torstai 28. tammikuuta 2021

222. Väitöskirja todistelunrajoitteista rikosprosessissa

                                                              

1. Kuten edellisessä blogijutussa mainitsin, oikeustieteen maisteri Jurkka Jämsän väitöstilaisuus pidettiin 22. tammikuuta Vaasan hovioikeudessa. Silloin esitettiin Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella tarkastettavaksi Jämsän väitöskirja Oikeudelliset todistelunrajoitukset rikosasiassa.

2. Väitöstilaisuus oli etätapahtuma, jota oli mahdollista seurata verkossa. Tilaisuus pidettiin hovioikeuden täysistuntosalissa, jossa oli ilmeisesti jonkin verran myös yleisiöä väitöstä seuraamassa. Virallisena vastaväittäjänä toimi oikeustieteen tohtori, dosentti ja Pirkanmaan käräjäoikeuden käräjätuomari Antti Tapanila, joka oli saapuvilla tilaisuudessa. Väitöstilaisuuden avannut ja kustoksena toiminut prosessioikeuden professori Tuula Linna sen sijaan osallistui tapahtumaan videoyhteyden välityksellä Helsingissä.

3. Tilaisuus oli järjestetty Vaasan hovioikeuteen siksi, että Jurkka Jämsä työskentelee hovioikeudessa; hänet nimitettiin hovioikeuden asessoriksi tämän vuoden alusta lukien. Jämsä on 31 -vuotias, mutta nuoresta iästään huolimatta hän on ennättänyt toimia lyhyitä aikoja myös ma. hovioikeudenneuvoksena. Löysin Jämsän kuvan netistä, se on tämän jutun alussa.

4. Väitöskirjan esipuheesta ilmenee, että Jurkka Jämsä on askarrellut todistamisrajoitteiden tai -kieltojen parissa jo aika kauan. Hänen mielenkiintonsa teemaa kohtaan heräsi nimittäin jo opiskeluaikana, jolloin hän osallistui todistusoikeuden seminaariin. Pohdinnat laajenivat maisterintutkielmaksi, joka julkaistiin vuonna 2015 Helsingin yliopiston Confict Management Instituutin julkaisusarjassa nimikkeellä Hyödyntämisrajoitusten vaikutus näyttöharkinnassa. Jämsä valmistui oikeustieteen maisteriksi vuonna 2014, Vaasan hovioikeudessa hän on työskennellyt esittelijänä muutaman vuoden.

5. Jämsän väitöskirja on keskimääräistä selvästi laajempi, sillä se käsittää melko tarkkaan 500 sivua.  Vastaväittäjä Antti Tapanila kiinnitti asiaan huomiota. Tutkimuksen laajuutta puoltaa todistamiskieltojen laaja ja monenlaisia tilanteita koskeva sääntely, jossa on tehty lukuisia poikkeuksia erityistilanteita silmällä pitäen. Oman lisänsä "soppaan" tuovat vielä todistamiskieltoihin liittyvät hyödyntämiskiellot.  Todistamiskieltojen tukinnassa on otettava huomioon myös korkeimman oikeuden ennakkopäätökset, joita on aihepiiristä annettu runsaasti, samoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) laajaksi paisunut ratkaisukäytäntö. Väittelijä olisi voinut keskittyä tutkimuksessaan vain tiettyyn tai joihinkin todistamiskieltoihin. Toisaalta todistamiskiellot muodostavat siinä määrin yhtenäisen kokonaisuuden, että tutkimuksen rajoittaminen tällä tavalla ei olisi ollut luonteva vaihtoehto.

6. Jämsän mukaan todistelunrajoitteita on Suomessa käsitelty verrattain vähän. Itse kuitenkin sanoisin, että todistamiskieltoja on tutkittu ja niistä on kirjoitettu meillä melko paljon ja ulkomailla vielä enemmän. Teemasta on 1970 -luvun loppupuolella ilmestynyt kahtena niteenä ilmestynyt Lauri Hormian oivallinen väitöskirja Todistamiskielloista rikosprosessissa I (1978) ja seuraava vuonna suppeampi toinen osa; ensimmäisessä osassa on hieman yli 400 sivua. Hormia näyttää ollen aikaansa edellä, sillä vielä ilmestymisajankohtana hänen väitöstutkimuksensa ei saanut ansaitsemaansa arvostusta; väitöskirjan merkitys havaittiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.

7. Pasi Pölösen väitöskirjassa Henkilötodistelu rikosprosessissa  (2003) on myös laaja todistamiskieltoja koskeva esitys. Vuonna 2015 ilmestyneessä Pasi Pölösen ja Antti Tapanilan kirjassa  Todistelu oikeudenkäynnissä on liki 120 sivun pituinen luku todistamis- ja hyödyntämiskielloista; samoja kysymyksiä on käsitelty myös Dan Fränden ja Jaakko Raution kirjassa Todistelu, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari (2016). Tieteellisistä artikkeleista on syytä mainita Juhana Riekkisen lähes satasivuinen kirjoitus Todisteiden hyödyntämiskiellot rikosprosessissa (2014), joka on julkaistu Oikeustiede-Jurisprudentia -kokoomateoksessa. Saksassa, Ruotsissa ja Britanniassa ja monissa muissakin maissa on ilmestynyt runsaasti todistamiskieltoja koskevia monografioita ja artikkeleja. Ruotsalaisen Ulf Lundqvistin väitöskirja Bevisförbud ilmestyi vuonna 1998.

8. Kuten edellisestä kappaleestakin ilmenee, termi todistamiskiellot on vakiintunut ja otettu yleiseen käyttöön niin Suomessa kuin muissakin vertailumaissa. Tähän nähden on hieman yllättävää, että Jurkka Jämsä on lanseerannut uuden käsitteen, sillä hän puhuu todistamiskieltojen sijasta todistelunrajoitteista. Hän on kyllä perustellut muutosta, mutta minusta perustelut eivät ole kovin vakuuttavia. Se, että kaikki todistamiskiellot eivät ole ehdottomia, vaan joustavia, ei ole perusteltu syy luopua käyttämästä termiä todistamiskiellot. Käsite todistelunrajoiteet voidaan sitä paitsi sekoittaa OK 17 luvun 8 §:ssä säädettyyn todisteiden torjumiseen, jossa on nimenomaan kysymys todistelun rajoittamisesta; niissä ei kuitenkaan ole kyse todistamiskielloista tai Jämsän lanseeraamista todistelunrajoitteista. 

9. Pysykäämme siis edelleen käsitteessä todistamiskiellot! Käsitettä todisteiden hyödyntämiskiellot Jämsä ei ole halunnut muuttaa ja kutsua niitä hyödyntämisrajoitteiksi. Sanan "oikeudelliset" olisi minusta voinut jättää väitöskirjan nimestä pois, sillä lukijat ymmärtävät kyllä muutenkin, että tutkimuksessa ei ole kyse tosiasiallisista, vaan nimenomaan oikeudellisista eli normatiivista todistamiskielloista tai -rajoitteista.

10. Väitöskirjassa käydään läpi, selostetaan sekä asiantuntevasti analysoidaan ja kommentoidaan suuri määrä KKO:n ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja. KKO:n ratkaisuja on noin 70 ja EIT:n ratkaisuja peräti 140 kappaletta. Lisäksi kirjassa mainitaan ja osin selostetaan myös hovioikeuksien sekä Ruotsin, Norjan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen korkeimpien oikeuksien päätöksiä; näitä on yhteensä noin 50. Yksi selvä puute tässä suhteessa kuitenkin on. Nimittäin se, että oikeustapaushakemistossa ei mainita kirjan sivua tai sivuja, joissa kutakin ratkaisua on selostettu ja kommentoitu. 

11. Yksi esimerkki tästä. Väitöstilaisuuden alkupuolella väittelijä ilmoitti pitävänsä ennakkopäätöstä KKO 1995:66 jotenkin kyseenalaisena mainitsematta väitöskirjan  jaksoa tai sivua, jossa kyseistä ratkaisu on kommentoitu. Kun oikeustapaushakemistossa ei mainita sivumeroa, josta tämä ilmenee, minulta kesti aika kauan selailla kirjaa ennen kuin löysin mainiitut kohdat. Minusta ja monista muistakaan kirjoittajista kyseisen ennakkopäätös, joka on tehty KKO:n vahvennetussa jaostossa, ei ole lainkaan huono saati epäonnistunut, vaan päin vastoin hyvin perusteltu. Tämän olen maininnut myös kirjoissani ja parissa artikkelissa, mutta tätä väittelijä ei ole ilmeisesti havainnut.

11a. Lisätty 29.1.- Jurkka Jämsän kommentin johdosta löysin nyt myös jakson 6.4.4, jossa hän on aivan asianmkaisesti selostanut  ja analysoinut ennakkopäätöstä KKO 1995:66 sekä maininnut kirjoittajia, mm. minut ja Pasi Pölösen, jotka ovat ratkaisua hyväksyvässä mielessä kommentoineet (sivut 282-289), samoin ratkaisun KKO 2000:71 ja sen johdosta kirjallisuudessa käydyn monipuolisen keskustelun.

12. Tätä lyhyttä kirjoitusta ei ole tarkoitettu Jurkka Jämsän väitöskirjan arvioinniksi tai kritiikiksi, vaan lähinnä vain ilmoitukseksi uuden prosessioikeudellisen väitöskirjan on ilmestymisestä. Tieteellisen arvion väitöskirjasta saamme aikanaan lukea Lakimies -lehdessä julkaistavasta vastaväittäjä Antti Tapanilan lausunnosta. Minulla olisi toki muutakin  - lähinnä etenkin positiiivista - sanottavaa väitöskirjasta, mutta lyhyessä blogijutussa tämä ei ole mahdollista. Kaiken kaikkiaan pidän Jurkka Jämsän väitöskirjaa varsin korkeatasoisena todistusoikeudellisena tutkimuksena.

13. Annetaan lopuksi väittelijän itse kertoa, mistä hänen väitöskirjassaa lyhyesti sanottuna on kysymys. Tämä lausuma Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan verkkosivuilta:

”Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa” on oikeustieteellinen väitöstutkimus, jossa tarkennetaan todistusoikeuden käsitteistöä ja yleisiä oppeja jäsentämällä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä kehittyneitä periaatteita todistelunrajoitteista ja todisteen hyödyntämiskielloista suhteessa uudistettuihin, kansallisiin todistelua rajoittaviin säännöksiin. Keskeinen väite on, että riittävän kuvaavaa ei enää ole erottaa todistamiskieltoja ja todisteiden hyödyntämiskieltoja todistelun vapaudesta. 

Perustana ehdotetulle käsitteistölle on neljän kaikille todistelunrajoitteille tyypillisen ominaisuuden erottaminen. Todistelunrajoitteilla on jokin tarkoitus eli funktio sekä kohde. Lisäksi ne voivat olla eri tavoin joustavia tai ulottua todistelumenettelyn eri vaiheisiin. Näiden ominaisuuksien eli funktion, kohteen, joustavuuden ja ulottuvuuden perusteella voidaan kuvata todistelunrajoitteiden toimintatapaa. Rajoitteita voidaan erottaa toisistaan ja tyypitellä sen mukaan, miten niiden ominaisuudet eroavat toisistaan. 

Tutkimuksessa esitetään myös uudenlaista jäsennystapaa sen ratkaisemiseksi, voidaanko todiste ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa. Muistisäännön omaisesti tämä on ilmaistu ”kolmen V:n mallina”: Ratkaisu riippuu todistelumenettelyssä tapahtuneen oikeudenloukkauksen vakavuudesta, vaikuttavuudesta ja vakauttamisesta. Esimerkiksi hyvin vakavalla loukkauksella saatua todistetta ei voida hyödyntää lainkaan, kun taas lievempien loukkauksien vaikutukset voivat jäädä vähäisiksi tai niitä voidaan riittävästi vakauttaa, jolloin todisteen hyödyntäminen on sallittua. 

Tutkimuksessa tarkastellaan erilaisia todistelua rajoittavia normeja. Näin pyritään osoittamaan ehdotetun käsitteistön käyttökelpoisuus ja tarpeellisuus. Tarkastelussa on painotettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön merkitystä. Tutkimuksessa esitetäänkin monia siihen perustuvia tulkintakannanottoja, joilla on merkitystä uudistettujen kansallisten todistelusäännösten kannalta".

4 kommenttia:

Jurkka Jämsä kirjoitti...

Hei!

Kiitän kirjani lyhyestä arvioinnista sekä positiivisesta yleisarvosanasta. Haluaisin kuitenkin esittää muutaman lyhyen täsmennyksen silläkin uhalla, että kokonaisarvosana tästä laskee.

1. Mitä tulee todistamiskiellon käsitteeseen, sitä toki puoltaa vakiintuneisuus, joskin esim. Pölösen huomauttamalla tavalla sillä voitaisiin viitata jopa kaikkiin todistelua rajoittaviin normeihin. Käsitettä käytetään kuitenkin yleensä tätä suppeammin. Kuten blogissakin todetaan, esimerkiksi todisteen epääämistä koskevaa OK 17:8:n säännöstä ei ole pidetty todistamiskieltona. Sen sijaan itse luen tuon säännöksen (oikeudelliseksi) todistelunrajoitteeksi (ks. niistä lyhyt alaluku 4.1). Ajatusteni vakuuttavuuteen en ota sen enempää kantaa, mutta totean kuitenkin, että tarkoitukseni on ollut käyttää todistamiskieltoa laajempaa käsitettä (vrt. Hormian "oikeudelliset todistelunesteet").

2. Suuremman pettymyksen blogistille saattaa tuottaa se, että käytän myös termiä hyödyntämisrajoite. Todettakoon, että hieman eri muodossa ("hyödyntämisrajoitus") tämä termi esiintyy jo aikaisemmassa tutkielmassani. Hyödyntämisrajoitteen osalta perustelu on hyvin samankaltainen kuin todistelunrajoitteen, eli käsite on laajempi ja korostaa joustavuutta. Esimerkiksi "ei yksin tai pääasiassa" -tyyppiset lausumat nähdäkseni kyllä rajoittavat todistelun hyödyntämistä, mutta eivät merkitse hyödyntämiskiellon asettamista.

3. Kuten väitöksessä myönsinkin, oikeustapaushakemiston sivunumeroiden puuttuminen on valitettavaa. Ehkä kuivakkaa huumoria sallitaan sen verran, että lupaan yrittää korjata asian seuraavassa painoksessa. Blogissa mainitun ratkaisun KKO 1995:66 osalta totean, että sekä prosessioikeustieteessä korkealle arvostetun blogistin että työnohjaajani Pasi Pölösen omaani nähden eri suuntaisia näkemyksiä selostetaan alaluvussa 6.4.2, jossa tarkastellaan lähiomaissuojan ulottuvuutta. En tietenkään väitä, ettäkö nämä näkemykset eivät olisi sinänsä hyvin perusteltavissa. Toisaalta ei liene yllättävää, että seison itse mainitussa alaluvussa esittämieni tulkintojen takana. Ehkä tärkeintä lopulta on, että tästä - kuten muistakin todistelun rajoittumisen tilanteista - käydään keskustelua.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kiitti vastakommenteista!

Toki termi todistelunrajoitteet on sinänsä hyvä ja ainakin parempi kuin Lauri Hormian käyttämä käsite "todistelunesteet"! Todistamiskielto/todistamiskiellot on kuitenkin todistusoikeudessa sangen vakiintunut käsite ja sen vuoksi sitä olisi minun mielestäni syytä myös vastaisuudessa käyttää.

Jostakin kohtaa kirjasta olinkin alun perin huomaavinani termin "hyödyntämisrajoite", mutta kun aloin etsiä sitä, en enää löytänyt; asiahakemistosta tuo sivu olisi kuitenkin löytynyt. - Hyödyntämiskielto olisi minusta kyllä edelleen h-rajoitetta passelimpi käsite.

Kun kirja on hyvin laaja - mutta sitä huolimatta sujuvasti kirjoitettu ja erinomaisen huolellisesti argumentoitua analyysiä - en ole lukenut sitä vielä (kään) kokonaan vaan "harpponut" vasta sieltä täältä ikään kuin "maukkaimpia" jaksoja etsien! Siksi en huomannut blogijuttua kirjoittaessani jaksossa 6.4.2 olevaa esitystä sivuilla 283 ss, jossa onkin viitauksia minun ja Pölösen esityksiin. Samoin kuin ratkaisuun KKO 2000:71, joka on hyvin mielenkiintoinen, vaikkakin nyt jo tavallaan oikeushistoriaan kuuluva.

Blogikirjoitukseen poimin vain muutamia lähinnä tutkimuksen käsitteistöön kuuluvia seikkoja ja kysymyksiä. Tarkoitus on esitellä kirjaa oikeusyhteisölle; tämä oli tarkoitus myös blogijutusta twiitatessani.

Unknown kirjoitti...

Jämsän henkilöhistoriasta mainittakoon se, että hän opiskeli aluksi ja myös tutkinnon suorittaen kauppatieteitä Tampereen yliopistossa.

Jurkka Jämsä kirjoitti...

Palaan vielä aikaisempaan kommenttiini sen verran, että oikeustapaushakemistoa on täydennetty sivunumeroilla jo nyt ja hakemisto on lisätty PDF-muotoisena Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen nettisivulle, mistä sen voi ladata ja tulostaa: https://www.lakimiesyhdistys.fi/wp-content/uploads/2021/03/Oikeustapaushakemisto-sivunumeroin-vihkotaitto.pdf (linkki löytyy ainakin nyt myös SLY:n etusivulta).

Tiedosto on toteutettu vihkotaittona, mikä tarkoittaa, että se kannattaa tulostaa kaksipuolisena vaakasuuntaisesti eli arkin lyhyeltä sivulta kääntäen. Taittamalla kolme arkkia keskeltä saa A5-kokoisen vihkosen, joka mahtuu esimerkiksi kirjan väliin.