207. Rikoskomisariolle sakkoa laittomasta pidättämisestä. KKO 2020:80

1.  Korkein oikeus (KKO) on tänään antamallaan tuomiolla (KKO 2020:80) tuominnut tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion reilun 1 000 euron sakkoon laittomasta pidättämisestä, joka käsitti tuottamukselliset vapaudenriiston ja virkavelvollisuuden rikkomisen. Katsotaanpa tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

2. Komisario A:n syyksi oli Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomioilla luettu tuottamuksellinen vapaudenriisto ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Tutkinnanjohtajana toiminut A oli määrännyt rikoksesta epäiltynä kuullun B:n pidätettäväksi, vaikka tämä oli perustellusti kiistänyt osallisuutensa epäiltyyn rikokseen eikä asiassa siten ollut ollut yleisiä eikä erityisiä edellytyksiä pidättää B:tä. Hovioikeuden mukaan A ei ollut riittävästi perehtynyt identiteettivarkauden kohteeksi joutuneen B:n kiistämisen perusteisiin eikä muihin pidättämisen edellytysten arvioinnin kannalta merkityksellisiin seikkoihin ennen päätöksentekoaan.

3. B:nä esiintynyt henkilö oli vuokrannut B:n nimellä ollutta ajokorttia käyttäen toiselta henkilöltä matkailuauton ja myynyt sen kolmannelle henkilölle esiintyen ajoneuvon omistajana. Poliisi oli ajoneuvon ostajaa kuulusteltaessa näyttänyt tälle B:n valokuvan, jonka perusteella ostaja oli pitänyt mahdollisena, että kuvassa esiintynyt henkilö oli myynyt ajoneuvon hänelle. B oli muutama päivä myöhemmin, lauantai-iltapäivänä otettu kiinni Helsingistä kotoaan ja kuulusteltu poliisilaitoksella, jolloin hän oli kiistänyt rikosepäilyn, ilmoittanut häneen aiemmin kohdistuneesta ja jo poliisin tiedossa olleesta identiteettivarkaudesta sekä kertonut käyvänsä säännöllisesti töissä. Vapaapäivää viettänyt A oli noin kaksi tuntia B:n kiinniottamisen jälkeen määrännyt tämän pidätettäväksi puhelinkeskustelussa saamiensa tietojen perusteella, vaikka viikonloppuna pidättämistä koskeva asia olisi ollut mahdollista ohjata päivystävälle komisariolle. B oli seuraavana päivänä siirretty Tampereelle, ja noin kahden vuorokauden kuluttua pidättämisestä hänet oli vapautettu, koska häntä ei enää epäilty rikoksesta. Pidättämisen vuoksi B oli joutunut jäämään pois töistä, ja hänen työnantajansa oli tullut tietoiseksi asiasta.

4. Pirkanmaan käräjäoikeus oli 15.12.2027  tuominnut komisarion tuottamuksellisesta vapaudenriistosta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen. Turun hovioikeus, jonne komisario valitti, oli sen sijaan 2.4.2019  jättänyt A:n rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 6 luvun 12 §:n 3 kohdan perusteella.

5. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että  A oli toiminut pidättämismääräystä antaessaan yleisesti käytössä olleen toimintatavan mukaisesti ja että tämä toimintatapa oli ainakin osittain johtunut poliisilaitoksen resursseihin nähden suurista asiamääristä esitutkinnassa. Hovioikeus katsoi, että sanottujen seikkojen voitiin katsoa vaikuttaneen A:n toimintaan merkittävästi, ja koska A:n ei ollut näytetty toimineen asiassa kuin parhaan ymmärryksensä mukaisesti rikostutkinnan edistämiseksi, asiassa oli perusteet jättää A rangaistukseen tuomitsematta.

6. KKO myönsi B:lle valitusluvan. Valituksessaan B vaati, että A tuomitaan rikoksistaan 30 päiväsakon rangaistukseen, kuten käräjäoikeus oli tehnyt. A vaati vastaksessaan valituksen hylkäämistä.

7. Perusteluissaan KKO lausui aluksi, että rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Pykälän 3 kohdan mukaan rangaistus saadaan jättää tuomitsematta, jos rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava. 

8. KKO totesi, ettei se ole arvioinut rangaistuksen tuomitsematta jättämisen edellytyksiä tähän tapaukseen suoraan rinnastettavassa tilanteessa. Aiemmassa ratkaisukäytännössä kynnys rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle on ollut varsin korkea. Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen on yleensä edellyttänyt, että tekoon tai tekijän syyllisyyteen on liittynyt sellaisia erityisiä moitittavuutta vähentäviä seikkoja, jotka tekevät rikoksesta vähäisen tai anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavan (esim. KKO 1992:78, KKO 2000:40 ja KKO 2016:66).

9. A:n syyksi on luettu se, että hän oli riittävästi asiaan perehtymättä määrännyt rikoksesta epäillyn B:n pidätettäväksi, vaikka asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella pidättämisen edellytykset eivät olleet täyttyneet. A:n teko on johtanut siihen jo tekohetkellä ennakoitavaan seuraukseen, että B oli ollut perusteetta vapautensa menettäneenä noin kahden vuorokauden ajan, ja hänet oli siirretty toiselle paikkakunnalle ennen vapauttamista.

10. A:n syyksi luetun menettelyn haitallisuuden osalta KKO lausui, että tuottamuksellisen vapaudenriiston rangaistavuudella suojataan perustuslaissa turvattua oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen, jonka rajoittamiseen tulee virkatoiminnassa suhtautua erityisellä huolellisuudella, ja jo verrattain lyhyt vapaudenmenetys täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Lain perusteluissa (HE 94/1993 vp s. 110) on katsottu, että yleensä yli vuorokauden kestävää vapaudenmenetystä ei voida pitää teon syyksilukemisen estävällä tavalla vähämerkityksisenä. Ottaen huomioon B:lle aiheutuneen vapaudenmenetyksen keston, B:n siirtämisen toiselle paikkakunnalle sekä pidättämisestä B:lle välillisesti aiheutuneet seuraukset, KKo katsoi, ettei A:n menettelyä voida pitää haitallisuudeltaan vähäisenä.

11. A:n syyllisyydestä KKO totesi, että A:n virkatehtävä on nimenomaisesti kohdistunut sen arviointiin, onko B:n pidättämiselle ollut laissa säädetyt edellytykset. Ottaen huomioon, että B oli otettu vasta hiljattain kiinni, pidättämispäätöksellä ei ole ollut kiire ja B:n kiistämisen perusteet olisi ollut mahdollista tarkistaa ennen päätöksen tekemistä. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään, että tilanne olisi kehittynyt odottamattomasti tai yllättävästi, tai että A:n kyky noudattaa lakia olisi jostakin muusta syystä ollut heikentynyt.

12. A oli vedonnut syyllisyyttään alentavana seikkana siihen, että hän oli toiminut vakiintuneen menettelytavan mukaisesti määrätessään vapaa-ajallaan B:n pidätettäväksi puhelinkeskustelun perusteella. Tältä osin KKO totesi, että mahdollisesta vakiintuneesta toimintatavasta huolimatta A:lla ei ole ollut velvollisuutta toimia tilanteessa vapaa-ajallaan, vaan pidättämistä koskeva asia olisi ollut ohjattavissa päivystävälle komisariolle. Ottaessaan B:n pidättämisen tarpeen arvioitavakseen A on vastannut siitä, että pidättämisen edellytykset tulevat riittävällä tavalla selvitetyiksi tälläkin yhteydenpitotavalla. Näiden edellytysten täyttymistä A ei ole varmistanut. Tätä laiminlyöntiä ei tee hyväksyttäväksi tai anteeksiannettavaksi se, että käytetty yhteydenpitotapa itsessään on vakiintunut.

13. Edellä mainituista syistä KKO katsoi, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta pitää A:n syyllisyyttä rikoslajissaan tavanomaista vähäisempänä eikä tekoihin tai tekijään ole liittynyt hänen syyllisyyttään alentavia erityisiä seikkoja. A:n rikokset ovat myös haitallisuudeltaan rikoslajissaan tavanomaisia. Tämän vuoksi A:n rikoksia ei voida pitää laissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen vähäisinä tai erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavina. Asiassa ei ole ilmennyt muitakaan perusteita rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle.

14. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

15. KKO lausui, että A:n tekoja oli edellä lausutulla tavalla pidettävä rikoslajissaan tavanomaisena. Rangaistusta korottavana seikkana oli otettava huomioon, että A on huolimattomuudesta rikkonut virkatoimintaansa liittyvän keskeisen velvollisuuden, mikä on johtanut perusteettomaan vapaudenmenetykseen. Toisaalta hänen menettelynsä ei ole osoittanut välinpitämätöntä suhtautumista viranhoitoon. Tähän nähden KKO katsoi, että käräjäoikeuden määräämää yhteistä 30 päiväsakon rangaistusta on pidettävä oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista rikoksista.

16. KKO tuomitsi komisario A:n 30:een 42 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 260 euroa.

17. Tapaus on ollut varsin selvä ja helppo ratkaista. Selvää nimittäin on, ettei asiassa ole ollut edellytyksiä rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle. Kyseessä on vakava asia, koska asianomistaja on tutkinnanjohtajan huolimattomuuden leväperäisyyden ja huolimattomuuden takia menettänyt vapautensa perusteettomasti lähdes kahden vuorokauden ajaksi. Tutkinnanjohtajana komisarion velvollisuutena on ollut nimenomaan vastata siitä,  että pidättämisen edellytykset ovat olleet olemassa. Tätä hän ei ole välittänyt tehdä.

18, Hovioikeuden ratkaisu jättää komisario rangaistukseen tuomitsematta on outo.  Väittet komisarion toimintavan tavanmukaisuudesta tai poliisilaitoksen puutteellisista resursseista eivät toki ole sellaisia seikkoja, joilla voisi olla rangaistuksen tuomitsematta jättämistä pohdittaessa merkitystä.

19. Koska pidättämiselle ei ole ollut laillisia edellytyksiä ja vapaudenmenetys on kestänyt yhtä vuorokautta kauemmin B:llä on ns. koppikorvauslain (422/1974) nojalla oikeus saada korvaus valtiolta. 

206. KKO tutkii Jessikka Aron vainoamissyytteen

1. Kor­kein oi­keus (KKO) on myön­tä­nyt tänään niin sanotussa MV-jutussa toi­mit­ta­ja Jes­sik­ka Arol­le va­li­tus­lu­van hä­neen koh­dis­tu­nut­ta vai­noa­mis­ta kos­ke­vas­sa asias­sa. Vastaajana asiassa on dosentti Johan Bäckman. 

2. Jessikka Aro haki valituslupaa Helsingin hovioikeuden 17.7.2020 antamaan tuomioon, jolla hovioikeus oli hylännyt vainoamista koskeneen syytteen. Valituslupa myönnettiin siis joutuisasti, sillä yleensä valituslupa-asian käsittelyyn KKO:ssa kuluu aikaa yli puoli puoli vuotta tai enemmän. Valituslupa-asian nopea käsittely on ymmärrettävää,  sillä  jutussa, jossa oli kolme syytettyä, on kyse poikkeuksellisesta rikoskokonaisuudesta, jonka käsittely on kestänyt esitutkinnassa ja alemmissa oikeusasteissa jo varsin kauan.

3. Hovioikeus oli katsonut tuomiossaan, ettei vainoamisesta syytetty Johan Bäckman ollut ymmärtänyt menettelynsä olevan oikeudetonta, eivätkä Jessikka Aroon liittyneet viestit olleet omiaan aiheuttamaan hänessä pelkoa tai ahdistusta. Bäckmanin yhteydenotot olivat liittyneet Aron työssään käsittelemään, heitä kumpaakin kiinnostavaan aihepiiriin  eli lähinnä Venäjän informaatiovaikuttamiseen. Hovioikeuden mukaan vastaajan syytteessä tarkoitetut yhteydenotot sosiaalisessa mediassa eli Twitterissä ja Facebookissa eivät voineet täyttää vainoamisen tunnusmerkistöä. 

4. Hovioikeus oli lisäksi hylännyt Bäckmania koskeneen syytteen Jessikka Aron törkeästä kunnianloukkauksesta sillä perusteella, että teko ei ollut törkeä, koska se ei ollut aiheuttanut suurta kärsimystä. Vastaaja oli hovioikeuden mukaan syyllistynyt tavalliseen kunnianloukkaukseen, mutta sitä koskeva syyteoikeus oli ehtinyt ennen syytteen nostamista vanhentua. 

5. Hovioikeudessa oli kysymys myös yllytyksestä  törkeään kunnialoukkaukseen, jossa Bäckman oli tuomion mukaan yllyttänyt  MV-verkkosivua ylläpitäneen Ilja Janitskin julkaisemaan Jessikka Aron kunniaa loukkaavaa ja halventavaa materiaalia MV-lehdessä. Tältä osin hovioikeus pysytti Helsingin käräjäoikeuden Bäckmanille antaman langettavan tuomion; yksi hovioikeuden jäsen olisi tuominnut vastaajan yllytyksen sijasta avunannosta mainittuun rikokseen. Muiden syytteiden kaatumisen johdosta käräjäoikeuden  Bäckmanille tuomitsema ehdollinen yhden vuoden vankeusrangaistus aleni hovioikeudessa kolmeksi kuukaudeksi. Hovioikeus alensi myös käräjäoikeudessa Bäckmanin maksettavaksi tuomittuja korvauksia.

6. Helsingin käräjäoikeus oli tuomiossaan 18.10.2018  katsonut Johan Bäckmanin vainonneen Aroa toistuvasti muun muassa erilaisin viestein ja julkaisuin Twitterissä ja Facebookissa. Käräjäoikeus oli tuominnut Bäckmanin vainoamisesta, törkeästä kunnianloukkauksesta ja yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen yhteiseen vuoden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet maksamaan Arolle korvauksia.

7. MV-lehden oikeudenkäynnissä oli Bäckmanin lisäksi syytettyinä MV-lehden perustaja Ilja Janitskin ja eräs kolmas henkilö.  Janitskin kuoli ennen hovioikeuden tuomiota, joten hänen osaltaan  asian käsittely hovioikeudessa raukesi. Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut hänet useita asianomistajia loukkaavista sekä rasistisista lehdessä julkaistuista kirjoituksista yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

8. KKO:ssa Jessikka Aro vaatii, että Johan Bäckman tuomitaan vainoamisesta. Hän on hakenut valituslupaa myös siltä osin kuin  hovioikeus oli hylännyt törkeää kunnianloukkausta koskevan syytteen.  Johan Bäckman puolestaan on hakenut valituslupaa yllytystä törkeään kunnianloukkausta koskevaan syytekohtaan. KKO päätti, että näiltä osin valituslupahakemukset ratkaistaan vasta valituksen käsittelyn yhteydessä.

9. Vainoaminen, josta säädetään rikoslain 25 luvun 7a §:ssä,  on rikos, johon syyllistyy henkilö, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla vainoaa toista. Vainoamisen on oltava sellaista, että se aiheuttaa vainotussa pelkoa tai ahdistusta^. Vainoamisesta voidaan tuomita sakkoa  vankeutta enintään kaksi vuotta. Vainominen on virallisen syytteen alainen rikos. 

10. Vainoamista koskeva säännös tuli voimaan vuoden 2014 alusta. Siitä ei ole vielä kovin paljon oikeuskäytäntöä. Ratkaisussa KKO 2020:30 oli kyse tapauksesta,  jossa hovioikeus oli katsonut syytetyn syyllistyneen törkeään kunnianloukkaukseen sillä perusteella, että hän oli lukuisissa eri yhteyksissä esittänyt toisesta samalla työpaikalla työskennelleestä henkilöstä perättömiä ja halventavia väitteitä muun muassa kirjaamalla niitä työpaikan asiakastietojärjestelmään, lähettämällä niitä sähköpostitse muille henkilöille sekä laatimalla kantelukirjelmiä laillisuusvalvojille. KKO katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, ettei edellä syytetyn syyksi luettu menettely täyttänyt rikoslain 25 luvun 7 a §:ssä kuvattuja vainoamisen tunnusmerkistön tekotapoja, minkä vuoksi syyte vainoamisesta hylättiin.

11. On paikallaan, että KKO on antanut ko. valitusluvan ja ottanut Jessikka Aron tapauksen tutkittavakseen. Asiassa on kysymys mm. siitä, täyttävätkö syytteessä mainitut vastaajan yhteydenotot sosiaalisessa mediassa vainoamisen tunnusmerksitön. 

 

205. KKO piti tuomarin virkavirhettä vähäisenä (KKO 2020:78)

1. Käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 2.6.2016 oli käsitelty kahta vastaajaa ja seitsemää syytekohtaa koskevaa rikosasiaa. Käräjätuomari (A) oli julistanut tuomion, jossa toinen vastaajista (B) oli tuomittu yhteiseen 80 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdesta varkaudesta, kätkemisrikoksesta ja syyttäjän pääkäsittelyssä esittämän toissijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti vahingonteosta, josta syyteoikeus oli vanhentunut. - Käräjätuomarin virkarikosjutussa KKO:lle antaman selityksen mukaan hän ei ollut antanut painoa vahingonteolle yhteistä rangaistusta mitatessaan.

2. Käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman ja B suoritti hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen.

3. Korkein oikeus (KKO) on päätöksellään 25.1.2018 purkanut käräjäoikeuden tuomion B:n syyksi luetun vahingonteon ja hänelle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. KKO on hylännyt syytteen vahingonteosta vanhentuneena sekä oikaissut tuomiota siten, että B on tuomittu hänen syykseen luetuista kahdesta varkaudesta ja kätkemisrikoksesta yhteiseen 70 päivän vankeusrangaistukseen. - KKO:n ratkaisuselosteesta ei mainita, kenen hakemuksesta KKO purki tuomion. Ilmeisesti purkua haki oikeuskansleri.

Virkarikosjuttu hovoikeudessa

4. Valtionsyyttäjä nosti Helsingin hovioikeudessa A:ta vastaan syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

5. Helsingin hovioikeus katsoi 14.8.2019 antamassaan tuomiossa A:n syyllistyneen  siihen rikokseen, josta häntä oli syytetty. KKO:n ratkaisuselosteessa ei jostakin syystä mainita, mihin rangaistukseen A:lle määrättiin tai jätettiinkö hänet kenties rangaistukseen tuomitsematta.

6.  Hovioikeus katsoi, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuuksiaan rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuomitessaan B:n rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla vanhentunut.

7. Hovioikeus on todennut, että A:n laiminlyönti tarkistaa syyteoikeuden vanhentuminen oli johtanut siihen, että B oli jälkikäteen arvioiden ollut aiheettomasti vapautensa menettäneenä seitsemän vuorokautta. Hovioikeus on katsonut, että A:n teosta B:lle aiheutunut vahinko ja haitta oli ollut merkittävä. Aiheettomassa vapaudenmenetyksessä oli kyse keskeisen perus- ja ihmisoikeuden loukkaamisesta.

8. Hovioikeus on edelleen todennut, että vaikka A:n teossa oli sinänsä ollut kysymys inhimillisestä syystä tapahtuneesta virheestä, vapaudenmenetykseen liittyvien virkatoimien hoitamisessa oli kuitenkin noudatettava erityistä huolellisuutta. Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitessaan käräjätuomari käytti merkittävää, välittömästi henkilöön kohdistuvaa julkista valtaa. Lisäksi syyteoikeuden vanhentuminen oli helppo tarkistaa, ja sitä koskevat säännökset olivat selviä. A:lta oli siten voitu vaatia rikosten vanhentumisaikojen tarkkaa huomioimista kaikissa tilanteissa.

9. Edellä sanotun perusteella hovioikeus on katsonut, että A oli menetellyt vastoin sitä, mitä tuomarin viran asianmukaiselta hoitamiselta voitiin edellyttää. Lisäksi menettely oli ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaisen toiminnan asianmukaisuuteen. A:n teko ei sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Asian käsittely KKO:ssa

10. A valitti hovioikeuden tuomiosta KKO:lle ja vaati syytteen hylkäämistä. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen  hylkäämistä. Myös asianomistaja B vaati A:n valituksen hylkäämistä.

11. KKO:ssa oli A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko hänen tekonsa ollut kokonaisuutena arvostellen niin vähäinen, ettei hänen syykseen tule lukea tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista.

12. KKO totesi, että rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin saman luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

13. KKO lausui, että A:n virkavelvollisuuksien sisältö on perustunut muun muassa perustuslain oikeusturvaa koskevaan 21 §:n 1 momentin ja vastuuta virkatoimista koskevaan 118 §:n 1 momentin säännökseen sekä virkatehtäviä koskevaan valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin ja syyteoikeuden vanhentumista koskevaan rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan säännökseen. Tekoaikana voimassa olleen valtion virkamieslain 45 §:n (750/1994) 1 momentin mukaan virkamieslakia sovellettiin myös tuomarin virkaan ja tuomariin, jollei laissa toisin säädetty.

14. Teon vähäisyyttä koskevan arvointinsa KKO viittasi aluksi siihen, että Virkarikoslainsäädännön uudistamisen yhteydessä 1.1.1990 voimaan tulleella lailla (792/1989) virkavelvollisuuden rikkomista koskevia säännöksiä muutettiin siten, että vähäisiksi katsottavia tahallisia ja tuottamuksellisia virkavelvollisuuden rikkomisia ei enää rangaista virkarikoksina. Uudistukseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena oli jättää rangaistavaksi lähinnä vain sellaiset teot ja laiminlyönnit, joita voidaan pitää erityisen moitittavina yhteiskunnan tai kansalaisten kannalta tai joista muualla laissa ei ole säädetty virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamiseksi riittävää rangaistusuhkaa. Esityksen mukaan asianmukaisen viranhoidon kannalta ei ole tarvetta eikä myöskään suotavaa, että vähäisetkin virkavelvollisuuden rikkomiset saatettaisiin tuomioistuimen käsiteltäviksi (HE 58/1988 vp s. 1 ja 65). Eduskunnan lakivaliokunta korosti hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä tarkan harkinnan käyttämistä tuomioistuinmenettelyn käynnistämisessä tuottamuksellisten virkarikosten osalta (LaVM 7/1989 vp s. 2).

15. KKO totesi, että virkamiehellä on edellä mainittujen säännösten perusteella vastuu viranhoidossa tehdyistä virheistä eli virkavastuu. Virheen lukeminen virkamiehen syyksi rikoksena edellyttää kuitenkin tekijältään rangaistavaa syyllisyyttä sekä teolta sellaista moitittavuutta, josta rankaiseminen rikoksena on perusteltua.

16. Aiemman raykaisukäytännön osalta KKO lausui, että se ei ole omassa ratkaisukäytännössään pitänyt vähäisenä tuottamuksellisena virkavelvollisuuksien rikkomisena sitä, että käräjätuomari oli laiminlyönyt antaa pääkäsittelyjen jälkeen useita kansliatuomioita ja pääkäsittelyssä julistettuja tuomioita kirjallisessa muodossa (KKO 2016:90). Vähäisenä ei ole pidetty myöskään sitä, että käräjätuomari oli rikkonut tiedoksiantoa koskevaa säännöstä sekä tästä johtuen antanut virheellisesti asiassa yksipuolisen tuomion (KKO 2011:40) tai sitä, että kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja ei ollut noudattanut laissa säädettyä rangaistusasteikkoa ja oli menetellyt useilta osin virheellisesti asiassa esitettyjen korvausvaatimusten suhteen (KKO 1992:78). Edelleen vähäiseksi ei ole katsottu sitä, että raastuvanoikeuden puheenjohtaja ja sen lainoppinut jäsen olivat useassa rikosoikeudenkäynnissä tutkineet vastaajiin kohdistettuja rikokseen perustuneita vahingonkorvaustavaatimuksia siitä huolimatta, ettei näitä ollut haastettu eivätkä nämä olleet olleet henkilökohtaisesti läsnä vaatimuksia esitettäessä (KKO 1992:126).

17. Vähäisenä virkavelvollisuuden rikkomisena ei ole pidetty myöskään poliisin perusteetonta etälamauttimen käyttöä (KKO 2020:13), lääkärin menettelyä vastoin sydäninfarktin saaneen potilaan hoito-ohjeita (KKO 2019:98), johtavan rakennustarkastajan laiminlyöntiä ryhtyä toimenpiteisiin onnettomuusuhkailmoituksen perusteella (KKO 2018:90), valtakunnansyyttäjän toistuvaa esteellisyyssäännösten vastaista menettelyä hankinta-asioissa (KKO 2017:92), vastaavan erikoislääkärin perusteetonta potilastietojen käsittelyä (KKO 2014:86) eikä syyttäjän laiminlyöntiä nostaa määräajassa syyte vangittuna ollutta vastaajaa vastaan (KKO 2001:54).

18. Vähäiseksi virkavelvollisuuden laiminlyönti on sen sijaan katsottu tilanteessa, jossa vankilan johtaja ja vartiopäällikkö olivat laiminlyöneet velvollisuutensa valvoa vankilan järjestystä ja vankien turvallisuutta koskevien määräysten noudattamista, mutta he eivät olleet tienneet määräysten vastaisesta menettelystä ja valvontavastuu oli tältä osin ensisijaisesti ollut vankilan osastojen esimiehillä (KKO 2004:132).

19. Oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista on pidetty vähäisenä tapauksissa, joissa vanhentuneesta rikoksesta rangaistukseen tuomitsemisesta ei ole aiheutunut vastaajalle haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia eikä tuomarin menettelyyn ole liittynyt sen moitittavuutta lisääviä seikkoja, kuten esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumista tuomarin oman laiminlyönnin seurauksena (ks. esim. OKV/13/31/2019).

20. Johtopäätöksenään edellä lausutusta KKO totesi, että tuottamuksellisessa virkavelvollisuuden rikkomisessa on kysymys virkavelvollisuuden vastaisesta teosta tai virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä. Rikostunnusmerkistössä tarkoitettua virheellisen teon vähäisyyttä arvioidaan ottamalla huomioon teon tai laiminlyönnin haitallisuuden ja vahingollisuuden lisäksi myös kaikki muut siihen liittyvät seikat kuten teon tai laiminlyönnin osoittama virkamiehen huolimattomuuden aste tekohetken olosuhteissa.

21. Kuten edellä kuvatusta KKO:n ratkaisukäytännöstä ilmenee, vähäisinä ei ole pidetty sellaisia virkavelvollisuuden rikkomisia, jotka ilmentävät tekijässä välinpitämättömyyttä virkavelvollisuuksia kohtaan. Rangaistussäännöksen tavoitteena olevan virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamisen kannalta rangaistusvastuuta ei sen sijaan ole perusteltua ulottaa sellaisiin yksittäisiin tekoihin, jotka jäävät tekijän syyllisyyden asteen kannalta vähäisiksi ja jotka eivät muutoinkaan edellytä rangaistuksen tuomitsemista.

22. KKO totesi, että A on käräjätuomarin virkaa hoitaessaan rikkonut virkavelvollisuuttaan tuomitsemalla B:n rangaistukseen rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, vaikka syyteoikeus oli kyseisen rikoksen osalta vanhentunut.

23. Virkavelvollisuuden rikkominen on kohdistunut tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat perustelevat teon haitallisuutta ja vahingollisuutta ja eivätkä siten puolla teon vähäisyyttä.

24. A:n mukaan hän ei ole rangaistuksen mittaamista koskevassa harkinnassa antanut painoa virheellisesti syyksi luetulle vahingonteolle. KKO katsoi ottaen huomioon B:n syyksi luettujen rikosten laatu ja yhteisen rangaistuksen mittaamiskäytäntö, ettei tätä A:n ilmoitusta ole B:n syyksi luettujen rikosten laatu huomioon ottaen aihetta epäillä. Se, ettei virheellisesti syyksi luettu rikos ole vaikuttanut tuomittuun yhteiseen rangaistukseen, vähentää sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta.

25. A:n tekoon liittyy lisäksi muitakin vähäisyyttä puoltavia seikkoja. Teossa on ollut kysymys yksittäisen seikan tarkistamatta jättämisestä syyttäjän esitettyä pääkäsittelyssä uuden toissijaisen rangaistusvaatimuksen yhteensä seitsemän syytekohtaa käsittäneessä kokonaisuudessa. Ensisijaisen rangaistusvaatimuksen osalta syyteoikeus ei ole ollut vanhentunut, minkä A on ilmoituksensa mukaan tarkistanut ennen pääkäsittelyä. A:n on mitatessaan rangaistusta B:n syyksi luetuista teoista tullut ottaa rikoslaissa säädetyn mukaisesti huomioon useita rangaistuksen koventamiseen ja lieventämiseen liittyneitä seikkoja tuomiosta ilmenevin tavoin. A on julistanut tuomion pääkäsittelyn päätteeksi, kuten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 7 §:ssä edellytetään, mikä on rajoittanut hänen mahdollisuuttaan havaita virhe. KKO:n mukaan mikään asiassa ei viittaa siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Yhdessä tarkasteltuna edellisessä ja tässä kohdassa mainitut seikat viittaavat siihen, että A:n huolimattomuus on ollut vähäistä.

26. KKO:n mukaan huomiotta ei voida jättää sitäkään, että kysymys on ollut A:n laiminlyönnistä varmistua syyteoikeudesta ja siten syyttämisen edellytyksistä, joiden varmistaminen on rikosoikeudenkäyntilain 1 luvun 6 ja 6 a §:stä ilmenevän mukaisesti ensisijassa syyttäjän velvollisuus. A:n huolimattomuutta arvioitaessa voidaan antaa merkitystä myös sille, että B:n avustajaksi on määrätty asianajaja, joka on myöntänyt syytteen oikeaksi. Tuomarin velvollisuus huolehtia rikosasian vastaajan oikeuksista korostuu erityisesti silloin, kun vastaajalla ei ole avustajaa.

27. KKO katsoi, että asiassa on edellä todetulla tavalla sekä teon vähäisyyttä puoltavia että sitä vastaan esitettäviä seikkoja. Huomioon ottaen erityisesti teosta ja teko-olosuhteista ilmenevän teon vähäisen moitittavuuden, KKO, edellä vähäisyyden puolesta ja sitä vastaan esitettäviä seikkoja punnittuaan katsoo, että A:n virkavelvollisuuden rikkomista on pidettävä vähäisenä. Syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on siten perusteeton.

28. Näillä perusteilla KKO päätyi hylkäämään A:ta vastaan ajetun syytteen. Tuomio annettiin tänään 9.10.2020.

29. KKO:n on perustellut ratkaisuaan - kuten asiaan luonnollisesti kuuluukin - mallikelpoisesti pro et contra -metodia käyttäen. Toisaalta myös hovioikeuden tuomiossa on esitetty varsin painavia perusteita A:n virkavirheen laadusta ja siitä, miksi tekoa ei voitu pitää vähäisenä.  

30. Voidaanko sanoa, kuten KKO on perusteluissaan lausunut, että A:ta vastaan ajettu virkasyyte on ollut perusteeton, kun on selvää, että A on toiminut vastoin lakia ja tehnyt selvän virheen? Minusta ei. Olisi riittänyt todeta, että A:ta vastaan ajettu syyte on hylättävä, koska virhe on ollut vähäinen.

31. Huomio kiinnittyy vielä siihen, että KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita, missä käräjäoikeudessa A on ratkaisunsa antanut tai edes sitä, minkä hovioikeuden ratkaisusta virkarikosasiassa on ollut kysymys. Tätä tuskin voidaan pitää perusteltuna. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluneiden tuomareiden nimistä voidaan päätellä, että kyse on ollut Helsingin hovioikeuden ratkaisusta. Ratkaisuselosteessa olisi ollut paikallaan mainita myös seuraamus, jonka hovioikeus on A:lle määrännyt.

 

204. Asko Välimaa on Helsingin hovioikeuden uusi presidentti

1.Tasavallan presidentti on tänään 2.10.2020 nimittänyt oikeusneuvos Asko Välimaan Helsingin hovioikeuden presidentiksi seitsemän vuoden määräajaksi 1.11.2020 lukien.

2. Varatuomari, oikeustieteen lisensiaatti Asko Välimaa on korkeimman oikeuden (KKO) jäsen. Lisäksi Välimaa toimii Tuomioistuinviraston johtokunnan puheenjohtajana.

3. Ennen KKO:een siirtymistä Välimaa toimi johtavissa tehtävissä oikeusministeriössä mm. kansliapäällikkönä, osastopäällikkönä ja lainsäädäntöjohtajana. Hänellä on laaja kokemus lainvalmistelusta erityisesti rikos- ja prosessioikeuden alalla. Välimaa on ollut puheenjohtajana, jäsenenä ja asiantuntijana lukuisissa työryhmissä ministeriössä. Hänellä on myös laaja kokemus kansainvälisestä yhteistyöstä sekä toiminnasta Euroopan unionissa.

 4. Juristiksi 1987 valmistuttuaan Asko Välimaa oli mm. Helsingin yliopiston prosessioikeuden assistenttina, yliassistenttina ja apulaisprofessorin viran sijaisena sekä KKO:n sivutoimisena esittelijänä.  Hän suoritti OTL -tutkinnon 1994 ja hänen tarkoituksenaan oli väitellä tohtoriksi teemasta välituomio. (ks. välituomiosta OK 24 luvun 6 §). Lainvalmistelutehtävät veivät miehen kuitenkin siinä määrin mukaanaan, että väitöskirjatutkimus sai jäädä. 

5. Samaan aikaan 1990 -luvun alkupuolella yliopiston prosessioikeuden laitoksella oli tutkijana ja asssistenttina myös  Tatu Leppänen, joka valmistui oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna 1992. Leppänen väitteli tohtoriksi vuonna 1998, mutta sen jälkeen hänkin siirtyi töihin oikeusminsteriön lainsäädäntöosastolle.

6. Nyt nämä kaverukset ovat molemmat presidenttejä, Tatu Leppänen KKO:n ja Asko Välimaa hovioikeuden presidentti! Aika hyvin prosessioikeuden miehiltä, sanoisin!

7. Eikä tässä vielä kaikki, sillä hieman ennen Välimaata ja Leppästä Helsingin yliopiston prosessioikeuden laitoksella 1980 -luvulla työskenteli amanuenssin virkanimikkeellä OTL Jorma Rudanko, josta tuli myöhemmin Vaasan hovioikeuden hovioikeudenneuvos ja tämän jälkeen KKO:n jäsen vuosina 2009-2017. Kuuleman mukaan Rudanko aikoo pikapuolin väitellä oikeustieteen tohtoriksi laajalla todistusoikeutta käsittelevällä tutkimuksellaan.

8. Olen tuntenut edellä mainituista kaikki eli Rudangon, Välimaan ja Leppäsen. Olin Tatu Leppäsen virallisena vastaväittäjänä Helsingissä vuonna 1998. Jorma Rudanko puolestaan aloitti tuomarinuransa toimimalla notaarina johtamassani Kauhajoen tuomiokunnassa ja käräjäoikeudessa 1981-82.

9. Onnittelut Asko Välimaalle nimityksen johdosta!

203. Korkeimman oikeuden uudet verkkosivut

 

1. Korkeimman oikeuden (KKO) verkkosivut uudistuivat reilu viikkoa sitten. Uu­dis­tuk­sen ta­voit­tee­na on tiedotteen mukaan ol­lut si­vu­jen vi­su­aa­li­sen il­meen rai­kas­ta­mi­nen sekä si­vu­jen ra­ken­teen ja saa­vu­tet­ta­vuu­den pa­ran­ta­mi­nen. Uudistuksen myötä sivut myös toimivat paremmin kännyköiden ja tablettien näytöillä, KKO:n tiedotteessa todetaan.

2. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) verkkosivut uudistettiin jo pari kuukautta aikaisemmin. Kummankin ylimän oikeuden verkkosivut noudattavat samanlaista visuaalista ilmettä.

3. Onko uudistus onnistunut? Jokaisella lienee asiasta tietty käsitys. Itse en pidä uudistusta erityisen onnistustuneena. KKO:n aiemmat verkkosivut olivat visuaalisuuden, rakenteen ja sisällönkin osalta paremmat. Uudet verkkosivut avautuvat ainakin alkuvaiheessa kännykällä hitaammin kuin vanhat, eikä niiden visuaalisuudessa ole tapahtunut paranemista, pikemminkin päin vastoin. 

4. Keskityn tässä blogijutussa lähinnä KKO:n verkkosivujen rakenteeseen ja sisältöön. Vertailen niitä, paitsi KHO:n, myös  Ruotsin ja Norjan ylimpien oikeuksien vastaaviin sivustoihin.

5. Tuomioistuinten verkkosivut palvelevat tiedottamista, jonka tarkoituksena on edistää oikeusasteiden toiminnan ja koko lainkäytön julkisuutta ja tunnettavuutta. Kyse on, tai ainakin pitäisi olla, ennen muuta yleisön eli tavallisten kansalaisten tiedontarpeen tyydyttämisestä. Lainkäytön ammattilaiset eli tuomarit, asianajat, lupalakimiehet, syyttäjät ja ulosottoviranomaset ovat tehtäviensä takia muutenkin varsin hyvin perillä siitä, mitä tuomioistuimissa tapahtuu, miten ne toimivat ja millaisia ratkaisuja esimerkiksi juuri KKO antaa. Suurelle yleisölle tapahtuvan tiedottamisen tulisi olla sisällön ja muodon suhteen mahdollisiman helppotajuista ja ymmärrettävää, jotta se herättäisi kiinnostusta ja sanoma menisi perille.

6. Ruotsin ja Norjan ylimpien tuomioistuinten verkkosivulla tämä painotus, jossa siis on pidetty silmällä lähinnä tavallisia kansalaisia, on otettu asianmukaisella tavalla huomioon. Sen sijaan KKO:n uusien verkkosivujen rakenteesta ja sisällöstä saa vaikutelman, ettei niissä ole ajateltu etupäässä yleisöä, vaan sivut on laadittu lähinnä lainkäytön ammattihenkilöstöä silmällä pitäen. Sivut sisältävät nimittäin ennakkopäätösten ohella lähinnä pikkutarkkaa tietoa erityisesti siitä, miten valituslupahakemus ja valituskirjelmä on laadittava, miten KKO  käsittelee asiaa menettelyn eri vaiheissa ja miten riita-asiaa olisi ajettava tuomioistuimissa. Tavallisia ihmisiä näin yksityiskohtainen esitystapa tuskin suuremmin kiinnostaa, sillä he eivät laadi muutoksenhakemustaan tai aja asiaansa KKO:ssa itse, vaan heitä samoin kun esimerkiksi liikeyrityksiäkin edustaa oikeudenkäynnissä aina lainopillisen koulutuksen saanut asianajaja tai lupalakimies.

7. Ihmiset, siis suuri yleisö, lienee paljon kiinnostuneempi siitä, keitä ja millaisia tuomareita KKO:ssa tai KHO:ssa oikeastaan on, mikä on heidän koulutuksensa ja ammatillinen kokemuksensa tai jopa se, minkä näköisiä tuomarit ovat. Suomessa valitetaan usein sitä, ettei kansa tiedä, keitä tai millaisia tuomareita ylimmissä on; ylimmät tuomarit ovat yleisölle tuntemattomia päällikkötuomareita kenties lukuun ottamatta. Tähän on vaikuttanut osin se, että ylimmät tuomioistuimet järjestävät suullisia käsittelyjä vain aniharvoin, KHO ei juuri milloinkaan. Kirjallinen menettelytapa ei ole omiaan edistämään tuomioistuinten ja tuomareiden tunnettavuutta.

8. Tämän "esipuheen" jälkeen tarkastelen KKO:n uusittuja verkkosivuja lähemmin. Huomio kiinnittyy heti siihen, että KKO:n ratkaisuilla ja erityisesti sen antamilla ennakkopäätöksillä on sivustolla varsin keskeinen rooli. Niistä mainitaan etusivulla useaan kertaan.  Ensimmäinen iso ostsikko kertoo, että "KORKEIN OIKEUS ON RIITA-JA RIKOSASIOIDEN YLIN OIKEUSASTE". Sen alla on linkki, josta lukija pääsee tutustumaan, ei KKO:n kaikkiin päätöksiin, vaan uusimpiin ennakkopäätöksiin, jotka on annettu vuonna 2020. 

9. Toisessa etusivulla olevassa leveässä otsikossa todetaan, että "KKO:N RATKAISUT LÖYTYVÄT FINLEXISTÄ". Otsikon alla on linkki, jota klikkaamalla lukija päätyy KKO:n Finlex-sivustolle. Siellä ovat tiedot KKO:n antamista ennakopäätöksistä, sen myöntämistä valitusluvista (vuodesta 2018 lukien) sekä KKO:n antamista muista päätöksistä (v. 1995 alkaen). Merkinnät myönnetystä valitusluvista poistetaan Finlexistä sitä mukaa, kun KKO on ratkaisut jutun tai asian, jota valituslupa koskee. Muista päätöksistä mainitaan lyhyesti, usein vain parilla kolmella rivillä, millaista asiaa päätös koskee. Mainittakooon, ettei KKO enää, kuten vielä kymmenkunta vuotta sitten,  merkitse ratkaisuselosteisiin päivää, jolloin asia on esitelty, vaikka tuota päivää pidetään nimenomaan ratkaisupäivänä.

10. Ennakkopäätöksistä mainitaan myös etusivun yhdessä ns. yläotsakkeesta. Sen alla on väliotsakkeita ja linkkejä ennakkopäätösten julkaisuperiaatteista, KKO:n EU:n tuomioistuimelle tekemistä ennakkoratkaisupyynnöistä, ennakkopäätöksistä, joilla on EU- ja ihmisoikeusliityntä sekä linkki, josta pääsee tarkastelemaan KKO:n vuosittain antamia ennakkopäätöksistä.

11. Mutta eivät viittaukset ja tiedot ennakkopäätöksistä suinkaan vielä tähän lopu! Etusivulla on nimittäin kohta, jossa mainitaan KKO:n viisi viimeisintä ennakkopäätöstä, eli tällä hetkellä ratkaisut KKO 2020:72-75, sekä linkit, joista pääsee lukemaan kyseisiä ratkaisuja. Lisäksi ennakkopäätökset ovat näkyvästi esillä etusivun alalaidassa olevassa oikeusneuvos Pertti Välimäen (70) laatimassa artikkelissa "Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä". Eikä pidä unohtaa KKO:n twitter-tiliä, joissa niinikään kerrotaan lähinnä KKO:n julkaisemista ennakkopäätöksistä, erikseen suomeksi ja ruotsiksi.

12.  Lukija, joka ei ole juristi, saattaa ihmetellä, mitä nuo paljon puhutut ennakkopäätökset oikein itse asiassa ovat ja mikä merkitys niillä on. Tämäkin toki selviää verkkosivuilta, mutta vasta ikään kuin ohimennen etusivun alaosasta, jossa kerrotaan, että KKO on ennakkopäätöstuomioistuin ja että ennakkopäätöksiä annetaan sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selkeää vastausta. Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle, minkä lisäksi niillä pyritään varmistamaan lainkäytön yhtenäisyyttä eri tuomioistuimissa. - KHO:n sivustolla ei ole mainintaa  jonka mukaan se olisi ennakkopäätöstuomioistuin; ennakkopäätösten asemesta sivuilla puhutaan yleensä vain vuosikirjapäätöksistä.

13. KKO:n verkkosivuilla on kiinnitetty eri kohdissa runsaasti huomiota myös siihen, miten valituslupahakemus ja KKO:lle tehtävä valitus on laadittava ja miten asian käsittely eri vaiheissa KKO:ssa etenee. Nämä jaksot sisältävät runsaasti sinänsä  huomionarvoisia kysymyksenasetteluja ja tietoja, joita KKO:ssa päämiestensä puolesta asiaa ajavat asianajajat ja lupalakimiehet samoin kuin syyttääjät joutuvat pakosta ottamaan huomioon - jolleivät ko. asiat sitten ole selvinneet heille jo entuudestaan. Mutta tavalliselle kansalaiselle tai vaikkapa esimerkiksi liike-elämän palveluksessa oleville asiantuntijoille näin mittavalla ja runsaasti yksityiskohtaista tietoa sisältävillä lakipaketeilla ei liene kovin suurta merkitystä. 

14. En ryhdy tässä luettelemaan tai lähemmin selostamaan verkkosivujen kohtia, joissa ko. asioista kerrotaan, mutta viittaan kuitenkin etusivulle otettuun kahteen oikeusneuvos Pertti Välimäen  artikkeliin, joista toisesta on jo edellä ollut puhetta. Välimäen laatima toinen artikkeli perustuu hänen KKO:n Asianajopäivässä vuonna  2012 pitämäänsä esitelmään siitä, miten siviiliasiaa on ajettava KKO:ssa ja jo sitä ennen. Tämä on hyödyllinen ja hyvin laadittu esitys. - Mainittakoon, että olen blogikirjoituksessani 2..4.2013 kommentoinut Välimäen kirjoitusta ja pitänyt sitä sangen perusteltuna. Samalla olen kuitenkin tuonut esiin pari kriittistä huomautusta tai kommenttia, sillä minusta perustellun juridisen puheenvuoron tulee aina sisältää hieman myös kritiikkiä; blogikirjoitus numero 714/2.4.2013.

15. Näin tarkkaa ja yksityiskohtaista selvitystä siitä, miten muutoksenhakemus on laadittava ja miten asian käsittely vaiheittain KKO:ssa etenee, ei löydy Ruotsin tai Norjan korkeimman oikeuden verkkosivuilta. Naapurimaiden ylimmissä oikeuksissa ilmeisesti luotetaan muutenkin asianajajien ja syyttäjien korkeaan ammattitaitoon.

16. Suuren yleisön voisi ajatella olevan kiinnostunut enemmän KKO:n jäsenistä ja verkkosivuilla julkaistuista tiedotteista; tiedotteita saisi olla nykyistä enemmän. Tiedotteissa, joita julkaistaan myös KKO:n twitter-tilillä, kerrotaan lähinnä joissakin merkittävissä asioissa annetuista ratkaisuista tai myönnetyistä taikka evätyistä valitusluvista sekä juristeista, joita KKO on esittänyt ja jotka sittemmin on myös nimitetty oikeuden uusisiksi jäseniksi.

17. KKO, kuten myös KHO, on kiinnittänyt verkkosivuillaan varsin paljon huomiota lausuntoihin, joita se antaa lähinnä lakien valmistelu- tai säädäntövaiheessa valtioneuvostolle, oikeusministeriölle taikka eduskunnan laki- tai perustuslakivaliokunnalle.  KKO luettelee sivuillaan antamansa lausunnot aina vuodesta 2009 lähtien, KHO vain vuodesta 2018 alkaen. Tämä ero johtuu siitä, että KHO antaa selvästi enemmän lausuntoja kuin KKO. Minusta olisi paikallaan julkaista lausunnot kohdassa tiedotteet väliotsikon "KKO:n julkaisut" alla; vain todella merkittävistä asioista tai lainsääntöhankkeista annetut lausunnot voitaisiin esitellä jo etusivulla.

18. KKO:n 22.9.2020 antama ennakkopäätös (tuomio), jolla se hyväksyi käräjä- ja hovioikeuden antamat päätökset määrätä Pohjoimainen vastarintaliike -yhdistys lakkautettavaksi ,on nostettu etusivulla korostetusti esiin kuvan kera (KKO 2020:68). Tähän ei ole huomauttamista, ei myöskään siitä, että kohdassa ennakkopäätökset on julkaistu (pitkähkö) lyhennelmä mainitusta PVL-ratkaisusta englanniksi.

19. Kun kuva tuli mainittua, niin on pakko todeta, että KKO:n verkkosivujen visuaalisuudessa, josta kuvat muodostavat tärkeän osan, olisi paljon toivomisen varaa. Etusivulla on julkaistu kuusi kuvaa, joista kahdessa esintyy lakikirja - toisessa niistä kolme lakikirjaa päällekkäin (!) - ja peräti neljä kuvaa, joissa on puheenjohtajan nuija! Tältä osin verkkosivut ovat iltapäivälehtien  oikeussaliuutisten tasoa, sillä myös niiden kuvissa esiintyy usein lakikirja ja puheenjohtajan nuija.  Eivätkö verkkosivujen suunittelijat ja laatijat ole todellakaan keksineet julkaistaviksi mitään muita kuva-aiheita? KHO:n verkkosisivulla  on sentään kuva oikeuden täysistuntosalista. Kuvat KKO:n toimitalosta, istuntosaleista ja muista toimitiloista sekä esimerkiksi KKO:n kansliahenkilökunnasta voitaisiin julkaista verkkosivujen erillisessä osiossa. 

20. Yläotsikon "Ajankohtaista" alla kerrotaan KKO:n tiedotteista ja suullisista käsittelyistä; koska suulliset käsittelyt eivät ole kovin yleisiä, niistä tuskin kannattaa mainita väliotsikossa. Ajankohtaisjakso sisältää mainintoja ja tietoja myös puheista, joilla tarkoitetaan yksinomaan KKO:n presidentin pitämiä puheita, avoimista viroista - niitä ei yleensä ole - julkaisuista, koronaviruksesta, tietosuojasta ja saavutettavuudesta. KKO:n julkaisuja on yllättävän vähän, valtaosa niistä on KKO:n vuosikertomuksia. KKO:n antamat lausunnot voisivat olla julkaisujen yhteydessä, samoin nyt etusivun alaosassa olevat artikkelit valituslupamenettelystä ja asian ajamisesta KKO:ssa.

21. Otsikon "Korkein oikeus" alla esitetään tietoja KKO:n henkilöstöstä, organisaatiosta, historiasta ja lyhyesti (jälleen) KKO:n tehtävistä sekä toimitiloista; toimitilojen kohdalla on muutama pieni kuva, joista yksi esittää talon ulko-ovea Pohjois-Esplanadille.

22. Henkilöstöstä mainitaan erikseen presidentti ja jäsenet. KHO:n verkkosivuilla kerrotaan myös aikaisemmista presidenteistä ja heidän uristaan, mutta KKO:n sivuilla esitellään vain nykyisin virassa oleva presidentti. Presidentistä ja jäsenistä (oikeusneuvoksista) kerrotaan heidän koulutuksensa ja aiemmat tehtävänsä yksityiskohtaisesti. Mutta kehitettävää olisi mm. sikäli, että  kunkin jäsenen kohdalla olisi syytä mainita nykyistä tarkemmin hänen julkaisunsa tai ainakin jotkut niistä sekä OTT-tutkinnon suorittaneiden jäsenten kohdalla väitöskirjan nimi. Tämä lisäisi osaltaan KKO:n tuomareiden tunnettavuutta, jossa on, kuten edellä jo mainitsin, selviä puutteita.

23. Selkeänä puutteena pidän sitä,  että niiden jäsenten kohdalla, jotka ovat toimineet välimiehinä, ei ole tästä mainintaa. Tässä suhteessa KKO:n verkkosivut eroavat epäedukseen esimerkiksi Ruotsin HD:n sivuista, sillä naapurimaassa mainitaan reilusti, jos korkeimman oikeuden jäsen on toiminut välimiehenä. Oikeusvaltiossa tuomioistuinten toiminnan tulisi olla avointa ja läpinäkyvää myös tuomareiden sivutoimien ilmoittamisen osalta; välimiestehtävät ovat tuomareiden sivutoimista tärkeimpiä.

24. Vielä suurempi puute on se, ettei verkkosivuilla ole julkaistu tuomareiden valokuvia, ei presidentistä eikä jäsenistä. Sama puute vaivaa myös KHO:n verkkosivuja. Myös tässä kohdin KKO ja KHO tulevat jälkijunassa, jos niitä verrataan esimerkiksi Ruotsin, Norjan tai vaikkapa Viron ylimpiin oikeusasteisiin. Ruotsin HD:n verkkosivuilla on julkaistu isokokoiset kuvat jokaisesta jäsenestä.

25. KHO:n verkkosivuilla luetellaan tuomioistuimen kaikki esittelijät, myös julkaisuhetkellä määräaikaiset esittelijät. Sen sijaan KKO ei ilmoita sivuillaan esittelijöiden nimiä, mitä voidaan pitää puutteena. Ratkaistaanhan myös KKO:ssa kaikki asiat esittelystä, myös sellaiset asiat, joissa on toimitettu suullinen käsittely.

26. Summa summarum. Tämä on minun näkemykseni KKO:n ja osin myö KHO:n uudistetuista verkkosivuista. Niissä on paljon hyvää, mutta kehittämisen varaa olisi vielä runsaasti rakenteen selkeyden, sisällön sekä visuaalisuuden osalta. Kukaan ei toivottavasti pahastu, KKO:ssa tai sen ulkopuolella, esittämistäni kriittisistä seikoista, joita olen pyrkinyt tuomaan esiin positiivisessa hengessä. Verkkosivujen uudistamisen yhteydessä KKO on pyytänyt antamaan palautetta uudistuksesta  ja sen olen tässä omalta osaltani nyt tehnyt.