keskiviikko 20. joulukuuta 2017

76. Matti Nissiselle sakkoa tahallisesta virkarikoksesta (KKO 2017:92)

                                               Minäkö muka konna!

1. Olen seurannut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen esteellisyyteen perustuvaa virkarikostapausta alusta eli esitutkinnasta lähtien. Olen kirjoittanut asiasta tätä ennen viisi blogijuttua.

2. Tapauksen oikeuskäsittelylle pantiin tänään piste, kun korkein oikeus (KKO) antoi tuomionsa. Ratkaisusta on julkaistu ylimmän oikeuden kotisivulla seloste 

KKO 2017:92

3. KKO päätti, että Matti Nissinen on syyllistynyt asiassa tahalliseen virkarikokseen ja tuomitsi hänet siitä 40:een 43 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 720 euroa.

4. Rikosnimikkeen osalta ratkaisu on perusteltu ja hyväksyttävä. KKO on perustellusti torjunut puolustuksen näkemyksen, jonka mukaan Nissinen olisi syyllistynyt vain tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tekoa ei ole (tietenkään) pidetty vähäisenä.

5. Sen sijaan tuomittu rangaistus ei tyydytä, sillä se on minusta liian lievä. Odotin itse 80-90 suuruista päiväsakkorangaistusta. Päiväsakon suuruutta on perusteltu tuomiossa hyvin niukasti, oikeastaan vain yhdellä lyhyellä virkkeellä (kappale 78).

6. KKO on katsonut, että Nissinen menettely yhtäältä Itä-Suiomen syyttäjäviraston päällikkönä ja toisaalta VKSV:n päällikkönä eli valtakunnansyyttäjänä eivät muodosta yhteistä kokonaisuutta niin, että sitä toteen näytettynä voitaisiin pitää yhtenä kokonaisuutena (kappale 21). KKO:n perustelut eivät kuitenkaan vakuuta lukijaa. Onhan Nissinen toiminut kummassakin laitoksessa viraston päällikkönä ja hänen tekonsa peruste on ollut sama eli esteellisyys ja hän on hankkinut kummallakin kerralla koulutusta samasta veljensä johtamasta ja omistamasta yhtiöstä. Minusta kysymyksessä on päivänselvä yhteinen kokonaisuus. Sen sijaan KKO on, aivan oikein, katsonut, että Nissinen menettelyä on kaikkien VKSV:ssa tehtyjen koulutushankintojen osalta pidettävä yhtenä kokonaisuutena.

7. Edellä mainitulla perusteella KKO on päätynyt siihen, että syyteoikeus on vanhentunut siltä osin kuin kyse on Itä-Suomen syyttäjävirastossa tehdyiksi väitetystä menettelystä. Jos Nissisen toimintaa olisi sitä vastoin pidetty alusta eli Itä-Suomesta lähtien yhtenä kokonaisuutena, niin kuin olisi pitänyt tehdä, syyteoikeus ei olisi ollut miltään osin vanhentunut. Olen vm. kannalla, joka on järkevä ja perusteltu, ei teennäinen kuten KKO:n omaksuma "sievistelevä" käsitys.

8. Syyttäjä ei vaatinut jutussa Matti Nissisen viraltapanoa eikä KKO ole lausunut tuomiossaan siitä mitään tästä lisärangaistuksesta. Lienee melko selvää, ettei tahallisesta virkarikoksesta tuomitulla Nissisellä ei ole enää vaadittavaa uskottavutt jatkaa valtakunnansyyttäjän viran hoitamista. Nyt odotellaan, että Nissinen ymmärtäisi erota virastaan. Jollei hän sitä tee, oikeusministerin ei auta muu kuin irtisanoa Nissinen. Jos sitten oikeusministerillä on kanttia siihen.

9. Lopuksi muutama kirjoitustapa- yms. kysymys. KKO:n selosteen mukaan syytettä asiassa on ajanut apulaisoikeuskansleri, mutta kyseisen virkamiehen nimeä ei ole jostakin syystä mainittu; apulaisoikeuskanslerin nimi on Kimmo Hakonen. Syytetystä tuomiossa on sentään käytetty lyhennettä "N". Miksi ihmeessä KKO käyttää, aina vaan ja yhdä edelleen, tällaista mystistä ja perin vanhahtavaa kirjoitus- ja esitystapaa ratkaisuissaan? Onko KKO:sta ollut jotenkin halventavaa kirjoittaa, että valtakunnansyyttäjä on Nissisen Matti? Myös todistajista käytetään tuomiossa vain kirjaimia J ja S. ja Matti Nissisen veljen omistamasta yhtiöstä nimikettä D Oy eikä Nissisen veljelle ei ole löydetty nimeä tai lyhennettä lainkaan jne. Ratkaisuselosteen otsikosta on jäänyt pois olennaisen tärkeä asiasana eli esteellisyys, eikä siinä mainita myöskään sanoja valtakunnansyyttäjä tai syyttäjä. Nämä ovat selviä puutteita. 

10. Vaikka KKO on toimittanut jutussa pääkäsittelyn, jota kutsutaan KKO:ssa edelleen nimikkeellä "suullinen käsittely", ei juttua kuitenkaan ole ratkaistu yksinomaan pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, kuten välittömyysperiaate toki edellyttäisi, vaan pääkäsittelyn jälkeen on toimitettu normaali esittelymenettely, jossa tapaus on ratkaistu esittelijän mietinnön pohjalta. Tämä kertoo nykykehityksestä jälkeenjääneestä prosessaamisesta ja sitkeästä halusta pitää tiukasti kiinni vanhoista aikansa jo eläneistä menettelytavoista. Maan ylimmällä oikeudella pitäisi toki olla olla kanttia ja uskallusta kehittää omia menettelytapojaan nykyoloja vastaavalla tavalla; laki ei sitä estäisi. 

11. Lehtitietojen mukaan Matti Nissinen palasi heti aamulla "rikospaikalle"  - rikollinen näet palaa rikospaikalle - eli VKSV:oon hoitamaan korkeaa virkaansa. Ikään kuin muina miehinä.

53 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjainten käyttöä asianosaisista voi puoltaa sillä, että vanhoja KKO:n ennakkotapauksia pidetään saatavilla ja tutkitaan aivan eri tavalla kuin muita vanhoja tuomioistuinratkaisuja. Voisi mennä häpeärangaistuksen puolelle muistuttaa parinkymmenen vuoden päästä kaikkia virkarikosasioihin perehtyviä siitä, kuka valtakunnansyyttäjä syyllistyi aikanaan virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä sakosta: odotin 60-80 päiväsakkoa, kun tuomittaisiin tahallisesta teosta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään mukaan Matti Nissisen tuomio tahallisesta virkarikoksesta heikentää luottamusta koko syyttäjälaitoksen uskottavuuteen. Luottamuspula vain pahenee, jos Nissisen jatkaa virassaan.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005496822.html

Tosi on!

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n tuomio löytyy täältä

https://www.asianajajaliitto.fi/files/3503/R2017.696.pdf

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:n tiedote - melko mitäänsanomaton sellainen - tuomiosta

http://www.korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2017/12/valtakunnansyyttajatuomittiinsakkorangaistukseen.html

Anonyymi kirjoitti...

Korkeimman oikeuden tuomion perusteluista käy ilmi Suomen virkamieskulttuurissa oleva peittelyn kulttuuri.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on tuomion perustelujen mukaan tehnyt 22.6.-10 hankintapäätöksen sen jälkeen, kun asia oli tosiasiallisesti jo ratkaistu 27.4.-10 pidetyssä valtakunnansyyttäjänviraston johtoryhmän kokouksessa. Viimeksi mainittu päätös ei tietenkään poistanut vastaajan esteellisyyttä. Jälkeen päin esteellisyyttä olisi kuitenkin voinut olla vaikeampi havaita, kun "virallinen päätös" asiassa olisi ollut apulaisvaltakunnansyyttäjän tekemä.

Sami Laurinen kirjoitti...

Johan Nissinen ehätti ilmoittaa, että on valmis jatkamaan eli tuskin eroaa itse. Tämä on tietenkin totaalisen harmonisesti linjassa itse tuomioon johtaneen teon osoittaman harkintakyvyn(kyvyttömyyden) kanssa.

"Puolustusasianajajan mukaan Nissisen jatko virassaan on nyt oikeusministeriön käsissä.
– Nissinen on valmis menemään töihin ja jatkamaan tehtävissään"

https://yle.fi/uutiset/3-9985924

Jos taas Nississtä ei ymmärretä potkia pois, niin se olisi kirsikka koko oikeuslaitoksen luottamusromahduskakun päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Olihan tämä nyt odotettavissa. Ei korppi korpin silmiä noki.

Anonyymi kirjoitti...

Voisi ajatella myös niin, että tämä prosessi on ollut Nissiselle varsinainen koulutustapahtuma. Tämän jälkeen hän kokemuksen viisastuttamana ja virheistään oppineena on parempi valtakunnansyyttäjä kuin ennen tätä koulutusta.

Anonyymi kirjoitti...

HARKINTAKYKYISTEN JOHTOPÄÄTÖS

Ilmeistä on, että tämän rikostapauksen käsittelyyn liittyy laajamittaista korruptiota. Muussa tapauksessa päädytään väistämättä asettamaan kyseenalaiseksi oikeusjärjestelmässä toimivien henkilöiden oikeamielisyyden ja henkilökohtaisten ominaisuuksien valvonnan riittävyys. Toisaalta laajamittainen korruptio ja vakavat puutteet oikeusjärjestelmässä toimivien henkilöiden oikeamielisyyden ja henkilökohtaisten ominaisuuksien valvonnassa eivät ole toisiaan pois sulkevia tekijöitä. Näiden tiedetään olevan toisiaan tukevia tekijöitä. Valta ilman vastuuta johtaa mielivaltaan sekä välinpitämättömyyteen vallan käytön valvonnan osalta, muodostaen erityisen hyvän ja pysyvän kasvualustan korruptiolle.

Anonyymi kirjoitti...

Isossa kuvassa KKO:n ratkaisu näyttäisi asianmukaiselta ja tahallisuus on siinä hahmotettu oikein. Mielenkiintoinen periaatteellinen ongelma tietysti liittyy siihen, että mitään muutoksenhakuoikeutta ei ole. Asianmukaisia vaihtoehtoja jatkotoimista ei taida VKS:llä olla jäljellä kuin yksi, mutta nyt sitten nähdään, onko harkintakykyä ja kanttia tehdä johtopäätöksiä tapahtuneesta.

Anonyymi kirjoitti...

Puolustus totesi jossain vaiheessa prosessia, kuinka tämä juttu on ollut Nissiselle ammatillinen katastrofi. Näin onkin. Nissisen kannattaisikin erota ja pistää oma pulju pystyyn ja alkaa hoitamaan rikosjuttuja. Virkarikostuomiosta huolimatta kysyntää puolustajaksi varmasti olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Taas saa hävetä Suomen puolesta. Missä tahansa muussa sivistysvaltiossa olisi rikoksesta tuomittu ylin syyttäjäviranonomainen jo älynnyt erota omasta tahdostaan. Lupaan syödä vanhan hattuni jos Häkkäsellä on kanttia erottaa Nissinen. Eiköhän tämä mene vanhan Hyvä veli kaavan mukaan eli Nissinen jatkaa toimessaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eläköön 100v Suomi!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei oikeusministeri Antti Häkkänen tohdi Nissistä erottaa!

Ne on molemmat sudeettisavolaisia. Häkkänen on Mäntyharjun poikia ja Nissinen on myös Kaakon kulmilta kotoisin.

Jos erottaa, niin samalla se kutsuu Nissisen OM:n neuvottelevaksi virkamieheksi.

Anonyymi kirjoitti...

Valkokaulusrikollisuuteen on saatava nollatoleranssi, uskottavuus korkeaan viranhoitoon on Nissisen osalta menetetty.

Anonyymi kirjoitti...

Nissisen erolla ei lopeta valkokaulusrikollisuutta,vaan se, että tuomioistuimet uskaltavat tuomita myös ihan oikeita valkokaulusrikollisia, jotka hankkivat rahaa omaan taskuunsa veronmaksajien kustannuksella.

Itse en näe Nissisen eroa tarpeellisena. Mies on törttöillyt, selvä se, mutta teolla ei ole syyttäjänkään mukaan pyritty hankkimaan hyötyä.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä. Mikä on K:n vastuu, kun on siunannut menettelyn?

Anonyymi kirjoitti...

Jep jep Annetaan Matin vaan jatkaa törttöilyjään, ei puuttuta siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Päätöksen tekeminen virassa esteellisenä on rikos, vaikka sama päätös toisen ja esteettömän virkamiehen tekemänä olisi asiallinen, perusteltu ja hyvä virkatoimi.
Jos esteellinen hankkii toiselle etua tai toiselle vahinkoa, kyse olisi "pelkän" esteellisyyden sijasta muusta rikoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Varsinainen lynkkausmieliala on nyt bloginlukijat vallannut. (Btw. KKO:n jäsenten sivutoimet näyttävät jääneen Jyrki V:ltä kokonaan unholaan, vaikka toisin aikoinaan lupaili. Jatkoa edelleen odottelen ja olen kysellytkin! Missä on raja siellä päin? Pitääkö JV lupauksensa?).
KKO:n tämänpäiväinen ratkaisu on hyvin ja tasapuolisesti perusteltu, johdonmukainen loppuun saakka (päiväsakkojen lkm mukaan lukien, vrt. sjän vaatimus). Eikö ole jo aika tyytyä lopputulokseen? Matti Nissinen on rangaistuksensa saanut ja sen pitäisi myös ihmis- ja perusoikeudet huomioon ottaen riittää. Viranhoidon jatko on eri asia.
En ole VKS Nissisen kollega enkä edes sympatisantti, en tunne häntä. Jssain se raja kutenkin menee ihan tavallisen juristin katsannossakin. Ei mennä asioiden edelle.

Plöö kirjoitti...

Miksihän tuossa ei ole syyttäjän kohdalla pohdittu laajemmin tuota hyötyasiaa. Tai ainakaan tällaista pohdintaa ei missään näy. Minusta nimittäin hyödyn tavoittelua on sekin, että sitä tavoitellaan toiselle (kuten petoksessa). Tässä asiassahan on päivänselvää, että Nissisen veli on tuosta hyötynyt. Eikös hyödyn tavoitteluun toiselle voitaisi soveltaa saman typpistä olosuhdetahallisuutta kuin tässä itse tekoon?

Anonyymi kirjoitti...

Istuin takavuosina, kun Matti oli vielä ympäristöasioihin erikoistunut valtionsyyttäjä. Koko päivä meni. Sain erittäin osaavan ja asiallisen kuvan Matista.

Nasu kirjoitti...

KKO taitaa taas alittaa tänä vuonna viimevuotisen 100 ennakkopäätöksen pohjanoteerauksensa. KKO on lisäksi yhä räikeämmin alkanut vähentää omaa työmääräänsä siten, että oikeusapujutuissa lähes säännönmukaisesti maksetaan avustajalle palkiona "ei valituslupaa" tapauksissa "kohtuulliseksi harkittu" 2 tunnin työmäärää vastaava 220 € + ALV. Tämä siis täysin lupahakemuksen sisällöstä ja jutun laajuudesta riippumatta. Muuta selitystä en tälle keksi kuin KKO:n halun vaikuttaa oikeusapujuttuja hoitaviin avustajiin siten, että he eivät halua tehdä perusteltujakaan valituksia KKO:lle.

Anonyymi kirjoitti...

Nissinen palasi työpaikalleen kai työnantajansa, oikeusministeriön, pyynnöstä? Työsuhdetta ei ole vielä purettu, ja mikäli puretaan, toivon että laillisuusarviointi perusteluineen ei ole yhtä köykäistä kuin professori Mäenpään HS:n artikkelissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nasun havainto on oikea.

KKO ottaa kyllä loppukiriä ja saanee kuin saaneekin tänäkin vuonna 100 ennakkopäätöstä annettua. Nippa nappa!

Mutta KHO antaa, jälleen kerran, myös tänä vuonna 200 ennakkopäätöstä! Plus n. 100 ns. lyhyemmän selostuksen varaan jäävää ratkaisua.

KHO näyttää siis ahkeroivan, mutta KKO laiskottelevan. Näiden kahden tuomioistuimen perustelujen laajuudessa ei ole eroja, KHO perustelee ratkaisujaan usein vielä laajemmin kuin KKO.

Minua häiritsee myös se, että monet jutut makaavat KKO:ssa usein 2 vuotta , eli KKO antaa ratkaisunsa vasta noin kahden vuoden kuluttua HO:n tuomion antamisesta. Tämä ei tulisi esim. Ruotsin HD:ssa kuuloonkaan.

Jäseniä KKO:ssa on aivan riittävästi, jopa liikaakin, jos tilannetta verrataan Ruotsin korkeimpaan oikeuteen. Suomen KKKO:ssa on 19 jäsentä, Ruotsissa vain 16. Lisäksi Ruotsin korkissa kaksi jäsentä on aina pois asioiden ratkaisemistoiminnasta, sillä he ovat lagrådetin jäseninä. Suomen KKO:ssa on siis 19, mutta Ruotsin ylimmässä oikeuasteessa itse asiassa kerrallaan vain 14 tuomitsemistoimintan osallistuvaa jäsentä. Ruotsin HD:n asiamääärä on kuitenkin lähes kaksikertainen KKO:een verrattuna.

Missä vika, presidentti Timo Esko?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Iltalehden mukaan Matti Nissinen sanoo "hyväksyvänsä" KKO:n tuomion.

Hassu ilmaisu, sillä kun KKO on ollut asiassa ensimmäinen ja samalla viimeinen instanssi, ei syytetyn ja tuomitun hyväksynnällä ole asiassa relevanssia.

Hyväksyi tai ei, Matin on maksettava tuomittu sakko ja jäätävä odottelemaan, mitä OM eli oikeusministeri Antti Häkkänen päättää hänen mahdollisuudestaan jatkaa valtakunnansyyttäjän virassa.

Anonyymi kirjoitti...

Painavaa tekstiä eilen Jarkko Sipilältä maikkarin uutisissa. Vaikea tosiaan nähdä että Nissinen voisi jatkaa tehtävässään. Mutta kuten Jarkkokin totesi, niin hyvävelijärjestö on vaikeasti nujerrettavissa, joten ei nuolaista vielä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyse on "veljeskorruptiosta".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Veikkaan, että tammikuussa Matti Nissinen pyytää itse eroa virastaan sillä ehdolla, joka on jo ennen Matin irtisanoutumista hyväksytty, että hänelle räätälöidään OM:stä sopiva virka esimerkiksi "neuvottelevan virkamiehen" nimikkeellä. Tsi olisiko nimike "kehitysjohtaja".

Hyvät veljet eivät toki voi jättäää Mattia tuuliajolle!

Anonyymi kirjoitti...

Matti Nissisen OM:ssä avautuvan uuden viran nimikkeenä voisi olla vaikkapa "syväjohtamispäällikkö".

Anonyymi kirjoitti...

Ikävältä todella näytti, mutta Nissinen palasi tänään torstaina työpaikalleen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että virastapidättämispäätöksen perusteella hänen virasta pidättämisensä päättyi ja hänen "täytyi" palata töihin. Tietenkin on niin, että sivistynyt ihminen olisi älynnyt pyytää itse eroa koska ei nauti enää korkean viran edellyttämää luottamusta valtakunnan tasolla eikä omassa työyhteisössäkään.

Mutta korkean virkamiehen irtisanomisasioissakin on tarpeen noudattaa säännöksiä ja oikeusturvavaatimuksia. Siksi ymmärrettävää, että asia ottaa ministeriössäkin aikansa. Luotan ministerin oikeamielisyyteen ja harkintakykyyn.

PS. Professori Mäenpään lausumat ja esiintyminen TV1 uutisissa olivat kiitettävän ammattitaitoista työtä!

Joulun Rauhaa blogistille ja lukijoille! T: "Emeritus hallintojuristi"

Anonyymi kirjoitti...

Muuan sitaatti uutisesta: "Nissinen toteaa tiedotteessa, että odottaa pääsevänsä keskustelemaan virkamiesoikeudellisesta asemastaan luottamuksellsesti oikeusministeriön kanssa."

Onko valtakunnanjäävillä hyväveli-yhteyksiä ministeriöön, kun haluaa luottamuksellisesti junailla asioita? Eikö tässä virkamiesoikeudellisessa käsittelyssä olisi kaikki avoimuus ja läpinäkyvyys paikallaan?

Anonyymi kirjoitti...

Miten tämä Vesa Nissisen Bernard M. Bassin transformationaalisen johtajuuden teoriasta kopioima syväjohtajuus onnistuukin aina nousemaan näin negatiivisissa yhteyksissä esille? Voisiko olla, ettei hiekalle rakennettu kuitenkaan kannattele taloa myrskyssä?

Entä jos maatamme kohtaisi jokin todellinen kriisi talvisodan malliin? Millaisia olisivat näiden syväjohtajien kyvyt vastata todellisiin ongelmiin? Kun homma tuntuu aina kaatuvan jo ihan tälleen pienesti näperellessäkin?

Entä mikä on Antti Häkkäsen sotilasarvo, onko hänkin upseerikoulun kasvatteja? Onko kolmikymppisellä poliitisella broilerilla tarpeeksi pelisilmää?

Anonyymi kirjoitti...

Googletin asiaa, ja onhan se Häkkänenkin reservinupseeri. Ei korppi korpin silmää!

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta KHO antaa, jälleen kerran, myös tänä vuonna 200 ennakkopäätöstä! Plus n. 100 ns. lyhyemmän selostuksen varaan jäävää ratkaisua."

KHO:n julkaisemien lyhyiden ratkaisuselosteiden määrä tulee tänä vuonna kyllä jäämään selvästi alle sadan. KHO on tänä vuonna julkaissut 58 lyhyttä ratkaisuselostetta ja 198 vuosikirjapäätöstä. KHO on lisäksi julkaissut 311 muuta päätöstä, joiden joukossa on myös sellaisia päätöksiä, joista on laadittu lyhyt ratkaisuseloste.

Skorpioni kirjoitti...

Kyllä Matti Nissinen erotetaan oikeusministeriön päätöksellä. Hän ei kerta kaikkiaan voi jatkaa virassaan. Jos oikeusministeri Antti Häkkänen ei erottaisi Nissistä, tulisi asiasta niin suuri "haloo", että se olisi nuoren ministerin poliittinen itsemurha. Häkkänen on sen verran tulevaisuuden mies, ehkä jopa tuleva Kokoomuksen puheenjohtaja, ettei hän suinkaan vaaranna tulevaisuuttaan jonkun nissisjutun takia!

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tämä Nissiscase hetkauta ministerin uskottavuutta puoleen tai toiseen. Kumpaankin suuntaan voi perustella ratkaisua. Ja niinhän Häkkänen lupasi, että tarkkaan tutkitaan. Olipa ratkaisu mikä tahansa, niin avoimia perusteluja toivon.

Korkeimman oikeuden ratkaisua täytyy kiitellä: ammattitaidolla tehdyt perustelut, joita voi hyödyntää muissakin tapauksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Nissinen jatkaa. Oikeusministeriössä on jo ennakkotapaus: Pauli Ståhlbergiä ei erotettu, vaikka oli kysymys peräti korruptiosta. Perusteluna oli, että sakkorangaistus oli riittävä seuraamus. Niin nytkin.

Skorpioni kirjoitti...

Höpö höpö vm.anonyymi! Lue Hesarin Susanna Reibothin asiantunteva juttu netistä tai huomisesta lehdestä niin ehkä ymmärrät, miksi Matti Nissinen ei voi jatkaa virassaan. Kyllä oikeusministeriön täytyy kuulla Nissistä ennen erottamispäätöstä. Kun Nissinen ei ymmärtänyt itse erota, niin siitä viivästys!

Anonyymi kirjoitti...

Nim. Huippuosaaja 52:n kommentti hs.fi:ssä:

"On syytä muistaa, että koulutuksen myyjän tuote on sekin tehty veronmaksajain rahalla. Vesa Nissinen teki syväjohtamisen väitöskirjaansa upseerin
virassa ollessaan puolustusvoimien tukemana, joka otti tuotteen käyttöönsä. Sitten hän perusti yrityksensä ja häipyi puolustusvoimien palveluksesta rahastamaan koulutustuotteellaan. Hän palasi uudestaan Puolustusvoimien palvelukseen ja nauttii nyt everstin palkkaa firmansa pyörittämisen ohella. Kokonaisuudessaan veljesten yhteinen temppuilu on tullut veronmaksajille vuosien aikana äärimmäisen kalliiksi. Se osoittaa paitsi ahneutta myös häikäilemättömyyttä arvojen sekä ammattietiikan täydellistä rappiota".

Anonyymi kirjoitti...

Oikeustoimittaja Susanna Reinbothin kolumnin otsikko tänään HS:ssa:

"Matti Nissinen palasi tyynesti valtakunnansyyttäjäksi ja se todistaa harkintakyvyn puutteen".

Jutun alaotsikko: "Nissisen virkarikostuomio heikentää luottamusta syyttäjälaitokseen, mutta Nissinen ei edes harkitse eroa".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toimintaohje Matti Nissiselle.

Matti saa maanantaina 19.12. tiedon KKO:n tuomiosta. Tuomion 20. päivänä tapahtuneen julkistamisen jälkeen Matti saapuu torstaina 21.12. Valtakunnansyyttäjänvirastoon, jossa hän pitää n. klo 9.30 infotilaisuuden VKSV:n henkilökunnalle lausuen näin:

-Minut on tuomittu tahallisesta virkarikoksesta. Tämä oli minulle täysin oikein. Olen toiminut epärehellisesti ja antanut piu paut esteellisyyssäännöksille sekä rikkonut näin tahallisesti virkavelvollisuuttani. En halua mitenkään puolustella menettelyäni, sillä se ollut todella typerää, välinpitämätöntä osoittaen minussa täydellistä piittaamattomuutta laista ja virkavastuun periaatteista, joita olin sitoutunut virassani noudattamaan. Olen pettänyt teidän ja koko syyttäjälaitoksen luottamuksen. Häpeän syvästi menettelyäni. On selvää, ettei minulla ole enää sitä luottamusta, jota ylimmän syyttäjän viranhoito edellyttää. Tämän vuoksi olen juuri jättänyt OM:lle irtisanomisilmoituksen ja eroan virastani välittömästi. Pyydän teiltä kaikilta, maan syyttäjistöltä ja koko valtakunnan oikeuslaitoksen väeltä anteeksi rikollista menettelyäni.

Toivotan teille Hyvää Joulua ja parempaa uutta vuotta 2018!

Tilatkaa minulle taksi! Kiitos!

Toipila kirjoitti...

Ei Matti Nissinen pysty eroamaan, ennenkuin uusi suojatyöpaikka on hänelle osoitettu.

Jepjep kirjoitti...

Miksi päiväsakko rahallisesti on noin pieni? Itse sain samanlaiset ylinopeus sakot vuosia sitten ja silloin tuloni oli noin 1/3 tämän korkean virkamiehen palkkaan verrattuna.

Anonyymi kirjoitti...

On näes pienituloinen tänä vuonna.

Mutta jättäkää mies jo rauhaan. Sehän on eroamisestaan vain samaa mieltä kuin kansleri.

Anonyymi kirjoitti...

Demarit kirii kokoomusta kiinni, joten kovan paikan edessä Häkkänen on. Häkkänenhän on itsekin lakimies, ja kollegat tuomitsevat kilvan Nissisen jatkon.

Klick

Jos Nissinen saa jatkaa, hyvästi paalupaikka.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tohtinut Anna-Maja Henriksonkaan erottaa v.2014 kuluttajariitalautakunnanpuheenjohtja Pauli Ståhlbergia lahjustuomion vuoksi (sakkoa 1820€). Rkp ja Rkp: Ei korppi korpin silmää noki.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei tohtinut Anna-Maja Henriksonkaan erottaa v.2014 kuluttajariitalautakunnanpuheenjohtja Pauli Ståhlbergia lahjustuomion vuoksi (sakkoa 1820€). Rkp ja Rkp: Ei korppi korpin silmää noki."
Mistä käsitys, että Ståhlbergin puoluekanta olisi rkp? Hän on kaiketi ainakin ihan suomenkielinen.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, Nissinen on antanut tänään selvityksensä oikeusministeriölle, jossa hän kertoo että hänen panostaan tarvitaan jatkossakin, eli hän on käytännössä korvaamaton. Ero ei tule siten kysymykseenkään. On se vaan kova sälli!

Anonyymi kirjoitti...

Paatunut rikollinen.

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi olla totta, että tämä Suomen oikeusjärjestelmä on noin läpeensä korruptoitunut!

Anonyymi kirjoitti...

Väitän, että Nissinen on ollut täysin tietoinen toimintansa laittomuudesta, mutta ajatellut olevansa lain yläpuolella. Samaa ylimielisyyttä osoittaa hänen toimintansa Anneli Auerin jutussa, kun hän jätti tyystin huomiotta syytettä vastaan puhuvat seikat kiusaten syytöntä vuosikaudet. Syyte ja tuomio taisivatkin tulla hänelle aikamoisena yllätyksenä. Ei liene yllättävää, ettei hän näe tuomionsa olevan minkäänlainen este virassa jatkamiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Nissinen päässytkään keskustelemaan luottamuksellisesti Häkkäsen kanssa vaan sai antaa vain kirjallisen vastineen?

Minua kyllä hieman ihmetyttää tuo Reinbothin taisto Nissistä vastaan. Ajaa erottamista kuin käärmettä pyssyyn.