164. KKO 2019:75. Törkeä tuhotyö

             Savon Sanomissa ollut kuva ko. rivitalon palosta Nilsiässä

1. Olen pannut merkille, että korkein oikeus (KKO) myöntää nykyisin valituslupia eli ottaa tutkittavakseen myös verrattain selviä ja yksinkertaisia ("helppoja") asioita.

2. Tämä koskee esimerkiksi vajaa viikko sitten eli 5.9. annettua ennakkopäätöstä KKO 2019:74, jota selostin edellisessä blogikirjoituksessa numero 163. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko autoilija syyllistynyt törkeään vai ainoastaan tavalliseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kun hän oli  risteyksessä punaisen liikennevalon palaessa kääntynyt kulkusuunnassaan oikealle. Väittäisin, ettei tämä ole juridisesti erityisen vaikea tai hankala asia.

3. KKO:n tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2019:75 on kyse tuhotyöstä - aikaisemmin teon rikosnimike oli murhapoltto - ja tarkemmin sanottuna siitä, oliko rivitalon sytyttämisestä tuleen aiheutunut vakaavaa vaaraa suurelle ihmismäärälle, kun talon sisällä oli sytyttämisen aikana ollut seitsemän ihmistä. Käräjäoikeuden ja hovoikeuden mukaan oli, mutta KKO sen sijaan katsoi, ettei tuota joukkoa voitu pitää rikoslain 34 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna suurena ihmismääränänä. Tällä perusteella KKO päätyi siihen, ettei tuhotyötä voitu pitää törkeänä.

4. Ratkaisussa 2019:74 KKO päätyi siis katsomaan keskellä yötä tapahtuneen liikennesääntöjen vastaisen ajon törkeäksi rikokseksi, vaikka muuta liikennettä tai jalankulkijoita taikka pyöräilijöitä ollut lähimaillakaan; ts. ajosta ei ollut konkreettista vaaraa. Sen sijaan ratkaisussa 2019:75 KKO ei pitänyt tuhopolttoa törkeänä, vaikka syytetty oli sytyttänyt yöllä tuleen rivitalon, jossa oli ihmisiä sisällä. KKO:n jäsenistä kaksi osallistui kummankin ratkaisun tekemiseen. Vaikuttaa jotenkin  epäjohdonmukaista, sanoisin.

5. KKO:n ratkaisuselosteen mukaan syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä tuhotyöstä. Teko oli tapahtunut Nilsiässä; tätä ei jostakin syystä selosteessa mainita.

6. Syytteen mukaan A oli sytyttänyt tulipalon niin, että teko oli aiheuttanut suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa. A oli yöllä tunkeutunut asukkaan poissa ollessa lukitsemattomasta takaovesta rivitalossa sijaitsevaan asuntoon ja sytyttänyt siellä tulipalon kolmesta eri kohdasta. Rivitalorakennus oli tuhoutunut palossa täysin. Rivitalossa oli yhdeksän asuinhuoneistoa, joissa oli ollut palon syttymishetkellä tai palon aikana ainakin seitsemän henkilöä. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Toissijaisesti syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta tuhotyöstä.

7. A on Kuopiossa sijaitsevan Pohjois-Savon käräjäoikeuden pääkäsittelyssä tunnustanut sytyttäneensä tulipalon ja menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kerrotuin tavoin mutta kiistänyt aiheuttaneensa vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle. Rikosta ei myöskään voitu pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. A on myöntänyt syyllistyneensä tuhotyöhön.

8. Käräjäoikeus (käräjätuomari Virpi Pääkkönen ja lautamiehet) katsoi 2.6.2017 selvitetyksi, että rivitalossa oli ollut viisi asukasta nukkumassa palon sytyttämisen aikaan. Lisäksi kaksi henkilöä oli mennyt asuntoonsa heti palon sytyttämisen jälkeen. Konkreettisen vaaran kohteena oli siten ollut yhteensä seitsemän henkilöä, jotka olivat pelastautuneet viime hetkellä. Käräjäoikeus on lausunut, että se ei ole antanut ratkaisevaa painoarvoa asunnossaan sattumalta olleiden ihmisten lukumäärälle. A:n menettely oli aiheuttanut suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen ja terveyden vaaraa. Kun tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, käräjäoikeus on tuominnut A:n RL  34 luvun 3 §;n nojalla törkeästä tuhotyöstä neljän (4) vuoden vankeusrangaistukseen.

9. Itä-Suomen hovioikeus, jonne A valittii, ei 10.1.2018 ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

10. KKO myönsi A:lle valitusluvan koskemaan kysymystä siitä, oliko hovioikeuden selvitetyksi katsomaa tuhotyötä pidettävä törkeänä. A vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeän tuhotyön sijasta vain (tavalliseen) tuhotyöhön ja että tuomittua rangaitusta tämän vuoksi alennetaan. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

11. Asiassa oli KKO:ssa kysymys siitä (perustelukappale 5), oliko A aiheuttanut vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle. Jos törkeän tuhotyön tunnusmerkistö tältä osin täyttyi, kysymys oli siitä, oliko tuhotyötä pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Jos syyksilukemista muutetaan, kysymys oli lisäksi rangaistuksen mittaamisesta.

12. KKO katsoi perusteluissaan, että syytteessä mainitut seitsemän henkilöä olivat joutuneet palon takia konkreettisen ja välittömään vakavan hengen vaaraan. Tulipalo oli johtanut rivitalorakennuksen täydelliseen tuhoutumiseen. Rakennuksen arvo oli ollut 500 000 - 600 000 euroa ja sen uudelleen rakentamisen on arvioitu maksavan 800 000 euroa.

13. Törkestä tuhotyöstä rankaiseminen edellyttää lisäksi  vakavan hengen tai terveyden vaara aiheutetaan suurelle ihmismäärälle. Tähän seikkaan syyte törkeästä rikoksesta kaatui, sillä KKO ei pitänyt seitsemää ihmistä laissa tarkoitettuna suurena määränä. Ratkaisussa 2014:11 KKO oli tosin katsonut, että 10 hengen suuruinen ihmistyhmä tuhopolton uhrilukuna toteutti suuren ihmismäärän kriteerin, mutta seitsemän ihmistä oli tässä tapauksessa liian pieni joukko.

14. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A tuomittiin törkeän tuhotyön asemesta RL 34 luvun 1 §:n nojalla tavallisesta tuhotyöstä, Tämän johdosta A:lle tuomittua rangaistusta alennettiin neljällä kuukaudella, eli hänelle mitattiin 3 vuoden 8 kuukauden pituinen vankeusrangaistus.

KKO:n ratkaisuseloste

15. Perusteluissaan KKO viittaa mm. lakien esitöihin eli tuhotyötä koskevaan hallituksen esitykseen (HE) ja eduskunnan lakivaliokunnan mietintöön (LaVM). Lakivaliokunta oli lausunut, että suurelle ihmismäärälle ei voida esittää tarkkaa lukumääräistä alarajaa, vaan ratkaisu on tehtävä tapauskohtaisesti - Olisi ollut aika outoa, jos valiokunta olisi ryhtynyt opastamaan tuomioistuimia pohtimalla ko. lukumäärää tarkemmin.

16. Minusta molemmat ratkaisut kyllä kelpaavat, eli ei voida sanoa, että tässä(kään) tapauksessa olisi olemassa ehdottomasti yhtä oikeaa ratkaisua. Mutta jos olisin joutunut itse tuomarina valitsemaan, olisin todennäköisesti kallistunut ko. asiassa käräjäoikeuden ja hovioikeuden kannalle. Vaikka seitsemän ihmistä ei ole sinänsä kovin paljon - onhan yksin Nilsiässäkn jo monta tuhatta asukasta (!) -  tulisi muistaa, että kysymyksessä on rivitalo, jonka lähes jokaisessa asunnossa on ollut palon syttyessä ihmisiä tai sinne on mennnyt ihmisiä tavaroitaan pelastamaan. Tekijä oli tunkeutunut taloon ja sytyttänyt sen tuleen kolmesta eri kohdasta. Talon sisällä palon syttyessä olleet viisi ihmistä pelastautuivat viime hetkellä, kuten käräjäoikeuden perusteluissa todetaan. Talo on tuhoutunut täysin ja palosta on aiheuttanut huomattavan suuret vahingot.

17. Minusta vaikuttaa hieman saivartelulta tai hiuksien halkomiselta KKO:n tavoin lausua tuhotyön yhteydessä, että 10 ihmistä on jo suuri ihmismäärä (KKO 2014:11), mutta seitsemän ei sitä vielä ole (KKO 2019:75).

18. Myös KKO on itse asiassa pitänyt tekoa sangen vakavana, sillä se on alentanut A:n rangaistusta vain hieman, eli 4 vuodesta 3 vuoteen 8 kuukauteen. Tavallisen tuhotyön rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen, törkeän tuhotyön puolestaan kahdesta vuodesta kymmeneen vuoteen.

19. Minusta vaikuttaa melko kummalliselta, että tapauksessa 2019:74 KKO piti  päin punaista ajamista keskellä yötä hiljaisella katuosuudella törkeänä liikennerikoksena, vaikka syytetyn menettelystä ei ollut aiheutunut minkäänlaista konkreettista vaaraa, kun tapauksessa 2019:75 sitä vastoin hyvin vakavaa ja tuhoisaa tuhotyötä (murhapolttoa) ei pidetty törkeänä, vaikka nyt syytetyn menettelystä aihetui todella vakavaa konkreettista hengen tai terveyden varaa talon seitsemälle ihmisille.

20. Mutta sattuuhan näitä - näköjään paremmissakin perheissä!

163. KKO 2019:74. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Punaiset liikennevalot

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi eilen antamallaan ennakkopäätöksellä (KKO 2019:74), että yöllä Helsingissä vilkkaasti liikennenöidyissä ristetyksissä punaisten liikennevalojen palaessa kahdesti ajosuunnassaan oikealle kääntynyt autoilija syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, vaikka hänen menettelystään ei ollut aiheutunut konkreettista vaaraa.

2. Syytetty A oli anastanut ensin Käpylässä sijaitsevalta huoltoasemalta polttoainetta tankkaamalla henkilöauton, mutta jättäen ostoksensa maksamatta. 

3. A oli ajanut Mäkeläkadulle ja kiihdyttänyt autonsa vauhtia  huomattuaan, että poliisi oli lähtenyt seuraamaan häntä. Takaa-ajo ei ilmene KKO:n ratkaisuselosteesta, mutta tiedotusvälineissä on kerrottu näin.

4. Poliisin mukaan A oli kääntynyt kahdessa risteyksessä kulkusuunnassaan oikealle, vaikka liikennevalo-opastin oli kummallakin kerralla näyttänyt punaista valoa. Poliisi sai A:n kiinni erään asuinrakennuksen piha-aluuelta, jonne tämä oli autonsa ajanut.

5. Syyttäjä vaati Helsingin käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta rikoslain (RL) 23 luvun 2 §:n nojalla törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. A  katsoi syyllistyneensä ainoastaan tavalliseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen (RL 23:1).

6. Helsingin käräjäoikeus ratkaisi asian  tuomiolla 30.5.2017. Käräjäoikeus käsitteli asian yksijäsenisessä kokoonpanossa, johon kuului vain käräjänotaari. Tämän enempää emme sitten tiedäkään käräjäoikeuden rakaisusta, sillä jostakin syystä KKO:n ratkaisuselosteesta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksesta ja perusteluista ei mainita mitään. Tämä on KKO:n käytännössä varsin poikkeuksellinen ilmiö.

7. Joka tapauksessa käräjäoikeuden tuomiosta tehtiin valitus Helsingin hovioikeuteen. KKO:n ratkaisuselosteesta ei ilmene, hakiko muutosta syyttäjä vai syytetty A.

8. Helsingin hovoikeus antoi asiassa tuomion 29.1.2018.  Ratkaisun mukaan A oli syyllistynyt ensin Käpylässä  polttoaineen näpistykseen. Tämä jälkeen hän oli syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden varantamiseen, kun hän oli jättänyt noudattamatta liikennevalo-opastimen osoittaman pysähtymisvelvollisuuden kääntymällä kulkusuunnassaan oikealle liikennevalojen näyttäessä punaista valoa, ensin Vaakalinnuntien ja Mäkeläkadun risteyksessä ja toisen kerran Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä. Hovioikeus tuomitsi An mainituista rikoksista yhteiseen 60 päiväsakkoon ja ajokieltoon.

9. KKO myönsi A:lle marraskuussa 2018 valitusluvan koskemaan sitä kysymystä, oliko A:n menettely liikenteessä olut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai turvallisuudelle.

10. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja hänen katsotaan syyllistyneen ainoastaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. A vetosi siihen, että hän oli kuljettanut autoa yöllä, eikä tiellä ollut tuolloin muuta  liikennettä. A:n mukaan myös keli ja näkyvyys olivat olleet hyvät.

11. Voidaan pohtia, miksi KKO itse asiassa myönsi A:lle valitusluvan.  Tapaus vaikuttaa melko selvältä ja yksinkertaiselta. Ilmeisesti osasyynä luvan myöntämiseen oli se, että liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sen törkeästä tekomuodosta on niukasti KKO:n ratkaisuja; KKO toteaa tämän ratkaisun kappaleessa 6. KKO mainitsee kolme ennakkopäätöstä, joista yksikään ei ole koskenut päin punaisia likennevaloja ajoa; KKO 1991:29, 1991:80 ja 2010:19.

12. Toinen syy valitusluvan myöntämiseen on ilmeisesti se, että poliisi on viime aikoina valittanut julkisuudessa toistuvasti päin punaisia valoja ajamisen lisääntyneen merkittävällä tavalla. KKO on siten halunnut ottaa omalta osaltaan kantaa tilanteeseen ja muistuttaa ennakkopäätöksellään, että punaista liikennevaloa päin ajaminen voidaan rangaista törkeänä liikkenneturvallisuuden vaarantamisena.

13. Kysymyksessä oleva tapaus ei ole kuitenkaan kovin sopiva  ennakkopäätöksen kohteena. Se koski takaa-ajoa, jossa poliisi on lähtenyt seuraamaan keskellä yötä huoltoasemalla polttoainetta autoonsa tankannutta ja näpistyksestä epäiltyä autoilijaa. Voidaan väittää, että jos näin ei olisi tapahtunut, A ei olisi syyllistynyt päin punaisia valoja ajamiseen. Niin tai näin, mutta myös olosuhteet ovat muutenkin olleet epätavalliset, sillä ajo on tapahtunut öiseen aikaan kaduilla ja risteyksissä, joissa ei ole ollut minkäänlaista muuta liikennettä tai jalankulkijoita taikka pyöräilijöitä  lähistöllä.

14. Tutkittuaan asian KKO päätyi yksimielisesti samaan lopputulokseen kuin hovioikeuskin, jonka antama tuomio jäisi siis pysyväksi. KKO on tiivistänyt jurisdien päättelynsä perustelukappaleissa 17 ja 18 näin:

(kappale 17) "Korkein oikeus katsoo, että A:n menettelyyn on edellä todetun mukaisesti sisältynyt merkittävä vakavan vahingon mahdollisuus, sillä menettelystä mahdollisesti aiheutuneen törmäyksen tai muun onnettomuuden seuraukset olisivat voineet olla tilanteessa vakavat. Vahinkoseurauksen todennäköisyyttä arvioitaessa on puolestaan otettava huomioon se, että A on laiminlyönyt punaisen liikennevalo-opastimen osoittaman pysähtymisvelvollisuuden kahteen kertaan, sekä se, että kohdassa 12 kuvatun kaltaisissa risteyksissä vahingon todennäköisyyttä ei tapahtuma-aikanakaan voida pitää vähäisenä."

(kappale 18)  "A on kuljettanut autoa siten, että hän on kääntynyt kaupunkialueella sijaitsevissa suurissa ja vilkkaasti liikennöidyissä risteyksissä, joissa on tyypillisesti liikennettä myös yöaikaan, kulkusuunnassaan oikealle liikennevalo-opastimen näyttäessä punaista valoa. Näin menettelemällä hän on vaarantanut liikenneturvallisuuden jättämällä kahdesti noudattamatta liikennevalo-opastimen osoittaman pysähtymisvelvollisuuden. Korkein oikeus katsoo, että A:n rikos on edellä mainituilla perusteilla ollut kokonaisuutena arvioiden omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa muiden tienkäyttäjien hengelle tai terveydelle. Hän on siten syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen."

KKO:n ratkaisuseloste 


15. KKO:n ratkaisu on herättänyt julkisuudessa myös arvostelua. Itse pidän ratkaisua toki oikeana, mutta kuten edellä totesin, tapaus ei ole erityisen hyvä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan ennakkopäätöksen kohteena siksi, että se koskee varsin epätyypillistä tilannetta, so. öistä takaa-ajoa kaduilla, joilla ei ole ollut muuta liikennettä eikä myöskään jalankulkijoita tai pyöräilijöitä.

16. KKO:n ratkaisukokoonpanoon kuuluivat jäsenet Kantor, Hirvelä, Leppänen, Välimaa ja Tapani. Varsin arvovaltaista väkeä siis, mm. kolme oikeustieteen tohtoria, joista yksi eli Jussi Tapani on toiminut aiemmin rikosoikeuden professorina.

17. KKO:n perusteluissa olisi ollut kyllä ehdottomasti syytä mainita, että autolija oli syyllistynyt punaisia liikennevaloja päin ajamiseen tilanteessa, jossa poliisi ajoi häntä takaa polttoaineen anastuksesta epäiltynä. Ei vaikuta hyvältä, että tapaustiedoista saadaan lisäselvyyttä ainoastaan median välityksellä.

Lisäys 7.9.

Tapauksen ilmeisesti tunteva VT Mikko Rudanko kertoi eilen Twitterissä näin: 

"Tämä selittyy ehkä sillä, että käräjäoikeus hylkäsi syytteet, koska oli mahdollista, että tekoihin oli syyllistynyt joku muu kuin syytetty. Siksi käräjäoikeuden tuomio perusteluineen ei liene ollut merkittävä tämän ennakkopäätöskysymyksen (oliko vaarantaminen törkeää) kannalta". 

Rudanko jatkaa toisessa twiitissään: "Se olisi ehdottomasti selkeintä. Mutta ainakin hovioikeuden tuomion perusteella A on ajanut päin punaisia valoja jo ennen kuin poliisi on (epäonnistuneesti) lähtenyt ajamaan takaa A:ta, ja hovioikeus on hyväksynyt siis tämän vartijan todistelun päin punaisia valoja ajamisesta".

162. Jälleen jatkokäsittelylupaa koskeva ennakkopäätös (KKO 2019:73)

1. Rakennusurakan tilaaja (B Oy) oli Vantaan käräjäoikeudessa vaatinut urakoitsijan (A Oy) vahingonkorvauskanteen hylkäämistä sillä perusteella, että urakoitsija oli menettänyt puhevaltansa, koska kanteessa tarkoitettu vaatimus oli esitetty vasta rakennusurakan yleisissä sopimusehdoissa tarkoitetun taloudellisen loppuselvitystilaisuuden jälkeen. Asianosaiset olivat erimielisiä siitä, oliko taloudellinen loppuselvitys päättynyt 12.9.2013 vai oliko loppuselvitystä jatkettu sen jälkeen järjestetyissä kokouksissa 17.12.2013 ja 9.1.2014.

2. Käräjäoikeus (käräjätuomari Marja Terttu Mälkki) katsoi näytetyksi, että taloudellista loppuselvitystä oli jatkettu kahdessa myöhemmässä kokouksessa. Käräjäoikeuden mukaan urakoitsijan vaatimus oli siksi esitetty ajoissa. Käräjäoikeus hyväksyi urakoitsijan ajaman kanteen; tuomio annettu 16.3.2018.

3. Tilaaja valitti hovioikeuteen. Valituksen mukaan 12.9.2013 pidetyn tilaisuuden pöytäkirjasta ja urakoitsijan edustajan käräjäoikeudessa kertomasta ilmeni, että loppuselvitystilaisuus oli pidetty 12.9.2013 eikä sen jatkamisesta myöhemmin ollut sovittu.

4. Helsingin hovioikeus (jäsenet Liisa Lehtimäki, Kristiina Harenko ja Silja Leino) ei myöntänyt tilaajalle jatkokäsittelylupaa; päätös 4.7.2018 (taltionumero 1400, diaarinro S2018/554).

5. Korkein oikeus myönsi tilaajalle valitusluvan.

6. Korkein oikeus katsoi tänään antamallan päätöksellä (KKO 2019:73), että tilaajan valituksen johdosta hovioikeudessa ei ollut ollut kysymys yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta ja ettei hovioikeus ollut voinut käräjäoikeuden tuomion ja valituksen perusteella pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisu loppuselvityksen jatkumisesta 12.9.2013 jälkeen oli oikea. Hovioikeuden olisi siksi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

7. KKO kumosi hovioikeuden päätökse ja palautti asian Helsingin hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa valituksen käsittelyä.

8. KKO:sa äänestys 4-1. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Jukka Sippo, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo ja Juha Mäkelä. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mika Huovila katsoi - huomiota herättävän pitkissä perusteluissaan -  ettei ollut syytä muuttaa hovioikeuden ratkaisua.

Ratkaisuseloste KKO 2019:73

9. Todella seikkaperäiset ovat kyllä myös KKO:n enemistön perustelut, vähempikin olisi aivan hyvin riittänyt!

10. KKO:n eilen virkaansa astunut presidentti Tatu Leppänen muistutti kaksi viikkoa sitten HS:n haastattelussaan, että perustelujen seikkaperäisyydessä ja laajuudessa on menty jo liian pitkälle. Tästä minäkin, joka toimin aikoinaan eli v. 1998 Tatu Leppäsen virallisena vastaväittäjänä, olen huomauttanut tuomioistuimia - myös KKO:ta (!) - monta kertaa viimeisten kolmen tai neljän vuoden kuluessa.

11. Kummallista! Vielä  reilu 10 vuotta sitten patistelin KKO.ta tuon tuostakin perustelemaan ennakkopäätöksensä tarkemmin ja laajemmin, mutta nyt kehitys on keikahtanut toiseen ääripäähän: KKO:ta saa aivan tosissaan toppuutella liian laajoista perusteluista!

12. Niin pitkiä perusteluja, joita tämäkin ratkaisu (KKO 2019:73) sisältää,  on asianosaisten ja ulkopuolisen lukijan vaikea väsähtämättä seurata ja lukea. On selvää, että tarpeettoman ylipitkät perustelut vaikeuttavat perustelujen ja koko ratkaisun  ymmärrettävyyttä.

13. Asiallisesti KKO:n ko. ratkaisu on aivan selvä ja ok. Näyttää edelleen siltä, että hovioikeudet  hyödyntävtä jatkokäsittelyluvan hylkäämismahdollisuutta aika paljon työtaakkansa keventämistarkoituksessa. Kun tutkintalupaa ei myönnetä, hovoikeus pääsee valituksen käsittelystä lähinnä pelkällä "säikähdyksellä". Luparatkaisua ei tarvitse asiallisesti edes millään tavalla perustella. Hovioieuden työ on tältä osin "helppoa kuin heinänteko".

14. KKO:een tehdään vuosittain useita satoja valituslupahakemuksia ja valituksia ratkaisuista, joilla hovioikeudet ovat evänneet jatkokäsittelyluvan. KKO myöntää ko. valituslupia arvioni mukaan noin 20 kappaletta joka vuosi. Vain osa ratkaisuista julkaistaan ennakkopäätöksinä Finlexissä ja KKO:n kotisivulla, loput ratkaisut löytyvät kohdasta "muut ratkaisut".

15. Sinä aikana, jolloin jatkokäsittelylupa on ollut laissa, eli vuosina 2012-2019, KKO on antanut peräti 42 jatkokäsittelylupaa koskevaa ennakkopäätöstä. Mutta mikään ei tunnu tepsivän, sillä hovioikeudet hylkäävät ko. hakemuksia edelleen melko suruttomasti ja KKO:n antamista ennakkopäätöksistä piittaamatta.

16. Osasyy on laissa, joka on entisestään vain laajentanut jatkokäsittelyluvan soveltamisalaa etenkin rikosasioissa. Luvan myöntämisen ehdot on laadittu varsin tiukoiksi. Tämäkään ei vielä riitä, sillä hovioikeudet tulkitsevat ko. säännöksiä valittajien vahingoksi vielä tiukemmin kuin mitä eduskunta tai hallitus lakiesityksessään ovat edellyttäneet. Luvan saaminen on usein todella työn ja tuskan takana.

17. Tällainen lainsäädäntö ja sen valittajien vahingoksi hovioikeuksissa tapahtuva tulkinta ja soveltaminen nakertaa tietenkin valituksen tekijöiden oikeusturvaa. Lakia pitäisi järkevöittää, ei entisestään vain tiukentaa!

18. Näyttää siltä, että Ruotsissa ja sen laissa (RB)  kaikki on tässä(kin) suhteessa toisin ja ihmisten oikeusturvaa ajatelleen paljon paremmin kuin Suomessa. Tutkintaluvan (prövningstillstånd) soveltamisala on paljon kapeampi kuin jatkokäsittelyluvan soveltamisala Suomen laissa. Toiseksi luvan myöntämisen ehtoja ei ole säädetty niin tiukoiksi kuin meillä oikeusdenkäymiskaaren (OK) 21 luvun 11 §:ssä on tehty.

161. Tuomiovirhekantelun määräaikaa ei voida palauttaa (KKO 2019:68)

1. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on 24.5.2017 tuominnut A:n ja B:n kummankin törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta 2 vuoden ja 3 kuukauden vankeusrangaistukseen, korvausvelvollisiksi rikoksilla aiheutetuista vahingoista ja liiketoimintakieltoon.

2. Itä-Suomen hovioikeus on 6.2.2018 antamallaan tuomiolla alentanut A:n ja B:n rangaistukset kahteen vuoteen vankeutta ja alentanut vahingonkorvausten määriä pysyttäen käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muilta osin voimassa. Korkein oikeus (KKO) on 16.4.2018 hylännyt A:n ja B:n hovioikeuden tuomiota koskeneet valituslupahakemukset.

3. A ja B ovat hakemuksessaan KKO:lle 18.2.2019 pyytäneet, että heille palautetaan hovioikeuden tuomiota koskevan kantelun määräaika, joka oli päättynyt 16.10.2018.

4. Määräaika tuomiovirhekantelun tekemiseen on 6 kuukautta siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman (OK 31:3.2).

5. A ja B ovat kantelussaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla vaatineet, että hovioikeuden tuomio poistetaan, koska hovioikeus oli syyllistynyt menettelyvirheisiin. A ja B ovat katsoneet, että hovioikeuden olisi pitänyt pääkäsittelyn täydentämisen asemesta jatkaa pääkäsittelyä tai toimittaa uusi pääkäsittely. Lisäksi hovioikeuden olisi tullut kyselyoikeutta käyttäen selvittää tarkemmin syyttäjän ja Verohallinnon epäselviä lausumia.

6. Oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 17 §:n mukaan sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.

7. KKO totesi perusteluissaan ensiksi, että se on ratkaisussaan KKO 2003:20 katsonut, että määräaika lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevan hakemuksen tekemiselle ei ollut palautettavissa. KKO totesi tuolloin perusteluissaan muun ohella, että mahdollisuutta ylimääräiseen muutoksenhakuun on vastapuolen oikeusturvaan ja oikeusrauhaan liittyvien näkökohtien vuoksi rajoitettu ajallisesti. Ylimääräiselle muutoksenhaulle asetetun määräajan palauttaminen olisi ristiriidassa niiden tavoitteiden kanssa, joihin määräaikojen säätämisellä oli pyritty. OK 31 luvun 17 §:ää oli perusteltua tulkita siten, että muutoksen hakemisella tarkoitetaan lainkohdassa vain säännönmukaista muutoksenhakua.

8. KKo totesi nyt perusteluissaan, että mainitussa ratkaisussa esitetyt näkökohdat koskevat vastaavasti myös tuomiovirhekantelua. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin myöskään sen vuoksi, että kantelua koskevat tuomion purkamista tarkoittavaa hakemusta lyhyemmät määräajat. KKO katsoi näin ollen, ettei OK 31 luvun 17 §:n nojalla voida palauttaa määräaikaa lainvoiman saanutta tuomiota koskevan tuomiovirhekantelun tekemistä varten. Hakemus on siten menetetyn määräajan palauttamista koskevan vaatimuksen osalta jätettävä tutkimatta.

9. Koska A:n ja B:n kantelua ei ollut tehty OK 31 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisessa kuuden kuukauden määräajassa eikä määräaikaa kantelun tekemiselle voida palauttaa, KKO jätti hakemuksen tutkimatta. Asian ratkaisivat oikeusneuvokset Ari Kantor, Mika Huovila, Tatu Leppänen, Juha Mäkelä ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijänä toimi Timo Saranpää.

KKO:n ratkaisuseloste

10. KKO:n kantaa, jonka mukaan tuomiovirhekantelun tekemiselle säädettyä määräaikaa ei voida palauttaa, on noudatetttu jo vanhastaan. Ehdottomana pääsääntönä on ollut, että palautettavissa ovat vain prosessuaaliset, mutta eivät aineelliset määräajat.

11. Tästä on vedetty oikeuskirjallisuudessa ja -käytänössä se nyrkkisääntö, että palautettavissa ovat oikeudenkäynnin jatkamista, mutteivät sen aloittamista tarkoittavat määräajat. Tyypillisesti palautettavissa ovat varsinaista muutoksenhakua (valitusta) koskevat määräajat. Sen sijaan ylimääräistä muutoksenhakua koskeva määräaika ei ole palautettavissa. Tästä on selkeä ennakkopäätös KKO 2003:20 tuomiopurun osalta.

12. Toisaalta on syytä huomata, ettei määräajan palauttamista koskevassa OK 31 luvun 17 §:ssä tehdä eroa varsinaisen ja ylimääräisen muutoksenhaun osalta, vaan siinä puhutaan vain oikeudesta hakea muutosta ja sitä koskevan määräajan palauttamisesta.

13. Uudemmassa oikeuskirjallisuudessa onkin katsottu, että tuomiovirhekantelun 6 kuukauden ja menettyn määräajan palauttamisen 30 päivän määräaikojen pitäisi olla palautettavissa. Näin professori Erkki Havansi monumentaalisessa tutkimuksessaan Määräajat ja  oikeudenkäynti (2004) s. 221. Saman käsityksen ovat de lege ferenda eli säädettävää lakia silmällä pitäen esittäneet kirjassaan Muutoksenhaun pääpiirteet (1998, s. 165-167) myös Tatu Leppänen ja Asko Välimaa, jotka sivumenen sanoen toimivat nykyisin molemmat KKO:n jäseninä. Havansi, Leppänen ja Välimaa ovat katsoneet, että de lege ferenda myös materiaalisten määräaikojen tulisi olla palautuskelpoisia.

14. Erkki Havansi on perustellut kantaansa, kuten yleensä aina, erinomaisen hyvin. Hän on vedonnut muun ohella siihen, että tuomiovirhekantelussa, josta nyt siis on kyse, liikutaan yleensä prosessuaalisiksi katsottavien raskaiden menettelyvirheiden tyypistössä, johon nähden 6 kk:n aika ei ole vielä kohtuuttoman pitkä aika vastapuolenkaan oikeusturvan kannalta. Rikosjutuissa tuomiovirhekantelua hakee useimmiten, ei syyttäjä tai asianomistaja, vaan rangaistukseen tuomittu syytetty.

15. Erkki Havansin esittämän kannan  hyväksyminen merkitsisi kuitenkin huomattavan selkeää poikkeusta vusikymmeniä käytännössä noudatetusta tulkinnasta. Tämä lienee suurin syy siihen, että KKO on halunnut pysyä edelleen vanhassa ja tiukassa tulkinnassa, jonka mukaan kaikkien OK 31 luvussa mainittujen ylimääräisten muutoksenhakukeinojen määräajat ovat palautuskelvottomia.

16. KKO on perustellut (kappale 4) kannanottoaan lähinnä tarkoituksenmukaisuussyillä ja tavalla, jota voidaan pitää tavoitteellisen tai teleologisen tulkintametodin omaksumisena.

17. Asia on ratkaistu KKO:ssa kokoonpanossa, joka herättänee arvostusta myös oikeustieteellisten tiedekuntien piirissä. Viidestä jäsenestä nimittäin neljä on väitellyt aikoinaan oikeustieteen tohtoriksi: Huovila, Leppänen, Mäkelä ja Tammi-Salminen; Huovilan ja Leppäsen "leipälaji" on sitä paitsi nimenomaan prosessioikeus. Myös asian esittelijänä toiminut Timo Saranpää on prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori. Kuriositeettina voidaan mainita, että olin vuonna 1998 Tatu Leppäsen väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä ja että toimin Timo  Saranpään väitöstutkimuksen työnohjaajana. Vielä sen verran, että Tatu Leppänen on toiminut Mika Huovilan väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä. Mika Huovila puolestaan oli KKO:n kokoopnaossa, joka esitti Tatu Leppäsen nimittämistä KKO:n jäseneksi.

18. Todetakoon vielä - ikään kuin hyväksi lopuksi - että Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi niin ikään prosessioikeudesta ja tarkemmin sanottuna todistusoikeuden alalta, on kantelun johdosta 28.12.2018 antamassaan ratkaisussa arvostellut sangen voimakkaasti Itä-Suomen hovioikeuden edellä mainittua 6.2.2018 antamaa tuomiota ja siihen johtanutta menettelyä.  Apulaisoikeusasiamies on kritisoinut myös Etelä-Karjalan käräjäoikeuden saman syyteasian käsittelyssä omaksumaa menettelyä ja sen tuomion perusteluja toisessa ratkaisussaan.

19. Vielä yksi havainto.  Kuten Twitterissäkin joku on pannut merkille, ratkaisun KKO 2019:68 perustelut eivät ole niin seikkaperäiset kuten viime aikoina KKO:n perustellut ovat muutoin yleensä lähes olleet. Tämä pitää paikkansa.

20. Olen itse ainakin parin kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana blogikirjoituksissani, jotka koskevat KKO:n ennakkopäätösten kommentointia, yrittänyt kiinnittää  (KKO:ta ja muidenkin yleisten tuomioistuinten) huomiota siitä, että ratkaisujen perustelut eivät saisi olla kovin tai liian laajoja ja seikkaperäisiä, koska tämä saattaa haitata perustelujen ymmärrettävyyttä. tai ainakin hanjkaloittaa perustelujen luettavuutta. Näköjään KKO:ssa tämä viesti on huomattu, sillä KKO:n 1. syyskuuta virassaan aloittava uusi presidentti Tatu Leppänen on tänään puuttunut samaan asiaan.

21. Tatu Leppänen lausuu tänään Helsingin Sanomien haastattelusssa: näin "Ratkaisut alkavat olla jo niin seikkaperäisiä, että pihvi alkaa kadota". Hän jatkaa: "Tuomareilla pitäisi olla aikaa kiteyttää asia. Me korkeimmassa oikeudessa olemme tässä suhteessa onnellisessa asemassa, pystymme satsaamaan esitystapaan".

22. Naulan kantaan, Herra Presidentti!

23. Huomautan tosin siitä, että liiallinen seikkaperäisyys on vaivannut myös KKO:n useimpia viime vuosina antamia ennakkopäätöksiä. KKO ei ole kyennyt tai halunnut kieteyttää tarpeeksi sanomaansa. Se voisi ottaa tässä suhteessa esimerkkiä Ruotsin korkeimmasta oikeudesta, jossa osataan perustelujen kiteyttäminen selvästi paremmin. Tämä on parantanut HD:n perustelujen luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.

24. Todettakoon vielä, että A ja B hakivat KKO:lta myös Itä-Suomen hovioikeuden 6.2.2018 antaman tuomion purkamista. KKO on tutkinut purkuhakemuksen, mutta hylännyt sen, koka hovioikeuden menettelyssä ei havaittu olleen kyse OK 31luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta. Purkuasian käsittelystä ei ole otettu minkääänlaista mainintaan KKO:n ratkaisuselosteeseen.