158. Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi laamanni Riku Jaakkola

1. Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi nimitettiin 20. kesäkuuta oikeustieteiden kandidaatti, varatuomari Riku Jaakkola. Vuoden 2020 alussa toimintansa aloittavan Tuomioistuinviraston ylijohtajan virka on viisivuotinen.

2. Jaakkolan toimikausi alkaa 1. tammikuuta, mutta hän aloittaa Tuomioistuinvirastoa valmistelevissa tehtävissä oikeusministeriössä kuitenkin jo aiemmin.

3. Riku Jaakkola on syntynyt vuonna 1970. Hän on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi 1996 Lapin yliopistosta.

4. Jaakkola on vuodesta 2015 toiminut Seinäjoella olevan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamannina. Aikaisemmin Jaakkola on toiminut muun muassa käräjätuomarina Etelä-Pohjanmaan, Kauhajoen ja Alavuden käräjäoikeuksissa sekä esittelijänä Vaasan hovioikeudessa. Jaakkolalla on kokemusta myös kansainvälisistä tuomarin tehtävistä.

4. Ylijohtaja vastaa tuomioistuinviraston päivittäisestä johtamisesta.

5. Ylijohtajan valitsi Tuomioistuinviraston johtokunta, joka käyttää virastossa ylintä päätösvaltaa. Johtokunnan puheenjohtajana on oikeusneuvos, OTL Asko Välimaa.

6. Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla, mutta se on itsenäinen keskusvirasto. Virastolle siirtyy suurin osa tällä hetkellä oikeusministeriössä hoidettavista keskushallintotehtävistä. Tuomioistuinvirastosta säädetään tuomioistuinlain 19a luvussa.

7. Tuomioistuinvirastossa työskentelee sen toiminnan alkaessa noin 45 henkilöä, ja se sijoitetaan Vantaalle. Viraston sijaintipaikasta käytiin vuosi sitten kovaa kisaa useiden kaupunkien kesken.

8. Ylijohtajan virkaa hakivat määräaikaan 10.5. mennessä seuraavat henkilöt: Anne Hallavainio, Riku Jaakkola, Tuula Kievari, Petri Korpinen, Ilkka Lahtinen, Marko Loisa, Sakari Laukkanen, Jyrki Määttä, Pekka Määttä, Veli-Pekka Nurmi, Sabina Omarova ja Juha Savela.  Kolme hakijaa ei halunnut nimeään julkisuuteen.

9. Sakari Laukkanen ja Pekka Määttä ovat oikeustieteen tohtoreita ja laamanneja, Laukkanen hovioikeudenlaamanni ja Pekka Määttä Kainuun käräjäoikeuden laamanni. Anne Hallavainio on oikeusministeriön hallitusneuvos. Jyrki Määttä on käräjätuomari, joka toimii nykyisin oikeusministeriössä projektipäällikkönä.

10. Blogijutussani 11.5. pidin kärkiehdokkkaina Hallavainiota, Jaakkolaa, Laukkasta sekä Jyrki ja Pekka Määttää.

11. On hyvä, että Tuomioistuinvirasto saatiin kovasta vastustuksesta huolimatta vihdoin ja viimein perustetuksi. Sitä on esitetty jo yli 20 vuotta, mutta vastustus oli kovaa etenkin KHO:n piirissä ja vihervasemistolaisten oikeusministereiden (Johannes Koskinen ja Tuija Brax) aikana. KHO:n presidentit Pekka Hallberg ja Pekka Vihervuori vastustivat pontevasti loppuun saakka viraston perustamista.

12. Tuomioistuinvirastoa vastaava elin on perustettu kaikkiin Pohjoismaihin, jopa piskuiseen Islantiin, jo ajat sitten. Se löytyy myös lähes kaikista muistakin Euroopan maista. Virasto vahvistaa merkittävällä tavalla tuomioistuinten riippumattomuutta toimeenpanovallasta eli oikeusministeriöstä ja maan hallituksesta.

157. KKO 2019:55. Mies vältti raiskaustuomion unitilaan vedoten

1. Korkein oikeus antoi perjantana 14.6. mielenkiintosen ennakkopäätökseksi tarkoitetun ratkaisun raiskausta koskevassa jutussa (KKO 2019:55).

2. Tapauksessa miehen (A) näytettiin olleen sukupuoliyhteydessä nukkuvan naisen (B) kanssa työntämällä kaksi tai kolme sormea  tämän emättimeen. A väitti, että häneltä oli puuttunut rikoksen edellyttämä tahallisuus, koska hän oli toiminut unitilassa (sexomnia). KKO katsoi, että tästä jäi varteenotettava mahdollisuus. Koska tuomitsemiskynnys tahallisuutta edellyttävästä raiskauksesta ei ylittynyt, asiassa jäi varteenotettava epäily A:n  syyllisyydestä. Syyte hylättiin. KKO:ssa äänestys 4-1, eri mieltä ollut jäsen katsoi, että A oli toiminut tahallisesti, joten raiskaus oli luettava A:n syyksi.

KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

3. Tapauksessa herättäää huomiota ensinnäkin se, että väitetty raiskaus tapahtui jo lähes viisi vuotta sitten, tarkemmin sanottuna  14. syyskuuta 2014. Teko tapahtui leirintäkeskuksessa sijaitsevan mökin sohvalla molmpien asianosaisten ollessa humalassa.

4. Oliko valitusluvan myöntäminen ja asian tutkittavaksi ottaminen KKO:ssa tarpeen? Tätä voidaan kysyä lähinnä siksi, että jo molemmat alemmat oikeusasteet, eli ensin  Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus, tuomio 24.8.2016, ja sen jälkeen Vaasan hovioikeus, tuomio 11.8.2017, olivat yksimielisesti hylänneet A:ta vastaan ajetun syytteen.

5.Toisaalta vastaavanlaisia tapauksia, joissa syytetty on väittänyt toimineensa unitilassa, on sattunut viime aikoina. Tämä selviää nettiä googlettamalla. Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi seksuaalista pakottamista koskevan syytteen 7.7.2016, koska  esitetyn selvityksen perusteella ei voitu sulkea pois syytetyn esittämää vaihtoehtoista tapahtumien kulkua, jonka mukaan hän oli toiminut unitilassa. Pohjois-Suomen käräjäoikeus oli sen sijaan tuominnut syytetyn kyseisestä rikoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

6. Toisessa tapauksessa Vaasan hovioikeus tuomitsi 14.12.2017  43-vuotiaan miehen nukkuvan  naisen raiskauksesta kaveriporukan mökkireissulla Himoksella helmikuussa 2015. Tässäkin tapauksessa mies oli väittänyt olleensa teon aikana unitilassa, mutta väite ei menestynyt hovioikeudessa. Käräjäoikeus oli sen sijaan uskonut miehen selitystä ja hylännyt syytteen tahallisuuden puutteen vuoksi.

7. Huomiota herättää ylipäätään se, että KKO on myöntänyt parin kolmen viimeisen vuoden aikana runsaasti valituslupia raiskausta ja etenkin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa jutuissa. Ajattelin palata tähän kysymykseen myöhemmin eri blogijutussa. Kuvaavaa on, että ennen tätä nyt esillä olevaa tuomiota KKO antoi vain päivää aikaisemmin eli 13.6. ratkaisun, jossa on kyse törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siinäkin KKO päätyi syytteen hylkäämiseen, alemmat oikeudet olivat sen sijaan tuominneet vastaajan neljän vuoden vankeusrangaistukseen.  

8. Lähes jokaisessa KKO:n tutkittavaksi ottamassa seksuaalirikosasiassa on ollut kyse näytöstä eli näytön arvioinnista ja sen riittävyydestä. Tämäkin on poikkeuksellista, sillä varsin yleinen näkemys ja väite, joka esitetään usein myös ns. oikeusoppineiden taholta julkisuudessa, on ollut, että "eihän KKO näyttökysymyksiä ota tutkittavakseen"! Olen yrittänyt torjua kyseisen väitteen paikkansa pitävyyden, sillä KKO on ottanut etenkin viimeisten 3-4 vuoden aikana yllättävän usein kantaa nimenomaan näytön arviointiin ja riittävyytteen myös monissa muissa rikosjutuissa, ei siis vain seksuaalirikosasioissa.

8. Myös se herättää huomiota - ainakin minussa - että tutkittavaksi otetuissa seksuaalirikosasioissa KKO toimittaa lähes säännönmukaisesti suullisen käsittelyn. Tänä vuonna näin on tapahtunut jo neljä kertaa ja viime vuonna ainakin kolmessa eri jutussa. Myös nyt esillä olevassa tapauksessa (KKO 2019:55) on toimittanut suullisen käsitelyn. Jostakin syystä KKO ei kuitenkaan mainitse tätä ratkaisuselosteessaan, mikä on poikkeuksellista. KKO:n tiedotteista ilmenee, että KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn 16.1.2019, siis viisi kuukautta ennen ratkaisun antamista. Sitä, milloin asia on suullisen käsittelyn jälkeen esitelty, ei ratkaisuselosteessa mainita. Tämä on nykyisin yleinen käytäntö, aiemmin esittelypäivä mainittiin ratkaisuselosteessa.

9. Hovioikeuden pääkäsittelyssä ratkaistavassa asiassa oikeudenkäyntiaineistona otetaan huomioon vain se aineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä (OK 26:24b.1). Pääkäsitelyssä ratkaisut tehdään ilman esittelyä (Ok 26:24b.3). Tämä perustuu välittömyysperiaatteeseen ja erityisesti tärkeään todistelun välittömyyteen.

10. Muutoksenhakua hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen koskevasssa OK 30 luvussa ei ole pääkäsittelyä koskevia säännöksiä. Mainitussa luvussa on kuitenkin säännöksiä suullisen käsittelyn toimittamisesta (OK 30:20-21a). OK 30:21a:n mukaan, jos suullinen käsittely toimitetaan, huomioon otetaan myös siinä esitetty aineisto. Ratkaisussa otetaan siis myös sellainen aineisto, jota ei ole otettu vastaan vastaan suullisessa käsittelyssä.  Lisäksi korkein oikeus ratkaisee asian esittelystä myös silloin, kun siinä on toimitettu suullinen käsittely.

11. Kun suullinen käsittely ei tosiasiallisesti eroa pääkäsittelyssä, olisi välittömyysperiaatteen mukaan johdonmukaista menetllä myös korkeimman oikeuden osalta niin, että asia ratkaistaan ilman esittelyä, jos siinä on toimitettu suullinen käsittely, jolloin ratkaisussa saadaan ottaa huomioon ainoastaan suullisessa käsittelyssä esitetty aineisto. On aika outoa, että välittömyysperiaatteen mukaiset vaatimukset on sivuutettu korkeimman oikeuden osalta täysin silloin, kun hovioikeusmettelyä uudistettiin edellä kappaleessa 9 mainitulla tavalla. OK 30 lukuun olisi otettava pääkäsittelyä koskevat säännökset siten, että ratkaisussa saadaan ottaa huomioon vain pääkäsittelyssä esitetty aineisto. Tosiasia on, että korkein oikeus myöntää vuosittain keskimäärin noin kymmenessä valitusasiassa valitusluvan nimenomaan todistelun ja näytön arvioinnin osalta.

12. Nyt kommentoitavassa tapauksessa korkein oikeus on toimittanut suullisen käsittelyn, vaikka tätä koskevaa maininta ei löydy oikeuden julkaisemasta ratkaisuselosteesta.  Suullisessa käsittelyssä on kuultu syyttäjän, asianomistajan ja syytetyn lisäksi neljää todistajaa (D, E, F ja G) ja esitetty muutoinkin sama selvitys kuin alemmissa oikeusksissa. Lisäksi korkein oikeus on viran puolesta hankkinut  Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) asiantuntijalausunnon niin sanotusta sexomniana tunnetusta tilasta.

13. Tästä huolimatta asiaa ei ole ratkaistu välittömästi suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston pohjalta, vaan suullisen käsittelyn jälkeen on pidetty esittely, jossa ratkaisu on tehty. Toisin sanoen korkein oikeus on ratkaissut asian esittelijän  laatiman muistion ja ratkaisuehdotuksen pohjalta.  Eri mieltä ollut jäsen on hyväksynyt esittelijän mietinnön sellaisenaan. Näin ei mielestäni tulisi menetellä, vaan tärkeää välittömyysperiaatetta olisi kunnioitettava myös korkeimmassa oikeudessa. Näin on tehty esimerkisi Norjan ja Ruotsin korkeimmissa oikeuksissa.

14. Miehen (A) menettelystä ei ole jutussa ollut epäselvyyttä. A ja B olivat istuneet tapahtumayönä mökin sohvalla siten, että B:n selkä oli nojannut sohvan käsinojaa vasten ja hänen jalkansa olivat olleet A:n sylissä. Kaksi mutta henkilöä, joita on kultu kaikissa kolmessa oikeusasteessa todistajina (D ja E) olivat yöpyneet mökissä, D makuhuoneessa ja E yläkerran parvella. B oli kertomansa mukaan herännyt unestaan kun polvillaan lattialla hänen edessään ollut A oli tunkenut sormiaan voimakkasti hänen emättimeensä, jolloin B oli alkanut huutaa kivusta.  B on kertonut  A:n menettelystä johdonmukaisesti heti tapahtuman jälken huutoon heränneelle ja asianosaisten luokse saapunelle D:lle,  puhelimitse äidilleen (C) ja poliisille samana aamuna suoritetussa kuulusteluissa. Myös parvella nukkunut todistaja E oli herännyt B:n huutoon. Emättimeen tunkeutumista on tukenut myös B:n DNA-löydös A:n kynsien alta. Hovioikeuden mukaan asiassa ei ollut tullut esille seikkoja, jotka tukisivat A:n esittämää väitettä, jonka mukaan B olisi nähnyt tapahtumasta unta tai kuvitellut tulleensa raiskatuksi. KKO on ollut tästä samaa mieltä.

15. Kaikki kolme oikeusastetta ovat olleet samaa mieltä siitä, että A:n on näytetty tunkeutuneen sormillaan B:n emättimeen syytteessä kuvatulla tavalla ja että A:n menettely täytti lähtökohtaisesti rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisen raiskauksen tunnusmerkistön.

16. Raiskaus on kuitenkin rangaistava vain tahallisena tekona. Asiassa on sitten jouduttu arvioimaan, onko A tekoa tehdessään toiminut tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoisesti vai väittämällään tavalla unitilassa. Tässäkin kohdin kyse on lähtökohtaisesti näytöstä eli siitä, osoittaako syyttäjän ja asianomistajan esittämä näyttö riittävällä varmuudella A:n syyllistyneen tahalliseen tekoon vai jääkö hänen syyllisyydestään OK 17 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu varteenotettava epäily. Myös tästä asiasta kaikki kolme oikeusastetta ovat olleet samaa mieltä, joten syytetty on hylätty.

17. Perustelukappaleissa 12-17 korkein selostaa lähinnä ratkaisun KKO 2013:96 perustelujen valossa näytön arvioinnin yleisiä lähtökohtia eli mm. syyttäjän todistustaakkaa sekä näyttö- eli tuomitsemiskynnyksen korkeutta (kappale 14), henkilötodistelun luotettavuutta koskevia näkökohtia (kappale 15), puolustuksen väitettä vaihtoehtoisesta tapahtumainkulusta (kappale 16) ja vastaajan selitystaakkaa (kappale 17).

18. Selostua on asianmukaista ja kattavaa, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan kannaottoa siitä, mitä itse asiassa tarkoitetaan Ok 17 luvun 3  §:n 2 momentissa mainitulla säännöksellä, jonka mukaan vastaajan (syytetyn) syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä. Tätä on pohdittu oppikirjoissa ja muissakin teoksissa sekä todistusoikeutta käsitteleviss artikkeleissa. Itse olen käsitellyt kysymystä kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) hypoteesimetodia koskevassa jaksossa (sivut 294-310).

19. Perusteluissa selostetaan lajasti THL:n korkeimman oikeuden pyynnöstä antamaa  asiantuntijalausuntoa unitilassa tehdystä seksuaalisesta teosta (kappaleet 22- 29). Lausunnossa ei ole toki otettu minkänlaista kantaa puolustustuksen A:n unitilasta esittämään väitteeseen, vaan kyysmystä on tarkasteltu yleisluontoisesti.

20. Tämän jälkeen eli kappaleesta 30 lähtien pästään vihdoin itse tapaukseen. Korkein oikeus on selostanut varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti etenkin jtusa vastaanotettua henkilötodistelua (kappaleet  30- 43) ja sen jälkeen vielä lyhyesti  muuta selvitystä (kappaleet 44-45). Selostuksessa käydään seikkaperäisesti läpi asianomistajan, syytetyn sekä korkeimmassa oikeudessa kuultujen todistajien eri eikoista antamia lausumia.

21. Muutama seikka jää kuitenkin selostuksessa avoimeksi ja askarruttamaan lukijan mieltä. Ulkopuolista lukijaa kiinnostaisi esimerkiksi tietää, minkä ikäisiä asianomistaja B ja vastaaja A olivat tapahtumahetkellä syyskuussa 1914, olivatko he aiemmin tunteneet toisensa ja mikä heidän ammattinsa oli.  Perusteluissa olisi voitu myös mainita, miten A ja B olivat pukeutuneet, kun he olivat jääneet istumaan sohvalle niin, että B:n jalat olivat olleet A:n sylissä; oliko  esimerkiksi B pukeutunut hameeseen vai housuihin vai olivatko he ns. puolipukeissa. Epäselväksi myös jää, missä asianosaisten oli tarkoitus nukkua ja oliko mökin tuvassa vuodetta.

22. Näytön selostuksen jälkeen seuraa perustelujen tärkein jakso eli korkeiman oikeuden näytön arviointi kappaleissa 46-56. Tämäkin jakso on huolella ja seikkaperäisesti laadittu - ihmekös tuo, kun korkeimmalla on ollut suullisen käsittelyn jälkeen peräti viisi kuukautta aikaa perustelujen kirjoittamiseen ja hiomiseen.  Mikä parasta, arviointi on tehty pro et contra -metodilla pohtimalla ja punnitsemalla vastakkain sekä A:n tahallisuutta puoltavia että sitä vastaan puhuvia eli unitilaa puoltavia seikkoja.

23. Korkeimman oikeuden enemmistö päätyi katsomaan, että vaikka A:n vaihtoehtoista selitystä unitilasta voidaan pitää "jossain määrin epätodennäköisenä", asiassa oli kuitenkin esitetty siinä määrin unitilan puolesta puhuvaa näyttöä, ettei sitä voitu riittävällä varmuudella poissulkea. Kun asiassa siten jäi varteenotettava epäily A:n syyllisyydestä,  korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeuden tuomion lopputulosta syytteen hylkäämisestä ollut syytä muuttaa. Eri mieltä ollut jäsen sen sijaan hyväksyi sellaisenaan esittelijän mietinnön, jossa päädyttiin vastakkaiseen looputulokseen eli siiihen, että A oli toiminut tahallisesti.

24. Korkeimman oikeuden enemmiston juridinen päättely ja argumentointi on toki vakuuttavan tuntuista ja sujuvasti kirjoitettua tekstiä. Minulle tuli silti mieleen muutamia sellaisia vastaväitteitä ja näkökohtia, joiden perustella puoltaisin eri mieltä olevan jäsenen kantaa, koska puolustuksen esittämä vaihtoehtoinen selitys unitilasta voidaan sulkea pois. Koska tämä blogijuttu on venähtänyt jo muutenkin kovin pitkäksi, en ryhdy nyt kantaani tarkemmin selvittämään - kello on 0.15 - vaan palaan siihen hieman myöhemmin.

156. KKO 2019:50. Lähestymiskielto - Jatkokäsittelylupa - Lapsen oikeudet - Perhe-elämän suoja

1. Satakunnan käräjäoikeus (käräjätuomari Laura Heikkilä) oli B:n hakemuksesta 10.8.2018 antamallaan tuomiolla määrännyt A:n vuoden ajaksi lähestymiskieltoon, jolla suojattin paitsi B:tä myös A:n ja B:n yhteisiä alaikäisiä lapsia C:tä ja D:tä; C oli tuolloin 11 -vuotias ja D 12 -vuotias. Käräjäoikeus ei ollut selvittänyt lasten mielipidettä asiassa. Käräjäoikeus ei ollut ratkaisussaan lausunut mitään A:n toissijaisesta vaatimuksesta, jonka mukaan mahdolliseen lähestymiskieltoon pitäisi määrätä poikkeus, joka oikeuttaisi lapset tapaamaan häntä valvotusti kiellon voimassaoloaikana.

2. A pyysi Vaasan hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa ja vaati valituksessaan ensisijaisesti lähestymiskiellon kumoamista katsoen, että lähestymiskiellon määräämiselle lasten suojaksi ei ollut perusteita. A vetosi erityisesti siihen, että käräjäoikeus ei ollut ottanut kantaa hänen toissijaiseen vaatimukseensa valvotuista tapaamisista lähestymiskiellon aikana. Lisäksi A vaati, että lähestymiskieltoon määrätään joka tapauksessa hänen jo käräjäoikeudessa vaatimansa poikkeus, koska muuten hänet vieraannutetaan lapsistaan. Hän vaati hovioikeutta määräämään, että hän saa tavata lapsiaan kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan valvotusti kaupungin sosiaalitoimen tapaamispaikassa.

3. Vaasan hovioikeus (Pasi Vihla, Kirsi Häkkinen ja Mika Kinnunen) ei 22.10.2018  antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.

4.  Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan siltä osin kuin kyse oli luvan myöntämisestä kuin lähestymiskielto oli määrätty lasten suojaksi.  Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. B vaati valituksen hylkäämistä.

5. Korkeimman oikeuden perusteluissa käsitellään aluksi OK 25 luvun 11 §:n  1 momentissa säädettyjä  jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä muutosperusteella, tarkistusperusteella, ennakkoratkaisuperustella ja muun painavan syyn perusteella (kappaleet 5-9).

6. Seuraavaksi KKO on pohtinut lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon turvaamista, kun vanhempi määrätään, kuten tässä tapauksessa on tehty, lähestymiskieltoon lapsensa suojaksi. Kysymystä on tarkasteltu lähestymiskieltolain säännösten ja esitöiden (kappaleet 10-15) sekä perustuslaissa, kansainvälisissä ihmisoikeusssopimuksissa sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa määriteltyjen perhe-elämän suojaa koskevien velvoitteiden kannalta (kappaleet 16-19).Tämän jälkeen perusteluissa esitetään yleisiä näkökhtia lähestymiskielon suhteesta lapsen ja vanhemman väliseen yhteydenpitoon (kappaleet 20-22).

7. Johtopäätöksinään tässä asiassa KKO toteaa (perustelukappaleet 23-26), että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa kolmella eri perusteella eli ennakkoratkaisuperusteella,  tarkistusperisteella ja muun painavan syyn perusteella. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut "nähnyt" syytä myöntää lupaa millään perusteella.

8. KKO moitti käräjäoikeutta perustelukappaleessa 24 siitä, että sen "tuomio on ollut erittäin suppeasti perusteltu. Käräjäoikeus ei ole selostanut vastaanottamansa henkilötodistelun sisältöä eikä yksityiskohtaisesti arvioinut asiassa esitettyä näyttöä. Erityisenä puutteena ratkaisussa on lisäksi ollut se, että käräjäoikeus ei ole lausunut mitään A:n toissijaisesti esittämästä vaatimuksesta, jonka mukaan mahdollisen lähestymiskiellon yhteydessä pitää määrätä poikkeuksista kieltoon, jotta hänen ja lasten väliset valvotut tapaamiset ovat mahdollisia lähestymiskiellon voimassaoloaikana".

9. Mainitut seikat huomioon ottaen KKKO katsoo (kappale 25), että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole ollut hovioikeudessa mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Käräjäoikeuden ratkaisun puutteellisuuden takia oli erityisesti mahdotonta arvioida, onko lasten turvallisuuden takaamiseksi ollut välttämätöntä määrätä vuoden pituisesta lähestymiskiellosta ilman mitään poikkeuksia A:n ja lasten välisen yhteydenpidon mahdollistamiseksi. Näin ollen hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.

10. Tää korutoont on kertomaa! Kyse ei ole voinut olla vain käräjäoikeuden "hoksaamisen" puutteesta. Joka tapauksessa hovioikeuden olisi pitänyt hoksata, että käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa on ollut vakavia puutteita ja virheitä, joiden takia jatkokäsittelyluvan myöntäminen olisi ollut välttämätöntä.

11. Mutta ei tässä vielä kaikki. KKO arvostelee käräjäoikeutta myös siitä, että se on sallinut  B:n käyttää yksin lasten puhevaltaa, vaikka A ja B olivat kumpikin lastensa huoltajia (kappaleet 27-32).  KKO:n mukaan hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteestaan kiinnittää huomiota siihen, että lasten puhevallan käyttämistä ei ollut käräjäoikeudessa järjestetty asianmukaisesti ja myöntää myös tältä osin jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perustella (kappale 33). KKO määräsi OK 12 luvun 4a §:n 1 momentin nojalla lapsille edusnvalvojan ko. oikeudenkäyntiä varten.

12. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden "syntilista" jatkuu vielä. KKO nimittäin katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt viran puolesta kiinnittää huomiota siihen, ettei 11- ja 12 -vuotiaiden lasten mielipdettä asiasta ollut selvitetty siten kuin perustuslain 6 §n 3 momentin ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artikla edellyttävät. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella myös sen varmistamiseksi, että lasten mielipide asiasta selvitetään heidän perus- ja ihmisoikeuksiensa edellyttämällä tavalla (perustelukappaleet 34-38).

13. Lasten oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kohdan mukaan annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.

14. Lasten oikeuksien yleissopimukseen viitataan yleisten tuomioistuimien lapsiasioissa antamissa ratkaisuissa ilmeisesti aika harvoin. Korkein hallinto -oikeus on nojautunut siihen ainakin ulkomaalaisasiaa koskevassa ratkaisussaan KHO 2017:81. KHO katsoi, että Maahanmuuttovirasto oli menetellyt virheellisesti, kun virastolle hakemuksen tehneen henkilön lapselle ei ollut  ennen viraston päätöstä varattu tillaisuutta tulla kuulluksi turvapaikkahakemuksen tekemiseen johtaneista syistä, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteitsa ja hakemusta koskevista näkemyksistään. KHO kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

15. Suomessa on viime aikoina väitelty lapsioikeudesta yllättävän usein. Tutkittua tietoa tärkeästä asiasta olisi siten runsaasti saatavilla, mutta näyttää siltä, että tämä tieto ei ole vielä saavuttanut kaikkia tuomioistuimia tai ainakaan läheskään kaikkia tuomareita.

16. Ko. tapauksessa KKO (Littunen, Antila, Ilveskero, Välimaa ja Tapani)  kumosi Vaasan hovioikeuden tuomion ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan siltä osin kuin hänet oli määrätty lähestymiskieltoon lasten suojaksi. Asia palautettiin tältä osin hovioikeuteen, jonka tuli kiireellisesti ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.

KKO:n ratkaisuseloste

17. Voidaan pohtia, miksi hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupa, vaikka käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa oli useita puutteita ja virheitä. Miksi hovioikeus ei "hoksannut" niitä?

18. Hovioikeus käsitteli ja ratkaisi asian niin joutuisasti - noin kuukaudessa - että voidaan epäillä, että asiassa pidettiin hieman liian kiirettä ja hoppua, jolloin sitä ei ehditty selvittää niin hyvin kuin olisi pitänyt tehdä. Jatkokäsittelylupa on hyvin helppo evätä, eikä ratkaisua tarvitse perusteella, mikä on minusta tuntunut aina oudolta. Ei voida tietenkään sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että hovioikeudet  tuntevat silloin tällöin kiusausta päästä hieman ikäviltä tai hankalilta tuntuvista jutuista ja asioista eroon mahdollisimman kivuttomasti ja vähällä vaivalla. Siihen jatkokäsitelyluvan epääminen tarjoaa oivallisen keinon. - En toki halua väittää, että tämä olisi ko. tapauksessa ollut jatkokäsittelyluvan epäämisen syynä tai edes osasyynä!

155. KKO 2019:47. Murhan yritys

1. Kuten edellisessä blogijutussani totesin, korkein oikeus (KKO) julkaisee aika usein varsin yksinkertaisilta ja selviltä näyttäviä tapauksia, jotka eivät ole kovin vaikeita ratkaista.

2. Tänään julkaistussa ennakkopäätöksessä KKO 2019:47 on myös kyse tällaisisesta sanoisinko melko "simppelistä" tapauksesta, vaikka se koskeekin vakavaa rikosta eli murhan yritystä. Ratkaisussa on kysymys (vain) siitä, oliko murhan yrityksestä syytetyn ja tuomitun teko aiheuttanut murhan tunnusmerkistössä (RL 21:2) mainittua yleistä vaaraa.

3. RL 21 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tekijä tuomitaan murhasta elinkaudeksi vankeuteen, jos tappo tehdään 1)vakaasti harkiten ("vakain tuumin"), 2) erityisen raa`alla tai julmalla tavalla, 3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai 4) tapppamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi,  ja rikos on myös kokonaisuutena arvotellen törkeä. Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava.

4. Ko. tapauksessa syytetty A oli 18.12.2014 Korsnäsissa mustasukkaisuudesta asettanut räjähdyspanoksen sisältäneen laukun autokatoksessa olleen entisen naisystävänsä B:n henkilöauton konepellin päälle. Kun B oli seuraavana aamuna koskenut laukkuun, panos oli räjähtänyt ja aiheuttanut B:lle vakavia vammoja.

5, Syyttäjä vaati noin 60-vuotiaalle A:lle rangaistusta murhan yrityksestä kahdella perusteella.  Ensinnäkin sen vuosi, että  teko oli tehty vakaasti harkiten. A oli suunnitellut ja valmistellut tekoa pidemmän aikaa ja valmistanut itse räjähdyspanoksen; A:lla oli panostajan lupakirja ja hän oli kokenut räjähteiden käyttäjä.  Panos sisälsi 390-520 grammaa dynamiittia ja kylmälaukussa, johon panos oli sijoitettu, oli suuri määrä huopanauloja. Kun B oli seuraavana aamuna huomnnut laukun autonsa konepellillä ja  ryhtynyt nostamaan sitä pois, laukku oli räjähtänyt. Laukussa oli  naru, joka oli viritetty auton tuulilasinpyyhkijöihin, jolloin laukkua nostettaessa naru oli kiristynyt ja laukaissut pommin.

6. Syyttäjä vetosi toiseksi siihen, että teko oli aiheuttanut vakavaa yleistä vaaraa, koska räjähdyspanos oli sijoitettu paikkaan eli autokatokseen, johon useilla ihmisillä oli pääsy, ja koska vaarattoman näköiseksi maskeerattu panoa olisi räjähtänyt heti kun joku kosketti kyseistä laukkua. Räjähdys oli vahingoittanut B:n auton lisäksi myös muita katsoksessa olleita autoja.

7. A:lle suoritettin Pohjanmaan käräjäoikeuksen määräyksestä mielentilatutkimus, jossa hänet todetiin täysin syyntakeiseksi. Tämän jälkeen käräjäoikeus tuomitsi 14.12.2015 A:n syytteen mukaisesti kahdella eri perusteella murhan yrityksestä 11 vuodeksi vankeuteen ja määräsi täytäntöönpatnavaksi A.lle aikaisemmin tuomitun  40 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen. A velvoitetiin suorittamaan B:lle erilaisia korvauksia yhteensä noin 100 000 euroa.

8. Vaasan hovioikeus, jonne A valitti, ei 15.7.2016 muuuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

9.  Korkein oikeus myönsi A.lle keväällä 2017 valitusluvan.  A katsoi valituksessaan, ettei murhan yritys, jonka hän oli tunnustanut, ollut aiheuttanut vakavaa yleistä vaaraa. Tämän vuoksi A vaati , että tuomittua rangaistusta alennetaan. Syyttäjä ja asianomistaja B vastustivat valituksen hyväksymistä.

10. Korkein oikeus puntaroi kysymystä mm. lainvalmistelutöiden ja aikaisemmin muista kuin henkirioksista antamiensa ratkaisujen  valossa. KKO totesi, että sekä lain sanamuoto että lain esityöt viittaavat siihen, että vaaralla tarkoitetaan RL 21 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa konkreettisen vaaran aiheuttamista toisten hengelle tai terveydelle. Riittävää ei siten ole, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan tai siitä olisi voisi aiheutua mainitunlaista vaaraa. Korsnäsin pommiräjädyksessä sellaista vaaraa toisten hengelle tai terveydelle ei ollut aiheutunut silloin, kun A oli asettanut räjähdyspanoksen B:n auton konepellille tai silloin, kun panos oli B:n siihen koskiessa räjähtänyt. Korkein oikeus huomautti, ettei syyttäjä ollut itse asiassa edes väittänyt, että A:n teosta olisi aiheutunut toisille konkreettista hengen tai terveyden vaaraa.

11. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A tuomittiin murhan yrityksestä yksinomaan sillä perusteella, että teko oli tehty vakaasti harkiten ja että se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. KKO määräsi, että murhan yrityksestä tuomittu sekä alempien oikeuksien täytäntöönpantatavaksi määräämä yhteinen rangaistus alennetaan 10 vuodeksi vankeutta.

KKO:n ratkaisuseloste

12. Mitä opimme tätsä? Ainakin sen, että tuomareiden kannattaa olla tarkkoina myös sinänsä selviltä ja yksinkertaisiltä näyttävissä tapauksissa. Ja sen, että yleisellä vaaralla tarkoitetaan murhapykälässä (RL 21:2) konkreettista hengen tai terveyden vaaraa.