156. KKO 2019:50. Lähestymiskielto - Jatkokäsittelylupa - Lapsen oikeudet - Perhe-elämän suoja

1. Satakunnan käräjäoikeus (käräjätuomari Laura Heikkilä) oli B:n hakemuksesta 10.8.2018 antamallaan tuomiolla määrännyt A:n vuoden ajaksi lähestymiskieltoon, jolla suojattin paitsi B:tä myös A:n ja B:n yhteisiä alaikäisiä lapsia C:tä ja D:tä; C oli tuolloin 11 -vuotias ja D 12 -vuotias. Käräjäoikeus ei ollut selvittänyt lasten mielipidettä asiassa. Käräjäoikeus ei ollut ratkaisussaan lausunut mitään A:n toissijaisesta vaatimuksesta, jonka mukaan mahdolliseen lähestymiskieltoon pitäisi määrätä poikkeus, joka oikeuttaisi lapset tapaamaan häntä valvotusti kiellon voimassaoloaikana.

2. A pyysi Vaasan hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa ja vaati valituksessaan ensisijaisesti lähestymiskiellon kumoamista katsoen, että lähestymiskiellon määräämiselle lasten suojaksi ei ollut perusteita. A vetosi erityisesti siihen, että käräjäoikeus ei ollut ottanut kantaa hänen toissijaiseen vaatimukseensa valvotuista tapaamisista lähestymiskiellon aikana. Lisäksi A vaati, että lähestymiskieltoon määrätään joka tapauksessa hänen jo käräjäoikeudessa vaatimansa poikkeus, koska muuten hänet vieraannutetaan lapsistaan. Hän vaati hovioikeutta määräämään, että hän saa tavata lapsiaan kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan valvotusti kaupungin sosiaalitoimen tapaamispaikassa.

3. Vaasan hovioikeus (Pasi Vihla, Kirsi Häkkinen ja Mika Kinnunen) ei 22.10.2018  antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.

4.  Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan siltä osin kuin kyse oli luvan myöntämisestä kuin lähestymiskielto oli määrätty lasten suojaksi.  Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. B vaati valituksen hylkäämistä.

5. Korkeimman oikeuden perusteluissa käsitellään aluksi OK 25 luvun 11 §:n  1 momentissa säädettyjä  jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä muutosperusteella, tarkistusperusteella, ennakkoratkaisuperustella ja muun painavan syyn perusteella (kappaleet 5-9).

6. Seuraavaksi KKO on pohtinut lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon turvaamista, kun vanhempi määrätään, kuten tässä tapauksessa on tehty, lähestymiskieltoon lapsensa suojaksi. Kysymystä on tarkasteltu lähestymiskieltolain säännösten ja esitöiden (kappaleet 10-15) sekä perustuslaissa, kansainvälisissä ihmisoikeusssopimuksissa sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa määriteltyjen perhe-elämän suojaa koskevien velvoitteiden kannalta (kappaleet 16-19).Tämän jälkeen perusteluissa esitetään yleisiä näkökhtia lähestymiskielon suhteesta lapsen ja vanhemman väliseen yhteydenpitoon (kappaleet 20-22).

7. Johtopäätöksinään tässä asiassa KKO toteaa (perustelukappaleet 23-26), että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa kolmella eri perusteella eli ennakkoratkaisuperusteella,  tarkistusperisteella ja muun painavan syyn perusteella. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut "nähnyt" syytä myöntää lupaa millään perusteella.

8. KKO moitti käräjäoikeutta perustelukappaleessa 24 siitä, että sen "tuomio on ollut erittäin suppeasti perusteltu. Käräjäoikeus ei ole selostanut vastaanottamansa henkilötodistelun sisältöä eikä yksityiskohtaisesti arvioinut asiassa esitettyä näyttöä. Erityisenä puutteena ratkaisussa on lisäksi ollut se, että käräjäoikeus ei ole lausunut mitään A:n toissijaisesti esittämästä vaatimuksesta, jonka mukaan mahdollisen lähestymiskiellon yhteydessä pitää määrätä poikkeuksista kieltoon, jotta hänen ja lasten väliset valvotut tapaamiset ovat mahdollisia lähestymiskiellon voimassaoloaikana".

9. Mainitut seikat huomioon ottaen KKKO katsoo (kappale 25), että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole ollut hovioikeudessa mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Käräjäoikeuden ratkaisun puutteellisuuden takia oli erityisesti mahdotonta arvioida, onko lasten turvallisuuden takaamiseksi ollut välttämätöntä määrätä vuoden pituisesta lähestymiskiellosta ilman mitään poikkeuksia A:n ja lasten välisen yhteydenpidon mahdollistamiseksi. Näin ollen hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.

10. Tää korutoont on kertomaa! Kyse ei ole voinut olla vain käräjäoikeuden "hoksaamisen" puutteesta. Joka tapauksessa hovioikeuden olisi pitänyt hoksata, että käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa on ollut vakavia puutteita ja virheitä, joiden takia jatkokäsittelyluvan myöntäminen olisi ollut välttämätöntä.

11. Mutta ei tässä vielä kaikki. KKO arvostelee käräjäoikeutta myös siitä, että se on sallinut  B:n käyttää yksin lasten puhevaltaa, vaikka A ja B olivat kumpikin lastensa huoltajia (kappaleet 27-32).  KKO:n mukaan hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteestaan kiinnittää huomiota siihen, että lasten puhevallan käyttämistä ei ollut käräjäoikeudessa järjestetty asianmukaisesti ja myöntää myös tältä osin jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perustella (kappale 33). KKO määräsi OK 12 luvun 4a §:n 1 momentin nojalla lapsille edusnvalvojan ko. oikeudenkäyntiä varten.

12. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden "syntilista" jatkuu vielä. KKO nimittäin katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt viran puolesta kiinnittää huomiota siihen, ettei 11- ja 12 -vuotiaiden lasten mielipdettä asiasta ollut selvitetty siten kuin perustuslain 6 §n 3 momentin ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artikla edellyttävät. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella myös sen varmistamiseksi, että lasten mielipide asiasta selvitetään heidän perus- ja ihmisoikeuksiensa edellyttämällä tavalla (perustelukappaleet 34-38).

13. Lasten oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kohdan mukaan annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.

14. Lasten oikeuksien yleissopimukseen viitataan yleisten tuomioistuimien lapsiasioissa antamissa ratkaisuissa ilmeisesti aika harvoin. Korkein hallinto -oikeus on nojautunut siihen ainakin ulkomaalaisasiaa koskevassa ratkaisussaan KHO 2017:81. KHO katsoi, että Maahanmuuttovirasto oli menetellyt virheellisesti, kun virastolle hakemuksen tehneen henkilön lapselle ei ollut  ennen viraston päätöstä varattu tillaisuutta tulla kuulluksi turvapaikkahakemuksen tekemiseen johtaneista syistä, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteitsa ja hakemusta koskevista näkemyksistään. KHO kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

15. Suomessa on viime aikoina väitelty lapsioikeudesta yllättävän usein. Tutkittua tietoa tärkeästä asiasta olisi siten runsaasti saatavilla, mutta näyttää siltä, että tämä tieto ei ole vielä saavuttanut kaikkia tuomioistuimia tai ainakaan läheskään kaikkia tuomareita.

16. Ko. tapauksessa KKO (Littunen, Antila, Ilveskero, Välimaa ja Tapani)  kumosi Vaasan hovioikeuden tuomion ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan siltä osin kuin hänet oli määrätty lähestymiskieltoon lasten suojaksi. Asia palautettiin tältä osin hovioikeuteen, jonka tuli kiireellisesti ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.

KKO:n ratkaisuseloste

17. Voidaan pohtia, miksi hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupa, vaikka käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa oli useita puutteita ja virheitä. Miksi hovioikeus ei "hoksannut" niitä?

18. Hovioikeus käsitteli ja ratkaisi asian niin joutuisasti - noin kuukaudessa - että voidaan epäillä, että asiassa pidettiin hieman liian kiirettä ja hoppua, jolloin sitä ei ehditty selvittää niin hyvin kuin olisi pitänyt tehdä. Jatkokäsittelylupa on hyvin helppo evätä, eikä ratkaisua tarvitse perusteella, mikä on minusta tuntunut aina oudolta. Ei voida tietenkään sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että hovioikeudet  tuntevat silloin tällöin kiusausta päästä hieman ikäviltä tai hankalilta tuntuvista jutuista ja asioista eroon mahdollisimman kivuttomasti ja vähällä vaivalla. Siihen jatkokäsitelyluvan epääminen tarjoaa oivallisen keinon. - En toki halua väittää, että tämä olisi ko. tapauksessa ollut jatkokäsittelyluvan epäämisen syynä tai edes osasyynä!

155. KKO 2019:47. Murhan yritys

1. Kuten edellisessä blogijutussani totesin, korkein oikeus (KKO) julkaisee aika usein varsin yksinkertaisilta ja selviltä näyttäviä tapauksia, jotka eivät ole kovin vaikeita ratkaista.

2. Tänään julkaistussa ennakkopäätöksessä KKO 2019:47 on myös kyse tällaisisesta sanoisinko melko "simppelistä" tapauksesta, vaikka se koskeekin vakavaa rikosta eli murhan yritystä. Ratkaisussa on kysymys (vain) siitä, oliko murhan yrityksestä syytetyn ja tuomitun teko aiheuttanut murhan tunnusmerkistössä (RL 21:2) mainittua yleistä vaaraa.

3. RL 21 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tekijä tuomitaan murhasta elinkaudeksi vankeuteen, jos tappo tehdään 1)vakaasti harkiten ("vakain tuumin"), 2) erityisen raa`alla tai julmalla tavalla, 3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai 4) tapppamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi,  ja rikos on myös kokonaisuutena arvotellen törkeä. Pykälän 2 momentin mukaan yritys on rangaistava.

4. Ko. tapauksessa syytetty A oli 18.12.2014 Korsnäsissa mustasukkaisuudesta asettanut räjähdyspanoksen sisältäneen laukun autokatoksessa olleen entisen naisystävänsä B:n henkilöauton konepellin päälle. Kun B oli seuraavana aamuna koskenut laukkuun, panos oli räjähtänyt ja aiheuttanut B:lle vakavia vammoja.

5, Syyttäjä vaati noin 60-vuotiaalle A:lle rangaistusta murhan yrityksestä kahdella perusteella.  Ensinnäkin sen vuosi, että  teko oli tehty vakaasti harkiten. A oli suunnitellut ja valmistellut tekoa pidemmän aikaa ja valmistanut itse räjähdyspanoksen; A:lla oli panostajan lupakirja ja hän oli kokenut räjähteiden käyttäjä.  Panos sisälsi 390-520 grammaa dynamiittia ja kylmälaukussa, johon panos oli sijoitettu, oli suuri määrä huopanauloja. Kun B oli seuraavana aamuna huomnnut laukun autonsa konepellillä ja  ryhtynyt nostamaan sitä pois, laukku oli räjähtänyt. Laukussa oli  naru, joka oli viritetty auton tuulilasinpyyhkijöihin, jolloin laukkua nostettaessa naru oli kiristynyt ja laukaissut pommin.

6. Syyttäjä vetosi toiseksi siihen, että teko oli aiheuttanut vakavaa yleistä vaaraa, koska räjähdyspanos oli sijoitettu paikkaan eli autokatokseen, johon useilla ihmisillä oli pääsy, ja koska vaarattoman näköiseksi maskeerattu panoa olisi räjähtänyt heti kun joku kosketti kyseistä laukkua. Räjähdys oli vahingoittanut B:n auton lisäksi myös muita katsoksessa olleita autoja.

7. A:lle suoritettin Pohjanmaan käräjäoikeuksen määräyksestä mielentilatutkimus, jossa hänet todetiin täysin syyntakeiseksi. Tämän jälkeen käräjäoikeus tuomitsi 14.12.2015 A:n syytteen mukaisesti kahdella eri perusteella murhan yrityksestä 11 vuodeksi vankeuteen ja määräsi täytäntöönpatnavaksi A.lle aikaisemmin tuomitun  40 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen. A velvoitetiin suorittamaan B:lle erilaisia korvauksia yhteensä noin 100 000 euroa.

8. Vaasan hovioikeus, jonne A valitti, ei 15.7.2016 muuuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

9.  Korkein oikeus myönsi A.lle keväällä 2017 valitusluvan.  A katsoi valituksessaan, ettei murhan yritys, jonka hän oli tunnustanut, ollut aiheuttanut vakavaa yleistä vaaraa. Tämän vuoksi A vaati , että tuomittua rangaistusta alennetaan. Syyttäjä ja asianomistaja B vastustivat valituksen hyväksymistä.

10. Korkein oikeus puntaroi kysymystä mm. lainvalmistelutöiden ja aikaisemmin muista kuin henkirioksista antamiensa ratkaisujen  valossa. KKO totesi, että sekä lain sanamuoto että lain esityöt viittaavat siihen, että vaaralla tarkoitetaan RL 21 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa konkreettisen vaaran aiheuttamista toisten hengelle tai terveydelle. Riittävää ei siten ole, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan tai siitä olisi voisi aiheutua mainitunlaista vaaraa. Korsnäsin pommiräjädyksessä sellaista vaaraa toisten hengelle tai terveydelle ei ollut aiheutunut silloin, kun A oli asettanut räjähdyspanoksen B:n auton konepellille tai silloin, kun panos oli B:n siihen koskiessa räjähtänyt. Korkein oikeus huomautti, ettei syyttäjä ollut itse asiassa edes väittänyt, että A:n teosta olisi aiheutunut toisille konkreettista hengen tai terveyden vaaraa.

11. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A tuomittiin murhan yrityksestä yksinomaan sillä perusteella, että teko oli tehty vakaasti harkiten ja että se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. KKO määräsi, että murhan yrityksestä tuomittu sekä alempien oikeuksien täytäntöönpantatavaksi määräämä yhteinen rangaistus alennetaan 10 vuodeksi vankeutta.

KKO:n ratkaisuseloste

12. Mitä opimme tätsä? Ainakin sen, että tuomareiden kannattaa olla tarkkoina myös sinänsä selviltä ja yksinkertaisiltä näyttävissä tapauksissa. Ja sen, että yleisellä vaaralla tarkoitetaan murhapykälässä (RL 21:2) konkreettista hengen tai terveyden vaaraa.

154. Varkaus vai törkeä varkaus? (KKO 2019:46).

1. Korkein oikeus (KKO) myöntää valitusluvan ja tutkii usein melko yksinkertaisilta ja selviltä näyttäviä oikeustapauksia. Tällaisilla ratkaisuilla saattaa kuitenkin olla merkitystä käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien ratkaisukäytännön ohjaamisen ja yhdenmukaistamisen kannalta.

2. Tänään KKO antoi juuri tuollaisen ennakkopäätöksen, jonka numero on KKO 2019:46. Siinä on kyse tavallisen varkauden ja törkeän varkauden välisestä rajanvedosta. Tapaus koski 9 500 euron arvoisen moottoripyörän anastusta.

3. Keski-Suomen käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Mikko Pennanen, luki tuomiossaan 22.9. 2016 - siis lähes kolme vuotta sitten - useista rikoksista tuomitun A:n syyksi syytekohdassa 11 törkeän varkauden katsottuaan selvitetyksi, että A oli yhdessä toisen henkilön kanssa murtautunut varastoon ja anastanut sieltä 9 500 euron arvoisen moottoripyörän. Käräjäoikeus katsoi, että teon kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

4. Vaasan hovioikeus, jonne A valitti,  ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota; tuomio 21.3.2017.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että syyte törkeästä varkaudesta hylätään ja hänen katsotaan sen asemesta syyllistyneen tavalliseen varkauteen ja että hänelle tuomittua yhteistä rangaistusta tämän johdosta alennetaan. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

6. Rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan varkautta pidetään törkeänä mm. silloin, jos anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

7. KKO viittasi perusteluissaan aluksi RL 28 luvun uudistamisen koskevaan hallituksen esitykseen (HE 66/1988 vp). Siinä on lausuttu, että anastetun omaisuuden arvon tulisi olla vähintään 10 000 - 15 000 markkaa ennen kuin sitä voitaiisin pitää erittäin arvokkaana omaisuutena. KKO katsoi, että ansiotasoon suhteutettuna sanottu markkaamäärää vastaa nykyään noin 4 500-6 700 euroa.

8. Lakivaliokunnan mietinnössä (LaM 6/1990 vp) esitettyyn kantaan viitaten KKO kuitenkin katsoi, etteivät hallituksen esityksessä mainitut markkamäärät vastaa sitä, mitä markkamäärää eduskunta oli lakia säädettäessä tarkoittanut pidettäväksi erittäin arvokkaan omaisuuden rajana.

9. Aiemmin antamiinsa ennakkopäätöksiin vedoten (KKO 2015:52 ja 2018:47) korkein oikeus päätyi katsomaan (kappale 9), että anastetun omaisuuden arvoon liittyvää varkauden ankaroittamisperustetta on perusteltua soveltaa samalla tavalla kuin tavoitellun hyödyn määrään liittyvää petoksen ankaroittamisperustetta. Ennakkopäätöksessä KKO 2015:52 korkein oikeus oli katsonut, että noin 10 000 euron suuruista hyötyä ei ollut pidettävä törkeää petosta koskevassa rangaistusäännöksessä (RL 36:2) tarkoitetulla tavalla huomattavana.

10. Tämän vuoksi KKO päätyi katsomaan, että A:n syyksi on syytekohdassa 11 luettava törkeän varkauden asemesta tavallinen varkaus. Lyhyesti sanottuna KKO siis katsoi, ettei ollut syytä sen aiemmin omaksumaan linjan muuttamiseen.  Se, että anastus oli toteutettu varastoon murtautuen, ei vaikuttanut asiaan, koska lain (RL 28:2) mukaan ainoastaan asuttuun asuntoon murtautuen tehty varkaus voi toteuttaa törkeän varkauden tunnusmerkistön.

KKO:n ratkaisuseloste

11. Mitä tämä muutos vaikutti A:lle tuomituun rangaistukseen? Alemmissa oikeuksissa A oli tuomittu puheena olevan törkeään varkauden lisäksi 12 muusta rikoksesta yhteiseen 1 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen. Koska syyksilukemista oli syytekohdassa 11 lievennetty, KKO alensi yhteisen rangaistuksen tasan yhteen vuoteen.

12. Voidaan ehkä kysyä, oliko koko "ruljanssi" lainkaan tarpeen, jos tuloksena ei ollut muuta kuin vaivaisen yhden kukauden lievennys rangaistukseen?  No, saatiinhan nyt KKO:lta kuitenkin vahvistus sille, ettei kymppitonnin arvoista omaisuutta edelleenkään pidetä RL 28:2:ssa tarkoitettuna erittäin arvokkaana omaisuutena.

153. KKO 2019:40 Rikosoikeuden ajallinen ulottuvuus, lievemmän lain periaate, metsästysrikkomus

1. Korkeimman oikeuden (KKO) tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2019:40 on kysymys lievemmän lain periaatteen (RL 3 luvun 2 § ) soveltamisesta metsästysrikkomusta koskevassa asiassa, kun naarashirven rauhoitusta koskeva metsästysasetuksen säännös oli tekohetken jälkeen muuttunut.

2. Metsästäjä A oli 17. marraskuuta 2015 Kauhavalla luvallisen hirvenmetsästyksen yhteydessä huolimattomuudesta ampunut naarashirven, jota seurasi vuotta nuorempi vasa.

3. Tekohetkellä voimassa olleen metsästysasetuksen 25 §:n 2 momentin (816/2014)  mukaan vasan seuraama hirvinaaras oli aina rauhoitettu.

4. Teon jälkeen, mutta ennen käräjäoikeuden tuomion antamista (22.11. 2016), kyseistä metsästysasetuksen säännöstä muutettiin 6.9. 2016 voimaan tulleella valtioneuvoston (VN) asetuksella (759/2016) siten, että vasan seuraama hirvinaaras ei ollut lokakuun toisena lauantaina alkavalla ja vuoden loppuun jatkuvalla varsinaisella hirvenmetsästyskaudella rauhoitettu.

5. Alemmat oikeudet, Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus (22.11.2016) ja Vaasan hovioikeus (28.2.2018), tuomitsivat A:n tekohetkellä (17.11.2015) voimassa olleen säännöksen nojalla metsästysrikkomuksesta sakkorangaistukseen ja velvoittivat hänet suorittamaan valtiolle metsästämänsä aikuisen hirven pyyntilupamaksun. Tuomioistuimet katsoivat, että RL 3 luvun 2 §:n 4 momentin perusteella tekoon oli sovellettava tekohetkellä voimassa olevaa säännöstä.

6. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan tuomituista seuraamuksista.

7. KKO katsoi, että metsästysasetuksen uusi sääntely osoitti suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen ja että asiassa oli RL 3 luvun 2 §:n  2 momentista ilmenevän lievemmän lain periaatteen mukaisesti sovellettava tuomitsemishetkellä (22.11. 2016) voimassa olevaa säännöstä, jonka mukaan metsästäjän menettely ei ollut rangaistavaa. KKO hylkäsi syytteen ja vapautti A:n  sakosta ja pyyntilupamaksusta.

8. KKO ratkaisu syntyi  3-2 -äänestyksen jälkeen. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Jussi Tapani, Juha Mäkelä ja Tuomo Antila, vähemmistöön puolestaan oikeusneuvokset Tatu Leppänen ja Jukka Sippo.

KKO:n ratkaisuseloste

9. RL 3 luvun 2 §:ssä säädetään rikoslain ajallisesta soveltuvuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentissa säädetään niin sanotusta lievemmän lain periaatteesta. Sen mukaan silloin, kun tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan pykälän 1 momentista poiketen uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

10. RL 3 luvun 2 §:ssä on säädetty kaksi poikkeusta lievemmän lain periaatteesta. Pykälän 3 momentin mukaan, jos laki on tarkoitettu olemaan voimassa vain määrättynä aikana, sovelletaan sinä aikana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassa ollutta lakia, jollei toisin ole säädetty. Pykälän 4 momentti koskee niin sanottuja blankorangaistussäännöksiä eli tilanteita, joissa lakiin sisältyvä rikossäännös saa täsmällisen sisältönsä muualta laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä tai määräyksistä. Tällöin teon rangaistavuus arvioidaan tekohetkellä voimassa olleiden säännösten tai määräysten perusteella, jollei laissa ole toisin säädetty tai jollei uusi sääntely osoita suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen.

11. Esillä olevassa tapauksessa on kyse  4 momentin tulkinnasta ja siitä, osoittaako metsästysasetuksen 25 §:n muutos muuttunutta suhtautumista ko. teon rangaistavuuteen. Tuomioistuin joutuu tapauskohtaisesti arvioimaan, voidaanko käyttäytymisnormin muuttamisen katsoa samalla osoittavan myös muuttunutta suhtautumista siihen, tuleeko käyttäytymisnormin rikkomisen olla rangaistavaa.

12. Kuten nykyisin on tullut tavaksi, KKO:n perustelut ovat myös tässä asiassa varsin laajat ja yksityiskohtaiset. Tällainen perustelutapa totetuttaa toki oikeudellisen päättelyn avoimuutta. Usein joutuu kuitenkin kysymään, onko tässä tavoittelussa kenties menty hieman liian pitkälle. Perustelujen seikkaperäisyys ja mutkikkuus saattaa olla omiaan heikentämään perustelujen seurattavuutta ja ymmärrettävyyttä. Olisi paikallaan, että laajoille perusteluille esitettäisiin argumentoinnin pääkohtia koskeva yhteenveto.

13. KKO:n enemmistö on tarkastellut kysymystä lähinnä metsästysasetuksen 25 §:n muutokseen johtaneiden valmisteluasiakirjojen perusteella. Tällöin on annettu merkittävä  painoarvo myös   valtioneuvoston yleisistunnon 1.9.2016 esittelylistan liitteenä olevalle VN:n esittelijän  muistiolle ja siinä esitetyille näkökohdille, jotka perustuvat osaksi riistanhoidollisiin tavoitteisiin, osin taas normien purkamisen ajatukselle. Enemmistö katsoi, että asetusmuutoksen perusteet liitttyvät riittävän yksilöidysti rikosoikeudellisesti moitittavan menettelyn arviointiin ja ilmentävät  muuttunutta suhtautumista siihen, tuleeko vasasuojan rikkomisen varsinaisella metsästyskaudella olla rangaistavaa. Nämä perusteet osoittavat KKO:n enemmistön mukaan, että sääntelymuutos on perustunut muuttuneeseen käsitykseen rikosoikeudellisesti moitittavasta menettelystä. Enemmistö totesi myös, että epäselvässä tilanteessa on perusteltua soveltaa RL  3 luvun 2 §:n 4 momenttia syytetylle edullisempnaan tulokseen johtavan vaihtoehdon pohjalta.

14. KKO:n vähemmistö totesi, että rangaistussäännös on tekohetken jälkeen muuttumattomana pysynyt metsästyslain 74 §:n 1 momentti, jonka mukaan metsästysrikkomuksena rangaistavaa on tahallaan tai huolimattomuudesta tapahtuva metsästäminen rauhoitusaikana. Erityisiä rauhoitusaikoja koskevaa metsästysasetuksen 25 §:ää on muutettu tekohetken jälkeen, mutta myös nykyisin voimassa olevan säännöksen mukaan hirven naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on tiettynä aikana rauhoitettu, ja naaraan metsästäminen on siten rangaistavaa. Ainoa muutos, joka sääntelyyn on tehty, on se, että rauhoitusta on nyt loppuvuoden osalta ajallisesti rajoitettu, kun rauhoitus aikaisemmin koski koko vuotta. Uusi sääntely ei osoita, että suhtautuminen rauhoitetun vasallisen hirvinaaraan metsästämisen rangaistavuuteen olisi muuttunut.

15. Myöskään metsästysasetuksen mainitun muutoksen perusteet ja tavoitteet eivät KKO:n vähemmistön mukaan anna aihetta arvioida asiaa toisin. Valtioneuvoston esittelymuistiossa mainitut tavoitteet liittyvät lähinnä riistanhoitoon, metsästyksen käytännön suorittamisen helpottamiseen ja viranomaisten resurssien tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Esittelymuistiolle ei muutoinkaan voida antaa ratkaisevaa merkitystä teon rangaistavuuden alaa määritettäessä. Kun muitakaan perusteita ei ole sille päätelmälle, että suhtautuminen puheena olevan rauhoitetun riistaeläimen metsästämisen rangaistavuuteen olisi muuttunut, vähemmistö on katsonut, ettei asiassa ole perusteita poiketa siitä rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 ja 4 momentin mukaisesta pääsäännöstä, että tekoon sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Vähemmistö  hylkäsi A:n valituksen ja pysytti hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

16. Asiassa ei voida ehdottomasti sanoa, että vain toinen esillä olevista ratkaisuvaihtoehdoista olisi ehdottomasti oikea. Itse kallistuisin vähemmistön perustelujen kannalle. Enemmistö on antanut VN:n esittelijän muistiolle liian suuren painoarvon ja sortunut muutoinkin ehkä liiaksi pikkutarkkaan näpertelyyn. Kuten vähemmistö on todennut, esittelymuistiolle ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä teon rangaistavuuden alaa määritettäessä.

17. Tänä vuonna KKO on antanut tavallista enemmän äänestysratkaisuja, joista aika suuri osa on sitä paitsi tiukkoja 3-2 -äänestyspäätöksiä. Mitään tosiasiallista muutosta tässä suhteessa ei kuitenkaan liene tapahtumassa, vaan kyse on lähinnä siitä, että nykyisin erimielisyys halutaan tuoda entistä useammin ratkaisuissa julki. Äänestys eli jäsenten erimielisyys ei vähennä ratkaisun arvoa prejudikaattina.

152. Norjan korkeimman oikeuden vuosikertomus

1.  Tietoa ylimpien tuomioistuinten tominnasta saadan paitsi niiden kotisivuillaan julkaisemista ratkaisuista,  myös niiden vuosittain julkaisemista toiminta- tai vuosikertomuksista.
 

2. Korkein oikeus (KKO) julkaisi vuotta 2017 koskevan vuosikertomuksensa vasta  huhtikuuta 2018. Korkein hallinto-oikeus (KHO) puolestaan 25. maaliskuuta 2018.

3. Ruotsin ylimpänä tuomioistuimena toimiva  Högsta domstol on tässä suhteessa  KKO:ta nopeampi, sillä sen toimintakertomus vuodelta 2017 julkaistiin tammikuun lopulla 2018.  

4. Vielä ripeämpi on Norjan korkein oikeus Høysterett, sillä se julkaisi vuotta 2018  käsittelevän vuosikertomuksensa (Årsmelding) jo pari päivää sitten eli 7. tammikuuta 2019. Tuomioistuin tiedotti vuosikertomuksestaan luonnollisesti, paitsi nettisivuillaan, myös twitterissä.

5. Kuinka tämä on mahdollista, voidaan kysyä. Aivan hyvin, kunhan kertomuksen tekeminen aloitetaan hyvissä ajoin eli esimerkksi pari kuukautta ennen vuoden loppua. Ajantasaiset tilastotiedot vuoden lopussa  on helppo sisällyttää muuten valmiiksi laadittuun  kertomukseen. Toisin sanoen valmista tulee nopeasti, jos toimeen tartutaan ripeästi eikä kertomuksen laatimistyötä aloiteta asta vuoden vaihtumisen jälkeen.

Høyesterettin vuosikertomus

6. Kertomuksessa, jossa on 36 sivua, on runsasti valokuvia ja monenlaista mielenkiintoista  tietoa, mikä osoittaa, miten tunnollisesti Norjan ylin oikeus suhtautuu tiedottamiseen. Käy oikein kateeksi, kun norjalaista julkaisua vertaa Suomen KKO:n vuosikertomukseen. Ei  KKO:n julkaisussa sinänsä moitittavaa ole, mutta kyllä Høysterettin kertomus on minusta kattavampi ja monessa suhteessa paremmmin tehty. Se menee hiuksen hienosti myös Ruotsin HD:n vuosikertomuksen ohitse. 
 

7. Kirjoitin edellä olevat kappaleet jo tammikuussa 2019, mutta kirjoitus jäi hieman kesken ja julkaisematta. Huomasin asian vasta nyt, silllä tarkoituksenani on kommentoida kohta Suomen KKO:n (vasta) viime viikolla julkaistua vuosikertomusta 2018. 

8. Pääasia kuitenkin on, että lukijat voivat selailla Norjan ylimmän oikeuden toimintakertomusta.

9. Selaisin nyt itsekin sitä uudelleen, ja toden tottta, kyllä se on aivan eri luokkaa paitsi esitystavan, myös sisällön suhteen kuin Suomen KKO:n varsin aneeminen toimintakertomus. HR:n jäsenet esitellään lyhyesti kuvien kera, mikä on ollut KKO:n vuosikertomuksille täysin vierasta. Esitellyiksi tulevat myös tuomioistuimen virkamiehet ja oikeuden utredningsenhet. Esittelijöitä Norjan korkeimmassa oikeudesa ei - tietenkään  - ole, eikä asioita ratkaita koskaan esittelystä eli esittelijän mietinnön pohjalta. Sen sijaan tuomioistuimessa on aika suuri joukko juridisen koulutuksen saaneita valmistelijoita (utredare), jotka eivät ole vakinaisessa virassa tai tehtävässä. 

10. Vuosikertomuksen alussa esitellään lyhyesti kaikki Høyesterettissä jäseninä olleet naispuoliset tuomarit, joita on yhteensä 16. Kymmenen heistä esiintyy vuosikertomuksessa julkaistussa yhteiskuvassa. Ensimmäinen nainen HR:n jäsenistössä oli Lilly Bolviken, joka nimitettiin virkaan 50 vuotta sitten eli vuonna 1968.