lauantai 3. helmikuuta 2018

85. Markku Fredman: HelHO 2017:15. Todistelu isyysasiassa


Salvador Dalin (1904-1989) hauta, joka sijaitsee tämän Dalin itselleen rakennuttaman  museon Teatre-Museu Dalí kryptassa, avattiin kesällä 2017 isyystestin suorittamista varten

1. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n mukaan asianosaisella on oikeus esittää haluamansa näyttö asian tutkivalle tuomioistuimelle. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä.

2. Suomessa on sanottu olevan vallalla vapaa todistelu ja vapaa todisteidenharkinta. Laki ei lähtökohtaisesti rajoita millaisia todistelua voidaan ottaa vastaan ja laki ei määrää mikä todistusarvo kullekin todisteelle on annettava.

3. Isyyden vahvistamista koskevissa asioissa todistelua on rajoitettu. Isyyden vahvistaminen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen osalta on ollut yhteiskunnallisesti herkkä aihe. Vahvistettuun isyyteen liittyy perintöoikeus, mikä voi johtaa suunnittelemattomiin seurauksiin varsinkin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jossa kukin sukupolvi viljelee isiltä perittyä maata, kehittää maatilaa ja jättää seuraavalle polvelle ainakin yhtä hyvät mahdollisuudet kuin mitä itsellä on ollut. Yllättäen syntynyt lapsi, joka on saanut alkunsa piian aitassa tai tanssilavan takana, on vaarantanut perinteen, jossa talon poika jatkaa isänsä elinkeinoa isältä perityillä opeille isältä perityllä tilalla.

4. Suomessa ensimmäinen isyyslaki tuli voimaan 1.10.1976. Sitä ennen mies saattoi tunnustaa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen omakseen, mutta käräjille haastettuna saatettiin vahvistaa vain elatusvelvollisuus. Lisäksi oli kihlalapsikanteet, joiden menestymiseen liittyi lapsen perintöoikeus. Elatuskanteen tuloksena oli vain elatusvelvollisuus, isyyttä ei vahvistettu, joten perintöoikeutta ei syntynyt. 

5. Isyyden vahvistamiskanteet tulivat mahdollisiksi vuonna 1976, mutta ei kuitenkaan täysimääräisesti. Ensinnäkin lain voimaantulolakiin sisältyi säännös, jonka mukaan kaikkien ennen 1.10.1976 syntyneiden tuli ajaa isyyskanne viiden seuraavan vuoden aikana. Siis myös niiden, jotka olivat tuohon aikaan pieniä lapsia tai olivat aikuisia, mutta eivät tienneet kenet olisivat haastaneet oikeuteen, kun äiti ei suostunut kertomaan kuka isä on. Suomessa oli edellä mainitun määräajan päätyttyä 1.10.1981 edelleen 30.000 ihmistä, joilla ei väestörekisterissä ollut isää.

6. Korkein oikeus piti tiukkaa linjaa eikä sallinut isyyden vahvistuskanteita vastoin edellä mainittua kannerajoitusta. Ratkaisussa KKO 2003:107 todettiin, ettei kannerajoitus ollut ristiriidassa perustuslain syrjinnän kiellon kanssa.

7. Suomalaistapauksia vietiin EIT:n ratkaistavaksi, ja siellä todettiinkin, että kannerajoitus oli ihmisoikeussopimuksen vastainen. Tapauksessa KKO 2012:11 korkein oikeus vahvisti täysistunnossa, että kannerajoitus oli perustuslain vastainen. Kanne tutkittiin ja isyys vahvistettiin. Presidentti Pauliine Koskelo jätti tuomioon pitkän ja monipolvisen eriävän mielipiteen

8. Vuonna 2016 tuli voimaan uusi isyyslaki, jossa kannerajoitus poistettiin, mutta samalla säädettiin, että perintöoikeus ei seuraa kaikkia isyyden vahvistamisratkaisuja.

9. Uuden isyyslain säätämisen yhteydessä isyyden vahvistamismenettelyä arvioitiin myös perustuslakivaliokunnassa. Tuossa yhteydessä ei esitetty muutosta vuonna 2005 annettuun lakiin oikeusgeneettisistä isyystutkimuksista (378/2005, isyyden selvittämislaki), siltä osin kun kyse oli todistelurajoituksista isyysasioissa. 

10. Kyseisessä laissa on säädetty melkoisia poikkeuksia kirjoituksen alussa mainittuun vapaaseen todisteluun. Tuomioistuin voi määrätä tehtäväksi DNA-tutkimuksen vain lapsesta, äidistä ja oikeudenkäynnissä asianosaisena olevasta miehestä. Miehen sukulaisia ei voida pakottaa antamaan vertailunäytettä. Vainajasta jäljellä oleva kudosnäyte voidaan hyödyntää DNA-tutkimuksessa isyyden selvittämiseksi. Suomessa ihmisistä jääkin hyvin paljon kudosnäytteitä sairaaloihin, joissa he ovat olleet hoidettavana.

11. Jos tutkittava mies tai äiti on kuollut, mutta häntä ei vielä ole haudattu tai tuhkattu, tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi vainajasta otettavasta kudosnäytteestä. Tämä oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:ssä oleva rajoitus määrätä näyte otettavaksi ainoastaan jos vainajaa ei vielä ole haudattu, oli Helsingin hovioikeuden arvioitavana 1.2.2018 annetussa ratkaisussa HelHO 2017:15.

12. Hovioikeus antoi määräyksen säännöksestä poiketen ja määräsi haudatusta vainajasta otettavaksi vertailunäytteen. Hovioikeus katsoi mainitun 5 §:n olevan tältä osin ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa ja jätti sen soveltamatta.

13. Tapahtumat on tuomiossa kuvattu seuraavasti:

A on syntynyt avioliiton ulkopuolella vuonna 1966. Hän on saanut kuulla vuonna 1994 äidiltänsä Y:ltä, että vuonna 1983 kuollut X olisi hänen isänsä. X ei ole tunnustanut isyyttään, eikä hän ole suostunut veriryhmäkokeisiin isyyden selvittämiseksi.

Koska X ei ole tunnustanut isyyttään, A on 15.2.2016 nostanut kanteen isyyden vahvistamiseksi. A on tuolloin ollut 49-vuotias ja X on ollut kuolleena ja haudattuna lähes 33 vuotta. X:n kuolinpesän osakkaat ovat kuolleet. Yleistestamentin saaja B on vaatinut kanteen hylkäämistä sillä perusteella, että hän ei halua X:n hautarauhaa häirittävän.

Kouvolan hovioikeus on 17.4.2002 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla hylännyt kihlalapsen aseman vahvistamista koskevan kanteen ja katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että Y ja X olisivat olleet kihloissa A:n siittämisen aikaan.

A on vaatinut, että haudatusta X:stä määrätään otettavaksi DNA-näyte. Käräjäoikeus on ratkaisussaan todennut, että kansalliset säännökset estävät X:n haudan avaamisen DNA-näytteen ottamiseksi isyyden selvittämistä varten eikä oikeusgeneettistä isyystutkimusta ole määrätty tehtäväksi. Hovioikeudessa kysymys on siitä, voidaanko X:n hauta määrätä avattavaksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain tarkoittaman DNA-näytteen ottamiseksi.

14. Selostettuaan asiaa koskevat säännökset hovioikeus totesi seuraavaa:

Arvioitaessa sitä, onko isyyden selvittämiseksi tarpeellisen DNA-näytteen ottaminen sallittava myös jo haudatusta henkilöstä, huomioon on otettava oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain säännösten lisäksi omaa identiteettiään selvittävän henkilön perus- ja ihmisoikeudet. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityiselämän suojaan kuuluu yksilön oikeus tuntea biologinen syntyperänsä ja saada selvitetyksi, kuka hänen biologinen isänsä on. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että yksityiselämän suojaan kuuluu, että jokaisen tulee voida selvittää seikat, jotka koskevat hänen identiteettiään ihmisenä, sillä tätä koskevilla tiedoilla on merkitystä ihmisen persoonallisuuden muotoutumisessa (Mikulic v. Kroatia, tuomio 7.2.2002, kohta 54). Oikeus identiteettiin, mikä sisältää oikeuden tuntea syntyperänsä, on olennainen osa yksityiselämän käsitettä (Jäggi v. Sveitsi, tuomio 13.7.2006, kohta 37 sekä Pascaud v. Ranska, tuomio 16.6.2011, kohta 59). Sopimusvaltiolla on positiivinen velvollisuus turvata oikeus biologisen syntyperän selvittämiseen yksityiselämän suojan edellyttämällä tavalla (Mikulic v. Kroatia, kohta 57). Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, ettei ihmisen tarve biologisen syntyperänsä selvittämiseen vähene ajan myötä, vaan päinvastoin. Tämän identiteettikysymyksen kannalta myös vastakkaisten intressien punninta on rajattua ja ankaraa, eikä esimerkiksi väitetyn biologisen vanhemman kuolemaa ja siitä aiheutuvaa tarvetta kajota vainajan ruumiiseen ole pidetty varteenotettavana esteenä biologisen totuuden selvittämiselle (Jäggi v. Sveitsi, kohdat 38-44).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellä mainitussa isyyden vahvistamista koskevassa ratkaisussa Jäggi v. Sveitsi 13.7.2006 katsonut Sveitsin loukanneen vuonna 1939 syntyneen valittajan yksityiselämän suojaa, kun Sveitsin liittovaltion tuomioistuin ei ollut suostunut valittajan hakemukseen, että hänet oikeutettaisiin avaamaan vuonna 1976 kuolleen mahdollisen isänsä hauta vastoin vainajan omaisten tahtoa, jotta DNA-näyte voitaisiin ottaa. Kyseistä miestä vastaan oli aikoinaan nostettu isyyskanne, joka oli vuonna 1948 hylätty, mutta valittaja ei pitänyt päätöstä oikeana. Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä valittajan oikeus tietää periytymisestään kuului selvästi ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun yksityiselämän alaan. Yksityiselämä käsitti henkilökohtaiseen identiteettiin liittyvät olennaiset seikat, joista osa oli hänen vanhempansa identiteetti. Valittaja oli avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, joka yritti saada oikeusteitse varmuuden vanhemmastaan. Hänen nostamansa oikeudenkäynti koski yksinomaan hänen ja hänen otaksutun isänsä biologisen siteen vahvistamista eikä lainkaan hänen perintöoikeudellisia intressejään. Niin ollen periytymisen vahvistaminen ja valittajan yksityiselämän suoja liittyivät välittömästi toisiinsa (kohdat 25-26).

Ratkaisun mukaan asia tuli ratkaista eri tahojen intressipunninnan perusteella (kohta 39). Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä vainajan oikeus nauttia hautarauhasta ei ollut ratkaiseva seikka, sillä tapauksessa hauta olisi hävitetty jo vuonna 1997, jollei valittaja olisi jatkanut sen vuokra-aikaa. Myöskään vainajan perheen jäsenten intressit eivät olleet painavia, sillä he eivät olleet esittäneet sellaisia filosofisia tai moraalisia syitä, joiden vuoksi DNA-näytettä ei voitu ottaa. Julkista intressiä, joka olisi estänyt haudan avaamisen, ei myöskään tapauksessa ollut, koska näytteen ottaminen ei enää voinut aiheuttaa muutoksia väestörekisteriin eikä vaikuttaa perimykseen (kohdat 41-43). Näin ollen haudan avaamiseen olisi tullut suostua, koska se oli tärkeää, jotta valittaja voisi toteuttaa oikeutensa tietää alkuperänsä.

Omana arvionaan hovioikeus totesi, että, sen on lähtökohtaisesti pyrittävä ihmisoikeusmyönteiseen ja perustuslainmukaiseen tulkintaan niin yksittäiseen säännökseen perustuvaa harkintavaltaa käyttäessään kuin myös silloin, kun ihmisoikeusvelvoite näyttää poikkeavan lain säännöksestä. Perustuslain 106 § koskee sitä vastoin sanamuotonsa mukaan vain lain ja perustuslain välistä ilmeistä ristiriitaa ratkaistavana olevassa lainkäyttöasiassa. Jos ihmisoikeusvelvoitteen ja lain välillä on ristiriita, jota ei voida tulkinnan keinoin ratkaista ihmisoikeusvelvoitteen edellyttämällä tavalla, on arvioitava ensiksikin sitä, merkitseekö ihmisoikeusvelvoitteen vastaisuus samalla myös perustuslain vastaisuutta, ja toiseksi sitä, onko perustuslainvastaisuus ilmeistä. Perustuslain esitöiden mukaan kyseinen säännös tulee sovellettavaksi vasta silloin, jos lain ja perustuslain välistä ristiriitaa ei ole mahdollista poistaa perustuslainmukaisen tai perusoikeusmyönteisen tulkinnan avulla (HE 1/1998 vp s. 164 ja PeVM 10/1998 vp s. 31).

Hovioikeus totesi, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentti on kirjoitettu niin ehdottomaan ja yksiselitteiseen muotoon, ettei se jätä sijaa joustavalle ja perustuslakimyönteiselle tulkinnalle. Sanottu laki on säädetty ihmisoikeussopimuksen voimaantulon jälkeen 1.1.2005, mutta edellä selostettu ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva Jäggi-ratkaisu on annettu lain voimaantulon jälkeen 13.7.2006. Kun otetaan huomioon, että ihmisoikeussopimus saa sisältönsä jatkuvasti kehittyvän soveltamiskäytännön kautta, kotimaisen lainsäädännön ja ihmisoikeussopimuksesta johtuvien periaatteiden välistä ristiriitaa ei ole perusteltua ratkaista vain vertaamalla lakien voimaantuloajankohtia (ks. KKO 2012:11 kohta 22).

Hovioikeus jatkoi, että ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnan mukaan este haudan avaamisesta isyyden selvittämiseksi saattaa johtaa 8 artiklassa tarkoitetun yksityiselämän suojan loukkaukseen, jos valittaja ei voisi toteuttaa oikeuttaan tietää alkuperänsä.

Hovioikeus totesi, että laki ei siis mahdollista tuomioistuimen määräyksen antamista näytteen ottamiseksi tilanteessa, jossa tutkittava henkilö on kuollut ja hänet on haudattu, eikä hänestä ole saatavilla aiemmin otettua kudosnäytettä tai että käytettävissä ei ole hänestä aiemmassa tutkimuksessa saatuja tietoja. Vaikka lain 6 ja 7 § mahdollistaa määräyksen antamisen kuolleen miehen vanhempien ja muiden sukulaisten tutkimiseksi, ei se näidenkin henkilöiden ollessa kuolleita mahdollista määräyksen antamista haudatusta tutkittavasta. Lain esitöissä (HE 56/2004 vp s. 13) on tältä osin perusteluina viitattu lakiesityksen lausunnonantajien enemmistön näkemykseen, jossa on korostettu hautarauhan suojaamiseen ja vainajien kunnioitukseen liittyviä seikkoja.

Lopputuloksena hovioikeus päätyi seuraavaan:

Hovioikeus toteaa, että eduskuntalain säännöksen syrjäyttäminen lakia sovellettaessa edellyttää, että on olemassa ristiriita perustuslain kanssa ja että ristiriita on ilmeinen. Tulkittaessa perustuslain 10 §:ää yhdenmukaisesti ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa ristiriita on olemassa siltä osin kuin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki estää yksityiselämän suojan toteutumisen asettamalla ehdottoman esteen tutkimusta koskevan määräyksen antamiseksi haudatusta vainajasta, joka siis sulkee henkilöltä itsestään riippumista syistä tosiasiallisen mahdollisuuden saada biologinen syntyperänsä oikeusteitse selvitetyksi ja todetuksi. Tältä osin ristiriita on myös perustuslain 106 §:ssä edellytetyllä tavalla ilmeinen.

Tämän jälkeen hovioikeus korosti, että kyse on yksittäistapausta koskevasta poikkeuksesta. Käsiteltävään ratkaisuun liittyen hovioikeus kirjoittaa ottaneensa huomioon, että X on ollut haudattuna jo 34 vuotta. Hovioikeus katsoi, että oikeus nauttia hautarauhasta ei ajankulumisen vuoksi tässä tapauksessa muodosta ratkaisevaa seikkaa. X:n perheenjäsenten intressit eivät myöskään olleet tutkimuksen määräämistä vastaan puhuvia seikkoja, koska he kaikki ovat kuolleet. Toisaalta asiassa ei myöskään ollut sellaista julkista intressiä, joka estäisi haudan avaamisen, koska näytteen ottaminen ei voi enää isyyslain 67 §:n mukaan vaikuttaa perimykseen. Se, että X:n sisaren tyttärestä D:stä sekä A:sta ja hänen äidistään Y:sta otettujen verinäytteiden perusteella asiassa on 30 prosentin todennäköisyys siihen, että A on D:n serkku, puoltaa osaltaan määräyksen antamista asian selvittämiseksi.

Hovioikeus vahvisti A:lla olevan oikeus saada hauta avatuksi ja määräsi kudosnäytteen otettavaksi isyystutkimusta varten.

15. Tapaus on jälleen kerran hyvä osoitus siitä kuinka ongelmalliseksi isyyslainsäädäntö on Suomessa muodostunut. Kyse ei ole pelkästään perhe- ja perintöoikeudellisesta ongelmallisuudesta vaan lainsäädäntään liittyy monia prosessuaalisia ongelmia lähtien siitä, että kanneoikeutta on rajoitettu, joka jo sinällään on arveluttavaa EIS 6 artiklan kannalta (access to court). Tässä käsitellyssä tapauksessa ongelmat liittyivät todistelun rajoittamiseen. Lakia säädettäessä on hautarauha asetettu syntyperän selvittämisintressin edelle.

16. Lopputulokseen on tosiasiassa vaikuttanut se, että EIT:n oikeuskäytäntö on kehittynyt, eikä lakia säädettäessä ole voitu ottaa huomioon tulevaa kehitystä. Tämä on osin näköharha. Kun uusi isyyslaki säädettiin esityksen HE 91/2014 pohjalta, oli em. Jäggi-tapaus hyvin tiedossa. Sen olemassaolosta huolimatta hallitus ei esittänyt muutosta isyystutkimuslakiin tältä osin. Kyseiseen lakiin esitettiin kyllä muita muutoksia.

17. Kun uusi isyyslaki oli eduskunnan käsittelyssä, kiinnitettiin siellä huomiota hautarauhan merkitykseen. Olin itse lakivaliokunnassa kuultavana kun sen nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Tolvanen ihmetteli hautarauhalle asetettu suojaa ja kertoi millaisella tekniikalla kudosnäytteet ovat otettavissa haudatusta ilman, että hautaa varsinaisesti avataan. Tolvanen oli valittu eduskuntaan hänen ollessa Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtajan tehtävässä ja hän tunsi hyvin kyseiset tekniikat.

18. Tapaus avaakin mielenkiintoisen näkökulman perusoikeuksien valvontaan tilanteessa, jossa hallitus päättää olla esittämättä muutosta johonkin säännökseen, jolla on vaikutus muutettavaan tai säädettävään lakiin. Ulottuuko perustuslakivaliokunnan tutkimistehtävä myös asiaan liittyviin muihin säännöksiin, joita ei esitetä muutettaviksi ja jotka eivät sen vuoksi sisälly lausuttavana olevaan lakiesitykseen? 

19. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 5/1999 s. 6, kiinnitettiin huomiota siihen, että lausuttavana oleva hallituksen esitys vaikuttaa sellaisen säännöksen soveltamisalaan, jota ei esitetty muutettavaksi. Kyse oli säätelyn kohteena olleen poliisin peitetoiminnan suhteesta aiemmin säädettyyn ja esitykseen kuulumattomaan poliisin vaitiolo-oikeuteen.

20. Perustuslakivaliokunta ei lausunnossaan esityksestä HE 91/2014 puuttunut siihen, että hautarauhan suoja ylittää syntyperän selvittämisintressin. Hyväksyessään aiempaa laajemman mahdollisuuden isyyden selvittämiseen perustuslakivaliokunta tosiasiallisesti hyväksyi sen, että tällainen kanne on vaikea ajaa erilaisten rajoitusten vallitessa.

21. Helsingin hovioikeus ei ole asiaan kiinnittänyt huomiota vaan selostaa ainoastaan isyydenselvittämislain esitöitä yli kymmenen vuoden takaa. Siten hovioikeuden ei tarvinnut arvioida oliko perustuslakivaliokunta vuonna 2014 tosiasiallisesti hyväksynyt hautarauhan vahvan suojan perustuslain mukaiseksi EIT:n oikeuskäytännöstä huolimatta.

22. Tapaukseen sisältyy jälleen myös siviilioikeuden ja perusoikeuksien välinen jännite. Eräät siviilioikeustutkijat ovat arvostelleet sitä, että perustuslaki ja perusoikeudet ulottavat vaikutuksensa ihmisten välisiin suhteisiin. He näkisivät riittäväksi, että valtio ottaisi omassa toiminnassaan ihmisoikeudet huomioon. Helsingin hovioikeus asettui toiselle kannalle. Oli asiasta mitä mieltä tahansa, tosiasia on se, että tuomioistuimissa voi myös yksityisten välisissä riita-asioissa menestyä ihmisoikeusargumenteilla.

23. Helsingin hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, puheenjohtajana, ja Arja Mäki sekä asessori Kari Tolttila. Hovioikeus kumosi Helsingin käräjäoikeuden (käräjätuomari Hanna Holst) 15.12.2016 antaman päätöksen, jossa katsotiin, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki ei mahdollista näytteen ottamista jo haudatusta henkilöstä.

HelHO 2017:15

Hovioikeuden ratkaisusta antama tiedote



13 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kiitän Markku Fredmania valaisevasta kommentista!

Markun väitöstutkimus "Puolustajan rooli. Rikoksesta epäillyn ja syytetyn avustajan roolin kehitys Suomessa 1980 -luvulta nykypäivään" tarkastetaan Turun yliopistossa 19. toukokuuta. Virallisena vastaväittäjänä on professori Mikko Vuorenpää Lapin yliopistosta.

https://shop.almatalent.fi/juridiikka/rikos-ja-prosessioikeus/puolustajan-rooli.html

Nimetön kirjoitti...

Hovioikeuden perusteluihin sisältyy lausuma, jonka mukaan oikeuskirjallisuudessa on todettu, että tuomioistuimella ei ole oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin nojalla oikeutta määrätä hautaa avattavaksi näytteen ottamista varten. Perusteluissa viitataan tältä osin professori Markku Helinin teokseen Isyyslaki (2016) s. 179.

Luultavasti käräjäoikeus on tukeutunut osin juuri tuohon kannanottoon.

Nimetön kirjoitti...

Mielenkiintoinen ratkaisu. Enää ei riitä, että tutustuu suoraan asiaan liittyvään lakiin, vaan on huomioitava laajemmin myös ihmisoikeusnäkökulma.

Pitääpä panna korvan taakse Markun väitöstilaisuus.

Nimetön kirjoitti...

Hovioikeuden ratkasiu on seikkaperäisesti ja muutenkin hyvin perusteltu. Kokoonpanon puheenjohtajana ollut HON Timo Ojala, 42, on ilmoittautunut parhaillaan avoinna olevaan KKO:n jäsenen virkaan. Hän kuuluu hovioikeuden kantavin voimiin ja hän on aiemmin toiminut KKO:n esittelijäneuvoksena. Jokohan miehen näytöt riittäisivät oikeusneuvoksen viran saantiin?

Nimetön kirjoitti...

Todellakin on nähty vaivaa perustelujen osalta.

Nimetön kirjoitti...

Helin oli valmistelemassa isyyslakia ja suhtautuu tunnetusti perusoikeuksiin epäilevästi.

Nimetön kirjoitti...

Olisi tuossa ratkaisussa ehkä voitu arvioida sitäkin mikä merkitys on sillä, että hakija odotti 22 vuotta ennenkuin tiedon saamisen jälkeen nosti kanteen. Voisi ehkä ajatella että jos hautarauha menettää ajan kulumisen vuoksi merkitystään niin myös pitkä passiivisuus osoittaisi ettei asia vastaavasti olisi kovin tärkeä hakijalle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kun hovioikeuden ratkaisussa on kyse perustuslain etusijasta (PL 106 §) sekä ihmisoikeusmyönteisestä ja perustuslainmukaisesta tulkinnasta, tulee elävästi mieleeni ratkaisu KKO 1984 II 95, jota olin itse ylimääräisenä oikeusneuvoksena tekemässä; siitähän on kulunut aikaa vasta vajaat 35 vuotta! Tuossakin tapauksessa oli kysymys isyysasiasta.

Ko. ratkaisussa KKO poikkesi tietttävästi ensimmäisen kerran selkeästi lain eli eli isyyslain (700/1975) kanneoikeutta koskevasta säännöksestä ja jätti sen "kylmästi" soveltamatta vetoamalla silloisen perustuslain eli hallitusmuodon (HM) 5 §:n yhdenvertaisuussäännökseen. Ratkaisu syntyi 4-1 -äänestyksen jälkeen. Lopputuloksen osalta vähemmistöön jäi oikeusneuvos Osmo Hiltunen ("OHi"), joka vanhan koulukunnan miehenä ei halunnut poiketa isyyslain sanamuodosta. Perustelujen osalta ratkaisusta äänesti oikeusneuvos Ole Roos, josta tuli myöhemmin Turun HO:n presidentti, sillä hän katsoi, että asiasta selvittäisiin perusoikeusmyönteisellä tulkinnalla.

Enemmistö ilmaisi presidentti Curt Olssonin sekä ylim. oikeusneuvos Arvi Paasikosken ja tulevan blogistin käsityksen. Tämä "poppoo" tosiasiallisesti perustuslakiin (HM 5 §) vedoten syrjäytti tavallisen lain eli isyyslain ja isyyslain voimaanpanosta annetun lain säännöksen. Kyse oli siis perusoikeuksien suorasta soveltamisesta tapauksessa, jossa perustuslaki ja tavallinen laki ovat keskenään ristiriidassa. Tällöin laki väistyy, koska perustuslaki edellyttää lakia tiukempaa lainkuuliaisuutta. Viittaan ratkaisun KKO 1984 II 95 osalta kirjaan Virolainen - Martikainen, Pro et contra (2003) s. 268-269, jossa ratkaisua ja ko. tapausta on selostettu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ks. ratkaisun KKO 1984 II 95 johdosta myös Olsson LM 1984 s. 1198, Ole Roos OIkeus 1992 s. 237 ja Virolainen Lainkäyttö (1995) s. 197-198 sekä Martin Scheinin kirjaa Ihmisoikeudet Suomessa (1991) s. 274, jossa kirjoittaja toteaa, että ko. ratkaisu (siis KKO 1984 II 95) edustaa selvimmin hänen väitöskirjassaan puoltamaansa perusoikeuksien suoran soveltamisen mallia.

Mutta eräille ja etenkin ns. vasemmistoradikaaleille KKO:n sanottu ratkaisu oli punainen vaate ja suorastaan kauhistus. Antero Jyränki moitti ratkaisua, koska siinä "tuomioistuin kävi korjaaman lainsäädännöllisiä epäkohtia". Jyrängin mukaan ratkaisua voidaan arvostella sekä demokratiaperiaatteen että valtiollisten perustehtävien erottelun periaatteen - siis valtiovallan kolmijaon - rikkomisesta.

Tuo on kyllä turhaa puhetta! Kyllä tuomioistuimen tehtävänä on antaa oikeusturvaa ja kyllä se voi tuolloin "suoraan" soveltaa myös perustuslakia. Itse olen aina kannattanut tuomioistuimien oikeutta kehittävää roolia, joka lankeaa luonnostaan etenkin ylimmille oikeusasteille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Osataan sitä muuallakin.

Maailmankuulun surrealistin Salvador Dalin maalliset jäännökset kaivettiin viime vuoden heinäkuussa ylös haudasta Figueresin kaupungissa Espanjassa. Haudan avaamista oli vaatinut 61-vuotias paikallinen selvännäkijä Pilar Abel, jonka mukaan Dali oli hänen isänsä. Dali kuoli 84-vuotiaana 1989 ilman tunnettuja lapsia. Abel oli vuodesta 2007 lähtien yrittänyt todistaa olevansa Dalin lapsi. Määräyksen Dalin haudan avaamiseen antoi madridilainen tuomari. DNA-testin tulokset saatiin syyskuussa ja ne osoittivat, että selvännäkijä oli väärässä: Pilar Abel ei ole Dalin tytär.

Nimetön kirjoitti...

KKO 1984 II 95 poikkesi siihenastisesta vakiintuneesta tulkinnasta, jonka mukaan tuomioistuin ei saanut tutkia lain perustuslainmukaisuutta eikä siten syrjäyttää lakia perustuslain nojalla.

Sittemmin Euroopan ihmisoikeussopimuksen myötä tuosta on tullut arkipäivää ja uusi perustuslain 106 § vihdoin oikeutti sen "ilmeisen" ristiriidan tilanteissa ja nyt on kuulunut ääniä, että säännöksestä pitäisi poistaa tuo sana.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No ei tuo PL 106 §:n soveltaminen tuomioistuimissa ole kyllä mitenkään "arkipäivää", kuten anonyymi esittää. Se on edelleen käytännössä hyvin harvinaista. KHO näyttää soveltaneen sitä useammin kuin KKO.

Selvää on, että anonyymin mainitsema rajoitussäänös ja -sanonta "ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa" eli sana "ilmeisesti" tulisi poistaa pykälästä. Itse olen olen alusta lähtien tällä kannalla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Perustuslaki tjuli voimaan 1.3.2000. Vuoden 1919 hallitusmuodon (HM) voimassa ollessa, jolloin ratkaisu KKO 1984 II 95 annettiin, tuomioistuimilla ei ollut oikeutta eli toimivaltaa jättää soveltamatta sellaista lakia tai säännöstä, joka tuomioistuimen käsityksen mukaan oli ristiriidassa perustuslain kanssa. Tässä mielessä KKO v. 1984 ratkaisussaan olisi toiminut perustuslain vastaisesti. Mutta ei "me KKO:ssa" oltu 1984 niin tiukkkapipoisia kuin valtiosääntöoppineet, vaan halusimme kehittää oikeutta ja soveltaa lakia järkevällä tavalla.

Valtiosääntöoppineiden mukaan PL 106 §:ssä oleva sana "ilmeisesti" tarkoittaa (muka) sitä, että ilmeiseksi ei voitaisi katsoa sellaista säännöstä, jonka perustuslainmukaisuuden eduskunnan perustuslakivaliokunta on arvioinut jo lain säätämisvaiheessa.

Minusta tuollaista rajoitusta, josta ei ole laissa mitään mainintaa, ei voida asettaa.