2. Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi 27. helmikuuta 2018 Pekka Seppäsen kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä sekä eräistä muista vähäisemmistä rikoksista yhteiseen 14 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.
3. Jo Pohjois-Karjalan käräjäoikeus, jonka syyksilukemisen hovioikeus vahvisti, oli katsonut Seppäsen syyllistyneen kolmeen tapon yritykseen Liperissä syyskuussa 2007 sekä tappoihin Polvijärvellä heinäkuussa 2010 ja kesäkuussa 2011.
4. Kaikissa ko. tapauksissa Seppänen oli tahallaan kaatanut veneen ja hukuttanut tai yrittänyt hukuttaa veneessä olleita muita ihmisiä. Hän ei ollut auttanut veden varaan joutuneita humalassa olleita henkilöitä, vaan oli uinut itse rantaan. Heitteillepanoon ja törkeään kuolemantuottamukseen Seppänen oli syyllistynyt Polvijärvellä heinäkuussa 2014, kun hän oli laiminlyönyt auttaa avuttomassa tilassa ollutta uhria.
5. Rikosten tekotavan perusteella Pekka Seppästä ryhdyttiin mediassa kutsumaan nimellä sarjahukuttaja.
6. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Seppäsen 14,5 vuoden vankeusrangaistukseen, jonka Itä-Suomen hovioikeus pysytti voimassa. Hovioikeus määräsi Seppäsen suorittamaan koko rangaistuksen vankilassa, koska häntä oli pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Tämä perustuu Seppäsestä mielentilatutkimuksen yhteydessä tehtyyn arvioon; Seppänen todettiin ko. tutkimuksessa syyntakeiseksi.
7. Seppäsen KKO:lle tekemässä valituslupahakemuksessa oli kysymys siitä, voitiinko hänen syykseen lukea edellä mainitut rikokset ja voitiinko hänet määrätä suorittamaan koko rangaistus vankilassa.
8. KKO ratkaisi Seppäsen valituslupahakemuksen jaostossa, johon kuuluivat oikeusneuvkset Päivi Hirvelä ja Jussi Tapani. Esittelijänä oli oikeussihteeri Jussi Virtanen.
9. Kun KKO ei perustele päätöstään, joilla valituslupa hylätään, kuului KKO:n päätös myös Seppäsen asiassa lakonisesti näin: Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. Tämä tarkoittaa sitä, ettei asiassa katsottu olleen oikeudenkäymiskaaren (OK) 30 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuja valitusluvan myöntämisen edellytyksiä.
10. KKO:n päätös oli odotetunlainen. Olisi ollut aika suuri yllätys, jos valituslupa olisi myönnetty, sillä olihan asia ratkaistu samalla tavalla jo kahdessa alemmassa oikeudessa. Jos valituslupa olisi myönnetty, KKO olisi joutunut järjestämään asiassa suullisen käsittelyn.
11. Pekka Seppäsen asianajajan Seppo Hytösen mukaan tuomittu oli pettynyt KKO:n ratkaisuun. Hytösen mukaan asiassa olisi ollut useampi mielenkiintoinen oikeuskysymys, joita olisi ollut syytä käsitellä KKO:ssa. Tällainen olisi ollut esimerkiksi kysymys siitä, onko syytetty syyllistyyt laiminlyönnillään tappoon tai sen yritykseen.
12. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen totesi eilen Yle uutisille, että Seppäsen valituslupahakemus olisi perustunut oikeuskysymyksen sijasta "näyttökysymyksiin, joilla hyvin harvoin saa valituslupaa korkeimpan oikeuteen".
13. Mutta kuten asiaa tuntevat henkilöt tietävät, Matti Tolvasen lausuma ei pidä paikkansa. Päin vastoin KKO myöntää nykyisin yllättävän usein valiuslupia puhtaasti näyttökysymyksen osalta ja antaa usein mielenkiintoisesti perusteltuja ennakkopäätöksiä, joissa on kyse näytön arvioinnista ja riittävyydestä.
14. Tämän vuoden aikana eli tamikuusta lokakuun loppuun KKO on myöntänyt jo kuudessa asiassa valitusluvan nimenomaan näytön arvioinnin osalta ja viime vuonnakin kolme. Ei voida siten Matti Tolvasen väittämin tavoin mitenkään sanoa, että KKO antaisi vain "hyvin harvoin" valitusluvan näyttökysymyksissä.
15. Katso lisäksi kirjassa Dan Frände ym. Prosessioikeus, oikeuden perusteokset, 5. uud. painos (2017) olevaa Jaakko Raution kirjoittamaa jaksoa Valitus korkeimpaan oikeuteen ja siinä s. 1188-89 mainittuja 14 KKO:n antamaa ennakkopäätöstä, joissa kaikissa on kysymys nimenomaan näytön arvioinnista.
3 kommenttia:
Näyttökysymyksen ratkaiseminen voidaan jakaa 1) todisteiden näyttörvon punnintaan eli varsinaiseen todistusharkintaan, ja 2) näytön riittävyyttä koskevaan päätöksentekoon.
Näytön riittävyys (tuomitsemiskynnys) on säädetty laissa erikseen riita-asioiden (OK 17:2.2) ja rikosasioiden (OK 17:3.2) osalta. Näyttökynnyksen korkeus ("näyttövaatimus") onkin siten, kuten todistustaakan jakokin, itse asiassa normatiivinen kysymys eli oikeuskysymys. Tältä kannalta ei siis ole mitään kummallista, etä KKO myöntää valituslupia ja julkaisee ennakkopäätöksinä näytön arviointeja koskevia tapauksia.
No on se Tolvanen minusta tässä asiassa oikeassa. KKO:lle tuli viime vuonna n. 2300 asiaa käsittelyyn. Jos tänä vuonna määrä on sama, niin niin yhteismäärä on n. 4600. Valituslupia myönnettiin viime vuonna 137 ja jos tänä vuonna määrä olisi sama niin yhteismäärä olisi 274. Näistä näytön arviointia on koskenut se kertomasi 9 kappaletta. Kyllä se valituslupa aika harvoin siis on näyttökysymyksessä saatu riippumatta siitä kumpaa lukua katsoo. Toki kaikki hakemukset eivät varmasti ole näyttökysymyksiä, mutta uskoisin että niitä on kuitenkin aika paljon. Tilastoa en tästä asiasta löytänyt.
Anonyymin edellä esittämällä tavalla asiaa ei toki voida eikä pidä arvioida! Jos katsotaan asiasanoja tai perustetta, joilla KKO on valituslupia esim. v. 2018 myöntänyt, niin peruste "näytön arviointi" on yllättävän korkealla, sanoisin että kymmenen eniten käytetyn perusteen joukossa.
Lähetä kommentti