1. Helsingin hovioikeus antoi toissa päivänä eli 30.3. tuomion Esa Laihoa koskevassa ns. valelääkärijutussa..
2. Esa Laiho ehti toimia 10 vuotta lääkärinä ilman lääkärin ammatin harjoittamiseen oikeuttavaa tutkintoa. Hän oli erehdyttänyt kuntia ja sairaanhoitopiirejä palkkaamaan hänet lääkäriksi vuosina 2001–2011. Laiho ehti hoitaa tuona aikana peräti noin 12 000:ta potilasta. Laiho työskenteli Helsingissä, Lohjalla, Kouvolassa, Lahdessa, Riihimäellä, Karkkilassa, Nummi-Pusulassa ja Vihdissä. Eniten potilaita hänellä oli Helsingissä ja Lahdessa.
3. Syyttäjä vaati Helsingin käräjäoikeudessa Laiholle noin 15 vuoden pituista vankeusrangaistusta törkeästä väärennyksestä, kahdesta rekisterimerkintärikoksesta, väärennysaineiston hallussapidosta, luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta, kahdeksasta törkeästä petoksesta, kahdesta petoksesta ja petoksen yrityksestä eli ns. petoskokonaisuudesta, sekä kahdesta taposta ja neljästä törkeästä pahoinpitelystä.
4. Oikeudessa Laiho myönsi esittäneensä Suomen viranomaisille väärennetyn todistuksen, jonka mukaan hän olisi valmistunut lääkäriksi pietarilaisesta Pavlovin yliopistosta vuonna 1994. Laiho oli Suomessa läpäissyt testit, jotka EU:n ulkopuolella opiskelleiden lääkäreiden on suoritettava voidakseen toimia Suomessa lääkärinä.
5. Laiho erikoistui geriatriaan eli vanhustenhoitoon. Hän ehti toimia lääkärinä kymmenisen vuotta ennen kuin Ilta-Sanomat paljasti marraskuussa 2011, ettei hänellä ole tutkintoa. Valviralle oli tullut nimetön vinkki Laihosta jo vuonna 2010, mutta silloin asiaa selvitettiin vain pintapuolisesti.
6. Laiholle määrättiin käräjäoikeudessa kaksi puolustajaa, eli OTT Kari Uoti ja OTM Hanna Kylmäniemi. Tätä voidaan hieman oudoksua, vaikka kysymyksessä onkin ollut laaja rikosasia. Esimerkiksi Anneli Aueria avusti ja puolusti monta vuotta kestäneissä oikeusjutuissa vain yksi asianajaja, vaikka hänen oikeudenkäyntinsä oli paljon raskaampi ja vaikeampi kun ko. valelääkärijuttu.
7. Puolustus kiisti oikeudessa kaikki syytteet lukuun ottamatta väärennysasineiston hallussapitoa. Puolustuksen mielestä Laiho oli täysin pätevä toimimaan lääkärinä, vaikka häneltä puuttui muodollinen pätevyys. Kari Uoti totesi, että lääkäriksi valmistuneet eivät joudu käräjille potilaan kuolemaan johtavista hoitovirheistään. Uoti kuvailikin, että lääkärintutkinto on ko. suhteessa ”license to kill”, lupa tappaa.
8. Helsingin käräjäoikeus, joka istui jutun kahden ammattituomarin ja kolmen lautamiehen kokoonpanossa, antoi tuomionsa 23.6.2016. Käräjäoikeus tuomitsi Laihon edellä mainitusta petoskokonaisuudesta sekä kahdesta pahoinpitelystä yhteiseen 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Henkirikos- ja pahoinpitelyasioiden osalta käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Laihon menettelystä olisi aiheutunut hänen potilailleen kuolema, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Käräjäoikeus hylkäsi siten syytteet kahdesta taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Oikeus tuomitsi Laihon sotilasarvon eli alikersantin arvon menetetyksi ja määräsi hänet neljäksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Laihon puolustajille Kari Uotille ja Hanna Kylmäniemelle käräjäoikeus määräsi maksettavaksi valtion varoista palkkioksi yhteensä 124 575 euroa ja korvaukseksi arvonlisäverosta 30 762 euroa, mitkä määrät jäivät valtion vahingoksi.
9. Käräjäoikeus velvoitti Esa Laihon suorittaman korvaukseksi asianomistajaille eli mm. Helsingin, Lahden ja Kouvolan kaupungille sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle yhteensä noin miljoona euroa. Laihon oman käsityksen mukaan hänet palkanneille tahoille ei ollut syntynyt mitään korvattavaa vahinkoa, sillä hän on tehnyt sovitut työt. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että sopimuksia Laihon kanssa ei olisi tehty, jos tiedossa olisi ollut, ettei hän ole lääkäri. Käräjäoikeuden mukaan Laihon työsuorituksia ei voida pitää miltään osin hyväksyttävänä vastikkeena palkoille, palkkioille ja korvauksille, vaikka onkin selvitetty, että hänen työn laadusta ei ole ennen tutkinnon puuttumisen ilmenemistä reklamoitu. Oikeus ei myöskään suostunut sovittelemaan tai alentamaan korvauksia, koska Laihon on täytynyt käsittää, että palkkioiden maksaminen perustui tahalliseen erehdyttämiseen
10. Hovioikeudessa oli kysymys Laihon, syyttäjän ja asianomistajien valituksien johdosta samasta petoskokonaisuudesta kuin käräjäoikeudessa sekä kahdesta taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että Laiho oli petosrikoksilla aiheuttanut asianomistajille yhteensä yli miljoonan euron suuruisen vahingon.
11. Henkirikos- ja pahoinpitelyasioiden osalta hovioikeus katsoi, kuten käräjäoikeuskin, että Laihon menettelystä ei ollut näytetty aiheutuneen potilaille kuolemaa, vakavaa sairautta tai hengenvaarallista tilaa. Hovioikeus hylkäsi toisen käräjäoikeuden Laihon syyksi lukemista pahoinpitelyistä, koska käräjäoikeuden syyksilukeminen ei vastannut syytteen teonkuvausta; ts. Laiho oli tuomittu muusta teosta kuin häntä oli syytetty. Hovioikeus luki Laihon syyksi kaikki petoskokonaisuuteen kuluvat teot, eli mm. törkeän väärennyksen ja kahdeksan törkeää petosta, sekä yhden pahoinpitelyn.
12. Vaikka hovioikeus luki Laihon syyksi yhden rikoksen vähmmän kuin käräjäoikeus, se katsoi, että käräjäoikeuden Laiholle tuomitsemaa rangaistus oli liian lieva, joten sitä oli korotettava Laihon syyllisyyteen ja hänen saamaansa erittäin huomattavaan oikeudettomaan taloudelliseen etuun nähden. Hovioikeus tuomitsi Laihon yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Maksimirangaistus syyksi luetuista rikoksista olisi ollut 7 vuotta vankeutta. Hovioikeus määräsi Laihon heti vangittavaksi; käräjäoikeus oli määrännyt Laihon ainoastaan matkustuskieltoon. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden Laiholle määräämän liiketoimintakiellon. Esa Laihon puolustajille Kari Uotille ja Hanna Kylmäniemelle hovioikeus määräsi maksettavaksi valtion varoista palkkioksi yhteensä 37 620 euroa ja arvonlisäveron osuutena 9 028,80 euroa.
13. Helsingin hovoikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Jarmo Kilpelä, Risto Niemiluoto ja Kati Lavi-Waltari. Hovioikeuden pääkäsittely, joka toimitettiin 3.1. -1.2. 2017 välisenä aikana, käsitti luultavasti alun toistakymmentä istuntopäivää. Hovioikeuden tuomiossa on 49 sivua. Helsingin käräjäoikeus pani tässä suhteessa vielä paremmaksi, sillä sen antama tuomio oli 149 sivun pituinen.
14. Hovioikeus joutui äänestämään ratkaisusta, äänestys koski Laihon maksettavaksi tuomittujen vahingonkorvausten sovittelua. Oikeuden enemmistö (Kilpelä ja Lavi-Waltari) ei sovitellut korvauksia, vaan tuomitsi Laihon suorittamaan asianomistajille vahingonkorvauksena kaikkea hänen työtään maksettua palkkaa tai palkkiota mahdollisine sivukuluineen vastaavan määrään, eli yhteensä siis hieman yli miljoona euroa. Vähemmistöön ko. kysymyksen osalta jäänyt jäsen (Niemiluoto) sitä vastoin oli sovittelun kannalla ja alensi sen vuoksi Laihon työstä maksettuun palkkaan tai palkkioon perustuvan vahingonkorvauksen määrään puoleen siitä, mitä hovioikeuden enemmistö velvotti Laihon suorittamaan mainittuna vahingonkorvauksena kullekin asianomistajalle.
15. Sovittelussa on kysymys vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin tulkinnasta. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan korvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Momentin toisessa virkkeessä puolestaan säädetään, että jos vahinko on aiheutettu tahallisesti - kuten Laihon tapauksessa on asian laita - on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.
16. Hovikeuden jäsenet ovat perustelleet sovittelun osalta omaksumansa kantaa laajasti, enemmistö kolme ja vähemmistö kaksi sivua. Sovittelussäännökset, jotka ovat aika väljästi muotoiltuja, sisältävät joukon arvostuksenvaraisia näkökohtia. Itse olisin ollut eri mieltä olleen jäsenen lausumassa esitetyillä perusteilla sovittelun kannalla. Enemmistön tuomitsema täysi korvaus vaikuttaa rangaistuksenluontoiselta vahingonkorvaukselta.
17. Esa Laiho tulee todennäköisesti pyytämään korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Tuntuu siltä, että valituslupa voitaisiin myöntää lähinnä vain vahingonkorvauksen sovittelun osalta.
20 kommenttia:
Miksi korvaus olisi rangaistusluontoinen? Hovioikeus on pitänyt koko palkkaa perusteettomana puuttuvan tutkinnon vuoksi. Silloinhan työnantaja on kärsinyt vahingon koko maksamansa palkan osalta ja sillä on oikeus saada aiheettomasti maksamansa summa takaisin.
Jos korvauksen suuri määrä olisi sovitteluperuste, käytännössä valtaosa talousrikosten korvauksista pitäisi sovitella. Tyypillisesti tuomittu on varaton ja maksun saaja esim. Verohallinto.
Hovioikeudenneuvos Risto Niemiluoto:
Erimielisyys koskee ainoastaan Laihon työstä hänelle itselleen tai jollekin yhtiölle kohdissa 5 ja 7-16 maksettuun palkkaan tai palkkioon perustuvan vahingonkorvauksen sovittelua. Kaikilta muilta osin olen samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö.
Yhdyn siihen, mitä enemmistö on lausunut vahingonkorvauksen sovittelua koskevista oikeusohjeista sekä sovittelua vastaan ja sen puolesta puhuvista seikoista käsillä olevassa tapauksessa. Sovittelua puoltavina seikkoina otan lisäksi huomioon, että asianomistajat eivät ole väittäneet, että ne olisivat joutuneet esimerkiksi palauttamaan omille asiakkailleen heiltä mahdollisesti perittyjä potilasmaksuja tai muita palkkioita sen johdosta, että potilaita oli hoitanut Laiho. Asianomistajille ei siten ole aiheutunut välitöntä taloudellis- ta menetystä siitä, että tietyt työt on suorittanut Laiho eikä joku muodolli- sesti pätevä lääkäri. Kysymys on käytännössä ollut potilaiden kohtaamisesta eli työstä, jota ei ole ollut mahdollista teettää myöhemmin uudestaan. Ku- kaan pätevä lääkäri ei ole voinut tehdä Laihon suorittamia töitä toiseen ker- taan sen jälkeen, kun Laihon toiminta oli paljastunut. Asianomistajat eivät siten ole joutuneet myöskään maksamaan mainittujen töiden tekemisestä kahteen kertaan. Eri asia on, että Laihon toiminnan paljastuttua asianomis- tajat ovat joutuneet käymään läpi hänen hoitamiensa potilaiden asiakirjat varmistaakseen, ettei Laiho ollut aiheuttanut potilaille vahinkoa toimillaan. Tästä tarpeellisena pidettävästä selvittelytyöstä on aiheutunut asianomista- jille suoranaisia kuluja, jotka Laiho on velvollinen korvaamaan täysimääräi- sesti.
Edellä olevan perusteella katson, että Laihon petosrikoksillaan asianomista- jille aiheuttama vahinko on ollut huomattavasti suurempi kuin asianomista- jien rikosten johdosta kärsimä suoranainen taloudellinen menetys, joka määrältään vastaa asianomistajille aiheutuneita selvittelykustannuksia. Kos- ka Laiho joka tapauksessa on velvollinen korvaamaan asianomistajille hä- nen toimistaan aiheutuneet selvittelykustannukset, hänen velvoittamisensa lisäksi palauttamaan kaikki hänen työnsä perusteella maksettu palkka tai palkkio johtaisi siihen, että asianomistajat saisivat Laihon aikanaan tekemän työn hyväkseen ilmaiseksi. Tämä puolestaan johtaisi siihen, että asianomis- tajat hyötyisivät taloudellisesti Laihon tekemistä rikoksista. Katson näiden seikkojen puoltavan voimakkaasti vahingonkorvauksen sovittelua.
Käsillä oleva asia poikkeaa olennaisesti tavanomaisista petosrikoksista, joissa henkilö pyrkii toista erehdyttämällä saamaan itselleen taloudellista hyötyä mahdollisimman pienellä vastikkeella tai jopa täysin vastikkeetta. Laiholla ei voida katsoa olleen nimenomaista tarkoitusta aiheuttaa asian- omistajille vahinkoa. Hän on antanut asianomistajille vastikkeeksi työpa- noksensa, joka sen laatua koskevien huomautusten puuttumisesta päätellen on suoritusajankohtana vastannut sitä, mitä lääkärin työltä odotettiin. Laiho ei siten ole saanut eikä ole edes yrittänyt saada asianomistajille aiheutunutta vahinkoa vastaavaa määrää eli työstään maksettua palkkaa tai palkkiota it- selleen vastikkeetta. Katson, että myös nämä Laihon tahallisuuteen ja sen kohdentumiseen liittyvät seikat puoltavat vahingonkorvauksen sovittelua.
Niemiluodon lausuman loppuosa:
Kaikkia vahingonkorvauksen sovittelua vastaan ja sen puolesta puhuvia seikkoja kokonaisuutena arvioituani katson, että Laihon velvoittaminen suorittamaan vahingonkorvauksena kaikkea työstään maksettua palkkaa tai palkkiota vastaava määrä johtaisi taloudellisessa mielessä selvästi kohtuut- tomaan lopputulokseen. Asianomistajat, jotka ovat yhteisöjä, eivät ole edes väittäneet, että niillä olisi niin suuri tarve korvauksen saamiseen Laiholta, että korvauksen sovittelu johtaisi niiden kannalta kohtuuttomaan lopputu- lokseen.
Laiho on vedonnut sovittelun perusteena siihen, että hän ei pysty suoriutu- maan käräjäoikeuden tuomitsemasta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Kä- räjäoikeus on velvoittanut Laihon suorittamaan erilaisina korvauksina yli miljoona euroa korkoineen, eikä korvausten kokonaismäärä alene hovioi- keuden tuomion seurauksena. Määrällisesti suurimmassa osassa korvauksis- ta on kysymys Laiholle noin kymmenen vuoden aikana maksetuista pal- koista. Laiho on työskennellyt tuolloin kokopäiväisesti lääkärinä, eikä asiassa ole tullut ilmi, että Laiholla olisi ollut muita tulonlähteitä. Pidän sen johdosta selvänä, että Laiho on käyttänyt huomattavan osan saamistaan palkkatuloista päivittäiseen elämiseen. Nämä seikat huomioon ottaen pidän uskottavana Laihon väitettä, joka asiallisesti tarkoittaa sitä, että hänelle tuo- mittu vahingonkorvausvelvollisuus on hänen varallisuusasemaansa nähden kohtuuton. Katson, että Laiho, joka tuomitaan asiassa pitkään vankeusran- gaistukseen, on esittänyt vahingonkorvauksen määrään nähden riittävät tie- dot varallisuusoloistaan.
Huolimatta sovittelua vastaan voimakkaasti puhuvista seikoista katson, että asiassa on edellä mainitut erityiset syyt alentaa Laiholle, Geriatriapalvelu Johannes Oy:lle tai Suomen Geriatriakeskus Oy:lle Laihon työstä makset- tuun palkkaan tai palkkioon perustuvan vahingonkorvauksen määrä kohdis- sa 5 ja 7-16 puoleen siitä, mitä hovioikeuden enemmistö velvoittaa Laihon suorittamaan mainittuna vahingonkorvauksena kullekin asianomistajalle. Kohdassa 14 velvoitan Laihon siten korvaamaan yhteisvastuullisesti Suo- men Geriatriakeskus Oy:n kanssa puolet yhtiön Kouvolan kaupungille vuo- silta 2009-2011 maksettavista korvauksista.
Katson, että vahingonkorvauksen määrän sovittelussa on kysymys oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetusta harkinnanva- raisesta seikasta, jolla ei ole ollut vaikutusta asianosaisten oikeudenkäynti- kulujen määrään asiassa.
Olisiko Niemiluoto tuominnut loput rikoshyötynä valtiollle?
Erikoiset perustelut. Niemiluodon mukaan sovittelua puoltaa mm se, että Laiho on hänen käsityksensä mukaan kuluttanut palkkansa elämiseen. Harvoinpa rikoshyöty on pantu säästötilille tai sukanvarteen!
Niemiluoto viittaa myös siihen, että asianomistajat ovat yhteisöjä. Sama tilannehan on esim. verorikoksissa vielä suuremmalla syyllä. Valtion kassasta kyllä löytyy enemmän rahaa kuin ulosotossa olevan talousrikollisen taskusta!
Vahingonkorvauksen sovittelu tällaisissa tapauksissa kääntäisi kyllä oikeuskäytännön päälaelleen eikä vastaisi lainsäätäjän tarkoitusta. Ehdoton pääsääntö tahallisissa rikoksissa on täysi korvaus.
Anonyymi ei ole näköjään edes lukenut kunnolla Niemiluodon perusteluja vaan tuputtaa vain omia "perustelujan".
Erityisistä syistä korvausta voidaan lain mukaan sovitella myös tahallisissa rikoksissa.
Asianomistajat eli kunnat ja sairaanhoitopiirit eivät ole jutussa edes väittäneet, että ne olisivat joutuneet esimerkiksi palauttamaan omille asiakkailleen heiltä mahdollisesti perittyjä potilasmaksuja tai muita palkkioita sen johdosta, että potilaita oli hoitanut Laiho. Asianomistajille ei siten ole aiheutunut välitöntä taloudellista menetystä siitä, että tietyt työt on suorittanut Laiho eikä joku muodollisesti pätevä lääkäri. Kysymys on käytännössä ollut potilaiden kohtaamisesta eli työstä, jota ei ole ollut mahdollista teettää myöhemmin uudestaan. Kukaan pätevä lääkäri ei ole voinut tehdä Laihon suorittamia töitä toiseen kertaan sen jälkeen, kun Laihon toiminta oli paljastunut. Asianomistajat eivät siten ole joutuneet myöskään maksamaan mainittujen töiden tekemisestä kahteen kertaan. Eri asia on, että Laihon toiminnan paljastuttua asianomistajat ovat joutuneet käymään läpi hänen hoitamiensa potilaiden asiakirjat varmistaakseen, ettei Laiho ollut aiheuttanut potilaille vahinkoa toimillaan. Tästä tarpeellisena pidettävästä selvittelytyöstä on aiheutunut asianomistajille suoranaisia kuluja, jotka Laiho on velvollinen korvaamaan täysimääräisesti.
Myös hovioikeuden enemmistö on esittänyt pro et contra -tyyppisissä perusteluisaan joukon varteenotettavia vahingonkorvaksen sovittelun puolesta puhuavia argumentteja:
"Sovittelun puolesta puhuu se, että Laiho on lääkäriksi palkattuna suorittanut kohdissa 5 ja 7-16 asianomistajille työtä, jonka laadusta asianomistajat eivät ole tekoaikana huomauttaneet. Lisäksi asianomistajien on joka tapauksessa ollut teetettävä kyseinen työ, joten jos ne eivät olisi maksaneet sen tekemi- sestä Laiholle, ne olisivat maksaneet siitä pätevälle lääkärille. Pätevän lää- kärin palkkakustannukset olisivat olleet saman suuruiset kuin Laihon työstä maksettu palkka tai palkkio. Asiassa esitetyn todistelun perusteella ei ole aihetta olettaa, että pätevä lääkäri olisi hoitanut potilaita merkittävästi toisen- laisella tavalla kuin Laiho. Sovittelun puolesta puhuu myös tuomittujen vahingonkorvausten suuri määrä. Laiho on vedonnut sovittelun perusteena siihen, että hän ei pysty suoriutumaan käräjäoikeuden tuomitsemasta vahin- gonkorvausvelvollisuudesta. Laiho ei kuitenkaan ole esittänyt tarkempaa selvitystä taloudellisesta tilanteestaan".
Tässä tapauksessa lienee toki ilman jo "tarkempaa selvitystä" melko selvää, ettei tuomittu, joka on menettänyt ansiomahdllisuutensa ja joka on määrätty vangittavaksi ja joutuu lusimaan käytännössä reilut kaksi vuotta rangaistustaan, ja jolla on myös sen jälkeen ilmeisesti huomattavia vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, kykene kohtuudella selviytymään täysimääräisestä vahingonkorvausvelvollisuudestaan.
"Sovittelun puolesta puhuu vahinkojen suuri määrä." Siis mitä vakavampi talousrikos, sitä perustellumpaa on sovitella korvausta.
Ei suinkaan.
Kyllä minua puhuttaa enemmän HO:n vähemmistön kanta, lähinnä jonkunlaisen perusteettoman edun ajattelun valossa: jos asianomistaja saa koko palkan se saa hyväksyn koko Laihon työpanoksen kymmenltä vuodelta ja on "säästänyt" pätevän lääkärin palkkakustannukset.
Kyllä suuri korvauksen määräkin puhuu sovittelun puolesta. Suomessa ei ole hevin haluttu ns raunioittavia korvauksia. Jos korvaus on niin suuri, että vastaaja ei pysty maksamaan edes korkoja, ei ole motiivia palata yhteiskuntaan.
(Toki myös sovittelua vastaan puhuvia painavia seikkoja on, ennen muuta tahallisuus ja hyötymistarkoitus.)
Äkkiseltään ei kyllä mieleen yhtään talousrikosjuttua, jossa korvausta olisi soviteltu, olipa korvausvelvollisuus kuinka suuri tahansa. Käytännössä näkökulma on aina painottunut asianomistajatahoon, joka on syyttään joutunut rikoksen kohteeksi.
Minulle, hieman yksinkertaiselle lukijalle ei ensi lukemalta ja HO:n tuomiota näkemättä käynyt selville, mikä oli tuon "Suomen geriatriakeskuksen" rooli asiassa. Laiho lienee ollut keikkavalelääkäri, em. firman palkkalistoilla? Olisiko vähemmistöön jäänyt HO:n jäsen kohtuulistanut myös tuon työnantajayhtiön korvausvelvollisuutta (Laihon ollessa ilmeisen vähävarainen - oikeusavusta päätellen oikeudenkäynnin aikana ja tuomion vuoksi lähiaikoinakin - korvaus olisi langennut kokonaan yhtiön maksettavaksi)?
Tapaus herättää myös kolme lisäkysymystä:
- Onko syyttäjä ollut tehtäviensä tasalla vaaatiessaan niin epärealistisen kovaa rangaistusta, ettei vaatimus ole saanut tukea yhdeltäkään juttua ratkoneelta ammatti- eikä maallikkotuomarilta? Pitääkö syyttäjän aina vaatia "varmuuden vuoksi" mahdollisimman (mahdottoman) ankaraa seuraamusta?
- Maksetaanko jollakin aloilla toimiville lääkäreille tai heitä työllistäville keikkalääkärifirmoille täysin ylimitoitettua palkkaa tai palkkiota työstä, jonka tutkintoa suorittamatonkin pystyy jokseenkin moitteettomasti hoitamaan?
- Avautuuko meille kansalaisille hallituksen lupaaman "valinnanvapauden" myötä se autuus, että voimme hakea apua vaivoihimme suoraan tuollaisilta "Suomen geriatriakeskuksilta" ja vastaavilta yksityisiltä firmoilta, jotka voivat sitten laskuttaa palveluksistaan suoraan maakuntaa?
Suomen Geriatriakeskus Oy oli Esa Laihon yritys, Laiho oli yhtiön toimitusjohtajana.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/laihon-laakarikeskus-mainostaa---vastaamme-yli-5-000-potilaan-hoidosta-/2061660
Eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen sovitteli ja alensi myös Suomen Geriatriakeskus Oy:lle Laihon työstä maksettuun palkkaan tai palkkioon perustuvaa vahingonkorvausta puolella.
Korkeimman oikeuden tulisi myöntää valituslupa asiassa. Laiho on oikeusmurhan uhri. Vaikka olisikin ilman muodollista pätevyyttä tehnyt lääkärin työtä eikä olisi tullut palkatuksi tehtäväänsä, ei tehdyn työn arvo voi olla nolla. Miljoonan korvausvaatimus on väärä ja Laihon korvausvelvollisuudesta tulisi vähentää hänelle kuuluva epäpätevän lääkärin saama palkkio. Se olisi melkein samansuurinen kuin pätevällekin lääkärille maksettava palkka. Niinpä Laihon korvaama summa putoaisi murto-osaan tuomitusta.
Korvauksen sovittelulle ei ole tarvetta, kun korvaus ensin olisi vahinkoon nähden oikein mitoitettu.
Yksi tuomari alioikeudessa olisi tuominnut Laihon 10 vuoden vankeuteen.
Olen täysin mediatietojen varassa mutta IS:n uutisessa kerrotaan että Laihon omaisuutta on määrätty takavarikkoon 600 000 euron edestä. Totta vai tarua?
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000448622.html
Aiempi valelääkäri oli sairaanhoitaja muttei hänellekään hyväksytty palkkaa eikä juttua otettu KKO:hon. Eiköhän kysymys ole jo linjattu.
Yksi tuomari, siis yksi oikeuden maallikkojäsen, so. lautamies.
Ei kait se sairaanhoitaja edes pyytänyt KKO:lta palkkaa itelleen.
Tuskinpa Laihon tapauksessa on aineksia ennakkopäätökseen. Valelääkärit lienevät kuolleen sukupuuttoon kiristyneen valvonnan vuoksi.
Lähetä kommentti