382. Vahingonkorvaus. Takavarikko. Ulosmittaus. Valtion korvausvastuu. Rikastumiskielto. KKO 2023:24

1. Poliisi oli 14.3.2017 ottanut A:n kiinni törkeästä veropetoksesta epäiltynä. Kiinnioton yhteydessä A:lta oli takavarikoitu rahavaroja 4 865 euroa, joista poliisi oli oma-aloitteisesti ilmoittanut ulosottoviranomaisille. Rahat oli tämän jälkeen ulosmitattu A:n ulosottovelkojen suorittamiseksi. 

2. A vaati kanteessaan Vantaan käräjäoikeudessa Suomen valtiolta vahingonkorvauksena häneltä ulosmitattua rahamäärää.

3. Käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus, jonne A valitti käräjäoikeuden tuomiosta,  hylkäsivät kanteen. 

4. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta. KKO tosin katsoi, että poliisilla ei ollut ollut toimivaltaa ilmoittaa oma-aloitteisesti ulosottoviranomaisille A:lta takavarikoiduista varoista. Valtion vahingonkorvausvastuulle oli siten poliisin virheellisestä menettelystä johtuva peruste. KKO kuitenkin hylkäsi kanteen, koska menettelystä ei ollut aiheutunut A:lle korvattavaa vahinkoa. 

5. KKO (kohta 31): Ottaen huomioon, että sinänsä lainmukaisesti ulosmitatuilla varoilla on vähennetty A:n ulosottovelkoja, hänen varojensa ja velkojensa perusteella määritettävä taloudellinen asemansa ei ole heikentynyt ulosmittauksen johdosta (vrt. KKO 2022:18). Näissä olosuhteissa ulosmitattujen varojen korvaaminen A:lle olisi rikastumiskiellon vastaista.

6. Rikastumiskielto merkitsee nimensä mukaisesti kieltoa rikastua vahingonkorvauksella. Kukaan ei saa joutua vahingonkorvauksella parempaan asemaan kuin ilman vahingon aiheutumista

KKO 2023:24

381. Pääkäsittely hovioikeudessa. Menettämisseuraamus. Laajennettu rikoshyödyn menettäminen. KKO 2023:23

 

1. Korkeimman oikeuden (KKO) 27.3.2023 antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:23 on kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimitttaa suullinen ja julkinen pääkäsittely menettämisseuraamusta eli ns. laajennetun rikoshyödyn menettämistä koskevassa asiassa. KKO:n ratkaisu syntyi 3-2 -äänestyksen jälkeen.

2. Oulun käräjäoikeus oli 12.3.2020 tuominnut A:n menettämään valtiolle RL 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna laajennettuna hyötynä yli 100 000 euron arvosta omaisuutta. 

3. Valituksessaan Rovaniemen hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. A:n mukaan hänen omaisuutensa oli ollut peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta, minkä osoittaakseen hän oli nimennyt henkilötodistelua. 

4. Hovioikeus hylkäsi 15.7.2021 A:n pääkäsittelypyynnön.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tuli toimittaa pääkäsittely suullisen näytön vastaanottamiseksi.   Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

6. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa  asiassa pääkäsittely 1) näytön vastaanottamiseksi, ja 2) koska myös asian laatu ja merkitys vastaajalle sitä edellyttivät. 

7. KKO:ssa äänestys 3-2. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Uusitalo, Engstrand ja Pulkkinen,   vähemmistöön puolestaan presidentti Leppänen ja jäsen Sippo. Esittelijänä toimineen Matti Pyöriän  mietintö oli enemmistön kannan mukainen.

8. Vähemmistö katsoi, että hovioikeuden tuli toimittaa pääkäsittely ainoastaan siksi, että asian laatu ja merkitys vastaaja A:lle edellytti sitä. Sen sijaan pääkäsittely ei vähemmistön mukaan ollut tarpeen suullisen todistelun eli henkilötodistelun vastaanottamiseksi. Ts. vähemmistön kannan mukaan hovioikeuden pääkäsittelyssä olisi kuultu vain A:ta muttei käräjäoikeudessa kuultuja todistajia.

KKO 2023:23 

9. Mielenkiintoinen kysymys näytön vastaanottamista koskevan perusteen osalta, siitä KKO:n enemmistö toteaa näin:

24. Asiassa esitetty todistelu on ollut laajaa ja käräjäoikeuden pääkäsittely on kestänyt useita päiviä. Näytön arviointi käräjäoikeudessa on perustunut pääasiallisesti A:n aiempien tuomioiden todistusvaikutukseen, syyttäjän nimeämään kirjalliseen todisteluun ja henkilötodisteluun sekä A:n nimeämään henkilötodisteluun. A ei ole esittänyt kirjallista selvitystä tulojensa alkuperän laillisuudesta. Nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa kirjallisella todistelulla on lähtökohtaisesti vahva näyttöarvo ja tyypillisesti henkilön, jonka hallusta omaisuus on tavattu, on helppo esittää selvitystä omaisuuden alkuperästä. Kun otetaan vielä huomioon aiemmin voimassa olleen lain matala näyttökynnys ja sittemmin säädetty käännetty todistustaakka laajennettua hyödyn menettämistä arvioitaessa, myös nämä seikat puoltavat mahdollisuutta asian ratkaisemiseen hovioikeudessa pääkäsittelyä toimittamatta.

25. Hovioikeus ei ole kuitenkaan arvioinut asiaa pelkästään kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, vaan se on ryhtynyt arvioimaan uudelleen käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua. Hovioikeus on perusteluissaan katsonut, että A:n oma kertomus ei ole riittänyt osoittamaan hänen väitteitään omaisuutensa alkuperästä todeksi. Edelleen hovioikeus on katsonut, että todistajien kertomukset eivät ole tuoneet selvitystä A:n väitteeseen laajasta ulkomaisesta tulonhankkimistoiminnasta. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeus ei ole voinut luotettavasti tehdä näitä arvioita ottamatta vastaan suullista todistelua. Se, että hovioikeus on perusteluissaan ryhtynyt arvioimaan näyttöä uudelleen syyttäjän kirjallisen todistelun ja käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen suullisten kertomusten perusteella, osoittaa, että hovioikeuden olisi tässä tapauksessa tullut toimittaa pääkäsittely näytön vastaanottamiseksi.

26. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole tässä tapauksessa esitetyn kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella voinut päätyä siihen, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä mitään varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden olisi siten tullut toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun vastaanottamiseksi.

10. KKO:n vähemmistö puolestaan perusteli kantaansa näin: 

Arvioitaessa käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuutta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n mukaisesti huomioon on siis otettava erityisesti se, kuinka selvästi ja seikkaperäisesti käräjäoikeus on perustellut näyttöratkaisunsa ja kuinka yksityiskohtaisesti perustellen tämä arviointi on hovioikeusvalituksessa riitautettu. Tässä asiassa näytön arvioinnin riitautuksen yksilöinti- ja perusteluvaatimusta on ollut omiaan korostamaan se, että näyttövaatimukset omaisuuden rikollisesta alkuperästä ovat rikosasioissa muutoin noudatettavaa selvästi alhaisemmat.

Syyttäjä on asiassa esittänyt laajaa kirjallista todistelua siitä, että A:n varallisuus on vaatimuksessa kysymyksessä olevana aikana kasvanut merkittävästi, muun muassa yksityiskohtaisilla taulukoilla vuosittaisista omaisuudenlisäyksistä tiliotetarkasteluineen. Syyttäjän mukaan varallisuuden kasvun on täytynyt selittyä rikollisella toiminnalla, koska syyttäjän hankkiman selvityksen perusteella A:lla ei ole ollut verotettavia tai muitakaan tuloja. A on puolestaan väittänyt saaneensa laillisia tuloja yritystoiminnastaan ulkomailla, minkä osoittaakseen hän on nimennyt henkilötodistelua.

Käräjäoikeuden tuomion perustelut asiassa ovat olleet poikkeuksellisen seikkaperäiset, ja niissä on otettu yksilöidysti ja yksityiskohtaisesti perustellen kantaa A:n esittämiin väitteisiin ja käräjäoikeudessa esitettyyn näyttöön. Valituksessaan hovioikeudelle A on katsonut, että hänen omaisuutensa laillinen alkuperä oli tullut käräjäoikeudessa selvitetyksi etenkin henkilötodistelulla. Hän on valituksessaan kuvaillut samaan tapaan kuin käräjäoikeudessa, minkä laatuisesta toiminnasta hänen väittämänsä tulot olivat henkilötodistelun mukaan olleet peräisin, ja pyytänyt tuon henkilötodistelun vastaanottamista uudelleen. A ei ole hovioikeudessakaan esittänyt kirjallista todistelua väittämistään ulkomailla saaduista tuloista, eikä yksilöinyt tulojen maksuajankohtia, määriä tai maksajia taikka väitteitään syyttäjän laskelmien virheellisyydestä.

A on siten valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuuden varsin ylimalkaisesti. Tällainen riitautus ei ole selvästikään ollut riittävä horjuttamaan käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, kun otetaan huomioon syyttäjän esittämä laaja ja yksityiskohtainen näyttö vaatimustensa tueksi sekä asiassa sovellettavat näyttövaatimukset, samoin kuin se, että käräjäoikeus on otettuaan vastaan A:n asiassa tarjoaman näytön yksityiskohtaisesti perustellut näytön arviointinsa ja kantansa A:n asiassa esittämiin väitteisiin. Hovioikeus on siten voinut perustellusti päätyä siihen, että käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei ole jäänyt mitään varteenotettavaa epäilystä ja ettei A:n kuulemiseen todistelutarkoituksessa eikä tarjoaman muun henkilötodistelun uudelleen vastaanottamiseen ole ollut aihetta. Näin ollen pääkäsittelyn toimittaminen ei ole ollut hovioikeudessa tarpeen todistelun vastaanottamiseksi.

Siltä osin kuin kysymys on hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely asian laadun ja merkityksen vuoksi olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Katson siten, että asia on palautettava hovioikeuteen, jonka on varattava pääkäsittelyn toimittamista vaatineelle A:lle tilaisuus tulla pääkäsittelyssä kuulluksi muussa kuin todistelutarkoituksessa

----

Blogisti:

Kummankin kannan tueksi on siis voitu esittää painavia perusteita.  Itse kallistun enemmistön kannalle, enkä antaisi niin paljon painoa käräjäoikeuden ratkaisun sinänsä asianmukaisille perusteluille, kuten vähemmistö on tehnyt, tai sille, että A:n valitus olisi, kuten vähemmistö lausuu, jotenkin ylimalkainen. KKO:ssa ei ole ollut  kyse KKO:ssa käräjäoikeuden perusteluista, vaan siitä, miten hovioikeus on käsitellyt asiaa ja perustellut omaa ratkaisuaan. Kuten enemmistö toteaa kohdassa 25, hovioikeus on "töpännyt" - tätä sanaa enemmistö ei toki ole käyttänyt - aika raskaasti ryhtyessään arvioimaan pelkästään asiakirjojen ja käräjäoikeuden tuomion perusteella käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua, selkokielellä siis käräjäoikeudessa kuultujen todistajien kertomuksia Sitä hovioikeus ei ollisi saanut tehdä, vaan ko. uudelleen arviointi olisi edellyttänyt tässä näytöllisesti kiperässä tapauksessa pääkäsittelyn toimittamista, jossa todistajia olisi kuultu uudelleen. Pelkästään A:n henkilökohtainen kuuleminen hovioikeuden pääkäsittelyssä ei olisi luultavasti A:n asemaa voinut parantaa.

 

 

380. Ulosottovalitus. Väittämistaakka. Prekluusio. KKO 2023:22

1. Ulosottomies on 23.2.2018 tekemällään päätöksellä ulosmitannut X:n omistaman tilan hänen ulosottovelkojiensa saatavien suorittamiseksi. Ulosmitattu kiinteistö on 26.2.2020 myyty ulosottokaaren (UK) 5 luvun 76 §:n mukaisella ulosottomiehen toimittamalla vapaalla myynnillä internet-huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneille A:lle ja B:lle 171 500 euron kauppahinnalla. Myyntipäätöksen mukaan pankki on panttivelkojana antanut suostumuksen kauppaan ja kauppahinta on vastannut kiinteistön käypää arvoa.

2. A ja B ovat ulosottovalituksessaan Pohjois-Savon käräjäoikeudelle vaatineet ensisijaisesti, että myyntipäätös kumotaan, ja toissijaisesti, että kauppahintaa alennetaan 43 994,27 eurolla. A:n ja B:n mukaan kiinteistöllä sijaitsevan rakennuksen kuistin perustamistapa poikkesi olennaisesti siitä, mitä myyntiesitteessä oli ilmoitettu.

3. Pankki on käräjäoikeudessa vaatinut ulosottovalituksen hylkäämistä. Perusteluiden osalta pankki on yhtynyt ulosottoviranomaisten lausumiin, joiden mukaan kiinteistössä ei ollut virhettä.

4. Käräjäoikeus on päätöksessään 23.11.202 katsonut, että ulosottomiehen antamat tiedot kuistin perustamistavasta eivät muodostaneet ulosottokaaren 5 luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua virhettä, ja hylännyt ulosottovalituksen.

5. Itä-Suomen hovioikeus on A:n ja B:n valituksen johdosta 26.10.2021 antamassaan ratkaisussa katsonut, että kiinteistö oli olennaisesti poikennut niistä tiedoista, jotka ostajille oli ennen myyntiä annettu, ja virheellisen tiedon voitiin olettaa vaikuttaneen kauppaan. Hovioikeuden mukaan myynnin jääminen voimaan ei ollut ostajien kannalta kohtuutonta, joten asiassa oli määrättävä hinnanalennusta. Hovioikeus on katsonut, että hinnanalennuksen määrä voitiin vahvistaa valittajien esittämän selvityksen mukaisena ottaen huomioon muun ohella, että velkojat eivät olleet käyttäneet puhevaltaa hovioikeudessa. Hovioikeus on alentanut kauppahintaa 43 944,27 eurolla.

6. Pankki on valituksessaan korkeimpaan oikeuteen vedonnut siihen, että sen etuoikeussaatavien määrä ylitti alennetun kauppahinnan 127 500 euroa, jolloin kauppaan tarvittaisiin ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaan sen suostumus. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut varannut sille tilaisuutta suostumuksen antamiseen. Pankki on edelleen esittänyt, että alennetun kauppahinnan ei ollut selvitetty olevan ulosottokaaressa tarkoitetun vähimmäishinnan mukainen. Pankin mukaan sillä, ettei se ollut käyttänyt puhevaltaa hovioikeudessa, ei tullut olla asian käsittelemiselle merkitystä, vaan hovioikeuden oli tullut ottaa kyseiset seikat viran puolesta huomioon.

7. Korkeimmassa oikeudessa on ensiksi kysymys siitä, ovatko seikat, joihin pankki on vasta korkeimmassa oikeudessa vedonnut, tutkittava viran puolesta ulosottovalitusta käsiteltäessä. Jos ratkaisun perustaminen kyseisiin seikkoihin tämän sijaan edellyttää, että pankki on vedonnut niihin vastustamisensa tueksi, asiassa on seuraavaksi arvioitava, voiko pankki vedota seikkoihin ensimmäisen kerran korkeimmassa oikeudessa.

Onko kyse seikoista, jotka on ulosottovalitusta käsiteltäessä tutkittava viran puolesta?

8. UK 5 luvun 76 §:n 1 momentin mukaan ulosottomies saa myydä irtaimen tai kiinteän omaisuuden vapaasti velallisen sekä niiden velkojien ja muiden oikeuksien haltijoiden suostumuksella, joiden oikeutta myynti koskee. Saman pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan ulosottomies saa myydä omaisuuden vapaasti ilman 1 momentissa tarkoitettua suostumusta, jos kauppahinta on mahdollisen 23 §:ssä tarkoitetun vähimmäishinnan mukainen ja kauppahinta peittää kaikki etuoikeussaatavat tai kauppaan on saatu suostumus etuoikeussaatavien velkojilta.

9. Korkein oikeus toteaa, että sanotussa lainkohdassa ei säädetä ulosottovalituksen käsittelyssä noudatettavasta oikeudenkäyntimenettelystä eikä siten myöskään ulosottovalitusta käsittelevän tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuden laajuudesta. Oikeudenkäyntimenettelyyn sovelletaan ulosottokaaren 11 lukua, joka koskee muutoksenhakua ulosottomiehen menettelyyn.

10. UK 11 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan valituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren (OK) 8 luvun säännöksiä hakemusasioiden käsittelystä. OK 8 luvun 13 §:stä puolestaan seuraa, että hakemusasian käsittelystä on, sikäli kuin kyseisessä luvussa tai muussa laissa ei säädetä toisin, soveltuvin osin voimassa, mitä riita-asian käsittelystä säädetään.

11. UK 11 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeus voi tutkia ulosottomiehen toimen tai päätöksen oikeellisuuden valituksessa ja vastauksessa ilmoitettuja seikkoja laajemmin. Tämä on poikkeus siitä OK 24 luvun 3 §:n 2 momentin ilmentämästä yleisestä säännöstä, että asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuimen ratkaisua ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. UK 11 luvun 19 §:n 2 momentista ilmenee, että luvun 16 §:n 1 momentin poikkeussäännös laajasta tutkimisvallasta ei koske jatkomuutoksenhakua, vaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa noudatetaan yleisiä sääntöjä asianosaisten vetoamisvelvollisuudesta.

12. Edellä selostetuista ulosottovalituksen käsittelyyn sovellettavista säännöksistä ei seuraa, että käräjäoikeudella tai hovioikeudella olisi ollut velvollisuus taikka että hovioikeus olisi saanut viran puolesta tutkia seikkoja, joihin pankki on vasta nyt korkeimmassa oikeudessa vedonnut. Asiassa on siten seuraavaksi arvioitava, onko pankilla oikeus vedota kyseisiin seikkoihin ensimmäisen kerran korkeimmassa oikeudessa.

Onko pankilla oikeus vedota uusiin seikkoihin Korkeimmassa oikeudessa?

13. Tähän kysymykseen KKO otti perusteluissan (kohdat 13-19) kielteisen  kannan ja katsoi ettei pankilla ollut ollut pätevää aihetta olla vetoamatta ko. seikkoihin jo alemmissa oikeuksissa. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta.

KKO 2023:22

379. Edunvalvontavaltuutus. Asiavaltuus. Puhevalta. Lähestymiskielto. KKO 2023:21

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksenä julkaistun päätöksen edunvalvontavaltuusta koskevassa asiassa (KKO 2023:21).  Kysymys oli siitä, oliko edunvalvontavaltuutetulla oikeus hakea lähestymiskieltoa valtuuttajan suojaksi. 

2. Tapauksessa muistisairas äiti A oli valtuuttanut tyttärensä B:n edustamaan itseään omaisuuttaan koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissa sekä sellaisissa henkilöään koskevissa asioissa, joiden merkitystä hän ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta on käytettävä. Edunvalvontavaltuutettu B:n valtuuttama asianajaja oli pyytänyt  käräjäoikeudelta lähestymiskiellon määräämistä A:n nimissä tämän suojaksi. 

3. Helsingin käräjäoikeus jätti 21.1.2022 hakemuksen tutkimatta sillä perusteella, että edunvalvontavaltuutetulla ei ollut asiavaltuutta vaatia lähestymiskieltoa A:n suojaksi. 

4. Helsingin hovioikeus, jonne B valitti, pysytti 6.7.2022 käräjäoikeuden päätöksen.

5, KKO, jonne B valitti, katsoi, että koska B ei ollut pyytänyt lähestymiskieltoa omissa nimissään vaan A:n nimissä, pyyntöä ei olisi saanut jättää tutkimatta B:n puuttuvan asiavaltuuden vuoksi. Sen sijaan asiassa olisi tullut selvittää, oliko B:llä oikeus käyttää asiassa A:n puhevaltaa, ja tässä tarkoituksessa arvioida, kykenikö A itse ymmärtämään asian merkityksen.

6. KKO kumosi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja oikeusastejärjestyksen vuoksi palautti asian käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa hakemus uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä. 

Ratkaisuseloste KKO 2023:21

7. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat "syyllistyneet" melko alkeelliseen oikeudenkäyntivirheeseen katsoessaan hakijaksi edunvalvontavaltuutettu B:n, vaikka hakijana on itse asiassa ollut valtuuttaja A. Prosessioikeuden perusasiat eivät siis näytä olevan aina "kypsää kauraa" tuomareille!Tämä koskee myös edunvalvontavaltuutetun asemaa oikeudenkäynnissä. Edunvalvntavaltuutettu ei ole valtuuttajan legalinen (laillinen) edustaja, vaan hänen toimivaltansa perustuu valtuuttajan tahdonilmaisuun. Valtuuttaja säilyttää täysivaltaisuutensa ja oikeudenkäyntikelpoisuutensa. Kysymys siitä, kykenikö A itse ymmärtämään, mistä lähestymiskieltoasiassa oli kysymys, saattaa olla hieman hankala selvittää.

8. Helsingin Sanomien uutisjutussa tänään on kerrottu laajasti tapauksen yksityiskohdista tavalla, joka  auttaa KKO:n tiukasti juridiikkaan keskittyvää ratkaisuselostetta paremmin ymmärtämään, mistä tapauksessa on ollut kysymys.

HS:n juttu

378. Pohjoismaiden korkeimpien oikeuksien toimintakertomukset 2022

 

                       Korkeimman oikeuden vuosikertomus julkaistiin 8.3.2023

Prologi

1. Kevättalvi on erilaisten vuosikertomusten aikaa. Pörssiyhtiöt julkaisevat silloin osavuosikatsauksiaan, samoin pankit ja erilaiset järjestöt. Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies julkaisevat edellisen vuoden toimintakertomuksensa melko myöhään; ilmeisesti valvottavia asioita ja virkamiehiä on niin paljon! Myös osa tuomioistuimista julkaisee tähän aikaan vuosi- tai toimintakertomuksensa edelliseltä vuodelta. Säännönmukaisesti näin tekevät ylimmät tuomioistuimet, ei vain Suomessa, vaan muissakin pohjoismaissa. Onkin syytä perehtyä siihen, mitä ja miten Suomen korkein oikeus ja naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan ylimmät tuomioistuimet kertovat toiminnastaan vuonna 2022.

Tarkasteltavat vuosikertomukset

2. Korkein oikeus (KKO) julkaisi viime vuoden (2022) vuosikertomuksensa 8.3. 2023. Korkein hallinto-oikeus (KHO) puolestaan julkaisee oman vuosikertomuksensa normaaliin tapaan myöhemmin. Kertomuksissa ylimmät tuomioistuimet esittelevät toimintaansa, joten niistä saa kohtalaisen hyvän yleiskuvan mm. siitä, millaisia asioita ylimmissä oikeusasteissa ratkaistaan, mitkä ovat asioiden keskimääräiset käsittelyajat ja kuinka monta ratkaisua on julkaistu ennakkopäätöksinä, keitä ovat tuomioistuimen tuomarit jne.

3. KKO ja KHO tiedottavat toiminnastaan ja ratkaisuistaan myös kotisivuillaan. Siellä on myös tietoja tuomareista ja jäsenkunnassa tapahtuvista muutoksista. Ylimmillä tuomioistuimilla on myös omat Twitter-tilinsä; KKO:lla on 14.3.-22 Twitter-tilillään  9256 ja KHO:lla noin 5 660 seuraajaa; Ruotsin HD:n Twittertilillä on vain 8 118 ja Norjan Høyesterettin tilillä 6 802 seuraajaa. Ylimpien oikeuksien jäseniä tai esittellijöitä ei ole ns. mediatuomareina, mikä on ymmärrettävä asia. Kummankin tuomioistuimen palveluksessa on tuomioistuimen tiedottamisesta tai viestinnästä vastaavia henkilöitä..

Korkeimman oikeuden vuosikertomus löytyy tuomioistuimen verkkosivulta.

Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2022

4. On kiintoisaa vertailla ylimpien tuomioistuinten kertomuksia keskenään ja arvioida, mitä eroja niistä löytyy ja kumpaa voitaisiin kenties pitää paremmin toimitettuna. Seuraavassa vertailen KKO:n vuosikertomusta kuitenkin naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien vastaaviin selontekoihin.

5. Norjan korkein oikeus, Norges Høysterett, julkaisee säännönmukaisesti jo tammikuun alkupuolella, usein jo kuun ensimmäisellä viikolla,  edellisen vuoden toimintakertomuksensa. Nyt kertomus (årsmelding 2022) julkaistiin 16. tammikuuta 2023. Tämä kertoo siitä, että toimintakertomuksen laatiminen on aloitettu hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista. Ruotsin Högsta domstol ei  jäänyt Norjasta kovin kauas, sillä se julkaisi viime vuoden kertomuksensa (verksamhetsberättelse) 21. helmikuuta. - Tanskan korkeimman oikeuden Højesteretin vuosikertomus 2022, Årsberetning,  on julkaistu helmikuussa.

Norjan Høyesterettin toimintakertomus 2022

Ruotsin Högsta domstolenin toimintakertomus 2022

6. Kaikki kolme toimintakertomusta käsittelevät suurin piirtein samoja asioita ja tietoja, mutta erojakin toki löytyy sekä sisällön että painotusten suhteen. KKO:n kertomuksessa näyttäisi pääpaino olevan saapuneiden asioiden ja annettujen ratkaisujen määrissä ja asioiden käsittelyajoissa ja niissä edelliseen vuoteen verrattuna tapahtuneissa  muutoksissa. Näitä tilastotietoja käsitellään toki myös Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien kertomuksissa, mutta niillä ei näyttäisi olevan niin keskeistä asemaa kuin KKO:n vuosikertomuksissa. 

KKO:n vuosikertomuksen tiedote 

Høyesrettin tiedote

Ruotsin korkeimman oikeuden tiedote 

Suomen, Ruotsin ja Norjan ylimmät oikeudet

7. Muutama sana mainittujen tuomioistuimien tehtävistä ja  ja jäsenkunnasta. Suomen KKO ja Ruotsin HD käsittelevät ja ratkaisevat lähinnä hovioikeuksien riita- ja rikosasioiden tuomioista tehtäviä valituslupa-asioita ja valituksia, kun taas hallintoasioiden ylimpänä oikeusasteena toimii korkein hallinto-oikeus (KHO)  ja högsta förvaltningsdomstol (HFD) Ruotsissa. Norjassa ei sen sijaan ole  erikseen hallintotuomioistuimia, joten Høyesterett toimii myös hallintoasioiden ylimpänä tuomioistuimena. Lisäksi  Høyesterett toimii Norjan perustuslakituomioistuimena. Hallintoasiat tilastoidaan Høyesterettissä siviiliasioiksi, niitä on noin kolmannes kaikista riita-asiosta. 

8. Suomessa on noin 5.5 miljoonaa, Norjassa 5,4 miljoonaa ja Ruotsissa noin 10,5 miljoonaa asukasta. Vuonna 2022 Suomen KKO:een saapui 1 876, Norjan Høyesterettiin 2 155 asiaa ja Ruotsin korkeimpaan oikeuteen peräti 8 477 asiaa. Suurin osa asioista on luonnollisesti riita-ja rikosasioissa tehtyjä valituslupahakemuksia ja valituksia sekä ylimääräistä muutoksenhakua eli tuomiopurkua ja tuomiovirhekantelua koskevia hakemusasioita. - Tanskassa, jossa on 5,8 miljoonaa asukasta, ylimpään tuomioistuimeen, Højesterettiin, saapui vuonna 2022 ainoastaan 332 muutoksenhakua koskevaa asiaa.

9. Norjan ylimpään oikeuteen saapui 2022 saman verran asioita kuin vuonna 2021, mutta sitä vastoin KKO:een saapuneiden asioiden määrä laski n. 6 prosentilla edellisvuodesta. Ruotsin korkeimpaan  oikeuteen saapuneiden asioiden määrä sen sijaan jatkoi selvää kasvuaan. Kolmen viimeisen vuoden aikana ylimpään oikeuteen saapuvien asioiden määrä on kasvanut lähes 25 prosentilla.

 Korkeimpien oikeuksien jäsenmääristä

10. Kuinka monta tuomaria näiden naapurimaiden ylimmissä oikeusasteissa on virassa?  Suomen KKO:ssa on presidentti - tätä nykyä Tatu Leppänen - ja tällä hetkellä 17 jäsentä, siis yhteensä 18 tuomaria. Huhtikuun alusta jäsenluku nousee yhdellä, kun ma. jäsenen virkasuhteeseen äskettäin nimitetty apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen aloittaa tuomarinuransa.

11. Norjan Høyesterettissä (HR) on 20 jäsentä, joista yksi - tällä hetkellä Toril Marie Øie - toimii päällikkötuomarina, jonka nimike on justitiarius. Ruotsin högsta domstolenin (HR) päällikkötuomarin virkanimike on puheenjohtaja - nykyisin Anders Eka - ja hänen lisäksi tuomioistuimessa on 15 muuta jäsentä. Näistä 16 tuomarista lainkäyttöön (tuomitsemistoimintaan) osallistuu kuitenkin vain 14 jäsentä, sillä kaksi jäsentä vuorollaan toimii vuoden Suomen entistä laintarkastuskuntaa muistuttavan lakineuvoston (lagrådet) jäsenenä. Tanskan Højesteretissä on presidentti ja tällä hetkellä 18 jäsentä.

12. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden sukupuolijakautuma on sellainen, että Norjan HR:n 20 jäsenestä naisia on 8, mutta Suomen KKO:n 19 jäsenestä vain 5 ja Ruotsin HD:n 16 jäsenestä vain 4.  Näyttää melko selvältä, että KKO:een tullaan lähiaikoina nimittämään pari kolme uutta naispuolista tuomaria, jos päteviä hakijoita löytyy!    

13. Norjan HR:n suhteellisen suuri jäsenmäärä johtuu lähinnä siitä, että tuomioistuin toimii myös ylimpänä hallintotuomioistuimena sekä perustuslakituomioistuimena. Yllättävää sen sijaan on Ruotsin HD:n tuomitsemistoimintaan kerrallaan osallistuvien jäsenten suhteellisen vähäinen määrä - 14 tuomaria - kun ottaa huomioon, että tuomioistuimeen saapuu vuosittain lähes 8 500 asiaa. 

14. Vaikka Suomen KKO:een saapuvien asioiden määrä on vain vajaa neljäsosa 8 000 asiasta, KKO:ssa on 19 tuomaria, kun Ruotsin HD:ssä pärjätään 14 tuomarilla. Olisiko KKO:n jäsenmäärää kenties syytä alentaa vai tulisiko sen paneutua asioiden käsittelyn tehostamiseen, vai mistä mainitusta erosta Ruotsiin on kysymys? Asioiden käsittelyajoissa ei ole kovin suurta eroa, ja samaa voidaan sanoa ratkaisujen perustelujen laadusta; Ruotsin HD näyttää tosin selviytyvän useimmiten  lyhyemmillä perusteluilla kuin KKO.

Tietoja korkeimpien oikeuksien tuomareista

15. KKO:n vuosikertomuksessa ei ole - tälläkään kertaa - yhteiskuvaa virassa olevista tuomareista. Ruotsin HD:n kertomuksesta sellainen löytyy sivulta 50; kuvatekstissä mainitaan kunkin tuomarin nimi, syntymäaika ja jäseneksitulovuosi. Norjan Høyesterettin tuomareista on julkaistu kertomuksen sivulla 38 kuva jokaisesta 20 tuomarista ja sen yhteydessä mainitaan tuomarin ikä, juristiksi valmistumisaika ja vuosi, jolloin hänet on nimitetty HR:n jäseneksi. 

16. KKO:n kotisivuilla ilmoitetaan jäsenen ikä, valmistumisvuosi, ura sekä vuosi, jolloin hänet on nimitetty jäsenen ja presidentin virkaan. Mutta sielläkin valokuva löytyy vain presidentti Tatu Leppäsestä. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kotisivuilla sitä vastoin on julkaistu kaikista jäsenistä isokokoinen kuva sekä tiedot jäsenten aiemmista tehtävistä. 

17. Lukija saattaa kysyä, mitä merkitystä tuomareiden kuvien julkaisemisella voisi olla. Minusta sillä on tuomioistuimen ja koko tuomioistuinlaitoksen avoimuuden kannalta suuri merkitys. On paikallaan, että yleisö näkee, miltä korkeinta tuomiovaltaa käyttävät tuomarit näyttävät. Tuomioistuinten kotisivuilla julkaistut tuomareiden nimet ja tiedot heidän aiemmasta toiminnastaan eivät pelkästään riitä. Tämä on oivallettu Ruotsin ja Norjan korkeimmissa oikeuksissa, Suomessa ei. Meillä on viime vuosinakin ilmennyt, etteivät edes johtavat poliitikot tai ministerit, rivikansanedustajista puhumattakaan, tunne ulkonäöltä läheskään kaikkia KKO:n tai KHO:n tuomareita.

18. KKO:n vuosikertomuksesta löytyvät kuvat toki presidentti Tatu Leppäsestä sekä kertomukseen artikkelit kirjoittaneesta kahdesta oikeusneuvoksesta, Kirsti Uusitalosta ja Timo Ojalasta, sekä kansliapällikkö Wilhelm Norrmannista. Visuaalisesti varsin tummasävyiset, suorastaan synkät, kuvat eivät minusta ole oikein onnistuneita; vuoden 2021 kertomuksessa julkaistut kuvat ovat tässä suhteessa parempia, sillä niissä  esimerkiksi presidentti Leppänen ja kansliapäällikkö Norrman on kuvattu rennonoloisina ulkosalla - Leppänen istumassa Kauppatorin penkillä ja Norrman taluttamassa polkupyörää. Rappusilla istumassa on kuvattu myös oikeusneuvos Pekka Koponen, jonka ylimääräistä muutoksenhakua koskeva artikkeli julkaistiin niin ikään vuoden 2021 kertomuksessa.

19. Ruotsin HD:n kertomuksessa esitellään laajasti neljällä sivulla ja kolmella isolla kuvalla tuomioistuimen kahta uutta jäsentä Christine Lageria ja Jonas Malmbergia; molemmat ovat syntyneet vuonna 1962. Lager on toiminut aiemmin mm. Domstolsverketin pääjohtajana ja vuosina 2014-2022 hovioikeudenlaamannina Svean hovioikeudessa. Jonas Malmberg ollut työ- ja siviilioikeuden professorina 2004-2012 ja vuosina 2012-2022 työtuomioistuimen puheenjohtajana. Tällainen tutustuminen oikeuden uusiin jäseniin on puuttunut KKO:n vuosikertomuksista tyystin.

20. Norjan HR:n kertomuksessa esitellään kahdella sivulla tuomioistuimen päällikkötuomarina 1991-2002 toimineen, viime vuonna 90 vuotta täyttäneen Carsten Smithin uraa ja saavutuksia HR:ssa. Smith, joka on kansainvälisesti tunnettu juristi, oli toiminut aiemmin professorina ja Oslon yliopiston juridisen tiedekunnan dekaanina, mutta ei kertaakaan tuomarin vakinaisessa virassa.

 Norjan ja Ruotsin päällikkötuomareiden katsauksista

21. Tarkasteltavat vuosikertomukset alkavat päällikkötuomarin katsauksilla. Justitiarius Toril Øien ja HD:n puheenjohtaja Anders Ekan katsauksissa on keskitetty vain pariin kolmeen asiaan, ts. niissä ei ole yritetty kertoa kattavasti tuomioistuimen toiminnasta ja  tapahtumista vuonna 2022. Anders Eka kertoo HD:n toiminnan kansainvälistymisestä sekä siitä, miten asioiden käsittely  HD:ssa etenee, miten tuomioistuimen ratkaisuja perustellaan, millaisia odotuksia eri tahoilla on ylimmän oikeuden perusteluista ja mitä perustelujen ja tuomioistuimen viestinnän kehittämiseksi voitaisiin tehdä. Eka viittaa katsauksessaan HD:ssa järjestettyyn kolmipäiväiseen seminaariin, johon osallistui myös viestinnän asiantuntijoita ja konsultteja. Kertomuksen sivulla 35 on konsultti Mari B. Hagsgårdin seminaarin antiin perustuva kirjoitus  "Bättre domskrivning och effektivare kommunikation".

22. Tiedottamisen ja viestinnän merkitystä ei ole unohdettu myöskään KKO:n vuosikertomuksessa, vaikka siinä ei kerrotakaan tuomioistuimen ratkaisujen perusteluihin liittyvistä kysymyksistä.  Viestintäpäällikkö Pia Sive ja viestintäasiantuntija Minna Kuisma ovat kirjoittaneet kertomukseen artikkelin "Viestinnän merkitys korkeimmassa oikeudessa on kasvanut" (sivu 44-51). Kirjoittajien mukaan viestintä tukee oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen toteutumista, pitää huolta toiminnan avoimuudesta ja turvaa median toimintaedellytyksiä. 

23. Ruotsin HD:n kertomuksessa käsitellään otsikon "Internationella strömningar" alla seuraavia teemoja: 1. En dialog mellan EU-domstolen och Högsta domstolen, 2. Europadomstolen och Högsta domstolen, 3. Tolkning av konventionsbaserad förmögenhetsrättslig lagstiftning ja 4. Högsta domstolen och de internationella brotten (sivut 14-30).

24. Toril Øie ja Anders Eka mainitsevat esityksissään muutaman viime vuonna annetun ennakkopäätöksen. Eka kertoo tapauksesta, jossa ruotsalainen tuomioistuin katsottiin toimivaltaiseksi tutkimaan Sudanissa tapahtunutta törkeää sotarikosta (folkrättsbrott) koskevan asian, vaikka jutun vastaajana ollut Sveitsin kansalainen ei ollut milloinkaan asunut Ruotsissa. Toisena asiana Eka mainitsee tapauksen, jossa 15-vuotias poika tuomittiin nuorisopalveluseuraamukseen törkeästä rattijuopumuksesta, kun hän oli kuljettanut maantiellä ns. A-traktoria (aiemmin EPA-traktori) juovuksissa; traktori rinnastettiin autoon eikä mopediin, vaikka sen maksiminopeus on ainoastaan 30 km/t. Toril Øie puolestaan mainitsee mm. asian, jossa on kysymys siitä, kuinka suuri promillemäärä vaaditaan, jotta sähköpotkulaudan kuljettaja voitaisiin tuomita rattijuopumuksesta.

Vuosikertomuksissa selostetuista ennakkopäätöksistä

25. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kertomuksissa selostetaan lyhyesti useita mielenkiintoisia ratkaisuja, joilla voidaan katsoa olevan laajempaa yleistä merkitystä; HD:n kertomuksessa selostetaan 22 ratkaisua (sivut 36-41)  ja Norja HR:n kertomuksessa peräti 34 ratkaisua (sivut 26-31). HR:n kertomuksessa mainitaan kunkin ratkaisuselosteen lopussa linkki, josta voi lukea koko ratkaisun. HD:n ratkaisuselosteissa ilmoitetaan NJA:n (Nytt juridiskt arkiv) sivunumerot, joista ratkaisut ovat luettavissa. Todella hyvää palvelua näiltä kahdelta ylimmiltä tuomioistuimilta!

26. KKO:n vuosikertomuksessa ei sen sijaan selosteta ainoatakaan tuomioistuimen viime vuonna antamaa ratkaisua. Tämä on selvä puute eikä toteuta tuomioistuimelta edellytettävän palveluperiaatteen onnistumista. KKO:n aiemmissa vuosikertomuksissa on selostettu kymmenkuntaa ratkaisua per vuosi, mutta ei enää vuoden 2022 kertomuksessa. Toki ennakkopäätökset löytyvät KKO:n verkkosivustolta ja Finlexistä, mutta siitä huolimatta niiden lyhyt selostaminen ikään kuin pähkinäkuoressa vuosikertomuksessa olisi toivottavaa.

27. Presidentti Tatu Leppäsen katsauksessa mainitaan tosin lyhyesti kahdeksan KKO:n viime vuonna antamaa ennakkopäätöstä niitä kuitenkaan tarkemmin selostamatta. Kaksi näistä ratkaisuista koskee saamelaisten kalastusoikeutta Tenon vesistössä (KKO 2022:25 ja 26). Jälkimmäisessä ratkaisussa  kalastustuslain säännös jätettiin perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta, ja syyte luvattomasta pyynnistä hylättiin. Sananvapausasioista Leppänen mainitsee viisi ennakkopäätöstä niiden sisältöä kertomatta ja yhden koronaepidemiaan liittyvän ratkaisun (KKO 2022:62). Mainituksi tulee myös tuomioistuimen täysistunnossa täpärän äänestyksen jälkeen tekemä päätös KKO 2022:78, jonka mukaan liiketoimintakielto on sellainen seuraamus, josta tasavallan presidentti voi tuomitun armahtaa. Vaikka tällä ratkaisulla on muutettu KKO:n mainitusta kysymyksestä aiemmin omaksumaa kantaa, on vaikea nähdä, että ratkaisulla olisi kovin suurta yleistä mielenkiintoa.

 Presidentti Tatu Leppäsen katsaus

28. Presidentti Leppäsen katsaus käsittää viisi sivua (sivut 7-11), mutta Anders Eka ja Toril Øie ovat selviytyneet omista katsauksistaan kahden sivun esityksellä. On makuasia, kumpaa tapaa lukijat pitävät parempana. Leppäsen esitystavassa ei toki ole moittimisen aihetta, mutta pitäisin kuitenkin suotavana, että jatkossa myös KKO:n presidentti tyytyisi esitykseen, jossa keskitytään ainoastaan pariin kolmeen tärkeään kysymykseen tai asiaan. Tarkemmat tiedot KKO:n toiminnasta voisivat silloin sisältyä kansliapäällikön katsaukseen; vuoden 2022 kertomuksessa kansliapäällikkö Wilhelm Norrmanin katsaus on sivuilla 38-43 ja siinä käsitellään osin samoja asioita kuin presidentti Leppäsenkin laatimassa esityksessä. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kertomuksissa ei ole tällä kertaa lainkaan kansliapäällikön tms. nimikkeellä toimivan tuomioistuimen hallintovirkamiehen katsausta. HD:n kertomuksessa on kyllä tuomioistuimen uudeksi kansliapäälliköksi nimitetyn Jens Wieslanderin esittely (s.13). 

29. Presidentti Leppänen mainitsee esityksessään KKO:een saapuneiden asioiden selkeästä vähentymisestä, joka koskee erityisesti riita-asioita. Hän mainitsee lyhyesti myös ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen vähentymisen 81 ratkaisuun, mikä minusta on todella raju pudotus, sillä normaalisti KKO on julkaissut viime aikoina noin 100 ennakkopäätöstä vuodessa. Samoja asioita pohtii myös kansliapäällikkö Norrman omassa katsauksessaan. Kumpikin mainitsee asiantilan syyksi asioiden käsittelynopeuden hidastumisen hovioikeuksissa ja käräjäoikeuksissa koronan takia. Tämä on toki merkittävä tekijä, mutta haluaisin muistuttaa, että KKO:een saapui viime vuonnakin 653 riita-asioissa tehtyä valituslupahakemusta, joista lupa myönnettiin ainostaan 48 jutussa. KKO voisi siis antaa enemmän riita-asioita koskevia ennakkopäätöksiä, jos se myöntäisi reilusti enemmän riita-asioita koskevia valituslupia. Tuskin läheskään kaikki ne riita-asiat, joissa valituslupaa ei ole myönnetty, olisivat jotenkin kelvottomia ennakkopäätöksen julkaisemisen kannalta. 

30. Katsauksensa päätteeksi presidentti Leppänen muistuttaa prosessikynnyksen liiallisesta noususta, juttujen ja etenkin riita-asioiden käsittelyaikojen pidentymisestä ja oikeudenkäynnin kalleudesta, minkä vuoksi riita-asioita ei enää uskalleta viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. "Tuomioistuimeen pitää olla tosiasiallinen pääsy, ja sieltä pitää päästä kohtuullisesti myös pois", kirjoittaa Leppänen. Hän kritisoi, kuten aiemmissakin KKO:n vuosikertomuksissa, tuomioistuinlaitoksen riittämätöntä perusrahoitusta, joka on johtanut asioiden ruuhkautumiseen erityisesti suurissa tuomioistuimissa. Eräiden vireille pantujen selvitysten johdosta Leppänen näkee kuitenkin "valoa tunnelin päässä", mutta nähtäväksi jää, miten tuomioistuinten vaikeaa tilannetta käytännössä onnistutaan parantamaan juuri nyt, jolloin lähes kaikki poliittiset puolueet puhuvat valtion menojen leikkauksista tai sopeutuksista ja suorastaan kilpailevat siitä, mikä puolue haluaa leikata menoja eniten.

31. Norjan ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien päällikkötuomareilla ei näyttäisi olevan samanlaisia huolia. He eivät edes mainitse tuomioistuinten tai johtamiensa ylimpien oikeuksien asiamääriä tai käsittelyaikoja eivätkä ylipäätään valita oikeudenkäyntien pitkää kestoa tai kalleutta taikka riita-asioiden vähenemistä tuomioistuimissa. Naapurimaissamme hallitus ja lainsäätäjä ovat huolehtineet siitä, että tuomioistuinlaitoksen perusrahoitus on kunnossa ja oikeudenkäyntimenettelyä kehitetään nykyajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. On outoa, että Suomessa ei ole päästy samaan. Ilmeisesti tuomioistuimien päällikkötuomarit tai uusi Tuomioistuinvirasto eivät ole kyenneet saamaan poliittisia puolueita ja maan hallitusta vakuuttuneeksi siitä, että tuomioistuinlaitoksen kehittämiseen kannattaa satsata resursseja selvästi aiempaa enemmän.  

Tuomareiden määristä

32. Suomen tuomioistuinten huolestuttava tilanne ei kansainvälisten vertailujen eli lähinnä CEPEJ-raportin 2022 perusteella näyttäisi kuitenkaan koskevan tuomareiden lukumäärää, sillä raportin mukaan Suomessa on 100 000 asukasta kohti enemmän tuomareita kuin esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Suomessa tuomareiden määrää on viimeisen kymmenen vuoden lisätty enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Ylioikeuksien esittelijöiden määrissä eri pohjoismaiden välillä ei tiettävästi ole suuria eroja; viime vuonna KKO:n lainkäyttöesittelijöiden henkilötyövuosien määrä oli  23,2; luettelo esittelijöistä samoin kuin kansliahenkilöstöstä löytyy kertomuksen viimeiseltä sivulta 71. Kuten edellä jo ilmeni, KKO:ssa on absoluuttisesti enemmän tuomareita kuin Ruotsin HD:ssa, maan asukaslukuun tai tuomioistuimeen saapuneiden asiamäärään suhteutettuna jopa selvästi enemmän. KKO on siis pitänyt hyvin puolensa jäsentensä lukumäärän suhteen.

Kaksi laajaa artikkelia KKO:n vuosikertomuksessa

33. KKO:n vuosikertomukseen sisältyy jo totuttuun tapaan tälläkin kertaa kaksi erityisartikkelia, joista toisen on kirjoittanut oikeusneuvos Kirsti Uusitalo ja toisen oikeusneuvos Timo Ojala. Uusitalon artikkelin teemana on "Valituslupaharkinnasta korkeimmassa oikeudessa" (sivut 12-23) ja Ojalan "Havaintoja rikosasioiden nimikkeistä korkeimmassa oikeudessa" (sivut 24-37). Artikkelit ovat todella laajoja, minusta selvästi liian pitkiä nimenomaan vuosikertomuksessa julkaistaviksi; ne kattavat nimittäin lähes puolet kertomuksen 71 sivusta.  Artikkeleiden sopiva paikka olisi esimerkiksi Defensor Legis tai Lakimies.

34. Kirsti Uusitalon kirjoituksessa ei ole mitään uutta, sillä samasta teemasta on kirjoitettu usein. Viittaan esimerkiksi KKO:n koti-tai verkkosivulla julkaistuun ja siellä edelleen olevaan oikeusneuvos Pertti Välimäen kymmenkunta vuotta sitten kirjoittamaan ansiokkaaseen artikkeliin  "Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä". Uusitalo ei artikkelissaan viittaa kertaakaan Välimäen kirjoitukseen ja KKO:n aiheeseen liittyvistä ennakkopäätöksistäkin hän mainitsee lyhyesti vain muutaman. Lisäksi oikeuden perusteoksiin kuuluvassa kirjassa Prosessioikeus on OTT, hovioikeudenneuvos Jaakko Raution kirjoittama jakso "Valitus korkeimpaan oikeuteen" (6. painos 2021 s. 1170-1201), jossa kirjoittaja selostaa ja analysoi seikkaperäisesti myös KKO:n valituslupajärjestelmää, valitusluvan myöntämisperusteita, valituslupamenettelyä sekä lupahakemuksen sisältöä.

35. Oikeusneuvos Timo Ojalan artikkeli täyttää oikeustieteellisen tutkimuksen vaatimukset hänen analysoidessaan, millaisissa rikosasioissa KKO:lta haetaan valituslupaa ja milloin lupa KKO:lta heltiää. Artikkeli sisältää lisäksi runsaasti pikkutarkkaa tilastotietoa kirjoittajan päätyessä lopuksi toteamaan, että KKO:n "prejudikaattityö kohdistuu rikosasioissa valtaosaltaan asioihin, jotka ovat käräjäoikeudessa harvinaisia". Pyrkisikö KKO tällä tavoin toimiessaan jonkinlaiseen erikoisuuden tavoitteluun, tuskinpa vain. Timo Ojala toteaa artikkelin viimeisessä virkkeessä, että "tarkempaa pohdintaa voi kuitenkin vaatia myös se, onko prejudikaattien antamiseen tarvetta aikaisempaa enemmän myös niissä rikostyypeissä, joita käräjäoikeuksissa esiintyy yleisimmin". Tähän voin kernaasti yhtyä, sillä juuri sellaisia prejudikaatteja tarvittaisiin nykyistä enemmän.

 KKO:n tutkii rikosasioissa usein näytön arvointia ja toimittaa sitä varten suullisen käsittelyn

36. KKO on myöntänyt viime vuosina runsaasti valituslupia rikosjutuissa, joissa on kysymys näytön arvioinnista, eli aiheesta, jota aiemmin ei ole pidetty KKO:n "leipälajina" tai sitä erityisemmin kiinnostavana aihealueena. Näin on tapahtunut usein lähinnä  raiskausta ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa asioissa. KKO on toimittanut silloin usein myös suullisen käsittelyn, jossa kuullaan uudelleen kahdessa alemmassa tuomioistuimessa jo kuultuja ja useimmiten jo esitutkinnassa kuultuja asianosaisia ja todistajia. Tämä olisi Norjan Høyesrettissä täysin poikkeuksellista, sillä siellä todistusharkintaa ja näytön arviointia koskevat kysymykset eivät pääsäännön mukaan kuulu ylimmän oikeuden toimivaltaan; sama koskee Tanskan Højesteretiä. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa näytön arvointia kokevat asiat ovat paljon harvinaisempia kuin KKO:ssa. Mistä tämä mahtaa johtua? Voisiko käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien näytön arvioinnissa olla usein puutteita tai epäkohtia, että KKO on katsonut velvollisuudekseen ryhtyä kolmantena oikeusasteena pohtimaan, onko näytön arviointia koskevat kysymykset ratkaistu oikein? Ehkä joku KKO:n oikeusneuvos voisi seuraavasssa tai sitä seuraavassa vuosikertomuksessa valaista kysymystä lähemmin?

Tilastotiedoista

37. Tilastotiedoista kiinnostuneille voidaan KKO:n vuosikertomuksesta todeta seuraavaa.

38. KKO:een saapui v. 2022 yhteensä 1 876 asiaa, vähennystä edellisestä vuodesta runsas 6 prosenttia. Valituslupia asioista oli 1 684. Hovioikeuksista saapuneista asioista suurin osa oli ratkaistu Helsingin hovioikeudessa (35 %) ja vähäisin osa Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuksissa (13 prosenttia). Yhden jäsenen kokoonpanossa KKO ratkaisi 27 prosenttia valituslupa-asoista ja ylimääräistä muutoksenhakua koskevista asioista.

 Jatkokäsittelyluvan epäämisestä tehdyt valitukset työllistävät KKO:ta suuresti

39. Hovioikeuksista saapuneista asioista jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevien valituslupahakemusten osuus oli edelleen hämmästyttävän suuri, sillä rikosasioissa niitä oli 30 prosenttia ja riita-asioissa peräti 49 prosenttia. Näissä ns. jkl-asioista KKO:een tehtyjen valitusten määrä näyttäisi jatkavan yhä nousuaan. Kun riita-asioissa tehtiin viime vuonna KKO:een  653 valituslupahakemusta, koski niistä yli 300 hakemusta asioita, joissa hovioikeus oli hylännyt valittajan jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen. Tätä voidaan pitää osoituksena siitä, että asianosaiset eivät luota hovioikeuksien jatkokäsittelylupa-asioissa antamiin hylkääviin päätöksiin. Tämä ei ole sinänsä yllätys, sillä lain mukaan hovioikeuden ei tarvitse perustella lupahakemuksen hylkäämisratkaisua konkreettisilla perusteilla. KKO:n vuosikertomuksessa ei mainita, kuinka monessa jkl-asiassa KKO myönsi valitusluvan, montako ennakkopäätöstä niissä annettiin ja kuinka monta näissä asioissa annetuista ratkaisuista on ns. muita päätöksiä, joista julkaistaan Finlexissä ainoastaan muutaman rivin tiedote. 

40. Jatkokäsittelylupamenettelystä säädetään OK 25 A luvussa, joka annettiin 24.6.2010 (650/2010) ja tuli voimaan vuoden 2011 alusta. Ensimmäiset jatkokäsittelylupahakemusten hylkäämisistä tehdyt valitukset saapuivat KKO:een vuonna 2012. Vuosina 2012-2022 KKO on antanut peräti 139  jatkokäsittelylupaa koskevaa ratkaisua, joista  56 on ennakkopäätöksiä ja 73 julkaisemattomia ratkaisuja eli ns. muita päätöksiä. Nämä on todella suuria lukuja ja itse asiassa suurin asiaryhmä, josta KKO:een valitetaan. KKO on päätynyt arvioni mukaan hyväksymään kyseisistä valituksista noin 90 prosenttia. Valituslupahakemuksissa on todennäköisesti ollut paljon niin sanottuja "kiikun kaakun"- tapauksia, joissa valitusluvan myöntämiseen olisi ollut perusteita, mutta joissa KKO ei ole johtuen lupaa myöntänyt; OK 30 luvun mukaan valitusluvan myöntäminen on harkinanvarainen asia (valituslupa "voidaan myöntää").

41. Valituslupa-asioista tehdyt valituslupahakemukset ja valitukset ovt työllistäneet KKO:ta kymmenen viimeisen vuoden aikana todella paljon. Tästä asiasta asiantuntijat kyllä varoittelivat lakia valmisteltaessa ja säädettäessä, mutta turhaan. Vuonna 2015 tapahtunut jatkokäsitelylupajärjestelmän soveltamisalan tuntuva laajentaminen lisäsi entisestään KKO:lle tehtävien valitulupahakemusten ja valitusten määrää. Asianosaisten oikeusturvan kaventumisesta ei nytkään välitetty, vaan laajennus tehtiin yksinomaan säästösyihin ja hovioikeuksien työmäärään vedoten. Ruotsissa on menetelty tässäkin asiassa toisin ja valittajan oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen järkevästi, sillä hovioikeudessa käytössä oleva tutkimislupamenettely (prövningstillstånd) koskee rikosasian vastaajan valituksen osalta vain asiaa, jossa hänet on tuomittu sakkorangaistukseen (RB 49:13). Ero Suomen OK 25 A luvun 5 §:n 2 momenttiin on suuri, sillä sen mukaan rikosasian vastaaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan myös silloin, kun hnet on tuomittu vankeutta 8 kuukautta tai vähemmän (L 10.4.2015/386); aikaisemmin mainittu rajapyykki oli "vain" 4 kuukautta vankeutta. Yllättävä osoitus siitä, miten jatkokäsittelyluvan edellytyksistä säädettäessä on pidetty silmällä yksinomaan hovioikeuden työmäärän keventämistä ja säästöjen aikaansaamista, mutta asianosaisten ja etenkin rikosasian vastaajan oikeusturvanäkökohdat on sivuutettu lähes kokoaaan. Kun hovioikeuden kielteistä lupapäätöstä ei asiallisesti tarvitse perustella mitenkään, valittajat ovat ymmärrettävästi pettyneitä ja epäluuloisia ja yrittävät saada jatkokäsittelyluvan valittamalla hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

 Myönnetyt valitusluvat asiaryhmittäin

42. Viime vuonna KKO myönsi 129 valituslupaa ja toimitti kuusi suullista käsittelyä. Valitusluvista 77 koski rikosjuttuja (rikosoikeutta), 48 siivilioikeutta (riita-asioita), 3 vakuutusasioita ja 1 maaoikeusasioita. KKO ei erottele tilastoissaan prosessioikeutta koskevia valituslupahakemuksia ja valituslupia omaksi ryhmäksi niin kuin Ruotsin HD tekee.

43. KKO julkaisi ennakkopäätöksinä (prejudikaatteina) vuonna 2022 vain 81 ratkaisua, mikä on todella alhainen määrä. Vuonna 2021 KKO julkaisi sentään 91, vuonna 2020 101 ja vuonna 2019 112 ennakkopäätöstä. 1980-luvulla KKO antoi parhaimmillan yli 200 ennakkopäätöstä vuodessa. Olen todennut alla mainitussa blogikirjoituksessa, että viime vuonna julkaistuista ennakkopätöksistä rikosoikeutta koski 33, prosessioikeutta 29 ja siviilioikeutta vain 19 ratkaisua. 

Olen kirjoittanut KKO:n ennakkopäätösten määrän laskusta Prosessioikeusblogissa

KKO:n ennakkopäätösten määrä putosi rajusti 

44. KKO:n käsittelyajat pitenivät vuonna 2022, asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 5,3 kuukautta (5,0 kk vuonna 2021). Valituslupahakemusten hylkäämiset ratkaistiin keskimäärin 4.4 kuukaudessa. Eniten piteni ennakkopäätösten ja muiden asiaratkaisujen käsittelyaika, joka oli 16,5 kuukautta (edellisenä vuonna 15,3 kuukautta). 

Tilastotietoja Ruotsin ja Norjan korkeimmista oikeuksista ym.

45. Ruotsin HD myönsi viime vuonna 127 valituslupaa eli kaksi vähemmän kuin Suomen KKO. Se julkaisi samana vuonna 95 prejudikaatia, joten laskua tapahtui tässä kohdin myös sielläkin, sillä vuonna 2021 HD antoi 101 ennakkopäätöstä. Ennakkopäätösasioiden käsittelyaika oli lyhyempi kuin KKO:ssa eli 14,1 kuukautta. Vuosikertomuksessa valituslupien määrä on jaoteltu, kuten pitääkin, kolmeen ryhmään, joiden osalta prejudikaatit jakautuivat näin: rikosoikeus 30, siviilioikeus 37 ja prosessioikeus 28 prejudikaattia. Vuonna 2021 asioiden jakautuminen oli samansuuntainen: rikosoikeus 26, siviilioikeus 39 ja prosessioikeus 36 ennakkopäätöstä. 

46. Rikos-ja siviilioikeudellisten ennakkopäätösten lukumäärän ero Suomen ja Ruotsin välillä on silmiinpistävä. Ruotsin HD antaa enemmän ennakkopäätöksiä siviili- kuin rikosoikeudellisista kysymyksistä, Suomessa tilanne päinvastainen. Huomionarvoinen on myös prosessioikeudellisten ennakkopäätösten verrattain suuri määrä; vuonna 2020 KKO antoi jopa eniten prosessioikeutta koskevia ennakkopäätöksiä. 

47. KKO:n jäsenistössä onkin vankkaa prosessioikeudellista osaamista, sillä sen jäsenistä neljä on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi prosessioikeudesta (Leppänen, Koponen, Huovila ja 1.4. ma. jäsenenä aloittava Pölönen), kolme jäsentä on väitellyt siviilioikeudesta (Häyhä, Mäkelä ja Tammi-Salminen), kaksi rikosoikeudesta (Tapani ja Hakamies) ja yksi EU-oikeudesta (Guimaraes-Purokoski); enemmistö KKO:n tuomareista on oppiarvoltaan siis oikeustieteen tohtoreita. Tämä lienee pohjoismaiden ennätys. Ruotsin HD:n nykyisistä 16 tuomareista "vain" viisi on tohtoreita (Herre, Svante Johansson, Asp, Runesson ja Malmberg; Asp on väitellyt rikosoikeudesta, muut siviilioikeudesta) ja Norjan HR:n 20 jäsenestä kolme (tunnettu prosessualisti Skoghøy sekä Falkanger ja Bull).

48. Ruotsin HD on ottanut muutama vuosi sitten käyttöön tavan antaa ennakkopäätöksille, ei vain uusille, vaan myös niiden perusteluissa mainituille aiemmille prejudikaateille nimen, jota käytetään säännönmukaisesti ratkaisuihin viitattaessa. Toimintakertomuksessa selostetuille ratkaisuille on annettu sellaisia nimiä kuin "Övernattningen II", "Mordet i Husum", "A-traktoren"ja "Chattkontakten". Saa nähdä, milloin KKO alkaa nimetä ratkaisujaan samalla tavalla, vai alkaako koskaan.

49. Norjan Høyesterettiin saapui viime vuonna 2155 asiaa, jotka jakautuivat varsin tasaisesti siviili- ja rikosoikeudellisiin asioihin. HR julkaisi viime vuonna ratkaisuistaan 101 ennakkopäätöstä, joista 56 käsitteli riita-asioita ja 55 rikosasioita. Ensiksi mainituista asioista useimmat koskivat vahingonkorvausta (7), siviiliprosessia (7), sopimusoikeutta (6) ja lapsioikeutta (6). Rikosjutuissa julkaistuista ennakkopäätöksistä suurin osa eli 12 prejudikaattia käsitteli rikosprosessia ja sen jälkeen tulivat pahoinpitely-, huume- ja seksuaalirikoksia koskevat prejudikaatit. Prosessioikeus on siten hyvin edustettuna myös Norjan korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä. 

Epilogi

50.  Olen esitellyt tässä artikkelissa joitakin tärkeimpiä vuosikertomukseen sisältyviä tietoja ylimpien tuomioituimien toiminasta omilla arvioinneilla hyöstettynä.  Lukijoiden kannattaa toki tutustua itse kertomuksiin, sillä niistä löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. 

51. Yhteenvetona sanoisin, että Suomen korkeimman oikeuden kertomus on hieman kuivahko ja paikoitellen pakkopullan oloinen esitys. Kertomuksessa olevat kuvat vakavailmeisistä henkilöistä ovat tummia ja antavat hieman synkän vaikutelman "korkin" toiminnasta, vaikka sellaista se ei todellisuudessa olekaan, minkä voin omasta kokemuksesta KKO:ssa aikoinaan työskennelleenä sanoa. Vuosikertomuksen iloisempi ilme olisi paikallaan, sitä olisi saatu mukaan jo sillä, jos kertomuksessa olisi julkaistu jäsenistön tai vaikkapa koko henkilökunnan yhteiskuva sekä pikkukuvat lyhyen esittelyn kera jokaisesta jäsenestä. Kertomuksessa olevat kaksi artikkelia ovat tässä yhteydessä liian laajoja, sensijaan artikkeli KKO:n viestinnästä on pirteä, mutta siitä jäi kaipaamaan kirjoittajien kuvia. Selkeänä puutteena pidän selosteiden puuttumista KKO:n vuonna 2022 antamista merkittävistä ennakkopäätöksistä. 

52. Norjan Høyesterettiin (HR) vuosikertomus on pirteä ja runsaasti valokuvia sisältävä tietopaketti tuomioistuimesta ja sen tuomareista. Kertomuksessa ei mässäillä asiamääriä ja käsittelyaikoja koskevilla tilastotiedoilla. Julkaisu ei ehkä yllä aivan samalle tasolle kuin tuomioistuimen eräät aikaisemmat toimintakertomukset, mutta hyvä se on nytkin. Plussaa ansaitsee mm. se, että kertomuksessa esitellään oikeuden 20 tuomaria kuvien kera ja että siinä on henkilöhaastatteluja, selostuksia kansainvälisistä tuomarikokoukisista, joihin HR:n tuomarit ovat osallistuneet, samoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen presidentin vierailusta tuomioistuimessa. Kertomuksessa selostetaan jäsenten tekemiä "maakuntamatkoja" ja HR:ssä järjestettyä asianajopäivää. Erityismaininnan ansaitsee 36 napakasti kirjoitettua ennakkopäätöksen ratkaisuselostetta ja niihin liitetyt linkit, joista pääsee helposti perehtymään ratkaisuihin kokonaisuudessaan. 

53. Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) toimintakertomus on kolmikosta ehkä mielenkiintoisin, pirtein ja rennonoloisin. Kertomuksen laatijat ovat ymmärtäneet, että julkaisun 50 sivulla ei ole mahdollista päästä kaiken kattavaan esitykseen tuomioistuimen toiminnasta. Siksi kertomuksessa on keskitytty vain muutamiin asioihin, kuten tuomioistuimen aiemmissakin toimintakertomuksissa on tehty. Asiamääriä ja käsittelyaikoja koskevat tilastotiedot esitellään lyhyesti vasta kertomuksen lopussa olevilla taulukoilla, eikä oikeuden päällikkötuomari Anders Eka ota niihin omassa katsauksessaan tarkempaa kantaa.  Anders Ekasta on kertomuksessa hyväntahtoisesti hymyilevä koko sivun kuva, joka on omiaan luoman yleiseilmeen koko kertomukselle. Kun KKO:n presidentti Tatu Leppänen kiittää katsauksensa lopuksi KKO:n henkilökuntaa hyvin onnistuneesta työstä, HD:n puheenjohtaja Eka toivottaa katsauksensa päätteeksi antoisia lukuhetkiä kertomukseen tutustujille; kertomukset onkin toki suunnattu, ei oikeustalon omalle väelle, vaan sen ulkopuolella oleville ihmisille. HD:n julkaisussa on keskitytty korkeimman oikeuden lainkäytön kansainvälistymiseen, jota koskeva esitys on jaettu sopivasti neljään eri osaan. Toisaalta kertomuksessa selostetaan tuomioistuimen omien perustelujen kehittämistä koskevia kysymyksiä ja siitä pidettyä seminaaria. Tuomareista on yhteiskuva, jonka tekstissä mainitaan lyhyesti perustiedot kustakin jäsenestä. Miellyttävä on myös kahden uuden jäsenen sekä tuomioistuimen uuden kansliapäällikön laajat haastattelut, kuvien kera tietenkin. Kuten Norjan HR:n myös Ruotsin HD:n kertomuksessa selostetaan lyhyesti tuomioistuimen pariakymmentä viime vuonna antamaa merkittävää ennakkopäätöstä.

377. Pankin peliriippuvainen työntekijä petti ja kavalsi pankin varoja 580 000 euroa. Vankeusrangaistusta lievennettiin 8 kuukaudella, koska syytetty oli edistänyt rikosten selvittämistä, mutta 2 vuoden vankeutta ei voitu tuomita ehdollisena. KKO 2023:19

 

Korkeimman oikeuden  (KKO) tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:19 on kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.  

1. Aivan ensimmäiseksi voidaan todeta, että KKO antaa nykyisin varsin usein ennakkopäätöksiä, joissa on kysymys rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta sekä siitä, tuleeko vankeusrangaistus tuomita ehdollisena vai ehdottomana.Tämä kuvastaa yleistä trendiä, jonka mukaan KKO antaa nykyisin valituslupia ja ennakkopäätöksiä selkeästi enemmän rikosoikeuden kuin siviilioikeuden alalta.

2. Tänään KKO siis julkaisi ennakkopäätöksen (prejudikaatin) tapauksesta, jossa syytettynä ollut pankin palveluneuvojana oli anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja noin 582 000 euroa. A:n syyksi oli luettu törkeä petos, törkeä kavallus, väärennys ja identiteettivarkaus (KKO 2023:19).

3. Jutussa oli kysymys rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 3 3 kohta) soveltamisesta ja vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen ja tuomitsemisesta ehdollisena. KKO on antanut samasta asiasta aiemmin ainakin kaksi ennakkopäätöstä eli ratkaisut KKO 2018:2 ja KKO 2018:60.

4. Eteläpohjalaisen pankin palveluneuvonantajana toiminut hieman yli 30-vuotias mies (A) oli toimiessaan pankin palveluneuvojana lyhyen aikaa eli 10.12.2019–31.1.2020 anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja yhteensä 581 764 euroa. Osassa tapauksista A oli siirtänyt pankin asiakkaalle myöntämän luoton varat omalle tililleen. Toisissa tapauksissa A oli laatinut asiakkaan nimissä väärän luottohakemuksen, jonka hän oli erehdyttänyt pankin toista palveluneuvojaa hyväksymään. Tämän jälkeen A oli siirtänyt asiakkaalle myönnetyn luoton varat edelleen omalle tililleen. Myönnettyjen luottojen varojen siirtämisten osalta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kavallukseen ja erehdyttämällä myönnettyjen luottojen varojen osalta törkeään petokseen ja väärennykseen. Erään asiakkaan henkilötietojen käyttämisen osalta A:n syyksi on luettu vielä identiteettivarkaus.

5. Eelä-Pohjamaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 12.5.2021 yhden tuomarin kokoonpanossaan - siis ilman lautamiehiä - että A olisi tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

6. A oli tunnustanut teot heti jäätyään kiinni ja osallistunut toimillaan rikostensa selvittämiseen ja myöntänyt kaikki korvausvaatimukset oikeiksi, joten rangaistusta määrättäessä oli perusteltua soveltaa rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. Toisaalta teko oli ollut sen kaltainen, ettei sen selvittäminen ollut riippunut vastaajan myötävaikutuksesta vaan hyvin suurella todennäköisyydellä rikos olisi tullut selvitetyksi myös ilman A:n myötävaikutusta.

7. Käräjäoikeus viittasi muiden oikeuslähteiden ohella kahteen samankaltaiseen pankin toimihenkilöitä koskeneeseen käräjäoikeustuomioon, joista toisessa oli tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomittu 1 vuosi 8 kuukautta ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua kymmenen vuoden aikana tehdystä noin 800 000 euron anastamisesta ja toisessa 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta noin 900 000 euron vahingon aiheuttaneista sekä alle vuoden kestäneistä petos- ja kavallusrikoksista, joissa anastuksen kohteena oli ollut 1,5 miljoonaa euroa.

8. Käräjäoikeus katsoi, että A:n teko oli ollut tekoajaltaan huomattavan lyhyt suhteessa viitattuihin tapauksiin. Myös rikoksilla haltuun saatujen rahavarojen määrä oli ollut pienempi kuin edellä mainituissa tapauksissa. A ei ollut myöskään varsinaisesti hyötynyt varoista, koska ne olivat menneet kaikki pelaamiseen.

9. Huomioon ottaen A:n suhtautuminen rikoksiinsa ja hänen heti tutkinnan alkuvaiheessa tapahtunut tunnustuksensa ja myötävaikutuksensa rikosten selvittämiseen käräjäoikeus katsoi, että yhteinen vankeusrangaistus oli alennettava 2 vuoteen vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. Tällainen tuomio oli myös rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta perusteltu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 2 vuoden ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun.

10. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti käräjäoikeuden ratkaisusta, katsoi tuomiossaan 24.3.2022, että A:lle olisi lähtökohtaisesti tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Hovioikeus on kuitenkin rangaistusta mitatessaan soveltanut rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaista rangaistuksen lieventämisperustetta, koska A oli edistänyt rikostensa selvittämistä. Hovioikeus on tuominnut A:n yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistukseen.

12. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja se määrätään  ehdolliseksi. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

13. KKO hyväksyi hovioikeuden rangaistuksen mittaamista koskevan ratkaisun siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

14. KKO:ssa oli kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.

15. RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia ja hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Kyseisten lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista tekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Niin kuin lain esitöistä ilmenee, rikoksentekijän teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten esimerkiksi prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin (HE 44/2002 vp s. 198).

16. Rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen soveltaminen edellyttää tekijän pyrkimystä rikoksensa selvittämiseen. Kuten  ratkaisuista KKO 2018:2 (kohdat 13 ja 17–25) sekä KKO 2018:60 (kohdat 29 ja 30) ilmenee, lieventämisperustetta voidaan kuitenkin soveltaa jo pelkästään selvittämisestä aiheutuneiden olennaisten prosessisäästöjen perusteella riippumatta tekijän rikoksensa selvittämiseen liittyvistä motiiveista tai oma-aloitteisuudesta. Lieventämisperusteen soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, olisiko rikos esimerkiksi ollut selvitettävissä viranomaisvoimin ilman tekijän myötävaikutusta. Saavutetuilta prosessisäästöiltä ei myöskään edellytetä erityisen suurta vaikutusta.

17. A on tunnustanut kaikki hänen syykseen luetut rikokset heti niiden tultua ilmi ja myöntänyt esitetyt korvausvaatimukset. A on myös kuulusteluissa kertonut menettelystään yksityiskohtaisesti. KKO  katsoi, että A:n menettely on olennaisesti helpottanut asian tutkintaa ja rajoittanut oikeudenkäynnin laajuutta. Vaikka rikoskokonaisuus on ollut suhteellisen laaja ja liittynyt useisiin pankin asiakkaisiin, käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarpeen kuulla pelkästään A:ta ja esittää kaksi kirjallista todistetta. A:n myötävaikutus on siten vähentänyt asiassa tarvittavan todistelun määrää ja nopeuttanut menettelyä. A:n menettely osoittaa myös pyrkimystä kantaa vastuuta teoistaan.

18. Toisaalta A oli käyttänyt rikoksissa omaa pankkitiliään, jolle on tehty rahansiirtoja pankin asiakkaiden nimissä. Rikosten tekotapa ja ajankohta ovat tällöin olleet varsin pitkälti selvitettävissä jo A:n tilitietojen perusteella ilman hänen myötävaikutustaan, minkä myös A:n on täytynyt rikokset tunnustaessaan käsittää. Rangaistuksen lievennyksen ei siten ole tässä tapauksessa perusteltua olla yhtä suuri kuin se mahdollisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä olisi voinut olla.

19.  KKO katsoi johtopäätöksenään, että A:lle tuomittavaa rangaistusta oli rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella alennettava kahdeksalla kuukaudella.

20. A on vedonnut myös siihen, että hän on pyrkinyt poistamaan rikostensa vaikutuksia vahingonkorvauksia maksamalla. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella korvauksia on maksettu suhteellisen vähän ja A:n pyrkimykset liittyvät pääasiassa käräjäoikeuden tuomion jälkeiseen aikaan. Rangaistusta ei siten ole tällä perusteella aihetta alentaa.

21. Lisäksi A oli vedonnut rikosten taustalla olleen peliongelmansa hoitoon, henkilökohtaisiin oloihinsa sekä rikosten hänelle aiheuttamiin haitallisiin seurauksiin. KKO katsoi, että rangaistusta ei ole näilläkään perusteilla aihetta alentaa.

22. KKO katsoi, että A:lle tuomittava yhteinen rangaistus oli siten kaksi vuotta vankeutta.

23. Rangaistuslajin valinnan - ehdoton vai ehdollinen - osalta KKO totesi, että RL 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

24. KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysi-ikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. A:n ensikertalaisuutta ja hänen vetoamiaan muita seikkoja ei voida pitää riittävinä perusteina ehdolliselle rangaistukselle, kun otetaan huomioon A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja niistä ilmenevä suunnitelmallisuus. Vankeus on siten tuomittava ehdottomana.

25. KK0 alensi A:lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta, joka on ehdoton, kuten hovioikeus oli määrännyt.  

Ratkaisuseloste KKO 2023:19

26. Päällisin puolin tuomiossa näyttäisi olevan kysymys pikkunäppärästä rangaistuksen mittaamisen pohdinnasta selvässä asiassa, jossa kaikki kolme tuomioistuinta olivat samaa mieltä siitä, että syytetty olisi ansainnut rikoksistaan ilman lieventämisperustetta 2 vuoden 8 kk vankeutta. Hovioikeus lievensi rangaistusta 6 kuukaudella, mutta käräjäoikeus ja KKO olivat 8 kk alennuksen kannalla. Käräjätuomari tuomitsi 2 v  vankeutta ehdollisena, mutta hovioikeus ja KKO ehdottomana. Voimaan jäi siis KKO:n ratkaisu: 2 vuotta ehdotonta vankeutta.

27. Pohjimmiltaan tapauksessa on kyse yhdenvertaisuusperiatteesta rangaistuksen määräämisessä ja mittaamisessa, siis siitä, että samanlaisiin rikoksiin syylliset tuomitaan mahdollisuuksien mukaan yhtä ankariin (tai lieviin) rangaistuksiin ja että lieventämisperusteen käytössä pyritään yhdenmukaiseen käytäntöön. 

28. Jutun esittelijänä KKO:ssa on toiminut oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2021 rangaistuksen määräämisestä ja sen perustelemisesta väitellyt esittelijäneuvos Heikki Kemppinen. Hän on käsitellyt väitöskirjansa sivuilla 200-202 rikoksen selvittämisen edistämisen vaikutusta lieventämisperusteena. KKO:n tuomion perusteluissa ei kuitenkaan viitata Kemppisen väitöskirjaan eikä muihinkaan rangaistusen mittaamista ja selvittämisen vaikutusta koskevin alan oppikirjoihin tai artikkeleihin. 

 

 

376. Asiakirjan esittämisvelvelvollisuus.Editiovaatimus. Todistelu vastaisen varalle. Valvontamaksu. KKO 2023:18

 

1. Korkein oikeus (KKO) antoi 3.3.2023 ennakkopäätöksen KKO 2023:18, jossa on kysymys asiakirjan esittämisvelvollisuuden edellytyksistä vastaisen varalle (OK 17:61). 

2. KKO:n päätöksestä julkaistu ratkaisuseloste on anonymisoitu, mutta kuten mediassa on kerrottu, selostessa mainittu A Oy on yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava ParkkiPate Oy ja sen vastapuoli B Oy puolestaan Eurorent Oy. Käytän tässä asianosaisten oikeita nimiä ParkkiPate ja Eurorent. 

3. ParkkiPate, jota on netissä toisinaan anoittu Suomen "vihatuimmaksi yhtiöksi", vaati Helsingin käräjäoikeudessa, että autonvuokraustoimintaa harjoittava Eurorent velvoitetaan luovuttamaan jäljennökset vuokrasopimuksista, joista ilmeni Eurorentiltä tiettynä aikana auton vuokranneiden henkilöiden tiedot. ParkkiPate tarvitsi tiedot selvittääkseen, ketkä olivat velvollisia suorittamaan sille niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja ja kohdistaakseen näihin henkilöihin vapaaehtoisen perinnän virheellisen pysäköinnin vuoksi. ParkkiPate vetosi hakemuksensa tueksi OK 17 luvun säännöksiin.

4. Eurorent vaati, että hakemus hylätään lausuen, ettei sillä ollut OK 17 luvun säännöksiin perustuvaa velvollisuutta luovuttaa vaadittuja asiakirjoja.

5. Käräjäoikeus katsoi päätöksessään 24.6.2020, että ParkkiPaten oikeus oli todisteiden vastaanottamisen varassa. Lisäedellytys, jonka mukaan oli oltava vaara, että todiste häviää tai se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin, ei sanamuotonsa perusteella vaikuttanut soveltuvan tilanteeseen, jossa pyritään selvittämään tulevan asian vastaaja. Säännöksen tulkinnassa oli kuitenkin otettava huomioon, että sen ei tullut estää ParkkiPatea saamasta selville oikeutensa toteutumisen kannalta olennaista tietoa. Asiakirjan esittämisvelvollisuus ei myöskään ollut Eurorentin kannalta kohtuutonta.

6. Käräjäoikeus katsoi johtopäätöksenään, että Eurorent voitiin määrätä OK 17 luvun 61 §:n nojalla esittämään ParkkiPaten vaatimat asiakirjat. Käräjäoikeus velvoitti Eurorentin luovuttamaan vaaditut asiakirjat käräjäoikeudelle ja ParkkiPatelle  käräjäoikeuden päätöksessä tarkemmin määritellyin tavoin.

7. Eurorent valitti Helsingin hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hakemus hylätään.

7. Hovioikeus lausui päätöksessään 3.9.2021, että OK 17 luvun 40 §:n säännös velvollisuudesta asiakirjan esittämiseen voi tulla sovellettavaksi vain tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa. ParkkiPaten vaatimusta ei ollut esitetty oikeudenkäynnissä, jossa asiakirjaa haluttiin käyttää todisteena. Riita-asiaa, johon esitettäväksi vaaditut asiakirjat näyttönä liittyisivät, ei ylipäätään ollut vireillä.

8. OK 17 luvun 61 §:n osalta hovioikeus totesi, että ParkkiPate vaati asiakirjoja luovutettavaksi sen selvittämiseksi, kenen kanssa ajoneuvon pysäköimistä koskeva sopimus oli syntynyt, eli kysymys oli vastapuolen selvittämisestä mahdollista perintää ja tulevaa oikeudenkäyntiä varten. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että todistelua vastaisuuden varalta ei ollut tarkoitettu sen selvittämiseksi, kuka olisi hakijan vastapuoli tulevassa oikeudenkäynnissä tai mitä kanneperusteita, oikeustosiseikkoja tai todisteita olisi löydettävissä. Hovioikeus katsoi, ettei OK 17 luvun 61 §:n perusteella ollut mahdollista antaa ParkkiPaten vaatimaa määräystä.

10. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hylkäsi ParkkiPaten vaatimuksen. 

11, KKO myönsi Parkkipatele valitusluvan. ParkkiPate vaati valituksessaan, että hovoikeuden päätös kumotaan. Eurorent vaati vastauksssan valituksen hylkäämistä.

12. KKO totesi perusteluissaan ensiksi, että OK 17 luvun 40 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen, jos asiakirjalla voi olla merkitystä näyttönä. Säännös koskee todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Asiakirjojen esittämistä koskeva ParkkiPaten vaatimus ei liity vireillä olevaan oikeudenkäyntiin. Velvollisuus asiakirjan esittämiseen ei siten voinut perustua suoraan OK 17 luvun 40 §:ään.

13. OK 17 luvun 61 §:ssä säädetään todistelusta vastaisuuden varalta. Toisin kuin muut OK 17 luvun säännökset, se ei koske todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Pykälän 1 momentin mukaan asianomaisen henkilön hakemuksesta käräjäoikeudessa kuullaan todistajaa tai asiantuntijaa taikka esitetään asiakirja tai esine taikka toimitetaan katselmus riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei vielä ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen tai katselmuksen toimittamisen varassa. Edellytyksenä on lisäksi vaara, että todistajaa tai asiantuntijaa voidaan vain vaikeuksin kuulla myöhemmin tai että muu todiste häviää tai että se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin taikka että katselmus voidaan vain vaikeuksin toimittaa myöhemmin.

14. KKO totesi, että pykälän säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 46/2014 vp), aiemmin voimassa ollutta OK 17 luvun 10 §:ää koskevasta hallituksen esityksestä (HE 137/1945 vp) tai lainvalmistelutöistä muutoinkaan ei ollut saatavissa merkityksellistä tulkinta-apua nyt arvioitavana olevien kysymysten suhteen.

Voidaanko asiakirja määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen, kun kysymys on todistelusta vastaisuuden varalta?

15. OK 17 luvun 61 §:ssä säädetään todistelun vastaanottamisesta tuomioistuimessa. KKO totesi, että pykälän sanamuodosta ei ilmene, että tuomioistuin voisi pykälää soveltaessaan määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen.

16. OK 17 luvun 61 §:ssä on luvun muiden säännösten tavoin kysymys todistelusta oikeudenkäyntiä varten, vaikka todistelu esitetään ennen kuin riita-asia on vireillä tuomioistuimessa. Pykälässä ei ole säännöksiä siitä menettelystä, jota noudatetaan otettaessa todistelua sen nojalla vastaan. KKO:n mukaan pykälää on johdonmukaista tulkita osana OK 17 luvun kokonaisuutta siten, että siinä tarkoitettua todistelua koskevat soveltuvin osin vastaavat menettelysäännöt kuin todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Tämä lähtökohta ja säännöksen tarkoitus turvata todistelua myöhemmän oikeudenkäynnin varalta puoltavat sitä, että pykälän mukaisissa tilanteissa voidaan käyttää niitä pakkokeinoja, joita OK 17 luvun mukaisessa todistelussa muutoinkin voidaan käyttää. Tällaista tulkintaa puoltaa sekin, että vaara myöhemmän todistelun vaikeutumisesta tai käymisestä mahdottomaksi liittyy tyypillisesti juuri tilanteisiin, joissa asiakirja on muun kuin sen hallussa, joka haluaa vedota asiakirjaan todisteena. Jos asiakirjaa ei voitaisi määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen, OK 17 luvun 61 § jäisi asiakirjatodistelun osalta käytännössä merkityksettömäksi.

17. Näillä perusteilla KKO katsoi, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää sovellettaessa voidaan määrätä asiakirja tuotavaksi

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n soveltamisen edellytykset

18. OK 17 luvun 61 §:n 1 momentin mukaan todistelua vastaisuuden varalta voidaan ottaa vastaan riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen varassa. Säännöksen sanamuodosta ilmenee, että hakijan on kyettävä yksilöimään kysymyksessä oleva ennakoitu riita-asia riittävällä tavalla niin, että voidaan arvioida hakijan oikeuden saattavan olla vaaditun todistelun varassa. Todistelua on siten esitettävä tuomioistuimelle hakijan väitetyn oikeuden näyttämiseksi, ja hakijan on perusteltava, kuinka esitettäväksi vaadittu todiste vaikuttaa asian ratkaisemiseen. KKO:n mukaan sääntelyn tarkoituksena ei sitä vastoin ole käyttää todistelun turvaamiseen tarkoitettuja keinoja esimerkiksi pelkästään mahdollisten kanneperusteiden tai vastapuolten selville saamiseen.

19. KKO:n mukaan OK 17 luvun 61 §:n laveampi tulkinta voisi edistää aineellisen oikeuden toteutumista yksittäistapauksissa. Se tekisi kuitenkin mahdolliseksi hakijan vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla.

20. Edellä mainituilla perusteilla KKO katsoi, että todistelua vastaisuuden varalta koskevaa OK 17 luvun 61 §:ää ei voida soveltaa ja siihen liittyen luvun 40 §:n mukaista määräystä asiakirjan tuomisesta tuomioistuimeen ei voida antaa vain siinä tarkoituksessa, että hakija voisi asiakirjan perusteella selvittää, kuka on riita-asiassa hakijan mahdollinen vastapuoli.

21. Soveltaessaan edellä mainittuja "yleisiä oppeja" ko. tapaukseen KKO totesi, että ParkkiPate oli  perustellut vaatimustaan sillä, että vaatimuksen kohteena olevista sopimuksista ilmenee, ketkä ovat sitä kohtaan maksuvelvollisia. Kyse on siten vain sen selvittämisestä, kuka olisi yhtiön vastapuoli saatavan perintää koskevassa asiassa. Edeltä ilmenevillä perusteilla KKO katsoi, ettei ParkkiPaten vaatimusta voida hyväksyä OK 17 luvun säännösten perusteella. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta. 

Ratkaisuseloste KKO 2023:18

22. Kuten ratkaisuselosteesta ilmenee, KKO on noudattanut perusteluissaan pro et contra -metodia, ts. tuonut esiin myös sellaisia perusteita, jotka puolsivat ParkkiPaten hakemuksen hyväksymistä. KKO:n punninnassa nämä perusteet ovat kuitenkin saaneet väistyä hakemusta vastaan puhuville seikoille.

23. Minusta Parkkipeten hakemuksen hyväksyminen olisi ollut OK 17 luvun 61 §:n nojalla perusteltua. Kysymyksessä on ollut selkeästi sanotussa lainkohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa todistelua eli asiakirjaselvitystä pyrittiin hankkimaan vastaisen oikeudenkäynnin varalle. Hakijan oikeus saada oikeudenkäynti vireille ja myöhemmin hyväksytyksi on ilmiselvästi ollut kyseisen asiakirjatodisteen vastaanottamisen varassa. Myös kyseissä lainkohdassa mainitut editiovelvollisuuden edellytykset ovat olleet olemassa. 

24. KKO:n perusteluissa esiteyt vastasyyt eivät minusta ole niin painavia, että hakemus voitiin hylätä. Ensinnäkin OK 17:61.1:n sanamuoto ei tue KKO:n tarkemmin perustelematta jäänyttä tulkintaa, jonka mukaan sääntelyn tarkoituksena ei olisi hakijan vastapuolen eli pysäköimisehtoja rikkoneiden henkilöiden selville saaminen. Voidaan päin vastoin sanoa, että mainitunlainen tieto kuuluu olennaisena osana säännöksen soveltamisalueeseen ja edistäisi aineellisen oikeuden toteutumista muissakin vastaavanlaisissa tapauksissa.

25. KKO:n perustelujen pääpointtina onkin toteamus, että editiovaatimuksen hyväksyminen mainitussa yksittäistapauksissa tekisi mahdolliseksi "vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla".

26. Pidän tylyä lausumaa maan ylimmältä oikeudelta yllättävänä. Kun parkkiyhtiö halusi editiovaatimuksellaan turvata oikeutensa toteuttamista, KKO vastasi, että tämä ei käy, sillä jos me hyväksyisimme hakemuksen, joutuisivat pysäköintiyhtiöiden ja muiden vastaavanlaisten hakijoiden "vastapuolet" ja "koko tuomioistuinlaitos" suoraan sanottuna "liriin" monien kummmallisten, rasittavien, tarpeettomien ja perusteettomien editiovaatimusten kanssa. KKO on siten  itse asiassa halunnut Parkkipaten hakemuksen hylkäämisellä turvata myös omaa asemaansa, jotta vastaavanlaisilta hakemuksilta jatkossa vältyttäisiin.

27. Pysäköintiyhtiön vaatimus ei ole kuitenkaan rasittanut autonvuokraamoa tai tuomioistuimia kohtuuttomasti. Yhtiö on hakemuksessaan yksilöinyt tapaukset ja ajankohdat, jolloin Eurorentiltä auton vuokranneet henkilöt ovat menetellet pysäköintiehtojen vastaisesti. Kyse ei ole siten ollut autovuokraamoyrityksen "rasittamisesta" tai tuomioistuinten työn "kuormittamisesta", joten sillä perusteella hakemusta ei olisi tullut hylätä. 

28. Pysäköintifirman ei ilmeisesti auta jatkossa muu kuin vaatia valvontamaksujen suorittamista autonvuokraustoimintaa harjoittavalta yritykseltä, sillä onhan mahdollista, että sen työntekijä on syyllistynyt ajoneuvon sopimusehtojen vastaiseen pysäköintiin. Maksuvelvollisuudesta välttyäkseen yrityksen tulee esittää selvitys, kenelle se oli kysymyksessä olevan ajoneuvon vuokrannut.

 

 

375. Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikosjutun salainen oikeudenkäynti ja käräjäoikeuden tuomio vuonna 2012

Kun korkeimmalta oikeudelta on viikko sitten haettu Anneli Aueria ja Jens Kukkaa koskevien Varsinais-Suomen käräjäoikeuden vuonna 2012 ja Turun hovioikeuden vuonna 2013 antamien törkeitä raiskauksia ym. käsittävien lainvoimaisten tuomioiden purkamista ja kun kyseisiä oikeudenkäyntejä on käsitelty kuluneen viikon aikana laajasti tiedotusvälineissä, päätin julkaista uudelleen heti mainittujen tuomioiden antamisen jälkeen julkaisemani kaksi blogikirjoitusta ko. oikeudenkäynneistä ja tuomioista.

Näin kirjoitin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiosta blogissani 30.6.2012 numero 614 otsikolla "Auerin seksuaalirikosjuttu: umpisalainen oikeudenkäynti, arvoituksellinen ja epäilyttävä tuomio:"

1. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi eilen 29.6. Ulvilan murhajutussa syytteessä olevan Anneli Auerin ja tämän ex-miesystävän Jens Kukan pitkiin vankeusrangaistuksiin Turussa helmikuussa alkaneessa ja neljä kuukautta kestäneessä seksuaalirikosjutussa. Anneli Auer sai seitsemän vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja Jens Kukka tuomittiin samassa vyyhdessä kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Anneli Auer sai tuomion kahdesta törkeästä raiskauksesta, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta. Tapahtumat sijoittuvat marraskuun 2007 ja syyskuun 2009 välille. Rikokset alkoivat noin vuosi Ulvilassa surmateon jälkeen ja kestivät non puoli vuotta.

3. Jens Kukka sai 10 vuoden vankeusrangaistuksen kahdesta törkeästä raiskauksesta, neljästä törkeästä lapsen hyväksikäytöstä, kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja yhdestä pahoinpitelystä. Tapahtumat sijoittuvat marraskuun 2007 ja elokuun 2008 väliselle ajalle.

4. Käräjäoikeus ei ollut tuomiosta yksimielinen, vaan siitä jouduttiin äänestämään. Yksi kolmesta ammattituomarista, tiettävästi oikeuden puheenjohtajana toiminut miespuolinen käräjätuomari,  olisi tuominnut Auerin vain pahoinpitelyistä. Kyseinen tuomari olisi hylännyt myös Jens Kukan syytteistä vakavimmat. Hän olisi päästänyt molemmat vapaaksi katsoen, että rangaistukset ovat tulleet sovitetuiksi pitkällä tutintavankeudella. Käräjäoikeuden enemmistön kuului kaksi naispuolista käräjätuomaria. Näin suuri ero, voidaan jopa puhua valtavasta erosta, tuomioistuimen tuomareiden mielipiteissä on käytännössä erittäin harvinaista.

5. Tietenkin on niin kuin professori Matti Tolvanen on jo ehtinyt haastattelulausunnoissaan "paljastaa", että tuomiossa on ollut kyse hyvin raskaista rikoksista; niistä oli toki kysymys jo syytteissä.

6. Minusta koko tapauksessa oli kuitenkin ylivoimaisesti merkittävintä ja samalla merkillisintä se, että koko oikeudenkäynti julistettiin alusta lähtien tiukasti salaisesti ja syytettyjen avustajille annettiin vieläpä suomalaisessa käytännössä harvinainen ilmaisukielto. Tiettävästi Jens Kukan avustajalle on myös vaadittu rangaistusta ilmaisukiellon rikkomisesta. Juttua puitiin oikeudessa koko ajan ilman yleisöä ja lehdistön paikallaoloa neljä kuukautta lukuisissa istunnoissa. Myös jutussa kertynyt oikeudenkäyntiaineisto on salainen ja ikään kuin pisteenä tälle kaikelle salaamiselle saatiin käräjäoikeuden ilmoituksesta, jonka mukaan myös jutussa annettu tuomio perusteluineen päivineen on salainen 60 vuoden ajan.

7. Käräjäoikeus antoi ratkaisustaan julkisen selosteen, mutta se on kovin suppea eli vain yhden sivun mittainen. Siinä kerrotaan ainoastaan ne rikosnimikkeet, jotka on luettu syytettyjen syyksi, tuomittujen vankeusrangaistusten pituus sekä asianomistajille tuomittujen vahingonkorvausten yhteissumma 160 000 euroa. Selosteen mukaan uhreja oli neljä.

8. Eniten tällaisessa tapauksessa, jossa oikeudenkäynti on ollut täysin salainen, kiinnostaisi tietää se, millä perusteella syytteet, jotka syytetyt ovat kiistäneet kaikilta osin, on katsottu oikeudessa näytetyksi. Tästä selosteessa kerrotaan vain lyhyesti se, että näyttö perustuu uhrien eli lasten kertomuksiin, joiden luotettavuutta on selvitetty psykologien ja psykiatrien lausuntojen perusteella.

9. Mutta sitä, millä perusteella nämä asiantuntijat ovat pitäneet lasten kertomuksia luotettavina ja uskottavin, ei selosteessa mainita mitään. Oikeuden vähemmistöön jäänyt tuomari on puolestaan pitänyt lasten kertomuksia raiskausten ja hyväksikäyttöjen osalta epäluotettavina, joten ilmeisesti osa mainituista asiantuntijoista on ollut hänen kanssaan samaa mieltä.

10. Käräjäoikeuden selosteessa sanotaan, että asianomistajien yksityiselämän suojaamiseksi ei vastaajien syyksi luettuja tekoja voida tässä enemmälti selostaa. Itse en kaipaa noiden tekojen yksityiskohtaista selostamista, mutta sen sijaan kaipaan kovasti sitä, millä perusteella käräjäoikeus on arvioinut näyttöä ja millä perusteella se on katsonut näyttö- ja tuomitsemiskynnyksen ylittyneen. Tämä tuomiossa on toki oleellista.

11. Minusta käräjäoikeuden olisi pitänyt selosteessaan avata näyttöä ja todistusharkintaa huomattavasti enemmän, jotta yleisöllä, juristeilla sekä ulkopuolisilla psykologeilla ja psykiatreilla olisi mahdollisuus arvioida käräjäoikeuden todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä. Anneli Auerin asianajaja Juha Manner onkin valitellut tuomion jälkeen, että jutun ja tuomion täydellisen salassapidon pahin epäkohta on juuri siinä, että käräjäoikeuden käsittelyä ja sen suorittamaa todistusharkintaa ja koko tuomiota ei voida asettaa julkisen arvioinnin ja kritiikin kohteeksi. Minusta Juha Manner on tässä täysin oikeassa.

12. Olisi ehkä syytä harkita, tulisiko oikeudenkäynnin julkisuuslakia muuttaa siten, että vaikka esimerkiksi alaikäisiä lapsia koskeva seksuaalirikosjutun oikeuskäsittely olisi yleisöltä suljettu, oikeudenkäyntiä  päästettäisiin kuitenkin seuraamaan muutama juridiikkaan sekä esimerkiksi todistajanpsykologiaan ja/tai oikeuspsykiatriin perehtynyt asiantuntija. Tämä suppea asiantuntijaryhmä laatisi käsittelystä ja oikeuden tuomiosta raportin, jossa väitettyjen uhrien henkilöllisyyttä ja asiaan liittyviä arkaluonteisia seikkoja paljastamatta arvioitaisiin tapausta ja käräjäoikeuden näytön harkintaa ja johtopäätöksiä. Tämä raportti täydentäisi oikeuden antamaa julkista selostetta.

13. Tunnettu ja aika usein myös arvostelua herättänyt tosiasia on, että Suomessa tuomioistuimet määräävät kovin herkästi rikosoikeudenkäynnin samoin kuin oikeudenkäyntiaineiston ja tuomion salaiseksi. On syytä muistaa, että laki ei velvoita tuomioistuinta määräämän edes seksuaalirikosjutun käsittelyä kaikissa tapauksissa ehdottomasti salaiseksi, vaan suljettu käsittely samoin kuin oikeudenkäyntiaineiston salassapito on aina tuomioistuimen harkinnassa. Vaikka suljetun käsittelyn edellytykset olisivat olemassa, laki ei velvoita oikeutta määräämään koko käsittelyä suljetuksi, vaan suullinen käsittely voidaan toimittaa yleisöltä suljettuna vain tarpeellisilta osin. Suomalaiset tuomioistuimet kuitenkin määräävät yleensä aina koko käsittelyn salaiseksi, jos vain siihen on vähänkin aihetta. Lisäksi oikeudet tekevät ko. suhteessa mieluusti siten kuin asianosaiset pyytävät eli määräväät käsittelyn ja oikeudenkäyntiaineiston salaiseksi, vaikka lain mukaan harkintavalta kuuluu, ei asianosaisille, vaan tuomioistuimelle.

14. Tulisi muistaa, että oikeudenkäynnin julkisuudella on erityisesti rikosprosessissa tärkeä funktio edistää lainkäytön läpinäkyvyyttä ja vahvistaa oikeudenkäynnin uskottavuutta ja legitimiteettiä. Oikeudenkäynnin julkisuus mahdollistaa yleisön taholta tapahtuvan tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöviranomaisten valvonnan. Demokraattisessa oikeusvaltiossa kansalaisten on voitava valvoa viranomaisten ja siis myös tuomioistuinten toimintaa ja tarvittaessa myös puuttua lainkäytössä havaittuihin epäkohtiin.

15. Turussa nyt päättynyt umpisalainen oikeudenkäynti oikeudenkäynti ei toteuta mainittuja funktioita. Lakimiehillä ja muilla asiantuntijoilla saati yleisöllä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kontrolloida käräjäoikeuden todistusharkinnan ja jutussa annetun tuomion oikeellisuutta. Salainen oikeudenkäynti ei edistä lainkäytön läpinäkyvyyttä eikä lisää luottamusta tuomioistuinten lainkäyttöä kohtaan, vaan on päin vastoin omiaan herättämään epäilyjä esitutkintaviranomaisten, syyttäjien ja tuomioistuimen asenteista ja motiiveista.

16. Kun näin raskaista rikoksia koskevassa syytejutussa päädytään pitkän prosessin päätteeksi  äänestysratkaisuun, jossa oikeuden vähemmistö on päätynyt hylkäämään kaikkein raskaimpia rikoksia koskevat syytteet kokonaan, on pakko kysyä, onko todella niin, ettei todistusaineiston valossa asiassa ole jäänyt järkevää ja varteenotettavaa epäilyä lapsiuhrien kertomusten uskottavuudesta ja syytettyjen syyllisyydestä?

17. On selvää, että syytetyt valittavat tuomiosta, ja näin ovat  myös jutun kaksi syyttäjää ilmoittaneet tekevänsä. Koko ruljanssi alkaa siis tavallaan alusta Turun hovioikeudessa, eikä asiassa ole mitään takeita siitä, että käräjäoikeuden tuomio jäisi pysyväksi. Kuten jo alumpana totesin, käräjäoikeuden vähemmistöön jääneen tuomarin mielipide poikkeaa huomattavasti enemmistön mielipiteestä: vähemmistöön jäänyt tuomari olisi laskenut syytetyt vapaiksi, mutta enemmistö tuomitsi syytetyt pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tämä on hyvin poikkeuksellista etenkin, kun on kysymys seksuaalirikoksista.

18. Yksi asia tuntuu nyt kuitenkin selvinneen myös syyttäjäpuolelle. Syyttäjien ilmoituksen mukaan nyt käsitellyillä seksuaalirikoksilla on selvä yhteys Ulvilan surmatekoon. Kuitenkin vielä Vaasan hovioikeuden murhajutussa antaman vapauttavan tuomion jälkeen jutun pääsyyttäjä samoin kuin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kiistivät  päättäväisesti mainitun yhteyden, Nissinen vieläpä TV1:n ohjelmassakin mainitun yhteyden. Näin syyttäjät tekivät  luultavasti siksi, ettei yleisölle vain syntyisi sellaista mielikuvaa, että seksuaalirikosten tutkinnalla  halutaan itse asiassa saada vain murhasyytettä tukevaa näyttöä. Mutta onko mainittu epäluulo vieläkään hälvennyt?

Blogikirjoitukseen tuli 127 kommenttia.

Blogikirjoituksen vuodelta  2013, joka koskee Turun hovioikeuden ko. jutussa antamaa tuomiota, julkaisen uudelleen myöhemmin.

374. Rikosjutun pääkäsittely hovioikeudessa. KKO 2023:16

 

1. Pirkanmaan käräjäoikeus oli 18.11.2020 tuominnut A:n törkeästä ympäristön turmelemisesta, törkeästä petoksesta sekä eräistä muista rikoksista yhteiseen 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lähes 530 000 euron korvausvelvollisuuteen.

2. Valituksessaan Turun hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. Hovioikeus ratkaisi asian toimittamatta pääkäsittelyä. Hovioikeus ei tuomiossaan 17.2.2022 muuttanut syyksilukemista eikä rangaistusta mutta vapautti A:n korvausvelvollisuudesta noin 40 000 euron osalta.

3. A:n valituksesta korkein oikeus katsoi, että pääkäsittelyn toimittaminen ei ollut selvästi tarpeetonta, koska asian laatu ja merkitys A:lle olivat edellyttäneet, että hänelle varataan pääkäsittelyssä mahdollisuus lausua asian oikeudellisesta arvioinnista ja tulla henkilökohtaisesti kuulluksi rangaistuksen määräämiseen vaikuttavista seikoista. Asia palautettiin hovioikeuteen. 

4. Ks. KKO:n ennakkopäätöksiä muutamalta viime vuodelta, joissa myös on katsottu, että hovioikeus oli virheellisesti ja lainvastaisesti jättänyt päääsittelyn toimittamatta: KKO:2021:30 KKO:2021:26 KKO:2018:53 KKO:2017:19 KKO:2016:54 KKO:2014:74 KKO:2014:56 KKO:2012:99 KKO:2011:22

5.  Luettelo ei ole suinkaan täydellinen, silllä 2000-luvun alkupuolella KKO on antanut useita muitakin samanlaisia ennakkopäätöksiä. Tästä ilmeee, miten vastahakoisesti hovioikeudet suhtautuvat edelleen suullisen pääkäsittelyn toimittamiseen. 

KKO 2023:16