1. Poliisi ottaa tänä vuonna koko maassa käyttöön ns. haalarikameran, josta voidaan käyttää myös nimikettä kehokamera (vartalokamera). Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisi on jo vuodesta 2015 käyttänyt järjestys- tai hälytyspartiopoliisin haalareihin tai muihin työvaatteisiin kiinnitettyä erityistä kameralaitetta tai älypuhelinta. Haalarikameroita käytetään yleisesti myös muissa poliisilaitoksissa sekä kaupunkien pysäköinninvalvonnassa. Myös turva-alan yritykset ovat olleet kiinnostuneita niiden käytöstä.
2. Poliisin kehokameran avulla voidaan parantaa rikosten tutkintaa ja selvittämistä. Esimerkiksi Lahdessa kolmisen vuotta sitten tapahtunut ns. putkapahoinpitely olisi voitu selvittää paremmin, jos henkilöä putkaan kuljettaneet poliisimiehet ja vartijat, joista osa joutui syytteeseen pahoinpitelystä, olisivat käyttäneet haalarikameraa.
Ohion ampumistapaus
3. Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa julkaistiin uutisjuttu tapauksesta, jossa poliisi ampui Ohion osavaltion Columbuksen kaupungissa kadulla kuoliaaksi mustan 19 -vuotiaan teinitytön, joka poliisin mukaan oli veitsi ojossa juuri hyökkäämässä henkilöauton vieressä seisseen naisen kimppuun. Kun tapaus nousi julkisuuteen, Columbuksen poliisi julkaisi nopeasti videon, joka oli tallentunut paikalle hälytetyn poliisin kehokameraan. Videolla näyttää siltä, että teinityttö yrittäisi puukottaa kahta paikalla ollutta naista.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007935120.html
Ruotsalainen kroppskamerainspelningen -tapaus
4. Suomessa kehokameran tallennetta on käytetty toistaiseksi aika harvoin todisteina rikosoikeudenkäynneissä. Voidaan myös kysyä, onko mainittujen tallenteiden käyttö ylipäätään tai ainakaan kaikissa tapauksissa edes sallittua, ts. sallisiko kolmisen vuotta sitten uudistettu todistuslainsäädäntö (OK 17 luku) niihin vetoamisen todisteena.
5. Tätä pohtiessamme on paikallaan selostaa ja kommentoida Ruotsin korkeimman oikeuden (Högsta domstolen, HD) muutama päivä sitten antamaa ennakkopäätöstä aserikosjutussa, jossa poliisin kehokameran tallenteella on keskeinen asema todisteena.
6. Asianajaja Markku Fredman laati pyynnöstäni ratkaisusta kommentin, jonka julkaisin blogissa 22.4. Fredman näyttää suhtautuvan HD:n ratkaisuun skeptisesti, sillä hänen mielestään tallenteesta ilmenevää rikoksesta epäillyn lausumaa ei olisi saatu tapauksesssa ilmenevissä olosuhteissa hyödyntää syytettä tukevana näyttönä. Olen monessa kohtaa samaa mieltä, mutta katson silti, että HD päätyi asiassa hyväksyttävään lopputulokseen. Keskustelu ei ole koskaan pahitteeksi, toivottavasti se jatkuu edelleem.
7. Tapauksessa oli kysymys törkeästä aserikoksesta, jossa epäiltynä oli 25-vuotias mies (YA-J). Poliisi oli löytänyt miehen asunnossa suoritetussa kotietsinnässä sohvatyynyn alle piilotetun ladatun puoliautomaattisen pistoolin, jonka hallussapitoon miehellä ei ollut lupaa. Kun etsintään osallistunut poliisi oli kysynyt mieheltä, oliko ase ilmapistooli vai oikea pistooli, tämä oli naurahtaen vastannut sen olevan sekä että.
Käsittely käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa
8. Miestä vastaan nostettiin Solnan käräjäoikeudessa syyte törkeästä aserikoksesta. Istunnossa mies kiisti syytteen, mutta kieltäytyi kertomasta aseesta tarkemmin. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että vastaajan asunnosta oli kotietsinnässä löydetty ase ja ampumatarvikkeita, joiden hallussapito edellytti lupaa. Vastaajan etsinnän aikana poliisille antamien sekä muiden jutussa esiin tulleiden seikkojen perusteella käräjäoikeus katsoi syytteen näytetyksi ja tuomitsi vastaajan törkeästä aserikoksesta kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
9. Mies valitti käräjäoikeuden tuomiosta Svean hovioikeuteen. Siellä pidetyssä pääkäsittelyssä mies kertoi oman versionsa tapahtumista ja kiisti, että ase oli kuulunut hänelle. Syyttäjä vetosi uutena todisteena mm. haalari- tai kehokameralla kuvattuun videotallenteeseen, jonka eräs poliisi oli ottanut kameralla siinä vaiheessa, kun miestä oltiin kiinnioton jälkeen kuljettamassa tutkinta-arestiin. Tallenteen avulla syyttäjä halusi osoittaa tietoja, joita mies oli aseesta poliisille antanut. Mies vaati, että oikeus epäisi tallenteen esittämisen todisteena.
10. Hovioikeuden tuomio jutussa annettiin 26.6.2020. Hovioikeus ei hyväksynyt tallenteen esittämistä todisteena vedoten rättegångsbalkenin (RB) 35 luvun 7 §:n 3 kohtaan. Hovioikeus katsoi, että tallenteeseen sisältyvä näyttö koski asiaan vaikuttamatonta seikkaa. Oikeus perusteli kantaansa sillä, että 1) nauhoitus oli tapahtunut, kun epäiltyä oltiin kuljettamassa kiinnioton jälkeen arestiin, 2) epäiltyä ei ollut informoitu kertomuksen nauhoituksesta, 3) epäillylle ei ollut ilmoitettu vaitiolo-oikeudesta eikä 4) oikeudesta avustajaan. Hovioikeuden mukaan nämä seikat merkitsivät niin vakavia oikeusvarmuustakeiden puutteita, että todisteen esittäminen tuli hylätä ilmeisesti asiaan vaikuttamattomana.
11. Kun syytettä tukeva muu näyttö ei ollut riittävä langettavan tuomion antamiseen, hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi vastaajaa vastaan ajetun syytteen.
Syyttäjän valitus korkeimpaan oikeuteen
12. Riksåklagare Petra Lundh valitti tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Hän pyysi valituslupaa ja vaati, että kameran tallenne sallitaan todisteeksi, hovioikeuden tuomio kumotaan ja syytetty tuomitaan syytteen mukaisesti törkeästä ampuma-aserikoksesta.
13. Syyttäjän 15-sivuinen valituslupa- ja valituskirjelmä on varsin seikkaperäinen ja hyvin perusteltu. Siitä myös selviää, mitä käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyssä on tapahtunut. (Ruotsin valtakunnansyyttäjä julkaisee muuten kaikki HD:lle tekemänsä valituskirjelmät verkossa)
HD:n päätös
15. HD antoi jutussa 21.4.20121 ennakkopäätöksenä (prejudikaattina) julkaistun ratkaisun numero B 4175-20. HD nimeää nykyisin kaikki ennakkopäätöksensä yhdellä tai kahdella sanalla; ko. päätökselle on annettu nimi "Kroppskamerainspelningen". Päätös löytyy tästä linkistä
https://www.domstol.se/globalassets/filer/domstol/hogstadomstolen/avgoranden/2021/b-4175-20.pdf
16. HD julkaisi ratkaisusta seuraavan tiedotteen
17. Asian kysymyksenasettelu on muotoiltu päätöksessä näin:
"Frågan i Högsta domstolen är om bevisning ska avvisas i fall då bevisningen avser belastande uppgifter som en brottsanklagad person har lämnat till polisen utan tillgång till försvarare och utan att ha informerats om rätten till försvarare, rätten att inte yttra sig och rätten att inte belasta sig själv.
Kysymyksenasettelu on yleisluontoinen, joten siinä ei mainita, että epäillyn poliisin alustavassa puhuttelussa kertomat tiedot oli hänen tietämättään nauhoitettu poliisin kehokameralla.
Päätöksen perusteluista
Lainvastaisesti saatu todiste
18. HD toteaa perustelujen aluksi, että vapaaseen todistusharkintaan kuuluvat vapaan todistelun ja vapaan todisteiden arvioinnin periaatteet. Oikeusjutun asianosaisten käytettävissä ovat todistelun kaikki muodot ja keinot, jollei laissa toisin säädetä (vapaa todistelu), ja tuomioistuin voi vapaasti ratkaista, mikä todistusarvo kullakin todisteella on (vapaa todistusharkinta).Tässä asiassa on kyse lähinnä todistelun vapaudesta.
19. Asianosaiset saavat pääsäännön mukaan vedota myös sellaiseen näyttöön, jota ei ole saatu tai hankittu laillisessa järjestyksessä taikka jonka alkuperä on epäselvä. Tässä kohdin HD viittaa mm. kahteen vuosina 2002 ja 2011 antamaansa ennakkopäätökseen, joille on annettu nimikkeet "Överskottsinformationen" (NJA 2002 s. 323) ja "Bevisprovokationen" (NJA 2011 s. 638 p. 18).
20. Suomen todistusoikeus on kyseisessä asiassa samalla kannalla. Korkein oikeus on todennut tämän joidenkin ennakkopäätösten perusteluissa. Näin esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:86, jossa lausutaan, että "todisteen tai sen sisältämän tiedon hankkiminen lainvastaisellakaan tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä ei yleensä merkitse estettä todisteen hyödyntämiselle" (kohta 22).
21. Ratkaisun KKO 2011:91 perusteluissa lausutaan puolestaan näin: "Pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä" (kohta 10).
22. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on niin ikään monissa ratkaisuissaan, joista osa on annettu jo 1980 ja 1990 -luvuilla, katsonut, ettei lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyödyntäminen sinänsä ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaa täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Ks. esimerkiksi ratkaisuja Schenk v. Sveitsi 12.7.1988, Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta 5.11.2002 ja Gäfgen v. Saksa 1.6. 2010.
23. Toisaalta KKO on esimerkiksi ratkaisussa 2011:91 todennut, että jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi kuitenkin tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Tällöin punninta suoritetaan yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuuden ja toisaalta rikoksen selvittämisintressin välillä.
24. Vuoden 2016 alusta voimaan tulleen todistusmenettelyn uudistamisen yhteydessä OK 17 lukuun on otettu säännökset todisteiden hyödyntämiskiellosta. Luvun 25 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin ei saa hyödyntää todistetta, joka on saatu kiduttamalla. Pykälän 2 momentti koskee eräiden muiden itsekriminointisuojasäännösten rikkomisella saatuja hyödyntämiskiellon piiriin kuluvia todisteita; tuomioistuin ei esimerkiksi saa hyödyntää luvun 18 §:ssä säädetyn vaitiolo-oikeuden vastaisesti hankittua todistetta.
25. OK 17 luvun 25 §:n 3 momenttiin puolestaan sisältyy yleissäännös lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämisestä. Pääsääntönä on, että tuomioistuin saa hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta. Edellytyksenä kuitenkin on, ettei hyödyntäminen "vaaranna oikudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ottaen huomioon asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus, hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja muut olosuhteet".
26. Lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 19/2014 vp) perusteella näyttää siltä, että OK 17:25.3:n tulkinnassa on syytä ottaa huomioon EIT:n oikeuskäytännössä ja nyt etenkin jäljempänä mainitussa Ibrahim -ratkaisussa (2016) sovelletut kriteerit; oikeuskirjallisuudessa puhutaan yleisesti Ibrahim- kriteereistä. Tämän säännöksen tulkinnasta on jo ehditty kirjoittaa laajasti esimerkiksi kirjassa Jaakko Rautio - Dan Frände, Todistelu, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari (2015), s.174-193, Jurkka Jämsä, Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa (väitöskirja 2020), s. 346-368 sekä Markku Fredman ym., Esitutkinta ja pakkokeinot (6. painos, 2020) s. 522-528.
Todisteen merkitys
27. Svean hovoikeuden soveltaman RB 35 luvun 7 §:n 3 kohdan mukaan oikeus saa evätä todisteen, jos todiste ilmeisesti olisi asiaan vaikuttamaton (om beviset uppenbart skulle bli utan verkan). Asiallisesti samansisältöinen säännös on Suomen OK 17 luvun 8 §:n 1 kohdassa. Sen mukaan tuomioistuimen on evättävä näyttö, joka koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa. Saman pykälän 2 kohdan mukaan oikeuden on evättävä myös näyttö, joka on muuten tarpeeton.
28. Tuomioistuimen ei siis pidä sallia todistelua seikasta, joka on tarpeeton tai irrelevantti taikka asian ratkaisemisen kannalta selvästi merkityksetön. Tuomarin on kuitenkin syytä soveltaa rajoittamisäännöstä tietyllä varovaisuudella ja evätä todisteen esittäminen vain todella selvissä tapauksissa, joissa todiste ilmeisesti on asiaan vaikuttamaton. Ennen todisteen vastaanottamista ei nimittäin voida yleensä varmasti tietää, onko seikalla tai todisteella jutussa juridista relevanssia vai ei tai onko todiste muuten tarpeeton esimerkiksi sen vuoksi, että todistusteemana oleva seikka on tullut jo muilla todisteilla selvitetyksi.
Rikoksesta epäillyn oikeudet, oikeudenmukainen oikeudenkäynti
29. HD selostaa perusteluissaan laajasti rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeuksia sekä kansallisen lain eli RB:n, EU:n puolustajadirektiivin (2013/48/EU) sekä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan EIS 6 artiklan kannalta. En ryhdy selostamaan näitä perusteluja yksityiskohtaisesti, sillä esimerkiksi EIS 6 artiklassa tässä suhteessa säädetyt vähimmäisvaatimukset ovat suomalaisille juristeille yleisesti tuttuja.
30. Selvää on, että ko. tapauksessa epäilty on ollut EIS 6 artiklan 3 kappaleen c kohdassa tarkoittamassa mielessä rikoksesta syytetty jo silloin, kun poliisi on ottanut hänet kotietsinnännän yhteydessä kiinni ja häntä oltiin siirtämässä tutkinta-arestiin vaikka esitutkinta ei vielä ollut alkanut.
31. Rikoksesta epäiltyä on alusta lähtien informoitava vaitiolo-oikeudesta, oikeudesta olla todistamatta itseään vastaan sekä oikeudesta saada avustaja. Itsekriminointisuojaa koskevissa EIT:n ratkaisuissa arvioidaan usein nimenomaan sitä, onko vastaajan oikeus avustajaan toteutunut asianmukaisella tavalla. Oikeudella avustajaan turvataan itsekrimointisuojan tehokas toteutuminen. Valtioilla on harkintamarginaalia sen suhteen, miten epäillyn oikeudet toteutetaan käytännössä, mutta niiden velvollisuutena on kuitenkin varmistaa, että tämä tapahtuu tehokkaalla tavalla.
32. Kroppskamerainspelningen-tapauksesssa HD viittaa perusteluissaan moniin EIT:n ratkaisuihin, lähinnä tuomioistuimen suuren jaoston ratkaisuihin Salduz v. Turkki 27.11.2008 ja Ibrahim ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta 13.9.2016. Salduz-ratkaisun vaikutus monien jäsenvaltioiden ja siten myös Suomen esitutkintaa koskeviin säännöksiin on ollut huomattava. Ratkaisun keskeinen oikeusohje on, että epäillyllä tulee tehokkuusperiaatteen vuoksi olla EIS 6 artiklan 3 kappaleen c kohdassa turvattu oikeus avustajaan jo esitutkinnassa.
33. Suomen oikeuden osalta Salduz-ratkaisun merkitys ilmenee esimerkiksi ETL:n muuttamista koskevassa lakiesityksessä HE 99/2016 vp sekä ennakkopäätöksistä KKO 2012:45 ja KKO 2016:76. ETL 4 luvun 3 §:n mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus olla myötävaikuttamatta sen rikoksen selvittämiseen, josta häntä epäillään. Lain 4 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa esitutkinnassa. Rikoksesta epäillylle on ilmoitettava mainitusta oikeudesta siten kuin lain 16 ja 17 §:ssä säädetään, Esitutkintaviranomaisen on huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynti turvaaminen sitä edellyttää.
34. Ihmisoikeustuomioistuimen Ibrahim -ratkaisussa vahvistetaan mm. kanta, jonka mukaan epäillyn asema syntyy jo silloin, kun viranomaiset ryhtyvät rikosepäilyn perusteella sellaisiin toimiin, jotka tosiasiallisesti vaikuttavat henkilön asemaan. Tuolloin viranomaisille syntyy velvollisuus ilmoittaa epäillylle hänen oikeudestaan vaieta ja olla muutoinkin myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen. Epäillyn oikeusturvaa ei saa vaarantaa tai kiertää keinotekoisten järjestelyjen avulla, kuten esimerkiksi vetoamalla siihen, että hänen kanssaan käyty keskustelu on ollut vapaamuotoista eikä sen vuoksi ole rinnastunut kuulusteluihin. Epäilty voi pätevästi luopua hänelle kuuluvista oikeuksistaan, mutta esimerkiksi luopuminen oikeudesta avustajaan voi olla tehokas vain, jos se on tapahtunut vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti sen jälkeen kun epäillylle on kerrottu hänen oikeudestaan avustajaan ja oikeudesta olla vaiti.
35. EIT on Ibrahim -ratkaisussa on täsmentänyt Salduz-tapauksessa omaksumaansa näkemystä sellaisten todisteiden käyttämisestä näyttönä oikeudenkäynnissä, joita koskee jokin itsekriminointisuojaan kohdistuva loukkaus, esimerkiksi se, ettei epäillyllä ole ollut oikeutta avustajaan. EIT:n mukaan myös tällaisten todisteiden käyttämisen vaikutusta on arvioitava silmällä pitäen oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta kokonaisuutena. Vaikka siis epäillyn oikeutta avustajaan olisi rajoitettu ilman pakottavaa syytä, tämä ei sellaisenaan ole vielä riittävä peruste todeta, että on tapahtunut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin loukkaus.
36. Mainittu puute tai oikeuden rajoittaminen synnyttää Ibrahim-tuomion mukaan kyllä presumpion oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuudesta, mutta olettama on mahdollista kumota, jos oikeudenkäyntiä voidaan kokonaisharkinnan perusteella pitää silti oikeudenmukaisena. Tässä punninnassa on ratkaisun mukaan otettava huomioon muun muassa se, onko rikoksesta epäilty ollut erityisen haavoittuvassa asemassa esimerkiksi iän tai psyykkisen tilan vuoksi sekä minkälainen rikoksesta epäillyn antama kertomus on ollut ja onko hän myöhemmin kenties peruuuttanut tai muuttanut sitä samoin kuin se, muodostaako kyseinen todiste keskeisen tai olennaisen osan epäiltyä vastaan olevasta näytöstä (tuomion kohdat 260-265 ja 274).
HD:n johtopätökset
37. Rikoksesta epäillyn oikeuksista esitutkinnassa ja alustavassa puhuttelussa sekä niissä ilmenevien puutteiden vaikutuksista oikeudenkäynnissä ja asian ratkaisussa voisi kirjoittaa "vaikka kuinka paljon". Tässä yhteydessä laajempi katsaus tai selvitys ei ole mahdollista, vaan tämän jo melko pitkäksi venähtäneen "esipuheen" jälkeen on syytä katsoa, miten ja millä konkreettisilla perusteilla Ruotsin korkein oikeus ratkaisi kyseisen asian.
38. HD totesi, että aserikoksesta epäilty mies oli antanut poliisin kameralle tallentuneen lausuman kiinniottamisen yhteydessä, jolloin hänellä ei ole ollut avustajaa. Epäiltyä ei ollut informoitu oikeudesta avustajan käyttöön tai oikeudesta olla vaiti taikka todistamatta itseään vastaan.
39. Epäillyn oikeuksia esitutkinnassa on päätöksen mukaan loukattu tavalla, joka on synnyttänyt olettaman oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuudesta. Tämän presumtion kumoamiseksi tallenteelle kertyneet tiedot eivät ratkaisun mukaan saa olla ratkaiseva todiste syyllisyyskysymystä ratkaistaessa.
40. HD:n päätöksen mukaan EIT:n Ibrahim-tuomion perusteella on selvää, ettei Salduz-ratkaisua ja sen jälkeen avustajan käytöstä annettuja muita ratkaisuja voida tulkita niin, että todistetta koskisi aina hyödyntämiskielto, jos se on saatu loukkaamalla epäillyn oikeutta avustajan käyttöön. EIS 6 artiklaa oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä on päätöksen mukaan arvioitava kokonaisuutena eikä erikseen esimerkiksi todistelua koskevien yksittäisten kysymysten kannalta.
41. HD korostaa, että viime kädessä kansallisen oikeuden mukaan tulee ratkaista, voidaanko oikeudenkäynnissä hyödyntää myös sellaista todistetta, jotka on saatu lainvastaisella tavalla tai ihmioikeussopimuksen määräyksiä rikkoen, ellei kyseessä ole kiduttamalla tai epäinhimisellä tai nöyryyttävällä tavalla saadusta todisteesta.
42. HD totesi että hovioikeus on evännyt kameratallenteen hyödyntämisen todisteena ottamatta selkoa tallenteella olevista tiedoista. Lukuun ottamatta vastaajan hovioikeudessa tapahtunutta kuulustelua, hovioikeus ei myöskään ollut ottanut vastaan muuta jutussa kertynyttä näyttöä. Hovioikeudella ei tämän vuoksi ole tuolloin ollut mahdollisuutta ratkaista, oliko todisteen näyttöarvo niin vähäinen, että sitä voitiin pitää ilmeisesti asiaan vaikuttamattomana.
43. Koska todistusharkinta on voi tapahtua ainoastaan koko todistusaineiston arvioinnin perusteella, ei hovioikeudella ole ollut etukäteen mahdollisuutta tehdä johtopäätöstä siitä, mikä merkitys tallenteella on ollut jutun ratkaisun kannalta, vaikka hovioikeus onkin todennut, ettei asiassa esitetty muu näyttö riittänyt langettavan tuomion antamiseen.
44. Högsta domstolen päätyi siten lopputulokseen, että hovioikeuden päätös evätä todisteen esittäminen oli virheellinen. Tämän vuoksi HD, myönnettyään jutussa valitusluvan myös muilta osin, kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti jutun jatkokäsittelyä varten takaisin hovioikeuteen.
45. Vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä voidaaan esitttää, pidän itse HD:n ratkaisua hyvin perusteltuna ja sen järkevältä vaikuttavaa lopputulosta hyväksyttävänä. En ryhdy ennakoimaan, millaiseen ratkaisuun Svean hovioikeus tulee jatkokäsittelyssä päätymään.
46. Ratkaisuun sisältyvä oikeusohje ilmenee lagen.nu -sivustolle myöhemmin otettavaan ratkaisuselosteeseen, joka kuluu seuraavasti:
"Bevisning i form av belastande uppgifter, som en misstänkt har lämnat till polisen i en situation där rätten till försvarare har åsidosatts, ska i regel bedömas inom ramen för domstolens fria bevisprövning. Normalt föreligger inte förutsättningar att avvisa sådan bevisning på den grunden att den uppenbart skulle bli utan verkan."
2 kommenttia:
HD toimii nopeasti. Pitäisikö KKO:n vierailla siellä oppimassa.
Viisas päätös. Mielestäni tässä on kuitenkin sekoitettu alkuperäinen syy, miksi kiinnioton alkuhetkellä saatua tunnustusta ei saa käyttää. Tarkoitushan on estää se, ettei poliisi hakkaa tunnustusta syytetystä. Kehokameran käyttö muuttaa tilanteen, sillä se mahdollistaa tilanteen objektiivisen tarkastelun. On mahdollista nähdä, esittääkö epäilty raskauttavan lausuman vapaaehtoisesti vai painostettuna tai johdateltuna. Se, että epäilty puhuu omasta aloitteestaan sivu suunsa, on mielestäni osa vapaata todistusharkintaa. Jos epäiltyä ei ole painostettu, tulisi vanhan pohjoismaisen maksiimin "Kieli on pään surma" painaa vaakakupissa enemmän kuin todistussäännön, joka on syntynyt täysin erilaisissa olosuhteissa.
Lähetä kommentti