98. KKO kovensi rangaistusta törkeästä lapsen hyväksikäytöstä (KKO 2018:35)

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamllaan ennakkopäätöksellä koventanut nuoren tytön tytön kanssa sukupuoliyhteydessä olleelle miehelle hovioikeudessa tuomitun rangaistuksen 2 vuodeksi vankeutta ja määrännyt sen ehdottomaksi.
 
2. Tapauksessa 23-vuotias mies (A) oli ollut emätinyhdynnässä 13 vuoden 10 kuukauden ikäisen tytön kanssa tietoisena tämän iästä. Teko oli tapahtunut lokakuussa 2013 etelä-savolaisessa yksityisasunnossa, jossa toisilleen entuudestaan tuntemattomat mies ja tyttö olivat yhdessä muiden henkilöiden kanssa olleet viettämässä aikaa. Tyttö oli illan aikana nauttinut alkoholia ja humaltunut. Yhdyntä, johon tyttöä ei ollut pakotettu, oli tapahtunut asunnon makuuhuoneessa.

3. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Etelä-Savon käräjäoikeus (käräjätuomari Tuulikki Hynynen ja lautamiehet) katsoi 16.9.2015 antamassaan tuomiossa miehen syyllistyneen, ei törkeään, vaan perusmuotoiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuomitsi miehen siitä 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

4. Itä-Suomen hovioikeus (Riitta-Liisa Hietala, Eero Antikainen ja Tuulikki Räsänen) piti 14.7.2016 antamallaan tuomiolla A:n hyväksikäyttörikosta törkeänä ja tuomitsi hänet 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. 

5. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan. Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan ja se tuomitaan ehdottomana tai että ehdollisen vankeuden ohessa joka tapauksessa tuomitaan yhdyskuntapalvelua. 

6. Korkein oikeus (presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Marjut Jokela, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Mika Ilveskero) korotti hovioikeuden A:lle tuomitseman rangaistuksen 2 vuodeksi ja määräsi vankeuden ehdottomaksi.

KKO 2018:35

7. Perusteluissaan KKO totesi, että A:n syyksi luettu menettely oli luonteeltaan sellainen, että sitä voitiin pitää varsin usein toistuvana lapsen seksuaalisen hyväksikäytön muotona. Tilastojen valossa tyypillisintä oli, että tekijänä oli 20 – 25-vuotias mies, uhrina 13 – 14-vuotias tyttö ja seksuaalitekona kertaluontoinen sukupuoliyhteys tai ainakin yhden päivän aikana tapahtuneet sukupuoliyhteydet.

8. KKO piti A:n syyksi luettua rikosta lapsen kehityksen kannalta hyvin vahingollisena ja vaarallisena (kappale 13). KKO katsoi, ettei miehen tekoon liittynyt rangaistusta lieventäviä eikä sitä ankaroittavia seikkoja ja että miehelle mitatun 2 vuoden vankeusrangaistuksen tuomitseminen ehdollisena edellyttäisi poikkeuksellisen painavia perusteita. Kun tällaisia erityisiä seikkoja ei asiassa ollut, vankeusrangaistus tuomittiin ehdottomana. 

9. A vetosi KKO:ssa siihen, että hänellä on vakituinen asunto, että hän auttaa lähes päivittäin iäkkäitä ja sairaita vanhempiaan ja että hän on ollut kaksi vuotta kuntouttavassa työssä ja että hänen tarkoituksenaan oli pyrkiä opiskelemaan. Nämä ovat tyypillisiä ja aika usein esitettyjä perusteita saada vankeusrangaistus määrätyksi ehdollisena. Ko. selitykset olivat ilmeisesti "uponneet" hovioikeuden jäsenille, mutta eivät kelvanneet KKO:lle, mikä onkin varsin ymmärrettävää.

10. KKO on ko. ratkaisullaan, joka on siis julkaistu ennakkopäätöksenä ja josta on myös annettu KKO:n kotisivulla julkaistu tiedote, aivan ilmeisesti pyrkinyt ohjaamaan alempien tuomioistuimen rangaistuksen määräämistä ja mittaamista lapsen hyväksikäyttöä koskevissa jutuissa. Toivottavaa olisi, että käräjä- ja hovioikeudet perehtyisivät huolella KKO:n kirjoittamiin rangaistuksen määrämistä koskeviin seikkaperäisiin perusteluihin.

11. KKO on antanut viime vuosina varsin useita rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä varsinkin seksuaalirikosten osalta, mikä on luonnollisesti hyvä asia. KKO:n mainittujen ratkaisujen perusteluissa kiinnitetään huomiota mm. tuomioistuimen vastaavanlaisissa tapauksissa aiemmin määräämiin rangaistuksiin - ko. ratkaisussa ennakkopäätökseen KKO 2017:50 -  tilastoselvityksiin sekä Optulan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskevaan tutkimukseen vuodelta 2009 (kappale 11).

12. Kuten ratkaisun perusteluissa todetaan (kappale 12), RL 20 luvun seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä on muutettu viimeksi vuonna 2011 mm. korottamalla lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta ja muuttamalla sen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöjä niin, että hyväksikäyttö aiempaa useammin täyttäisi törkeän tekomuodon tunnusmerkit ja että hyväksikäytöistä tuomittaisiin aikaisempaa ankarampia rangaistuksia.

13. Lainsäätäjän tarkoitus ei ilmeisesti ole mennyt kaikissa tuomioistuimissa vielä täysin "perille", mitä osoittaa tässä tapauksssa se, että käräjäoikeus ei pitänyt kerrotuissa olosuhteissa tapahtuneen 13-vuotiaan humaltuneen tytön hyväksikäyttöä eli makaamista törkeänä, vaan tuomitsi siitä ainoastaan 8 kuukauden vankeusrangaistuksen. Hovioikeus puolestaan oli määrännyt miehelle törkeästä hyväksikäytöstä tuomitsemansa 1 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi, mitä voidaan perustellusti pitää liian lievänä seuraamuksena.

14. Kuten jo totesin, on hyvä asia, että KKO on viime aikoina ryhtynyt antamaan entistä useammin rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä, koska niillä voidaan tehokkaasti ohjata ja yhtenäistää alempien oikeuksien eli käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä. Tämä työ tulee mitä ilmeisesti jatkumaan, sillä onhan KKO:n jäseneksi viikko sitten nimitetty tähän aihepiiriin syvällisesti perehtynyt lakimies eli rikosoikeuden professori Jussi Tapani.

97. KKO pysytti Töölön pyöräturman rangaistuksen (KKO 2018:32)

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antamallaan tuomiolla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä (KKO 2018:32), pitänyt ennallaan Töölön (Meilahden) pyöräturmaan syyllistyneelle nykyisin  38-vuotiaalle miehelle (A) Helsingin hovioikeudessa tuomitun 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen.

2. A oli elokuun 12. päivänä 2015 ajanut Helsingin Tukholmankadulla autollaan miespyöräilijän eteen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli suistunut pää edellä asfalttiin. Autoilija oli ensin ohittanut pyöräilijän läheltä, jolloin pyöräilijä oli näyttänyt kuljettajalle keskisormea. Hieman myöhemmin autoilija oli ohittanut uudelleen kyseisen pyöräilijän, kiilannut hänen eteensä ja tehnyt tahallaan äkkijarrutuksen. Tämän johdosta pyöräilijä oli lentänyt ohjaustangon yli katuun. Autoilja A oli paennut paikalta. Poliisi otti hänet kiinni seuraavana päivänä. Pyöräilijä, joka ei ollut käyttänyt kypärää, sai aivoruhjeen ja selkäytimen vamman. Hän kuoli seuraavana päivänä vammoihinsa. 

3. Syyttäjä Kimmo Virtanen vaati Helsingin käräjäoikeudessa syyskuussa 2015 A:lle yli kahdeksan (8) vuoden rangaistusta taposta, törkeästä likenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta. Oikeudessa kiisteltiin lähinnä siitä, oliko autoilijan menettelyssä kyse tahallisesta taposta vai törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

4. Käräjäoikeus, jonka kokoonpanoon kuuluivat käräjätuomarit Maritta Pakarinen (puhenjohtajana), Kirsi Korhonen ja Jouni Jarnamo, hylkäsi 9.10.2015 antamallaan päätöksellä syytteen taposta ja tuomitsi A:n törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.

5. Kirjoitin käräjäoikeuden tuomiosta tuoreeltaan eli ratkaisun antopäivänä blogijutun, jossa esittämilläni perusteilla pidin käräjäoikeuden syksilukemista oikeana. Arvostelin samalla syyttäjän rangaistusvaatimista, joka oli mielestäni selkeästi ylimitoitettuna. Samalla lausuin muutaman "poikkipuolisen" sanan kahden rikosoikeuden professorin (Raimo Lahti ja Matti Tolvanen) haastattelulausumista, joissa nämä olivat antaneet ymmärtää, että syyttäjän näkemys taposta olisi kenties ollut oikea. Ilmoitin pitäväni käräjäoikeuden tuomitsemaa 4,5 vuoden vankeusrangaistusta aivan liian ankarana seuraamuksena.

Blogikirjoitus numero 968/9.10.2015 Töölön pyöräturmasta 4,5 vuotta vankeutta

6. Syyttäjä ja tuomittu A valittivat tuomiosta hovioikeuteen. 

7. Helsingin hovioikeus ratkaisi asian tuomiolla, joka annettiin 6.7.2016. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat tuomarit Timo Ojala (puheenjohtajana), Tarja Ryhänen-Dahlman ja Salla Vaahtera. 

8. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista, vaan katsoi kuten käräjäoikeuskin, että A oli syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn, törkeään kuolemantuottamukseen, törkeäään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennepakoon tieliikenteessä. Hovioikeus kuitenkin alensi huomattavasti A:lle tuomittua rangaistusta, sillä se tuomitsi hänet mainituista rikoksista vankeuteen 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi; käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus aleni siten lähes kahdella vuodella.

9. Hovioikeuden mukaan A:n tahallisuus vakavien vammojen aiheutumisessa ei ollut yhtä suurta kuin törkeissä pahoinpitelyissä yleensä. Tämä johtui A:n Konginkankaan bussiturmassa vuonna 2004 saamasta aivovammasta; A oli ollut matkustajana  bussissa, joka törmäsi rekkaan. Tässä Suomen historian pahimmassa liikenneonnettomuudessa kuoli 23 ihmistä. Hovioikeus katsoi, että aivovamma vähensi A:n syyllisyyttä, sillä aivovamman jälkitilaan liittynyt impulsiivinen ja harkitsematon käyttäytyminen oli vaikuttanut hänen menettelyynsä.

10. Hovioikeus kohtuullisti A:n rangaitusta pyöräturman saaman suuren julkisuuden vuoksi. Hovioikeus totesi, että uutisoinnissa oli tuotu esille A:n terveydentilaan ja yksityiselämään liittyneitä tietoja. Julkisuus oli ollut odottamatonta. Hovioikeus katsoi, että sanottu julkisuus alensi rangaistusta neljällä kuukaudella eli ilman julkisuutta rangaistus olisi ollut kolme vuotta vankeutta. 

11. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden määräyksen, jonka mukaan A olisi menettänyt 4 000 euron arvoiseksi atvioidun Saab 9000 Sedan -merkkisen henkilöautonsa rikoksentekovälineenä valtiolle; ts. A sai pitää autonsa. Hovioikeus pysytti ratkaisun A:n ajokiellosta, jonka käräjäoikeus oli määrännyt päättymään heinäkuun lopussa 2016.

12. Korkein oikeus myönsi 21.12.2016 syyttäjälle ja A:lle valitusluvan rangaistuksen määräämisen osalta, muilta osin valitulupaa ei myönnetty. Syyttäjä Eija Velitskij vaati KKO:ssa, että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi  vankeutta eli saman pituiseksi, jonka käräjäoikeus oli A:lle tuominnut. Syyttäjän mukaan perusteita lieventää rangaistusta RL 6 luvun 7 §:n nojalla eli asian saaman julkisuuden vuoksi ei ollut. 

13. A vaati, että rangaistus alennetaan mm. pyöräilijän oman menettelyn ja asian saaman poikkeuksellisen julkisuuden takia 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja että se lievennetään ehdolliseksi. A ja syyttäjä vaativat vastauksissaan puolin ja toisin valitusten  hylkäämistä.

14. KKO, jonka kokoonpanoon kuuluivat presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Tuula Pynnä, Tuomo Antila ja Kirsti Uusitalo, toimitti suullisen käsittelyn 29.8.2017. 

15. Tänään antamassaan tuomiossaan KKO katsoi, ettei rangaistusta ollut syytä lieventää pyöräilijän menettelyn johdosta. Autoa kuljettaneen A:n toiminta oli selvästi ollut pääasiallinen syy siihen, että pyöräilijä oli menettänyt polkupyöränsä hallinnan ja saanut kuolemaan johtaneet vammat.

16. KKO totesi, että auton kuljettaneella A:lla oli diagnosoitu aikaisemmin eli vuonna 2004 Konginkankaalla tapahtuneen liikennevahingon seurauksena vaikea aivovamma ja siihen liittyen erilaisia oireita. KKO:n mukaan aivovamman jälkitilasta johtuen A:lla oli vaikeuksia säädellä käyttäytymistään, mikä vähensi hänen syyllisyyttään ja siten myös alensi hänelle tuomittavaa rangaistusta niin, että rikoksista olisi ennen asian saaman julkisuuden  vaikutuksen arvointia mitattava yhteensä 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus.

17. Hovioikeuden tavoin KKO pohti perusteluissaan myös asian saamaan julkisuuden vaikutusta tuomittavavaan rangaistukseen. KKO:n mukaan asiaan oli kohdistunut laaja-alainen julkisuus ja se oli ollut tiedotusvälineissä suuren huomion kohteena. Toisin kuin hovioikeus, KKO ei kuitenkaan pitänyt julkisuutta laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena. Tätä arvioidessaan KKO otti huomioon rikosten luonteen ja seurauksen vakavuuden sekä sen, että tapaus liittyi muutenkin julkisuudessa kiinnostuksen kohteena olevaan eri liikennevälineiden asemaan liikenteessä. KKO ei pitänyt julkisuutta myöskään selvästi leimaavana tai muutoin epäasianmukaisena. Asian saama julkisuus ei siten johtanut rangaistuksen lieventämiseen.

18. KKO on perustellut ratkaisaan perusteellisesti pro et contra tavalla, jonka perusteella tuomion lopputulosta, jossa hovoikeuden tuomitsema rangaistusta ei muutettu, voidaan pitää perusteltuna. Itse olisin asian saaman julkisuuden osalta kuitenkin samalla kannalla kuin hovioikeus, sillä tapauksen nostattama julkisuus, jossa A:ta lyötiin todella kuin "vierasta sikaa", oli, ei vain somessa, vaan osin myös tiedotusvälineissä, todella poikkeuksellisen härskiä. 

KKO 2018:32

19. Tämänkin asian kohdalla täytyy ihmetellä KKO:n varsin hidasta käsittelytapaa. Valituslupahakemukset ja valitukset toimitettiin asiassa KKO:een jo syyskuun puolivälissä 2016, mutta KKO:lta kesti tämän jälkeen yli kolme kuukautta päättää valitusluvan myöntämisestä. Suullinen käsittely pidetiin vasta elokuun lopulla 2017, ja tämän jälkeen kului vielä lähes kahdeksan kuukautta ennen kuin KKO:n ratkaisu oli valmis annettavaksi julkisuuteen. 

20. Minusta KKO pitäisi ilman muuta kyetä selviytymään tämänkaltaisista suhteellisen helpoista ja yksinkertaisista asioista puolta lyhyemmässä ajassa. Ruotsin Högsta domstolen kykenee siihen helposti, vaikka sen jäsenluku on selvästi alempi kuin KKO:n ja vaikka se käsittelee vuosittain kaksi kertaa enemmän asioita kuin KKO.

21. Suomen KKO ei edellenkään mainitse ratkaisuissaan, kuka kokoonpanoon kuuluvista jäsenistä on ollut ns. tarkastavana jäsenenä eli referenttinä. Ruotsin ylimmän oikeuden käytäntö on myös tältä osin erilainen. Ruotsin Högsta domstolenissa asiaa ei viedä suullisen käsittelyn jälkeen enää esittelymenettelyyn, kuten Suomen KKO tekee, vaan asia ratkaistaan, kuten pitääkin, suoraan suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella. Selvä kauneusvirhe KKO:n menettelyssä siis tässäkin kohdin.

96. Professoreista KKO:n oikeusneuvoksia

                        
1. Korkein oikeus (KKO) esitti tänään täysistunnossaan, että 1.5.2018 vapautuviin jäsenen virkoihin nimitetään professori, oikeustieteen tohtori Eva Tammi-Salminen ja professori, oikeustieteen tohtori Jussi Tapani, tässä järjestyksessä.

2. Tammi-Salminen (s. 1971) on toiminut koko työuransa erilaisissa yliopistollisissa tutkimus- ja opetustehtävissä kolmessa kotimaisessa yliopistossa, kuten myös tutkijana Suomen Akatemiassa. Hän on työskennellyt jo pitkään professorina, ensin esineoikeuden professorina Lapin yliopistossa ja nykyisin siviilioikeuden professorina Turun yliopistossa.

3. Tapani (s. 1973) on puolestaan toiminut pitkään rikosoikeuden professorina Turun yliopistossa. Aikaisemmin hän on työskennellyt erilaisissa yliopistollisissa tutkimus- ja opetustehtävissä neljässä kotimaisessa yliopistossa sekä kahdessa ulkomaisessa yliopistossa ja instituutissa.

4. Oikeusministeriö tulee esittelemään virkojen täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimityksestä tekee tasavallan presidentti. 

5. Selvää on, että presidentti nimittää virkoihin edellä mainitut juristit. Presidentti ei ole miesmuisitin poikennut KKO:n virkaesityksestä. Viimeksi näin tapahtui vuonna 1970, jolloin presidentti Urho Kekkonen nimitti oikeusneuvoksen virkaan vastoin KKO:n tahtoa 32-vuotiaan rikosoikeuden apulaisprofessori Olavi Heinosen. KKO:ssa Heinonen ei saanut yhtään puoltoääntä. Kekkonen halusi ko. nimityspäätöksellään näpäyttää vanhoilliseksi haukkumaansa korkeinta oikeutta.

6. Miten KKO:n tämänpäiväisiä virkaesityksiä olisi voitaisiin kommentioda? Olen blogijutussa numero 91, jonka väsäsin 1. maaliskuuta, esitellyt lukijoille aika laajasti juristit, jotka hakivat kahta avoinna olevaa jäsenen virkaa.  Päädyin pohdinnoissani siihen, että vahvoilla nimitysasiassa olisivat  asianajat Riitta Leppiniemi ja Markku Fredman, professorit Eva Tammi-Salminen ja Jussi Tapani sekä hovioikeudenneuvos Timo Ojala. Ennustin, että KKO tulee esittämään toiseen virkaan naista ja toiseen miestä.

7. Veikkaukseni toteutui viimeksi mainitun kysymyksen osalta, sillä ensimmäisenä täytettävään jäsenen virkaan KKO päätti esittää Eva Tammi-Salmista ja toisena täytettävään virkaan Jussi Tapania. Olin oikeassa myös sikäli, että näillä kahdella professorilla olisi  hyvät mahdollisuudet päästä jäsenen virkaan. Sitä en kyllä osannut odottaa, että kumpaankin virkaan esitetään professoria. Hovioikeudenneuvos Timo Ojala karsiutui luultavasti finaalista lähinnä siksi, että hän on vielä aika nuori eli 42-vuotias. Markku Fredman ja Riitta Leppiniemi jäivät "rannalle" luultavasti osin siksi, että molemmat ovat avustajina tavallaan kiinni laajassa Aarnio -jutussa, jonka pääkäsittely jatkuu kesäkuuhun puolelle Helsingin hovioikeudessa.

8. Sain korkeimmasta oikeudesta tilaamani KKO:n 19-sivuisen esityskirjeen tasavallan presidentille sekä kaikkia viranhakijoita koskevat ansioyhteenvedot. Esityskirjeen mukaan loppusuoralle hakijoista selvisivät Markku Fredman,  KHO:n oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokoski, Eva Tammi-Salminen ja Jussi Tapani. Korkein oikeus äänestää virkaesityksistä varsin harvoin. Nyt tällainen "ihme" kuitenkin koettiin, sillä kannatusta saivat kaikki neljä edellä mainittua hakijaa.  

9. Oikeusneuvokset Mika Ilveskero ja Tatu Leppänen päätyivät siihen, että ensimmäisenä tai ainakin toisena täytettävään virkaan tulisi esittää Markku Fredman. Oikeusneuvokset Päivi Hirvelä,  Tuula Pynnä ja Pekka Koponen katsoivat laajasti kantaansa perustellen, että ensimmäisenä tai ainakin toisena täytettävään vikaan tulisi esittää oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokoski. Oikeusneuvokset Mika Huovila ja Jukka Sippo puolestaan katsoivat, että Guimaraes-Purokoski tulisi esittää toisena täytettävään virkaan; ensimmäiseen siis, kuten enemmistökin, he nimesivät Eva Tammi-Salminen. 

10. Kuten lukijat varmaan arvaavat, minusta Ilveskeron ja Leppäsen kanta on ymmärrettävä ja hyvin perusteltu. Oikeusneuvokset puolsivat Fredmanin esittämistä näin: 

Hakijoista vahvimpana ehdokkaana tässä viranhaussa erottuu Fredman. Fredmanilla on rikosoikeudesta pitkäaikainen ja laaja kokemus, joka perustuu hänen hoitamiinsa asianajotehtäviin kotimaisissa tuomioistuimissa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja EU:n tuomioistuimessa sekä hänen osallistumiseensa erilaisiin lainvalmisteluhankkeisiin, hänen kirjalliseen tuotantoonsa ja koulutustoimintaansa. Hänen monipuolinen toimintansa eri tehtävissä ja haastattelussa antamansa kuva osoittavat, että hänellä on erinomaiset ammatilliset ja henkilökohtaiset valmiudet korkeimmassa oikeudessa tapahtuvaan oikeuden kehittämiseen.

11. Minusta kyseiset oikeusneuvokset olisivat voineet korostaa rikosoikeduen ohella myös Markku Fredmanin prosessioikeudellista osaamista ja kokemusta, joka ilmenee hyvin mm. hänen julkaisemistaan lukuisista artikkeleista ja kirjoista.  Fredman on yhtenä kirjoittajana laajasssa ( reilut 1 200 sivua) käsittelevässä Esitutkinta ja pakkokeinot -kirjassa ja hänen on julkaissut lähes tuhat sivuisen Rikosasianajajan käsikirja -nimisen teoksen. Fredman väitelee 19.5. - missäpäpä muualla kuin Turun yliopistossa(!), josta nyt kaksi professoria siirtyy puolestaan Helsinkiin ja KKO:een - oikeustieteen tohtoriksi puolustajan roolia koskevalla tutkimuksellaan. Fredmanin julkaisujen luettelo vuodesta 1989 lähtien on kunnioitettavan pitkä; hänhän on julkaissut jopa enemmän kuin monet professorit - en tarkoita tällä toki Eva Tammi-Salmista tai Jussi Tapania. Fredman on valittu Vuoden Asianajajaksi vuonna 2003 ja hän saanut arvostetun  Matti Ylöstalo -palkinnon - asianajien eräänlaisen Finlandia -palkinnon, vuonna 2009 sekä Syyttäjälaitosmitallin vuonna 2014.  Harvoin korkeimpaan oikeuteen on pyrkinyt niin pätevää juristia kuin Markku Fredman.

12. Sitä vastoin en ole vakuuttunut siitä, että Guimares-Purokoski olisi ollut kovin hyvä valinta KKO:n jäseneksi. Perustelen tätä sillä, että hänen ansionsa, joihin häntä puoltaneet oikeusneuvokset ovat äänestyslausumassaan vedonneet, osoittaa aika selvästi, että G-P:n oikea tuomioistuin on juuri KHO, jossa käsiteltäviin asioihin G-P on hyvin perehtynyt. Guimares-Purokoski tuntee toki erinomaisen hyvin EU-oikeutta, mutta tämä seikka on minusta merkityksellisempi KHO:n kuin KKO:n lainkäytössä. Oikeusneuvos Tuula Pynnä, joka siis kannatti Guimares-Purokosken nimittämistä, siirtyi aikanaan KKO:een juuri KHO:n jäsenen tehtävästä, mutta on syytä muistaa, että Pynnä on toiminut "nuoruudessaan" pitkään eli kymmenkunta vuotta käräjätuomarina. Kyse voi kenties olla siitä, että oikeusneuvos Pynnä on hakeutumassa EU-tuomioistuimen jäseneksi, kun Allan Rosaksen toimikausi pian päättyy, ja Guimares-Purokoski olisi tämän vuoksi haluttu saada Pynnän tilalle KKO:een.

13. En pidä professorin tai edes kahden professorin yhtäaikaista nimitystä KKO:n jäseneksi suinkaan huonona asiana. Päinvastoin olen jo pidemmän aikaa KKO:n jäsenten nimitysasioita blogissa pohtiessani ihmetellyt, miksi professoreita ei ole pitkään aikaan nimitetty KKO:n jäseniksi. Edellisen kerran tällainen "ihme" tapahtui vuonna 1990, jolloin nimityksen sai esineoikeuden professori Juhani Wirilander. Vuonna 1983 oikeusneuvokseksi nimitettin kauppaoikeuden professori Pirkko-Liisa Aro, nykyisin Haarmann. Professori Curt Olsson nimitettiin KKO:n jäseneksi 1970, ja myöhemmin samana vuonna kyseisen nimityksen sai apulaisprofessori Olavi Heinonen, kuten edellä jo mainitsin. Kun edellisestä professori-oikeusneuvos -nimityksestä on jo 28 vuotta, oli korkea aika saada asiaan korjaus.

14. Vertailun vuosi on syytä todeta, että Ruotsin korkeimmassa oikeudessa (HD) on jatkuvasti ollut jäsenenä pari kolme professoritaustaista lakimiestä kerrallaan. HD:n nykyisistä jäsenistä - Ruotsin ylimmässä oikeudessa on vain 16 jäsentä, joista kaksi sitä paitsi toimii lakineuvoston (lagrådet) jäsenenä eikä siis osallistu lainkäyttöön - entisiä professoreita ovat Johnny Herre, Svante O. Johansson ja Petter Asp. Herre ja Johansson ovat sivilistejä ja Petter Asp puolestaan rikosoikeuden professori. Lisäksi HD:n puheenjohtaja Stefan Lindskog, joka jää kohta eläkkeelle, on toiminut, paitsi menestyvänä asianajajana, myös apulaisprofessorina ja kirjoittanut monia paksuja oppikirjoja, käsikirjoja (mm. välimiesmenettelystä) sekä tosi tieteellisiä monografioita.

15. Ruotsin HD:n jäsenkunnassa on nykyisin (vain) neljä oikeustieteen tohtoria, kun taas Suomen KKO:ssa tohtoreita tulee toukokuun alusta olemaan kahdeksan. Suomi seuraa nyt Ruotsin HD:n esimerkkiä siinä, että oikeusneuvokseksi nimitetään rikosoikeuden professori.  Pidän nyt esitettyjä nimityksiä onnistuneina sikäli, että toinen virkaan esitetyistä on siviili- ja toinen puolestaan rikosoikeuden professori. Nähtäväksi jää, milloin KKO:n jäseneksi nimitetään prosessioikeuden professori.

16. Nyt nimitettäviksi esitetyt lakimiehet ovat suhteellisen nuoria, sillä Eva Tammi-Salminen on 47-vuotias ja Jussi Tapani 44-vuotias. Tämä ei ole kuitenkaan kovinkaan poikkeuksellista, sillä onhan KKO:een on nimitetty toisinaan vielä paljon nuorempia lakimiehiä. Olavi Heinonen oli nimityshetkellä 32-vuotias, ja niin ikään rikosoikeudesta väitellyt  Paavo Kekomäki nimitetiin vuonna 1933 ylimpään oikeuteen 37-vuotiaana; hän oli oikeusneuvoksena 33 vuotta. Myöhemmin Helsingin hovioikeuden presidenttinä tunnetuksi tullut Y.J. Hakulinen, jonka komennossa aloitin 70-luvun alussa oman tuomarinurani, oli 35-vuotias saadessaan nimityksen KKO:n jäseneksi.

95. Syyttäjälaitos uudistuu

1. Hallitus antoi eilen 15.3. eduskunnalle esityksen syyttäjälaitoksen organisaation muuttamisesta; Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Syyttäjälaitoksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 17/2018 vp).  Esityksen mukaan syyttäjälaitoksen organisaatiota uudistetaan siten, että Valtakunnansyyttäjänvirastosta ja sen alaisuudessa toimivista yhdestätoista syyttäjävirastosta muodostetaan yksi Syyttäjälaitos-niminen virasto.

2. Uudistuksen tavoitteena on tehostaa ja yhtenäistää syyttäjälaitoksen toimintaa. Uudistus mahdollistaa myös hallinto- ja tukitehtävien keskittämisen. Valtakunnallinen rakenne antaa  lakiesityksen mukaan aiempaa paremmat edellytykset johtaa syyttäjälaitosta kokonaisuutena sekä käyttää ja jakaa resursseja joustavasti. Samalla voitaisiin paremmin edistää yhdenmukaisia syyttäjäkäytäntöjä ja vastata yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Uusien tietojärjestelmien mahdollisuuksia voitaisiin esityksen mukaan yhtenä virastona hyödyntää tehokkaammin.  

3. Esityksen mukaan Syyttäjälaitos muodostuisi keskushallintoyksikkönä toimivasta valtakunnansyyttäjän toimistosta ja viidestä osastoina toimivasta syyttäjäalueesta, joita ovat  Pohjois-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi, Etelä-Suomi ja Ahvenanmaa. Valtakunnansyyttäjän toimisto hoitaisi keskushallinnon tehtävät ja syyttäjäalueet vastaisivat rikosvastuun toteuttamisesta alueellaan. Virastoa johtaisi valtakunnansyyttäjä, joka toimisi edelleen ylimpänä syyttäjänä ja syyttäjien esimiehenä. Uudistuksella ei olisi vaikutusta nykyisten toimipaikkojen tai henkilöstön määrään.

4. Kihlakunnansyyttäjän virkanimike muuttuisi aluesyyttäjäksi; virkanimike kihlakunnansyyttäjä jää siten historiaan. Ahvenanmaalla säilytettäisiin maakunnansyyttäjän virkanimike. Erikoissyyttäjät toimisivat vastedes erikoissyyttäjän virassa, lisäksi olisi apulaissyyttäjiä. Erityissyyttäjiä olisivat edelleen valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies, joiden syyteoikeudesta säädetään perustuslain 110 §:ssä. Valtakunnansyyttäjän toimistossa syyttäjinä toimisivat edelleen apulaisvaltakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjät. 

5. Kaikki virat olisivat Syyttäjälaitoksen yhteisiä ja sijoittuisivat syyttäjäalueelle tai valtakunnansyyttäjän toimistoon. Syyttäjä olisi toimivaltainen syyttäjäntehtävässä koko maassa. Syyttäjäaluetta johtaisi johtava aluesyyttäjä, joka nimitettäisiin virkaansa enintään viiden vuoden määräajaksi.

6. Uudessa syyttäjälaitoslaissa säädettäisiin edelleen syyttäjän tehtävistä, toimivallasta, tiedonsaantioikeuksista, esteellisyydestä, varallaolosta ja asiamiehenä toimimisesta. Nykyinen laki syyttäjälaitoksesta kumottaisiin uudistuksen yhteydessä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 31. lokakuuta 2018.

7. Syyttäjien suhteellisen vähäinen määrä on ollut syyttäjälaitoksen suurimpia ongelmia. Syyttäjälaitoksessa on nykyisin noin 370 syyttäjää ja  noin150 muuta henkilökuntaa. Vuosina 2008-2015 syyttäjille saapuneiden rikosasioiden määrä on pysynyt vuositasolla lähes muuttumattomana, vuonna 2016 se hieman laski. Asiamäärässä ei lakiesityksen mukaan odoteta tapahtuvan muutosta vuoteen 2020 mennessä. 

8. Syyteprosentti on laskenut viime vuosina tasaisesti, nykyisin syyte nostetaan noin 67 prosentissa rikosasioita. Keskimääräinen syyteharkinta-aika eri syyttäjävirastoissa on vaihdellut 1,2 - 3,4 kuukauden välillä. Vaativien rikosasioiden keskimääräiset käsittelyajat ovat vaihdelleet 2,9 - 8,2 kuukauden välillä. Syyteharkintaan tulleiden rikosasioiden lisäksi syyttäjät ratkaisivat vuonna 2016 noin 100 000 rangaistusmääräysasiaa. Joulukuussa 2016 voimaan tulleen sakkomenettelylain (754/2010) soveltamisen on arvioitu laskevan syyttäjille saapuvien summaaristen asioiden määrän noin 70 000:een.

9. Rikosasioiden kirjallinen menettely käräjäoikeudessa ja hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajentaminen ovat keventäneet syyttäjien työtä tuntuvasti. Pitää myös muistaa, että syyttäjä ei johda esitutkintaa, kuten lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, vaan ainoastaan "osallistuu" siihen. Tätä voidaan pitää epäkohtana.