396. Asianomistaja. Syyteoikeus. Yrityssalaisuuden rikkominen. KKO 2024:54

KKO 2024:54 

Syyttäjä vaati rangaistusta A:lle yrityssalaisuuden rikkomisesta. Syytteen perusteella yrityssalaisuuksien oikeudeton käyttö oli alkanut aikana, jolloin B Oy oli yrityssalaisuuksien haltija, ja oikeudeton käyttö tai sen yritys oli jatkunut aikana, jolloin C Oy:stä oli tullut osakeyhtiön jakautumismenettelyn seurauksena mainittujen yrityssalaisuuksien haltija. Vain C Oy oli esittänyt asiassa syyttämispyynnön.

Korkein oikeus katsoi, ettei B Oy:n syyteoikeus ollut jakautumisen myötä siirtynyt C Oy:lle. Syyttäjällä oli kuitenkin C Oy:n syyttämispyynnön perusteella oikeus nostaa syyte siltäkin osin kuin yrityssalaisuuden rikkominen oli kohdistunut aikaan, jolloin B Oy oli hallinnut yrityssalaisuuksia.

----

Oy B (jäljempänä vanha yhtiö) on jakautunut kahdeksi yhtiöksi 30.9.2015 ja samalla se on purkautunut. C Oy:stä (jäljempänä uusi yhtiö) on tullut syytteessä kuvattujen yrityssalaisuuksien haltija 30.9.2015 lukien. Uusi yhtiö on asianomistajana tehnyt syyttämispyynnön yrityssalaisuuden rikkomista koskevassa asiassa.

Helsingin käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytteen teonkuvauksen mukaisesti yrityssalaisuuden rikkomisen ajalla 18.9.2014–1.11.2016. A oli kopioinut työnantajansa, vanhan yhtiön yrityssalaisuuksia sisältäviä kiinteistöhuoltosopimuksia ja huolto-ohjelmia aikana, jona hänen työsuhteensa oli sovittu päättyvän ja jolloin hänellä ei ollut enää ollut työntekovelvoitetta. A oli kilpailukieltosopimuksensa päättymisen 1.4.2015 jälkeen käyttänyt tai yrittänyt käyttää oikeudettomasti yrityssalaisuuksia, kun hän oli perustamansa osakeyhtiön nimissä 13.4.2015–1.11.2016 solminut yhtiön asiakkaina olleiden asunto-osakeyhtiöiden kanssa kiinteistöhuoltosopimuksia ja tarjonnut sopimuksia näille.

 A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaatinut syytteen tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä. Tutkimatta jättämistä koskevaa vaatimustaan A on perustellut sillä, että hänen väitetty menettelynsä ei ollut kohdistunut uuteen yhtiöön. Uusi yhtiö ei ollut asianomistaja eikä se ollut voinut esittää rangaistusvaatimusta A:ta kohtaan. Vanha yhtiö ei ollut voinut siirtää asianomistaja-asemaansa uudelle yhtiölle.

Syyttäjä on tarkistanut syytteen teonkuvausta hovioikeudessa A:n esitettyä väitteen syyttäjältä puuttuneesta syyteoikeudesta. Syyttäjän tarkistetussa teonkuvauksessa on todettu, että uusi yhtiö on tullut kaupparekisteriin 30.9.2015 rekisteröidyn jakautumisen johdosta vanhan yhtiön yrityssalaisuuksien haltijaksi. A oli hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä oikeudettomasti käyttänyt tai yrittänyt käyttää uuden yhtiön yrityssalaisuuksia. Tarkistettu syytteen teonkuvaus vastaa muutoin pääpiirteittäin käräjäoikeudessa esitettyä syytettä.

Helsingin hovioikeus on katsonut, että uusi yhtiö oli ollut väitetyllä rikoksella välittömästi loukatun oikeushyvän haltija ja siten asianomistajan asemassa. Hovioikeus on hylännyt A:n vaatimuksen syytteen tutkimatta jättämisestä. Pääasian osalta hovioikeus on lukenut A:n syyksi yrityssalaisuuden rikkomisen ajalla 18.9.2014–1.11.2016 syyttäjän esittämän tarkistetun teonkuvauksen mukaisesti.

----

Rikoslain 30 luvun 12 §:n 2 momentin perusteella syyttäjä ei saa nostaa syytettä luvun 5 §:ssä tarkoitetusta yrityssalaisuuden rikkomisesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista. 

-----

Onko vanhan yhtiön oikeus esittää syyttämispyyntö siirtynyt uudelle yhtiölle jakautumismenettelyn seurauksena?

KKO totesi (kappale 13), että oikeushenkilöiden syyttämispyyntöön liittyvän oikeuden siirtymisestä ei ole laissa säädetty. Sattumanvaraisuuteen ja rikosvastuun toteutumiseen liittyvien tarkoituksenmukaisuussyiden voitaisiin sinänsä katsoa puoltavan oikeuden siirtymistä vastaanottavalle yhtiölle osakeyhtiön jakautuessa ja jakautuvan yhtiön purkautuessa osakeyhtiölain 17 luvun säännösten mukaisesti. Kun otetaan huomioon asianomistajan oikeuksien henkilökohtaisuus, asiassa ei kuitenkaan ole perusteita katsoa, että edellä mainitussa tilanteessa jakautuvan yhtiön oikeus esittää syyttämispyyntö siirtyisi vastaanottavalle yhtiölle ilman tätä koskevaa lain säännöstä. Vanhan yhtiön syyttämispyyntöoikeus ei ole siten siirtynyt uudelle yhtiölle.

Syyteoikeuden laajuus, kun samalla rikoksella on useampi kuin yksi asianomistaja

Yrityssalaisuuden rikkominen on asianomistajarikos. KKO totesi, että laissa ei ole nimenomaisesti ilmaistu sitä, onko syyttäjällä syyteoikeus asianomistajarikoksesta myös muita asianomistajia koskevilta osin, jos samalla rikoksella on useampia asianomistajia ja vain yksi asianomistaja tai osa asianomistajista esittää syyttämispyynnön.

KKO katsoi, että asianomistajan syyteoikeuden itsenäisyys, rajoitettu oikeus määrätä lopullisista syytetoimista sekä toisen asianomistajan oikeus ottaa toisen asianomistajan peruuttama syyte ajaakseen tukevat sitä, että useaan asianomistajaan kohdistunut rikos voidaan kokonaisuudessaan tutkia jo yhden asianomistajan syyttämispyynnön perusteella.

KKO:n mukaan laajempaa syyteoikeutta yhden asianomistajan syyttämispyynnön perusteella tukevat myös rikostutkinnalliset ja prosessiekonomiset syyt, sillä yhdellä asianomistajarikoksella voi olla huomattava määrä asianomistajia. Laajempaa syyteoikeutta puoltaa niin ikään rikosvastuun asianmukainen toteutuminen (kappale 19).

Johtopäätöksenään KKO katsoi, että asianomistajan itsenäinen oikeus syyttämispyynnön esittämiseen merkitsee sitä, että yhdenkin asianomistajan pyyntö riittää syytteen nostamiseen myös siltä osin kuin rikos on kohdistunut vain muihin asianomistajiin, kunhan kysymys on samasta syyttämispyynnössä riittävästi yksilöidystä rikollisesta teosta (kappale 20).

Syyteoikeuden arviointi tässä tapauksessa

KKO lausui, että syytteen teonkuvauksessa on kuvattu A:n menettely, joka on alkanut yrityssalaisuuksien kopioimisella hänen palvelussuhteensa aikana. Syytteessä kuvattu oikeudeton yrityssalaisuuksien käyttö on alkanut aikana, kun vanha yhtiö on hallinnut yrityssalaisuuksia, ja teko on jatkunut, kun uusi yhtiö on hallinnut yrityssalaisuuksia (21).

Yrityssalaisuuksien rikkomista koskevan sääntelyn taustalla on yrityssalaisuuksien suojan edistäminen (HE 66/1988 vp s. 2). Yrityssalaisuuksilla voi olla haltijoilleen merkittävääkin taloudellista arvoa. Näin ollen yrityssalaisuuden rikkomisen asianomistajana on yleensä pidettävä rikoksentekohetkellä olleita yrityssalaisuuksien haltijoita, joiden oikeuksia rikoksella on välittömästi loukattu tai vaarannettu.

Syytteessä kuvatun yrityssalaisuuden rikkomisen on katsottava loukanneen tai vaarantaneen yhtiöiden oikeuksia aikana, jolloin ne ovat hallinneet yrityssalaisuuksia. Yrityssalaisuuksien oikeudettomalla käytöllä on 30.9.2015 saakka välittömästi loukattu vanhan yhtiön oikeuksia. Mainitusta ajasta lukien oikeudettomalla käytöllä tai sen yrityksellä on välittömästi loukattu tai vaarannettu uuden yhtiön oikeuksia. Näin ollen syytteessä kuvatulla yrityssalaisuuden rikkomisella on kaksi asianomistajaa.

Uusi yhtiö on esittänyt asiassa syyttämispyynnön. KKO katsoi, että asiassa ei edellä perusteluista tarkemmin ilmenevistä syistä ole ollut estettä nostaa syytettä yrityssalaisuuden rikkomisesta siltä osin kuin sama rikos on kohdistunut vanhaan yhtiöön (kappale 24).

KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202454.html

 

 

395. Pääkäsittely hovioikeudessa. Tapon yritys. HelHO 2024:4.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli 12.9.2023 tuominnut syytetty A:n tapon yrityksestä 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen; käräjätuomari Vesa Komulainen ja lautamiehet.

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte hylätään tai rangaistusta ainakin alennetaan. Lisäksi hän vaati, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely todistelun uudelleen arvioimiseksi.

Hovioikeus katsoi tuomiossaan 10.4.2024, että käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella mitään varteenotettavaa epäilystä (OK 25:12 ja 15.1). A:lta ei myöskään ollut tarpeen tiedustella, olisiko pääkäsittely kuitenkin toimitettava A:n kuulemiseksi rangaistuksen mittaamiseen liittyvien seikkojen vuoksi, sillä A:n valituksessa ei ollut otettu lähemmin kantaa rangaistukseen eikä ilmoitettu, että A haluaisi tulla kuulluksi (OK 25:15.2 ja KKO 2014:74, kohdat 23-29; ns. pienimuotoinen pääkäsittely).

Hovioikeus hylkäsi A:n vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta ja ratkaisi asian kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

HelHO 2024:4

Selvä tapaus, jolla hovioikeus on halunnut kiinnittää huomiota pääkäsittelyn toimittamisen edellytyksiin ja ns. pienimuotoisen (suppean) pääkäsittelyn mahdollisuuteen ("pikkupääkäsittely"). Hovioikeuden on tarvittaessa tiedusteltava valittajalta, haluaisiko hän pikkupääkäsittelyn toimitettavaksi.  KKO on antanut pienimuotoisesta pääkäsittelystä rikosasiassa useita ennakkopäätöksiä, ks. KKO 2012:99, KKO 2014:56, KKO 2014:74, KKO 2016:54, KKO 2017:19, KKO 2018:53, KKO 2021:26, KKO 2021:30, KKO 2021:55, KKO 2023:16, KKO 2023:23 ja KKO 2023:72.

394. Vuorineuvokselle sakot ampuma-aseiden törkeän huolimattomasta säilyttämisestä. KKO 2024:12

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään ennakkopäätöksessään KKO 2024:12 katsonut syytetyn menetelleen ampuma-aseiden säilyttämisssä törkeän huolimattomattomasti ja syyllistyneen ampuma-aserikkomukseen (Ampuma-aseL 103 § 8 kohta (532/2007)), josta hänet tuomittiin 15:een 1 790 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 26 850 euroa. 

2. Ennakkopäätöksessä angaistukseen tuomitun (A) nimeä ei ole kerrottu, mutta kuten ratkaisusta julkaistuista lehtitiedoista ilmenee, tuomittu on vuorineuvos Kari Jordan (67).

3. Ennakkopäätöksen otsikon mukaan A oli säilyttänyt 21 ampuma-asetta ja yhtä aseen piippua kahdessa ampuma-aselain määräykset täyttävässä turvakaapissa kerrostalon 11. kerroksessa sijainneen kakkosasuntonsa kellarivarastossa. Kellarissa sijainneessa varastotilassa oli ollut teräsbetoniseinät ja metalliovi, jonka yläpuolella ollut metalliristikko oli peitetty sisäpuolelta kankaalla. Varastotila oli suljettu riippulukolla ja se oli sijainnut lukitussa kellarikäytävässä. Varastotilaan oli vuonna 2019 murtauduttu ja turvakaapit aseineen anastettu.

4. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, ettei A ollut säilyttänyt aseitaan ampuma-aselain 106 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyllä tavalla pysyvään oleskelupaikkaansa kiinteästi liittyvässä tilassa, joka olisi valvottavuudeltaan vastannut vakituista asuntoa tai pysyvää oleskelupaikkaa. A:n katsottiin menetelleen törkeän huolimattomasti ja syyllistyneen ampuma-aserikkomukseen. KKO:ssa äänestys 3-2, kaksi jäsentä olisi hylännyt syytteen. 

5. Perustelujen yhteenvetona KKO totesi, että A:n varastotila ei ole täyttänyt ampuma-aselain 106 §:n 1 momentin 1 kohdassa asetettuja vaatimuksia valvottavuuden osalta. Tilan valvottavuus on itsenäinen edellytys, eivätkä edellä tehdyt johtopäätökset tilan turvatasosta muuta tätä arviota. Aseita ja piippua ei siten ole säilytetty asuntoon kiinteästi liittyvässä tilassa, joka vastaa asuntoa turvatasoltaan ja valvottavuudeltaan. Tällaisen tulkinnan voidaan katsoa olevan myös laillisuusperiaatteessa edellytetyllä tavalla sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja kohtuudella tekijän ennakoitavissa (kappale 24). KKO katsoi, että A oli menetellyt törkeän huolimattomasti ja syyllistynyt siihen ampuma-aserikokseen, jonka jo Helsingin hovioikeus oli vuonna 2022 hänen syykseen lukenut. - Alun perin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (käräjätuomari Teemu Vanhanen) oli vuonna 2020 hylännyt Jordania vastaan ajetun syytteen.

KKO 2024:12

6. Jordanin kellariin murtauduttiin vuonna 2019 ja kaikki asekaapeissa olleet noin 100 000 arvoiset metsästysaseet varastetiin. Aseet löytyivät myöhemmin United Brotherhood-rikollisjärjestöön liityvän rikostutkinnan yhteydessä. 

7. Kari Jordan on toiminut mm. Metsäliitto Osuuskunnan toimitusjohtajana ja Metsä Groupin pääjohtajana.

8. Ilman muuta  perusteltu ratkaisu. Viitisen vuotta meni tämänkin varsin yksinkertaisen rikosjutun käsittelyssä eri oikeusasteissa. Norjan tai Ruotsin tuomioistuimissa asia olisi todennäköisesti saatu käsiteltyä pari kolme vuotta lyhyemmässä ajassa.

393. Koiran valvonnan laiminlyönti. Koiran tappamismääräys. KKO 2024:5

 

1. A:n koira oli kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta purrut ohi kävellyttä henkilöä. Koiraa oli kummassakin tapauksessa ulkoiluttanut A:n alaikäinen tytär. Korkein oikeus katsoi 12.1.2024, että eläimen vaarallisuuden vuoksi koira oli määrättävä tapettavaksi (KKO 2024:5). Samaan lopputulokseen jutussa olivat päätyneet myös käräjäoikeus ja hovioikeus.

2. A:n syyksi on Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa luettu kaksi eläimen vartioimatta jättämistä siten, että hänen antaessaan törkeästä huolimattomuudesta 13-vuotiaan tyttärensä ulkoiluttaa hänen suurehkoa lajityypillisen käyttäytymisensä vuoksi ihmiselle vaarallisena pidettävää koiraansa koira oli kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta purrut ohikulkijaa.

3. Käräjäoikeus on arvioidessaan syyttäjän vaatimusta koiran tappamismääräyksestä todennut, että kummassakin tapauksessa asianomistajille oli aiheutunut vammoja, joskin ne olivat sattumanvaraisista syistä jääneet varsin lieviksi. A ei käräjäoikeuden mukaan ollut selvittänyt tapahtumia asianomistajien kanssa asianmukaisesti. Tiedossa ei ollut seikkoja, joiden perusteella koiran olosuhteet sen asuinpaikan, käytöksen tai vartioinnin osalta olisivat muuttuneet merkittävästi paremmiksi. Riski puremiselle on ollut edelleen olemassa. Kookkaan ja voimakkaan eläimen aggressiivisuutta ja puremaherkkyyttä oli käräjäoikeuden mukaan pidettävä erityisen vaarallisina ominaisuuksina. Käräjäoikeus on rikoslain 44 luvun 15 :n 2 momentin nojalla määrännyt koiran lopetettavaksi.

4. A:n haettua muutosta koiran tappamismääräykseen Turun hovioikeus on todennut lisäksi, ettei koira ollut enää pentu eikä sen koulutus ollut kesken. Koiran käyttäytymisestä ja koulutuksesta esitetyn selvityksen perusteella sen peruskäyttäytyminen tuskin tulisi olennaisesti muuttumaan. Hovioikeus on A:n kertomuksen perusteella katsonut, että muiden ihmisten turvallisuuden varmistamisen keinoksi jää pelkästään koiran ulkoiluttajan varautuminen. Koiraa ulkoilutetaan taajama-alueella, jossa liikkuu paljon ihmisiä. Kun A oli antanut tyttärensä ulkoiluttaa koiraa ensimmäisen puremistapauksen jälkeen, on hovioikeuden mukaan ollut ilmeistä, ettei hän ollut suhtautunut asiaan riittävällä vakavuudella. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeudessa äänestys, rri mieltä ollut hovioikeuden jäsen on katsonut, että koiran valvonnan parannuttua tappamismääräykselle ei ole ollut perusteita.

5. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, onko asiassa ollut perusteltua määrätä A:n koira tapettavaksi.

6. KKO totesi, että kysymyksessä on koira, joka on täysikasvuinen ja verrattain isokokoinen. Koira on kahdessa samankaltaisessa noin kolmen kuukauden välein sattuneessa tilanteessa kaupunkialueella yllättäen ja provosoimatta purrut ohi kulkenutta ihmistä. Ensimmäisellä kerralla purema on kohdistunut ohikulkijan kyynärvarteen ja toisella kerralla reiteen. Videotallenteelta ilmenee, että viimeksi mainitussa tilanteessa koira oli kääntynyt koiran jo ohittaneen henkilön perään ja purrut tätä yllättäen takaapäin. Koiran puremista aiheutuneet vammat ovat olleet varsin lieviä. Tämä on johtunut osittain sattumanvaraisista syistä, kuten siitä, että ensimmäisen purematapauksen asianomistajalla oli ollut päällään takki, jonka koiran hampaat olivat lävistäneet.

7. Tilanteet, joissa A:n koira on hyökännyt ihmisten kimppuun, ovat tapahtuneet hänen 13-vuotiaan tyttärensä ulkoiluttaessa koiraa. A:n ilmoituksen mukaan syyksiluettujen tapausten jälkeen alaikäinen tytär ei ole ulkoiluttanut koiraa yksin eikä uusia vaaratilanteita ole ollut. A on hovioikeudessa ilmoittanut, ettei koira ole osallistunut tottelevaisuuskoulutukseen eikä A:lla ole ollut tarvetta lisätä koulutusta tapahtumien jälkeen.

8. KKO katsoi, että kyseistä isokokoista koiraa voidaan sen käyttäytymisen perusteella pitää ominaisuuksiltaan vaarallisena. Koira on purrut ohikulkevia ihmisiä kahdella eri kerralla yllättäen ja provosoimatta ja aiheuttanut siten ulkopuolisille terveyteen kohdistuvan vakavan vaaran uhkan. Se, että samankaltainen vaarallinen käyttäytyminen on toistunut, osoittaa, ettei vaaran ehkäisemiseksi ole ensimmäisen tapauksen jälkeen ryhdytty riittäviin valvontaa koskeviin toimenpiteisiin. Hovioikeudessa esitetyn selvityksen mukaan koiraa ulkoilutetaan edelleen taajama-alueella, jossa liikkuu muita ihmisiä. Kun A on ilmoittanut hovioikeudessa, ettei koiran koulutusta ole ollut tarpeen lisätä tapahtumien jälkeen, asiassa ei ole perusteita koiran täysikasvuisuuskin huomioon ottaen arvioida, että koiran käytös tulisi jatkossa muuttumaan. A ei ole muutoinkaan osoittanut, että koiran olosuhteet olisivat muuttuneet sen vaarallisuutta merkittävästi vähentävällä tavalla. Näissä olosuhteissa pelkästään hänen ilmoitustaan siitä, ettei koiraa ulkoiluta enää alaikäinen tai että uusia vaaratilanteita ei ole ollut, ei voida pitää riittävänä osoituksena vaaran vähenemisestä tulevaisuudessa. Koska koira on aiheuttanut toistuvasti vaaraa ihmisten turvallisuudelle, sen lopettaminen on sen vaarallisuuden vuoksi perusteltua. KKO ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua. KKO:sa äänesys 4-1. Eri mieltä ollut jäsen hylkäsi syyttäjänesittämän tappamismääräyksen.

9. Ratkaisussa kiinnittää huomiota mm. se, ettei KKO ole perusteluissaan maininut, minkä rotuisesta koirasta jutussa oli kysymys. Toiseksi termiä "tappaminen" voidaan pitää turhan raakana, vaikka se perustuukin rikoslain säännökseen; koiran lopettaminen olisi hieman inhimilisemi sana. Kolmanneksi voidaan kysyä, oliko valitusluvan myöntäminen tarpeen asiassa, jossa jo alemmat oikeudet olivat pätyneet saman lopputulokseen, hovioikeus tosin äänestyksen jälkeen. Toisaalta mediasta on saatu lukea tapauksista, joissa koira on purrut ihmistä, joten ratkaisu saattaa olla omiaan kiinnittämään koiranomistajien huomiota koiran asianmukaiseen vartoimiseen.

10. Finlexistä löytyy hakusanalla "koira" peräti 29 korkeimman oikeuden antamaa ennakkopäätöstä erilaisissa jutuissa.  Ratkaisu KKO 1986 II 63 koski tapausta, jossa valvonnatta jäänyt koira oli purrunut toista koiraa, ja ratkaisu KKO 1981 II 30 puolestaan tapausta, josta koira oli rynnännyt ihmisen päälle, jolloin tämä oli loukkaantunut.