1. Tiedotusvälineissä on käyty viime päivinä melko kiivasta keskustelua pääministeri Juha Sipilän mahdollisesta esteellisyydestä (jääviydestä) Terrafamen rahoituspäätöksen yhteydessä. Viittaan Virolainen-blogin numerossa 1049/28.11.-16 julkaistuun kirjoitukseen. Tämän vuoksi on mielenkiintoista hieman vilkkaista, mitä korkein hallinto-oikeus (KHO) on lausunut tänään antamassaan päätöksessä (2016:190) kaupunginhallituksen jäsenen esteellisyyttä koskevassa asiassa.
2. KHO:n päätöksen perustelut ovat merkittäviä sikäli, että niissä viitataan oikeuskirjallisuudessa esteellisyydestä esitettyihin kannanottoihin. Tämä on hyvin harvinaista sekä korkeimman oikeuden (KKO) että KHO:n ratkaisuissa. KHO:n perusteluissa ei juuri koskaan ole viitattu oikeuskirjallisuuteen. Nyt esillä olevassa tapauksessa oikeuskirjallisuus on itse asiassa korotettu (sallitun) oikeuslähteen asemaan, sillä kirjallisuusviittauksia ei luetella ainoastaan ratkaisun perusteluissa, vaan myös "kaikkein pyhimmässä" eli ratkaisuselosteen otsikossa. Perusteluissa kirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen sisältö on kirjoitettu reilusti näkyviin.
3. KHO:n ratkaisun tiivistelmä on kirjoitettu ratkaisuselosteen otsikkoon näin:
Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt tuulivoimayleiskaavan Metsähallituksen hallinnoimalle valtionmaalle. Kaavahanke oli käynnistynyt Metsähallituksen Laatumaa-tulosalueen esityksestä. A, joka työskenteli metsurina Metsähallituksen Metsätalous-tulosalueen palveluksessa, oli osallistunut kaava-asian käsittelyyn kaupunginhallituksessa. Metsähallituksella oli odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa valmisteltavana olleen kaavahankkeen johdosta. Asiassa oli ratkaistava, oliko A ollut työsuhteensa johdosta esteellinen osallistumaan kaavahankkeen käsittelyyn kaupunginhallituksessa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että palvelussuhdejääviä koskevaa hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohtaa ei voida tulkita niin, että palvelussuhde valtioon tai valtion liikelaitokseen ei lähtökohtaisesti voisi muodostaa esteellisyyttä silloin, kun kysymys on valtion tai valtion liikelaitoksen palveluksessa olevan henkilön osallistumisesta hallintoasian käsittelyyn kunnan luottamushenkilönä.
Laatumaa-tulosalue ja Metsätalous-tulosalue olivat kuuluneet samaan Metsähallituksen liiketoiminta-alueeseen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tässä tilanteessa tulosalueiden erillisyydelle ei voitu antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa A:n esteellisyyttä.
Palvelussuhteen perusteella syntyvä esteellisyys ei edellyttänyt, että A olisi saanut asiassa itselleen hyötyä, tai että hänen osallistumisensa asian käsittelyyn olisi vaikuttanut asiassa tehtävään ratkaisuun. Esteellisyyden arvioinnin kannalta ei myöskään ollut merkitystä sillä, oliko A itse kokenut olevansa asiassa esteellinen tai mikä hänen asemansa oli Metsähallituksen liiketoiminta-alueen organisaatiossa.
Kaupunginvaltuuston päätös oli syntynyt A:n esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessä.
Kuntalaki (365/1995) 52 § 1 ja 2 momentti (1034/2003) ja 90 § 2 momentti
Hallintolaki 27 § 1 ja 2 momentti ja 28 § 1 momentti 4 kohta
Olli Mäenpää: Hallinto-oikeus (2013) s. 391, Heikki Harjula – Kari Prättälä: Kuntalaki Tausta ja tulkinnat (2015) s. 670, Matti Niemivuo – Marietta Keravuori-Rusanen – Kirsi Maarit Kuusikko: Hallintolaki (2010) s. 224–225 ja Heikki Kulla: Hallintomenettelyn perusteet (2015) s. 182–183
Päätös KHO 2016:190 kokonaisuudessaan
4. Kuntalain (365/1995) 52 §:n 1momentin mukaan valtuutettu on valtuustossa esteellinen käsittelemään asiaa, joka koskee henkilökohtaisesti häntä taikka hänen hallintolain (434/2003) 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua läheistään. Milloin valtuutettu ottaa osaa asian käsittelyyn muussa toomielimessä, häneen sovelletaan mitä kyseisen toimielimen jäsenen esteellisyydestä säädetään. Kuntalain 52 §:n 2 momentin mukaan muu luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27-30 §:ssä säädetään. Hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa. Mainitun pykälän 1 momentin 7 kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.
5. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus katsoi 14.10.2015 antamassaan päätöksessä, ettei Pudasjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja A ollut hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella esteellinen. KHO sen sijaan oli, oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen mukaisesti, toisella kannalla katsoen muun muassa, ettei palvelussuhteeseen perusteella syntyvä esteellisyys edellyttänyt, että A olisi saanut itselleen hyötyä tai että hänen osallistumisensa asian käsittelyyn olisi vaikuttanut asiassa tehtävään ratkaisuun. Se, oliko A itse kokenut olevansa esteellinen tai mikä hänen asemansa oli Metsähallituksen liiketoiminta-alueen organisaatiossa, ei ollut esteellisyyden arvioinnissa merkityksellinen seikka.
6. Viittaamalla ja referoimalla oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja korkein hallinto-oikeus teki itse asiassa oikeushistoriaa. Aikaisemmin KHO nimittäin ei ole näin menetellyt. Pidän KHO:n päätöstä merkittävänä myös siksi, että olen itse 20-30 vuoden ajan patistellut tuomioistuimia viittaamaan perusteluissaan oikeuskirjallisuuteen. Ks. esimerkiksi Virolainen, Tuomion perustelemisesta, Lakimies 1986, s. 898-899, Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 422-450 ja Virolainen, Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä ja tuomioistuimen perusteluissa, Lakimies 2012, s. 3-32. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat ottaneet neuvoistani vaarin viittaamalla aika usein oikeuskirjallisuuteen, mutta KKO ja KHO sen sijaan tekevät näin vain ani harvoin. Vm. käytäntö on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellista, sillä muiden maiden ylimmät tuomioistuimet viittaavat usein tai säännönmukaisesti oikeuskirjallisuuden kannanottoihin ja toisinaan myös avoimesti pohtivat niiden painoarvoa.
tiistai 29. marraskuuta 2016
15. KHO 2016:187. Rääkkylän pakkoliitospäätös kumottiin
1. Valtioneuvosto oli yleisistunnossaan 20.5.2016 päättänyt, että erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa oleva Rääkkylän kunta lakkaa ja yhdistyy Kiteen kaupunkiin vuoden 2017 alussa, vaikka Rääkkylän kunnan valtuusto oli vastustanut kuntajaon muutosta. Päätös on julkaistu 30.5.2015 Suomen säädöskokoelmassa numerolla 396/2016.
2. Asiassa oli ratkaistavana muun ohella, oliko kuntajaon muutos välttämätön Rääkkylän kunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi laissa edellytetyllä tavalla. Kuntarakennelain 18 §:n 3 momentin mukaan valtioneuvosto voi päättää kunnan yhdistymisestä vastoin valtuuston tahtoa, jos muutos on välttämätön kunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi ja laissa säädetyt kuntajaon muuttamisen edellytykset täyttyvät.
3. Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi, että Rääkkylän kunnan kykyä turvata asukkaidensa lakisääteiset palvelut ei tullut arvioida vain voimassa olevan lainsäädännön kannalta, vaan myös sote- ja maakuntauudistuksen kannalta, joka valtioneuvoston linjausten mukaan tulee voimaan vuoden 2019 alussa. Asiassa ei saadun selvityksen perusteella ollut riittävällä varmuudella todettavissa, että Rääkkylän kunta ei sote- ja maakuntauudistuksen toteutuessa kykenisi turvaamaan asukkaidensa lakisääteisiä palveluja. Tämän vuoksi valtioneuvoston päätös oli kunnan valituksesta kumottava. Sovelletut lainkohdat: Suomen perustuslaki 121 § 1 momentti ja 122 § 2 momentti, Kuntarakennelaki 2 §, 4 § 1 momentti sekä 18 § 3 momentti.
4. KHO:n päätös syntyi tiukan 3-2 -äänestyksen jälkeen. Enemmistöön kuuluivat hallintoneuvokset Niilo Jääskinen. Matti Halén ja Outi Suviranta, vähemmistöön hallintoneuvokset Anne Nenonen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Vähemmistö katsoi, että Rääkkylän kunnan valitus oli hylättävä, koska valtioneuvosto oli voinut sille kuuluvan toimivallan nojalla ja sen rajoissa päättää Rääkkylän kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymisestä.
5. Poikkeuksellista KHO:n päätöksessä on se, että ratkaisua perusteltiin tulevalla lainsäädänöllä eli sote- ja maakuntauudistuksella. Kuntaliiton mukaan KHO ei ole aiemmin tehnyt päätöstä, joka olisi näin vahvasti perustunut lainsäädännön tuleviin uudistuksiin, jotka eivät edes ole vielä olleet eduskunnan käsiteltävinä.
perjantai 18. marraskuuta 2016
14. Käräjäoikeus ei tuntenut lakia
1. Apulaisoikeuskansleri antoi 4.11.2016 Oulun käräjäoikeudelle huomautuksen julkisuuslain ja henkilötietolain vastaisesta menettelystä. Käräjäoikeus oli luovuttanut eräälle asianajotoimistolle laajan rikosasian julkiset diaaritiedot, jotka sisälsivät yli 200 asianomistajan henkilö- ja osoitetietoja.
2. Asianajotoimisto oli perustellut tietopyyntöään sillä, että se edusti jo entuudestaan useita asianomistajia ja että sillä oli siten kokemusta kyseisen rikosasian asianomistajien avustamisesta. Tiedot käräjäoikeudelta saatuaan asianajotoimisto oli lähestynyt asianomistajia kirjeitse markkinoiden palveluitaan sellaisille asianosaisille, joilla ei vielä ollut ko. asiassa käräjäoikeuden diaaritietoihin merkittyä avustajaa. Asia tuli ilmi oikeuskanslerille tehdyn kantelun tutkinnan yhteydessä. Kantelija oli saanut asianajotoimistolta kirjeen, jossa toimisto markkinoi ko. palveluitaan hänelle.
3. Asian käsittelyssä hankittiin lausunnot Oulun käräjäoikeuden laamannilta, asianomaiselta käräjätuomarilta sekä tietosuojavaltuutetttu Reijo Aarniolta. Tietosuojavaltuutettu katsoi, että mainittuja diaaritietoja oli niiden käyttötarkoitus huomioon ottaen pyydetty suoramarkkinointitarkoituksessa. Julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa on kuitenkin nimenomaisesti säädetty, että suoramarkkinointia varten henkilötietoja voidaan luovuttaa viranomaisen henkilörekisteristä ainoastaan henkilön suostumuksella tai jos niin on erikseen erityislainsäädännössä säädetty.
4. Apulaisoikeuskansleri yhtyi päätöksessään tietosuojavaltuutetun näkemykseen. Oikeudenkäyntiä koskevat perustiedot ovat lähtökohtaisesti julkisia, mutta henkilörekisterilainsäädäntö rajoittaa henkilötietojen luovuttamista. Päätöksen mukaan käräjäoikeudella oli henkilörekisterin pitäjänä ollut epäselvyyttä henkilötietojen luovutukseen sovellettavasta lainsäädännöstä. Loppukaneettinaan apulaisoikeuskansleri totesi, että itse asiassa käräjäoikeus oli jättänyt henkilötietolain säännökset kokonaan huomioon ottamatta. Rikosasian asianomistajien tietoja käräjäoikeuden henkilörekisteristä ei olisi saanut luovuttaa. Apulaisoikeuskansleri antoi käräjäoikeudelle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä.
5. Edellä mainittu kantelija oli asianajotoimiston yhteydenoton jälkeen itse pyytänyt käräjäoikeudelta kopiot asiakirjoista, joiden mukana hänen tietonsa olivat päätyneet asianajotoimistolle. Käräjäoikeus luovutti hänelle kuitenkin vain osan pyydetystä aineistosta, sillä se katsoi, ettei ole soveliasta toimittaa useiden henkilöiden tarkkoja osoitetietoja ja henkilötunnuksia edes jutun asianomistajalle.
6. Apulaisoikeuskansleri totesi tältä osin, ettei käräjäoikeus ollut menetellyt julkisuuslain mukaisesti. Päätöksessä kiinnitettiin käräjäoikeuden huomiota julkisuuslain 14 §:n 3 momentissa säädettyihin velvoitteisiin ilmoittaa asiakirjan pyytäjälle kieltäytymisen syy, antaa hänelle tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi sekä antaa asiakirjapyyntöön tarvittaessa valituskelpoinen päätös. Käräjäoikeuden menettelyn moitittavuutta kantelijaan nähden korosti päätöksen mukaan se, että asianajotoimiston omia tarkoituksiaan varten tekemään vastaavanlaiseen tietopyyntöön käräjäoikeus oli suostunut.
7. Tapauksen valossa näyttää siltä, että käräjäoikeuksilla on julkisuuslainsäädännön tiimoilta vielä aika paljon opiskeltavaa, vaikka laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) on ollut voimassa lähes parikymmentä vuotta ja laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (370/2007) melkein 10 vuotta. Mutta ehkä tilanne ainakin Oulussa korjautuu pian, sillä siellä käräjäoikeuden uudeksi laamanniksi nimitettiin muutama kuukausi sitten Antti Savela, joka on kuulunut oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan lainsäädännön keskeisiin valmistelijoihin.
Apulaisoikeuskanslerin päätös 4.11.2016
2. Asianajotoimisto oli perustellut tietopyyntöään sillä, että se edusti jo entuudestaan useita asianomistajia ja että sillä oli siten kokemusta kyseisen rikosasian asianomistajien avustamisesta. Tiedot käräjäoikeudelta saatuaan asianajotoimisto oli lähestynyt asianomistajia kirjeitse markkinoiden palveluitaan sellaisille asianosaisille, joilla ei vielä ollut ko. asiassa käräjäoikeuden diaaritietoihin merkittyä avustajaa. Asia tuli ilmi oikeuskanslerille tehdyn kantelun tutkinnan yhteydessä. Kantelija oli saanut asianajotoimistolta kirjeen, jossa toimisto markkinoi ko. palveluitaan hänelle.
3. Asian käsittelyssä hankittiin lausunnot Oulun käräjäoikeuden laamannilta, asianomaiselta käräjätuomarilta sekä tietosuojavaltuutetttu Reijo Aarniolta. Tietosuojavaltuutettu katsoi, että mainittuja diaaritietoja oli niiden käyttötarkoitus huomioon ottaen pyydetty suoramarkkinointitarkoituksessa. Julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa on kuitenkin nimenomaisesti säädetty, että suoramarkkinointia varten henkilötietoja voidaan luovuttaa viranomaisen henkilörekisteristä ainoastaan henkilön suostumuksella tai jos niin on erikseen erityislainsäädännössä säädetty.
4. Apulaisoikeuskansleri yhtyi päätöksessään tietosuojavaltuutetun näkemykseen. Oikeudenkäyntiä koskevat perustiedot ovat lähtökohtaisesti julkisia, mutta henkilörekisterilainsäädäntö rajoittaa henkilötietojen luovuttamista. Päätöksen mukaan käräjäoikeudella oli henkilörekisterin pitäjänä ollut epäselvyyttä henkilötietojen luovutukseen sovellettavasta lainsäädännöstä. Loppukaneettinaan apulaisoikeuskansleri totesi, että itse asiassa käräjäoikeus oli jättänyt henkilötietolain säännökset kokonaan huomioon ottamatta. Rikosasian asianomistajien tietoja käräjäoikeuden henkilörekisteristä ei olisi saanut luovuttaa. Apulaisoikeuskansleri antoi käräjäoikeudelle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä.
5. Edellä mainittu kantelija oli asianajotoimiston yhteydenoton jälkeen itse pyytänyt käräjäoikeudelta kopiot asiakirjoista, joiden mukana hänen tietonsa olivat päätyneet asianajotoimistolle. Käräjäoikeus luovutti hänelle kuitenkin vain osan pyydetystä aineistosta, sillä se katsoi, ettei ole soveliasta toimittaa useiden henkilöiden tarkkoja osoitetietoja ja henkilötunnuksia edes jutun asianomistajalle.
6. Apulaisoikeuskansleri totesi tältä osin, ettei käräjäoikeus ollut menetellyt julkisuuslain mukaisesti. Päätöksessä kiinnitettiin käräjäoikeuden huomiota julkisuuslain 14 §:n 3 momentissa säädettyihin velvoitteisiin ilmoittaa asiakirjan pyytäjälle kieltäytymisen syy, antaa hänelle tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi sekä antaa asiakirjapyyntöön tarvittaessa valituskelpoinen päätös. Käräjäoikeuden menettelyn moitittavuutta kantelijaan nähden korosti päätöksen mukaan se, että asianajotoimiston omia tarkoituksiaan varten tekemään vastaavanlaiseen tietopyyntöön käräjäoikeus oli suostunut.
7. Tapauksen valossa näyttää siltä, että käräjäoikeuksilla on julkisuuslainsäädännön tiimoilta vielä aika paljon opiskeltavaa, vaikka laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) on ollut voimassa lähes parikymmentä vuotta ja laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (370/2007) melkein 10 vuotta. Mutta ehkä tilanne ainakin Oulussa korjautuu pian, sillä siellä käräjäoikeuden uudeksi laamanniksi nimitettiin muutama kuukausi sitten Antti Savela, joka on kuulunut oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan lainsäädännön keskeisiin valmistelijoihin.
Apulaisoikeuskanslerin päätös 4.11.2016
13. KKO 2016:81. Reformatio in peius -kielto
1. Reformatio in peius -kielto on normi, joka sääntelee muutoksenhakutuomioistuimen tutkimisvallan rajoja. Kiellon mukaan muutoksenhaussa, siis valitusmenettelyssä, on voimassa pääsääntönä, että valituksenalaista tuomiota ei saa muuttaa valittajan vahingoksi eikä vastapuolen eduksi, jos viimeksi mainittu ei ole hakenut muutosta.
2. Oikeuskirjallisuudessa kiellosta käytetään toisinaan nimikettä huonontamiskielto, joka on suora käännös saksankielisestä ilmaisusta Verschlecterungsvebot; itse en pidä termiä huonontamiskielto kovin onnistuneena. Tätä nimikettä myös korkein oikeus (KKO) käyttää alla selostetussa tuomiossaan; puhun tässä yksinkertaisesti vain peius -kiellosta. Sen vastakohta on reformatio in melius -kielto, jonka mukaan tuomiota ei ole lupa muuttaa valittajan eduksi enemmälti tai muilta osin kuin tämä on vaatinut.
3. Peius -kieltoa sovellettaessa yksin valittava osapuoli voi luottaa siihen, ettei tuomio tulisi muuttumaan hänen vahingokseen, jolloin hän voi ilman mainittua vaaraa valittaa ja katsoa, saisiko hän ylemmästä instanssista aiempaa edullisemman tuomion. Siinä tapauksessa, että myös vastapuoli valittaa tai tekee vastavalituksen, reformatio in peius -kielto ei ole voimassa.
4. Peius -kiellosta ei ole Suomen laissa - vieläkään - yleistä nimenomaista säännöstä, mutta sitä noudatetaan vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella eräin poikkeuksin sekä siviili- että rikosprosessissa. Olen kirjoittanut refomatio in peius -kiellon soveltamista käsittelevän väitöskirjan, joka ilmestyi 1977. Kirjan alaotsikon mukaan kysymyksessä on tutkimus tuomioistuimen tutkimisvallan laajuudesta yksipuolisessa muutoksenhaussa erityisesti rikosprosessia silmällä pitäen.
5. Rikosasiassa reformatio in peius -kiellolla on valituksen tekemistä harkitsevan ja langettavasta tuomiosta yksin valittavan syytetyn oikeusturvan kannalta tärkeä merkitys. Kielto ei koske virallisen syyttäjän tekemää valitusta, sillä tuolloin ylempi oikeus voi muuttaa alemman tuomioistuimen tuomiota rangaistusvaatimuksen osalta syytetyn eduksi (OK 26:2.2). Syytetyn yksin valittaessa syyttäjä voi kuitenkin vastavalitusoikeutta käyttämällä estää peius -kiellon soveltamisen. Rikosasiassa on hovioikeusprosessin osalta tavallista, että syytetty valittaa rangaistuksen mittaamisesta, jolloin syyttäjä voi katsoa tarpeelliseksi saattaa myös rangaistuksen koventamista puoltavat seikat ylemmän oikeuden tutkittavaksi ja vaatia rangaistuksen muuttamista. Tähän hänelle tarjoutuu mahdollisuus vastavalituksen avulla.
6. Riita-asiassa peius -kiellon katsotaan perustuvan oikeusturvaseikkojen ohella asianosaisten määräämisperiaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuin on sidottu asianosaisten esittämiin vaatimuksiin. Kiellolla on käytännössä merkitystä osavoittotilanteessa, jolloin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet asian osittain ja heistä vain toinen hakee tuomioon muutosta.
7. Korkein oikeus antoi toissa päivänä pitkästä aikaa reformatio in peius -kieltoa riita-asiassa koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2016:81). Ratkaisu koskee kiellon soveltamista osakeyhtiön hallituksen jäsenen korvausvelvollisuutta koskevassa asiassa, jossa käräjäoikeuden tuomiosta valitti hovioikeuteen ainoastaan korvausvelvolliseksi tuomittu vastaaja A.
8. Konkurssipesä vaati käräjäoikeudessa, että A velvoitetaan yhteisvastuullisesti toisen henkilön kanssa suorittamaan konkurssipesälle 41 121,21 euroa korkoineen. Kanteen mukaan A oli yhtiön hallituksen jäsenenä vastuussa siitä, että yhtiön kirjanpito oli ollut asianmukaisesti hoidettu ja että yhtiön varoja oli käytetty liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. A oli vastoin osakeyhtiölain säännöksiä myötävaikuttanut siihen, että yhtiöstä oli jaettu varoja yhtiön vahingoksi. Kysymys oli yhtiön erityistilintarkastuksen selvittelytilille kirjatuista, pääosin luottokorttiveloituksista koostuvista eristä, joiden osalta kirjanpitoon ei ollut ollut liitetty selvitystä menojen yhteydestä liiketoimintaan.
9. A kiisti kanteen ja totesi menojen kohdistuneen yhtiön liiketoimintaan. Hän oli toiminut hallituksen jäsenenä huolellisesti. A:n mukaan vahingonkorvausta tuli joka tapauksessa sovitella.
2. Oikeuskirjallisuudessa kiellosta käytetään toisinaan nimikettä huonontamiskielto, joka on suora käännös saksankielisestä ilmaisusta Verschlecterungsvebot; itse en pidä termiä huonontamiskielto kovin onnistuneena. Tätä nimikettä myös korkein oikeus (KKO) käyttää alla selostetussa tuomiossaan; puhun tässä yksinkertaisesti vain peius -kiellosta. Sen vastakohta on reformatio in melius -kielto, jonka mukaan tuomiota ei ole lupa muuttaa valittajan eduksi enemmälti tai muilta osin kuin tämä on vaatinut.
3. Peius -kieltoa sovellettaessa yksin valittava osapuoli voi luottaa siihen, ettei tuomio tulisi muuttumaan hänen vahingokseen, jolloin hän voi ilman mainittua vaaraa valittaa ja katsoa, saisiko hän ylemmästä instanssista aiempaa edullisemman tuomion. Siinä tapauksessa, että myös vastapuoli valittaa tai tekee vastavalituksen, reformatio in peius -kielto ei ole voimassa.
4. Peius -kiellosta ei ole Suomen laissa - vieläkään - yleistä nimenomaista säännöstä, mutta sitä noudatetaan vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella eräin poikkeuksin sekä siviili- että rikosprosessissa. Olen kirjoittanut refomatio in peius -kiellon soveltamista käsittelevän väitöskirjan, joka ilmestyi 1977. Kirjan alaotsikon mukaan kysymyksessä on tutkimus tuomioistuimen tutkimisvallan laajuudesta yksipuolisessa muutoksenhaussa erityisesti rikosprosessia silmällä pitäen.
5. Rikosasiassa reformatio in peius -kiellolla on valituksen tekemistä harkitsevan ja langettavasta tuomiosta yksin valittavan syytetyn oikeusturvan kannalta tärkeä merkitys. Kielto ei koske virallisen syyttäjän tekemää valitusta, sillä tuolloin ylempi oikeus voi muuttaa alemman tuomioistuimen tuomiota rangaistusvaatimuksen osalta syytetyn eduksi (OK 26:2.2). Syytetyn yksin valittaessa syyttäjä voi kuitenkin vastavalitusoikeutta käyttämällä estää peius -kiellon soveltamisen. Rikosasiassa on hovioikeusprosessin osalta tavallista, että syytetty valittaa rangaistuksen mittaamisesta, jolloin syyttäjä voi katsoa tarpeelliseksi saattaa myös rangaistuksen koventamista puoltavat seikat ylemmän oikeuden tutkittavaksi ja vaatia rangaistuksen muuttamista. Tähän hänelle tarjoutuu mahdollisuus vastavalituksen avulla.
6. Riita-asiassa peius -kiellon katsotaan perustuvan oikeusturvaseikkojen ohella asianosaisten määräämisperiaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuin on sidottu asianosaisten esittämiin vaatimuksiin. Kiellolla on käytännössä merkitystä osavoittotilanteessa, jolloin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet asian osittain ja heistä vain toinen hakee tuomioon muutosta.
7. Korkein oikeus antoi toissa päivänä pitkästä aikaa reformatio in peius -kieltoa riita-asiassa koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2016:81). Ratkaisu koskee kiellon soveltamista osakeyhtiön hallituksen jäsenen korvausvelvollisuutta koskevassa asiassa, jossa käräjäoikeuden tuomiosta valitti hovioikeuteen ainoastaan korvausvelvolliseksi tuomittu vastaaja A.
8. Konkurssipesä vaati käräjäoikeudessa, että A velvoitetaan yhteisvastuullisesti toisen henkilön kanssa suorittamaan konkurssipesälle 41 121,21 euroa korkoineen. Kanteen mukaan A oli yhtiön hallituksen jäsenenä vastuussa siitä, että yhtiön kirjanpito oli ollut asianmukaisesti hoidettu ja että yhtiön varoja oli käytetty liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. A oli vastoin osakeyhtiölain säännöksiä myötävaikuttanut siihen, että yhtiöstä oli jaettu varoja yhtiön vahingoksi. Kysymys oli yhtiön erityistilintarkastuksen selvittelytilille kirjatuista, pääosin luottokorttiveloituksista koostuvista eristä, joiden osalta kirjanpitoon ei ollut ollut liitetty selvitystä menojen yhteydestä liiketoimintaan.
9. A kiisti kanteen ja totesi menojen kohdistuneen yhtiön liiketoimintaan. Hän oli toiminut hallituksen jäsenenä huolellisesti. A:n mukaan vahingonkorvausta tuli joka tapauksessa sovitella.
10. Helsingin käräjäoikeus totesi tuomiossaan A:n toimineen hallituksen jäsenenä tuottamuksellisesti. Vaaditusta korvaussummasta eli 41.121,21 eurosta 5.000 euron suuruinen luottokorttiveloituksiin liittyvä määrä oli käräjäoikeuden arvion mukaan kuitenkin liittynyt yhtiön liiketoimintaan. Muilta osin selvittelytilillä mainitut varat oli nostettu vastoin osakeyhtiölain säännöksiä. Korvauksen sovittelulle ei ollut perustetta. Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan asiassa aikaisemmin korvausvelvolliseksi tuomitun henkilön kanssa yhteisvastuullisesti konkurssipesälle 36 121,21 euroa korkoineen.
11. A valitti yksin tuomiosta hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja konkurssipesän kanne hylätään 2 634 euroa ylittävältä osalta. Hänen mukaansa kaikki selvittelytilin menot 2 634 euron erää lukuun ottamatta olivat olleet liiketoimintaan liittyneitä kuluja.
12. Konkurssipesä ei valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Vastauksessaan se vaati valituksen hylkäämistä ja totesi hyväksyneensä käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin 5 000 euron oli katsottu liittyneen yhtiön liiketoimintaan. Konkurssipesä katsoi tämän riittävän vastuun rajoittamiseksi.
13. Helsingin hovioikeus katsoi 27.3.2105 antamassaan tuomiossa, että asiassa oli kysymys siitä, onko A velvollinen maksamaan konkurssipesälle yhtiön varoista käytetyt 41 121,21 euroa yhteisvastuullisesti aikaisemmin maksuvelvolliseksi velvoitetun toisen hallituksen jäsenen kanssa. Vaadittu määrä koostui hovioikeuden mukaan A:n ja muiden kortinhaltijoiden luottokorttiveloituksista sekä kolmesta "Sampo-kuittaukset", "052009 ei tositetta" ja "Smart" -nimisestä erästä.
14. Hovioikeus arvioi A:n itse käyttämän luottokortin veloitusten osalta hänen vastuutaan osakeyhtiölain varojenjakoa ja -palautusvelvollisuutta koskevien säännösten pohjalta ja katsoi hänen olevan velvollinen palauttamaan maksut. Muiden henkilöiden hallussa olleiden luottokorttien veloitusten osalta hovioikeus katsoi, että A on hallituksen jäsenenä velvollinen korvaamaan huolimattomasta menettelystään aiheutuneen vahingon. Perustetta korvauksen sovittelulle ei ollut. Muiden, yhteensä 9 620,78 euron suuruisten erien osalta ei ollut esitetty selvitystä siitä, että A olisi laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteensa. Näillä perusteilla hovioikeus alensi A:n maksettavaksi tuomitun määrän 31 890,61 euroksi korkoineen.
15. A vaati KKO:ssa, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään 26 500,43 euron ylittävältä osalta. A:n mukaan käräjäoikeuden hylkäämä 5.000 euron määrä on koskenut nimenomaisesti yhtiön liiketoimintaan liittyneitä luottokorttilaskuja. Sen sijaan hovioikeudessa hylätyksi tullut 9.620,78 euron määrä on liittynyt muihin kuin luottokorttiveloituksiin. A:n mukaan hovioikeuden olisi tullut vähentää mainittu summa käräjäoikeuden tuomitsemasta määrästä eikä alkuperäisen kanteen tarkoittamasta määrästä. A:n mielestä hovioikeuden menettely on ollut selvästi virheellistä ja johtanut huonontamiskiellon, siis reformatio in peius -kiellon, vastaiseen lopputulokseen.
16. Vastauksessaan konkurssipesä vaati, että valitus tuli hylätä. Pesä katsoi, että hovioikeuden vähentämään määrään ovat sisältyneet käräjäoikeuden vähentämät 5 000 euroa. Hovioikeuden ratkaisu ei pesän mukaan ollut huonontamiskiellon vastainen.
17. KKO päätyi katsomaan, että konkurssipesän kanteessa ei ollut kyse useammasta itsenäisestä kannevaatimuksesta, vaan ainoastaan yhdestä kannevaatimuksesta. Lähinnä tällä perustella se katsoi, ettei hovioikeus ollut rikkonut huonontamiskieltoa tuomiossaan, joka oli kokonaisuutena arvioiden ollut A:lle lopputulokseltaan käräjäoikeuden tuomiota edullisempi. Hovioikeuden tuomiota ei muutettu.
Ratkaisu KKO 2016:81
18. Asiassa oli siis kysymys siitä, oliko käräjäoikeuden hylkäämää 5 000 euron suuruista erää pidettävä siten itsenäisenä, että peius -kieltoa tulisi arvioida sen osalta erikseen riippumatta siitä, että hovioikeuden ratkaisu on kokonaisuudessaan ollut A:lle edullisempi.
19. KKO:n jäsenistö katsoi, että kun mainittua käräjäoikeuden hylkäämää 5 000 euron erää ei ollut pesän kanteessa vaadittu erikseen, vaan se oli sisältynyt muiden korvauserien tavoin vaadittuun noin 41 000 euron "könttäsummaan", hovioikeus ei ollut rikkonut peius -kieltoa sillä perusteella, että se alensi A:n maksettavaksi tuomitun kokonaiskorvauksen määrää.
20. KKO:n kantaa ei voida suoranaisesti moittia virheelliseksi, vaikka asiassa olisi aivan hyvin voitu päätyä myös vastakkaiselle kannalle. Tämä käy ilmi esittelijä Ilkka Lahtisen seikkaperäisestä ja hyvin perustellusta mietinnöstä. KKO:n jäsenistön perustelut ovat suppeat ja sisältävät minusta lähinnä muodollisia näkökohtia, joita ei voida reformatio in peius -kiellon soveltamisen kannalta pitää kovin merkityksellisinä. Perusteluissa korostetaan pariin otteeseen sitä, että asiassa on ollut kysymys siitä, onko A rikkonut OYL:n säännöksiä vai onko hänen katsottava toimineen kyseisen lain velvoitteiden mukaisesti. Näin jutussa toki on ollut asian laita vaatimusten perusteiden osalta, mutta peius -kiellon soveltamisen kannalta mainituilla perusteilla ei nähdäkseni ole ratkaisevaa merkitystä silloin, kun kysymys on korvauserien määristä ja niiden muuttamisesta.
21. Vaikka kanteessa on muodollisesti ollut kysymys vain yhdestä vaatimuksesta, tuo vaatimus olisi voitu aika helposti jakaa tai erotella itsenäisiin vaatimuksiin, jotka ovat myös perustuneet useampaan itsenäiseen oikeustosisekastoon. Vaikka tätä erottelua ei tehty kanteessa, käräjäoikeus on itse asiassa menetellyt näin poimiessaan selvittelytileiltä erilleen 5 000 euron suuruisen erän, joka oli liittynyt edustuskuluina yhtiön liiketoimintaan. Sitä muodollista näkökohtaa, miten pesä oli korvausvaatimuksen kanteessa yksilöinyt tai jättänyt yksilöimättä, ei minusta voida, vaikka KKO on näin tehnyt, pitää reformatio in peius -kiellon soveltamisen kannalta ratkaiseva kriteerinä. Mainittua 5 000 euron erää ei ollut saatettu asianmukaisella tavalla hovioikeuden tutkittavaksi, vaan pesä oli päin vastoin vastauksessaan lausunut, että se hyväksyy ko. osin käräjäoikeuden ratkaisun. Näin ollen hovioikeus ei olisi saanut ottaa ko. erän osalta asiaa tutkittavaksi eikä katsoa, että A oli sen osalta korvausvelvollinen. Reformatio in peius -kieltoa voidaan siten perustellusti väittää rikotun, vaikka hovioikeus onkin kompensoinut A:n kärsimän "erätappion" alentamalla kokonaiskorvauksen määrää.
15. A vaati KKO:ssa, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään 26 500,43 euron ylittävältä osalta. A:n mukaan käräjäoikeuden hylkäämä 5.000 euron määrä on koskenut nimenomaisesti yhtiön liiketoimintaan liittyneitä luottokorttilaskuja. Sen sijaan hovioikeudessa hylätyksi tullut 9.620,78 euron määrä on liittynyt muihin kuin luottokorttiveloituksiin. A:n mukaan hovioikeuden olisi tullut vähentää mainittu summa käräjäoikeuden tuomitsemasta määrästä eikä alkuperäisen kanteen tarkoittamasta määrästä. A:n mielestä hovioikeuden menettely on ollut selvästi virheellistä ja johtanut huonontamiskiellon, siis reformatio in peius -kiellon, vastaiseen lopputulokseen.
16. Vastauksessaan konkurssipesä vaati, että valitus tuli hylätä. Pesä katsoi, että hovioikeuden vähentämään määrään ovat sisältyneet käräjäoikeuden vähentämät 5 000 euroa. Hovioikeuden ratkaisu ei pesän mukaan ollut huonontamiskiellon vastainen.
17. KKO päätyi katsomaan, että konkurssipesän kanteessa ei ollut kyse useammasta itsenäisestä kannevaatimuksesta, vaan ainoastaan yhdestä kannevaatimuksesta. Lähinnä tällä perustella se katsoi, ettei hovioikeus ollut rikkonut huonontamiskieltoa tuomiossaan, joka oli kokonaisuutena arvioiden ollut A:lle lopputulokseltaan käräjäoikeuden tuomiota edullisempi. Hovioikeuden tuomiota ei muutettu.
Ratkaisu KKO 2016:81
18. Asiassa oli siis kysymys siitä, oliko käräjäoikeuden hylkäämää 5 000 euron suuruista erää pidettävä siten itsenäisenä, että peius -kieltoa tulisi arvioida sen osalta erikseen riippumatta siitä, että hovioikeuden ratkaisu on kokonaisuudessaan ollut A:lle edullisempi.
19. KKO:n jäsenistö katsoi, että kun mainittua käräjäoikeuden hylkäämää 5 000 euron erää ei ollut pesän kanteessa vaadittu erikseen, vaan se oli sisältynyt muiden korvauserien tavoin vaadittuun noin 41 000 euron "könttäsummaan", hovioikeus ei ollut rikkonut peius -kieltoa sillä perusteella, että se alensi A:n maksettavaksi tuomitun kokonaiskorvauksen määrää.
20. KKO:n kantaa ei voida suoranaisesti moittia virheelliseksi, vaikka asiassa olisi aivan hyvin voitu päätyä myös vastakkaiselle kannalle. Tämä käy ilmi esittelijä Ilkka Lahtisen seikkaperäisestä ja hyvin perustellusta mietinnöstä. KKO:n jäsenistön perustelut ovat suppeat ja sisältävät minusta lähinnä muodollisia näkökohtia, joita ei voida reformatio in peius -kiellon soveltamisen kannalta pitää kovin merkityksellisinä. Perusteluissa korostetaan pariin otteeseen sitä, että asiassa on ollut kysymys siitä, onko A rikkonut OYL:n säännöksiä vai onko hänen katsottava toimineen kyseisen lain velvoitteiden mukaisesti. Näin jutussa toki on ollut asian laita vaatimusten perusteiden osalta, mutta peius -kiellon soveltamisen kannalta mainituilla perusteilla ei nähdäkseni ole ratkaisevaa merkitystä silloin, kun kysymys on korvauserien määristä ja niiden muuttamisesta.
21. Vaikka kanteessa on muodollisesti ollut kysymys vain yhdestä vaatimuksesta, tuo vaatimus olisi voitu aika helposti jakaa tai erotella itsenäisiin vaatimuksiin, jotka ovat myös perustuneet useampaan itsenäiseen oikeustosisekastoon. Vaikka tätä erottelua ei tehty kanteessa, käräjäoikeus on itse asiassa menetellyt näin poimiessaan selvittelytileiltä erilleen 5 000 euron suuruisen erän, joka oli liittynyt edustuskuluina yhtiön liiketoimintaan. Sitä muodollista näkökohtaa, miten pesä oli korvausvaatimuksen kanteessa yksilöinyt tai jättänyt yksilöimättä, ei minusta voida, vaikka KKO on näin tehnyt, pitää reformatio in peius -kiellon soveltamisen kannalta ratkaiseva kriteerinä. Mainittua 5 000 euron erää ei ollut saatettu asianmukaisella tavalla hovioikeuden tutkittavaksi, vaan pesä oli päin vastoin vastauksessaan lausunut, että se hyväksyy ko. osin käräjäoikeuden ratkaisun. Näin ollen hovioikeus ei olisi saanut ottaa ko. erän osalta asiaa tutkittavaksi eikä katsoa, että A oli sen osalta korvausvelvollinen. Reformatio in peius -kieltoa voidaan siten perustellusti väittää rikotun, vaikka hovioikeus onkin kompensoinut A:n kärsimän "erätappion" alentamalla kokonaiskorvauksen määrää.
torstai 17. marraskuuta 2016
12. Kolmelle tuomarille virkasyytteet
1. Eilen julkaistun tiedotteen mukaan Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on 31.10.2016 määrännyt syytteen nostettavaksi kolmea Helsingin käräjäoikeuden tuomaria ja yhtä Helsingin eli Metsälän säilöönottoyksikön virkamiestä vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyte perustuu siihen, että käräjäoikeus ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin käsittelyn järjestämiseksi säilöön otettujen ulkomaalaisten erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten johdosta.
2. Säilöönottoyksikön johtaja voi laissa säädetyillä turvallisuuteen liittyvillä perusteilla päättää, että säilöön otettu ulkomaalainen pidetään erillään muista säilöön otetuista. Tästä säädetään säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain (116/2002) 12 §:ssä. Koska päätös lisää ulkomaalaisen vapaudenriiston astetta, käräjäoikeuden on lain mukaan otettava asia käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua erillään säilyttämisen alkamisesta. Tästä puolestaan säädetään ulkomaalaislain 124 §:ssä. Käräjäoikeus käsittelee asian yhden jäsenen kokoonpanossa.3. Asiassa toimitetun esitutkinnan perusteella vuosien 2006 ja 2015 välisenä aikana säilöönottoyksiköstä oli lähetetty käräjäoikeuteen yhteensä 246 ilmoitusta erillään säilyttämisestä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ollut ryhtynyt toimenpiteisiin tuomioistuinkäsittelyn järjestämiseksi yhdessäkään tapauksessa.
4. Asia tuli tiedotteen mukaan ilmi, kun oikeusasiamies teki tarkastuksen säilöönottoyksikköön joulukuussa 2014. Oikeusasiamies määräsi maaliskuussa 2015 asian esitutkintaan, jonka toimitti Poliisihallituksen määräyksestä Hämeen poliisilaitos. Esitutkinta-aineisto saapui oikeusasiamiehen syyteharkintaan kesäkuussa 2016.
5. Syytemääräyksen ja esitutkinta-aineiston tarkempi sisältö pidetään lain nojalla salassa asian tuomioistuinkäsittelyn alkamiseen asti. Syyte nostetaan Helsingin hovioikeudessa ja sitä tulee ajamaan valtakunnansyyttäjän määräämä valtionsyyttäjä.
6. Tuomareita koskevat virkasyyteteasiat ovat Suomessa sangen harvinaisia. Kuka tahansa ei voi vaatia tuomarille rangaistusta virkarikoksesta, vaan tuomarin voi määrätä syytteeseen vain oikeuskansleri tai oikeusasiamies. Virkasyytettä ajaa valtakunnansyyttäjän tehtävään määräämä valtionsyyttäjä. Tuomarin virkasyyteforum on hovioikeus.
7. Oikeusasiamiehen julkistamassa tiedotteessa, jonka otsikkona on syytemääräys, kiinnittää huomiota mm. se, että siinä puhutaan, ei käräjätuomareista, vaan yleensä tuomareista. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että oikeusasiamiehen syytemääräys koskisi myös käräjäoikeuden päällikkötuomaria eli laamannia. Kun tekoaika ajoittuu vuosien 2006 ja 2015 väliselle ajalle, syytemääräys ei tässä tapauksessa koskisi kuitenkaan käräjäoikeuden nykyistä laamannia, vaan hänen edeltäjäänsä.
Oikeusasiamiehen syytemääräys
maanantai 14. marraskuuta 2016
11. KKO:n ratkaisuja puukartelliasiassa
1. Korkein oikeus (KKO) on antanut tänään ratkaisunsa kahteentoista eri puukartelliasiaan, joissa on kysymys kilpailunrajoituksella eli kartellilla aiheutettua vahinkoa koskevan vahingonkorvaussaatavan vanhentumisesta. Ratkaisut ovat osa laajempaa joukkokonaisuutta, joihin liittyen KKO on jo viime helmikuussa eli 29.2.2016 antanut eräiden valitusten osalta ennakkopäätöksen KKO 2016:11. Olen käsitellyt vm. ratkaisua blogikirjoituksessa nro 1006/29.2.2106.
2. KKO julkaisi uusista päätöksistään seuraavan tiedotteen:
Jutuissa oli alun perin kysymys yksityisten metsänomistajien Metsäliitto Osuuskuntaa, Stora Enso Oyj:tä ja UPM-Kymmen Oyj:tä vastaan nostamista vahingonkorvauskanteista. Metsänomistajat vaativat metsäyhtiöiltä korvauksia, koska katsoivat puun myynnistä saamiensa hintojen jääneen metsäyhtiöiden välisen kartellin vuoksi alemmiksi kuin mitä ne kilpailluilla markkinoilla olisivat olleet.
Helsingin käräjäoikeus katsoi, että vaatimukset kaikissa jutuissa olivat vanhentuneita. Hovioikeus katsoi, että vaatimukset eivät olleet miltään osin vanhentuneita, ja palautti jutut käräjäoikeuteen korvausvaatimusten käsittelyn jatkamiseksi. KKO:ssa kysymys oli pääasiassa korvausvaatimuksia koskevan viiden vuoden kanneajan ja kolmen vuoden vanhentumisajan laskemisen ajankohdista.
Nyt annetuista ratkaisuista yhdeksässä KKO katsoi helmikuussa antamansa ennakkopäätöksen tavoin, että vaatimukset eivät olleet vanhentuneita niiden puukauppojen osalta, jotka oli tehty kilpailunrajoituslain vahingonkorvausta koskevan säännöksen voimaantulon (1.10.1998) jälkeen. KKO muutti hovioikeuden päätöstä ja palautti asiat käräjäoikeuteen käsittelyn jatkamiseksi.
Kahdessa jutussa, joissa kanne oli pantu vireille myöhemmin kuin muissa jutuissa, KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja jätti asian pääasian osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan, eli hylkäsi kanteet vanhentuneina. Lopputulos oli sama yhdessä jutussa, jossa oli ollut kysymys ainoastaan ennen kilpailunrajoituslain vahingonkorvaussäännöksen voimaantuloa tehtyihin kauppoihin perustuneista vaatimuksista. KKO vapautti metsänomistajat velvollisuudesta korvata metsäyritysten oikeudenkäyntikulut. Syynä tähän oli se, että asian katsottiin olleen oikeudellisesti niin epäselvä, että metsänomistajilla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.
3. KKO 2016:11
KKO:n tiedote 29.2.2016
Blogikirjoitus nro 1006/29.2.2016 ratkaisusta KKO 2016:11
2. KKO julkaisi uusista päätöksistään seuraavan tiedotteen:
Jutuissa oli alun perin kysymys yksityisten metsänomistajien Metsäliitto Osuuskuntaa, Stora Enso Oyj:tä ja UPM-Kymmen Oyj:tä vastaan nostamista vahingonkorvauskanteista. Metsänomistajat vaativat metsäyhtiöiltä korvauksia, koska katsoivat puun myynnistä saamiensa hintojen jääneen metsäyhtiöiden välisen kartellin vuoksi alemmiksi kuin mitä ne kilpailluilla markkinoilla olisivat olleet.
Helsingin käräjäoikeus katsoi, että vaatimukset kaikissa jutuissa olivat vanhentuneita. Hovioikeus katsoi, että vaatimukset eivät olleet miltään osin vanhentuneita, ja palautti jutut käräjäoikeuteen korvausvaatimusten käsittelyn jatkamiseksi. KKO:ssa kysymys oli pääasiassa korvausvaatimuksia koskevan viiden vuoden kanneajan ja kolmen vuoden vanhentumisajan laskemisen ajankohdista.
Nyt annetuista ratkaisuista yhdeksässä KKO katsoi helmikuussa antamansa ennakkopäätöksen tavoin, että vaatimukset eivät olleet vanhentuneita niiden puukauppojen osalta, jotka oli tehty kilpailunrajoituslain vahingonkorvausta koskevan säännöksen voimaantulon (1.10.1998) jälkeen. KKO muutti hovioikeuden päätöstä ja palautti asiat käräjäoikeuteen käsittelyn jatkamiseksi.
Kahdessa jutussa, joissa kanne oli pantu vireille myöhemmin kuin muissa jutuissa, KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja jätti asian pääasian osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan, eli hylkäsi kanteet vanhentuneina. Lopputulos oli sama yhdessä jutussa, jossa oli ollut kysymys ainoastaan ennen kilpailunrajoituslain vahingonkorvaussäännöksen voimaantuloa tehtyihin kauppoihin perustuneista vaatimuksista. KKO vapautti metsänomistajat velvollisuudesta korvata metsäyritysten oikeudenkäyntikulut. Syynä tähän oli se, että asian katsottiin olleen oikeudellisesti niin epäselvä, että metsänomistajilla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.
3. KKO 2016:11
KKO:n tiedote 29.2.2016
Blogikirjoitus nro 1006/29.2.2016 ratkaisusta KKO 2016:11
perjantai 11. marraskuuta 2016
10. KKO 2015:78. Omaisuuden ositus
1. Otsikkoasiassa mainitussa tapauksessa on kysymys aviopuolisoiden omaisuuden osituksesta. A:n ja B:n avioero oli tullut vireille huhtikuussa 2010. A:lla oli ositusperusteen syntyhetkellä omistuksessaan 14 300 kappaletta Vacon Oy:n osakkeita, joista hän oli myöhemmin eli keväällä 2011 myynyt 14 110 kappaletta 626 190 euron kauppahinnasta. Hän oli maksanut kauppahinnasta myyntikuluja 2 100 euroa ja luovutusvoittoveroa 105 199,95.
2. Osakkeet otettiin osituksessa huomioon niillä myyntiajankohtana olleesta arvostaan. Tästä asianosaisten välillä ei ollut riitaa. Heillä oli erimielisyyttä siitä, saatiinko osakkeiden arvosta vähentää osakkeiden myynnistä aiheutunut luovutusvoittovero. Sinänsä siis aika yksinkertaiselta kuulostavasta asiasta.
3. Pesänjakaja hylkäsi A:n vaatimuksen veron vähentämisestä. Pohjanmaan käräjäoikeus sen sijaan katsoi, että osakkeiden arvosta tuli vähentää myyntikulujen lisäksi A:lle aiheutunut luovutusvoittovero. Vaasan hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Korkein oikeus myönsi B:lle valituluvan, ja päätyi samaan lopputulokseen kuin alemmat oikeudetkin.
KKO 2016:78
4. Aika simppeli tapaus tosiaan, mikä ilmenee myös siitä, että kaikki kolme tuomioistuinta ovat ratkaisseet asian samalla tavalla. KKO.n perusteluissa mainitaan kaikkiaan seitsemän vastaavanlaista ennakkopäätöstä. Niistä viimeisin eli ratkaisu KKO 2016:67 on annettu vain pari viikkoa aiemmin eli 20.10. 2016. Siinä katsottiin, että eläkevakuutusten takaisinostoarvot oli otettava huomioon kommandiittiyhtiön arvoa osituksessa määriteltäessä, mutta takaisinostoarvosta oli vähennettävä niihin liittyvä piilevä verovelka. Samanlainen tapaus on ratkaistu ennakkopäätöksellä KKO 1994:6.
5. Voidaan kysyä, oliko tapauksessa, jossa jo alemmat oikeudet olivat päätyneet luovutusvoittoveron vähentämiseen, tarvetta myöntää valituslupaa ja ottaa asiaa tutkittavaksi. Vaikea sanoa, ehkä oli, ehkä ei. Käytännössä vastaavanalaisia tilanteita voi sybtyä jatkossakin, mutta kyllä pesänjakajan olisi tullut jo aiemmin annettujen ennakopäätösyen perusteella tietää, miten asiassa olisi pitänyt menetellä.
6. Ratkaisuselosteessa mainitaan ne tuomarit, jotka ovat ratkaisseet asian alemmissa oikeuksissa. Sen sijaan selosteessa ei mainita pesänjakajan nimeä. Minusta olisi syytä mainita, sillä pesänjakaja on tavallaan ensimmäisen lainkäyttäjän ominaisuudessa ratkaissut puheena olevan kiistakysymyksen.
7. Pääasian osalta ratkaisussa tai selosteen otsikossa ei mainita yhtään ainoata lainkohtaa. Tämä on sangen harvinaista. Ainoa selosteessa mainittu lainkohta on OK 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohta. Se ei kuitenkaan koskea itse asiaa, vaan valitusluvan myöntämisen rajoittamista yksinomaan luovutusvoittoveron vähennyskelpoisuutta koskevaan kysymykseen.
8. Korkeimman oikeuden ratkaisu ei ole tarvinnut tässä tapauksessa perustaa lainvalmisteluasiakirjoihin, kuten ennakkopäätöksessä muutoin lähes aina tapahtuu. Tämä on oikeastaan vain helpotus, samoin kuin se, ettei ratkaisua ole jouduttu perustamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin tai ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksiin. Itse jäin myös tässä tapauksessa kaipaamaan oikeuskirjallisuuteen viittaamista esimerkiksi perustelujen kappaleen 6 kohdalla. Vaikka siinä mainitut kannanotot käyvät ilmi myös kohdassa mainituista kahdesta ennakkopäätöksestä, olisi viittaus ositusta koskevaan oikeuskirjallisuuteen ollut omiaan piristämään perustelujen yleisilmettä.
9. KKO:n kokoonpano on ollut aika lailla "vaasalaisvoittoinen", sillä sen viidestä jäsenestä kolme eli oikeusneuvokset Rajalahti, Rudanko ja Huovila ovat aiemmin olleet Vaasan hovioikeuden jäseniä. Vaasalaislähtöisenä voidaan pitää myös oikeusneuvos Pekka Koposta, sillä ennen siirtymistä valtionsyyttäjäksi hän toimi 1980-1997 Vaasan lääninhallituksen poliisitarkastajana ja lääninsyyttäjänä.
10. Ensi vuoden alusta vaasalaislähtöisten jäsenen lukumäärä kasvaa entisestään, sillä silloin oikeusneuvoksen virassa aloittaa Lena Engstrand, joka toimii nykyisin Vaasassa sijaitsevan Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarina ja aiemmin ollut hovioikeudenneuvoksena Vaasan hovioikeudessa. Voi siis sattua niin "somasti", että KKO:n viisijäsenisen kokoonpanon kaikki jäsenet ovat entisiä vaasalaisia.
11. Prosesualistien osuus kokoonpanossa on ollut vankka, sillä oikeusneuvokset Mika Huovila ja Tatu Leppänen ovat kumpikin väitelleet tohtoriksi prosessioikeuden alalta, Huovila tuomion perusteluista ja Leppänen riita-asian valmistelusta. Oikeusneuvos Rudanko puolestaan on laatinut lisensiaattitutkimuksena prosessioikeudesta eli tarkemmin sanottuna vahingon määrää koskevasta todistelusta. Vielä on syytä mainita, että OTT Tatu Leppänen toimi vuonna 2003 OTL Mika Huovilan väitöstutkimuksen virallisena vastaväittäjänä.
12. Vielä: Toimin Tatu Leppäsen virallisena vastaväittäjänä vuonna 1998 pidetyssä väitöstilaisuudessa. Jorma Rudanko oli valmistautumisensa jälkeen töissä pari vuotta Helsingin yliopiston prosessioikeuden laitoksen amanuenssina, josta poimin hänet Kauhajoen tuomiokunnan notaariksi. Sieltä Rudangon tuomarinura urkeni Vaasan hovioikeuteen ja edelleen KKO:een asti. Oikeusneuvos Hannu Rajalahti on tuttu mies, sillä hän oli pitkään käräjätuomarina Ikaalisten käräjäoikeudessa, jota itse johdin ukkotuomarina 1982-1990.
2. Osakkeet otettiin osituksessa huomioon niillä myyntiajankohtana olleesta arvostaan. Tästä asianosaisten välillä ei ollut riitaa. Heillä oli erimielisyyttä siitä, saatiinko osakkeiden arvosta vähentää osakkeiden myynnistä aiheutunut luovutusvoittovero. Sinänsä siis aika yksinkertaiselta kuulostavasta asiasta.
3. Pesänjakaja hylkäsi A:n vaatimuksen veron vähentämisestä. Pohjanmaan käräjäoikeus sen sijaan katsoi, että osakkeiden arvosta tuli vähentää myyntikulujen lisäksi A:lle aiheutunut luovutusvoittovero. Vaasan hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Korkein oikeus myönsi B:lle valituluvan, ja päätyi samaan lopputulokseen kuin alemmat oikeudetkin.
KKO 2016:78
4. Aika simppeli tapaus tosiaan, mikä ilmenee myös siitä, että kaikki kolme tuomioistuinta ovat ratkaisseet asian samalla tavalla. KKO.n perusteluissa mainitaan kaikkiaan seitsemän vastaavanlaista ennakkopäätöstä. Niistä viimeisin eli ratkaisu KKO 2016:67 on annettu vain pari viikkoa aiemmin eli 20.10. 2016. Siinä katsottiin, että eläkevakuutusten takaisinostoarvot oli otettava huomioon kommandiittiyhtiön arvoa osituksessa määriteltäessä, mutta takaisinostoarvosta oli vähennettävä niihin liittyvä piilevä verovelka. Samanlainen tapaus on ratkaistu ennakkopäätöksellä KKO 1994:6.
5. Voidaan kysyä, oliko tapauksessa, jossa jo alemmat oikeudet olivat päätyneet luovutusvoittoveron vähentämiseen, tarvetta myöntää valituslupaa ja ottaa asiaa tutkittavaksi. Vaikea sanoa, ehkä oli, ehkä ei. Käytännössä vastaavanalaisia tilanteita voi sybtyä jatkossakin, mutta kyllä pesänjakajan olisi tullut jo aiemmin annettujen ennakopäätösyen perusteella tietää, miten asiassa olisi pitänyt menetellä.
6. Ratkaisuselosteessa mainitaan ne tuomarit, jotka ovat ratkaisseet asian alemmissa oikeuksissa. Sen sijaan selosteessa ei mainita pesänjakajan nimeä. Minusta olisi syytä mainita, sillä pesänjakaja on tavallaan ensimmäisen lainkäyttäjän ominaisuudessa ratkaissut puheena olevan kiistakysymyksen.
7. Pääasian osalta ratkaisussa tai selosteen otsikossa ei mainita yhtään ainoata lainkohtaa. Tämä on sangen harvinaista. Ainoa selosteessa mainittu lainkohta on OK 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohta. Se ei kuitenkaan koskea itse asiaa, vaan valitusluvan myöntämisen rajoittamista yksinomaan luovutusvoittoveron vähennyskelpoisuutta koskevaan kysymykseen.
8. Korkeimman oikeuden ratkaisu ei ole tarvinnut tässä tapauksessa perustaa lainvalmisteluasiakirjoihin, kuten ennakkopäätöksessä muutoin lähes aina tapahtuu. Tämä on oikeastaan vain helpotus, samoin kuin se, ettei ratkaisua ole jouduttu perustamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin tai ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksiin. Itse jäin myös tässä tapauksessa kaipaamaan oikeuskirjallisuuteen viittaamista esimerkiksi perustelujen kappaleen 6 kohdalla. Vaikka siinä mainitut kannanotot käyvät ilmi myös kohdassa mainituista kahdesta ennakkopäätöksestä, olisi viittaus ositusta koskevaan oikeuskirjallisuuteen ollut omiaan piristämään perustelujen yleisilmettä.
9. KKO:n kokoonpano on ollut aika lailla "vaasalaisvoittoinen", sillä sen viidestä jäsenestä kolme eli oikeusneuvokset Rajalahti, Rudanko ja Huovila ovat aiemmin olleet Vaasan hovioikeuden jäseniä. Vaasalaislähtöisenä voidaan pitää myös oikeusneuvos Pekka Koposta, sillä ennen siirtymistä valtionsyyttäjäksi hän toimi 1980-1997 Vaasan lääninhallituksen poliisitarkastajana ja lääninsyyttäjänä.
10. Ensi vuoden alusta vaasalaislähtöisten jäsenen lukumäärä kasvaa entisestään, sillä silloin oikeusneuvoksen virassa aloittaa Lena Engstrand, joka toimii nykyisin Vaasassa sijaitsevan Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarina ja aiemmin ollut hovioikeudenneuvoksena Vaasan hovioikeudessa. Voi siis sattua niin "somasti", että KKO:n viisijäsenisen kokoonpanon kaikki jäsenet ovat entisiä vaasalaisia.
11. Prosesualistien osuus kokoonpanossa on ollut vankka, sillä oikeusneuvokset Mika Huovila ja Tatu Leppänen ovat kumpikin väitelleet tohtoriksi prosessioikeuden alalta, Huovila tuomion perusteluista ja Leppänen riita-asian valmistelusta. Oikeusneuvos Rudanko puolestaan on laatinut lisensiaattitutkimuksena prosessioikeudesta eli tarkemmin sanottuna vahingon määrää koskevasta todistelusta. Vielä on syytä mainita, että OTT Tatu Leppänen toimi vuonna 2003 OTL Mika Huovilan väitöstutkimuksen virallisena vastaväittäjänä.
12. Vielä: Toimin Tatu Leppäsen virallisena vastaväittäjänä vuonna 1998 pidetyssä väitöstilaisuudessa. Jorma Rudanko oli valmistautumisensa jälkeen töissä pari vuotta Helsingin yliopiston prosessioikeuden laitoksen amanuenssina, josta poimin hänet Kauhajoen tuomiokunnan notaariksi. Sieltä Rudangon tuomarinura urkeni Vaasan hovioikeuteen ja edelleen KKO:een asti. Oikeusneuvos Hannu Rajalahti on tuttu mies, sillä hän oli pitkään käräjätuomarina Ikaalisten käräjäoikeudessa, jota itse johdin ukkotuomarina 1982-1990.
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
9. KKO hylkäsi Anneli Auerin purkuhakemuksen
1. Korkein oikeus tiedotti tänään hylänneensä Anneli Auerin purkuhakemuksen, jonka tämä teki viime toukokuussa Turun hovioikeuden 27.6.2013 antamasta tuomiosta. Ratkaisu koskee mm. Auerin syyyksi luettuja seksuaali- ja väkivaltarikoksia.
2. Tiedote kuuluu näin:
Korkein oikeus (KKO) on hylännyt hakemuksen, jolla Anneli Auer haki Turun hovioikeuden antaman tuomion purkamista. Hovioikeus tuomitsi Auerin kesäkuussa 2013 yhteensä 7 vuoden ja 6 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistuksen seksuaalirikoksista ja eräistä muista rikoksista.
Purkuhakemuksessaan Auer vetosi muun ohella kahteen uuteen asiantuntijalausuntoon, uuteen lääkärinlausuntoon sekä Vaasan hovioikeuden vapauttavaan tuomioon Ulvilan murhajutussa. Uusissa asiantuntijalausunnoissa oli kyse rikoksen uhrien kertomusten uskottavuuden arvioinnista ja vähäiseltä osin heitä koskevista lääketieteellisistä löydöksistä. Hakemuksen mukaan kysymyksessä oli sellainen oikeudenkäyntiaineisto, johon aikaisemmin ei ollut vedottu ja joka oikeudenkäynnissä esitettynä olisi todennäköisesti johtanut syytteiden hylkäämiseen.
KKO toteaa tänään antamassaan päätöksessä, että lausunnoissa ei ole esitetty sellaisia olennaisia uusia seikkoja, joita ei olisi käsitelty jo aiemmassa oikeudenkäynnissä. Myöskään murhajutussa annettua Vaasan hovioikeuden tuomiota, joka koski eri tekoa ja eri tapahtuma-aikaa, ei katsottu sellaiseksi uudeksi selvitykseksi, jonka perusteella seksuaalirikostuomio voitaisiin purkaa.
Turun hovioikeuden seksuaalirikoksia koskeva tuomio tuli lainvoimaiseksi kesäkuussa 2014, kun KKO hylkäsi sitä koskeneen Auerin valituslupahakemuksen. Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi, ja niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin painavin perustein.
3. Korkein oikeus ei ole julkaissut päätöstään, mikä tarkoittaa sitä, ettei ratkaisua ole tarkoitettu ennakkopäätökseksi (prejudikaatiksi). Tähän ei olisi ollut aihetta, sillä päätös, jonka KKO:n kirjaamo on ystävällisesti minulle lähettänyt, on perusteltu aika niukasti ja yleisluontoisesti.
4. KKO käsitteli Auerin hakemuksen kolmijäsenisessä kokoonpanossa, johon kuuluivat rangijärjestyksessä lueteltuna oikeusneuvokset Tuomo Antila, Päivi Hirvelä ja Tatu Leppänen. Asian esittelijänä toimi ma. oikeussihteeri Tiina-Liisa Autio. Kysymyksessä on eräänlainen "nuorisojaosto", sillä siihen on koottu kolme viimeksi KKO:een nimitettyä oikeusneuvosta. Tatu Leppänen aloitti KKO:n jäsenenä vasta viime syyskuun alussa eli kaksi kuukautta sitten. Hänen työpöydälleen "lätkäistiin" siis heti hyvin merkittävän tapauksen asiakirjat. Päivi Hirvelä, joka on entinen EIT-tuomari, aloitti oikeusnevoksena kuluvan vuoden alussa. Kokoonpanon puheenjohtajana toiminut Tuomo Antila nimitettiin jäsenen virkaan 1.9.2015 lukien. Hirvelä ja Leppänen ovat oikeustieteen tohtoreita - molemmat ovat muuten väitelleet prosessioikeudesta (allekirjoittanut toimi 1998 Tattu Leppäsen väitöksen virallisena vastaväittäjänä) - ja Antila oikeustieteen lisensiaatti.
5. Miksi asia annettiin kolmen nuorimman jäsenen ratkaistavaksi? Ilmeisesti siksi, että lähes kaikki muut KKO:n jäsenet ovat ennättäneet jo puuhailla ainakin kolmessa muussa asiassa Anneli Auerin KKO:lle aiemmin tekemien valituslupahakemusten ja valitusten parissa. Mahdolliset esteellisyysväitteet on haluttu torjua jo ennakolta antamalla purkuhakemuksen käsittely sellaisten uusille jäsenille, jotka eivät ole aikaisemmin "sotkeutuneet" millään tavalla Auerin asioiden käsittelyyn.
7. KKO:n päätöksessä lausutaan seuraavaa:
Anneli Orvokki Auer on tuomittu Turun hovioikeuden 27.6.2013 antamalla tuomiolla nro 1337 seksuaalirikoksista ja eräistä muista rikoksista yhteiseen 7 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeuden tuomio tuli lainvoimaiseksi, kun Korkein oikeus hylkäsi päätöksellään 11.6.2014 nro 1261 Auerin valituslupahakemuksen.
Auer on 26.5.2016 Korkeimpaan oikeuteen saapuneessa kirjelmässä vaatinut, että hovioikeuden tuomio puretaan. Auer on hakemuksessaan vedonnut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohtaan.
Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi. Niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin painavin perustein. Rikostuomion purkamisen edellytyksistä syytetyn eduksi on säädetty oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ssä. Harkittavaksi voi nyt tulla Auerin hakemuksen perusteella pykälän 3 kohta.
Kyseisen lainkohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen.
Lainkohdassa mainitulla uudella seikalla tai todisteella tarkoitetaan oikeuskäytännön mukaan sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, johon ei ole asiassa vedottu aikaisemmin ja jolla voi olla säännöksessä lausuttu merkitys jutun ratkaisun kannalta. Kysymys on sellaisesta aikaisemmin esittämättömästä selvityksestä, joka aikanaan oikeudenkäynnissä esitettynä olisi luultavasti johtanut asiassa vastaajan kannalta lievempään lopputulokseen.
Auer on hakemuksessaan vedonnut muun ohella kahteen uuteen asiantuntijalausuntoon, uuteen lääkärinlausuntoon sekä Vaasan hovioikeuden tuomioon 19.2.2015 nro 15/107766 niin sanotussa Ulvilan murhajutussa.
Purkuhakemuksessa tarkoitetussa asiassa keskeisin näyttö rikoksista ovat olleet somaattisten löydösten ohella asianomistajien videoidut kertomukset tapahtuneesta. Käräjäoikeudella ja hovioikeudella on ollut käytettävissään myös Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön lausuntoja sekä oikeuspsykologisia asiantuntijalausuntoja. Korkein oikeus toteaa, että nämä ovat olleet asiassa tärkeitä todisteita, mutta kuitenkin vain apukeinoja asianomistajien kertomusten luotettavuutta arvioitaessa. Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on perustunut laajaan oikeudenkäyntiaineistoon ja ollut perusteellinen, ja annetuissa tuomioissa on otettu huolellisesti kantaa puolustuksen esittämään vastatodisteluun koskien asianomistajien kertomusten arviointia.
Auerin purkuhakemuksensa liitteinä toimittamissa kahdessa uudessa asiantuntijalausunnossa on kyse asianomistajien kertomusten uskottavuuden arvioinnista ja vähäiseltä osin myös heitä koskevista lääketieteellisistä löydöksistä. Korkein oikeus toteaa, etteivät lausunnot sisällä asiallisesti merkityksellisiä uusia seikkoja verrattuna asian aikaisempaan käsittelyyn, koska lausunnoissa esiintuotuja asioita on käsitelty jo aikanaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioissa. Myöskään uudessa 15.3.2016 annetussa lääkärinlausunnossa esitetty selvitys ei olennaisesti poikkea aikaisemmin esillä olleesta oikeudenkäyntiaineistosta.
Mitä tulee purkuhakemuksessa vedottuun Vaasan hovioikeuden 19.2.2015 antamaan tuomioon, Korkein oikeus toteaa, että siinä on ollut kysymys eri teosta ja eri tapahtuma-ajasta. Oikeuskäytännössä on lisäksi vakiintuneesti katsottu, ettei uusi tuomio ole oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka.
Korkein oikeus katsoo, ettei Auerin hakemuksen tueksi ole esitetty sellaisia uusia seikkoja tai todisteita, joiden esittäminen oikeudenkäynnissä todennäköisesti olisi johtanut syytteiden hylkäämiseen. Auerin hakemuksessa ei ole vedottu myöskään sellaiseen uuteen selvitykseen, jonka esittäminen olisi todennäköisesti johtanut lievempien rangaistussäännösten soveltamiseen tai johon nähden olisi erittäin painavia syitä saattaa syyllisyyskysymys uudelleen harkittavaksi. Sen vuoksi Korkein oikeus hylkää hakemuksen.
8. Tää korutont´on kertomaa, tekisi mieli sanoa. Perustelut ovat todella yleisluontoisia ja samalla jotenkin Auerin hakemusta vähätteleviä, torjuvia ja jopa hieman ärtyisän tuntuisia. Syntyy vaikutelma, että ratkaisukokoonpano on halunnut päästä asiasta eroon mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Hovioikeuden tuomion purkaminen olisi luultavasti ollut KKO:lle jonkinlainen kauhistus, siltä vaikuttaa. Jos hovioikeuden tuomio olisi purettu, olisi vaarana näet ollut, että hoivoikeuden uuden tuomion jälkeen tapaus olisi todennäköisesti tullut uuden valituslupahakemuksen ja valituksen muodossa jälleen KKO:een. Tähän nähden on sinänsä ymmärrettävää, että purkuinstanssi on halunnut "tappaa" eli hylätä Auerin hakemuksen mahdollisimman pian. Ei mikään ihme, että Anneli Auer sanoi ratkaisun kuultuaan olevansa hyvin pettynyt ja järkyttynyt. Hän sanoo joutuneensa oikeusmurhan uhriksi. Auer on yhdessä asianajaja Juha Mannerin kanssa julkaissut tänään oman lyhyen tiedotteen asiasta.
9. Ovatko "kolmen koplan" KKO:ssa muodostaneet oikeusneuvokset ehtineet todella näin lyhyessä ajassa - purkuhakemushan toimitettiin KKO:lle vasta toukokuun lopussa ja välissä ovat olleet myös kesälomat ja kokoonpanon nuorin jäsen aloitti KKO:ssa vasta syyskuun alusta - perehtyä riittävän huolellisesti asiaan, purkuhakemukseen ja sen yhteydessä KKO:lle toimitettuihin kahden ulkomaisen psykologi-professorin asiantuntijalausuntoihin, uuteen lääkärintodistukseen, hovoikeuden tuomioon jne. Jos ovat, niin kovin ovat tehokkaita! Jos he tulevat paneutumaan samanlaisella intensiivisyydellä muihinkin KKO:ssa esille tuleviin asioihin, niin valittelut KKO:ta (muka) rasittavista jutturuuhkista ja vaikeista asioista ovat pian turhaa puhetta!
10. KKO:n "tyrmäysisku" Auerin hakemukselle lävähtää pöytään heti päätöksen alussa, tavallaan siis "kättelyssä". Oikeusneuvokset näet julistavat hieman mahtipontiseen sävyyn, että "lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi" ja että "niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin painavin perustein". Näin toki on, mutta samaan hengenvetoon olisi ollut tasapuolisuuden vuoksi syytä todeta, että lainvoiman saanut tuomio voidaan lain mukaan purkaa paljon helpommin syytetyn tai tuomitun eduksi kuin hänen vahingokseen. Nyt päätöksestä saattaa jäädä helposti sellainen vaikutelma, ettei KKO ole halunnut tehdä eroa näiden kahden sangen erilaisen tilanteen välille.
11. Parin kolmen kappaleen verran oikeusneuvokset selostavat asianmukaisesti tuomionpurun edellyksiä. Tässä tapauksessa kysymykseen tuli OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa mainittu tilanne, sillä purkuhakemuksen tueksi vedottiin sellaiseen uuteen seikkaan tai todisteeseen, jonka esittäminen oikeudenkäynnissä todennäköisesti olisi voinut johtaa syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi tullut soveltaa lievempiä rangaistussäännöksiä.
12. Kuten sanottu, hakemuksessa on vedottu mm. kahteen uuteen asiantuntijalausuntoon ja uuteen lääkärintodistukseen, joita KKO ei ole perusteluissaan tarkemmin yksilöinyt. Muistelen Auerin purkuhakemuksen jättämisen yhteydessä olleen puhetta siitä, että kyseiset lausunnot olisivat kahden ulkomaisen psykologian professorin antamia ja niissä kummassakin olisi pidetty selvänä, että Anneli Auerin kolmen nuorimman lapsen kertomukset seksuaali- ym. rikoksista ovat hyvin epäluotettavia tai ettei niitä voida pitää uskottavina, vaan niissä olisi kyse vain jonkinlaisista valemuistoista. Tähän nähden KKO:n ratkaisukokoonpanon tapa jotenkin vähätellä kyseisten lausuntojen merkitystä ("vain apukeinoja" jne.) tuntuu hieman erikoiselta. KKO ei pohdi ko. lausuntojen näyttöarvoa, vaan ryhtyy sen sijaan puolustelemaan oikeudenkäynnissä esitettyjä syytettä tukevia asiantuntijalausuntoja ja kehuskelemaan oikeudenkäynnin perusteellisuutta ja hovioikeuden perustelujen tasapuolisuutta. Auerilla ja hänen puolustuksellaan on ollut näistä asioista päinvastainen käsitys.
13. Auerin tiedotteessa ihmetellään erityisesti sitä, ettei tuomiota ole purettu edes Auerin nyt jo täysi-ikäiseksi tulleen vanhimman tyttären Amanda Lahden osalta, vaikka tämä on alusta lähtien kertonut, ettei hänen ole kohdistettu seksuaalista tai muutakaan väkivaltaa. Tiedotteen mukaan Amanda oli toimittanut purkuhakemuksen yhteydessä asiaa koskevan oman pyyntönsä. Tältä osin KKO:lle toimitettiin myös uuttaa lääketieteellistä näyttöä.
14. Auer kertoo tiedotteessaan olevansa hämmästynyt myös KKO:n tulkinnasta, jonka mukaan purkuhakemukseen ei olisi sisältynyt merkittävää uutta näyttöä, jota ei olisi käsitelty aikaisemmin oikeudenkäynnissä. Auer sanoo, ettei Turun hovioikeus ollut huomioinut puolustuksen sille toimittamaa lasten kertomusten luotettavuuteen liittyvää asiantuntijatodistelua käytännöllisesti katsoen lainkaan eikä tuomio tämän vuoksi perustunut tieteenalan yleisesti hyväksytyille perusperiaatteille, vaan oli monessa kohdassa niiden vastaista. Tiedotteessa todetaan, että niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin asiantuntijoiden mukaan murha- ja tämä ns. serijuttu olisi nimenomaan tullut arvioida yhtenä kokonaisuutena, mutta sitä ei päästä tekemään korkeimman oikeuden hylättyä purkuhakemuksen. Auer sanoo uskovansa, että tuomio tullaan purkamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja irtaantuneet nykyisestä kasvuympäristöstään.
15. KKO:n päätöksessä sanotaan, etteivät Auerin hakemuksensa tueksi esittämät asiantuntijalausunnot sisällä asiallisesti merkityksellisiä uusia seikkoja verrattuna asian aikaisempaan käsittelyyn, koska lausunnoissa esiintuotuja asioita on käsitelty jo aikanaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioissa. Samanlaista kritiikkiä päätöksessä esitetään myös uuden lääkärinlausunnon johdosta.
16. Purkuedellytyksiä koskevassa OK 31 luvun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa mainitaan uuden seikan lisäksi myös uusi todiste, jota ei ole aikaisemmin esitetty. Minusta on yllättävää, että KKO on pitänyt Auerin esiintuomia uusia lausuntoja yksinomaan uusina seikkoina, muttei lausu mitään näiden lausuntojen merkityksestä uusina todisteina. Käsitykseni mukaan purkuhakemuksessa ei ole edes vedottu ko. lausuntoihin uusina seikkoina eli em. lainkohdassa tarkoitettuina oikeustosiseikkoina, vaan nimenomaisesti uusina todisteina. Lausunnoilla on pyritty horjuttumaan keskeisten todisteiden eli asianomistajina olleiden kolmen lapsen kertomusten todistusarvoa ja uskottavuutta ja luotettavuutta. Outoa, että päätöksessä on tämä asia sivuutettu tyystin.
17. KKO:n päätöksessä vähätellään asiantuntijalausuntojen merkitystä asiassa, sillä sen mukaan lausunnot ovat vain apukeinoja asianomistajien kertomusten luotettavuutta arvioitaessa. Mutta samanlaisia "apukeinoja" ovat olleet myös oikeudenkäynnissä esitetyt asiantuntijalausunnot. Jostakin syystä, jota hovioikeuden tuomiossa ei ilmeisesti ole kerrottu, hovioikeus on uskonut yksinomaan syytettä ja lasten kertomusten uskottavuutta tukevien asiantuntijoiden lausuntoja, mutta jättänyt sen sijaan huomioon ottamatta niiden pätevien asiantuntijoiden lausunnot, joissa lasten kertomuksia on pidetty epäuskottavina valemuistoina.
18. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on katsottu, että OK 31 luvun 8 §: 1 momentin 3 kohdassa mainittu todiste voi tarkoittaa myös uutta todistustosiseikkaa. Myös ns. apufaktat, joiksi KKO on kahden ulkomaisen asiantuntijan lausunnot ilmeisesti luokitellut, voivat olla purkuperusteena. Mikään ei estäne asianosaista tarjoamasta purkumenettelyssä uudeksi todisteeksi uutta asiantuntijan lausuntoa. Asiantuntijoiden lausunnoilla on ollut tässä ns. serijutussa ratkaisevan tärkeä merkitys. Jos osapuolten hankkimat lausunnot ovat, kuten nyt on tapahtunut, täysin ristiriidassa keskenään, on rangaistukseen tuomitun syytetyn saatava vedota purkuperusteena uusien asiantuntijoiden antamiin lausuntoihin. Näin varsinkin siinä tapauksessa, että tuomioistuin, kuten tässä tapauksessa hovioikeus, ei ole perusteluissaan ilmoittanut, miksi se on ottanut ratkaisussaan huomioon ainoastaan syytettä ja lasten kertomusten uskottavuutta tukevat lausunnot, mutta sivuuttanut eri suuntaan puhuvat puolustuksen kuulemien asiantuntijoiden lausunnot.
19. Mitä tuli purkuhakemuksessa vedottuun Vaasan hovioikeuden Ulvilan murhajutussa 19.2.2015 antamaan vapauttavaan tuomioon, KKO katsoi, että tuossa tuomiossa on ollut kysymys eri teosta ja eri tapahtuma-ajasta. Oikeuskäytännössä on KKO:n mukaan lisäksi vakiintuneesti katsottu, ettei uusi tuomio ole OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka.
20. Ensinnäkin on syytä todeta, että purkuhakemuksessa tuskin on vedottu Vaasan hovioikeuden sanottuun tuomioon, joka perustelut käsittvät monta kymmentä sivua, kokonaisuudessaan, vaan siihen on vedottu siltä osin, kuin hovioikeus on perusteluissaan arvioinut Anneli Auerin ja Jukka Lahden lasten todistelutarkoituksessa antamia kertomuksia surma-ajankohdan tapahtuista rikospaikalla. Mainittuja lapsia on kuultu todistelutarkoituksessa myös seri-jutussa, jossa annetut käräjäoikeuden ja hovioikeuden langettavat kertomukset perustuvat pääosin mainittujen lesten kertomuksiin. Vaikka näissä kahdesa tapauksessa onkin kyse eri teoista ja tapahtuma-ajoista, niillä on ollut selkeä ja vieläpä tärkeä liityntä keskenään sikäli, että molemmissa tapauksissa tuomioistuimet ovat joutuneet ottamaan avaintodisteina kantaa samojen lasten kertomuksiin.
21. Tämän tärkeän liittymäkohdan KKO on päätöksessään valitettavasti sivuuttanut. Se, ettei Auerin kolmen nuorimman lapsen kertomuksia voitu Ulvilan tapauksen osalta pitää uskottavina ja luotettavina, käy lopullisesti ilmi Vaasan hovioikeuden murhajutun ns. toisella kierroksella 19.2.2015 antaman tuomion perusteluista. Tämä näytön arviointi on sellainen uusi seikka, jota tuomionpurun edellytyksiä koskevassa OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitetaan. Siitä, että mainittujen lasten kertomukset ovat myös seri-jutussa käsiteltyjen tapausten osalta perustuneet samanlaisiin valemuistoihin ja kuvitelmiin, on purkuhakemuksessa tuotu uusina todisteina esiin kahden kansainvälisesti tunnetun asiantuntijan yhtäpitävät lausunnot. Nämä kohdat eli Vaasan hovioikeuden asianmukainen näytön arviointi ja uudet asiantuntijalausunnot, ovat minusta sellaisia uusia seikkoja ja todisteita, joiden johdosta olisi ollut selvästi olemassa OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdan ns. lisäsäännöksessä tarkoitettuja erittäin painavia syitä saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys siitä, onko Anneli Auer syyllistynyt niihin rikollisiin tekoihin, jotka Turun hovioikeus on hänen syykseen lukenut.
22. KKO on vedonnut perusteluissaan siihen, että oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei uusi tuomio ole OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka. Tältä osin olisin kyllä odottanut tarkempia perusteltuja. Mainittu lause on ylimalkainen ja jopa hieman ylimielisen tuntuinen. Jos kyse on todella täysin vakiintuneesta käytännöstä, niin KKO:lta olisi tuskin mennyt minuuttia tai paria kauemmin kaivaa esiin nuo ratkaisut, joista sanottu käytäntö ilmenisi, ja merkitä ratkaisujen numerot vaikka sulkumerkeill varustettuna päätöksen perusteluihin.
23. KKO on kahdessa julkaistussa ratkaisussaan (KKO 1998:30 ja 2015:68) katsonut, ettei laissa mainittuna uutena seikkana purkua haettaesa voida pitää yksinomaan uutta eli myöhemmin annettua toista tuomiota. On kuitenkin syytä huomata, että kummassakin näissä ratkaisuissa on ollut kysymys siitä, että saman rikoksen toista osallista eli esimerkiksi avunantajaa tai rikoskumppania koskevan lainvoiman saaneen tuomion purkaminen ei pääsääntöisesti voi perusua siihen, että muutosta hakeneen toisen osallisen kohdalla ylempi tuomioistuin on arvioinut näyttöä eri tavalla ja hylännyt häntä koskevan syytteen.
24. Mainittu käytäntö ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut. Kuten ratkaisun KKO 2015:68 perusteluissa (kohta14) todetaan, KKO on kahdessa julkaisemattomassa ratkaisussaan katsonut, että lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio voi tietyissä tilanteissa olla OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka. Ratkaisu KKO 2015:68 ei ole myöskään yksimielinen, sillä eri mieltä ollut jäsen (oikeusneuvos Rudanko) on hyväksynyt esittelijän mietinnön, jonka mukaan rikoksen päätekijän osalta annettu uusi vapauttava tuomio muodosti sellaisen uuden seikan, jonka perusteella ko. rikoksen kahden avunantajan osalta lainvoiman saanut tuomio voitiin purkaa.
25. KKO:n ilmaisu vakintuneesta oikeuskäytännöstä on siten epätarkka. Voidaan korkeintaan sanoa, että uusi tuomio ei yleensä tai pääsääntöisesti ole tai muodosta OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettua uutta seikkaa. Poikeuksia siis on olemassa ja kysymys on ratkaistava tapaus taaukselta. Nyt esillä olevassa tapauksessa tilanne on sangen erilainen kuin edellä mainituissa ratkaisuissa KKO 1998:30 ja 2015:68 selostetuissa tapauksissa. Uudessa eli Vaasan hovoikeuden antamassa tuomiossa olevassa näytön arvioinnissa lasten kertomuksia ei ole pidetty uskottavina ja luotettavina, kun taas purun kohteena olevassa Turun hovioikeuden tuomiossa näiden kertomuksia on pidetty uskottavina, vaikka puolustuksen kuulemat asiantuntijat ovat olleet asiasta täysin toista mieltä. Lasten kertomusten uskottavuutta on siis arvioitu kahdessa ylioikeuden tuomiossa eri tavalla. Purkuhakemukseen llitettyjen uusien asiantuntijoiden lausunnot tukevat vahvasti kertomusten epäuskottavuutta koskevaa käsitystä.
2. Tiedote kuuluu näin:
Korkein oikeus (KKO) on hylännyt hakemuksen, jolla Anneli Auer haki Turun hovioikeuden antaman tuomion purkamista. Hovioikeus tuomitsi Auerin kesäkuussa 2013 yhteensä 7 vuoden ja 6 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistuksen seksuaalirikoksista ja eräistä muista rikoksista.
Purkuhakemuksessaan Auer vetosi muun ohella kahteen uuteen asiantuntijalausuntoon, uuteen lääkärinlausuntoon sekä Vaasan hovioikeuden vapauttavaan tuomioon Ulvilan murhajutussa. Uusissa asiantuntijalausunnoissa oli kyse rikoksen uhrien kertomusten uskottavuuden arvioinnista ja vähäiseltä osin heitä koskevista lääketieteellisistä löydöksistä. Hakemuksen mukaan kysymyksessä oli sellainen oikeudenkäyntiaineisto, johon aikaisemmin ei ollut vedottu ja joka oikeudenkäynnissä esitettynä olisi todennäköisesti johtanut syytteiden hylkäämiseen.
KKO toteaa tänään antamassaan päätöksessä, että lausunnoissa ei ole esitetty sellaisia olennaisia uusia seikkoja, joita ei olisi käsitelty jo aiemmassa oikeudenkäynnissä. Myöskään murhajutussa annettua Vaasan hovioikeuden tuomiota, joka koski eri tekoa ja eri tapahtuma-aikaa, ei katsottu sellaiseksi uudeksi selvitykseksi, jonka perusteella seksuaalirikostuomio voitaisiin purkaa.
Turun hovioikeuden seksuaalirikoksia koskeva tuomio tuli lainvoimaiseksi kesäkuussa 2014, kun KKO hylkäsi sitä koskeneen Auerin valituslupahakemuksen. Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi, ja niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin painavin perustein.
3. Korkein oikeus ei ole julkaissut päätöstään, mikä tarkoittaa sitä, ettei ratkaisua ole tarkoitettu ennakkopäätökseksi (prejudikaatiksi). Tähän ei olisi ollut aihetta, sillä päätös, jonka KKO:n kirjaamo on ystävällisesti minulle lähettänyt, on perusteltu aika niukasti ja yleisluontoisesti.
4. KKO käsitteli Auerin hakemuksen kolmijäsenisessä kokoonpanossa, johon kuuluivat rangijärjestyksessä lueteltuna oikeusneuvokset Tuomo Antila, Päivi Hirvelä ja Tatu Leppänen. Asian esittelijänä toimi ma. oikeussihteeri Tiina-Liisa Autio. Kysymyksessä on eräänlainen "nuorisojaosto", sillä siihen on koottu kolme viimeksi KKO:een nimitettyä oikeusneuvosta. Tatu Leppänen aloitti KKO:n jäsenenä vasta viime syyskuun alussa eli kaksi kuukautta sitten. Hänen työpöydälleen "lätkäistiin" siis heti hyvin merkittävän tapauksen asiakirjat. Päivi Hirvelä, joka on entinen EIT-tuomari, aloitti oikeusnevoksena kuluvan vuoden alussa. Kokoonpanon puheenjohtajana toiminut Tuomo Antila nimitettiin jäsenen virkaan 1.9.2015 lukien. Hirvelä ja Leppänen ovat oikeustieteen tohtoreita - molemmat ovat muuten väitelleet prosessioikeudesta (allekirjoittanut toimi 1998 Tattu Leppäsen väitöksen virallisena vastaväittäjänä) - ja Antila oikeustieteen lisensiaatti.
5. Miksi asia annettiin kolmen nuorimman jäsenen ratkaistavaksi? Ilmeisesti siksi, että lähes kaikki muut KKO:n jäsenet ovat ennättäneet jo puuhailla ainakin kolmessa muussa asiassa Anneli Auerin KKO:lle aiemmin tekemien valituslupahakemusten ja valitusten parissa. Mahdolliset esteellisyysväitteet on haluttu torjua jo ennakolta antamalla purkuhakemuksen käsittely sellaisten uusille jäsenille, jotka eivät ole aikaisemmin "sotkeutuneet" millään tavalla Auerin asioiden käsittelyyn.
7. KKO:n päätöksessä lausutaan seuraavaa:
Anneli Orvokki Auer on tuomittu Turun hovioikeuden 27.6.2013 antamalla tuomiolla nro 1337 seksuaalirikoksista ja eräistä muista rikoksista yhteiseen 7 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeuden tuomio tuli lainvoimaiseksi, kun Korkein oikeus hylkäsi päätöksellään 11.6.2014 nro 1261 Auerin valituslupahakemuksen.
Auer on 26.5.2016 Korkeimpaan oikeuteen saapuneessa kirjelmässä vaatinut, että hovioikeuden tuomio puretaan. Auer on hakemuksessaan vedonnut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohtaan.
Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi. Niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin painavin perustein. Rikostuomion purkamisen edellytyksistä syytetyn eduksi on säädetty oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ssä. Harkittavaksi voi nyt tulla Auerin hakemuksen perusteella pykälän 3 kohta.
Kyseisen lainkohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen.
Lainkohdassa mainitulla uudella seikalla tai todisteella tarkoitetaan oikeuskäytännön mukaan sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, johon ei ole asiassa vedottu aikaisemmin ja jolla voi olla säännöksessä lausuttu merkitys jutun ratkaisun kannalta. Kysymys on sellaisesta aikaisemmin esittämättömästä selvityksestä, joka aikanaan oikeudenkäynnissä esitettynä olisi luultavasti johtanut asiassa vastaajan kannalta lievempään lopputulokseen.
Auer on hakemuksessaan vedonnut muun ohella kahteen uuteen asiantuntijalausuntoon, uuteen lääkärinlausuntoon sekä Vaasan hovioikeuden tuomioon 19.2.2015 nro 15/107766 niin sanotussa Ulvilan murhajutussa.
Purkuhakemuksessa tarkoitetussa asiassa keskeisin näyttö rikoksista ovat olleet somaattisten löydösten ohella asianomistajien videoidut kertomukset tapahtuneesta. Käräjäoikeudella ja hovioikeudella on ollut käytettävissään myös Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön lausuntoja sekä oikeuspsykologisia asiantuntijalausuntoja. Korkein oikeus toteaa, että nämä ovat olleet asiassa tärkeitä todisteita, mutta kuitenkin vain apukeinoja asianomistajien kertomusten luotettavuutta arvioitaessa. Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on perustunut laajaan oikeudenkäyntiaineistoon ja ollut perusteellinen, ja annetuissa tuomioissa on otettu huolellisesti kantaa puolustuksen esittämään vastatodisteluun koskien asianomistajien kertomusten arviointia.
Auerin purkuhakemuksensa liitteinä toimittamissa kahdessa uudessa asiantuntijalausunnossa on kyse asianomistajien kertomusten uskottavuuden arvioinnista ja vähäiseltä osin myös heitä koskevista lääketieteellisistä löydöksistä. Korkein oikeus toteaa, etteivät lausunnot sisällä asiallisesti merkityksellisiä uusia seikkoja verrattuna asian aikaisempaan käsittelyyn, koska lausunnoissa esiintuotuja asioita on käsitelty jo aikanaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioissa. Myöskään uudessa 15.3.2016 annetussa lääkärinlausunnossa esitetty selvitys ei olennaisesti poikkea aikaisemmin esillä olleesta oikeudenkäyntiaineistosta.
Mitä tulee purkuhakemuksessa vedottuun Vaasan hovioikeuden 19.2.2015 antamaan tuomioon, Korkein oikeus toteaa, että siinä on ollut kysymys eri teosta ja eri tapahtuma-ajasta. Oikeuskäytännössä on lisäksi vakiintuneesti katsottu, ettei uusi tuomio ole oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka.
Korkein oikeus katsoo, ettei Auerin hakemuksen tueksi ole esitetty sellaisia uusia seikkoja tai todisteita, joiden esittäminen oikeudenkäynnissä todennäköisesti olisi johtanut syytteiden hylkäämiseen. Auerin hakemuksessa ei ole vedottu myöskään sellaiseen uuteen selvitykseen, jonka esittäminen olisi todennäköisesti johtanut lievempien rangaistussäännösten soveltamiseen tai johon nähden olisi erittäin painavia syitä saattaa syyllisyyskysymys uudelleen harkittavaksi. Sen vuoksi Korkein oikeus hylkää hakemuksen.
8. Tää korutont´on kertomaa, tekisi mieli sanoa. Perustelut ovat todella yleisluontoisia ja samalla jotenkin Auerin hakemusta vähätteleviä, torjuvia ja jopa hieman ärtyisän tuntuisia. Syntyy vaikutelma, että ratkaisukokoonpano on halunnut päästä asiasta eroon mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Hovioikeuden tuomion purkaminen olisi luultavasti ollut KKO:lle jonkinlainen kauhistus, siltä vaikuttaa. Jos hovioikeuden tuomio olisi purettu, olisi vaarana näet ollut, että hoivoikeuden uuden tuomion jälkeen tapaus olisi todennäköisesti tullut uuden valituslupahakemuksen ja valituksen muodossa jälleen KKO:een. Tähän nähden on sinänsä ymmärrettävää, että purkuinstanssi on halunnut "tappaa" eli hylätä Auerin hakemuksen mahdollisimman pian. Ei mikään ihme, että Anneli Auer sanoi ratkaisun kuultuaan olevansa hyvin pettynyt ja järkyttynyt. Hän sanoo joutuneensa oikeusmurhan uhriksi. Auer on yhdessä asianajaja Juha Mannerin kanssa julkaissut tänään oman lyhyen tiedotteen asiasta.
9. Ovatko "kolmen koplan" KKO:ssa muodostaneet oikeusneuvokset ehtineet todella näin lyhyessä ajassa - purkuhakemushan toimitettiin KKO:lle vasta toukokuun lopussa ja välissä ovat olleet myös kesälomat ja kokoonpanon nuorin jäsen aloitti KKO:ssa vasta syyskuun alusta - perehtyä riittävän huolellisesti asiaan, purkuhakemukseen ja sen yhteydessä KKO:lle toimitettuihin kahden ulkomaisen psykologi-professorin asiantuntijalausuntoihin, uuteen lääkärintodistukseen, hovoikeuden tuomioon jne. Jos ovat, niin kovin ovat tehokkaita! Jos he tulevat paneutumaan samanlaisella intensiivisyydellä muihinkin KKO:ssa esille tuleviin asioihin, niin valittelut KKO:ta (muka) rasittavista jutturuuhkista ja vaikeista asioista ovat pian turhaa puhetta!
10. KKO:n "tyrmäysisku" Auerin hakemukselle lävähtää pöytään heti päätöksen alussa, tavallaan siis "kättelyssä". Oikeusneuvokset näet julistavat hieman mahtipontiseen sävyyn, että "lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi" ja että "niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin painavin perustein". Näin toki on, mutta samaan hengenvetoon olisi ollut tasapuolisuuden vuoksi syytä todeta, että lainvoiman saanut tuomio voidaan lain mukaan purkaa paljon helpommin syytetyn tai tuomitun eduksi kuin hänen vahingokseen. Nyt päätöksestä saattaa jäädä helposti sellainen vaikutelma, ettei KKO ole halunnut tehdä eroa näiden kahden sangen erilaisen tilanteen välille.
11. Parin kolmen kappaleen verran oikeusneuvokset selostavat asianmukaisesti tuomionpurun edellyksiä. Tässä tapauksessa kysymykseen tuli OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa mainittu tilanne, sillä purkuhakemuksen tueksi vedottiin sellaiseen uuteen seikkaan tai todisteeseen, jonka esittäminen oikeudenkäynnissä todennäköisesti olisi voinut johtaa syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi tullut soveltaa lievempiä rangaistussäännöksiä.
12. Kuten sanottu, hakemuksessa on vedottu mm. kahteen uuteen asiantuntijalausuntoon ja uuteen lääkärintodistukseen, joita KKO ei ole perusteluissaan tarkemmin yksilöinyt. Muistelen Auerin purkuhakemuksen jättämisen yhteydessä olleen puhetta siitä, että kyseiset lausunnot olisivat kahden ulkomaisen psykologian professorin antamia ja niissä kummassakin olisi pidetty selvänä, että Anneli Auerin kolmen nuorimman lapsen kertomukset seksuaali- ym. rikoksista ovat hyvin epäluotettavia tai ettei niitä voida pitää uskottavina, vaan niissä olisi kyse vain jonkinlaisista valemuistoista. Tähän nähden KKO:n ratkaisukokoonpanon tapa jotenkin vähätellä kyseisten lausuntojen merkitystä ("vain apukeinoja" jne.) tuntuu hieman erikoiselta. KKO ei pohdi ko. lausuntojen näyttöarvoa, vaan ryhtyy sen sijaan puolustelemaan oikeudenkäynnissä esitettyjä syytettä tukevia asiantuntijalausuntoja ja kehuskelemaan oikeudenkäynnin perusteellisuutta ja hovioikeuden perustelujen tasapuolisuutta. Auerilla ja hänen puolustuksellaan on ollut näistä asioista päinvastainen käsitys.
13. Auerin tiedotteessa ihmetellään erityisesti sitä, ettei tuomiota ole purettu edes Auerin nyt jo täysi-ikäiseksi tulleen vanhimman tyttären Amanda Lahden osalta, vaikka tämä on alusta lähtien kertonut, ettei hänen ole kohdistettu seksuaalista tai muutakaan väkivaltaa. Tiedotteen mukaan Amanda oli toimittanut purkuhakemuksen yhteydessä asiaa koskevan oman pyyntönsä. Tältä osin KKO:lle toimitettiin myös uuttaa lääketieteellistä näyttöä.
14. Auer kertoo tiedotteessaan olevansa hämmästynyt myös KKO:n tulkinnasta, jonka mukaan purkuhakemukseen ei olisi sisältynyt merkittävää uutta näyttöä, jota ei olisi käsitelty aikaisemmin oikeudenkäynnissä. Auer sanoo, ettei Turun hovioikeus ollut huomioinut puolustuksen sille toimittamaa lasten kertomusten luotettavuuteen liittyvää asiantuntijatodistelua käytännöllisesti katsoen lainkaan eikä tuomio tämän vuoksi perustunut tieteenalan yleisesti hyväksytyille perusperiaatteille, vaan oli monessa kohdassa niiden vastaista. Tiedotteessa todetaan, että niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin asiantuntijoiden mukaan murha- ja tämä ns. serijuttu olisi nimenomaan tullut arvioida yhtenä kokonaisuutena, mutta sitä ei päästä tekemään korkeimman oikeuden hylättyä purkuhakemuksen. Auer sanoo uskovansa, että tuomio tullaan purkamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja irtaantuneet nykyisestä kasvuympäristöstään.
15. KKO:n päätöksessä sanotaan, etteivät Auerin hakemuksensa tueksi esittämät asiantuntijalausunnot sisällä asiallisesti merkityksellisiä uusia seikkoja verrattuna asian aikaisempaan käsittelyyn, koska lausunnoissa esiintuotuja asioita on käsitelty jo aikanaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioissa. Samanlaista kritiikkiä päätöksessä esitetään myös uuden lääkärinlausunnon johdosta.
16. Purkuedellytyksiä koskevassa OK 31 luvun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa mainitaan uuden seikan lisäksi myös uusi todiste, jota ei ole aikaisemmin esitetty. Minusta on yllättävää, että KKO on pitänyt Auerin esiintuomia uusia lausuntoja yksinomaan uusina seikkoina, muttei lausu mitään näiden lausuntojen merkityksestä uusina todisteina. Käsitykseni mukaan purkuhakemuksessa ei ole edes vedottu ko. lausuntoihin uusina seikkoina eli em. lainkohdassa tarkoitettuina oikeustosiseikkoina, vaan nimenomaisesti uusina todisteina. Lausunnoilla on pyritty horjuttumaan keskeisten todisteiden eli asianomistajina olleiden kolmen lapsen kertomusten todistusarvoa ja uskottavuutta ja luotettavuutta. Outoa, että päätöksessä on tämä asia sivuutettu tyystin.
17. KKO:n päätöksessä vähätellään asiantuntijalausuntojen merkitystä asiassa, sillä sen mukaan lausunnot ovat vain apukeinoja asianomistajien kertomusten luotettavuutta arvioitaessa. Mutta samanlaisia "apukeinoja" ovat olleet myös oikeudenkäynnissä esitetyt asiantuntijalausunnot. Jostakin syystä, jota hovioikeuden tuomiossa ei ilmeisesti ole kerrottu, hovioikeus on uskonut yksinomaan syytettä ja lasten kertomusten uskottavuutta tukevien asiantuntijoiden lausuntoja, mutta jättänyt sen sijaan huomioon ottamatta niiden pätevien asiantuntijoiden lausunnot, joissa lasten kertomuksia on pidetty epäuskottavina valemuistoina.
18. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on katsottu, että OK 31 luvun 8 §: 1 momentin 3 kohdassa mainittu todiste voi tarkoittaa myös uutta todistustosiseikkaa. Myös ns. apufaktat, joiksi KKO on kahden ulkomaisen asiantuntijan lausunnot ilmeisesti luokitellut, voivat olla purkuperusteena. Mikään ei estäne asianosaista tarjoamasta purkumenettelyssä uudeksi todisteeksi uutta asiantuntijan lausuntoa. Asiantuntijoiden lausunnoilla on ollut tässä ns. serijutussa ratkaisevan tärkeä merkitys. Jos osapuolten hankkimat lausunnot ovat, kuten nyt on tapahtunut, täysin ristiriidassa keskenään, on rangaistukseen tuomitun syytetyn saatava vedota purkuperusteena uusien asiantuntijoiden antamiin lausuntoihin. Näin varsinkin siinä tapauksessa, että tuomioistuin, kuten tässä tapauksessa hovioikeus, ei ole perusteluissaan ilmoittanut, miksi se on ottanut ratkaisussaan huomioon ainoastaan syytettä ja lasten kertomusten uskottavuutta tukevat lausunnot, mutta sivuuttanut eri suuntaan puhuvat puolustuksen kuulemien asiantuntijoiden lausunnot.
19. Mitä tuli purkuhakemuksessa vedottuun Vaasan hovioikeuden Ulvilan murhajutussa 19.2.2015 antamaan vapauttavaan tuomioon, KKO katsoi, että tuossa tuomiossa on ollut kysymys eri teosta ja eri tapahtuma-ajasta. Oikeuskäytännössä on KKO:n mukaan lisäksi vakiintuneesti katsottu, ettei uusi tuomio ole OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka.
20. Ensinnäkin on syytä todeta, että purkuhakemuksessa tuskin on vedottu Vaasan hovioikeuden sanottuun tuomioon, joka perustelut käsittvät monta kymmentä sivua, kokonaisuudessaan, vaan siihen on vedottu siltä osin, kuin hovioikeus on perusteluissaan arvioinut Anneli Auerin ja Jukka Lahden lasten todistelutarkoituksessa antamia kertomuksia surma-ajankohdan tapahtuista rikospaikalla. Mainittuja lapsia on kuultu todistelutarkoituksessa myös seri-jutussa, jossa annetut käräjäoikeuden ja hovioikeuden langettavat kertomukset perustuvat pääosin mainittujen lesten kertomuksiin. Vaikka näissä kahdesa tapauksessa onkin kyse eri teoista ja tapahtuma-ajoista, niillä on ollut selkeä ja vieläpä tärkeä liityntä keskenään sikäli, että molemmissa tapauksissa tuomioistuimet ovat joutuneet ottamaan avaintodisteina kantaa samojen lasten kertomuksiin.
21. Tämän tärkeän liittymäkohdan KKO on päätöksessään valitettavasti sivuuttanut. Se, ettei Auerin kolmen nuorimman lapsen kertomuksia voitu Ulvilan tapauksen osalta pitää uskottavina ja luotettavina, käy lopullisesti ilmi Vaasan hovioikeuden murhajutun ns. toisella kierroksella 19.2.2015 antaman tuomion perusteluista. Tämä näytön arviointi on sellainen uusi seikka, jota tuomionpurun edellytyksiä koskevassa OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitetaan. Siitä, että mainittujen lasten kertomukset ovat myös seri-jutussa käsiteltyjen tapausten osalta perustuneet samanlaisiin valemuistoihin ja kuvitelmiin, on purkuhakemuksessa tuotu uusina todisteina esiin kahden kansainvälisesti tunnetun asiantuntijan yhtäpitävät lausunnot. Nämä kohdat eli Vaasan hovioikeuden asianmukainen näytön arviointi ja uudet asiantuntijalausunnot, ovat minusta sellaisia uusia seikkoja ja todisteita, joiden johdosta olisi ollut selvästi olemassa OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdan ns. lisäsäännöksessä tarkoitettuja erittäin painavia syitä saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys siitä, onko Anneli Auer syyllistynyt niihin rikollisiin tekoihin, jotka Turun hovioikeus on hänen syykseen lukenut.
22. KKO on vedonnut perusteluissaan siihen, että oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei uusi tuomio ole OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka. Tältä osin olisin kyllä odottanut tarkempia perusteltuja. Mainittu lause on ylimalkainen ja jopa hieman ylimielisen tuntuinen. Jos kyse on todella täysin vakiintuneesta käytännöstä, niin KKO:lta olisi tuskin mennyt minuuttia tai paria kauemmin kaivaa esiin nuo ratkaisut, joista sanottu käytäntö ilmenisi, ja merkitä ratkaisujen numerot vaikka sulkumerkeill varustettuna päätöksen perusteluihin.
23. KKO on kahdessa julkaistussa ratkaisussaan (KKO 1998:30 ja 2015:68) katsonut, ettei laissa mainittuna uutena seikkana purkua haettaesa voida pitää yksinomaan uutta eli myöhemmin annettua toista tuomiota. On kuitenkin syytä huomata, että kummassakin näissä ratkaisuissa on ollut kysymys siitä, että saman rikoksen toista osallista eli esimerkiksi avunantajaa tai rikoskumppania koskevan lainvoiman saaneen tuomion purkaminen ei pääsääntöisesti voi perusua siihen, että muutosta hakeneen toisen osallisen kohdalla ylempi tuomioistuin on arvioinut näyttöä eri tavalla ja hylännyt häntä koskevan syytteen.
24. Mainittu käytäntö ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut. Kuten ratkaisun KKO 2015:68 perusteluissa (kohta14) todetaan, KKO on kahdessa julkaisemattomassa ratkaisussaan katsonut, että lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio voi tietyissä tilanteissa olla OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka. Ratkaisu KKO 2015:68 ei ole myöskään yksimielinen, sillä eri mieltä ollut jäsen (oikeusneuvos Rudanko) on hyväksynyt esittelijän mietinnön, jonka mukaan rikoksen päätekijän osalta annettu uusi vapauttava tuomio muodosti sellaisen uuden seikan, jonka perusteella ko. rikoksen kahden avunantajan osalta lainvoiman saanut tuomio voitiin purkaa.
25. KKO:n ilmaisu vakintuneesta oikeuskäytännöstä on siten epätarkka. Voidaan korkeintaan sanoa, että uusi tuomio ei yleensä tai pääsääntöisesti ole tai muodosta OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettua uutta seikkaa. Poikeuksia siis on olemassa ja kysymys on ratkaistava tapaus taaukselta. Nyt esillä olevassa tapauksessa tilanne on sangen erilainen kuin edellä mainituissa ratkaisuissa KKO 1998:30 ja 2015:68 selostetuissa tapauksissa. Uudessa eli Vaasan hovoikeuden antamassa tuomiossa olevassa näytön arvioinnissa lasten kertomuksia ei ole pidetty uskottavina ja luotettavina, kun taas purun kohteena olevassa Turun hovioikeuden tuomiossa näiden kertomuksia on pidetty uskottavina, vaikka puolustuksen kuulemat asiantuntijat ovat olleet asiasta täysin toista mieltä. Lasten kertomusten uskottavuutta on siis arvioitu kahdessa ylioikeuden tuomiossa eri tavalla. Purkuhakemukseen llitettyjen uusien asiantuntijoiden lausunnot tukevat vahvasti kertomusten epäuskottavuutta koskevaa käsitystä.
Korkein oikeus (KKO) on hylännyt hakemuksen, jolla Anneli Auer haki Turun hovioikeuden antaman tuomion purkamista. Hovioikeus tuomitsi Auerin kesäkuussa 2013 yhteensä 7 vuoden ja 6 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistuksen seksuaalirikoksista ja eräistä muista rikoksista.
Purkuhakemuksessaan Auer vetosi muun ohella kahteen uuteen asiantuntijalausuntoon, uuteen lääkärinlausuntoon sekä Vaasan hovioikeuden vapauttavaan tuomioon Ulvilan murhajutussa. Uusissa asiantuntijalausunnoissa oli kyse rikoksen uhrien kertomusten uskottavuuden arvioinnista ja vähäiseltä osin heitä koskevista lääketieteellisistä löydöksistä. Hakemuksen mukaan kysymyksessä oli sellainen oikeudenkäyntiaineisto, johon aikaisemmin ei ollut vedottu ja joka oikeudenkäynnissä esitettynä olisi todennäköisesti johtanut syytteiden hylkäämiseen.
KKO toteaa tänään antamassaan päätöksessä, että lausunnoissa ei ole esitetty sellaisia olennaisia uusia seikkoja, joita ei olisi käsitelty jo aiemmassa oikeudenkäynnissä. Myöskään murhajutussa annettua Vaasan hovioikeuden tuomiota, joka koski eri tekoa ja eri tapahtuma-aikaa, ei katsottu sellaiseksi uudeksi selvitykseksi, jonka perusteella seksuaalirikostuomio voitaisiin purkaa.
Turun hovioikeuden seksuaalirikoksia koskeva tuomio tuli lainvoimaiseksi kesäkuussa 2014, kun KKO hylkäsi sitä koskeneen Auerin valituslupahakemuksen. Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi, ja niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin painavin perustein.
8. Ruotsin HD:n ratkaisu tuomionpurun edellytyksistä
1. Lainvoiman saanut rikostuomio voidaan purkaa laissa säädetyillä erittäin tärkeiden syiden perusteella.Tuomionpurku syytetyn (tuomitun) eduksi sallitaan laissa (OK 31:8) helpommin edellytyksin kuin purku hänen vahingokseen (Ok 31:9). Tuomionpurku on ylimääräinen muutoksenhakukeino.
2. Suomen oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun tuomionpurkua koskevat säännökset ovat asiallisesti samansisältöiset kuin Ruotsin rättgångsbalkenin (RB) 58 luvun vastaavat säännökset. Tämän vuoksi Suomessa voidaan tarkastella, miten Ruotsin högsta domstolen (HD) on tulkinnut tuomionpurkua koskevia säännöksiä. Seuraavassa selostan HD:n tuoretta tapausta, joka koski purun edellytyksiä syytetyn vahingoksi.
3. Kyseinen purkuasia koski paperitonta henkilöä, joka esiintyi Ruotsissa nimellä YH ja kertoi syntyneensä vuonna 1999. Hänet tuomittiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa syyskuussa 2015 tehdystä törkeästä raiskauksesta (grov våldtäkt). Seuraamusta määrätessään tuomioistuimet lähtivät siitä, että syytetty oli ollut rikoksen tekoaikana 16-vuotias, joten häneen sovellettiin nuorta rikoksentekijää koskevia rangaistussäännöksiä, jotka koskevat alle 18-vuotiasta tekijää. Tällainen henkilö saadaan Ruotsissa tuomita vankeusrangaistukseen vain erityisistä syistä. (Suomessa alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei saa tuomita ehdotonta vankeusrangaistusta, elleivät "painavat syyt sitä vaadi"). Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat YH:n törkeästä raiskauksesta sluten ungdomsvård -nimiseen nuorisorangaistukseen, jonka kestoksi määrättiin yhdeksän kuukautta. Hovioikeuden tuomio sai lainvoiman 20.1.2016.
4. Poliisi sai toukokuussa 2016 Interpolilta tiedon, jonka mukaan YH:lta otettu sormenjälki vastaa Marokon kansalaisen YEK:n sormenjälkeä. YEK on syntynyt vuonna 1995, joten hän oli ollut yllä mainittua rikosta tehdessään jo 20-vuotias. Elokuussa 2016 Ruotsin poliisi sai Interpolilta YEK:n valokuvan.
5. Näiden uusien tietojen perusteella valtakunnansyyttäjä haki HD:ltä rikosseuraamuksen osalta RB 58 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla tuomionpurkua ja vetosi uutena seikkana tuomitun todelliseen ikään. Suomessa mainittua RB:n säännöstä vastaa OK 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohta. Sen mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa, jos kysymys on rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta (Ruotsin laissa ko. minimirangaistus on yksi vuosi vankeutta), ja purkuhakemuksessa vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.
6. HD hylkäsi 28.10. antamallaan päätöksellä syyttäjän purkuhakemuksen. Oikeus lausuu perusteluissaan, että tuomionpurku rikoksesta tuomitun henkilön vahingoksi edellyttää, että purkuhakemuksessa esitetyt uudet seikat olisivat johtaneet, jos ne olisivat olleet alempien tuomioistuinten tiedossa, siihen, että syytetty olisi todennäköisesti tuomittu vakavammasta rikoksesta (brottsrubricering). HD katsoi, ettei edellä mainitun RB 58 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan säännöstä on tulkittava sanamuotonsa mukaan suppeasti eikä laajentavasti niin, että se koskisi myös tilannetta, jossa henkilön syyksi luettaisiin edelleen sama rikos, mutta josta hänet mahdollisesti tuomittaisiin uusien seikkojen perusteella toisen seuraamussäännöksen nojalla ankarampaan rangaistukseen.
HD:n päätös 28.10.2016 (Ö 3278-16)
Päätöksestä julkaistu tiedote
7. HD:n ratkaisu on sangen ymmärrettävä. Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi, joten niihin saadaan puuttua purkuteitse vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin perustein. Erityistä pidättyväisyyttä on syytä noudattaa silloin, kun purkua haetaan syytetyn vahingoksi. Syytetyn vahingoksi säädettyjä tuomionpurun edellytyksiä on oikein ja kohtuullista tulkita tiukasti (suppeasti), ei laajentavasti. Tätä edellyttää tuomioiden pysyvyys- ja koskemattomuusintressi (orubblighetsprincipen). Lainvoiman saaneen rikostuomion purkaminen syytetyn vahingoksi voi tulla kysymykseen ainoastaan laissa säädetyin edellytyksin ja vain silloin, kun oikeudenkäytössä on ilmennyt uusien seikkojen ja todisteiden valossa niin vakavia puutteita tai virheitä, että ne tuntuvat yleisen oikeustajunnan kannalta häiritseviltä tai voivat horjuttaa luottamusta tuomioistuinlaitoksen edellytyksiin ratkaista asioita materiaalisesti oikealla tavalla.
8. Ruotsin HD:n ratkaisujen perustelutyyli, josta kyseinen ratkaisu on hyvä esimerkki, on jämptiä ja asianmukaista tekstiä. Perusteluissa ei sanota liian vähän, mutta ei myöskään mitään liikaa ja sellaista, joka ei itse asiassa kuulu asiaan. Meillä Suomessa KKO ja KHO ovat viime vuosina "sortuneet" liian laajaan ja seikkaperäiseen perustelutapaan, jolla saattaa olla lukijoiden kannalta uuvuttava vaikutus; ylipitkien ja hieman turhilta tuntuvien perustelujen lukeminen on vaivalloista ja toisinaan jopa vastenmielistä. Ylimmät oikeusasteemme saisivat ottaa oppia naapurimaan ylimmän tuomioistuimen perustelutavasta.
9. Kuten HD:n ratkaisusta ilmenee, perusteluissa ei ole nojauduttu ainoastaan ylimmän oikeuden aikaisempiin ennakkopäätöksiin ja lainvalmistelutöihin, vaan niissä viitataan - toisin kuin Suomen KKO:ssa ja KHO:ssa - myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Tämä on aika tavallista HD:n ratkaisujen perusteluissa. Oikeuskirjallisuuteen viittaaminen elävöittää perusteluja, helpottaa ratkaisuun perehtymistä ja kertoo ratkaisutoiminnan avoimuudesta ja tutkijoiden ja tuomareiden välisestä vuorovaikutussuhteesta. Suomen KKO:ssa oikeuskirjallisuuteen viittaaminen on varsin poikkeuksellista, ja KHO:n ratkaisuissa sitä ei harrasteta lainkaan. Selitykseksi tähän kansainvälisessä vertailussa sangen poikkeukselliseen käytäntöön ei riitä maininta, että oikeuskirjallisuuteen kuitenkin aina perehdytään.
10. HD:n ko. ratkaisussa oikeuskirjallisuuteen on viitattu kolmessa kohdassa, nimittäin kappaleissa 2, 7 ja 8. Viitatuista kirjoittajista Lars Welamson (1921-2006) ja Johan Munck (synt. 1943) ovat HD:n entisiä jäseniä, Munck toimi myös oikeuden puheenjohtajana. Lars Welamson työskenteli aiemmin prosessioikeuden professorina ja kirjoitti klassisen prosessioikeuden (mm. oikeusvoiman) ohella myös konkurssioikeudesta. P.O. Ekelöf (1906 -1990) taas on1900 -luvun jälkipuoliskon pohjoismaiden kenties arvostetuin prosessualisti. Hänen kirjasarjansa Rättegång I-V osat ovat kuluneet myös suomalaisten prosessioikeuden harrastajien käsissä. Ekelöf uskoi muutoksenhakua käsittelevän Rättegång VI:n kirjoittamisen Lars Welamsonin tehtäväksi. Hän kirjoitti itse hieman helppotajuisemman Rättsmedlen -kirjan, jonka päivittämistä on Ekelöfin kuoltua jatkanut professori Henrik Edelstam.
11. Lopuksi on syytä mainita tapa, jolla Ruotsin HD ilmoittaa ratkaisuissaan, kuka kokoonpanossa olleista jäsenistä on toiminut asiassa ns. referenttinä. Tämä vastaa yhdessä esittelijän kanssa asian valmistelusta ja lausuu ratkaisua tehtäessä ensimmäisenä mielipiteensä. Suomen ylimmät tuomioistuimet eivät ole myöskään tässä suhteessa välittäneet informoida lukijoita. Tämä on puute, joka kertoo tietynlaisesta välinpitämättömyydestä ja siitä, että ylioikeuksien käsittely on meillä käytännssä yhä edelleen pitkälti esittelijävetoista.
2. Suomen oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun tuomionpurkua koskevat säännökset ovat asiallisesti samansisältöiset kuin Ruotsin rättgångsbalkenin (RB) 58 luvun vastaavat säännökset. Tämän vuoksi Suomessa voidaan tarkastella, miten Ruotsin högsta domstolen (HD) on tulkinnut tuomionpurkua koskevia säännöksiä. Seuraavassa selostan HD:n tuoretta tapausta, joka koski purun edellytyksiä syytetyn vahingoksi.
3. Kyseinen purkuasia koski paperitonta henkilöä, joka esiintyi Ruotsissa nimellä YH ja kertoi syntyneensä vuonna 1999. Hänet tuomittiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa syyskuussa 2015 tehdystä törkeästä raiskauksesta (grov våldtäkt). Seuraamusta määrätessään tuomioistuimet lähtivät siitä, että syytetty oli ollut rikoksen tekoaikana 16-vuotias, joten häneen sovellettiin nuorta rikoksentekijää koskevia rangaistussäännöksiä, jotka koskevat alle 18-vuotiasta tekijää. Tällainen henkilö saadaan Ruotsissa tuomita vankeusrangaistukseen vain erityisistä syistä. (Suomessa alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei saa tuomita ehdotonta vankeusrangaistusta, elleivät "painavat syyt sitä vaadi"). Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat YH:n törkeästä raiskauksesta sluten ungdomsvård -nimiseen nuorisorangaistukseen, jonka kestoksi määrättiin yhdeksän kuukautta. Hovioikeuden tuomio sai lainvoiman 20.1.2016.
4. Poliisi sai toukokuussa 2016 Interpolilta tiedon, jonka mukaan YH:lta otettu sormenjälki vastaa Marokon kansalaisen YEK:n sormenjälkeä. YEK on syntynyt vuonna 1995, joten hän oli ollut yllä mainittua rikosta tehdessään jo 20-vuotias. Elokuussa 2016 Ruotsin poliisi sai Interpolilta YEK:n valokuvan.
5. Näiden uusien tietojen perusteella valtakunnansyyttäjä haki HD:ltä rikosseuraamuksen osalta RB 58 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla tuomionpurkua ja vetosi uutena seikkana tuomitun todelliseen ikään. Suomessa mainittua RB:n säännöstä vastaa OK 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohta. Sen mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa, jos kysymys on rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta (Ruotsin laissa ko. minimirangaistus on yksi vuosi vankeutta), ja purkuhakemuksessa vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.
6. HD hylkäsi 28.10. antamallaan päätöksellä syyttäjän purkuhakemuksen. Oikeus lausuu perusteluissaan, että tuomionpurku rikoksesta tuomitun henkilön vahingoksi edellyttää, että purkuhakemuksessa esitetyt uudet seikat olisivat johtaneet, jos ne olisivat olleet alempien tuomioistuinten tiedossa, siihen, että syytetty olisi todennäköisesti tuomittu vakavammasta rikoksesta (brottsrubricering). HD katsoi, ettei edellä mainitun RB 58 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan säännöstä on tulkittava sanamuotonsa mukaan suppeasti eikä laajentavasti niin, että se koskisi myös tilannetta, jossa henkilön syyksi luettaisiin edelleen sama rikos, mutta josta hänet mahdollisesti tuomittaisiin uusien seikkojen perusteella toisen seuraamussäännöksen nojalla ankarampaan rangaistukseen.
HD:n päätös 28.10.2016 (Ö 3278-16)
Päätöksestä julkaistu tiedote
7. HD:n ratkaisu on sangen ymmärrettävä. Lainvoiman saaneet tuomiot on tarkoitettu pysyviksi, joten niihin saadaan puuttua purkuteitse vain poikkeuksellisesti laissa säädetyin perustein. Erityistä pidättyväisyyttä on syytä noudattaa silloin, kun purkua haetaan syytetyn vahingoksi. Syytetyn vahingoksi säädettyjä tuomionpurun edellytyksiä on oikein ja kohtuullista tulkita tiukasti (suppeasti), ei laajentavasti. Tätä edellyttää tuomioiden pysyvyys- ja koskemattomuusintressi (orubblighetsprincipen). Lainvoiman saaneen rikostuomion purkaminen syytetyn vahingoksi voi tulla kysymykseen ainoastaan laissa säädetyin edellytyksin ja vain silloin, kun oikeudenkäytössä on ilmennyt uusien seikkojen ja todisteiden valossa niin vakavia puutteita tai virheitä, että ne tuntuvat yleisen oikeustajunnan kannalta häiritseviltä tai voivat horjuttaa luottamusta tuomioistuinlaitoksen edellytyksiin ratkaista asioita materiaalisesti oikealla tavalla.
8. Ruotsin HD:n ratkaisujen perustelutyyli, josta kyseinen ratkaisu on hyvä esimerkki, on jämptiä ja asianmukaista tekstiä. Perusteluissa ei sanota liian vähän, mutta ei myöskään mitään liikaa ja sellaista, joka ei itse asiassa kuulu asiaan. Meillä Suomessa KKO ja KHO ovat viime vuosina "sortuneet" liian laajaan ja seikkaperäiseen perustelutapaan, jolla saattaa olla lukijoiden kannalta uuvuttava vaikutus; ylipitkien ja hieman turhilta tuntuvien perustelujen lukeminen on vaivalloista ja toisinaan jopa vastenmielistä. Ylimmät oikeusasteemme saisivat ottaa oppia naapurimaan ylimmän tuomioistuimen perustelutavasta.
9. Kuten HD:n ratkaisusta ilmenee, perusteluissa ei ole nojauduttu ainoastaan ylimmän oikeuden aikaisempiin ennakkopäätöksiin ja lainvalmistelutöihin, vaan niissä viitataan - toisin kuin Suomen KKO:ssa ja KHO:ssa - myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Tämä on aika tavallista HD:n ratkaisujen perusteluissa. Oikeuskirjallisuuteen viittaaminen elävöittää perusteluja, helpottaa ratkaisuun perehtymistä ja kertoo ratkaisutoiminnan avoimuudesta ja tutkijoiden ja tuomareiden välisestä vuorovaikutussuhteesta. Suomen KKO:ssa oikeuskirjallisuuteen viittaaminen on varsin poikkeuksellista, ja KHO:n ratkaisuissa sitä ei harrasteta lainkaan. Selitykseksi tähän kansainvälisessä vertailussa sangen poikkeukselliseen käytäntöön ei riitä maininta, että oikeuskirjallisuuteen kuitenkin aina perehdytään.
10. HD:n ko. ratkaisussa oikeuskirjallisuuteen on viitattu kolmessa kohdassa, nimittäin kappaleissa 2, 7 ja 8. Viitatuista kirjoittajista Lars Welamson (1921-2006) ja Johan Munck (synt. 1943) ovat HD:n entisiä jäseniä, Munck toimi myös oikeuden puheenjohtajana. Lars Welamson työskenteli aiemmin prosessioikeuden professorina ja kirjoitti klassisen prosessioikeuden (mm. oikeusvoiman) ohella myös konkurssioikeudesta. P.O. Ekelöf (1906 -1990) taas on1900 -luvun jälkipuoliskon pohjoismaiden kenties arvostetuin prosessualisti. Hänen kirjasarjansa Rättegång I-V osat ovat kuluneet myös suomalaisten prosessioikeuden harrastajien käsissä. Ekelöf uskoi muutoksenhakua käsittelevän Rättegång VI:n kirjoittamisen Lars Welamsonin tehtäväksi. Hän kirjoitti itse hieman helppotajuisemman Rättsmedlen -kirjan, jonka päivittämistä on Ekelöfin kuoltua jatkanut professori Henrik Edelstam.
11. Lopuksi on syytä mainita tapa, jolla Ruotsin HD ilmoittaa ratkaisuissaan, kuka kokoonpanossa olleista jäsenistä on toiminut asiassa ns. referenttinä. Tämä vastaa yhdessä esittelijän kanssa asian valmistelusta ja lausuu ratkaisua tehtäessä ensimmäisenä mielipiteensä. Suomen ylimmät tuomioistuimet eivät ole myöskään tässä suhteessa välittäneet informoida lukijoita. Tämä on puute, joka kertoo tietynlaisesta välinpitämättömyydestä ja siitä, että ylioikeuksien käsittely on meillä käytännssä yhä edelleen pitkälti esittelijävetoista.
tiistai 1. marraskuuta 2016
7. KKO:n uudet jäsenet
1. Korkein oikeus (KKO) esitti 28.10., että ensi vuoden alusta täytettäviin jäsenen virkoihin nimitettäisiin Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvos Kirsti Uusitalo ja Pohjanmaan käräjäoikeuden käräjätuomari Lena Engstrand, tässä järjestyksessä.
2. KKO:n julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että Kirsti Uusitalo on syntynyt 1963 ja on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti. Hovioikeudenneuvoksena Uusitalo on toiminut marraskuusta 2010, josta osason johtajana noin kahden vuoden ajan. Sitä ennen hän on toiminut esittelijänä Helsingin hovioikeudessa ja KKO:ssa sekä pitkään myös pankkilakimiehenä.
3. Lena Engstrandin osalta tiedotteessa mainitaan, että hän on syntynyt 1967 ja on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti. Käräjätuomarin virkaa Pohjanmaan käräjäoikeudessa Vaasassa Engstrand on tiedotteen mukaan hoitanut kesäkuusta 2011 alkaen, viimeisimmät kaksi vuotta osaston johtajana hänkin. Aiempaa tuomioistuinkokemusta hän on tiedotteen mukaan hankkinut pitkän tuomioistuinuransa aikana muun muassa Vaasan ja Turun hovioikeuksissa sekä silloisessa Länsi-Suomen vesioikeudessa.
4. Virkaesitys on osoitettu tasavallan presidentille. Oikeusministeriö tulee esittelemään viran täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimityksestä tekee tasavallan presidentti. Tiedotteen lopussa mainitaan, että täytettävinä olevat jäsenen virat vapautuvat 1.1.2017 eläkkeelle jääviltä oikeusneuvoksislta Liisa Mansikkamäeltä ja Pertti Välimäeltä.
2. KKO:n julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että Kirsti Uusitalo on syntynyt 1963 ja on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti. Hovioikeudenneuvoksena Uusitalo on toiminut marraskuusta 2010, josta osason johtajana noin kahden vuoden ajan. Sitä ennen hän on toiminut esittelijänä Helsingin hovioikeudessa ja KKO:ssa sekä pitkään myös pankkilakimiehenä.
3. Lena Engstrandin osalta tiedotteessa mainitaan, että hän on syntynyt 1967 ja on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti. Käräjätuomarin virkaa Pohjanmaan käräjäoikeudessa Vaasassa Engstrand on tiedotteen mukaan hoitanut kesäkuusta 2011 alkaen, viimeisimmät kaksi vuotta osaston johtajana hänkin. Aiempaa tuomioistuinkokemusta hän on tiedotteen mukaan hankkinut pitkän tuomioistuinuransa aikana muun muassa Vaasan ja Turun hovioikeuksissa sekä silloisessa Länsi-Suomen vesioikeudessa.
4. Virkaesitys on osoitettu tasavallan presidentille. Oikeusministeriö tulee esittelemään viran täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimityksestä tekee tasavallan presidentti. Tiedotteen lopussa mainitaan, että täytettävinä olevat jäsenen virat vapautuvat 1.1.2017 eläkkeelle jääviltä oikeusneuvoksislta Liisa Mansikkamäeltä ja Pertti Välimäeltä.
aikana muun muassa Vaasan ja Turun hovioikeuksissa sekä silloisessa Länsi-Suomen vesioikeudessa.
Oikeusministeriö tulee esittelemään viran täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimityksestä tekee tasavallan presidentti.
Täytettävinä olevat jäsenen virat vapautuvat 1.1.2017 eläkkeelle jääviltä oikeusneuvoksilta Liisa Mansikkamäeltä ja Pertti Välimäeltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)