160. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen edunvalvonta-asiassa (KKO 2019:63)

1. Edunvalvojan määräämistä heikentyneen terveydentilan perusteella koskevan asian käsittely oli jäänyt Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2015 sillensä sen vuoksi, että hakija (A) oli peruuttanut vuonna 2011 tekemänsä hakemuksen sen jälkeen kun edunvalvontaan haetun (B) antama edunvalvontavaltuutus oli vuonna 2014 vahvistettu Helsingin maistraatissa.

2. Helsingin käräjäoikeus (2.7.2015) ja sen jälkeen Helsingin hovioikeus (19.8.2016), jonne A valitti, velvoittivat A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

3. Korkein oikeus, jonne A:n lupahakemus ja valitus saapuivat lokakuussa 2016,  myönsi A:lle vuonna 2017 valitusluvan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta.

4. KKO tutki valituksen ja katsoi tänään (16.7.2019) antamallaan ratkaisulla, ettei asiassa ollut erityistä syytä poiketa OK 21 luvun 7 §:n 2 momentista ilmenevästä pääsäännöstä, jonka mukaan hakemuksensa peruuttanut hakija on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut asiassa. KKO ei näin ollen muuttanut hovioikeuden ratkaisua.

5. Mitä tästä olisi sanottava? Huomio kiinnitty ensinnäkin oikeudenkäynnin suorastaan  sietämättömältä tuntuvaan hitauteen ja kokonaiskestoon. Katsotaanpa lähemmin.

6. A toimitti edunvalvojan määräämistä koskevan hakemuksensa käräjäoikeudelle jo 7.4.2011., siis yli kahdeksan vuotta sitten. Edunvalvojaksi A esitti asianajaja X:ää. Hakemus perustui siihen, että A:n isä B oli sairauden eli Alzheimerin taudin takia kykenemätän huolehtimaan taloudellisista ja henkilökohtaisista asioitsaan.

7. B vastusti hakemusta, koska hän kykeni sairaudestaan huolimatta huolehtimaan asioitaan. Lisäksi hän sai tarvittaessa apua tyttäreltään (C). B vetosi myös siihen, että hän oli oikeudenkäynnin aikana 16.6.2011 edunvalvontavaltuutuksella oikeuttanut  asianajaja Y:n hoitamaan  taloudellisia ja  henkilökohtaisia asioitaan siinä tapauksessa, että hän tulisi sairauden tms. syyn vuoksi kykenemättömäksi niistä huolehtimaan.

8. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi A:n hakemuksen 9.12.2011 ja velvoitti A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut.

9. A valitti päätöksestä Helsingin hovioikeuteen, joka 17.12.2012 kumosi käräjäoikeuden ratkaisun, koska käräjäoikeus ei ollut asiassa toimivaltainen (tuomionvoipa). Ilmeisesti asian oli käräjäoikeudessa käsitellyt ja ratkaissut käräjänotaari. Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteen uudellen käsiteltäväksi.

10. Tämän jälkeen Helsingin maistraatti vahvisti 13.6.2014 edellä kappaleessa 7 mainitun edunvalvontavaltuutuksen ja määräsi asianajaja Y:n B:n valtuutetuksi.

11. Tämän jälkeen aikaa kului kahdeksan kuukautta, jolloin A ilmoitti käräjäoikeudelle peruuttavansa edunvalvontaa koskevan hakemuksen.  Sitten odoteltiin vielä viisi kuukautta, kunnes käräjäoikeus (käräjätuomari Maria Ahlström) vihdoin 3.7.2015 päätti jättää A:n hakemuksen sillensä ja velvoitti A:n korvamaan B:n oikeudenkäyntikulut; KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita kulujen määrää.

12. A valitti päätöksestä oikeudenkäyntikulujen osalta Helsingin hovioikeuteen, joka 19.8.2016 pysytti käräjäoikeuden ratkaisun ja velvoittiA:n korvaamaan B:n oikeudenkyntikulut myös hovioikeuskäsittelyn osalta.

13. A jatkoi prosessia valittaen hovioikeuden ratkaisusta KKO:een, jolta heltisi valituksen tutkimiseen tarvittava valituslupa syksyllä 2017. Tämän jälkeen kului vielä lähes kaksi vuotta ennen kuin KKO oli valmis antamaan asiassa ratkaisunsa. Se tapahtui tänään 16.7.2019.

Ratkaisuseloste KKO 2019:63

14. Koko prosessi kesti  8 v 4 kk.  Tosin A oli luopunut edunvalvojan määräämistä koskevasta hakemuksestaan jo helmikuussa 2015, mutta sen jälkeen oikeudenkäymti jatkui vielä  4 v 6 kk oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta.

15. Onko tässä mitään laitaa? Kysyn, vaikka tiedän, että vastausta ei tulla  antamaan. Kysymyksessä ei ollut mikä vaikea tai laja asia, vaan päin vastoin jokseenkin yksinkertainen ja selvä tapaus. Sitä käsiteltiin kuitenkin eri asteissa lähes 8,5 vuotta.

16. Toiseksi voidaan perustellusti kysyä, oliko asiassa  tarpeen myöntää lainkaan valituslupaa.  Olivathan jo sekä käräjäoikeus että hovoikeus päätynyt kumpikin siihen, että A:n tuli korvata B:n oikeudenkäyntikulut OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla.

17. Mainittu lainkohta on selvä eikä sen tulkinnassa pitäisi olla vaikeuksia.  Nyt oli kyseessä tosin ns. indispositiviinen asia, eli edunvalvojan määräämistä koskeva asia, jossa sovinto ei ole salittu, vaan joka on aina ratkaistava tuomioistuimen päätöksellä.

18. Oikeuskäytännössä on kuitenkin jo aiemmin katsottu, että tapaukseen sovellettava OK 21 luvun 7 §:n 2 momentti koskee myös indispositiivisia riita-asioita. Näin on todettu ennakkopäätöksessä KKO 2006:106, joka koski tuomioistuimessa vireillä olevaa lapsen huollosta annetun päätöksen muuttamista koskevaa asiaa. Mainittu asia oli jätetty sillensä sen vuosi, että hakija oli peruuttanut hakemuksensa.  Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden katsottiin tapauksessa määräytyvän OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan.

19. Nyt esillä oleva asia on hyvin samankaltainen kuin KKO:n vuonna 2006 ratkaisema asiakin. Molemmat ovat luonteeltan indispositiisia ja kummassakin asiassa hakija on peruuttanut hakemuksensa. Tällöin hakija on on OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla velvollinen korvaamaan vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä toisin määrätä.

20. Tässä tapauksessa oli selvää, kuten KKO:n perusteluista (kohdat 17 ja 18) ilmenee, ettei tuollaisia erityisiä syitä ollut. Ei myöskään ollut sellaisia kohtuusyitä, jotka olisivat OK 21 luvun 8 b §:n mukaan oikeuttaneet tuomioistuinta alentamaan hakijan maksettavaksi tuomittavien kulujen määrää.

21. Sanoisin, että ratkaisun KKO 2019:63 ennakkopäätösarvo on melko vähäinen. Ratkaisu koskee tilannetta, joka on oikeuskäytännössä jokseenkin harvinainen. Koska samankaltainen tapaus on ratkaistu jo vuonna 2006 annetulla KKO:n ennakkopäätöksellä, ei valitusluvan myöntämiseen olisi ollut tarvetta. Valitusluvan myöntäminen ei toki ole koskaan väärin. Mutta jos valituslupa myönnetään, suhteellisen yksinkertainen ja selvä asia olisi toki kyettävä ratkaisemaan KKO:ssa  joutuisasti. Ei siihen saisi lähes kolme vuotta mennä.

22. Lisäys edelliseen kapppaleeseen.  Vaikka valitusluvan myöntäminen ei ole milloinkaan väärin tai virheellistä, tulee toisaaltaa ottaa huomioon se tosiasia, että KKO myöntää vuosittain aika tarkkaan yhtä paljon valituslupa. Jopa niin, että voisimme käyttää temiä valituslupakiintiö.; se liikkuu noin 130-140 valitusluvan puitteissa. Kun KKO myöntää, kuten olen havainnut, yllättävän usein valituslupia ns. simppeleissä kysymyksissä eli asioissa, jotka ovat aika yksinkrtaisia ja selviä ratkaista ja joissa ei yleensä muuteta alemien tuomioistuinten ratkaisua, jää valituslupia myöntämättä monissa vaikeammissa asioissa, joissa luvan myöntämiseen ja asian tutkittavaksi ottamiseen KKO:ssa olisi todella perusteltua aihetta.

159. Ruotsin korkein oikeus: Talousrikoksista epäiltyä ei saa luovuttaa Kiinaan

1. Ruotsin Högsta domstolen (HD) julkisti eilen maan hallitukselle antamansa lausunnon, jonka mukaan talousrikoksista epäiltyä kiinalaista virkamiestä Qiao Jianjunia (QJ)  ei tule luovuttaa Kiinaan, jossa hänet on tarkoitus asettaa syytteeseen viidestä vuosina 2008 ja 2011 tehdystä kavallusrikoksesta. Lausunnon mukaan luovutuksen estää Ruotsin luovutuslaki ja se olisi ristiriidassa myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.

2. Kiina esitti viime vuonna Ruotsin hallitukselle pyynnön QJ:n luovuttamisesta. Luovutuspyyntöön oli liitetty tuomioita, joilla muita kyseisiin rikoksiin syyllistyneitä oli tuomittu rangaistuksiin sekä näiden henkilöiden kuulustelukertomuksia. Kavallettujen varojen yhteismääräksi oli ilmoitettu  olevan 210 milj. juania eli noin 280-290 milj. Ruotsin kruunua. Kiinan rikoslain mukaan ko. rikoksista voidaan langettaa joko kuolemanrangaistus tai elinkautinen vankeusrangaistus.

3. QJ oli toiminut Kiinassa valtion viljahuollosta vastaavan viranomaisen paikallispäällikkönä. Hän on yksi Kiinan talousrikoksista epäillyistä henkilöistä, tarkemmin sanottuna kolmantena sadan etsintäkuulutetun talousrikollisten listalla. Mainittu lista on julkaistu Kiinan presidentin Xi Jinpingin määräämän korruptionvastaisen kampanjan yhteydessä.

4. QJ pakeni Kiinasta vuonna 2011 päätyen pakomatkansa lopuksi Ruotsiin. Hänet otettiin luovutusasian käsittelyä varten kiinni 25.6.2018. Högsta domstolen päätti vapauttaa QJ:n 19.6.2019. Mies pidätettiin kuitenkin uudelleen, koska myös Yhdysvallat epäilee hänen syyllistyneen maassaan mm. rahanpesuun.

5. Ruotsin korkein oikeus totesi päätöksessään, että QJ:tä voitiin asiakirjojen perusteella todennäköisin syin epäillä neljästä vuosina 2010 ja 2011 tehdystä kavalluksesta. Vuonna 2008 hänen syykseen väitetty rikos oli sitä vastoin ehtinyt vanhentua eikä häntä voitu siitä luovuttaa.

6. HD päätti, ettei QJ:tä voitu myöskään mainituista neljästä rikoksesta luovuttaa Kiinaan, koska se olisi Ruotsin luovutuslain (lagen 1957:668 om utlämning för brott) vastainen. Luovutus olisi myös ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2, 3 ja 6 artiklan kanssa. Laki estää Ruotsin viranomaisia luovuttamasta ihmisiä maihin, joissa he saattavat joutua vainon tai kidutuksen uhreiksi tai joissa heitä uhkaa kuolemanrangaistus.

7. HD totesi myös, että luovutuksen johdosta QJ:llä oli riski joutua oikeudenkäyntiin, joka ei täytä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Kiina oli luovutuspyynnössään tosin vakuuttanut, ettei näin tulisi tapahtumaan, mutta HD ei antanut vakuutukselle painoarvoa, koska sen toteutumista olisi ollut vaikea kontrolloida.

8. Högsta domstolen laati lausunnon viiden jäsenen kokoonpanossa, jonka referenttinä toimi oikeusneuvos Petter Asp; hän on aiemmin ollut rikosoikeuden professorina Tukholman yliopistossa. Asp on siten valmistellut asiaa yhdessä esittelijän kanssa ja muotoillut ennakkopäätöksenä julkaistun lausunnon perustelut. - Todettakoon, että meillä KKO ja KHO eivät ilmoita ratkaisuissaan edes asianosaisille, kuka jäsenistä on ollut referenttinä tai ns. tarkastavana jäsenenä.

9. HD julkaisi päätöksestään (Ö2479-19) englannin- ja ruotsinkieliset tiedotteet.

Utlämning till Kina vägras

10. Jotkut Suomessa ovat hieman ihmetelleet Ruotsin korkeimman oikeuden lausunnon tiukkuutta.  Ehkä tämän taustalla ovat Suomen valtiojohdon varsin läheiset suhteet Kiinan johtoon ja ns. pandadiplomatia. Suomessa on Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren presidenttikausista lähtien suhtauduttu varsin sinisilmäisesti ja ikään kuin hyssytellen Kiinan ihmisoikeusloukkauksiin ja törkeisiin ihmisoikeusrikoksiin. Meillä on tahdottu mennä Kiinan suhteissa aina "talous edellä", eli  hyviä taloussuhteita ja kaupankäyntä ei ole haluttu vaarantaa tekipä Kiina millaisia ihmisoikeusloukkauksia tahansa. Suomen ja Kiinan välistä oikeusyhteistyötä on harjoitettu jo vuosikymmeniä - ikään kuin silmänlumeeksi, että Suomi muka edes tällä tavoin puuttuisi Kiinan vaikeaan ihmisoikeustilanteeseen.

11. Pohjoimaissa on suhtauduttu liian sinisilmäisesti Kiinan ihmisoikeustilanteeseen ja maailmanvalloituspyrkimyksiin, pisimmälle tässä hysyttelyssä on menty Suomessa. Jos QJ olisi otettu kiinni Suomessa, olen kuitenkin jokseenkin vakuuttunut siitä, että KKO olisi luovutuspyynnön johdosta antamassaan lausunnossa ilmoittanut oikeusministeriölle, ettei häntä tule luovuttaa Kiinaan.

158. Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi laamanni Riku Jaakkola

1. Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi nimitettiin 20. kesäkuuta oikeustieteiden kandidaatti, varatuomari Riku Jaakkola. Vuoden 2020 alussa toimintansa aloittavan Tuomioistuinviraston ylijohtajan virka on viisivuotinen.

2. Jaakkolan toimikausi alkaa 1. tammikuuta, mutta hän aloittaa Tuomioistuinvirastoa valmistelevissa tehtävissä oikeusministeriössä kuitenkin jo aiemmin.

3. Riku Jaakkola on syntynyt vuonna 1970. Hän on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi 1996 Lapin yliopistosta.

4. Jaakkola on vuodesta 2015 toiminut Seinäjoella olevan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamannina. Aikaisemmin Jaakkola on toiminut muun muassa käräjätuomarina Etelä-Pohjanmaan, Kauhajoen ja Alavuden käräjäoikeuksissa sekä esittelijänä Vaasan hovioikeudessa. Jaakkolalla on kokemusta myös kansainvälisistä tuomarin tehtävistä.

4. Ylijohtaja vastaa tuomioistuinviraston päivittäisestä johtamisesta.

5. Ylijohtajan valitsi Tuomioistuinviraston johtokunta, joka käyttää virastossa ylintä päätösvaltaa. Johtokunnan puheenjohtajana on oikeusneuvos, OTL Asko Välimaa.

6. Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla, mutta se on itsenäinen keskusvirasto. Virastolle siirtyy suurin osa tällä hetkellä oikeusministeriössä hoidettavista keskushallintotehtävistä. Tuomioistuinvirastosta säädetään tuomioistuinlain 19a luvussa.

7. Tuomioistuinvirastossa työskentelee sen toiminnan alkaessa noin 45 henkilöä, ja se sijoitetaan Vantaalle. Viraston sijaintipaikasta käytiin vuosi sitten kovaa kisaa useiden kaupunkien kesken.

8. Ylijohtajan virkaa hakivat määräaikaan 10.5. mennessä seuraavat henkilöt: Anne Hallavainio, Riku Jaakkola, Tuula Kievari, Petri Korpinen, Ilkka Lahtinen, Marko Loisa, Sakari Laukkanen, Jyrki Määttä, Pekka Määttä, Veli-Pekka Nurmi, Sabina Omarova ja Juha Savela.  Kolme hakijaa ei halunnut nimeään julkisuuteen.

9. Sakari Laukkanen ja Pekka Määttä ovat oikeustieteen tohtoreita ja laamanneja, Laukkanen hovioikeudenlaamanni ja Pekka Määttä Kainuun käräjäoikeuden laamanni. Anne Hallavainio on oikeusministeriön hallitusneuvos. Jyrki Määttä on käräjätuomari, joka toimii nykyisin oikeusministeriössä projektipäällikkönä.

10. Blogijutussani 11.5. pidin kärkiehdokkkaina Hallavainiota, Jaakkolaa, Laukkasta sekä Jyrki ja Pekka Määttää.

11. On hyvä, että Tuomioistuinvirasto saatiin kovasta vastustuksesta huolimatta vihdoin ja viimein perustetuksi. Sitä on esitetty jo yli 20 vuotta, mutta vastustus oli kovaa etenkin KHO:n piirissä ja vihervasemistolaisten oikeusministereiden (Johannes Koskinen ja Tuija Brax) aikana. KHO:n presidentit Pekka Hallberg ja Pekka Vihervuori vastustivat pontevasti loppuun saakka viraston perustamista.

12. Tuomioistuinvirastoa vastaava elin on perustettu kaikkiin Pohjoismaihin, jopa piskuiseen Islantiin, jo ajat sitten. Se löytyy myös lähes kaikista muistakin Euroopan maista. Virasto vahvistaa merkittävällä tavalla tuomioistuinten riippumattomuutta toimeenpanovallasta eli oikeusministeriöstä ja maan hallituksesta.

157. KKO 2019:55. Mies vältti raiskaustuomion unitilaan vedoten

1. Korkein oikeus antoi perjantana 14.6. mielenkiintosen ennakkopäätökseksi tarkoitetun ratkaisun raiskausta koskevassa jutussa (KKO 2019:55).

2. Tapauksessa miehen (A) näytettiin olleen sukupuoliyhteydessä nukkuvan naisen (B) kanssa työntämällä kaksi tai kolme sormea  tämän emättimeen. A väitti, että häneltä oli puuttunut rikoksen edellyttämä tahallisuus, koska hän oli toiminut unitilassa (sexomnia). KKO katsoi, että tästä jäi varteenotettava mahdollisuus. Koska tuomitsemiskynnys tahallisuutta edellyttävästä raiskauksesta ei ylittynyt, asiassa jäi varteenotettava epäily A:n  syyllisyydestä. Syyte hylättiin. KKO:ssa äänestys 4-1, eri mieltä ollut jäsen katsoi, että A oli toiminut tahallisesti, joten raiskaus oli luettava A:n syyksi.

KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

3. Tapauksessa herättäää huomiota ensinnäkin se, että väitetty raiskaus tapahtui jo lähes viisi vuotta sitten, tarkemmin sanottuna  14. syyskuuta 2014. Teko tapahtui leirintäkeskuksessa sijaitsevan mökin sohvalla molmpien asianosaisten ollessa humalassa.

4. Oliko valitusluvan myöntäminen ja asian tutkittavaksi ottaminen KKO:ssa tarpeen? Tätä voidaan kysyä lähinnä siksi, että jo molemmat alemmat oikeusasteet, eli ensin  Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus, tuomio 24.8.2016, ja sen jälkeen Vaasan hovioikeus, tuomio 11.8.2017, olivat yksimielisesti hylänneet A:ta vastaan ajetun syytteen.

5.Toisaalta vastaavanlaisia tapauksia, joissa syytetty on väittänyt toimineensa unitilassa, on sattunut viime aikoina. Tämä selviää nettiä googlettamalla. Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi seksuaalista pakottamista koskevan syytteen 7.7.2016, koska  esitetyn selvityksen perusteella ei voitu sulkea pois syytetyn esittämää vaihtoehtoista tapahtumien kulkua, jonka mukaan hän oli toiminut unitilassa. Pohjois-Suomen käräjäoikeus oli sen sijaan tuominnut syytetyn kyseisestä rikoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

6. Toisessa tapauksessa Vaasan hovioikeus tuomitsi 14.12.2017  43-vuotiaan miehen nukkuvan  naisen raiskauksesta kaveriporukan mökkireissulla Himoksella helmikuussa 2015. Tässäkin tapauksessa mies oli väittänyt olleensa teon aikana unitilassa, mutta väite ei menestynyt hovioikeudessa. Käräjäoikeus oli sen sijaan uskonut miehen selitystä ja hylännyt syytteen tahallisuuden puutteen vuoksi.

7. Huomiota herättää ylipäätään se, että KKO on myöntänyt parin kolmen viimeisen vuoden aikana runsaasti valituslupia raiskausta ja etenkin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa jutuissa. Ajattelin palata tähän kysymykseen myöhemmin eri blogijutussa. Kuvaavaa on, että ennen tätä nyt esillä olevaa tuomiota KKO antoi vain päivää aikaisemmin eli 13.6. ratkaisun, jossa on kyse törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siinäkin KKO päätyi syytteen hylkäämiseen, alemmat oikeudet olivat sen sijaan tuominneet vastaajan neljän vuoden vankeusrangaistukseen.  

8. Lähes jokaisessa KKO:n tutkittavaksi ottamassa seksuaalirikosasiassa on ollut kyse näytöstä eli näytön arvioinnista ja sen riittävyydestä. Tämäkin on poikkeuksellista, sillä varsin yleinen näkemys ja väite, joka esitetään usein myös ns. oikeusoppineiden taholta julkisuudessa, on ollut, että "eihän KKO näyttökysymyksiä ota tutkittavakseen"! Olen yrittänyt torjua kyseisen väitteen paikkansa pitävyyden, sillä KKO on ottanut etenkin viimeisten 3-4 vuoden aikana yllättävän usein kantaa nimenomaan näytön arviointiin ja riittävyytteen myös monissa muissa rikosjutuissa, ei siis vain seksuaalirikosasioissa.

8. Myös se herättää huomiota - ainakin minussa - että tutkittavaksi otetuissa seksuaalirikosasioissa KKO toimittaa lähes säännönmukaisesti suullisen käsittelyn. Tänä vuonna näin on tapahtunut jo neljä kertaa ja viime vuonna ainakin kolmessa eri jutussa. Myös nyt esillä olevassa tapauksessa (KKO 2019:55) on toimittanut suullisen käsitelyn. Jostakin syystä KKO ei kuitenkaan mainitse tätä ratkaisuselosteessaan, mikä on poikkeuksellista. KKO:n tiedotteista ilmenee, että KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn 16.1.2019, siis viisi kuukautta ennen ratkaisun antamista. Sitä, milloin asia on suullisen käsittelyn jälkeen esitelty, ei ratkaisuselosteessa mainita. Tämä on nykyisin yleinen käytäntö, aiemmin esittelypäivä mainittiin ratkaisuselosteessa.

9. Hovioikeuden pääkäsittelyssä ratkaistavassa asiassa oikeudenkäyntiaineistona otetaan huomioon vain se aineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä (OK 26:24b.1). Pääkäsitelyssä ratkaisut tehdään ilman esittelyä (Ok 26:24b.3). Tämä perustuu välittömyysperiaatteeseen ja erityisesti tärkeään todistelun välittömyyteen.

10. Muutoksenhakua hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen koskevasssa OK 30 luvussa ei ole pääkäsittelyä koskevia säännöksiä. Mainitussa luvussa on kuitenkin säännöksiä suullisen käsittelyn toimittamisesta (OK 30:20-21a). OK 30:21a:n mukaan, jos suullinen käsittely toimitetaan, huomioon otetaan myös siinä esitetty aineisto. Ratkaisussa otetaan siis myös sellainen aineisto, jota ei ole otettu vastaan vastaan suullisessa käsittelyssä.  Lisäksi korkein oikeus ratkaisee asian esittelystä myös silloin, kun siinä on toimitettu suullinen käsittely.

11. Kun suullinen käsittely ei tosiasiallisesti eroa pääkäsittelyssä, olisi välittömyysperiaatteen mukaan johdonmukaista menetllä myös korkeimman oikeuden osalta niin, että asia ratkaistaan ilman esittelyä, jos siinä on toimitettu suullinen käsittely, jolloin ratkaisussa saadaan ottaa huomioon ainoastaan suullisessa käsittelyssä esitetty aineisto. On aika outoa, että välittömyysperiaatteen mukaiset vaatimukset on sivuutettu korkeimman oikeuden osalta täysin silloin, kun hovioikeusmettelyä uudistettiin edellä kappaleessa 9 mainitulla tavalla. OK 30 lukuun olisi otettava pääkäsittelyä koskevat säännökset siten, että ratkaisussa saadaan ottaa huomioon vain pääkäsittelyssä esitetty aineisto. Tosiasia on, että korkein oikeus myöntää vuosittain keskimäärin noin kymmenessä valitusasiassa valitusluvan nimenomaan todistelun ja näytön arvioinnin osalta.

12. Nyt kommentoitavassa tapauksessa korkein oikeus on toimittanut suullisen käsittelyn, vaikka tätä koskevaa maininta ei löydy oikeuden julkaisemasta ratkaisuselosteesta.  Suullisessa käsittelyssä on kuultu syyttäjän, asianomistajan ja syytetyn lisäksi neljää todistajaa (D, E, F ja G) ja esitetty muutoinkin sama selvitys kuin alemmissa oikeusksissa. Lisäksi korkein oikeus on viran puolesta hankkinut  Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) asiantuntijalausunnon niin sanotusta sexomniana tunnetusta tilasta.

13. Tästä huolimatta asiaa ei ole ratkaistu välittömästi suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston pohjalta, vaan suullisen käsittelyn jälkeen on pidetty esittely, jossa ratkaisu on tehty. Toisin sanoen korkein oikeus on ratkaissut asian esittelijän  laatiman muistion ja ratkaisuehdotuksen pohjalta.  Eri mieltä ollut jäsen on hyväksynyt esittelijän mietinnön sellaisenaan. Näin ei mielestäni tulisi menetellä, vaan tärkeää välittömyysperiaatetta olisi kunnioitettava myös korkeimmassa oikeudessa. Näin on tehty esimerkisi Norjan ja Ruotsin korkeimmissa oikeuksissa.

14. Miehen (A) menettelystä ei ole jutussa ollut epäselvyyttä. A ja B olivat istuneet tapahtumayönä mökin sohvalla siten, että B:n selkä oli nojannut sohvan käsinojaa vasten ja hänen jalkansa olivat olleet A:n sylissä. Kaksi mutta henkilöä, joita on kultu kaikissa kolmessa oikeusasteessa todistajina (D ja E) olivat yöpyneet mökissä, D makuhuoneessa ja E yläkerran parvella. B oli kertomansa mukaan herännyt unestaan kun polvillaan lattialla hänen edessään ollut A oli tunkenut sormiaan voimakkasti hänen emättimeensä, jolloin B oli alkanut huutaa kivusta.  B on kertonut  A:n menettelystä johdonmukaisesti heti tapahtuman jälken huutoon heränneelle ja asianosaisten luokse saapunelle D:lle,  puhelimitse äidilleen (C) ja poliisille samana aamuna suoritetussa kuulusteluissa. Myös parvella nukkunut todistaja E oli herännyt B:n huutoon. Emättimeen tunkeutumista on tukenut myös B:n DNA-löydös A:n kynsien alta. Hovioikeuden mukaan asiassa ei ollut tullut esille seikkoja, jotka tukisivat A:n esittämää väitettä, jonka mukaan B olisi nähnyt tapahtumasta unta tai kuvitellut tulleensa raiskatuksi. KKO on ollut tästä samaa mieltä.

15. Kaikki kolme oikeusastetta ovat olleet samaa mieltä siitä, että A:n on näytetty tunkeutuneen sormillaan B:n emättimeen syytteessä kuvatulla tavalla ja että A:n menettely täytti lähtökohtaisesti rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisen raiskauksen tunnusmerkistön.

16. Raiskaus on kuitenkin rangaistava vain tahallisena tekona. Asiassa on sitten jouduttu arvioimaan, onko A tekoa tehdessään toiminut tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoisesti vai väittämällään tavalla unitilassa. Tässäkin kohdin kyse on lähtökohtaisesti näytöstä eli siitä, osoittaako syyttäjän ja asianomistajan esittämä näyttö riittävällä varmuudella A:n syyllistyneen tahalliseen tekoon vai jääkö hänen syyllisyydestään OK 17 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu varteenotettava epäily. Myös tästä asiasta kaikki kolme oikeusastetta ovat olleet samaa mieltä, joten syytetty on hylätty.

17. Perustelukappaleissa 12-17 korkein selostaa lähinnä ratkaisun KKO 2013:96 perustelujen valossa näytön arvioinnin yleisiä lähtökohtia eli mm. syyttäjän todistustaakkaa sekä näyttö- eli tuomitsemiskynnyksen korkeutta (kappale 14), henkilötodistelun luotettavuutta koskevia näkökohtia (kappale 15), puolustuksen väitettä vaihtoehtoisesta tapahtumainkulusta (kappale 16) ja vastaajan selitystaakkaa (kappale 17).

18. Selostua on asianmukaista ja kattavaa, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan kannaottoa siitä, mitä itse asiassa tarkoitetaan Ok 17 luvun 3  §:n 2 momentissa mainitulla säännöksellä, jonka mukaan vastaajan (syytetyn) syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä. Tätä on pohdittu oppikirjoissa ja muissakin teoksissa sekä todistusoikeutta käsitteleviss artikkeleissa. Itse olen käsitellyt kysymystä kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) hypoteesimetodia koskevassa jaksossa (sivut 294-310).

19. Perusteluissa selostetaan lajasti THL:n korkeimman oikeuden pyynnöstä antamaa  asiantuntijalausuntoa unitilassa tehdystä seksuaalisesta teosta (kappaleet 22- 29). Lausunnossa ei ole toki otettu minkänlaista kantaa puolustustuksen A:n unitilasta esittämään väitteeseen, vaan kyysmystä on tarkasteltu yleisluontoisesti.

20. Tämän jälkeen eli kappaleesta 30 lähtien pästään vihdoin itse tapaukseen. Korkein oikeus on selostanut varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti etenkin jtusa vastaanotettua henkilötodistelua (kappaleet  30- 43) ja sen jälkeen vielä lyhyesti  muuta selvitystä (kappaleet 44-45). Selostuksessa käydään seikkaperäisesti läpi asianomistajan, syytetyn sekä korkeimmassa oikeudessa kuultujen todistajien eri eikoista antamia lausumia.

21. Muutama seikka jää kuitenkin selostuksessa avoimeksi ja askarruttamaan lukijan mieltä. Ulkopuolista lukijaa kiinnostaisi esimerkiksi tietää, minkä ikäisiä asianomistaja B ja vastaaja A olivat tapahtumahetkellä syyskuussa 1914, olivatko he aiemmin tunteneet toisensa ja mikä heidän ammattinsa oli.  Perusteluissa olisi voitu myös mainita, miten A ja B olivat pukeutuneet, kun he olivat jääneet istumaan sohvalle niin, että B:n jalat olivat olleet A:n sylissä; oliko  esimerkiksi B pukeutunut hameeseen vai housuihin vai olivatko he ns. puolipukeissa. Epäselväksi myös jää, missä asianosaisten oli tarkoitus nukkua ja oliko mökin tuvassa vuodetta.

22. Näytön selostuksen jälkeen seuraa perustelujen tärkein jakso eli korkeiman oikeuden näytön arviointi kappaleissa 46-56. Tämäkin jakso on huolella ja seikkaperäisesti laadittu - ihmekös tuo, kun korkeimmalla on ollut suullisen käsittelyn jälkeen peräti viisi kuukautta aikaa perustelujen kirjoittamiseen ja hiomiseen.  Mikä parasta, arviointi on tehty pro et contra -metodilla pohtimalla ja punnitsemalla vastakkain sekä A:n tahallisuutta puoltavia että sitä vastaan puhuvia eli unitilaa puoltavia seikkoja.

23. Korkeimman oikeuden enemmistö päätyi katsomaan, että vaikka A:n vaihtoehtoista selitystä unitilasta voidaan pitää "jossain määrin epätodennäköisenä", asiassa oli kuitenkin esitetty siinä määrin unitilan puolesta puhuvaa näyttöä, ettei sitä voitu riittävällä varmuudella poissulkea. Kun asiassa siten jäi varteenotettava epäily A:n syyllisyydestä,  korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeuden tuomion lopputulosta syytteen hylkäämisestä ollut syytä muuttaa. Eri mieltä ollut jäsen sen sijaan hyväksyi sellaisenaan esittelijän mietinnön, jossa päädyttiin vastakkaiseen looputulokseen eli siiihen, että A oli toiminut tahallisesti.

24. Korkeimman oikeuden enemmiston juridinen päättely ja argumentointi on toki vakuuttavan tuntuista ja sujuvasti kirjoitettua tekstiä. Minulle tuli silti mieleen muutamia sellaisia vastaväitteitä ja näkökohtia, joiden perustella puoltaisin eri mieltä olevan jäsenen kantaa, koska puolustuksen esittämä vaihtoehtoinen selitys unitilasta voidaan sulkea pois. Koska tämä blogijuttu on venähtänyt jo muutenkin kovin pitkäksi, en ryhdy nyt kantaani tarkemmin selvittämään - kello on 0.15 - vaan palaan siihen hieman myöhemmin.