2. Päijät-Hämeen käräjäoikeus, joka käsitteli jutun lautamieskokoonpanossa, luki 22.11.2017 antamassaan tuomiossa syytettyjen A:n (Oscar) ja B:n (Jarin) syyksi irakilaissyntyiseen asianomistaja C:hen kohdistuneen Lahdessa 3.8.2017 tapahtuneen tapon yrityksen (syytekohta 5) sekä lisäksi Oscarin syyksi afrikkalaistaustaiseen asianomistaja D:hen kohdistuneen laittoman uhkauksen (syytekohta 1) ja ampuma-aserikoksen (syytekohta 6). Tapahtumainkulkua on selostettu tarkemmin jäljempänä mainitussa KKO:n ratkaisuselosteessa.
3. Käräjäoikeus tuomitsi Oscarin hänen syykseen luetuista rikoksista ja täytäntöönpantavaksi määrätystä ehdollisesta vankeusrangaistuksesta yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen sekä Jarin hänen syykseen luetusta tapon yrityksestä 3 vuoden 11 kuukauden 15 päivän vankeusrangaistukseen.
4. Käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen siitä, että Oscarille ja Jarille tapon yrityksestä ja Oscarille laittomasta uhkauksesta tuomittavaa rangaistusta mitattaessa sovellettaisiin rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua koventamisperustetta. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että kyseiset rikokset olisi tehty rasistisesta, asianomistajien rotuun, ihonväriin, syntyperään tai etniseen alkuperään perustuvasta vaikuttimesta.
5. Syyttäjä valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaati, että Oscarille ja Jarille rangaistuksia tuomittaessa sovelletaan rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperustetta ja että rangaistuksia sen vuoksi korotetaan.
6. Hovioikeuden tuomiossa, jonka tiivistelmä on otettu KKO:n ratkaisuselosteeseen, on selostettu yksityikohtaisesti rasistisesta motiivista esitettyä näyttöä. Syytetyt eivät olleet tunteneet asianomistajia, joita he olivat nimitelleet pari kolme kertaa "vitun neekereiksi".
7. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 6.7.2018, että asianomistajien ja todistajan kertomukset tukivat sitä, että asianomistajat olivat valikoituneet Oscarin ja Jarin väkivaltaisen käyttäytymisen kohteiksi nimenomaan ihonvärinsä tai etnisen taustansa perusteella. Asianomistajat ja todistaja olivat yhtenevästi kertoneet vastaajien rasistisesta huutelusta. D:n kertomus ravintolassa tapahtuneesta tönimisestä tuki erityisen selvästi sitä, että Oscarin motiivi väkivallan tekemiselle oli ollut rasistinen. Vastaajat eivät olleet tunteneet asianomistajia entuudestaan eivätkä he olleet esittäneet mitään konkreettista ja uskottavaa vaihtoehtoista syytä tekemälleen väkivallalle.
8. Hovioikeuden mukaan asiassa ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että Oscar ja Jari olivat tehneet syytekohdan 5 rikoksen ja Oscar lisäksi syytekohdan 1 rikoksen asianomistajien ihonväriin tai etniseen taustaan perustuvasta vaikuttimesta. Rangaistuksia mitattaessa oli siten sovellettava rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperustetta. Hovioikeus katsoi, että koventamisperusteen soveltamisen johdosta vastaajille tuomittuja rangaistuksia oli korotettava neljällä kuukaudella. Hovioikeus korotti siten Oscarin rangaistuksen 5 vuoteen 4 kuukauteen ja Jarin rangaistuksen 4 vuoteen 3 kuukauteen 15 päivään vankeutta.
9. Korkein oikeus myönsi syytetyille valitusluvan siltä osin kuin rangaistuksen mittaamisessa oli sovellettu rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperusteetta. Oscar ja Jari vaativat valituksissaan, että koventamisperustetta ei sovelleta ja että heille tuomittuja rangaistuksia alennetaan. Syyttäjä samoin kuin asianomistajat C ja D vaativat valitusten hylkäämistä.
10. KKO totesi tuomionsa perusteluissa aluksi, että rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan rangaistuksen koventamisperuste on rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta.
11. Tämän jälkeen KKO pohti koventamisperustetta koskevan näytön arviointia ja totesi aluksi, että oikeudenkäymiskaaren (OK) 17 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja todetaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Laissa ei ole nimenomaista säännöstä rangaistuksen koventamisperusteisiin sovellettavasta näyttövaatimuksesta.
12. Oikeuskirjallisuudessa edellä mainitun pykälän 2 momentista ilmenevää näyttövaatimusta on, kuten KKO perusteluissaan toteaa, tulkittu siten, että näyttökynnys koskee vain sitä, onko vastaaja syyllistynyt rikokseen vai ei, ja että tällöin syyllisyyskäsite merkitsee samaa kuin rikosoikeudellinen vastuu. Lisäksi on katsottu, että rikosten seuraamusten osalta ei voida puhua varsinaisesta näyttökynnyksestä, vaan tuomioistuin tekee niistä melko pitkälti kokonaisarvioinnin käsillä olevien faktojen perusteella (Jaakko Rautio – Dan Frände: Todistelu. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari. 2016 s. 42). Samansuuntaisesti oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että seuraamusharkintaan liittyviä seikkoja koskevalta näytöltä ei edellytetä samanlaista vakuuttavuutta kuin syyksilukemiseen vaaditaan (Pasi Pölönen – Antti Tapanila: Todistelu oikeudenkäynnissä. 2015 s. 133–134).
13. Nämä oikeuskirjallisuudessa esityt kannanotot eivät kuitenkaan tyydyttäneet KKO:ta. Se toteaa, että rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetyssä koventamisperusteessa on kysymys seikoista, joiden vuoksi rikosta tulisi arvostella keskimääräistä ankarammin. Rangaistuksen koventaminen kyseisillä perusteilla perustuu samankaltaiseen seikastoon, joka on useiden eri rikosten tunnusmerkistössä säädetty rangaistusvastuun edellytykseksi (esim. kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja syrjintä, rikoslain 11 luvun 10 ja 11 §).
14. Nyt kysymyksessä olevan koventamisperusteen, siis rasisistisen vaikuttimen, ja mainittujen rikostunnusmerkistöjen välistä samankaltaisuutta kuvastaa KKO:n mukaan myös edellä mainitun rikoslain muutoksen esitöissä esitetty kanta, jonka mukaan koventamisperustetta ei voida soveltaa syrjintää ja kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevissa rikoksissa, koska tällöin olosuhde, joka on otettu huomioon tunnusmerkistön laadinnassa, otettaisiin vastaajan vahingoksi huomioon rangaistuksen mittaamisessa (ns. kaksinkertaisen kvalifioinnin kielto, HE 317/2010 vp s. 38 ja HE 44/2002 vp s. 193). Sama olosuhde voi siten tulla arvioitavaksi sovellettavan rikostunnusmerkistön muotoilusta riippuen joko tunnusmerkistötekijänä tai koventamisperusteena.
15. Edellä esitetyn perusteella KKO katsoi, että kysymyksessä olevan koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedottuja seikkoja arvioitaessa on perusteltua noudattaa näyttövaatimusta, joka rinnastuu rangaistusvastuun perusteeksi vedottuja seikkoja koskevaan tuomitsemiskynnykseen. - Tämä on ratkaisun pääsanoma ja oikeusohje.
16. Tämän jälkeen KKO jatkaa perusteluissaan, että rikoksen rasistisesta motiivista voidaan toisinaan esittää näyttönä vastaajan oma ilmoitus tekonsa vaikuttimista. Vastaaja on saattanut esimerkiksi kertoa ulkopuolisille taikka viesteissä tai kirjoituksissa ilmaista, että hänen suunnittelemansa tai tekemänsä rikoksen motiivi on ollut rasistinen. Jollei vastaaja ole tällä tavoin itse ilmaissut motiiviaan, teon vaikuttimia voidaan yleensä arvioida vain ulkoisesti havaittavien seikkojen perusteella.
17. KKO:n mukaan käytännössä usein esiintyvä viite rikoksen rasistisesta motiivista on se, että tekijä on ennen tekoa, sen aikana tai sen jälkeen käyttänyt asianomistajan ihonväriin tai etniseen alkuperään viittaavia loukkaavia nimityksiä. Tällainen nimittely ei välttämättä yksistään riitä osoitukseksi teon rasistisesta vaikuttimesta, vaan nimittely on suhteutettava teko-olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Varsinkin jos rasistinen nimittely on yhdistynyt siihen, että rikos on kohdistettu vastaajalle entuudestaan tuntemattomaan henkilöön eikä siihen vaikuta olleen mitään muuta, esimerkiksi asianomistajan käyttäytymiseen liittyvää syytä, nimittely ja teko-olosuhteet muodostavat yhdessä vahvan näytön rikoksen rasistisesta vaikuttimesta. Teon vaikuttimia koskevaa näyttöä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, että koventamisperusteen soveltaminen ei edellytä, että rasistinen motiivi olisi ollut rikoksen ainoa motiivi.
18. Tämän jälkeen KKO viittasi aikaisemmin antamiinsa ratkaisuihin, joissa se on todennut, että syyttäjän todistustaakasta huolimatta voi syntyä tilanteita, joissa rikosasian vastaajan voidaan edellyttää puolestaan selvittävän niitä seikkoja, joihin hän on puolustuksekseen vedonnut (ks. esim. KKO 2019:2, kohta 10). Jos syyttäjän esittämä näyttö viittaa vahvasti siihen, että rikos on tehty rasistisesta vaikuttimesta, tulee näyttöä arvioitaessa näin ollen harkittavaksi myös se, onko vastaaja saattanut uskottavaksi, että rikoksen tekeminen on johtunut yksinomaan jostakin muusta vaikuttimesta. Vastaajan selitysvelvollisuutta harkittaessa on KKO:n mukaan toisaalta otettava huomioon yleinen tieto siitä, että varsinkin lievemmät väkivaltarikokset saavat usein alkunsa hetken mielijohteesta tai objektiivisesti arvioiden vähäpätöiseltä vaikuttavista ärsykkeistä ja ettei rikokselle siis välttämättä aina ole mitään järkevästi selitettävissä olevaa motiivia.
19. Tämän "yleisen osan" jälkeen KKO siirtyi tarkastelemaan kysymyksesä olevaa asiaa. Se totesi, että hovioikeuden tuomiossa on katsottu selvitetyksi, että syytteessä tarkoitetut tapahtumat ovat alkaneet sisällä ravintolassa, jossa Oscar oli asianomistaja D:tä vastaan kävellessään yllättäen tönäissyt tätä. D:n kysyttyä syytä tönäisylle Oscar oli nimitellyt tätä rasistisesti. Oscar on tämän jälkeen ravintolan ulko-ovelle vievässä portaikossa uhannut D:tä mukanaan olleella käsiaseella syytekohdassa 1 kuvatuin tavoin.
20. Ravintolan ulkopuolella vastaajat ovat kohdistaneet asianomistajiin rasistista nimittelyä ja huutelua. He ovat muun muassa kehottaneet rasistisin huudoin asianomistajia ryhtymään tappeluun. Tämän jälkeen vastaajat ovat syyllistyneet heidän syykseen syytekohdassa 5 luettuun, C:hen kohdistuneeseen tapon yritykseen.
21. Asiassa oli KKO:n mukaan riidatonta, että vastaajat eivät ole tunteneet asianomistajia entuudestaan. Asiassa esitetystä näytöstä ei ole pääteltävissä, että asianomistajat olisivat ennen kyseisiä tapahtumia menetelleet tavalla, joka selittäisi, miksi vastaajat ovat ryhtyneet kohdistamaan uhkailua ja väkivaltaa heihin.
22. KKO katsoi, että koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedotuista seikoista esitetty näyttö tuki vahvasti sitä hovioikeuden tekemää päätelmää, että asianomistajat ovat valikoituneet Oscarin ja Jarin rikosten kohteeksi ihonvärinsä ja etnisen alkuperänsä vuoksi. Oscar ja Jari eivät myöskään olleet esittäneet menettelylleen uskottavaa vaihtoehtoista selitystä, jota heiltä syytekohdan 5 teon vakavuus ja muut olosuhteet huomioon ottaen olisi voitu edellyttää.
23. Näillä perusteilla KKO katsoi, ettei koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedotuista seikoista jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Kun hovioikeuden ratkaisu koventamisperusteen soveltamisesta oli siten oikea, Oscarille ja Jarille tuomittuja rangaistuksia ei olllut heidän valitustensa johdosta aihetta alentaa. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
24. KKO:ssa äänestys 4-1. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Häyhä, Antila, Mäkelä ja Välimaa, vähemmistöön oikeusneuvos Jokela. Vm. jäsen katsoi, ettei syytettyjen riitaa haastava huutaminen konfliktitilanteessa osoittanut vakavasti otettavaa vaikutinta tapon yritykseen tai että väkivalta olisi perustunut olennaisesti rasistiseen motiiviin. Hän ei näin ollen soveltanut rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädettyä koventamisperustetta.
Ratkaisuseloste KKO 2020:32
25. KKO:n yksimielinen kanta, jonka mukaan rangaistuksen koventamisperusteen edellytyksistä tulee vaatia yhtä vahva näyttö kuin syyllisyydestä, on perusteltu. Ainakin periaatteessa on näin sanottava. Se, miten tätä edellytystä käytännössä arvioidaan, saattaa olla hieman eri asia. Tässä tapauksessa kysymystä on arvioitu monipuolisesti pro et contra, contra -näkökohtia on tuotu esiin sekä enemmistön että vähemmistöön jääneen jäsenen perusteluissa.
26. Todettakoon, että KKO:n perusteluissa mainitun kahden todistusoikeutta koskevan kommentaariteoksen lisäksi myös hovioikeudenneuvos, OTT Helena Vihriälä on väitöskirjassaan Tahallisuuden näyttäminen (2012) esittänyt kannan, jonka mukaan seuraamusharkintaan, teon törkeysarvosteluuun sekä subjektiiviseen syyksiluettavuuteen liittyviltä seikoilta ei edellytä samanlaista vakuuttavuutta kuin teon syyksilukemiseen vaaditaan (s.70-84). Professori Dan Frände on toiminut Vihriälän virallisena vastaväittäjänä.
27. Toinen kysymys, johon ratkaisussa otetaan kantaa, koskee vastaajien selvittämisvelvollisuuutta; tästä käytetään tosin oikeuskirjallisuudessa vakiintuneesti nimikettä syytetyn selitystaakka. Minusta KKO olisi voinut ottaa ko. sanan ratkaisuselosteen otsikkoon asiasanaksi. Tässä tapauksessa tuomioistuin - ainakin korkein oikeus - on edellyttänyt, että vastaajat olisivat antaneet uskottavan vaihtoehtoisen selityksen, jonka mukaan he olisivat tehneet kyseiset rikokset jostakin muusta syystä kuin rasistisesta motiivista. Kun tällaista selitystä ei annettu, ei koventamisperusteen soveltamisen tueksi vedotuista seikoista jäänyt varteenotettavaa (järkevää) epäilystä.
28. Selitystaakka on varsin mielenkintoinen käsite tai juridinen periaate, joka liittyy yhtäältä syyttömyysolettamaan ja syytetyn vaitio-olo-oikeuteen, toisaalta taas näytön arviointiin. Selitystaakan mukaan todistusharkinnassa voidaan päätyä syytetylle epäedullisiin johtopäätöksiin siksi, että syytetty ei kysyttäessä anna selitystä tai selvitystä tietystä häntä vastaan puhuvasta seikasta, vaan vaikenee, vaikka hän voisi sen helposti tehdä. Selitystaakka ei merkitse sitä, että syytetyn vaikeneminen vaikuttaisi syyttäjän esittämän todistelun näyttöarvoa lisäävästi, vaan kyse on siitä, että vastauksen antamatta jättämnen heikentää syytetyn puolustuksen mahdollisuutta horjuttaa syyttäjän esittämää näyttöä.
29. Katso selitystaakasta esimerkiksi Pasi Pölönen, Henkilötodistelu rikosprosessissa (2003) s. 137-138, Pölönen - Tapanila emt. s. 370-371 ja Jyrki Virolainen, Lainkäyttö (1995) s. 312. Korkein oikeus on aikaisemmin viitannut syytetyn selitystaakkaan näytön arvioinnin yhteydessä esimerkiksi ratkaisuissaan KKO 2018:3 ja 2019:2.
30. Ruotsissa on keskusteltu Suomea vilkkaammin selitystaakasta (förklaringsbörda) ja sen merkityksestä. Ks. esimerkiksi Anna Norlander, Förklaringsbördan i brottmål och dess förenlighet med oskyldighetspresumtionen, Svensk Juristtidning 2017 s. 653-670. Ruotsin korkein oikeus on ottanut kantaa syytetyn selitystaakkaan vuonna 2013 eräässä purkuhakemuksen johdosta antamassaan päätöksessä (NJA 2013 s. 931, "Resningsmålet"). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on kahdessa ratkaisussaan eli tapauksissa Murray v. Iso-Britannia 28.10.1994 ja Averill v. Iso-Britannia 6.6.2000 katsonut, että syytetyn kieltäytyminen vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin voitiin ottaa huomioon syytettä tukevana todisteena, langettavaa tuomiota ei kuitenkaan voitu perustaa yksinomaan siihen.
2 kommenttia:
Kysymys siitä, onko syyttäjän todistustaakka kaikkien seikkojen osalta yhtä raskas on noussut eri yhteyksissä esiin. Kun Suomeen muutettiin laajennettua rikoshyödyn menettämistä koskevia säännöksiä, eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi (PeVL 8/2016), että laajennettuun hyödyn menettämisseuraamukseen liittyvä käännetty todistustaakka on mahdollinen, koska syyttäjän todistustaakka ei koske kysymystä rikokseen syyllisen omaisuuden alkuperästä, vaan ainoastaan sitä, että hän on syyllistynyt rikokseen.
EIT on puolestaan tapauksessa Bikas v. Saksa, 25.1.2018, katsonut, ettei Saksassa ollut rikottu syyttömyysolettamaa kun neljästä seksuaalirikoksesta tuomitun rangaistusta mitattaessa otettiin huomioon 50 muuta "samanlaista tapausta". Eli rangaistuista mitattiin neljästä rikoksesta huomioiden 50 sellaista rikosta, joiden osalta syyttäjä ei ollut kumonnut syyttömyysolettamaa, mutta ilmeisesti esittänyt kuitenkin jotain selvitystä niistäkin.
Kieltämättä ym. EIT:n ratkaisu vaikuttaa hyvin oudolta. Onkohan mahdollista, että ne on mittaamisvaiheessa myönnetty?
Lähetä kommentti