231. Poliisin kehokameran tallenne todisteena. Ruotsin HD:n päätös 21.4.2021

 

 

1. Poliisi ottaa tänä vuonna koko maassa käyttöön ns. haalarikameran, josta voidaan käyttää myös nimikettä kehokamera (vartalokamera). Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisi on jo vuodesta 2015  käyttänyt järjestys- tai hälytyspartiopoliisin haalareihin  tai muihin työvaatteisiin  kiinnitettyä erityistä kameralaitetta tai älypuhelinta. Haalarikameroita käytetään yleisesti myös muissa poliisilaitoksissa sekä kaupunkien pysäköinninvalvonnassa. Myös turva-alan yritykset ovat olleet kiinnostuneita niiden käytöstä.

2. Poliisin kehokameran avulla voidaan parantaa rikosten tutkintaa ja selvittämistä. Esimerkiksi Lahdessa kolmisen vuotta sitten tapahtunut ns. putkapahoinpitely olisi voitu selvittää paremmin, jos henkilöä putkaan kuljettaneet poliisimiehet ja vartijat, joista osa joutui syytteeseen pahoinpitelystä, olisivat käyttäneet haalarikameraa.

Ohion ampumistapaus

3. Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa julkaistiin uutisjuttu tapauksesta, jossa poliisi ampui Ohion osavaltion Columbuksen kaupungissa kadulla kuoliaaksi mustan 19 -vuotiaan teinitytön, joka poliisin mukaan oli veitsi ojossa juuri hyökkäämässä henkilöauton vieressä seisseen naisen kimppuun. Kun tapaus nousi julkisuuteen, Columbuksen poliisi julkaisi nopeasti videon, joka oli tallentunut paikalle hälytetyn poliisin kehokameraan. Videolla näyttää siltä, että teinityttö yrittäisi puukottaa kahta paikalla ollutta naista.

 https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007935120.html

Ruotsalainen kroppskamerainspelningen -tapaus

4. Suomessa kehokameran tallennetta on käytetty toistaiseksi aika harvoin todisteina rikosoikeudenkäynneissä. Voidaan myös kysyä, onko mainittujen tallenteiden käyttö ylipäätään tai ainakaan kaikissa tapauksissa edes sallittua, ts. sallisiko kolmisen vuotta sitten uudistettu todistuslainsäädäntö (OK 17 luku) niihin vetoamisen todisteena.

5. Tätä pohtiessamme on paikallaan selostaa ja kommentoida Ruotsin korkeimman oikeuden (Högsta domstolen, HD) muutama päivä sitten antamaa ennakkopäätöstä aserikosjutussa, jossa poliisin kehokameran tallenteella on keskeinen asema todisteena.

6. Asianajaja Markku Fredman laati pyynnöstäni ratkaisusta kommentin, jonka julkaisin blogissa 22.4. Fredman näyttää suhtautuvan HD:n ratkaisuun skeptisesti, sillä hänen mielestään tallenteesta ilmenevää rikoksesta epäillyn lausumaa ei olisi saatu tapauksesssa ilmenevissä olosuhteissa hyödyntää syytettä tukevana näyttönä. Olen monessa kohtaa samaa mieltä, mutta katson silti, että HD päätyi asiassa hyväksyttävään lopputulokseen. Keskustelu ei ole koskaan pahitteeksi, toivottavasti se jatkuu edelleem.

7. Tapauksessa oli kysymys törkeästä aserikoksesta, jossa epäiltynä oli 25-vuotias mies (YA-J). Poliisi oli löytänyt miehen asunnossa suoritetussa kotietsinnässä sohvatyynyn alle piilotetun ladatun puoliautomaattisen pistoolin, jonka hallussapitoon miehellä ei ollut lupaa. Kun etsintään osallistunut poliisi oli kysynyt mieheltä, oliko ase ilmapistooli vai oikea pistooli, tämä oli naurahtaen vastannut sen olevan sekä että.

 Käsittely käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa

8. Miestä vastaan nostettiin Solnan käräjäoikeudessa syyte törkeästä aserikoksesta. Istunnossa mies kiisti syytteen, mutta kieltäytyi kertomasta aseesta tarkemmin. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että vastaajan asunnosta oli kotietsinnässä löydetty ase ja ampumatarvikkeita, joiden hallussapito edellytti lupaa. Vastaajan etsinnän aikana poliisille antamien sekä muiden jutussa esiin tulleiden seikkojen perusteella käräjäoikeus katsoi syytteen näytetyksi ja tuomitsi vastaajan törkeästä aserikoksesta kahdeksi vuodeksi vankeuteen. 

9. Mies valitti käräjäoikeuden tuomiosta Svean hovioikeuteen. Siellä pidetyssä pääkäsittelyssä mies kertoi oman versionsa tapahtumista ja kiisti, että ase oli kuulunut hänelle. Syyttäjä vetosi uutena todisteena mm. haalari- tai kehokameralla kuvattuun videotallenteeseen, jonka eräs  poliisi oli ottanut kameralla siinä vaiheessa, kun miestä oltiin kiinnioton jälkeen kuljettamassa tutkinta-arestiin. Tallenteen avulla syyttäjä halusi osoittaa tietoja, joita mies oli aseesta poliisille antanut. Mies vaati, että oikeus epäisi tallenteen esittämisen todisteena.

10. Hovioikeuden tuomio jutussa annettiin 26.6.2020. Hovioikeus ei hyväksynyt tallenteen esittämistä todisteena vedoten rättegångsbalkenin (RB) 35 luvun 7 §:n 3 kohtaan. Hovioikeus katsoi, että tallenteeseen sisältyvä näyttö koski asiaan vaikuttamatonta seikkaa.  Oikeus perusteli kantaansa sillä, että 1) nauhoitus oli tapahtunut, kun epäiltyä oltiin kuljettamassa kiinnioton jälkeen arestiin, 2) epäiltyä ei ollut informoitu kertomuksen nauhoituksesta, 3) epäillylle ei ollut ilmoitettu vaitiolo-oikeudesta eikä 4) oikeudesta avustajaan. Hovioikeuden mukaan nämä seikat merkitsivät niin vakavia oikeusvarmuustakeiden puutteita, että todisteen esittäminen tuli hylätä ilmeisesti asiaan vaikuttamattomana. 

11. Kun syytettä tukeva muu näyttö ei ollut riittävä langettavan tuomion antamiseen, hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi vastaajaa vastaan ajetun syytteen.

Syyttäjän valitus korkeimpaan oikeuteen

12. Riksåklagare Petra Lundh valitti tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Hän pyysi valituslupaa ja vaati, että kameran tallenne sallitaan todisteeksi, hovioikeuden tuomio kumotaan ja syytetty tuomitaan syytteen mukaisesti törkeästä ampuma-aserikoksesta. 

13. Syyttäjän 15-sivuinen valituslupa- ja valituskirjelmä on varsin seikkaperäinen ja hyvin perusteltu. Siitä myös selviää, mitä käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyssä on tapahtunut. (Ruotsin valtakunnansyyttäjä julkaisee muuten kaikki HD:lle tekemänsä valituskirjelmät verkossa)

 https://www.aklagare.se/globalassets/dokument/verksamheten-i-hogsta-domstolen/svarsskrivelser-och-forklaringar/amr-1689-20-grovt-vapenbrott.pdf

14. Högsta domstolen myönsi 23.11.2020 syyttäjälle valitusluvan (prövningstillstånd) tallenteen todisteena käyttämisen osalta. HD antoi valitusluvan myöntämisestä tiedotteen, jonka se julkaisi myös twittertilillään.

HD:n päätös

15. HD antoi jutussa 21.4.20121 ennakkopäätöksenä (prejudikaattina) julkaistun ratkaisun numero B 4175-20. HD nimeää nykyisin kaikki ennakkopäätöksensä yhdellä tai kahdella sanalla; ko. päätökselle on annettu nimi "Kroppskamerainspelningen". Päätös löytyy tästä linkistä

https://www.domstol.se/globalassets/filer/domstol/hogstadomstolen/avgoranden/2021/b-4175-20.pdf

16. HD julkaisi ratkaisusta seuraavan tiedotteen

 https://www.domstol.se/hogsta-domstolen/nyheter/2021/04/inspelning-fran-polisens-kroppskamera-tillats-som-bevisning/

17. Asian kysymyksenasettelu on muotoiltu päätöksessä  näin:

"Frågan i Högsta domstolen är om bevisning ska avvisas i fall då bevisningen avser belastande uppgifter som en brottsanklagad person har lämnat till polisen utan tillgång till försvarare och utan att ha informerats om rätten till försvarare, rätten att inte yttra sig och rätten att inte belasta sig själv. 

Kysymyksenasettelu on yleisluontoinen, joten siinä ei mainita, että epäillyn poliisin alustavassa puhuttelussa kertomat tiedot oli hänen tietämättään nauhoitettu poliisin kehokameralla.

Päätöksen perusteluista

Lainvastaisesti saatu todiste 

18. HD toteaa perustelujen aluksi, että vapaaseen todistusharkintaan kuuluvat vapaan todistelun ja vapaan todisteiden arvioinnin periaatteet. Oikeusjutun asianosaisten käytettävissä ovat todistelun kaikki muodot ja keinot, jollei laissa toisin säädetä (vapaa todistelu), ja tuomioistuin voi vapaasti ratkaista, mikä todistusarvo kullakin todisteella on (vapaa todistusharkinta).Tässä asiassa on kyse lähinnä todistelun vapaudesta.

19. Asianosaiset saavat pääsäännön mukaan vedota myös sellaiseen näyttöön, jota ei ole saatu tai hankittu laillisessa järjestyksessä taikka jonka alkuperä on epäselvä. Tässä kohdin HD viittaa mm. kahteen vuosina 2002 ja 2011 antamaansa ennakkopäätökseen, joille on annettu nimikkeet "Överskottsinformationen" (NJA 2002 s. 323) ja "Bevisprovokationen" (NJA 2011 s. 638 p. 18).

20.  Suomen todistusoikeus on kyseisessä asiassa samalla kannalla. Korkein oikeus on todennut tämän joidenkin ennakkopäätösten perusteluissa. Näin esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:86, jossa lausutaan, että "todisteen tai sen sisältämän tiedon hankkiminen lainvastaisellakaan tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä ei yleensä merkitse estettä todisteen hyödyntämiselle" (kohta 22). 

21. Ratkaisun KKO 2011:91 perusteluissa lausutaan puolestaan näin: "Pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä" (kohta 10).

22. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on niin ikään monissa ratkaisuissaan, joista osa on annettu jo 1980 ja 1990 -luvuilla,  katsonut, ettei lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyödyntäminen sinänsä ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaa täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Ks. esimerkiksi ratkaisuja Schenk v. Sveitsi 12.7.1988, Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta 5.11.2002 ja Gäfgen v. Saksa 1.6. 2010.

23. Toisaalta KKO on esimerkiksi ratkaisussa 2011:91 todennut, että jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi kuitenkin tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Tällöin punninta suoritetaan yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuuden ja toisaalta rikoksen selvittämisintressin välillä.

24. Vuoden 2016 alusta voimaan tulleen todistusmenettelyn uudistamisen yhteydessä  OK 17 lukuun on otettu säännökset todisteiden hyödyntämiskiellosta. Luvun 25 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin ei saa hyödyntää todistetta, joka on saatu kiduttamalla. Pykälän 2 momentti koskee eräiden muiden itsekriminointisuojasäännösten rikkomisella saatuja hyödyntämiskiellon piiriin kuluvia todisteita; tuomioistuin ei esimerkiksi saa hyödyntää luvun 18 §:ssä säädetyn vaitiolo-oikeuden vastaisesti hankittua todistetta.

25. OK 17 luvun 25 §:n 3 momenttiin puolestaan sisältyy yleissäännös lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämisestä. Pääsääntönä on, että tuomioistuin saa hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta. Edellytyksenä kuitenkin on, ettei hyödyntäminen "vaaranna oikudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ottaen huomioon asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus, hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja muut olosuhteet". 

26. Lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 19/2014 vp)  perusteella näyttää siltä, että OK 17:25.3:n tulkinnassa on syytä ottaa huomioon EIT:n oikeuskäytännössä ja nyt  etenkin jäljempänä mainitussa Ibrahim -ratkaisussa (2016) sovelletut kriteerit; oikeuskirjallisuudessa puhutaan yleisesti Ibrahim- kriteereistä. Tämän säännöksen tulkinnasta on jo ehditty kirjoittaa laajasti esimerkiksi kirjassa Jaakko Rautio - Dan Frände, Todistelu, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaari (2015), s.174-193, Jurkka Jämsä, Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa (väitöskirja 2020), s. 346-368 sekä Markku Fredman ym., Esitutkinta ja pakkokeinot (6. painos, 2020) s. 522-528.

Todisteen merkitys

27.  Svean hovoikeuden soveltaman RB 35 luvun 7 §:n 3 kohdan mukaan oikeus saa evätä todisteen, jos todiste ilmeisesti olisi asiaan vaikuttamaton (om beviset uppenbart skulle bli utan verkan). Asiallisesti samansisältöinen säännös on Suomen OK 17 luvun 8 §:n 1 kohdassa. Sen mukaan tuomioistuimen on evättävä näyttö, joka koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa. Saman pykälän 2 kohdan mukaan oikeuden on evättävä myös näyttö, joka on muuten tarpeeton.

28. Tuomioistuimen ei siis pidä sallia todistelua seikasta, joka on tarpeeton tai irrelevantti taikka asian ratkaisemisen kannalta selvästi merkityksetön. Tuomarin on kuitenkin syytä soveltaa rajoittamisäännöstä tietyllä varovaisuudella ja evätä todisteen esittäminen vain todella selvissä tapauksissa, joissa todiste ilmeisesti on asiaan vaikuttamaton. Ennen todisteen vastaanottamista ei nimittäin voida yleensä varmasti tietää, onko seikalla tai todisteella jutussa juridista relevanssia vai ei tai onko todiste muuten tarpeeton esimerkiksi sen vuoksi, että todistusteemana oleva seikka on tullut jo muilla todisteilla selvitetyksi.

Rikoksesta epäillyn oikeudet, oikeudenmukainen oikeudenkäynti

29. HD selostaa perusteluissaan laajasti rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeuksia sekä kansallisen lain eli RB:n, EU:n puolustajadirektiivin (2013/48/EU) sekä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan EIS 6 artiklan kannalta. En ryhdy selostamaan näitä perusteluja yksityiskohtaisesti, sillä esimerkiksi EIS 6 artiklassa tässä suhteessa säädetyt vähimmäisvaatimukset ovat suomalaisille juristeille yleisesti tuttuja. 

30. Selvää on, että ko. tapauksessa epäilty on ollut EIS 6 artiklan 3 kappaleen c kohdassa tarkoittamassa mielessä rikoksesta syytetty jo silloin, kun poliisi on ottanut hänet kotietsinnännän yhteydessä kiinni ja häntä oltiin siirtämässä tutkinta-arestiin vaikka esitutkinta ei vielä ollut alkanut.

31. Rikoksesta epäiltyä on alusta lähtien informoitava vaitiolo-oikeudesta, oikeudesta olla todistamatta itseään vastaan sekä oikeudesta saada avustaja. Itsekriminointisuojaa koskevissa EIT:n ratkaisuissa arvioidaan usein nimenomaan sitä, onko vastaajan oikeus avustajaan toteutunut asianmukaisella tavalla. Oikeudella avustajaan turvataan itsekrimointisuojan tehokas toteutuminen. Valtioilla on harkintamarginaalia sen suhteen, miten epäillyn oikeudet toteutetaan käytännössä, mutta niiden velvollisuutena on kuitenkin varmistaa, että tämä tapahtuu tehokkaalla tavalla.

32. Kroppskamerainspelningen-tapauksesssa HD viittaa perusteluissaan moniin EIT:n ratkaisuihin, lähinnä tuomioistuimen suuren jaoston ratkaisuihin Salduz v. Turkki 27.11.2008 ja Ibrahim ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta 13.9.2016. Salduz-ratkaisun vaikutus monien jäsenvaltioiden ja siten myös Suomen esitutkintaa koskeviin säännöksiin on ollut huomattava. Ratkaisun keskeinen oikeusohje on, että epäillyllä tulee tehokkuusperiaatteen vuoksi olla EIS 6 artiklan 3 kappaleen c kohdassa turvattu oikeus avustajaan jo esitutkinnassa. 

33. Suomen oikeuden osalta Salduz-ratkaisun merkitys ilmenee esimerkiksi  ETL:n muuttamista koskevassa lakiesityksessä HE 99/2016 vp sekä ennakkopäätöksistä KKO 2012:45 ja KKO 2016:76. ETL 4 luvun 3 §:n mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus olla myötävaikuttamatta sen rikoksen selvittämiseen, josta häntä epäillään. Lain 4 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa esitutkinnassa.  Rikoksesta epäillylle on ilmoitettava mainitusta oikeudesta siten kuin lain 16 ja 17 §:ssä säädetään, Esitutkintaviranomaisen on huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynti turvaaminen sitä edellyttää. 

34. Ihmisoikeustuomioistuimen Ibrahim -ratkaisussa vahvistetaan mm. kanta, jonka mukaan epäillyn asema syntyy  jo silloin, kun viranomaiset ryhtyvät rikosepäilyn perusteella sellaisiin toimiin, jotka tosiasiallisesti vaikuttavat henkilön asemaan. Tuolloin viranomaisille syntyy velvollisuus ilmoittaa epäillylle hänen oikeudestaan vaieta ja olla muutoinkin myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen. Epäillyn oikeusturvaa ei saa vaarantaa tai kiertää keinotekoisten järjestelyjen avulla, kuten esimerkiksi vetoamalla siihen, että hänen kanssaan käyty keskustelu on ollut vapaamuotoista eikä sen vuoksi ole rinnastunut kuulusteluihin.  Epäilty voi pätevästi luopua hänelle kuuluvista oikeuksistaan, mutta esimerkiksi luopuminen oikeudesta avustajaan voi olla tehokas vain, jos se on tapahtunut vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti sen jälkeen kun epäillylle on kerrottu hänen oikeudestaan avustajaan ja oikeudesta olla vaiti.

35. EIT on Ibrahim -ratkaisussa on täsmentänyt Salduz-tapauksessa omaksumaansa näkemystä sellaisten todisteiden käyttämisestä näyttönä oikeudenkäynnissä, joita koskee jokin itsekriminointisuojaan kohdistuva loukkaus, esimerkiksi se, ettei epäillyllä ole ollut oikeutta avustajaan.  EIT:n mukaan myös tällaisten todisteiden käyttämisen vaikutusta on arvioitava silmällä pitäen oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta kokonaisuutena. Vaikka siis epäillyn oikeutta avustajaan olisi rajoitettu ilman pakottavaa syytä, tämä ei sellaisenaan ole vielä riittävä peruste todeta, että on tapahtunut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin loukkaus.

36. Mainittu puute tai oikeuden rajoittaminen synnyttää Ibrahim-tuomion mukaan kyllä presumpion  oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuudesta, mutta olettama on mahdollista kumota, jos oikeudenkäyntiä voidaan kokonaisharkinnan perusteella pitää silti oikeudenmukaisena. Tässä punninnassa on ratkaisun mukaan otettava huomioon muun muassa se, onko rikoksesta epäilty ollut erityisen haavoittuvassa asemassa esimerkiksi iän tai psyykkisen tilan vuoksi sekä minkälainen  rikoksesta epäillyn antama kertomus on ollut ja onko hän myöhemmin kenties peruuuttanut tai muuttanut sitä samoin kuin se, muodostaako kyseinen todiste keskeisen tai olennaisen osan epäiltyä vastaan olevasta näytöstä (tuomion kohdat 260-265 ja 274).

HD:n johtopätökset

37. Rikoksesta epäillyn oikeuksista esitutkinnassa ja alustavassa puhuttelussa sekä niissä ilmenevien puutteiden vaikutuksista oikeudenkäynnissä ja asian ratkaisussa voisi kirjoittaa "vaikka kuinka paljon". Tässä yhteydessä laajempi katsaus tai selvitys ei ole mahdollista, vaan tämän jo melko pitkäksi venähtäneen "esipuheen" jälkeen on syytä katsoa, miten ja millä konkreettisilla perusteilla Ruotsin korkein oikeus ratkaisi kyseisen asian. 

38. HD totesi, että aserikoksesta epäilty mies oli antanut poliisin kameralle tallentuneen lausuman kiinniottamisen yhteydessä, jolloin hänellä ei ole ollut avustajaa. Epäiltyä ei ollut informoitu oikeudesta avustajan käyttöön tai oikeudesta olla vaiti taikka todistamatta itseään vastaan. 

39. Epäillyn oikeuksia esitutkinnassa on päätöksen mukaan loukattu tavalla, joka on synnyttänyt  olettaman oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuudesta. Tämän presumtion kumoamiseksi tallenteelle kertyneet tiedot eivät ratkaisun mukaan saa olla ratkaiseva todiste syyllisyyskysymystä ratkaistaessa.

40. HD:n päätöksen mukaan EIT:n Ibrahim-tuomion perusteella on selvää, ettei Salduz-ratkaisua ja sen jälkeen avustajan käytöstä annettuja muita ratkaisuja voida tulkita niin, että todistetta koskisi aina hyödyntämiskielto, jos se on saatu loukkaamalla epäillyn oikeutta avustajan käyttöön. EIS 6 artiklaa oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä on päätöksen mukaan arvioitava kokonaisuutena eikä erikseen esimerkiksi todistelua koskevien yksittäisten kysymysten kannalta.

41. HD korostaa, että viime kädessä kansallisen oikeuden mukaan tulee ratkaista, voidaanko oikeudenkäynnissä hyödyntää myös sellaista todistetta, jotka on saatu lainvastaisella tavalla tai ihmioikeussopimuksen määräyksiä rikkoen, ellei kyseessä ole kiduttamalla tai epäinhimisellä tai nöyryyttävällä tavalla saadusta todisteesta.

42. HD totesi  että hovioikeus on evännyt kameratallenteen hyödyntämisen todisteena ottamatta selkoa tallenteella olevista tiedoista. Lukuun ottamatta vastaajan hovioikeudessa tapahtunutta kuulustelua, hovioikeus ei myöskään ollut ottanut vastaan muuta jutussa kertynyttä näyttöä. Hovioikeudella ei tämän vuoksi ole tuolloin ollut mahdollisuutta ratkaista, oliko todisteen näyttöarvo niin vähäinen, että sitä voitiin pitää ilmeisesti asiaan vaikuttamattomana.

43. Koska todistusharkinta on voi tapahtua ainoastaan koko todistusaineiston arvioinnin perusteella, ei hovioikeudella ole ollut etukäteen mahdollisuutta tehdä johtopäätöstä siitä, mikä merkitys tallenteella on ollut jutun ratkaisun kannalta, vaikka hovioikeus onkin todennut, ettei asiassa esitetty muu näyttö riittänyt langettavan tuomion antamiseen.

44. Högsta domstolen päätyi siten lopputulokseen, että hovioikeuden päätös evätä todisteen esittäminen oli virheellinen. Tämän vuoksi HD, myönnettyään jutussa valitusluvan myös muilta osin, kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti jutun jatkokäsittelyä varten takaisin hovioikeuteen.

45. Vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä voidaaan esitttää, pidän itse HD:n ratkaisua hyvin perusteltuna ja sen järkevältä vaikuttavaa lopputulosta hyväksyttävänä. En ryhdy ennakoimaan, millaiseen ratkaisuun Svean hovioikeus tulee jatkokäsittelyssä päätymään.

46. Ratkaisuun sisältyvä oikeusohje ilmenee lagen.nu -sivustolle myöhemmin otettavaan ratkaisuselosteeseen, joka kuluu seuraavasti:

"Bevisning i form av belastande uppgifter, som en misstänkt har lämnat till polisen i en situation där rätten till försvarare har åsidosatts, ska i regel bedömas inom ramen för domstolens fria bevisprövning. Normalt föreligger inte förutsättningar att avvisa sådan bevisning på den grunden att den uppenbart skulle bli utan verkan."

 

 

 

 

 

 

 

230. Markku Fredman: Haalarikameran tallenteen käyttö todisteena - Ruotsin korkein oikeus 21.4.2021, päätös nro B 4175-20

 

Asianajaja, OTT, prosessioikeuden dosentti Markku Fredman:  

1. Syyskuussa 2012 nuori mies ampui isänsä Helsingin keskustassa olevassa ravintolassa. Hän jätti käyttämänsä kiväärin tapahtumapaikalle, astui ulos kadulle ja jäi odottamaan poliisia. Järjestyspoliisin poliisipartio otti hänet kiinni, sijoitti maijamalliseen poliisiautoon ja käynnisti siellä videotallennuksen. Konstaapeli kysyi mieheltä mitä oli tapahtunut ja mies kertoi.

2. Mies pidätettiin murhasta epäiltynä ja jostain syystä päädyin hänen avustajakseen ensimmäiseen kuulusteluun.

3. Vasta esitutkintapöytäkirjan valmistuttua ilmeni, että sen liitteeksi oli otettu videotallenne epäillyn puhuttamisesta heti kiinnioton jälkeen. Vaikka videolle tallennettu kertomus ei olennaisesti poikennut ensimmäisessä kuulustelussa annetusta kertomuksesta katsoin, ettei syyttäjä voi haastehakemukseen kirjatulla tavalla käyttää todisteena kyseistä tallennetta. Se oli annettu ilman avustajaa eikä epäillyllä ollut ollut tilaisuutta avustajan kanssa harkita mitä hän asiassa lausuu. Käräjäoikeus asettui samalle kannalle (päätös 26.11.2012. R 12/11262). Perusteluissa todettiin, ettei epäiltynä kiinniotetulla ollut avustajaa eikä hänelle ollut ilmoitettu oikeudesta käyttää avustajaa. Käräjäoikeus viittasi ratkaisuun KKO 2012:45.

4. Samankaltainen asia – tosin ilman tallentamista – oli esillä ratkaisussa KKO 2016:96. Siinä korkein oikeus totesi, että itsekriminointisuojaa koskevia vähimmäisoikeuksia ei voida kiertää kohdistamalla epäiltyyn kuulustelutoimenpiteitä varsinaisten esitutkintakuulustelujen ulkopuolella. Alustavia puhutteluja lukuun ottamatta tulisi pidättäytyä sellaisesta esitutkintaviranomaisten ja epäillyn välisestä kuulusteluiden ulkopuolella tapahtuvasta yhteydenpidosta, jolla pyritään selvittämään tutkittavaa rikosta ja jossa epäillyllä ei ole mahdollisuutta keskustella avustajansa kanssa. Jutussa syyttäjä oli nimennyt todistajaksi poliisin kertomaan siitä, mitä epäilty oli ns. sellipuhutteluissa kuulusteluiden välillä kahden kesken tutkitusta asiasta kertonut. Tällaisista asianajajan läsnäolematta annetuista syyttäjän mielestä raskauttavista lausumista oli kyse aikanaan myös Bodomjärven ja Ulvilan murhajutuissa.

5. Vuonna 2016 voimaantullutta todistelu-uudistusta säädettäessä lakivaliokunta totesi mietinnössään LaVM 19/2014, s. 18, että itsekriminointisuojasäännös ei koskisi ennen esitutkinnan aloittamista tapahtuneessa alustavassa puhuttelussa vapaaehtoisesti annettuja raskauttavia lausuntoja tai poliisille vapaaehtoisesti luovutettua aineistoa (kuten kirjanpitoa), vaikka henkilölle ei olisi ilmoitettu ETL 7:10:n mukaisesti hänen oikeudestaan olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Muun muassa professori Mikko Vuorenpää kritisoi lakivaliokunnan näkemystä kirjassaan Valittuja kysymyksiä todistusoikeudesta, s. 88. Olen ollut samalla kannalla väitöskirjassani Puolustajan rooli, s. 485.

6. Ruotsin korkein oikeus on nyt ottanut kantaa aiheeseen. Jutussa oli kyse siitä, että kotietsinnässä oli löytynyt ase. Kun epäiltyä oli viety kiinniotettuna poliisilaitokselle, hän oli kuljettavalle poliisille puhunut jotain sellaista, jonka syyttäjä katsoi osoittavan, että epäilty oli löydetyn aseen omistaja. Kiinniotetulla ei tuossa vaiheessa ollut puolustajaa eikä hänelle ollut kerrottu oikeudesta olla vaiti ja mahdollisuudesta saada puolustaja. Hän ei myöskään tiennyt, että kuljetusta hoitavalla poliisimiehellä oli haalarikamera päällä ja sinne tallentui myös hänen puheensa. Svean hovioikeus jätti tallenteen hyödyntämättä ja hylkäsi syytteen.

7. Korkein oikeus asettui toiselle kannalle. Se katsoi, että vapaan todistelun periaatteen myötä tallenne voidaan ottaa vastaan.

8. Ruotsin korkein oikeus toteaa ratkaisun johdosta julkaisemassaan tiedotteessa seuraavaa:

Enligt Europakonventionen har den som är anklagad för brott rätt att biträdas av en försvarare – normalt redan vid det första polisförhöret – rätt att inte yttra sig och att inte belasta sig själv, samt rätt att informeras om dessa rättigheter. Om bevisning har tillkommit i en situation när rättigheterna har inskränkts råder en presumtion för att rätten till en rättvis rättegång har kränkts.
 

Europadomstolen har emellertid inte i sin praxis uppställt något krav på att denna typ av bevisning ska avvisas, utan det är möjligt att i stället ta hänsyn till hur bevisningen har tillkommit vid bevisvärderingen. Presumtionen om att rättegången inte har varit rättvis kan vidare brytas. Vid den prövningen ska en helhetsbedömning av komplex natur göras, varvid en rad omständigheter ska beaktas. Det innebär att det inte går att dra slutsatsen att bevisning som har tillkommit i strid med rätten till försvarare alltid ska helt frånkännas värde. Normalt föreligger därför inte förutsättningar att avvisa sådan bevisning på den grunden att den uppenbart skulle bli utan verkan.
 

Högsta domstolen ändrar mot denna bakgrund hovrättens beslut och tillåter bevisningen. Hovrättens dom undanröjs. Målet ska nu prövas på nytt i hovrätten.
 

Koko tiedote

 

9. Ruotsin korkein oikeus näyttää seuraavan EIT:ssä nykyisin vallalla olevaa kokonaisarvioinnin periaatetta (ks. esim. suuren jaoston tuomio asiassa Beuze v. Belgia, 9.11.2018). Yksittäinen virhe menettelytavoissa ei enää sellaisenaan kovin herkästi johda oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin loukkaamiseen, vaan asiassa tulee tehdä kokonaisarviointi sen suhteen, miten tapahtunut virhe on vaikuttanut oikeudenkäyntiin kokonaisuutena. Tuo kokonaisarviointi oli nyt jätetty tekemättä ja asia palautettiin hovioikeuteen.

10. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan Bandaletov v. Ukraina (31.10.2013) todennut, että itsekriminointisuoja ei ulottunut henkilöön, joka oli poliisille tunnustanut murhanneensa naapurinsa. Hän ei ollut epäillyn asemassa antaessaan tunnustuksensa. Poliisi oli rutiiniluoteisesti puhuttanut kaikki naapurit sen jälkeen, kun eräästä asunnosta oli löydetty surmattu vainaja. Edellä mainitun lakivaliokunnan kannan kanssa yhteensopivasti tällaisessa tilanteessa tapahtunut yllättävä tunnustus on hyödynnettävissä ongelmattomasti. Täysin eri tilanne on se, jos henkilöä tosiasiallisesti kuullaan rikoksesta epäiltynä.

11. Poliisilla on tapana käyttää kaikki sallitut keinot rikoksen tutkinnassa. Joskus käytetään myös keinoja, joita ei vielä ole erikseen sallittu (esim. KKO 2000:112). Jos kiinniotetun heti tuoreeltaan kiinniottajalle antamat lausumat ovat vapaasti hyödynnettävää ja painavaa todistusaineistoa, on selvää, että poliisia ohjeistetaan myös tallentamaan tällaiset lausumat käytettäväksi syyttäjän todisteina. On pelättävissä, että puhuttelutilannetta pyritään pitkittämään sopivien lausumien saamiseksi ja samalla lykätään ensimmäistä kuulustelua, johon myös puolustaja kutsutaan paikalle. Menettely on siten ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka EIT:n Salduz-tapauksen ja korkeimman oikeuden ratkaisujen KKO 2012:45 ja KKO 2013:25 myötä Suomessa on otettu käyttöön. Epäillyllä on oikeus neuvotella avustajan kanssa ennen kuin hän antaa mitään lausuntoa asiassa ja hänelle tulee antaa todellinen mahdollisuus tuon oikeuden käyttöön. Puolustajan tehtävä on olla läsnä tilanteissa, joissa epäillyltä halutaan saada rikosta selvittäviä lausumia, joita voidaan käyttää häntä vastaan. Näistä oikeuksista voi toki luopua, mutta luopuminen on tehtävä oikeuksista tietoisena, valistuneen harkinnan perusteella (esim. KKO 2012:98).
 

Ruotsin HD:n ko. ratkaisu

229. Vastavalitus. Reformatio in peius -kielto. KKO 2021:25

 1. Korkein oikeus (KKO) antoi eilen prosessioikeuden kannalta merkittävän ennakkopäätöksen KKO 2021:25 kieltämättä hieman kimurantissa tapauksessa. 

2. Ratkaisu koskee hovioikeudessa tehdyn vastavalituksen tutkimista ja toisaalta reformatio in peius -kiellon soveltamista. Hieman outoa, että ratkaisun otsikkoon hakusanaksi on otettu vain vastavalitus, muttei mainintaa peius -kiellosta. 

3. KKO:n viisijäseninen kokoonpano on joutunut asiassa äänestämään, sillä ratkaisuun liittyy oikeusneuvos Mika Huovilan laajasti perustelema eriävä mielipide. 

4. Blogijutussa ei ole mahdollista kommentoida ratkaisua yksityiskohtaisesti - se voi tapahtua myöhemmin vaikkapa asianajajaliiton  Defensor Legis -lehdessä - joten tyydyn käsittelemään tässä ratkaisua ainoastaan pääpiirteittäin. Jokainen voi lukea päätöksen seikkaperäiset perustelut KKO:n kotisivuilla olevasta ratkaisuselosteesta.

Ratkaisuseloste KKO 2021:25

5. Katsotaanpa, mistä vastavalituksessa yleensä ja KKO:n nyt ratkaisemassa asiassa on kyysmys. 

 Mikä on vastavalitus?

6. Vastamuutoksenhaulla tai vastavalituksella tarkoitetaan asianosaisen oikeutta hakea muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun varsinaisen valitusajan jälkeen, jos hänen vastapuolensa on hakenut siihen ensin yksin muutosta.

7. Vastavalitus tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna 2003. Siitä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK)  25 luvun 14a §:n 1 momentissa. Vastavalitus koskee sekä rikos- että rikosasioita. Varsinainen valitusaika hovioikeuteen on 30 päivää, kun taas vastavalitus on tehtävä 14 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä. Vastavalituksen mahdollisuutta ei ole, kun hovioikeuden ratkaisuun haetaan muutosta korkeimmassa oikeudessa. 

8. Vastavalitus on suhteessa päävalitukseen aksessorinen, sillä  OK 25 luvun 14b §:n mukaan vastavalitus raukeaa, jos päävalitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta taikka valittajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Vastavalitus ei kuitenkaan raukea, jos vastavalitus peruutetaan vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä.

9. Vastavalituksen soveltamisala on antanut käytännössä aihetta erilaisiin tulkintoihin, minkä vuoksi KKO on joutunut antamaan oikeuskäytännön ohjaamiseksi asiasta joukon ennakkopäätöksiä. Tällaisia ratkaisuja ovat KKO 2006:2, KKO 2006:22, KKO 2008:97, KKO 2009:55, KKO 2010:83 ja KKO 2018:6.  

Nyt esillä oleva tapaus

10. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään KKO:n eilen ratkaisemaa asiaa. 

11. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus (käräjätuomari Juha Niemi-Pynttäri ja lautamiehet) oli 3.4.2017 tuominnut A:n vuosina 2009-2011 tehdystä törkeästä velallisen epärehellisyydestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus oli velvoittanut A:n suorittamaan konkurssipesälle korvausta rikoksella aiheutuneesta vahingosta noin 45 000 euroa; konkurssipesä oli vaatinut vahingonkorvaista 102 000 euroa.  

12. Syyttäjän valitti käräjäoikeuden tuomiosta Vaasan hovioikeuteen syyksilukemisen ja rangaistuksen mittaamisen osalta. Konkurssipesä tyytyi käräjäoikeuden tuomioon.

13. A ei ole valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Hän teki kuitenkin vastavalituksen ja vaati, että syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä hylätään ja että hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta konkurssipesälle.

14. Vaasan hovioikeus, jonka kokoonpanoon kuuluivat presidentti Vasama sekä hovioikeudenneuvokset Nordström ja Kinnunen, tutki syyttäjän valituksen lisäksi A:n tekemän vastavalituksen myös siltä osin, kuin vastavalitus kohdistui hänen konkurssipesälle maksettavaksi tuomittuun vahingonkorvaukseen.

15. Hovioikeus katsoi 25.1.2019 antamassaan tuomiossa, että A:n ilman hyväksyttävää syytä luovuttamien varojen määrä oli ollut 35 000 euroa ja että A:n teko ei ollut kokonaisuutena arvioiden ollut törkeä. Koska syyteoikeus perusmuotoisesta velallisen epärehellisyydestä oli vanhentunut, hovioikeus on hylännyt syytteen. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että A oli velvollinen korvaamaan menettelyllään konkurssipesälle aiheuttamansa vahingon 35 000 euroa, ja alentanut tuomitun vahingonkorvauksen tähän määrään. 

 Kysymys valitusluvan rajoittamisen sitovuudesta

16. KKO myönsi A:lle valitusluvan koskemaan vain kysymystä  siitä, onko hovioikeuden pitänyt tutkia konkurssipesän vaatiman vahingonkorvauksen vanhentuminen ja onko konkurssipesän oikeus vahingonkorvaukseen vanhentunut.  A vaati valituksessaan, että hänet vapautetaan konkurssipesälle kokonaan. Konkurssipesä vaati vastauksessaan A:n valituksen hylkäämistä.

17. Valituksen tutkimisen yhteydessä KKO havaitsi että vahingonkorvausvelan vanhentumista ja vanhentumisväitteen käsittelyä koskevia valituslupakysymyksiä voidaan arvioida vain edellyttäen, että hovioikeus on saanut tutkia, onko käräjäoikeuden tuomitsemaa vahingonkorvausvelvollisuutta muutettava. Tämän vuoksi asiassa oli ensin ratkaistava kysymys siitä, onko A:lla ollut vastavalituksessaan oikeus esittää vahingonkorvausta koskevia muutosvaatimuksia. 

18. KKO  ei siis pitänyt aiemmin  valitusluvan myöntämisen yhteydessä tekemäänsä ratkaisua valitusluvan rajoittamisesta sitovana. Kanta on perusteltu, koska muutoksenhakuoikeus on ehdoton posessinedellytys, jonka tuomioistuin on velvollinen ottamaan viran puolesta huomioon. Tämä koskee myös vastavalitusoikeuden laajuutta. Oikeuneuvos Huovila oli eri mieltä ja katsoi KKO:n ratkaisuselosteesta ilmenevillä perusteilla, ettei asiaa ollut aihetta tutkia valituslupapäätöksessä rajoitettua laajemmin; ts. mainittu rajoitus oli sitova. Huovilan kantaa ei voida pitää perusteltuna.

 A:n vastavalitusoikeus konkurssipesän osalta

19. KKO jätti A:n hovioikeudelle tekemän vastavalituksen vahingokorvausvelvollisuuden muuttamisen osalta tutkimatta, koska se kohdistui käräjäoikeuden tuomioon tyytyneeseen konkurssipesään eikä alkuperäisen valituksen tehneeseen syyttäjään. Ratkaisua on perusteltu seikkaperäisesti 18 kappaleen verran (perustelujen kohdat 9-27). Minusta perusteluissa olisi ollut tiivistämisen varaa.

20. Asia on loppujen lopuksi melko yksinkertainen. Kuten KKO totesi (perustelujen kohta 11) vastavalitus on ensinnäkin lain esitöiden mukaan mahdollinen vain alkuperäisen valituksen tehnyttä asianosaista vastaan (HE 91/2002 vp s. 36). Lakiesityksen perustelujen mukaan se, ketkä ovat toistensa vastapuolia, määräytyisi tarkemmin KKO:n vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ilman, että asiasta nimenomaan säädettäisiin laissa. Yksityiskohtainen sääntely ei tilanteiden moninaisuuden takia ole ajateltavissa.

21. Vastapuoliasetelmaa koskeva vaatimus on ollut esillä mm. ennakkopäätöksessä KKO 2009:55. Tapauksessa vakuutusyhtiö oli ollut käräjäoikeudessa vastaajan vastapuolena useassa syytekohdassa, joista yksi oli hylätty. Koska vakuutusyhtiöllä ei ole asianomistajan syyteoikeutta, vakuutusyhtiö ei enää hovioikeudessa ollut vastaajan vastapuoli, kun vastaajan valitus oli koskenut vain rangaistusta. Vakuutusyhtiöllä ei siksi ollut oikeutta vastavalituksella vaatia vahingonkorvausta hylätyn syytekohdan perusteella.

22. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:6 (kohta 14) todennut tiivistetysti, että lainsäädännön ja oikeuskäytännön perusteella vastavalitusoikeuden laajuutta rajoittaa se, että vastavalitus on mahdollinen vain alkuperäisen valituksen tehnyttä asianosaista vastaan. Tätä edellytystä tulkittaessa tulee ottaa huomioon muun muassa vastavalitusjärjestelmän taustalla olevat prosessuaaliset tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat. Vastavalituksen tutkiminen ei saisi laajentaa asiaa sellaiseen kysymykseen, jolla ei ole riittävää liityntää itse päävalitukseen.

23. Olen kommentoinut ratkaisua KKO 2018:6 Rule of law -blogissani

Blogikirjoitus 7.2.2018/87

24. Nyt esillä olevassa asiassa käräjäoikeuden tuomiosta on valittanut vain syyttäjä. Syyttäjän valitus on koskenut syyksilukemista, rangaistusseuraamusta sekä valtiolle tuomittavaa rikoshyötyä. A on syyttäjän valituksen nojalla tehnyt vastavalituksen, jossa on vaadittu paitsi syyksilukemisen myös rikokseen perustuvan vahingonkorvauksen kumoamista.

25. Vahingonkorvausvaatimuksen osalta asianosaisia olivat A ja hänen konkurssipesänsä. Syyttäjä ei tämän vaatimuksen osalta ole ollut käräjäoikeudessakaan A:n vastapuoli. Vastavalituksessa esitetty vaatimus vahingonkorvauksesta vapauttamisesta ei siten ole kohdistunut valituksen tekijään.

26. KKO totesi, että vastavalitusoikeuden laajuus ei suoraan ilmene oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 a §:n sanamuodosta. Edellä kuvatulla tavalla lain esitöissä ja oikeuskäytännössä on kuitenkin yhdenmukaisesti katsottu, että vastavalitus voidaan tehdä vain alkuperäisen valituksen tehnyttä asianosaista vastaan.

27. Näillä ja muilla ratkaisuselosteesta ilmenevillä perusteilla KKO  katsoi, että A:lla ei ole ollut oikeutta vastavalituksellaan laajentaa muutoksenhakua koskemaan käräjäoikeuden konkurssipesälle tuomitsemaa vahingonkorvausta. Koska vahingonkorvauksesta ei ole valitettu, käräjäoikeuden tuomio on tältä osaltaan tullut lainvoimaiseksi. Hovioikeuden olisi siten tullut jättää A:n vastavalitus tutkimatta siltä osin kuin se on koskenut hänen vahingonkorvausvelvollisuuttaan konkurssipesälle. 

28. Oikeusneuvos Mika Huovila, joka on aiemmin toiminut mm. Vaasan hovioikeuden hovioikeudenlaamannin virassa (vuosina 2010-2013),  oli kuitenkin eri mieltä. Hän katsoi kantaansa sangen laajastim perustellen 16 kappaletta), että hovioikeus oli saanut tutkia A:n vastavalituksen myös siltä osin kuin se on koskenut hänen vahingonkorvausvelvollisuuttaan kokurssipesälle. 

29. KKO:n enemmistön perustelut ovat minusta vakuuttavammat kuin oikeusneuvos Huovilan esittämät perusteet. Vaasan hovioikeudelle näyttä sattuneen selkeä moka (virhe) kun se on tutkinut A:n konkurssipesään kohdistaman vaastavalituksen, vaikka hänen vastapuolenaan hovioikeudessa oli vain syyttäjä.  Kenties Huovila on äänestänyt ja puoltanut hovioikeuden omaksumaa kantaa osin siksi, ettei hovioikeudessa tapahtunut virhe näyttäisi kovin pahalta.

 Reformatio in peius -kieltoa soveltamista koskeva kysymys

30. Hovioikeus oli tutkinut A:n vastavalituksen kokonaisuudessaan ja alentanut hänen maksettavakseen määrättyä vahingonkorvausta. Kun ainoastaan A haki muutosta KKO:ssa, KKO joutui vielä ratkaisemaan, estikö nreformatio in peius -kielto hovioikeuden tuomion oikaisemisen A:n vahingoksi.

31. Kuten KKO on todennut, reformatio in peius -kiellolla eli huonontamiskiellolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tuomiota ei saa muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi ja vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut muutosta. Kiellon yleisenä tarkoituksena on turvata asianosaisen mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen. KKO totesi, että reformatio in peius -kiellon tarkempi sisältö ja soveltaminen erilaisissa muutoksenhakutilanteissa ovat sääntelemättä ja oikeuskäytännön varassa (ks. KKO 2011:109 kohta 20, KKO 2016:81 kohdat 11 ja 12, sekä KKO 2019:72 kohta 13). 

32. Väittelin reformatio in peius -kiellosta vuonna 1977; kirja koskee kiellon soveltamista sekä riita- että rikosprosessissa. Tuolloin kiellosta ei ollut olemassa laissa mitään säännöksiä. Riita-asian oikeudenkynnin osalta tilanne on edelleen sama. Rikosasian hovioikeusmenettelyn osalta lakiin otettin vuonna 2002 säännös (OK 26:2.1), jonka mukaan hovioikeus voi muutaa kääjäoikeuden rangaistusvaatimuksesta antamaa tuomiota vastaajan eduksi silloinkin, kun vain virallinen syyttäjä on hakenut siihen muutosta. Kielto ei siten ole voimassa syyttäjän eduksi.  Itse katsoi jo vuonna 1977 - kantaani tietenkin tulevasti perustellen - ettei reformatio in peius -kielto koske tilanneta, jossa syyttäjä yksin hakee muutosta syytetyn vahingoksi. Aiemmin esimerkiksi Tauno Tirkkonen oli sen sijaan esittänyt, että kielto on pääsääntöisesti koskee myös syyttäjän ollessa yksi valittajana.

33.  Poikkeuksena reformatio in peius -kiellon soveltamisalasta ovat ehdottomat prosessinedellytykset ja menettelysäännöt, jotka tuomioistuin on velvollinen ottamaan huomioon  viran puolesta vielä muutoksenhakuvaiheessakin. Tämän mukaisesti korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2011:109 (kohta 22) todennut, että säännönmukaisessa muutoksenhaussa tuomioistuimen on tutkittava omasta aloitteestaan, täyttyvätkö ehdottomat prosessinedellytykset ja onko asian aikaisemmassa tuomioistuinkäsittelyssä noudatettu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä sääntöjä. Muutoksenhakija ei voi omilla toimillaan rajoittaa tätä menettelyn laillisuuden tutkimisen alaa. 

34. Ennakkopäätöksessä KKO 2014:46 (kohta 34) puolestaan on todettu, että tuomioistuin saa omasta aloitteestaan ottaa huomioon paitsi ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen myös esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumisen. Näissä tilanteissa tutkimisvallan edellytyksenä ei ole, että muutoksenhaku olisi kohdistunut siihen rikosoikeudellisen vastuun edellytykseen, jonka tuomioistuin katsoo puuttuvan. Esimerkiksi syyttäjän vaatiessa rangaistuksen korottamista hovioikeus voi todeta rikosoikeudellisen vastuun edellytysten puuttuvan. Tutkimisen edellytyksenä on tällöinkin, että käräjäoikeuden ratkaisu on tältä osin muutoksenhaun kohteena eikä ole tullut osittain lainvoimaiseksi.

35. Ko. asiassa KKO oli edellä kerrotulla tavalla todennut,  että hovioikeus ei olisi saanut ottaa A:n vastavalitusta vahingonkorvausvelvollisuuden osalta tutkittavakseen ehdottoman prosessinedellytyksen eli vastavalitusoikeuden puuttumisen vuoksi. KKO:n mukaan hovioikeus ei siten myöskään olisi saanut alentaa vahingonkorvauksen määrää siitä, mitä käräjäoikeus oli tuominnut. KKO päätyi katsomaan, että hovioikeuden tuomio tuli tältä osalta poistaa, jolloin vahingonkorvausta koskeva suoritusvelvollisuus jäi käräjäoikeuden tuomion varaan.

36. Tältä osin KKOn ratkaisu on yksimielinen, sillä myös oikeusneuvos Huovila katsoi, että hovioikeuden sivuuttaessa ehdottoman prosessinedellytyksen, hovioikeuden tuomio voitiin reformatio in peius -kiellon estämättä kumota ja jättää KKO:ssa yksin muutosta hakeneen A:n kannalta epäedullisemman käräjäoikeuden tuomion varaan. 

37. Summa summarum. A joutui maksamaan konkurssipesälle vahingonkorvausta, ei hovioikeuden tuomitsemia 35 000 euroa, vaan käräjäoikeuden tuomitsemat 45 482,74 euroa.

38. Tapauksen käsittelyltä KKO:ssa olisi vältytty, jos hovioikeus olisi huomannut, ettei A:lla ollut oikeutta tehdä vastavalitusta vahingonkorvausvelvollisuuden osalta.

 

 

 

 

 

 

 

228. KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi maalailee hurjia uhkakuvia - täysin turhaan

1. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Kari Kuusiniemi on alkanut esittää hurjia ja suorastaan kamalia uhkakuvia, jotka vaarantaisivat tuomioistuimien asemaa ja riippumattomuutta.  Hän esitti madonlukunsa jo vajaa kuukausi sitten KHO:n järjestämässä hallintotuomioistuinpäivässä ja jatkaa sitä tänään Helsingin Sanomien (HS) haastattelussa. 

2. Kuusiniemen ja hänen HS:ssä haastateltujen hengenheimolaistensa mukaan mukaan "poliitikot voisivat Suomessakin vaikuttaa halutessaan tuomioistuinten toimintaan eri tavoin epäasiallisesti, jos valtaan nousisi epädemokraattisesti toimivia voimia."

3. Yksi tapa voisi heidän mukaansa olla se, että hallitus muuttaisi tuomarikuntaa itselleen lojaaliksi lisäämällä tuomareiden määrää voimakkaasti ja pakottamalla aiempaa tuomarikuntaa eroamaan alentamalla eläkeikää.

4. Presidentin Kari Kuusiniemen mielestä Suomessakin pitää varautua siihen, että "valtaapitävät hyökkäävät jossain vaiheessa tulevaisuudessa oikeusvaltion periaatteita vastaan". Näin on hänen mukaansa tehty Ruotsissa, jossa on aloitettu asiaa koskeva selvitystyö.

5. Myös Suomessa tulisi Kuusiniemen mielestä käynnistää selvitys tuomioistuinten riippumattomuuden takeista. Selvityksen tarkoituksena olisi varmistaa, että tuomioistuimet säilyttävät itsenäisen asemansa myös silloin, jos "jokin tuleva hallitus"  kyseenalaistaisi oikeusvaltion periaatteet. Kuusimäen mukaan selvityksen tekemisen aika on nyt, sillä ”myöhemmin voi olla myöhäistä”.  

6. Presidentti Kuusiniemen varoittelut ovat saneet kannatusta monissa  Twitterissä tänään julkaistuissa  mielipiteissä.  On toki kovin helppo yhtyä "tykkäyksillä" Kuusiniemn käsityksiin. Itse en kuitenkaan niihin yhdy ja perustelen seuraavassa lyhyesti, miksi en voi sitä mitenkään tehdä.

7. Minusta Kuusiniemi ja hänen kannattajansa - HSn haastattelussa tänään KKO:n ex-presidentti Pauliine Koskelo ja "johtava päivystävä professori" Kimmo Nuotio - maalailevat täysin tarpeettomasti piruja seinälle ja pelottelevat ihmisiä ja poliittisia päättäjiä uhkakuvilla, joita he ovat ammentaneet Puolan ja Unkarin tilanteesta.

8. Suomi ei kuitenkan ole Puola tai Unkari, sillä meillä on toimiva demokratia ja vanhastaan omaksuttu monipuoluejärjestelmä, jossa millään poliittisella puolueella ei ole mitään mahdollisuutta saada yksin eduskunnan enemmistöä. Suurimman eduskuntapuolueen kannatus liikkuu meillä noin 20-25 prosentissa ja sitä paitsi hallitukseen tarvitaan aina useita puolueita. Tilanne on jo tässä suhteessa täysin toinen kuin Unkarissa tai Puolassa.

8a. Kuusiniemn käsitys, jonka mukaan Suomessakin tulisi varautua siihen, että "valtaapitävät hyökkäävät joskus tulevaisuudessa oikeusvaltion periaatteita vastaan", on kummallista puhetta ja panee vakavasti pohtimaan, olisiko KHO:n presidentin suhteellisuuden taju kenties pettänyt pahemman kerran.

9. Mitään tällaisia uhkakuvia ei ole näköpiirissä. Yksikään poliittinen puolue Suomessa ei ole tällaisia ajatuksia esittänyt eikä sellaista ole odotettavissa myöskään seuraavien eduskuntavalien jälkeen, vaikka perussruomalaiset nousisivat suurimmaksi puolueeksi.

11. Kuusiniemi kiistää - totta kai (!) - että hänen hänen huoleensa syynä  olisi perussuomalaisten tai minkään muunkaan yksittäisen puolueen gallupmenestys, mutta en pidä hänen vakuutteluaan tässä suhteessa kovinkaan uskottavana. Ruotsissa samanlaisia ajatuksia ja uhkakuvia on esitetty siksi, että ruotsidemokraattien kannatus on ollut voimakkaasssa kasvussa. Suomessa perussuomalaiset ovat gallupkyselyjen mukaan nousussa tai jo nousseet maan suurimmaksi tai suosituimmaksi puolueeksi. 

12. Minusta on selvää, että Kuusiniemi on noussut barrikadille suurimmaksi osaksi juuri tämän johdosta. Mitään muuta syytä hänen oudon voimakkaalle ulostulolleen on vaikea nähdä.

13. Toki Puolan ja Unkarin tilanne, johon Kuusiniemi ja hänen hengenheimolaisensa usein viittaavat, on huolestuttava, mutta EU on jo siihen puuttunut niillä keinoilla, jotka sillä on käytettävissään.  Kuten jo edellä sanoin, Suomessa poliittinen tilanne on täysin eriainen kuin Puolassa tai Unkarissa, eikä mistään demokratiaa ja tuomioistuinlaitosta vastaan "hyökkävistä voimista" ole meillä minkäänlaisia merkkejä tai pelkoa. Kuusiniemen on turha vedota myös siihen, miten Donald Trump ja hänen kannattajansa pyrkivät Yhdusvalloissa kyseenalaistamaan presidentinvaalien tuloksen ja jopa kapinomaan sitä vastaan. Sellaista ei Suomessa pääsisi koskaan tapahtumaan. Miksi siis KHO:n presidentti haluaa uskotella tällaista ja pelotella kansalaisia ja poliittisia päättäjiä moisilla uhkakuvilla?

14. On tarpeetonta pelotella tuomarikuntaa ja kansalaisia uhkakuvilla, joiden mukaan lainsäätäjä voisi noin vain ja vaikkapa vain "yhden äänen enemmistöllä" yhtäkkiä alentaa tuomareiden eläkeikää, siirtää heitä toisiin tehtäviin tai lisätä ylimpien oikeuksien tuomareiden jäsenten lukumäärää jonkin "valtaapitävän puolueen omilla tuomareilla"! Käsittämättömiä ajatuksia ja uhkakuvia KHO:n presidentiltä. Tuomareiden eläkeikä ja ylimpien oikeuksien tuomareiden lukumäärä on määritelty laissa eikä niitä tietenkään voida noin vain mielivaltaisesti muuttaa.

15. Tuomioistunten  ja tuomareiden riippumattomuuden takeet on perustuslaissa selkeästi määritelty ja tuomareiden virassapysymisoikeus turvattu. Perustuslain mukaan tuomioistuimille kuuluu perustuslain etusijan valvominen suhteessa lakiin ja sitä alemmanasteisiin säännöksiin.

16. Kuusiniemen ja Koskelon ym. puheissa vedotaan usein ja hartaasti oikeusvaltioon ja väitetään sen olevan Suomessakin vaarassa, sillä "onhan niin on tapahtunut Puolassa ja Unkarissakin". He eivät tarkemmin erittele, mitä kaikkea oikeusvaltion käsitteeseen kuuluu ja miltä osin se olisi Suomessa vaarassa. He käyttävät sanaa oikeusvaltio lähinnä vain iskulauseena voidakseen tehostaa ajatuksiaan ja epäilyjään, jotka ovat suurimmaksi osaksi vailla todellisuuspohjaa.

17. Suomalainen oikeusvaltio ei ole vaarassa, vaan voi edelleen hyvin. On tarpeetonta lietsoa tässä suhteessa turhia uhkakuvia ja maalata piruja seinälle. Näyttää siltä, että Kari Kuusiniemi haluaa ulostuloillaan puolustaa lähinnä vain omaa reviiriään eli KHO:ta. Hän käy omaa sotaansa oikeusvaltiota muka väijyvää "vihollista" eli "valtaapitävien joskus tulevaisuudessa" oikeusvaltiota vastaan suunnattua hyökkäystä vastaan. Hän on oikeusvaltiosoturi, eräänlainen Don Quijote, joka hyökkäilee vihollisiksi kuvittelemiaan olemattomia uhkakuvia vastaan.

18. Todellista huolta oikeusvaltiossa tulisi kantaa siitä, toteutuuko tuomioistuimissa oikeus ja tapahtuuko niin kohtuullisessa ajassa ja kustannuksin. Onko ihmisillä todellinen mahdollisuus päästä oikeuksiinsa tai edes tuomioistuimeen asiaansa ajaakseen vai onko se estetty erinäisillä keinotekoisilla valituskielloilla ja -rajoituksilla ja onko oikeudenkäynti käytännössä niin kallista, ettei ihmisillä ole enää kerta kaikkiaan siihen varaa.

19. Näistä asioista myös Kari Kuusiniemen ja hänen myötäjuoksijoidensa tulisi olla huolissaan.