauksissa, joissa valitus ei koskekaan koko asiaa, siihen, että etäännytään kokonaan vastavalitusjärjestelmän taustalla olevista prosessuaalisista tarkoituksenmukaisuusnäkökohdista. Esimerkiksi laajassa useita eri syytekohtia käsittävässä rikosasiassa voi syntyä tilanne, jossa valitus yhdestä vähäisestäkin rikoksesta tuomitusta sivuseuraamuksesta, kuten ajokiellosta, avaa vastavalituksen johdosta koko rikosasian tutkittavaksi. Tätä ei voitaisi KKO:n mukaan pitää vastavalituksen tarkoituksenkaan mukaisena.
12. Vastavalituksen tärkeimpänä etuna voidaan KKO:n mainitun ratkaisun (2009:55) mukaan pitää sitä, ettei muutoksenhakutuomioistuimen tutkittavaksi saatetun riitakysymyksen ratkaiseminen jää riippuvaiseksi valituksesta johtuvista rajoituksista - esimerkiksi juuri edellä mainitusta reformatio in peis -kiellosta - vaan muutoksenhakutuomioistuin voi asiaa käsitellessään ja harkitessaan ottaa huomioon myös vastavalituksessa esitetyt vaatimukset. Tämä etu toteutuu KKO:n mukaan parhaiten silloin, kun vastavalitus kohdistuu siihen osaan asiaa, josta valituksessa esitettyjen vaatimusten perusteella on kysymys. Asian riitainen osa ei tällöin vastavalituksen johdosta laajenisi, vaan vastavalituksen liitännäinen luonne valitukseen säilyisi.
13. KKO:ssa on siten esiintynyt ratkaisuja, joissa on tapauksesta riippuen puollettu joko säännöksen soveltamisalaan suppeaa (KKO 2009:55) tai laajaa tulkintaa (KKO 2006:2). Nämä kaksi ratkaisua esitellään myös nyt kommentoitavana olevan päätöksen perusteluissa, joten tässä mielessä perustelut täyttävät pro et contra -perustelumetodin vaatimukset. Pro et contra -punninta olisi kyllä voinut selvempi ja perusteluissa olisi ollut syytä mainita vastavalituksen liityntä reformatio in peius -kieltoon.
14. Nyt esillä olevassa tapauksessa syytetty A:n syyksi oli Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomiossa luettu 21.3.2017 törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja kaksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen (syytekohdat 1 - 4). Hänet tuomittiin näistä rikoksista yhteiseen kolmen vuoden vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan korvausta asianomistajille. SEn sijaan käräjäoikeus hylkäsi A:ta vastaan ajetun syytteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (syytekohta 5). Mainituilla teoilla oli useita uhreja (asianomistajia).
15. Syytekohdan 5 asianomistaja valitti Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen myös kohdan 5 mukaisesta teosta ja A:lle tuomitun rangaistuksen korottamista. A teki vastavalituksen ja vaati, etä hänelle tuomittua yhteistä rangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi. Hovioikeus jätti vastavalituksen tutkimatta, koska syytekohdan 5 osalta ei ollut olemassa sellaista tuomion lopputulosta, josta A olisi voinut valittaa. Koska syyttäjä tai syytekohtien 1 - 4 asianomistajat eivät olleet valittaneet, A:n vastavalitus rangaistuksen mittaamisen osalta oli jätettävä tutkimatta. Hovioikeus siis katsoi, ettei A:lla ollut tarvittavaa muutoksenhakuintressiä, koska häntä vastaan kohdassa 5 ajettu syyte oli hylätty.
16. Kuten korkein oikeus on perustelukappaleessa 16 todennut, hovioikeuden kanta siitä, ettei syytetyllä ollut tarvittavaa intressiä muutoksenhakuun, ei pidä paikkaansa. Se, että A oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon lopputulokseen, ei poistanut hänen tarvettaan saada jo tuomittu yhteinen rangaistus kokonaisuudessaan arvioitavaksi, jos hänen syykseen luettaisiin hovioikeudessa myös asianomistajan valituksen kohteena oleva syytekohdassa 5 mainittu rikos.
17. Vastavalituksen asiallisen soveltamisalan osalta korkein oikeus katsoi, että A.n vastavalituksella oli riittävä liityntä itse päävalitukseen, sillä hovioikeus joutuisi joka tapauksessa mittaamaan yhteisen rangaistuksen uudelleen, jos se hyväksyisi asianomistajan valituksen syytekohdassa 5. Kysymystä ei ollut aihetta arvioida toisin myöskään siinä tapauksessa, ettei asianomistajan tekemä päävalitus menestyisi, jolloin yhteisen rangaistuksen määrääminen tulee vastavalituksen johdosta arvioitavaksi vain syytekohtien 1 - 4 osalta.
KKO 2018:6
18. KKO:n ratkaisu on sinänsä perusteltu. Toisaalta tapauksesta ilmenee, miten hankaliin tilanteisiin vastavalituksen soveltamisalan määrittelyssä voidaan joutua, jos OK 25 luvun 14 a §:n 1 momentin säännöstä tulkitaan laajasti. Tämän vuoksi minusta parempi vaihtoehto olisi alun perin ollut, että ko. säännöstä olisi tulkittu suppeasti eli niin, että oikeus tehdä vastavalitus rajoittuu vain siihen osaan käräjäoikeuden tuomiota, josta päävalituksessa on kysymys. Kun vastavalituksen soveltamisalasta on kymmenen vuoden aikana ehditty antaa useita säännöksen laajaa tulkintaa puoltavia ratkaisua, käytäntöä lienee vaikea muuttaa.
Kirjallisuutta:
Jokela, Antti: Hovioikeusmenettely (2. painos 2010), sivut 149-156
Frände ym.: Prosessioikeus (5. painos 2017), sivut 1145-1147
Virolainen, Jyrki: Vastavalituksesta, teoksessa Erityiskysymyksiä, juhlajulkaisu Antti Jokela (2005) sivut 277-293
Virolainen, Jyrki: Reformatio in pejus -kiellosta (1977), sivut 339-353
2 kommenttia:
Mielestäni laaja tulkinta vastavalituksen mahdollisuudesta on oikea huomioon ottaen asianosaisen oikeusturvan. Itse lakitekstistä ei lainkana ilmene, mihin vastavalituksen käyttöala ulottuu. Niinpä voi syntyä tilanteita, joissa (vasta)valitusta harkitseva voi jättää tekemättä valituksen, kun ajattelee voivansa tehdä vastavalituksen, jos vastapuoli valittaa. Jos tulkinta olisi suppea vastavalitusmahdollisuudesta, hänelle voisi tulla yllättävä oikeudenmenetys, kun vastavalitusta ei tutkittaisikaan.
Näin tärkeässä asiassa kuin valitusmahdollisuus, tulee laista ehdottomasti selvästi ilmetä, voidaanko vastavalitus tutkia vai ei. Kun vastavalitusta ei laissa ole rajoitettu, täytyy lakia tulkita laajasti.
Jos pelkää oikeudenmenetystä, niin silloin pitää tietenkin harkita oman valituksen tekemistä. Vastavalitus tehdään kyllä usein siksi, että sen avulla halutaan alkuperäinen valittaja saada luopumaan valituksestaan.
Lähetä kommentti