perjantai 31. elokuuta 2018

112. KHO:n satavuotisseminaari



1. Suomen ylimmät tuomioistuimet korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) täyttävät tänä syksynä 100 vuotta.  

2. KKO on ylin yleinen tuomioistuin ja KHO puolestaan ylin hallintotuomioistuin. Yhteisiä 100-vuotisjuhlallisuuksia ne eivät vietä, vaan kumpikin juhlii erikseen. Tällä tavoin etenkin KHO haluaa luultavasti korostaa itsenäistä asemaansa ja tehdä tiettäväksi, ettei se kannata ehdotusta ylimpien tuomioistuinten yhdistämisestä. Sellaista on nimittäin kaavailtu ja asiasta on ilmestynyt muutama vuosi sitten virallinen selvitys.

3. Tänään Finlandia-talolla pidettiin ainoastaan kutsuvieraille suunnattu KHO:n juhlaseminaari. Tilaisuudessa pidettiin monia puheita ja alustuksia eri asioista. Paikalla olivat - ainakin tilaisuuden alussa - myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puhemies Paula Risikko, jotka esittivät tervehdyksensä seminaarin osanottajille

4. Seminaaripäivä oli samalla KHO:n presidentin Pekka Vihervuoren viimeinen työpäivä. Ilmeistä on, että KHO:n 100-vuotisjuhlallisuuksia on haluttu hieman aikaistaa, jotta presidentti Vihervuori olisi vielä "remmissä" eli tuomioistuimen presidenttinä. KHO aloitti toimintansa 1.lokakuuta 1918. - KKO juhlii omaa satavuotista taivaltaan vasta myöhemmin syksyllä.


5. Omassa puheenvuorossaan presidentti Pekka Vihervuori painotti oikeusvaltion, lainalaisen hallinnon ja riippumattoman oikeuslaitoksen merkitystä. Hän muistutti kuulijoille, että sata vuotta sitten Suomessa odotettiin monia suuria asioita. Suomalaiset kaipasivat itsenäisyyttä, rauhallisia oloja, järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja talouden elpymistä.

6. Vihervuori muistutti puheenvuorossaan myös luottamuksesta ja sen merkityksestä kansakunnalle. Hän painotti, että tulevaisuus tuo yhteiskunnalle, lainsäädännölle ja oikeuslaitokselle uusia ja uudenlaisia haasteita. Yksi vakava asia on ilmastonmuutos ja sen seuraukset. Tämän vuoksi me tarvitsemme kestävän kehityksen oikeusvaltion,  Vihervuori sanoi. Hän korosti myös Euroopan unionin tasolla oikeusvaltioperiaatetta ja ilmaisi huolensa toisenlaisista, vaikkakin yksittäisistä äänenpainoista Euroopassa ja jopa Suomessa.

Vihervuoren puhe

7. Vihervuori korosti, aivan oikein, tuomioistuinten perustelujen merkitystä. Hän totesi, että että etenkin monimutkaisissa asioissa tuomioistuin voi puhua vain ratkaisujensa hyvien perustelujen kautta, miten paljon ja minkälaisten intressien nimissä sitä tai sen ratkaisuja pyritäänkään haastamaan. Hän jatkoi, että itse perusteluissa tosin on ylimmässä oikeusasteessa haasteena se, että lukevia kohderyhmiä on yhtaikaa paljon, keskenään erilaisin odotuksin. 

8. Tämä pitää pitää paikkansa kaikien tuomioistuinten osalta. Olen itse ollut tuomarina ja osallistunut sen jälkeen kahden perusteluja käsittelevän kirjan kirjoittamisen. Tuomarin  ei auta muu kuin nähdä perusteluja rustatessaan aikaa ja vaivaa, jotta perustelut olisivat pro et contra niin selkeät, että mahdollisiman monet kohderyhmät ja lukijat ymmärtäisivät, mitkä ovat ne syyt ja perusteet, joilla oikeus on ratkaisuun päätynyt ja miksi lopputulokseen nähden vastakkaista näkemystä ei ole voitu hyväksyä.

9. Pekka Vihervuori muisti puheessaan myös somea. Hän sanoi, että lainkäytön asioita ei voida jatkossakaan ratkaista pinnallisessa, arvaamattomassa sekä usein tietämättömässä ja manipulaatiolle alttiissa sosiaalisessa mediassa, vaikka näiden kahden välinen jännite saattaakin muodostaa todellisen ongelman tuomioistuimiin kohdistuvan luottamuksen kannalta.

10. Itse en olisi yhtä tyly somea kohtaan, osin ehkä siksi, että olen harrastanut somekirjoittelua eli blogin julkaisemista nyt 10 vuotta ja siirtynyt puoli vuotta sitten myös twitteriin. Blogijuttuja minulla on kasassa  1 250 kappaletta. Somekirjoittelua on hyvin monenlaista, joten en yhdy presidentti Vihervuoren edustamaan käsitykseen, jonka mukaan some kokonaisuudessaan ja kaikki somekirjoitukset ovat huonoja, pahoja ja tuomittavia. Somessa ei toki ratkaista asioita, vaan otetaan vain kantaa erilaisiin ja siten myös oikeudellisiin asioihin. Olen blogeissani kommentoinut hieman yli toista sataa KKO.n ja jopa joitakin KHO:n päätöksiä, osin tietenkin kriittisesti, kuten tutkijan kuuluukin tehdä. Puollan myös uutta mediatuomarijärjestelmää, josta Vihervuori ei maininnut mitään.

11. Twitterissä näyttäisi olevan vain aniharva suomalainen tuomioistuin, käräjäoikeuksista nähdäkseni vain Oulun käräjäoikeus. Jotkut tuomarit julkaisivat netissä blogiikrjoituksia, tosin vain harvakseltaan. Jussi Tapani näyttää pysyvän twittrissä myös KKO:n jäseneksi siirtymisen jälkeen. Hovioikeuksia tai hovioikeustuomareita twitterissä ei ole näkynyt, ei liioin hallinto-oikeuksia. Sen sijaan siellä ovat sekä eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto että oikeuskanslerinvirasto. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti tuntuu olevan innokas twiittaaja.

12. Ruotsin ja Norjan korkeimmat oikeudet löytyvät niin ikään twitteristä. Sen sijaan KHO ja KKO loistavat edelleen poissaololollaan, mitä on hieman ihmetelty. Tänään olisi ollut enemmän kuin paikallaan, että KHO oli kertonut juhlaseminaarinsa sisällöstä ja seminaarissa pidetyistä puheista twitterissä, mutta näin tapahtunut. Ei siis mikään ihme, ettei KHO:n seminaari ylittänyt tiedotusvälineiden uutiskynnystä. Seminaarissa pidetyistä alustuksista kertoi twitterissä vain Asianajajaliiton puheenjohtaja! 

13. KHO:n samoin kuin KKO:n olisi syytä parantaa omaa tiedotustaan. Hovioikeuksien ratkaisuja koskeva tiedotus on vielä heikommassa jamassa. Niiden ratkaisuja joudutaan etsimään Edilexin maksullisesta tietokannasta.

14. KHO:n juhlaseminaarin päätössanat lausui oikeusneuvos Kari Kuusiniemi, joka aloittaa huomenna 1. syyskuuta KHO:n presidenttinä. Nähtäväksi jää, rohkeneeko KHO hänen kaudellaan liittyä twitteriin. 

15. Näinä päivinä on ilmestynyt Editan kustantamana Oikeusvaltion rakentaja -juhlakirja, jossa kerrotaan laajasti KHO:n merkitystä suomalaisen yhteiskunnan käänteissä vuodesta 1918. Kirjan kirjoittajia ovat professori Jukka Kekkonen, dosentti Markku Jokisipilä ja OTT Markus Kari. He kirjoittavat KHO:n roolista monipuolisesti ja uutta tutkimustietoa antaen.




14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KHO aloitti kyllä varsinaisen toimintansa 2.9.1918. Tätä päivää on pidetty tuomioistuimen vuosipäivänä

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Wikipediassa olevan tiedon mukaan KHO aloitti toimintansa 1.10.1918.

Anonyymi kirjoitti...

Wikipedian antama tieto on ikävä kyllä väärä. Myös vihjailu että juhlia haluttiin aikaistaa Vihervuoren takia on virheellinen.

http://www.kho.fi/fi/index/korkeinhallinto-oikeus/historia.html

Anonyymi kirjoitti...

KHO:n toiminta alkoi 2.9.1918 ja KKO aloitti myöhemmin. Korkeimmat oikeudet juhlistivat Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä yhteisellä seminaarilla. Samoin ne järjestävät yhteistyössä avoimet ovet 15.9.2018. Päivi Musakka, viestintäpäällikkö, KHO

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kiitän tiedosta!

Joka tapauksessa KHO:n perjantaina 31. elokuuta järjestetty juhlaseminaari pidettiin "himpun verran" liian aikaisin, sillä KHO:n toiminnassa tulee tasan 100 vuotta täyteen vasta huomenna sunnuntaina!

Tällä asialla ei toki ole käytännössä mitään merkitystä. Oli paikallaan, että juhlapuheen seminaarissa piti presidentti Pekka Vihervuori.

KKO:n ja KHO:n avoimet ovet 15. syyskuuta pidetään toki samana päivänä, mutta tarkkaan ottaen kyseessä ovat kahdet eri avoimet ovet, sillä ylimmillä oikeuksilla ei enää nykyisin ole "yhteisiä (ulko-)ovia".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta KHO olisi voinut tiedottaa juhlaseminaarin sisällöstä tarkemmin. KHO:n kotisivuilla julkaisitiin toki ennen seminaarin pitämistä ilmoitus, että seminaari pidetään, mutta siinä ei, jos muistan oikein, kerrottu seminaarin sisältöä eli sitä, ketkä kaikki seminaarissa pitävät alustuksia ja muita puheita.

Seminaari järjestettiin ainoastaan kutsuvieraille, mikä on varmaankin aivan oikein. Mutta kutsuttiinko tilaisuuteen tiedotusvälineiden edustajia eli esimerkiksi päivälehtien tv-uutistoimitusten toimittajia?

Varmaankin seminaarista tiedottiin myös tiedotusvälineille, mutta - jostakin syystä - seminaari ei herättänyt mediassa juuri minkäänlaista kiinnostusta ja huomiota. Ts. tärkeä juhlaseminaari ei ylittänyt uutiskynnystä.

Jotkut ovat twitterissä hieman ihmetelleet, miksi KHO:n ja KKO:n pitäisi olla twitterissä, kun olen siellä asiasta (puutteesta) huomauttanut. Olisi hyvä olla, sillä silloin KHO:n tiedottaja olisi varmaankin twiitannut seminaarista ja kertonut, mistä asioista seminaarissa puhutaan ja kenties myös keskustelllan.

Nyt ulkopuoliset olivat seminaarin sisällön suhteen Asianajajaliiton puheenjohtajan seminaarien kuluessa julkaisemien twiittien varassa.

Anonyymi kirjoitti...

Paikalla olleena voin kertoa, että puhujina oli Niinistön ja Risikon ohella myös mm EU-tuomioistuimen ja Ruotsin HFD:n presidentit sekä ihmisoikeustuomari Koskelo. Eturivissä presidenttitason edustus myös ainakin Tanskan, Norjan, Islannin, Venäjän ja Viron korkeimmista oikeusasteista sekä Saksan perustuslakituomioistuimesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa muuten kuva juhlaseminaarin ohjelmasta:
https://i.imgur.com/AKRqPQz.jpg

Tuossa kuvassa ei näy aamupäivän ohjelma suomen kielellä (se on vasemmanpuoleisen sivun toisella puolella eikä siksi näy kuvassa), mutta kylläkin ruotsiksi aukeaman oikeanpuoleisella sivulla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onpa outoa, ettei tuota ohjelmaa ole haluttu julkaista esimerkiksi KHO:n kotisivulla!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vasta nyt eli juhlaseminaarin jälkeen ohjelma on ilmaantunut KHO:n sivulle kohdassa aineistoa.

Anonyymi kirjoitti...

Siellä paikalla olleet varmaan huomaavat, ettei ohjelma ihan mennyt noin kuin tuossa kopioidussa kutsukortissa. Niinistö tuli paikalle myöhemmin eri kohdassa ja puhui vasta silloin. Ehkä tähän ohjelmanmuutokseen liittyi jotain sellaista, ettei haluttu julkaista todellista aikataulua, ennen kuin tilanne oli varmistunut, eikä enää sitä alkuperäistäkään. Tämä selittää myös sen, että Vihervuoren puheen alussa mainittin vain puhemies ja ministeri, mutta ei tasavallan presidenttiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Presidenti Niinistö puhui aiemmin samana päivänä kadettien ylentämistilaisuudessa Linnassa. Voi voi, joka paikkaan sitä vanhaa seitsemänkymppistä miestä retuutetaankin puhumaan...

Anonyymi kirjoitti...

Joku siellä KHO:n sivustolla yhä mättää. Seminaariohjelma ja esitykset ovat siellä, mutta ne saa näkyviin vain isolla koneella, ei mobiililla, toisin kuin kaiken muun sisällön.

Anonyymi kirjoitti...

KHO ja KKO ovat liittyneet Twitteriin! Tätä on odotettu Espalla. T. Uneton Espalla