1. Korkein oikeus (KKO) antoi eilen 7.1. oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan ennakkopäätöksen KKO 2020:2. Katsotaanpa, mitä ratkaisua pitää sisällään.
2. A on ollut Pirkanmaan käräjäoikeudessa syytteessä törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja toisaalta asianomistajana samassa yhteydessä käsitellyssä törkeää petosta koskeneessa syyteasiassa. Syytteet ovat tapahtumien osalta liittyneet läheisesti toisiinsa.
3. A oli otettu kiinni rikoksesta epäiltynä 5.11.2012 ja syyte häntä vastaan on nostettu 23.9.2014. A on esitutkinnassa 25.1.2013 ilmoittanut, että hänellä on törkeään petokseen perustuva vahingonkorvausvaatimus. Molempien rikosasioiden yhteistä käsittelyä käräjäoikeudessa on jouduttu useita kertoja lykkäämään törkeää petosta koskeneen rikosasian vastaajan terveydentilasta johtuneista ja siten A:sta riippumattomista syistä niin, että oikeudenkäynnin kesto on käräjäoikeuden arvion mukaan muodostunut A:n osalta kohtuuttomaksi.
4. Pirkanmaan käräjäoikeus on 6.10.2017 antamassaan tuomiossa tämän vuoksi alentanut A:lle törkeästä velallisen epärehellisyydestä tuomittua rangaistusta neljällä kuukaudella oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi. Sen sijaan käräjäoikeus on hylännyt hänen lisäksi asianomistajana esittämänsä vaatimuksen viivästyksen rahallisesta hyvittämisestä.
5. A valittti käräjäoikeuden tuomiosta Turun hovioikeuteen ja vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle viivästyshyvitystä hänen rikosasian yhteydessä esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyn osalta.
6. Turun hovioikeus totesi tuomiossaan 6.7.2018, että A:lle tuomitun rangaistuksen alentaminen ei ollut esteenä hyvittää hänelle hänen asianomistajana esittämänsä korvausvaatimuksen käsittelyn viivästymistä. Hovioikeus on katsonut oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan tältä osin alkaneen vasta korvausvaatimuksen esittämisestä käräjäoikeudessa 5.3.2015. Asian laatuun ja laajuuteen nähden A:n esittämän vahingonkorvausvaatimuksen käsitteleminen ei ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään, kun käräjäoikeuden tuomio on annettu 6.10.2017. Näin ollen hovioikeus katsoi, ettei A:lla asianomistajana ollut oikeutta hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä.
6.Turun hovioikeuden tuomio on julkaistu Finlexissä, TurHO 2018:13.
7. KKO myönsi 27.11.2018 A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä hänen asianomistajana esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksensa käsittelyn osalta 2 166,67 euroa.
8. KKO joutui ratkaisemaan kysymyksen siitä, onko A:n vahingonkorvausvaatimuksen käsittely kokonaisuutena arvioiden viivästynyt niin, että hänen oikeutensa oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa ei ole toteutunut. Tähän arviointiin liittyvät kysymykset a) siitä, estääkö rangaistuksen alentamisena samassa oikeudenkäynnissä vastaajana saatu hyvitys saamasta asianomistajana muuta hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä, ja b) siitä, milloin oikeudenkäynnin katsotaan alkavan rikosasian yhteydessä esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen osalta.
9. Hovioikeuden tavoin KKO katsoi, täysin odotetusti, ettei hyvityslain (laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, 362/2009) 6 § :n 4 momentin säännös, jonka mukaan oikeutta hyvitykseen ei ole siltä osin kuin rangaistusta alennetaan, estä tässä tapauksessa A:ta asianmistajana vaatimasta rahallista hyvitystä, tuomiokappaleet 11-15.
10. KKO katsoi, että oikeudnkäynnin viivästymisen kannalta A:n asianomistajan ominaisuudessa esitutkinnassa 25.1.2013 tekemä ilmoitus siitä, että hän aikoo esittää oikeudessa vahingonkorvausvaatimuksen rikoksesta epäiltyä vastaan, on viivästymisarvioinnin alkuhetki, päätöskohdat 16-26. KKO nojautui kantansa tueksi EIT:n ratkaisuihin, mm. ratkaisuihin Nousiainen v. Suomi 23.2.2010 ja Karlsson ym. v- Suomi 5.9.2006 (koha 18). Hovioikeus oli ollut asiassa toisella kannalla katsoessaan kyseisen alkaneen vasta korvausvaatimuksen esittämisestä käräjäoikeudessa 5.3.2015. Hovoikeus on voinut nojautua tässä kohdon hyvityslain muuttamista koskevaan lakivaliokunnan mietintöön (LaVM 13/2012 vp s. 3). KKO kuitenkin torjui lakivaliokunnan käsityksen (päätöskappale 24).
11. Arvioidessaan oikeudenkäynnin viivästymistä ko. osin KKO päätyi siihen, että vaikka asian käsittely oli kestänyt tavanomaista kauemmin, A:n vahingonkorvausvaatimuksen käsittely ei ollut viivästynyt siten, että hyvityksen tuomitsemiselle olisi ollut hyvityslakiin tai EIT:n ratkaisukäytäntöön nojautuva peruste (päätöskohdat 27-33).
12. KKO ei muuttanut hovoikeuden tuomion lopputulosta, jolla A:n kanne oli hylätty. Myös käräjäoikeus oli päätynyt samaan lopputulokseen.
Ratkaisuseloste KKO 2020:2
13. On paikallaan, että korkein oikeus antaa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä koskevia ennakkopäätöksiä. Tätä ennen KKO on antanut ko. lain tulkinnasta neljä ennakkopäätöstä: KKO 2010:31, 2010:82, 2011:78 ja 2011:87.
14. KKO:n ennakkopäätösten (prejudikaattien) merkittävyyden (prejudikaattiarvon) arvioinnissa voidaan päätyä eri lähtökohdista ja arvosteluperusteista johtuen erilaisiin tuloksiin. Asteikolla 1-5 antaisin itse ratkaisulle KKO 2020:2 ko. suhteessa kaksi pistettä tai tähteä (**).
2. A on ollut Pirkanmaan käräjäoikeudessa syytteessä törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja toisaalta asianomistajana samassa yhteydessä käsitellyssä törkeää petosta koskeneessa syyteasiassa. Syytteet ovat tapahtumien osalta liittyneet läheisesti toisiinsa.
3. A oli otettu kiinni rikoksesta epäiltynä 5.11.2012 ja syyte häntä vastaan on nostettu 23.9.2014. A on esitutkinnassa 25.1.2013 ilmoittanut, että hänellä on törkeään petokseen perustuva vahingonkorvausvaatimus. Molempien rikosasioiden yhteistä käsittelyä käräjäoikeudessa on jouduttu useita kertoja lykkäämään törkeää petosta koskeneen rikosasian vastaajan terveydentilasta johtuneista ja siten A:sta riippumattomista syistä niin, että oikeudenkäynnin kesto on käräjäoikeuden arvion mukaan muodostunut A:n osalta kohtuuttomaksi.
4. Pirkanmaan käräjäoikeus on 6.10.2017 antamassaan tuomiossa tämän vuoksi alentanut A:lle törkeästä velallisen epärehellisyydestä tuomittua rangaistusta neljällä kuukaudella oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi. Sen sijaan käräjäoikeus on hylännyt hänen lisäksi asianomistajana esittämänsä vaatimuksen viivästyksen rahallisesta hyvittämisestä.
5. A valittti käräjäoikeuden tuomiosta Turun hovioikeuteen ja vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle viivästyshyvitystä hänen rikosasian yhteydessä esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyn osalta.
6. Turun hovioikeus totesi tuomiossaan 6.7.2018, että A:lle tuomitun rangaistuksen alentaminen ei ollut esteenä hyvittää hänelle hänen asianomistajana esittämänsä korvausvaatimuksen käsittelyn viivästymistä. Hovioikeus on katsonut oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan tältä osin alkaneen vasta korvausvaatimuksen esittämisestä käräjäoikeudessa 5.3.2015. Asian laatuun ja laajuuteen nähden A:n esittämän vahingonkorvausvaatimuksen käsitteleminen ei ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään, kun käräjäoikeuden tuomio on annettu 6.10.2017. Näin ollen hovioikeus katsoi, ettei A:lla asianomistajana ollut oikeutta hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä.
6.Turun hovioikeuden tuomio on julkaistu Finlexissä, TurHO 2018:13.
7. KKO myönsi 27.11.2018 A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä hänen asianomistajana esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksensa käsittelyn osalta 2 166,67 euroa.
8. KKO joutui ratkaisemaan kysymyksen siitä, onko A:n vahingonkorvausvaatimuksen käsittely kokonaisuutena arvioiden viivästynyt niin, että hänen oikeutensa oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa ei ole toteutunut. Tähän arviointiin liittyvät kysymykset a) siitä, estääkö rangaistuksen alentamisena samassa oikeudenkäynnissä vastaajana saatu hyvitys saamasta asianomistajana muuta hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä, ja b) siitä, milloin oikeudenkäynnin katsotaan alkavan rikosasian yhteydessä esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen osalta.
9. Hovioikeuden tavoin KKO katsoi, täysin odotetusti, ettei hyvityslain (laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, 362/2009) 6 § :n 4 momentin säännös, jonka mukaan oikeutta hyvitykseen ei ole siltä osin kuin rangaistusta alennetaan, estä tässä tapauksessa A:ta asianmistajana vaatimasta rahallista hyvitystä, tuomiokappaleet 11-15.
10. KKO katsoi, että oikeudnkäynnin viivästymisen kannalta A:n asianomistajan ominaisuudessa esitutkinnassa 25.1.2013 tekemä ilmoitus siitä, että hän aikoo esittää oikeudessa vahingonkorvausvaatimuksen rikoksesta epäiltyä vastaan, on viivästymisarvioinnin alkuhetki, päätöskohdat 16-26. KKO nojautui kantansa tueksi EIT:n ratkaisuihin, mm. ratkaisuihin Nousiainen v. Suomi 23.2.2010 ja Karlsson ym. v- Suomi 5.9.2006 (koha 18). Hovioikeus oli ollut asiassa toisella kannalla katsoessaan kyseisen alkaneen vasta korvausvaatimuksen esittämisestä käräjäoikeudessa 5.3.2015. Hovoikeus on voinut nojautua tässä kohdon hyvityslain muuttamista koskevaan lakivaliokunnan mietintöön (LaVM 13/2012 vp s. 3). KKO kuitenkin torjui lakivaliokunnan käsityksen (päätöskappale 24).
11. Arvioidessaan oikeudenkäynnin viivästymistä ko. osin KKO päätyi siihen, että vaikka asian käsittely oli kestänyt tavanomaista kauemmin, A:n vahingonkorvausvaatimuksen käsittely ei ollut viivästynyt siten, että hyvityksen tuomitsemiselle olisi ollut hyvityslakiin tai EIT:n ratkaisukäytäntöön nojautuva peruste (päätöskohdat 27-33).
12. KKO ei muuttanut hovoikeuden tuomion lopputulosta, jolla A:n kanne oli hylätty. Myös käräjäoikeus oli päätynyt samaan lopputulokseen.
Ratkaisuseloste KKO 2020:2
13. On paikallaan, että korkein oikeus antaa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä koskevia ennakkopäätöksiä. Tätä ennen KKO on antanut ko. lain tulkinnasta neljä ennakkopäätöstä: KKO 2010:31, 2010:82, 2011:78 ja 2011:87.
14. KKO:n ennakkopäätösten (prejudikaattien) merkittävyyden (prejudikaattiarvon) arvioinnissa voidaan päätyä eri lähtökohdista ja arvosteluperusteista johtuen erilaisiin tuloksiin. Asteikolla 1-5 antaisin itse ratkaisulle KKO 2020:2 ko. suhteessa kaksi pistettä tai tähteä (**).
3 kommenttia:
Pieni kommentti tapaukseen ja blogin kappaleeseen 10: KKO tosiasiassa sivuutti hyvityslain 5.1 §:n säännöksen, jonka mukaan laskettava aika alkaa vasta vaatimuksen esittämisestä tuomioistuimessa. KKO perusteli linjausta EIT:n käytännöllä sekä hyvityslain 4.2 §, jonka mukaan tämä käytäntö otetaan huomioon arvioitaessa viivästymistä. KKO nimitti tätä perusoikeusmyönteiseksi laintulkinnaksi.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että 5.1 § on juuri tähän kysymykseen soveltuva erityissäännös. Sen sanamuoto lienee niin selvä, ettei sitä voida venyttää tulkinnalla. Olisi siis ollut luontevampaa, jos KKO olisi suorasanaisesti sivuuttanut hyvityslain 5.1 §:n PL 106 §:n nojalla.
Itse KKO:n johtopäätös on siis asiallisesti hyväksyttävä, mutta perustelut ovat ehkä turhan peitellyt ja varovaiset.
KKO:n ratkaisun pohjalla ollut ratkaisu on THO 2018:13. Siitä voi havaita blogistin osuneen oikeaan HO:n ratkaisua koskeneessa veikkauksessaan.
KKO:n perusteluissa käytetään sovelletusta laista nimeä hyvityslaki (HyvitysL).
Lain virallinen nimi on Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009).
Lähetä kommentti