177. Jälleen jatkokäsittelylupaa koskeva KKO:n ratkaisu (KKO 2019:101)

1. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus oli 21.5.2018 tuominnut A:n näpistyksestä sakkorangaistukseen. A oli anastanut X Oy:n omaisuutta myymälästä ottamalla kaksi timanttiporanterää sekä hylsysarjan ja poistumalla myymälästä maksamatta.

2. Käräjäoikeus oli samalla kertaa lukenut B:n ja C:n syyksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen (RL 24 luvun 8 §).  B oli julkaissut Facebook-sivustolla videon ja kuvan A:sta myymälässä ja kirjoittanut julkiseen eli kaikkien Facebookin käyttäjien nähtävillä olevaan päivitykseen tekstin, jonka mukaan kuvassa ja videossa esiintyvä henkilö oli unohtanut maksaa asioidessaan liikkeessä ja että tapahtumasta oli tehty rikosilmoitus. C oli jakanut yrityksensä Facebook-sivustolla B:n julkaiseman videon ja kuvan sekä päivityksen tekstin. B ja C olivat siten oikeudettomasti esittäneet A:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen ja kuvan siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä ja A:han kohdistuvaa halveksuntaa.

3. Käräjäoikeus jätti kuitenkin syytetyt B:n ja C:n rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 ja 3 kohtien nojalla rangaistukseen tuomitsematta otettuaan huomioon B:n ja C:n tekojen vaikuttimet, heidän syyllisyytensä, tekojen vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä A:n huomattavan oman myötävaikutuksen. Käräjäoikeus on sovitellut B:n ja C:n yhteistä vahingonkorvausvelvollisuutta, koska A oli rikollisella toiminnallaan myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.

4. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen vaatien B:n ja C:n tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvaustensa korottamista. A katsoi, että perusteita rangaistukseen tuomitsematta jättämiselle ja vahingonkorvauksen sovittelulle ei ollut.

5. Vaasan hovioikeus ei  myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa; päätös 25.9.2018.

6. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että B ja C tuomitaan rikoksestaan sakkoon ja että B velvoitetaan korvaamaan A:lle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3 500 euroa ja C 2 500 euroa taikka vahingonkorvauksia joka tapauksessa korotetaan. A vaati lisäksi, ettei korvausvelvollisuutta määrätä yhteiseksi eikä sitä sovitella.

7. KKO totesi, että A on esittänyt pääasiaratkaisua koskevia muutosvaatimuksia ja pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen KKO:ssa oli kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa rangaistuksen määräämisen ja tuomittujen vahingonkorvausten osalta. Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi suullinen käsittely ei ollut tarpeen.

8. Korkein oikeus katsoi laajasti perustellussa ratkaisussaan, että B:n ja C:n syyksi luetut teot eivät ole sellaisia, että niitä ainakaan selvästi olisi pidettävä rikoslajin normaalitapausta vähäisempinä eikä rangaistuksen tuomitsematta jättämistä vähäisyysperusteella ole asiassa pidettävä ainakaan selvästi oikeana.

9. KKO totesi,  ettei rikos lähtökohtaisesti oikeuta vastaamaan siihen toisella rikoksella. B:n ja varsinkaan C:n teon osalta kysymys ei ole ollut hätävarjeluun tai pakkotilaan verrattavasta, ajallisesti läheisessä yhteydessä A:n tekoon olevasta tilanteesta. Lisäksi oikeuskäytännön perusteella on epäselvää, voidaanko A:n syyksi luettu rikos katsoa sellaiseksi muuksi provokaatioksi tai myötävaikutukseksi, jota lain esitöissä on tarkoitettu.

10. Korkein päätyisi siihen, ettei ole selvää, että käräjäoikeuden ratkaisu jättää B ja C rangaistukseen tuomitsematta on oikea. Ratkaisun oikeellisuutta on tämän vuoksi aihetta epäillä. Hovioikeuden olisi tullut rangaistuksen määräämisen osalta myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Myöskään käräjäoikeuden ratkaisu vahingonkorvauksen sovittelun osalta ei ole ollut selvästi oikea, jota A:lle olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa myös tältä osin.

11. Näin ollen hovioikeuden olisi tullut myöntää A: le jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n  1 momentin 1 kohdassa mainitulla muutosperusteella.

12.  KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja päätti myöntää A:lle jatkokäsittelyluvan. Asia palautettiin Vaasan hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2019:101

13. Täysin selvä tapaus. Tässäkin tapauksessa on syytä epäillä, että hovoikeus on lähinnä vain omaa työtään keventääkseen evännyt A:n hakeman luvan. Vaikka lupa tulisi lain mukaan myöntää jo silloin, kun on on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, hovioikeuksilla on taipumus katsoa, että lupa on myönnettävä vain, jos käräjäoikeuden ratkaisu on selkeästi virheellinen. Hovioikeudet siis tulkitsevat lakia selvästi virheellisesti. Tämän mahdollistaa se, ettei hovioikeuksien tarvitse lain mukaan perustella luvan epäävää päätöstään asiallisesti mitenkään. Oikeusvarmuus ja asianosaisen oikeus saada asia tutkituksi asianmukaisella tavalla vaarantuvat merkittävällä tavalla.

176. Rikostuomion purkaminen. Salakuljetus. Lääkeaine (KKO 2019:103)

1. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on lainvoiman saaneella tuomiollaan 30.7.2015 lukenut A:n syyksi syytekohdassa 1 salakuljetuksen (tekoaika 31.7.2014) ja syytekohdassa 2 huumausainerikoksen (tekoaika 29.8.2014). Käräjäoikeus on syytekohdassa 1 katsonut, että A:n internetistä postin välityksellä itselleen ulkomailta toimitettavaksi tilaama etyylifenidaatti oli lääkeaine, jonka maahantuonti ei lääkelain 19 §:n nojalla ollut sallittua. A oli postin välityksellä sanottua ainetta maahan tuodessaan syyllistynyt salakuljetukseen.

2. Syytekohdassa 2 käräjäoikeus on katsonut, että A oli syyllistynyt huumausainerikokseen kuljetettuaan maahan postin välityksellä etyylifenidaattia, joka oli tuotu maahan sen jälkeen, kun etyylifenidaatti oli 4.8.2014 lukien lisätty valtioneuvoston asetuksen luetteloon huumausaineista.

3. Käräjäoikeus on katsonut, että kummastakin teosta olisi yksittäin tullut tuomita 6 kuukauden vankeusrangaistus, ja tuominnut A:lle yhteisen 8 kuukauden vankeusrangaistuksen. Vankeusrangaistuksen asemesta A:lle on tuomittu 240 tuntia yhdyskuntapalvelua.

4. A on KKO:lle esittämänsä purkuhakemuksen perusteena esittänyt, että etyylifenidaattia ei ennakkopäätöksistä KKO 2016:34 ja KKO 2016:35 ilmenevällä tavalla ole voitu pitää lääkelain 3 §:ssä tarkoitettuna lääkkeenä, minkä vuoksi hän ei ollut voinut syyllistyä salakuljetukseen. Lisäksi hän oli tilannut molemmissa syytekohdissa tarkoitetut aineet vuonna 2014 samaan aikaan viikolla 30, mutta jälkimmäinen tilaus oli viipynyt matkalla ja saapunut 29.8.2014 eli vasta sen jälkeen, kun etyylifenidaatti oli 4.8.2014 lukien luokiteltu huumausaineeksi.

5. KKO katsoi ratkaisuselosteeta ilmenevillä perusteilla, että käräjäoikeudessa tuomitsemishetkellä on ollut selvää, että etyylifenidaatilla ei ole sellaisia välittömiä tai välillisiä hyödyllisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle, että sitä olisi perusteltua pitää lääkelain 3 §:n tarkoittamana lääkkeenä. Tämä on sittemmin todettu myös ratkaisussa KKO 2016:35. Tuomiota annettaessa olleen tiedon perusteella tekoaikana voimassa ollut Fimean lääkeluettelopäätös on siten ollut etyylifenidaatin osalta ristiriidassa lääkelain 3 §:n kanssa. Käräjäoikeuden olisi näin ollen tullut jättää lääkeluettelopäätös soveltamatta perustuslain 107 §:n nojalla. Kun etyylifenidaattia ei ole voitu pitää lääkeaineena, syyte salakuljetuksesta olisi pitänyt hylätä.

Ratkaisuseloste KKO 2019:103

6. KKO katsoi näin ollen, että käräjäoikeuden tuomion syyksilukeminen salakuljetusta koskevassa syytekohdassa 1 on perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Edellytykset tuomion purkamiselle tältä siten täyttyivät.

7. KKO totesi, että virheellinen syyksilukeminen syytekohdassa 1 on vaikuttanut A:n vahingoksi hänelle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen pituuteen, joten käräjäoikeuden tuomio on purettava myös yhteisen vankeusrangaistuksen osalta.

8. KKO purki käräjäoikeuden tuomion 30.7.2015 salakuljetusta koskevan syytekohdan 1 ja A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. Käräjäoikeuden tuomiota oikaistiin siten, että syyte salakuljetuksesta hylättiin ja A tuomittiin käräjäoikeuden syyksilukemasta ja 29.8.2014 tehdystä  huumausainerikoksesta 6 kuukauden vankeusrangaistukseen, minkä asemesta hänelle tuomittiin 180 tuntia yhdyskuntapalvelua.

7. Selvä tapaus, jossa purun edellytykset syytetyn eduksi olivat olemassa. KKO suhtautuu yleensä pidättyvästi virheelliseksi tai vääräksi väitetyn lainsoveltamisen perusteella tehtäviin purkuhakemuksiin, kuten ratkaisun kohdassa 6 nimenomaan todetaan.

8. Mainitussa kohdassa KKO viittasi ennakkopäätökseen 2017:6, jossa purkuhakemuksen tueksi oli vedottu myös siihen, ettei salakuljetuksena syyksi luettujen tekojen kohteina ollut lääkkeitä tai lääkeaineita. KKO totesi päätöksessään  että ristiriita hovioikeuden soveltaman lääkelain 3 §:n sisältämän lääkkeen määritelmän ja lääkedirektiivin välillä oli ilmennyt vasta hovioikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen annetusta Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisusta. KKO katsoi, että kysymys gammabutyrolaktonin lääkeluonteesta oli tuomitsemishetkellä ollut oikeudellisesti tulkinnanvarainen, minkä vuoksi hovioikeuden 19.6.2012 antama tuomio ei ollut perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

9. Ratkaisussa on sovellettu perustuslain 107 §:ää, joka estää tuomioistuinta soveltamasta perustuslain tai lain kanssa ristiriidassa olevaa asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännöstä. Tässä tapauksessa Fimean lääkeluettelopäätös oli ristiriidassa lääkelain 3 §:n kanssa.

175. Korkeimman oikeuden tuomio Talvivaaran ympäristörikosjutussa (KKO 2019:102)

1. Kahdeksan vuotta sitten vireille tullut  Suomen laajin ympäristörikosasia, jossa on kysymys konkurssiin menneen Talvivaaran kaivoksen jätevesipäästöistä,  sai eilen torstaina päätepisteen Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksenä julkaistun tuomion myötä (KKO 2019:102).

2.  Asiassa on kysymys Talvivaaran kaivostoiminnan käynnistymisen jälkeen kaivoksen jätevedessä ilmenneistä ympäristölle haitallisen korkeista määristä natriumia, sulfaattia ja mangaania. Kyseisten ympäristölle haitallisten aineiden päästöt ovaat olleet jopa satakertaiset yhtiön ympäristölupahakemuksessa ilmoittamiin tietoihin nähden.

3. Kainuun käräjäoikeus, jossa jutun käsittely aloitetiin vuonna 2015,  tuomitsi 13.5.2016 Talvivaara Sotkamo Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajna toimneen Pekka Perän  ja yhtiön tuotannonjohtajana toimineen Lassi Lammassaaren ympäristön turmelemisesta (RL 48 luku 1 §). Perän käräjäoikeus tuomitsi 90 ja Lammassaaren 60 päiväsakkoon.

4. Syyttäjät, joita jutussa on ollut kaksi, Pekka Perä ja Lassi Lammassaari valittivat tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen, joka käsitteli asiaa Kainuun käräjäoikeuden tiloissa Kajaanissa pidetyissä istunnoissa.

5. Hovioikeus antoi asiassa tuomion 22.3.2018.  Se kovensi Pekka Perän käräjäoikeudessa saamaa tuomiota ja luki hänen syykseen törkeän ympäristön turmelemisen, Lassi Lammassaaren hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin syyllistyneen ympäristön turmelemiseen. Tekoaika Perän osalta 5.5.206 - 7.4.2013 ja Lammassaaren kohdalla 5.5.2006 - 31.3.2011. Hovioikeus tuomitsi Pekka Perän 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, Lammassaaren osalta hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomitseman 60 päiväsakkoa käsittävän sakkorangaistuksen.

6. Hovioikeuden tuomion perustelujen mukaan Perän osalta ympäristölle ja terveydelle aiheutettu vahinko ja tällaisen vahingon vaara oli ollut erityisen suuri ottaen huomioon vahingon vakavuus, pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus ja muut seikat, ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Hovioikeus katsoi, että Perä ja Lammasaari olivat törkeästä huolimattomuudesta päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa ja lupaehtojen vastaisesti sekä vastoin maaperän pilaamiskieltoa siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ja oli myös aiheuttanut ympäristön pilaantumista ja muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista ja vaaraa terveydelle.

7. Hovioikeus tuomitsi myös syksystä 2012 lukien noin seitsemän kuukautta yhtiön toimitusjohtajana toimineen Harri Natusen ympäristön turmelemisesta 100 päiväsakkoon, rikoksen tekoaika 28.9.2012 - 7.4.2013.

8. KKO, jonne Pekka Perä, Lassi Lammassaari ja Harri Natunen valittivat, myönsi loppuvuodesta 2018 Perälle ja Lammassaarelle rajoitetun valitusluvan ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen (RL 48:1 ja 2) tulkinnan osalta. Harri Natuselle KKO ei sitä vastoin myöntänyt valituslupaa. Pekka Perälle KKO myönsi valitusluvan myös hovioikeuden menettelyä eli tarkemmin sanottuna syytesidonnaisuutta (ROL 11:3) koskevasta kysymyksestä.

9. KKO:n on ollut kysymys siitä, täyttyykö ko. rikostunnusmerkistö (RL 48:1) tilanteessa, jossa kaivoksen jätevesipäästöissä on ollut ympäristölle haitallisia aineita huomattavasti enemmän kuin kaivoksen ympäristölupahakemuksessa oli arvioitu, kun itse ympäristöluvassa ei kuitenkaan ole asetettu kyseisille aineille tarkkoja päästörajoja.

10. Juridisesti KKO on näin ollen joutunut ottamaan kantaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (RL 3:1.1) soveltamisalaan ja tulkintaan. Mainitun lainkohdan mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.

11. KKO on pohtinut laillisuusperiaatteen (nulla poena sine lege -periaatteen) sisältöä ja tulkintaa sekä yleiseltä kanalta että ratkaistavan olevan tapauksen osalta varsin perusteellisesti (päätöskappaleeet 19-31). Tässä ei ole syytä tai tilaa mennä yksityiskohtiin, vaan riittää kun totean, että johtopäätöksenään KKO:n enemmistö (oikeusneuvokset Koponen, Hirvelä ja Engstrand) päätyi katsomaan, että lupaehdon sellainen tulkinta, että se kattaa yhtiön ympäristölupahakemukseen ja yhtiölle myönnetyn luvan kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot, on laillisuusperiaatteen mukainen.

12. Toisin sanoen ympäristölupahakemuksessa esitetyt ja ympäristölupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot olivat osa ympäristölupaa ja siten ympäristön turmelemisrikoksessa (RL 48:1) tarkoitettuja lupaehtoja. Pekka Perän ja Lassi Lammassaaren rikosoikeudellinen vastuu voitiin enemmistön mukaan siis perustaa siihen, että he ovat päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ympäristön turmelemisrikoksessa tarkoitetulla tavalla (päätöskappaleet 26 ja 27). Vähemmistö (oikeusneuvokset Häyhä ja Huovila) oli toisella kannalla.

13. Siitä KKO oli yksimielinen, että useita kymmeniä kertoja lupahakemuksessa ilmoitettua suuremmat päästöt eivät olleet olleet viranomaisen ympäristölupaharkinnan kohteena, joten ympäristöön oli päästetty haitallisia aineita myös ilman lupaa.

14. Summa summarum: Perä ja Lammassaari olivat siten päästäneet haitallista ainetta ympäristöön sekä lupaehtojen vastaisesti että ilman laissa edellytettyä lupaa. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta Perän ja Lammassaren tekojen syyksilukemisen tai heille tuomittujen rangaistusten osalta.

KKO 2019:102

15. Kuten edellä jo totesin, KKO myönsi Pekka Perälle valitusluvan myös  hovioikeuden menettelyä eli syytesidonnaisuutta koskevasta kysymyksestä. KKO katsoi - tässäkin kohtaa tiukan 3-2 -äänestyksen jälkeen - ettei hovioikeus ollut rikkonut ROL 11 luvun 3 §:ssä säädettyä syytesidonnaisuusnormia eikä siis tuominnut Perää muusta teosta kuin mistä häntä oli syytetty. KKO on perustellut myös tätä kysymystä varsin laajasti ja myös vähemmistön (Häyhä ja Huovila) lausunto sisältää harkinnanarvoisia näkökohtia. Asia on jätetty pois julkisesta selosteesta eli ennakkopäätöksestä, luultavasti osin sen takia, että ratkaisuselosteesta olisi tullut nyt julkaistua versiota vielä paljon pidempi, mikä olisi voinut hankaloittaa selvyyden saamista itse pääkysymyksestä.

16. Itse pidän KKO:n enemmistön laillisuusperiaatteen tulkinnasta omaksumaa kantaa perusteltuna, vaikka myönnän, että myös KKO:n vähemmistö on esittänyt asiasta huomionarvoisia näkökohtia.  Sama koskee enemmistön syytesidonnaisuudesta omaksumaa tulkintaa, vähemmistön eriävässä mielipiteessä näyttäisi olevan kyse aika paljon ns. hiustenhalkomisesta.

17. Pitkä rikosprosessi Kainuussa ja Perä-Pohjolassa on nyt saatu päätökseen. Loppukaneettina totean, että tuomitut rangaistukset ovat sangen vahingollisiin ja pitkään jatkuneisiin tekoihin nähden hyvin lieviä. Törkeästä ympäristön turmeleemisesta laki (RL 48:2) säätää rangaistukseksi vankeutta vähintään 4 kuukautta ja enintään 6 vuotta; Pekka Perä tuomittiin lähes minimirangaistukseen eli 6 kuukaudeksi vankeuteen. Perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta voidaan lain (RL 48:1) mukaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta vankeutta; Lammassaarelle lätkäistiin rangaistukseksi 60 päiväsakkoa.

18. Onko kaikki nyt Sotkamossa ja Kainuussa hyvin? Ei suinkaan, vielä muuta! Kainuulaiset odottavat yhä kaivoksen jätevesipäästöistä aiheutuneiden mittavien vahinkojen korvaamista. Vuosikausia kestänyt rikosprosessi on jarruttanut yksityisten ihmisten vahingonkorvausvaatimusten käsittelyä, sillä ne erotettiin rikosprosessin alkaessa omaksi asiakseen. Kainuun käräjäoikeudessa on vireillä lähes sata korvausvaatimusta, joita on esitetty mm. vesialueiden ja kiinteistöjen arvon alenemisesta ja matkailutulojen menetyksestä.