270. Vaasan hovioikeus 25.2.2022: Rumpalin taposta 10 vuotta vankeutta

1. Vaasan hovioikeus antoi 25.2.2022 tuomion niin sanotussa rumpalin tappoa koskevassa jutussa. Tapaus on herättänyt tiedotusvälineissä jo ennen hovioikeuskäsittelyä mielenkiintoa, sillä noin 50 -vuotias uhri oli punk-yhtye Klamydian perustajajäsen, joka toimi myös yhtyeen rumpalina noin kaksi vuotta 1980 -luvun lopppupuolella. Klamydia-yhtye toimii edelleen, mutta täysin erilaisessa kokoonpanossa kuin 30 vuotta sitten.

2. Ex-rumpalin tappo tapahtui joulupäivän 2020 vastaisena yönä noin kello 01 aikaan Vaasassa uhrin ja tämän vaimon kerrostalosasunnossa, jonne oli aiemmin illalla kokontunut useita henkilöitä, kaikki juovuksissa. Asunnon keittiössä tapahtunut surmatyö oli tehty veitsellä, joka löytyi esitutkinnan aikana asunnon parvekkeelle piilotettuna. 

3. Aluksi rikoksesta epäiltynä otettiin kiinni kolme henkilöä, joista yksi oli rumpalin vaimo. Pian epäilyt kohdistuivat yksinomaan vuonna 1975 syntyneeseen mieheen ML Mies kiisti syytteen ja kertoi, että tappoon oli syyllistynyt joku muu seurueen jäsenistä. Mies oli tapahtumapaikalla pian rikoksen selvittyä tunnustanut eräälle seurueen jäsenelle teon, mutta kiistänyt sen kuulusteluissa. Rikoksen tapahtumahetkellä asunnossa oli ollut surmatun ja tämän vaimon sekä syytetyn lisäksi enää yksi vieraista, muut vieraat olivat poistuneet sitä ennen asunnosta.

4. Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 2.6.2021 ML:n taposta 10 vuodeksi vankeuteen. Lisäksi hänet velvoitetiin suorittamaan uhrin omaisille  korvausta kärsimyksestä ja korvaamaan näiden oikeudenkäyntikulut. Syytetty oli aiemmin tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ja hän oli rikoksen tapahtuma-aikana ehdonalaisessa vapaudessa.

5. Tuomittu ML, jonka käräjäoikeus oli määrännyt pidettäväksi edelleen vangittuna, valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Hän kiisti syytteen selittäen edelleen, että tekijä oli joku toinen henkilö, jota hän ei nimennyt. ML vaati käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja syytteen hylkäämistä. Toissijaisesti ML vaati, että hänen katsotaan syyllistyneen tapon sijasta enintään törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen ja että hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

6. Hovioikeus kuuli pääkäsittelyssä todistelutarkoituksessa uhrin leskeä ja todistajina seitsemää henkilöä. Tuomiossaan hovioikeus perusteli näyttöä neljän sivun verran. Näyttö perustui suurimmaksi osaksi tekniseen selvityksen, jonka perusteella hovioikeus päätyi toteamaan, että syytteen tueksi oli esitetty vahva näyttö. Tämän jälken hovioikeus arvioi, voitiinko ML:n esittämää vaihtoehtoista tapahtumainkulkua pitää varteenotettavana. Hovioikeus päätyi siihen tulokseen, ettei asiassa ollut ilmennyt mitään sellaista, joka viittaisi siihen, että tekijä olisi ollut joku muu kuin ML. Näin ollen hänen syyllisyydestään ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Hovioikeus ei alentanut käräjäoikeuden tuomitsemaa 10 vuoden vankeusrangaistusta. ML määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.

7. Tapaus on melko tyypillinen väkivaltarikos, jossa sekä uhri, tekijä ja paikalla olleet muut henkilöt ovat vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena. Vaikka syyllisyyskysymys on selvä, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin oikeusvaltiossa kuuluu oikeus hakea muutosta, jonka seuruksena tämäkin asia on käsitelty kahdessa eri asteessa, ensin käräjäoikeudessa ja sen jälkeen ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi yhtä laajasti vielä hovioikeuden suullisessa pääkäsittelyssä.

8. Vaasan hovoikeuden tuomio 22/107697 ko. tappoasiassa R 21/760  ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voidaan valittaa, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Aika valitusluvan hakemiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 26.4.2022.

 

269. Törkeä huumausainerikos. Huumausaineen välittäminen. Sipulikanava. KKO 2022:11

1. Kor­kein oi­keus (KKO) on tänään tuo­min­nut huu­mausai­nei­den kaup­pa­paik­ka­na käy­te­tyn ano­nyy­min Si­pu­li­ka­na­va-kes­kus­te­lu­pals­tan yl­lä­pi­tä­jän Kim Holvialan tör­keäs­tä huu­mausai­ne­ri­kok­ses­ta 5 vuo­den 6 kuu­kau­den van­keus­ran­gais­tuk­seen. Tuomio on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO  2022:11.

2. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa nostetun syytteen mukaan TOR-verkossa huumausaineiden kauppapaikkana käytetyn anonyymin Sipulikanava-keskustelupalstan ylläpitäjä Kim Holviala oli syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen välittämällä huumausaineita palvelun kautta. Toissijaisesti syyttäjä piti syytetyn toimintaa avunantoina yksittäisiin huumausainerikoksiin, jotka olivat toteutuneet Sipulikanavan välityksellä.

3. Käräjäoikeus katsoi 11.2.209 antamassaan tuomiossa, ettei Holvialan menettely täyttänyt laissa säädettyä huumausaineen välittämisen tunnusmmerkistöä, vaan hänen tekojaan oli pidettävä avunantona yksittäisiin Sipulikanavan kautta tapahtuneisiin huumausainerikoksiin. Käräjäoikeus tuomitsi Holvivalan 3 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. 

4. Syyttäjä ja Holviala valittivat tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. 

5. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että syytetyn menettelyä tuli arvioida avunantona erikseen kuhunkin Sipulikanavan kautta tehtyyn huumausainerikokseen. Hovioikeus tuomitsi miehen avuannosta törkeän huumausaierikokseen  4 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeuden tuomio on annettu 20.11.2020.

6. KKO myönsi 26.2.2021 syyttäjälle valitusluvan. Syyttäjä vaati valituksessaan, että syytetty tuomitaan törkeästä huumausainerikoksesta syytteen ensisijaisen teonkuvauksen mukaisesti. H vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

7. KKO piti ylläpitäjän toimintaa huumausaineen välittämisenä ja tuomitsi hänet törkeästä huumausainerikoksesta 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. KKO katsoi selvitetyksi, että H on välittänyt huomattavan suuria määriä huumausaineita Sipulikanavan kautta ajalla 12.3.2015–31.10.2017. Rikoksen kohteena oli ollut suuri määrä osittain erittäin vaarallista huumausainetta. Tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen erityisesti huomioon se, että H oli toiminnallaan edistänyt ja pyrkinyt edistämään koko Suomen alueella verkon välityksellä käytävää laajamuotoista huumausainekauppaa. H oli menettelyllään syyllistynyt ensisijaisen syytteen mukaiseen törkeään huumausainerikokseen lukuun ottamatta väitettä toriosion perustamisesta huumausainekauppaa varten sekä hovioikeuden syyksi lukemilla välitettyjen huumausaineiden määrillä.

8. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202211.html

9. Helsingin Sanomien uutisjuttu KKO:n tuomiosta ja Sipulikanavan toiminnasta

 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008638303.html

 

 

 

 

 

 

 

 

 

268. Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Poliisin toimimisvelvollisuus. KKO 2022:10

1. A oli huutanut asunnossaan tappouhkauksia poliisiksi tietämälleen naapurilleen B:lle. Tämän jälkeen A oli mennyt B:n asunnon ovelle, jolloin B oli avannut oven ja ottanut A:n hallintaotteeseen ja lähtenyt kuljettamaan tätä pois. A oli rimpuillut vastaan, ja B oli saanut vammoja eli reiteensä mustelmia.

2. Syyttäjä vaati Satakunnan käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta (RL 16 luku 1 §). B yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen. 

3. Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 31.10.2019 A:n syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja tuomitsi hänet siitä ja  kolmesta muusta rikoksestsa yhteiseen 9 kuukauden vankeusrangaitukseen.

4. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä.

5. Hovioikeus hylkäsi 15.10.2020 antamallaan tuomiolla syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä alensi A:lle muista hänen syykseen luetuista rikoksista tuomitun yhteisen vankeusrangaistukseen 30 päivään.  Hovioikeus totesi perusteluissaan mm., että B oli ollut vapaalla poliisin virkatehtävistään ja ettei "näissä olosuhteissa" ollut perusteltua syytä katsoa, että A oli B:n hallintaotetta ja kuljetusta vastustaessaan syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

6. KKO myönsi B:lle valitusluvan. B vaati valituksessaan että A:n syyksi luetaan mainittu virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja että A:lle tuomittua yhteistä rangaistusta korotetaan. A vaati vastauksessaan, että B:n valitus hylätään.

7. KKO katsoi tuomiossaan, että vapaa-aikaansa viettämässä ollut poliisimies B ei ollut suorittanut julkisen vallan käyttöä sisältävää virkatointa; KKO viitasi tässä kohtaa poliisin hallinnosta annetun lain 15 c §:n 3 momenttiin. B:n menettelyä vastustanut A ei ollut siten syyllistynyt virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. 

KKO:n julkaisema ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202210.html

8. Selvä tapaus. Vapaa-ajalla kotonaan järjestyksen ylläpitoon ryhtynyt poliisi B ei käyttänyt julkista valtaa, joten häntä vastustellut A ei voinut syyllistyä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. B:n ei olisi kannattanut lähteä retuuttamaan oven takana häriköinyttä A:ta pois rappukäytävästä, vaan pysytellä asunnossaan ja soittaa virkatehtävissä ollut poliisipartio paikalle A:ta rauhoittelemaan.

267. Todistustaakka. Näyttökynnys. Sivullisen oikeus ulosotossa. Ulosottovalitus. KKO 2022:9

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen KKO 2022:9 ulosottovalitusta koskevassa asiassa, jonka keskeisenä kysymyksenä on todistustaakka ja se, oliko kantaja esittänyt riittävän eli uskottavan näytön todistustaakasta selvityäkseen. KKO:ssa ollut 3-2 -äänestys koski nimenomaan erimielisyyttä siitä, oliko kantaja selviytynyt todistustaakastaan.

2. Ratkaisun perusteluissa todistustaakka ja näyttökynnys eivät valitettavasti ole tulleet riittävän näkyvästi esille. KKO:n ratkaisun johdosta julkaisemassa twiitissäkin puhutaan yksinomaan vaihdantasuojasta. Ratkaisuselosteen otsikossa kuitenkin mainitaan asiasana todistustaakka. - Katsokamme, mistä asiassa on ollut kysymys. 

3. KKO:n ennakkopäätöksen otsikko on kirjoitettu näin:

Ulosottomies oli ulosmitannut B:n veloista puoliosuuden asunto-osakkeista sillä perusteella, että hänet oli merkitty asunto-osakeyhtiön osakeluetteloon osakkeiden puoliosuuden omistajaksi. Ulosottovalituksessa toinen yhteisomistaja A väitti ostaneensa B:n osuuden jo ennen ulosmittausta. Kun A ei esittänyt selvitystä siitä, että hän olisi saanut osakekirjan hallintaansa ennen ulosmittausta, Korkein oikeus hylkäsi A:n ulosottovalituksen. (Ään.) VelkakirjaL 22 § 1 mom

4. KKO:n ratkaisuselosteesta ilmenee, että  B on yhdessä äitinsä A:n kanssa omistanut huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet asunto-osakeyhtiössä, puoliksi kumpikin. Huoneisto on ollut A:n käytössä. Ulosottomies on 5.8.2016 ulosmitannut B:n veloista tämän nimissä olleen osuuden osakkeista. Ulosottomies on uudelleen 30.5.2018 ulosmitannut saman osuuden B:n muista veloista.

5. A on 18.6.2018 Helsingin käräjäoikeudelle toimittamassaan ulosottovalituksessa vaatinut, että ulosmittauspäätökset kumotaan. A on kertonut ostaneensa B:n omistaman osuuden asunto-osakkeista 2.7.2015 eli jo ennen ensimmäistä ulosmittausta. Ulosmittaus on siten kohdistunut sivullisen omaisuuteen.

6. Käräjäoikeus (käräjätuomari Nina Immonen) on päätöksessään 25.1.2029 katsonut, että aiempi ulosmittauspäätös 5.8.2016 oli tullut lainvoimaiseksi, ja jättänyt valituksen sitä koskevilta osin tutkimatta. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus on katsonut, että 2.7.2015 päivättyä kauppaa ei ollut tehty tai ainakaan täytetty ennen ensimmäistä ulosmittauspäätöstä 5.8.2016. Tämän vuoksi B ei ollut voinut velkojia sitovasti enää ulosmittauspäätöksen jälkeen luovuttaa omistamaansa puoliosuutta asunto-osakkeista A:lle. B:n omistusosuus osakkeista oli siten voitu myös 30.5.2018 ulosmitata hänen veloistaan. Käräjäoikeus on hylännyt A:n valituksen ulosmittauspäätöksen 30.5.2018 osalta.

7. A valitti Helsingin hovioikeuteen, joka ei 9.1.2020  muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua (tuomarit Sandvik, Kontio ja Isaksson).

8. KKO myönsi A.lle valitusluvan, Valituksessaan A vaati, että hovoikeuden päätös ja ulosottoviraston päätös 30.5.2028 kumotaan. Ulosottovirasto vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

9. KKO:ssa oli A:n valituksen johdosta arvioitavana se, onko kysymyksessä oleva puoliosuus asunto-osakkeista voitu 30.5.2018 ulosmitata B:n veloista.

10. KKO:n päätöksen perusteluissa on aluksi selvitetty sovellettavien säännösten sisältöä ja oikeuskäytäntöä (perustelukappaleet 6-9). Ulosottokaaren (UK) 4 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan sivulliselle kuuluvaa omaisuutta ei saa ulosmitata, paitsi jos se ulosottoperusteen mukaan vastaa hakijan saatavasta tai kuuluu velalliselta ulosmitattuun esineeseen sen ainesosana tai tarpeistona. UK 4 luvun 37 §:n mukaan velallinen ei saa ulosmittauspäätöksen jälkeen hävittää taikka ilman ulosottomiehen lupaa luovuttaa tai pantata ulosmitattua omaisuutta tai muutoin määrätä siitä. Kiellon vastainen toimi on velkojiin nähden tehoton. Luovutuksensaaja tai muu sivullinen voi kuitenkin saada vilpittömän mielen suojaa niin kuin erikseen säädetään.

11. Lain perusteluissa (HE 13/2005 vp s. 44) on todettu, että se, milloin omaisuus kuuluu sivulliselle ja milloin velalliselle, ratkeaa myös ulosotossa lähtökohtaisesti tavanomaisten siviilioikeudellisten sääntöjen mukaan. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä (ks. KKO 2012:17, kohta 6 ja KKO 2020:64, kohta 9) on katsottu, että kun kysymys sivullisen oikeudesta tulee tuomioistuimen tutkittavaksi, ei ole enää samoja menettelyn tehokkuuteen perustuvia syitä kuin ulosottomenettelyssä rajoittaa omistusoikeutta arvioitaessa merkityksellisten seikkojen piiriä helposti selvitettäviin ja havaittaviin seikkoihin UK 4 luvun 10 §:ssä säädetyin tavoin. Perusteltua on, että omistusta arvioidaan tällöin yleisten varallisuusoikeudellisten sääntöjen mukaan.

12. KKO totesi, että irtaimen omaisuuden luovutuksensaaja saa suojaa luovuttajan ulosmittausvelkojia vastaan eli vaihdantasuojaa yleensä jo pätevän luovutussopimuksen perusteella (esim. KKO 2012:17, kohta 11). Velkakirjalain 22 §:n 1 momentin mukaan juoksevan velkakirjan luovutus ei kuitenkaan ole luovuttajan velkojia sitova, ellei se, jolle luovutus on tapahtunut, ole saanut velkakirjaa haltuunsa. Velkakirjalain 22 §:n säännöstä sovelletaan myös, kun luovutus koskee osakekirjaa.

11. KKO jatkoi, että ensimmäinen ulosmittaus 5.8.2016 on perustunut siihen, että asunto-osakeyhtiön osakeluettelon mukaan osakkeiden puoliosuus on tuolloin ollut velallisen eli B:n omistuksessa. Ulosottomies on saanut tiedon sivullisomistajaa koskevasta väitteestä vasta nyt kysymyksessä olevan toisen ulosmittauksen 30.5.2018 jälkeen, kun A on 18.6.2018 jättänyt käräjäoikeudelle ulosottovalituksen. Kun B:n nimissä ollut osuus osakkeista on 5.8.2016 ulosmitattu, UK4 luvun 37 §:stä on seurannut, että B ei ole enää tuon ajankohdan jälkeen voinut luovuttaa osuuttaan A:lle ulosottovelkojiaan sitovasti.

12. KKO lausui, että esitettyjen väitteiden perusteella asiassa olikin ratkaisevaa, onko A:n ja B:n välillä sovittu jo ennen ensimmäistä ulosmittausta 5.8.2016, että osakkeet siirtyvät kokonaan A:n omistukseen, ja onko A saanut osakekirjan sitä ennen myös haltuunsa niin kuin velkakirjalain 22 §:n 1 momentissa velkojia sitovalta luovutukselta edellytetään.

13. Korkein oikeus totesi, että UK 11 luvun 15 §:n 1 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 13 §:n viittaussäännösten perusteella sovellettavaksi tulevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti A:n on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa perustuu; mainittu OK:n säännös koskee siis todistustaakkaa riita-asiassa (JV:n huomautus).  Saman pykälän 2 momentin mukaan seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön. 

14. JV:  OK 17 luvun 2 §:n 2 momenissa ilmaistaan riita-asioiden näyttökynnys eli se, kuinka paljon tai minkä vahvuista näyttöä asianosaisen on esitettävä, jotta hänen voidaan katsoa selviytyneen  todistustaakastaan. Jotta näin olisi asia, asianosaisen on tullut  esittää uskottava näyttö.

15. Mutta annetaanpa KKO:n jatkaa: Kaupan osapuolena A:lla on myös mahdollisuus esittää näyttöä kaupan tekemisestä ja osakekirjan hallinnan siirtämisestä. Kun kauppakirjan mukaan asunto-osakkeet ovat siirtyneet A:n yksinomaiseen omistukseen, voidaan edellyttää, että hän kykenee näyttämään pitäneensä osakekirjaa tosiasiallisesti hallussaan tai määräysvaltaansa käyttäen luovuttaneen sen jonkin kolmannen tahon hallintaan. A:n on siten esitettävä asiassa selvitys, joka osoittaa, että luovutussopimuksen mukaan asunto-osakkeiden omistusoikeus on siirtynyt hänelle ja että hän on saanut osakekirjan myös hallintaansa ennen ensimmäistä ulosmittausta 5.8.2016.

16. Tämän jälkeen KKO pohdiskelee perusteluissa välitsikon "Osakkeiden luovutuksesta esitetty selvitys ja sen arviointi" alla näyttökysymyksiä;  KKO karttaa jostakin syystä käsitettä "näyttö" ja puhuu sen sijaan "selvityksestä" (perustelukappaleet 13-22, tässä kappaleet 17-26):

17. A:n ja B:n välillä tehty kauppakirja on päivätty 2.7.2015. Kauppakirjan mukaan omistusoikeus kaupan kohteeseen on siirtynyt ostajalle kaupantekotilaisuudessa. Osakekirjaan tehdyn siirtomerkinnän mukaan B on siirtänyt osakekirjan A:lle kaupantekopäivänä. Kauppakirjan mukaan kauppahinta on sovittu maksettavaksi 30.9.2015 mennessä.

18. A ja B ovat kertoneet, että tosiasiassa kauppahinta oli tullut suoritetuksi jo ennen kaupantekoa A:n B:n puolesta suorittamilla lukuisilla erinäisillä maksuilla. Maksuista esitetyt tositteet eivät osoita, että ne olisivat olleet kauppahinnan osasuorituksia, mikä olisikin ristiriidassa sen kanssa, että kauppakirjan mukaan kauppahinta maksettaisiin myöhemmin. Kauppahinnan maksamisella ei sinänsä ole välitöntä merkitystä osakkeiden luovutuksensaajan vaihdantasuojan kannalta, mutta sillä on merkitystä todistustosiseikkana arvioitaessa osakekaupan tapahtumista ja sen ajankohtaa.

19. A on maksanut varainsiirtoveron osakekaupasta vasta 17.6.2016 eli vähän ennen osakkeiden ulosmittausta. B:n on selvitetty ilmoittaneen 21.7.2016 eli juuri ennen ulosmittausta isännöitsijätoimistolle osakkeiden omistusoikeuden siirtymisestä A:lle. Siirron merkitsemiseen tarvittavat asiakirjat on kuitenkin esitetty isännöitsijätoimistolle vasta 17.8.2016 eli ulosmittauksen jälkeen. Tämä on ensimmäinen ajankohta, jona asiassa esitetty selvitys selvästi osoittaa jonkun ulkopuolisen henkilön nähneen kauppaa koskevia asiakirjoja. Tällöinkin asiakirjat on toimittanut B esiintyen ostajan eli A:n puolesta.

20. A:n on tässä asiassa lainvoimaisesti katsottu saaneen jo syksyllä 2016 tiedon siitä, että B:n nimissä ollut osuus on ulosmitattu. Hän on kuitenkin vasta toisen ulosmittauksen jälkeen 18.6.2018 vireille panemassaan, nyt kysymyksessä olevassa ulosottovalituksessa vedonnut osakkeiden omistusoikeuteensa. Asiassa ei ole esitetty A:n ja B:n kertomusten ja heidän itsensä laatimien tai laadituttamien asiakirjojen lisäksi selvitystä siitä asiassa keskeisestä seikasta, että osakekauppa olisi tehty kauppakirjan päiväyksen mukaisesti jo ennen ulosmittausta. Siihen, että kauppa on tosiasiassakin tuolloin tehty, lähinnä viittaa varainsiirtoveron maksaminen, mutta tämäkin on edellä todetulla tavalla tapahtunut väitettyyn kaupan ajankohtaan nähden varsin myöhään ja vain vähän ennen ulosmittausta.

21. Korkein oikeus katsoo jääneen vähintäänkin epäselväksi, onko B luovuttanut A:lle omistusoikeuden osakeosuuteensa ainakaan ennen sen ulosmittausta 5.8.2016.

22. A:n suoja B:n ulosottovelkojia vastaan edellyttää ennen ulosmittausta tapahtuneen luovutussopimuksen lisäksi sitä, että A on ennen ulosmittausta saanut osakekirjan hallintaansa eli niin sanottua traditiota. Hallinnan luovutus edellyttää ulkoisesti havaittavaa osakekirjan erottamista luovuttajan tosiasiallisesta määräysvallasta ja luovuttamista saajan hallintaan. Tavallisesti tämä tapahtuu osakekirjan siirtämisellä luovuttajalta luovutuksensaajalle. Jos osakekirja on kolmannen hallussa, traditio toteutetaan ilmoittamalla tälle luovutuksesta. Tradition tapahtuminen on siten yleensä vaikeuksitta osoitettavissa.

23. Traditiovaatimus vaihdantasuojan edellytyksenä koskee myös sellaista tilannetta, jossa osakkeen yhteisomistaja saa omistukseensa toisen yhteisomistajan osuuden osakkeista. Vaatimus ei täyty sillä, että myyjänä ollut osapuoli pitää osakekirjaa edelleen hallussaan, mutta kaupan jälkeen ostajan lukuun. Vain sellaisessa tapauksessa, että osakekirja olisi ennestään ollut ostajan hallussa, traditiota ei vaadita. Tässä asiassa ei ole väitettykään, että osakekirja olisi ennen kauppaa ollut A:n hallussa.

24. Pelkästään se, että osakekirjassa on 2.7.2015 päivätty merkintä osakkeiden siirrosta B:ltä A:lle, ei riitä tämän jutun olosuhteissa osoittamaan, että A olisi saanut hallintaansa osakekirjan jo ennen ulosmittausta 5.8.2016.

25. Selvitykseksi osakkeiden hallinnan saamisesta A on korkeimmassa oikeudessa esittänyt kopioita asiakirjasta, jossa on Suomen Hypoteekkiyhdistyksen virkailijan merkintä ”Jätetty Hypoteekkiyhdistykseen 22.9.2015”. Merkinnästä ei ilmene, mitä asiakirjoja tuolloin on otettu vastaan eikä myöskään, missä tarkoituksessa ja kenen nimissä ne on luovutettu. Asiassa todisteiksi esitetyt valokopiot eivät luotettavasti osoita, että merkintä olisi tehty alkuperäiseen osakekirjaan. Asiakirjakopioita ei voida pitää näyttönä siitä, että juuri A olisi kyseisten asunto-osakkeiden yksinomaisena omistajana ja osakekirjan haltijana jättänyt asiakirjat luottolaitokselle. Vastaanottokuittauksen päiväyksen ajankohtana ja vielä vuosi sen jälkeen osakkeet ovat nimittäin osakerekisterin mukaan olleet A:n ja B:n yhteisomistuksessa. Korkein oikeus toteaa, ettei tämä asiakirja osoita A:n saaneen osakekirjaa hallintaansa ennen ulosmittausta.

26. A on lisäksi korkeimmassa oikeudessa esittänyt Suomen Hypoteekkiyhdistyksen 23.3.2021 päivätyn saldotodistuksen, jonka mukaan A on pantannut kysymyksessä olevat osakkeet lainansa vakuudeksi. Todistuksesta ei ilmene, milloin panttaus on tapahtunut, eikä sekään osoita A:n saaneen osakekirjaa hallintaansa ennen ulosmittausta 5.8.2016.

27. Johtopäätöksenään KKO lausui seuraavaa: 

Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, ettei A ole näyttänyt saanensa luovutuksen nojalla osakekirjaa hallintaansa ennen ensimmäistä ulosmittausta 5.8.2016. Osakkeet eivät siten ole tuolloin olleet A:n omistuksessa sillä tavalla, että osakkeiden osuuden luovutus velkakirjalain 22 §:n mukaan sitoisi luovuttajan velkojia. B:n omistusosuus on siten voitu 5.8.2016 ja edelleen 30.5.2018 ulosmitata B:n veloista. 

28. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta, jolla A:n tekemä ulosottovalitus oli hylätty.  

29. KKO:ssa äänestys 3-2. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Jokela, Sippo ja Uusitalo, vähemmistööön jäsenet Hirvelä ja Kantor.

30. Vähemmistö hyväksyi asiassa esittelijänä toiminen esittelijäneuvos Hinkkasen mietinnön, joka oli seuraavansisältöinen: 

A:n ja B:n välillä tehty kauppakirja on päivätty 2.7.2015. Kauppakirjan mukaan omistusoikeus kaupan kohteeseen on siirtynyt ostajalle kaupantekotilaisuudessa. Korkein oikeus todennee, että kauppakirjan päiväys yksin ei tämän jutun olosuhteissa muodosta uskottavaa näyttöä luovutuksen ajankohdasta. Kauppahinnan maksustakaan ei ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella kaupan ajankohtaa voitaisiin arvioida.

Kirjallisena todisteena esitetyn kuitin mukaan A on kuitenkin maksanut osakkeista varainsiirtoveroa 17.6.2016 eli ennen ensimmäisen ulosmittauksen toimittamista. Kirjallisena todisteena esitetyn sähköpostiviestin mukaan myös osakkeiden omistusoikeuden siirtymisestä on ilmoitettu isännöitsijätoimistolle osakeluetteloon merkitsemistä varten 21.7.2016 eli ennen ensimmäistä ulosmittauspäätöstä.

Asiassa on siten esitetty ulkopuolisiin lähteisiin perustuvaa selvitystä osakekauppaan liittyvistä toimista eli varainsiirtoveron maksusta ja luovutusilmoituksesta, jotka on riidatta tehty ennen ensimmäistä ulosmittausta. Korkein oikeus katsonee siten selvitetyksi, että osakkeiden kauppa on tehty ennen ensimmäistä ulosmittausta 5.8.2016. Se, että asiakirjat on lopulta esitetty isännöitsijätoimistolle vasta ulosmittauksen jälkeen tai että asiakirjat on toimittanut isännöitsijäntoimistolle A:n puolesta hänen poikansa B, ei anna aihetta arvioida ajankohtaa toisin.

Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 18–20 osalta. Esittelijä esitti, että kohtien 21–23 asemesta Korkein oikeus lausuisi seuraavaa:

Korkein oikeus todennee, että traditiota koskevan näytön arvioinnissa on otettava huomioon se, että osakekaupan ja ulosoton kohteena on ollut ainoastaan B:n omistama puoliosuus osakkeista ja että A on jo ennen osakekauppaa riidattomasti omistanut puolet osakkeista. Yhteisomistussuhteelle on annettava merkitystä arvioitaessa, mitä selvitystä A toisaalta kykenee esittämään ja toisaalta mitä selvitystä häneltä voidaan edellyttää osakkeiden hallinnan siirrosta.

Osakekirjaan tehdyn siirtomerkinnän lisäksi osakekirjojen hallinnan luovutuksesta on asiassa esitetty selvityksenä jäljennös osakekirjasta, jossa on Hypoteekkiyhdistyksen puolesta tehty merkintä ”Jätetty Hypoteekkiyhdistykseen 22.9.2015”. Merkinnästä ei ilmene, kenen toimesta osakekirja on tuolloin Hypoteekkiyhdistykselle jätetty ja missä tarkoituksessa. A on myös esittänyt Suomen Hypoteekkiyhdistyksen 23.3.2021 päivätyn saldotodistuksen, jonka mukaan hän on pantannut kysymyksessä olevat osakkeet lainansa vakuudeksi. Todistuksesta ei ilmene, milloin panttaus on tapahtunut.

Korkein oikeus todennee, että mikäli osakekirja on ollut Hypoteekkiyhdistyksen hallussa 22.9.2015 lähtien, on erittäin epätodennäköistä, että asiakirjaan on voitu tehdä tätä aikaisempaan ajankohtaan päivätty siirtomerkintä. Lisäksi kun A on 22.9.2015 ollut joka tapauksessa ja riidattomasti vähintään osakkeiden puoliosuuden omistaja, ei panttaus tuolloin tai myöhemminkään ole voinut tapahtua ilman hänen disponointiaan tai muuta myötävaikutusta. Tähän nähden sille, ettei osakekirjaan tehdystä merkinnästä ilmene kenen toimesta osakekirja on Hypoteekkiyhdistykselle jätetty tai ettei Hypoteekkiyhdistyksen myöhemmin päivätystä saldotodistuksesta ilmene, milloin A on osakekirjan pantannut, ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä. Asiakirjat tukevat siten A:n väitettä, että hän on saanut osakekirjat hallintaansa ennen ensimmäistä ulosmittausta.

Kun kaupan ajankohdasta on esitetty uskottava näyttö ja osakkeiden myöhempää käyttöä koskeva kirjallinen todistelu lisäksi osoittaa, että A:lla on ollut osakekirjat kaupan jälkeen hallussaan, Korkein oikeus katsonee näyttöä kokonaisuutena arvioiden tulleen selvitetyksi, että A on saanut osakekirjat haltuunsa ennen ensimmäistä ulosmittausta 5.8.2016.

Korkein oikeus todennee, että A on siten ollut jälkimmäisen ulosmittauksen hetkellä eli 30.5.2018 osakkeiden omistaja ja saa suojaa B:n ulosmittausvelkojia vastaan. Ulosmittaus 30.5.2018 on kohdistunut sivullisen omaisuuteen, joten se kumottaneen. Samoin kumottaneen hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset siltä osin kuin ne koskevat mainittua ulosmittausta.

31. KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko20229.html

32. KKO:n ratkaisun johdosta julkaiseman twittin teksti

"Ratkaisussa KKO 2022:9 oli kyse vaihdantasuojasta. Kun henkilö, joka väitti ostaneensa ulosmitatut osakkeet ennen ulosmittausta, ei esittänyt selvitystä siitä, että hän olisi saanut osakekirjan hallintaansa, KKO hylkäsi ulosottovalituksen". 

Käsite "vaihdantasuoja" lienee muille kuin juristeille jokseenkin outo ja tuntematon käsite, joten sen sijasta olisi ehkä parempi puhua sivullisen henkilön suojasta ulosotossa. 

33. Asia koski ulosottovalitusta, jossa oli kyse siitä, oliko osakkeiden ulosmittaus kohdistunut ulosottokaaren (UK) 4 luvun 9 §:n 1 momentin vastaisesti sivullisen henkilön omistamaan osakkeiden puoliosuuteen. Osakekirjan luovutukseen sovelletaan velkakirjan 22§:n säännöstä, jonka mukaan juoksevan velkakirjan luovutus ei ole luovuttajan velkojia sitova, ellei se, jolle luovutus on tapahtunut, ole saanut velkakirjaa haltuunsa. 

34. Tapauksessa sivullisen henkilön A:n suoja B:n ulosottovelkojia vastaan on edellyttänyt ennen 5.8.2016 suoritettua ulosmittausta tapahtuneen luovutussopimuksen lisäksi sitä, että A on ennen  ulosmittausta saanut osakekirjan hallintaansa eli niin sanottua traditiota.

35. Kuten KKO:n ratkaisuselosteesta ilmenee ja edellä tämän kirjoituksen alussa mainitaan, keskeinen kysymys koskee sitä, onko sivullinen A, jolla on todistustaakka molemmista seikoista eli luovutussopimuksen ajankohdasta ja traditiosta, täyttänyt todistustaakkavelvoitteensa.

36. Tämän vuoksi olisi ollut paikallaan, että KKO:n perusteluissa olisi kiinnitetty enemmän huomiota todistustaakkaa ja näyttökynnystä koskeviin kysymyksiin; ne mainitaan nyt perusteluissa ikään kuin vain ohimennen. Olisi ollut syytä käsitellä, mitä tarkoitetaan OK 17 luvun 2 §:n 2 momentissa mainitulla käsitteellä "uskottava näyttö"; se on säädetty vuonna 2015 OK 17 luvun uudistuksen yhteydessä riita-asioiden näyttökynnykseksi.

37. Uuden OK 17 luvun esitöiden perusteella voitaisiin sanoa, että "uskottavalla näytöllä" tarkoitettaisiin samaa kuin "järkevä näyttöenemmyys " (HE 46/206 s. 46). Nämä käsitteet eivät ole kuitenkaan yksiselitteisiä, vaan jättävät  tuomioistuimelle käytännössä aika paljon harkintavaltaa. Kuitenkin on selvää, että näyttökynnys (uskottava näyttö) ei voi tarkoittaa pelkästään yksinkertaista  näyttöenemmyyttä suhteessa asianosaisen vastapuolen esittämään vastanäyttöön. 

38. Suomessa ei ole vuonna 2015 omaksuttu riita-asioissa näyttöenemmyysperiaatetta, jonka mukaan tuomion perusteeksi otettaisiin seikka, joka on esitettyjen todisteiden valossa todennäköisimmin totta. Näyttöenemmyysperiaatteen kannattajista voidaan mainita etenkin oikeustieteen tohtori ja hovioikeudenneuvos Timo Saranpää, joka väitteli vuonna 2010 Lapin yliopistossa tohtoriksi juuri näyttöenemmyysperiaatetta käsittävällä tutkimuksellaan. Saranpää kannatti lähinnä edellä mainittua järkevää näyttöenemmyyttä, mutta järkevyyskään ei ole välttämättä aina yksiselitteisesti määriteltävissä.

39. Toisaalta riita-asioissa ei rikosasioiden tavoin vaadita, että varteenotettavat epäilyt todistelun kohteena olevan oikeustosiseikan olemassaolosta kyetään sulkemaan pois. Lain esitöissä näyttökynnystä "uskottava näyttö" on kuvattu niin, että se on korkeampi kuin todennäköiset syyt, mutta alempi kuin rikosasioissa langettavaan tuomioon vaadittava näyttö. 

40. Ratkaisussa KKO  2022:9 KKO:n jäsenten erimielisyys koskee todistustaakan rasittamalta A:lta edellytetyn näytön riittävyyttä. Äänestyksen myötä esille on tuotu sekä näytön riittävyyttä puoltavia että sitä vastaan puoltavia näkökohtia. Kuten KKO:n enemmistö on todennut, A:lla on ollut tosiasiallinen mahdollisuus näytön esittämiseen. 

41. En ryhdy todistusharkintaa puolin ja toisin ruotimaan - pitäähän lukijallekin toki jättää jotain pohdiskeltavaa. Pidän kuitenkin KKO:n enemmistön perusteluja vakuuttavampina kuin vähemmistön.  Vähemmistö on esittänyt eräitä varteenotettavia näkökohtia kantansa tueksi, mutta enemmistö on ne vakuuttavasti perustellen torjunut.

 

 

 

 

 

266. Korkein oikeus tuomitsi Johan Bäckmanin Jessikka Aron vainoamisesta. KKO 2022:8

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi tänään antamassaan tuomiossa, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2022:8, että dosentti Johan Bäckman syyllistyi toimittaja Jessikka Aron vainoamiseen lähettämälle tälle sosiaalisen median kautta suuren määrän viestejä. KKO määräsi Bäckmanille 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen, sen koetusaika on pättynyt jo 31.12.2020.

2. KKO oli siten eri mieltä kuin Helsingin hovioikeus, joka hylkäsi vuonna 2020 Bäckmanin vastaan ajetun vainoamissyytteen.  Sen sijaan KKO hylkäsi Bäckmania vastaan ajetun syytteen yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen, josta hovioikeus puolestaan oli hänet tuominnut.

3. KKO julkaisi ratkaisustaan tiedotteen,  jossa ei kerrota Johan Bäckmanin nimeä, vaan häntä kutsutaan "mieheksi". Tämä on hieman outoa tai jopa koomista, koska Bäckman on julkisuuden henkilö ja kaikki tietävät, että tuomio koskee nimenomaan Bäckmania. Olen lisännyt tiedotteeseen mm. Bäckmanin nimen ja tekoajan sekä varustanut tiedotteen kappaleet numeroilla; kas näin (kappaleet 4-9).

4. Bäckman oli lähettänyt Arolle 9.10.2014-23.2.2016 lukuisia tapaamisehdotuksia sisältäneitä yksityisviestejä Facebookissa ja julkaissut Aroa pilkkaavia ja vähätteleviä kirjoituksia Twitterissä ja Facebookin julkisilla sivuilla. Toiminta oli jatkunut lähes puolentoista vuoden ajan.

5. Korkein oikeus katsoi, että Bäckmanin kahdenkeskiset viestit sekä myös julkaisut Twitterissä ja Facebookin julkisilla sivuilla olivat sellaista yhteydenottamista, jota rikoslaissa tarkoitetaan vainoamisella (RL 25:7). Bäckman oli liittänyt useimpiin Twitter-julkaisuihinsa Aron käyttäjätunnuksen niin että ne olivat tulleet Aron tietoon.

6. Korkein oikeus arvioi asiaa Bäckmanin sananvapauden ja Aron yksityisyyden suojan näkökulmasta, mutta antoi merkitystä myös Aron omalle sananvapaudelle. Bäckmanin viestit ja kirjoitukset olivat saaneet alkunsa Aron kirjoittamasta artikkelista, joka koski Venäjän informaatiovaikuttamista. Korkein oikeus katsoi, ettei Bäckmanin tarkoituksena ollut viesteillään käsitellä kyseistä yleistä kiinnostusta herättänyttä asiaa, vaan pikemminkin rajoittaa keskustelua sekä vaientaa ja vähätellä Aroa. Kirjoitukset keskittyivät pääosin Aron henkilöön. Korkein oikeus totesi, ettei Bäckmanin sananvapaus ollut perustanut hänelle oikeutta menettelyynsä.

7. Korkein oikeus katsoi, että Bäckmanin menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan ahdistusta. Tekokokonaisuus oli jatkunut pitkään ja ollut monimuotoinen ja arvaamaton. Se oli tehnyt vaikeaksi Aron työn jatkamisen valitsemansa aiheen parissa.

8. Bäckmania oli Helsingin käräjäoikeudessa syytetty vainoamisen ohella myös törkeästä kunnianloukkauksesta ja sellaiseen yllyttämisestä. Käräjäoikeus oli tuominnut 18.10.2018 hänet näistä teoista yhden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Helsingin hovioikeudessa syytteet vainoamisesta ja törkeästä kunnianloukkauksesta hylättiin, mutta Bäckman tuomittiin hovioikeuden 14.7.2020 antamassa tuomiossa kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen.

9. Korkeimmassa oikeudessa yllytystä koskeva syyte hylättiin, sillä alemmissa oikeuksissa näytetyt Bäckmanin toimet eivät täyttäneet yllytyksen tunnusmerkkejä. Mies tuomittiin maksamaan Arolle korvauksia vainoamisesta. 

KKO:n ratkaisuseloste

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko20228.html

10. Asiassa kiinnittää huomiota esitutkinnan ja oikeudenkäynnin pitkä kesto. Syytteenalaiset teot oli tehty  9.10.2014-23.2.2016 välisenä aikana ja  prosessin kokonaiskesto on ollut yli viisi vuotta. Bäckmanin osalta jutussa on ollut kyse lähinnä viestien ja kirjoitusten rikosoikeudellisesta arvioinnista, ei näyttökysymyksestä eli viestien sisällöstä tai niiden lähettämisestä Arolle. KKO:een Jessikka Aron valituslupahakemus ja valitus saapuivat jo syyskuussa 2020 ja valitusluvan KKO myönsi Arolle  15.10.2020. KKO ei ole toimittanut asiassa suullista käsittelyä. 

11. Asian käsittely on viivästynyt käräjäoikeusvaiheen osalta lähinnä sen vuoksi, että alun perin jutussa oli ollut syytetettynä myös MV-lehden perustaja Ilja Janitskin, joka pakeni oikeudenkäyntiä Andorraan, mistä hänet luovutettiin Suomeen.  Koska Janitskinia syytettiin myös Jessikka Aroon kohdstuneista rikoksista, käräjäoikeus käsitteli häntä ja Bäckmania koskevat syytteet yhdessä. 

12. Helsinin käräjäoikeus tuomitsi lokakuussa 2018 Janitskinin useista MV-julkaisuun liittyvistä rikoksista, muun muassa Jessikka Aroon kohdistuneista törkeistä kunnianloukkauksista yhteiseen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Janitskin valitti hovioikeuteen, mutta kuoli 7.2.2020 eli ennen hovioikeuden tuomiota. Hovioikeus katsoi, että Bäckman oli yllyttänyt Janitskia loukkaamaan Aron kunniaan toimittaessaan tälle julkaistavaksi Aron yksityiselämää koskevaa ainneistoa. KKO:n mukaan teko ei kuitenkaan täyttänyt yllytysrikoksen tunnusmerkistöä.

13. Pitkästä käsittelyajasta johtuen KKO:n Johan Bäckmanille tuomitseman 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika on päättynyt jo reilu vuosi sitten eli 31.12.2020. Voidaan myös panna merkille, että Bäckmanille tuomittu rangaistus on laskenut sitä mukaa, mitä korkeammalle  tuomioistuinhierarkiassa asia eteni. Käräjäoikeus langetti hänelle yhden vuoden, hovioikeus kolmen kuukauden ja KKO enää 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen.

265. Kotietsintä. Prosessinjohto. KKO 2022:5

1. Korkein oikeus (KKO) antoi 14.2.2022 ennakkopäätöksen KKO 2022:5 julkaistun päätöksen, jossa on kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun hovioikeus oli pyytänyt poliisia täydentämään vastaustaan esittämällä selvitystä rikosepäilyn perusteista ja katsonut osaksi täydennyksen perusteella, että kotietsinnälle oli ollut lain mukaiset edellytykset. 

1a. Selkokielellä ilmaistuna asiassa on ollut kysymys hovioikeuden kyselyoikeudesta eli aineellisesta prosessinjohdosta. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä asiassa oikeastaan oli kysymys.

2 A:n asunnossa oli 25.2.2019 toimitettu kotietsintä PKL 8 luvun 2 ja 3 §:n nojalla sillä perusteella, että hänen epäiltiin syyllistyneen kiskonnantapaiseen työsyrjintään.

3. A vaati käräjäoikeutta toteamaan, ettei kotietsinnälle ollut PKL:n mukaisia edellytyksi eikä sen toimittamisessa ollut menetelty PKL:n edellyttämällä tavalla.

4. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus katsoi päätöksessään 29.8.2019, että kotietsinnässä ei ollut menetelty  PKL:n edellyttämällä tavalla siltä osin kuin A:lle ei ollut varattu tilaisuutta kutsua etsintään todistajaa, mutta hylkäsi A:n väittämät muut perusteet kotietsinnän edellytysten ja menettelyn lainvastaisuudesta. 

5. A valitti hovioikeuteen. Komisario B, jonka päätöksellä kotietsintä oli suoritettu, vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

6. Hovioikeus kehotti B:tä täydentämään vastaustaan siitä, mitkä olivat ne konkreettiset seikat, joiden perusteellla poliisi oli katsonut, että asiassa oli ollut syytä epäillä rikosta. Komisario B täydensi hovioikeuden kehotuksesta vastaustaan. 

7. Itä-Suomen hovoikeus katsoi päätöksessään 15.6.2020 muun muassa, että kotietsinnän suorittamisen edellytykset olivat sitä toimitettaessa olleet olemassa.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan OK 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko hovioikeus voinut pyytää poliisilaitokselta selvitystä niistä seikoista, joiden perusteella poliisi on kotietsintämääräyksen antaessaan katsonut, että asiassa on ollut syytä epäillä päätökseen kirjattua rikosta, ja sen perusteella katsoa, että kotietsinnän suorittamiselle oli ollut edellytykset.

9. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja kotietsintämenettely todetaan pakkokeinolain säännösten vastaiseksi.

10. KKO katsoi päätöksessään muun muassa, että hovioikeuden täydennyspyyntö on kohdistunut komisario B:n vastauksessa esitettyjen seikkojen tarkentamiseen eikä hovioikeus näin menetellen ollut kehottanut poliisia esittämään esimerkiksi uusia seikkoja tai todisteita rikosepäilyn perusteista. Hovioikeus on täydennyspyynnöllään täyttänyt prosessinjohdollisen velvollisuutensa selventää poliisin antamaa selvitystä niistä perusteista, joiden nojalla kotietsintäpäätös oli tehty (kappale 18).

11. KKO ei muuttanut hovoikeuden päätöstä. 

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220005

12. Tapaus on ollut KKO:n kannalata hieman kinkkinen ja epätavallinen, mitä osoittaa se, että se on tyytynyt lausumaan ennakkopäätöksen otsikossa vain asiaa koskevan kysymyksenasettelun. Kyseessä on siten tyypillinen fråga om -ennakkopäätös. Ne ovat nykyisin jokseenkin harvinaisia.

13. Ilman ennakkopäätöksen julkaisuakin olisi ollut selvää, että hovioikeudella oli prosessinjohtovaltuus ja itse asiassa myös velvollisuus puuttua komisarion epäselvän tai puutteellisen vastauksen sisältöön ja kehottaa häntä täydentämään sitä.  

 

264. Vangitseminen. Vaatimuksen perusteen sitovuus. KKO 2022:4

1. Helsingin käräjäoikeus oli tutkinnanjohtajan vaatimuksesta 10.11.2020 määrännyt A:n vangittavaksi epäiltynä todennäköisin syin törkeästä huumausainerikoksesta. 

2. A kanteli käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen ja vaati, että hänet vapautetaan välittömästi. 

3. Helsingin hovioikeus katsoi päätöksessään 29.12.2020, että rikosepäilylle ei ollut pakkokeinolain (PKL) 2 luvun 11 §:n 1 momentissa edellytettyjä todennäköisiä syitä. Hovioikeus kuitenkin määräsi A:n vangittavaksi pykälän 2 momentin nojalla, koska asiassa oli syytä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta ja asiassa oli odotettavissa tuomioistuimelle lain tarkoittamaa lisäselvitystä. 

4. Korkein oikeus (KKO) myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A katsoi, ettei hovioikeudella ollut toimivaltaa ja perusteita päättää hänen vangitsemisestaan PKL 2 luvun 11 §:n 2 momentin perusteella.

5. KKO katsoi päätöksesään, ettei vangitsemista ollut vaadittu PKL 2 luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, eikä asiassa ollut vedottu siihen, että odotettavissa olisi lisäselvitystä, jonka vuoksi vangitseminen olisi erittäin tärkeää. Hovioikeus ei olisi siten saanut oma-aloitteisesti ottaa tutkittavakseen lisäselvitykseen liittyviä vangitsemisen edellytyksiä. 

6. KKO:n ratkaisuselosteesta ilmenee, että A:n vangitsemisasia on käsitelty uudelleen Helsingin käräjäoikeudessa 4.1.2021, jolloin käräjäoikeus on katsonut, että asiassa oli todennäköisiä syitä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta. 

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220004

7. Kuten ratkaiselosteesta ilmenee, hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon on kuulunut kaksi oikeustieteen tohtoria, nimittäin Mirjami Paso ja Kaarlo Hakamies. 

8. Tapauksesta opimme, että vangitsemisvaatimuksen peruste sitoo tuomioistuinta siten, ettei tuomioistuin voi vangita epäiltyä "on syytä " -perusteella, jos vangitsemista on vaadittu ainoastaan "todennäköisin syin" -perusteella. Periaate maius includit minus ei siis ole tässä tapauksessa voimassa.

263. Jatkokäsittelylupa. Törkeä vai tavallinen liikenneturvallisuuden vaarantaminen? (KKO 2022:6)

1. Jatkokäsittelyluvan epäämisestä tehdyt valitukset työllistävät korkeinta oikeutta (KKO) edelleen todella paljon. Nämä hovioikeuksista tulevat ns. jkl -asiat on selvästi suurin asiaryhmä, joita koskevia valituslupahakemuksia ja valituksia KKO saa edelleen satamäärin joka vuosi tutkittavakseen. Eikä loppua ole näköpiirissä, vaan sama tahti näyttää jatkuvan myös vuonna 2022. 

2. Tämän viikon maanantaina 14.2.2022 KKO antoi toistaiseksi viimeisimmän jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2022:6). Katsotaanpa hieman, mistä asiassa on kysymys. 

3. Tekoaikaan 16-vuotias A oli kuljettanut kevytmoottoripyörää yöaikaan keula ylös nostettuna ja törmännyt risteyksessä hänen eteensä ajaneeseen henkilöautoon, jonka kuljettajalla oli väistämisvelvollisuus. A oli ajanut noin 60 kilometrin tuntinopeudella, kun suurin sallittu enimäisnopeus alueella on ollut 50 kilometriä  tunnissa.

4. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus oli 5.11.2020 lukenut A:n syyksi törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen nuorena henkilönä. Koska A oli loukkaantunut vakavasti onnettomuudessa, käräjäoikeus jätti hänet rangaistukseen tuomitsematta.

5. A valitti hovioikeuteen vaatien, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen asemesta liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

6. Vaasan hovioikeus ei 20.1.2021 myöntänyt A :lle jatkokäsittelylupaa, vaan jätti käräjäoikeuden tuomion pysyväksi.

7. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen.

8. KKO katsoi, että tieliikennelaissa säädetyn yleisen huolellisuusvelvollisuuden rikkominen (TLL 3.1 §) ei yksinään täytä törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ankaroittamisperustetta (RL 23:1.1:n 4 kohta).

9. KKO:n mukaan asiassa on ollut aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta A:n syyksi luetun rikosnimikkeen osalta (kohta 22).  Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella ( (OK 25 a:11.1:n 1 k).

10. KKO:n mukaan asiassa olisi lisäksi tullut ottaa huomioon, että A on ollut tekohetkellä 16-vuotias, teosta on aiheutunut mittavia esinevahinkoja ja myös hänelle itselleen on aiheutunut vakavia vammoja. Vaikka A oli jätetty rangaistukseen tuomitsematta, asiassa annettavalla ratkaisulla saattaa olla tosiasiallista vaikutusta sekä A:lle maksettaviin vakuutuskorvauksiin että vakuutusyhtiön takautumisoikeuteen, minkä seikan A on tuonut esille jo hovioikeudessa. Hovioikeuden olisi pitänyt sen vuoksi myöntää jatkokäsittelylupa myös painavan syyn perusteella (OK 25a:11.1:n 4 k).

11. KKO myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Vaasan hovioikeuteen.

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220006

12. Täysin selvä tapaus. Hovioikeus on pitänyt ilmeisesti  silmällä vain sitä, että A oli jätetty käräjäoikeudessa rangaistukseen tuomisemata, vaikka olisi ollut todella aihetta epäillä, kuten KKO:n perusteluissa todetaan, oliko A todella syyllistynyt törkeään liikkenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi jkl:n myöntämnen olisi ollutperusteltua painavan syyn perusteella. 

13. Kun hovioikeudella ei ole lain mukaan velvollisuutta perusteella epäävää jkl-päätöstään, emme voi tässäkään tapauksessa tietää, miksi hovioikeus jätti jatkokäsittelyluvan myöntämättä. Kyseisten päätösten perustelemattomuus on yksi syy, miksi hovioikeuksien epäävistä päätöksistä valitetaan niin kovin usein KKO:een.  

14. Tähän vakavaan puutteeseen olen itse koko ajan kiinnittänyt huomiota, mutta sitä vastoin sitä ei  - vaikka oikeusvaltiossa olemmmekin (!) - ole päättäjien, KKO:n edustajien taikka tutkijoiden esityksissä haluttu ottaa huomioon, vaan epäkohta on sivuutettu vaieten.

 

262. Kiristys. Rangaistuksen määrääminen ja mittaaminen. Ehdollinen vai ehdoton vankeus (KKO 2022:7)

1. Korkein oikeus (KKO) antaa nykyisin aikaisempaan käytäntöön verrattuna varsin usein rangaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Viimeksi näin tapahtui eilen 16.2.2022, jolloin vuorossa oli rangaistuksen määrääminen ja mittaminen kiristystä koskevasa jutussa (KKO 2022:7). Katsotaanpa hieman, mistä asiassa oli kysymys.

2. Mieshenkilö A:n syyksi oli luettu noin kolmen vuoden aikana tehdyt, eri asianomistajiin kohdistuneet 41 kiristystä ja 37 kiristyksen yritystä, joiden tekotapa oli samankaltainen. A oli saatuaan seuranhakupalstan välityksellä yhteyden asianomistajaan esiintynyt ensin nuorena tyttönä lähettäen asianomistajalle viestejä sekä valokuvia ja sitten tytön vanhempana esiintyen vaatinut asianomistajalta rahaa vastineeksi siitä, ettei tee asianomistajasta rikosilmoitusta tai julkista asiaa. Rikoksilla oli aiheutettu asianomistajille yhteensä 60 000 euron vahinko.

3. Pohjanman käräjäoikeus, joka käsitteli asian yhden tuomarin kokoonpanossa  - siis ilman lautamiehiä - tuomitsi A:n 31.10.2019 antamallaan tuomiolla yhteiseen 1 vuoden 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheisseuraamuksena 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.

4. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti rangaistuksen määräämisestä, tuomitsi 25.6.2020 antamallaan tuomiolla A:n 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että rangaistusta alennetaan ja lievennetään ehdolliseksi.

6. KKO perusteli ratkaisuaan seikkaperäisesti, kuten sillä nykyään on yleensä aina tapana, KKO:n tuomiossa on 22 perustelukohtaa tai -kappaletta. En ryhdy tässä perusteluja tarkemmin selostamaan, vaan viittaan jäljempänä mainitusta linkistä katsottavissa olevaan KKO:n ratkaisuun.

7. Rangaistuksen mittaamista koskevassa johtopäätöksessään KKO totesi, että ottaen huomioon kokonaisuudessaan tekojen suuri määrä, pitkä tekoaika, teoilla saatu merkittävä taloudellinen hyöty sekä lukuisille asianomistajille aiheutettu taloudellinen vahinko ja henkinen kärsimys, oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista kiristysrikoksista ennen mahdollisen lieventämisperusteen vaikutusta on 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta (kohta 20). Hovioikeus oli alentanut rangaistusta 4 kuukaudella, koska A:n on katsottu nopeuttaneen ja helpottaneen asian selvittämistä. KKKO katsoi, ettei lieventämisperusteen soveltamista ollut aihetta arvioida toisin kuin hovioikeus. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus oli siten 2 vuotta vankeutta (kohta 21).

8. Pohtiessaan rangaistuksen mahdollista ehdollisuutta KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. Se, että A:ta ei ollut ennen nyt kysymyksessä olevia tekoja tuomittu rikoksista, ja se, että teoista on kulunut jo lähes viisi vuotta, eivät KKO:n mukaan olleet  riittäviä perusteita vankeuden ehdolliseksi määräämiselle. Kun asiassa ei ole ilmennyt muitakaan tällaisia perusteita, vankeus oli tuomittava A:lle ehdottomana (kohta 23).

9. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A:lle tuomittu yhteinen rangaistus alennettiin 2 vuoteen ehdotonta vankeuta.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko20227.html

10. Varsin selvä tapaus. Ehdollinen vankeus olisi rikosten määrä ja laatu huomioon ottaen ollut tekijälle liian lievä rangistus. 

261. Hovioikeus vapautti pesänselvittäjänä ja -jakajana toimineen tunnetun professorin liki 800 000 euron korvausvastuusta

Helsingin hovioikeus julkaisi 10.2.2022 seuraavan tiedotteen samana päivänä vahinkorvausjutussa antamastaan tuomiosta (olen lisännyt tekstiin kappaleiden numerot):

1. Helsingin käräjäoikeus oli 15.1.2021 antamallaan tuomiolla katsonut kuolinpesän pesänselvittäjänä ja -jakajana toimineen lakimiehen aiheuttaneen asiassa kantajana olleelle kuolinpesän osakkaalle 787.426,21 euron suuruisen vahingon ja oli velvoittanut hänet korvaamaan kantajalle tämän määrän korkoineen.

2. Testamentissa oli määrätty, että kantaja oli oikeutettu saamaan lainvoimaisen perinnönjaon jälkeen täyden omistus- ja hallintaoikeuden lakiosaansa vastaavaan osuuteen perinnöstä ja loput perintöosuudestaan kymmenessä yhtä suurissa 12 kuukauden välein erääntyvissä erissä. Testamentin määräysten mukaan kantaja olisi oikeutettu saamaan ainoastaan lakiosansa, mikäli hän ei hyväksynyt tätä määräystä.

3. Perinnönjakokirjassa oli todettu muun ohella, että pesänjakaja oli testamentin määräysten velvoittamana sopinut kantajan asiamiehen kanssa siitä, että tämä huolehti kantajalle perinnönjaossa tulleen omaisuuden hoidosta. Perinnönjakokirjan mukaan kantajan asiamiehen oli otettava huomioon testamentin omaisuutta koskevat määräykset omaisuuden hoitamisesta sekä omaisuuden asteittaisesta siirtämisestä kantajan vapaaseen määräysvaltaan. Perinnönjakokirjan oli hyväksynyt ja allekirjoittanut kantajan puolesta hänen antamansa valtuutuksen nojalla hänen asiamiehensä.

4. Hovioikeus totesi tuomiossaan, että vahingonkorvausvastuu asiassa on edellyttänyt, että pesänselvittäjänä ja -jakajana toiminut lakimies olisi menetellyt huolimattomasti ja olisi menettelyllään aiheuttanut kantajalle vahinkoa. Hän oli ottanut huomioon testamentin määräykset siltä osin, että lakiosan ylittävä osuus oli määrätty tulevan kantajan hallintaan kymmenen vuoden kuluessa vuosittain jaettavina tasasuuruisina erinä. Vaikka perinnönjako oli toimitettu muodollisesti toimitusjakona, se oli perustunut kuolinpesän osakkaiden sopimukseen. Pesänjakaja on perintökaaren säännösten mukaan velvollinen toimittamaan perinnönjaon osakkaiden sopiman mukaisesti, jos sopimus ei loukannut kolmannen oikeutta.

5. Hovioikeus totesi edelleen, että pesänselvittäjä oli perintökaaren säännösten nojalla ollut velvollinen luovuttamaan perintöosuuden osakkaille perinnönjakosopimuksen mukaisesti, kun perinnönjako oli tullut lainvoimaiseksi osakkaiden hyväksyttyä jakosopimuksen. Määräys toimia pesänselvittäjänä ja samalla hänen velvollisuutensa olivat tuolloin päättyneet. Väitetty vahinko oli tapahtunut sen jälkeen, kun omaisuus oli siirtynyt kantajan antaman valtuutuksen nojalla kantajan asiamiehen hallintaan. Pesänselvittäjällä ei ole ollut aihetta epäillä sitä, että kantajan asiamies saattaisi omaisuuden kantajan väittämin tavoin tämän ulottumattomiin. Jos nämä varat ovat kantajan väittämin tavoin siirtyneet pois hänen varallisuuspiiristään, ei aiheutunut vahinko ollut enää syy-yhteydessä pesänselvittäjän menettelyyn.

6. Koska pesänselvittäjänä ja -jakajana toimineen lakimiehen ei ollut näytetty toimineen huolimattomasti eikä hänen menettelynsä myöskään ollut syy-yhteydessä väitettyyn vahinkoon, hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti hänet velvollisuudesta suorittaa kantajalle vahingonkorvausta.

7. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Jussi Heiskanen ja Aksu Jokinen sekä asessori Antti Ignatius. Ratkaisu on yksimielinen. Asian diaarinumero on S 21/524 ja tuomio on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta, sähköpostiosoite helsinki.ho@oikeus.fi.

---

8. Tiedotusvälineet kertoivat jo käräjäoikeuden tuomion jälkeen, että ko. pesänselvitäjä ja -jakaja oli siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kangas, 70, joka on erikoistunut mm. perintö- ja testamenttioikeuteen. 

9. Hovioikeuden tiedotteesta saa melko kalpean kuvan asia värikkäistä vaiheista, mutta ei hätää, sillä niistä ova meille kertoneet mm. molemmat iltapäivälehdet ja Helsingin Sanomat, kuten näistä linkeistä ilmmenee:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007751972.html

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008602869.html

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a8ffd6d4-9084-40ab-9fdf-0df8add7b1dd 

10. Outo ja mutkas juttu. Äiti oli määrännyt testamentissaan, että kuolinpesää hoitaisi hänen pitkäaikainen asianajajansa Riitta Leppiniemi. Myöhemmin "kuvioihin" tuli kuitenkin hovioikeuden tiedotteessa mainittu lakimies, jolle kantajana jutussa ollut tytär antoi valtakirjan hoitaa asioitaan. Lakimiehen ehdotuksesta pesänhoitajaksi ja -jakajaksi tuli professori Urpo Kangas. Kyseinen lakimies tuomittiin myöhemmin Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä kiskonnasta 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja velvoitettiin suorittamaan naiselle lähes puolen miljoonan euron suuruiset korvaukset; lakimies on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.  

11. Miten asiassa olisi käynyt, jos asianajaja Leppiniemi olisi toiminut pesänhoitajana, kuten äiti oli testamantissaan määrännyt? 

12. Ihmetystä herättää myös oikeudenkäyntikulujen määrä 89 900 euroa, joka jutun hävinnyt kantaja määrättiin hovioikeuden tuomiossa korvaamaan Urpo Kankalle. Lähtökohtana on asianosaisen oikeus edustaa itse itseään oikeudenkäynnissä (OK 15:1.1). Juristiprofessori Kangas on kuitenkin voinut käyttää asianajajaa tai lupalakimiestä asiamiehenä tai avustajana. Näin on ilmeisesti tapahtunut, mikä selittää varsin korkeiksi kohoneiden oikeudenkäyntikulujen määrän. 

13. Urpo Kankaan yliopistouraa ja henkilöä on valotettu Helsingin Sanomien haastattelussa elokuun lopulla 2021, jolloin Kangas täytti 70 vuotta. 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008196782.html

260. Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa avustajan palkkiota koskevalle valitukselle. KKO äänesti asian palauttamisesta. KKO 2022:3

 1. Korkein oikeus (KKO) julkaisee silloin tällöin ratkaisuistaan ennakkopäätöksiä, joilla ei ole suuren yleisön kannalta kovin suurta merkitystä, vaan joiden merkitys rajoittuu esimerkiksi tuomioistuinten väliseen työnjakoon. Tänään annetussa ennakkopäätöksessä KKO 2022:3 on kyse tällaisesta asiasta. Katsotaanpa, mitä siinä on tapahtunut.

3. Etelä-Savon käräjäoikeus, joka sijaitsee Mikkelissä, oli peruuttanut oikeusapua saavan syytetyn avustajalle annetun määräyksen ja määrännyt uudeksi avustajaksi asianajaja A:n, joka ei yleisesti hoitanut asianajotehtäviä kyseisessä käräjäoikeudessa. A asui Espoossa, mutta työskenteli Lahdessa sijaitsevassa asianajotoimistossa.

4. A oli vaatinut palkkiota muun ohella toimeksiannon vastaanottamiseen liittyneistä toimenpiteistään ja pääkäsittelyyn saapumiseen kuluneelta matka-ajalta sekä korvausta edestakaisista matkakuluistaan kotoaan Espoosta Mikkeliin. Käräjäoikeus oli päätöksellään 24.2.2020 hylännyt nämä vaatimukset kokonaisuudessaan.

5. Asianajaja A valitti käräjäoikeuden päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen. Hovioikeus ei 7.10.2020 myöntänyt A.lle jatkokäsittelylupaa.

6. KKO myönsi A.lle valitusluvan. Valituksesaan A toisti hovioikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että hänelle määrätään maksettavaksi palkkiota syytetyn avustamisesta käräjäoikeudessa käräjäoikeuden maksettavaksi määräämän palkkion lisäksi 4,5 tunnilta 495 euroa ja sitä vastaava arvonlisäveron määrä sekä korvaukseksi matkakuluista Espoo-Mikkeli-Espoo 111,80 euroa. 

7. KKO:ssa oli ensisijaisesti kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa käräjäoikeduen. ratkaisuun edellä mainitun palkkion ja matkakulujen osalta. KKO totesi, että jatkokäsittelyluvan edellytyksiä  asiassa oli perusteltua tarkastella  ns. muutosperusteen ja ennakkoratkaisuperusteen osalta; niistä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK)  25aluvun 11:n 1 momentissa.

8. En ryhdy selostaamaan KKO:n päätöksen perusteluja, jotka ovat hyvin yksityskohaiset ja puhuvat puolestaan. Alempana linkki, josta pääsee lukemaan päätöksen perusteluja.

9. Riittää kun totean, että KKO:n mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää matka-ajan ja matkakulujen korvaamisen osalta sekä muutosperusteella että ennakkoratkaisuperusteella (perustelukappaleet 23 ja 24) ja avustajan tarpeellisia toimenpiteitä koskevan arvioinnin osalta muutosperusteella (perustelukappale 28).

10. Jatkokäsittelyluvan myöntämisen osalta KKO:n viisijäseninen kokoonpano oli yksimielinen. Se sijaan asian jatkokäsittelyn osalta KKO joutui äänestämään numeroin 3-2. 

11. Enemmistö (Seppo, Kantor ja Engstrand) palautti asian Itä-Suomen hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa valituksen käsittelyä. Enemmistö perusteli kantansa oikeusastejärjestyksen noudattamisella ja muutoksenhakumahdollisuuksien turvaamisella (perustelukappaleet 30-31).

12. KKO:n vähemmistö (Antila ja Tapani) sen sijaan katsoi, ettei asiaa ollut syytä palauttaa hovioikeuteen, vaan valituksessa esitetyt vaatimukset voitiin ratkaista suoraan KKO:ssa.

 https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko20223.html

13. Vähemmistö kantaa on perusteltu.  KKO on jo aiemmin ottanut vastaavanlaisessa tilanteessa  puolustajan palkkiosta tekemän valituksen välittömästi ratkaistavakseen (KKO 2013:45, ja toisen kerran julkaisemattomassa ratkaisussaan 13.10.2021 nro 1559. Vähemmistö on perustellut kantaansa seikkaperäisesti ja muutenkin tavalla, johon voidaan  yhtyä. Olisi turhaa ajanhaaskausta kierrättää selvää asiaa uudelleen hovioikeuden kautta. 

14. Siis jos KKO myöntää jatkokäsittelyluvan ennakkoratkaisuperusteella, asia voidaan ilman epäilyjä ratkaista suoraan KKO:ssa. Ruotsissa tämä on mahdollista suoraan lain nojalla. Suomessa KKO:n olisi järkevää menetellä samalla tavalla, vaikkei nimenomaista lainsäännöstä asiasta olekaan. 

15. Kun mainitunlaisissa asioissa, joissa on siis kysymys avustajan palkkiosta, valitetaan varsin usein KKO:een, olisi KKO:n syytä lainkäytön yhdenmukaisuutta silmällä pitäen käsitellä ja ratkaista asia seuraavalla kerralla täysistunnossa.