torstai 21. helmikuuta 2019

139. Oikeuskansleri vaatii oikeusavustajan luvan peruuttamista

1. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on valittanut Helsingin hovioikeuteen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksestä, jolla lautakunta ei peruuttanut moitittavasti menetelleen oikeudenkäyntiavustajan toimilupaa vaan määräsi ainoastaan seuraamusmaksun. Oikeuskanslerin ratkaisu on päivätty 20.12.2018, mutta se on julkistettu vasta 19.2.2019. Seuraavassa (kappaleet 2-8) oikeuskanslerin asiasta antama tiedote.

2. Oikeuskansleri pitää ilmeisen virheellisenä oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisua, jossa lautakunta ei peruuttanut moitittavasti menetelleen oikeudenkäyntiavustajan lupaa vaan määräsi vain seuraamusmaksun. Oikeuskansleri vaati tekemässään valituksessa Helsingin hovioikeutta kumoamaan lautakunnan päätöksen ja peruuttamaan oikeudenkäyntiavustajan luvan toimia oikeudenkäyntiavustajana ja -asiamiehenä.

3. Oikeuskansleri painotti valituksessaan oikeudenkäyntiavustajan päämiesten oikeusturvan suojaamista ja heidän perusoikeuksiensa turvaamista. Hänen mukaansa oikeudenkäyntiavustajan asianmukainen toiminta on oleellinen osa perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

4. Oikeuskanslerin mukaan oikeudenkäyntiavustajan toistuva ja samankaltainen moitittava menettely on ollut vakavaa ja laiminlyönnit ovat kohdistuneet kaikkiaan seitsemään päämieheen. Kaikki päämiehet ovat olleet haavoittuvassa asemassa olevia turvapaikanhakijoita, joiden mahdollisuudet valvoa oikeuksiaan ja etujaan ovat lähtökohtaisesti tavanomaista heikommat. Viime kädessä kyse on voinut olla asiakkaiden oikeudesta henkeen, terveyteen ja turvallisuuteen.

5. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja oli toiminut avustajana useissa turvapaikka-asioissa, ja hänen oli todettu menetelleen lupalakimieslaissa säädettyjen velvollisuuksien vastaisesti. Hän ei muun muassa ollut useissa tapauksissa tiedottanut saamistaan hallinto-oikeuden päätöksistä asiakkailleen valitusaikana ja yhdessä tapauksessa lainkaan. Lisäksi hän ei ollut toimittanut valituksia tai valituslupahakemuksia tuomioistuimelle määräajassa. Hän oli myös jättänyt vastaamatta useisiin korkeimman hallinto-oikeuden selvityspyyntöihin ja sähköpostitiedusteluihin.

6. Asianajajaliiton valvontalautakunta oli esittänyt oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle, että se peruuttaisi oikeudenkäyntiavustajan luvan. Oikeudenkäyntiavustajalautakunta päätti kuitenkin määrätä oikeudenkäyntiavustajalle kurinpidolliseksi seuraamukseksi 3 000 euron seuraamusmaksun. Se perusteli lievempää seuraamusta sillä, että oikeudenkäyntiavustajan moitittavaan menettelyyn oli voinut vaikuttaa hänen vähäisestä kokemuksesta johtuva ammattitaidon puutteensa.

7. Oikeuskansleri katsoi valituksessaan, että vähäistä kokemusta ja ammattitaidon puutetta ei tule ottaa huomioon seuraamusta alentavana tekijänä. Velvoitteiden laiminlyönnin sekä seuraamusta ankaroittavien ja lieventävien seikkojen arvioinnissa olisi tullut ottaa huomioon laiminlyöntien merkitys päämiesten oikeuksien toteutumisen kannalta. Oikeuskansleri viittasi siihen, että lupalakimieslain pääasiallisena tavoitteena oli nostaa oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa ja siten parantaa asianosaisten oikeusturvaa ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytyksiä (LaVM 40/2010 vp – HE 318/2010 vp). Järjestelmän kehittämisen tavoitteena oli, että toisen asiaa voi ajaa tuomioistuimessa vain ammatillisesti pätevä ja ammattieettisesti moitteeton asiamies (Komiteanmietintö 2003:3).

8. Oikeuskanslerin mukaan oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisu oli ristiriidassa myös sen kanssa, että lupalakimieslain mukaan avustajan tulee kieltäytyä ottamasta tehtävää vastaan, jos hänellä ei ole sen edellyttämää ammattitaitoa. Oikeuskanslerin mukaan asiassa ei myöskään ollut sellaisia yksittäistapauksellisia olosuhteita, jotka suhteellisuusperiaate huomioon ottaen olisivat puoltaneet lievempää seuraamusta.

9. Näin siis oikeuskansleri tiedottessaan. Sanoisin, että aika napakkaa ja jopa hieman kiivasluontoista tekstiä ylimmältä laillisuusvalvojaltamme! Tiedote on epätavallisen laaja ja yksityiskohtainen, ja siinä luetellaan ja "tuomitaan" kaikki lupalakimiehen toiminnassa ilmenneet "synnit". 

10. Asiassa on kyse siis siitä, että turvapaikka-asioita hoitanut lupalakimies on useissa tapauksissa laiminklyönyt velvollisutensa.  Valituksessa on kyse siitä, millainen seuraamus, joka on luonteeltaan kurinpidollinen, juristille tulisi langettaa. Lupalakimiesten laiminlyöntejä on käsitelty jokin aika sitten paljon julkisuudessa. Voidaan kysyä, olisko oikeuskansleri ollut yhtä tiukka, jos kysymys ei olisi nimenomaan  turvapaikka-asioita hoitaneen lupajuristin laiminlyönneistä, vaan tämän tavanomaisempien asoiden hoitamisessa tapahtuneesta moitittavasta menettelystä.

11. Ko. oikeudenkäyntiavustajista, jotka eivät siis ole asianajajia, eli ns. lupalakimiehistä, säädetään luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa (715/2011), joka tuli voimaan vuoden 2013 alussa. Laissa on säännöksiä muun muassa luvan myöntämisen edellytyksistä (2 §), oikeudenkäyntiavustajalautakunnasta, luvan hakemisesta, pitkä luettelo luvan saaneen avustajan velvollisuuksista (8 §), avustajien valvonnasta, avustajalle määrättävistä kurinpidollisista seuraamuksista, valvonta-asian käsittelystä ja muutoksenhausta oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätökseen (25 §).

12. Lupalakimies on oikeuskanslerin, asianajajien valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan valvonnan alaisia (8 §). Luvan peruuttamisesta ja seuraamusmaksun määräämisestä päättäminen kuuluvat oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle. Kurinpidollisia seuraamuksia ovat luvan peruuttaminen, seuraamusmaksun määrääminen, varoitus ja huomautus. Seuraamusmaksu on vähintään 500 euroa ja enintään 15 000 euroa.

13. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa, joka  on riippumaton ja jonka asettaa valtioneuvosto, on viisi jäsentä, joista yksi on tuomari hovioikeuksista, yksi tuomari hallinto-oikeuksista tai erityistuomioistuimista, yksi tuomari käräjäoikeuksista, yksi lupalakimies sekä yksi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustava jäsen. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunnan jäsenet ovat sivutoimisia.

14. Lautakunta on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kaksi muuta jäsentä tai varajäsentä (malli 1+2). Vuonna 2017 lautakunta piti 12 kokousta; lautakunnan toimintakertomusta vuodelta 2018 ei ole vielä julkaistu. Luvan saaneella oikeudenkäyntiavustajalla, jota valvonta-asia koskee, ja oikeuskanlserilla on oikeus valittaa valvonta-asiassa annetusta oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksestä. Valitusaika on 30 päivää ja se alkaa siitä päivästä, jona päätös on annettu tiedoksi. Valitusinstanssina on Helsingin hovioikeus.

15. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan jäsenet vuosina 2018 ja 2019:

Puheenjohtaja, hovioikeuden presidentti Marianne Wagner-Prenner, Rovaniemen hovioikeus
Varajäsen, hovioikeudenneuvos Antti Vaittinen, Vaasan hovioikeus

Varapuheenjohtaja, professori (emer.) Pekka Viljanen, Turun yliopisto
Varajäsen, professori Tuula Linna, Helsingin yliopisto

Jäsen, laamanni Marja Virtanen, Etelä-Savon käräjäoikeus
Varajäsen, käräjätuomari Pekka Päivänsalo, Helsingin käräjäoikeus

Jäsen, markkinaoikeustuomari Markus Mattila
Varajäsen, hallinto-oikeustuomari Jaana Moilanen, Helsingin hallinto-oikeus

Jäsen, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Filip Markelin, Helsinki
Varajäsen, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Timo Rissanen, Espoo

Lautakunnan toimintakertomus vuodelta 2017

16. Oikeusturvan kannalta on hyvä asia,  että oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksistä saa valittaa tuomioistuimelle. Tiedossa ei ole, onko myös seuraamusmaksun saanut oikeudenkäyntiavustaja valittanut lautakunnan päätöksestä. Jos on, niin hän tuskin saa valituksellen samanlaista julkisuutta kuin oikeuskansleri omalle valitukselleen. Ulkopuoliset henkilöt eivät tiedä lautakunnan päätöksen yksityiskohtia.

17. Oikeuskansleri ja oikeudenkäyntiavustajalautakunta ovat todenneet, että  lupalakimieslakiin sisältyy tulkinnanvaraisia ja epäselviä säännöksiä sekä puutteita, jotka vaikeuttavat lain soveltamista. Muutostarpeita on katsottu ilmenneen muun muassa luvan myöntämisen edellytyksissä (perehtyneisyys, rehellisyys ja ilmeinen sopimattomuus), valvonnan laajuudessa, luvan peruuttamisen edellytyksissä, avustajien palkkioriitojen käsittelyssä sekä oikeuskanslerin muutoksenhakuoikeuden laajuudessa. Näitä kysymyksisä käsitellään oikeusministeriön helmikuussa 2018 laatimassa arviomuistiossa. Syyskuussa 2018 ministeriö on julkaissut lausuntotiivistelmän lupalakimiesjärjestelmän muutostarpeista (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 30/2018).

18. Miten lupakimieslakia olisi muutettava on jo toisen "messun" asia. Oma näkemykseni on, että maassa ei pitäisi olla lainkaan erillistä lupalakimiesjärjestelmää, vaan kaikkien oikeudenkäynnissä esiintyvien asiamiesten ja avustajien tulisi olla asianajajia. Ilmaisin tämän käsityksen jo tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä 2003 (KM 2003:3 s. 276). Minusta  oli jo tuolloin selvää, että oikeudenkäyntiasiamies ja -avustajajärjestelmän tulisi rakentua SAL:n organisaation varaan rakentuvalle asianajajamonopolille. 

19. Ehdotukseni ei saanut kannatusta ja sittemmin on valittu malli, joka perustuu erilliseen lisenssi-eli lupajärjestelmään, jossa luvan myöntää Asianajajaliitosta erillinen elin, siis oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Järjestelmä on sekava ja turhan byrokraaattinen, sanalla sanoen vähemmän järkevä. Ruotsissa eikä ilmeisesti juuri muuallakaan ole käytössä vastaavanlaista dualistista järjestelmää. Suomessa on huomattavan paljon lupalakimiehiä, muistamani mukaan heitä olisi noin 1 800.

138. Antti Tapanila: Perheväkivaltaa saksalaisittain - N.K. v. Saksa (2018)

1. Julkisuudessa on viime aikoina toistuvasti käyty keskustelua seksuaalirikostuomioista ja niihin liittyvästä rangaistusten mittaamisesta. Kritiikki on kohdistunut liian lieväksi koettuun rangaistuskäytäntöön. Vähemmälle huomiolle on jäänyt väkivaltarikollisuus, joka sekin muodostaa mielenkiintoisen aihealueen niin menettelyn kuin seuraamusten kannalta. Omat kokemukset perheväkivaltajutuista niin syyttäjänä kuin tuomarina ovat tuottaneet pohdintoja siitä, minkälaisia prosessuaalisia reunaehtoja liittyy tapausten hoitamiseen. Suomessa huomion arvoista on myös se, että perusmuotoisesta pahoinpitelystä (rikoslaki 21:5) vähimmäisrangaistus on sakko. Vertailun vuoksi voi todeta, että Ruotsissa perusmuotoisesta pahoinpitelystä tuomitaan vankeusrangaistus (brottsbalken 3:5), ellei kysymys ole vähäisestä teosta, jolloin on mahdollista tuomita sakkoa.

2. Tällä erää ei ole tarkoitus syventyä pahoinpitelyrikosten seuraamuksiin lähemmin vaan keskittyä perheväkivaltajuttuihin liittyviin todistelun ongelmiin. Kiinnostavan esimerkin näistä tarjoaa heinäkuussa 2018 annettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu N.K., joka koski Saksaa. Tapaus osoittaa, että perheväkivalta on valitettavasti yleismaailmallinen ilmiö ja sitä koskevia juttuja joudutaan käsittelemään eri maiden tuomioistuimissa.

3. Tapaus N.K. sisälsi vakavanlaatuista parisuhdekumppaniin kohdistunutta väkivaltaa. Asianomistajaa oli kuulusteltu tutkintatuomarin johdolla siten, että teosta epäillyn oikeus olla läsnä kuulustelussa oli evätty, koska muuten oli vaarana, että asianomistaja ei todistaisi tai kertoisi totuutta. Epäilty oli pidätetty ja hänelle oli määrätty puolustaja. Oikeudenkäynnissä asianomistaja oli kieltäytynyt todistamasta, jolloin hänen sijastaan oli kuultu tutkintatuomaria sekä sellaisia todistajia, jotka olivat tehneet asianomistajasta havaintoja.

4. Alioikeus oli tuominnut N.K:n kuuden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen teosta, joka oli sisältänyt asianomistajan polttamista savukkeella, päähän lyömistä, puisella kävelysauvalla hakkaamista, potkimista, kuristamista sekä pakottamisen kirjoittamaan kirjeen asianomistajan entisen rakastajan vaimolle. N.K. oli lisäksi pakottanut asianomistajan seksuaalisiin tekoihin. N.K. oli aikaisemmin tuomittu useita kertoja silloisiin kumppaneihinsa kohdistuneista pahoinpitelyistä. Asianomistaja oli päässyt pakenemaan asunnolta, jolloin oikeudessa todistajina kuullut olivat tehneet hänestä havaintoja tuoreeltaan.

5. Alioikeuden tuomio oli perustunut tutkintatuomarin ja todistajien kuulemiseen. Lisäksi todistajina oli kuultu niitä poliiseja, jotka olivat puhuttaneet asianomistajan välittömästi asunnolta pakenemisen jälkeen. Reaalitodisteena oli esitetty tunnustuskirje, jonka N.K. oli pakottanut asianomistajan kirjoittamaan. N.K. ei ollut halunnut oikeudessa lausua asiasta mitään.

6. Ihmisoikeustuomioistuin sovelsi tapaukseen ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3(d) kohtaa, joka koskee syytetyn oikeutta kuulla syyttäjän todistajia. Tapauksessa N.K. muodostui vastakuulusteluoikeuden toteutumisen kannalta ongelmalliseksi, että N.K. ei ollut voinut kuulustella tapahtumista kertonutta asianomistajaa missään oikeudenkäynnin vaiheessa. EIT totesi ratkaisussaan, että tutkintatuomarin ja poliisien kuulemiselle oli hyväksyttävä peruste eikä menettely ollut mielivaltaista. Asianomistajan tutkintatuomarin luona antama kertomus ei myöskään ollut ainut näyttö syytteen tueksi, vaan se sai tukea muiden todistajien kertomuksista. Todistajat olivat tehneet havaintoja asianomistajan psyykkisestä tilasta ja vammoista heti pahoinpitelyn jälkeen. Tapausta ratkaissut alioikeus oli lisäksi perustellut asianomistajan kertomusta koskevan arviointinsa huolellisesti. Syytetyllä oli ollut oikeus vastakuulustella todistajana kuultu tutkintatuomari oikeudenkäynnissä.

7. Johtopäätöksenään EIT totesi, että sopimuksen 6 artiklan 1 ja 3(d) kohtia ei ollut loukattu, vaikka N.K. ei ollut voinut esittää kysymyksiä asianomistajalla missään oikeudenkäynnin vaiheessa. Merkitystä ei ollut silläkään, että kansalliset viranomaiset eivät olleet määränneet N.K:lle puolustajaa asianomistajan kuulusteluja edeltävästi. EIT totesi tästä, että kansalliset viranomaiset olivat ottaneet riskin, koska asianomistajan kieltäytyminen todistamasta oikeudessa oli ennakoitavissa. Toisin kuin EIT:n suuren jaoston tapauksessa Schatschaschwili v. Saksa (2015) tämä ei kuitenkaan ollut vaikutukseltaan ratkaisevaa syytetyn oikeuksien kannalta. Schatschaschwilissa ongelmaksi nimittäin muodostui, että epäillylle ei ollut määrätty puolustajaa, joka olisi hänen puolestaan voinut osallistua todistajien kuulusteluihin esitutkintavaiheessa.

8. EIT on soveltanut tapauksessa N.K. arviointikriteereitään siitä, missä olosuhteissa on hyväksyttävissä, että syytetty ei ole voinut vastakuulustella syyttäjän ns. avaintodistajaa. Kriteereitä on kehitetty EIT:n suuren jaoston tapauksessa Al Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt kuningaskunta (2011) sekä edellä mainitussa tapauksessa Schatschaschwili. Arviointikriteereistä ensimmäinen koskee vastakuulusteluoikeuden rajoittamisen syytä. Yleensä kysymys on niistä perusteista, joiden vuoksi todistajaa ei voida kuulla oikeudessa vaan todisteena joudutaan käyttämään hänen esitutkintakertomustaan. Syynä voi olla todistajan kuolema kuten tapauksessa Al Khawaja tai tavoittamattomissa oleminen ulkomaille siirtymisen vuoksi (Schatschaschwili). Asianomistajan kuuleminen tapauksessa N.K. puolestaan estyi siksi, että asianomistaja käytti hänelle laissa suotua oikeutta kieltäytyä todistamisesta. Toinen arviointikriteeri liittyy todistajan kertomuksen merkitykseen osana kokonaisnäyttöä. Mitä keskeisemmästä todisteesta on kysymys, sitä pidättyvämmin tulee suhtautua vastakuulusteluoikeuden rajoittamiseen. Kolmantena kriteerinä arvioidaan tasapainottavia tekijöitä, jotka kompensoivat vastakuulusteluoikeuden rajoittamista. Nämä voivat liittyä avustajaa koskevan oikeuden toteuttamiseen, huolelliseen näytönarviointiin ja ratkaisun seikkaperäiseen perustelemiseen, mutta myös niihin toimiin, joihin tuomioistuin on ryhtynyt pyrkiessään ensisijaisesti toteuttamaan vastakuulusteluoikeuden oikeudenkäynnin kuluessa.

9. Tapauksessa N.K. vastakuulusteluoikeuden rajoitus kohdistui ainoaan välittömään todisteeseen perheväkivaltatilanteesta, joten kysymys oli epäilemättä ratkaisevasta todisteesta. Vaikka asianomistajan kuulustellut tutkintatuomari oli kuultavana oikeudenkäynnissä, hänen kertomuksensa oli ainoastaan kuulopuhetodistelua siitä, mitä asianomistaja oli hänelle kertonut kuulustelutilanteessa. Syytetyn kannalta tutkintatuomarin vastakuulustelu ei siten ollut kovin merkityksellinen tapa kompensoida vastakuulustelun rajoittamista. Toisaalta vastakuulusteluoikeuden rajoittamiselle oli hyväksyttävä peruste, koska asianomistaja oli kieltäytynyt todistamisesta. Asianomistajan kertomus sai merkittävästi tukea muusta todistelusta, joka oli ristiriidatonta asianomistajan kertomaan. Voidaan arvioida, että ilman asianomistajan kertomuksesta riippumatonta todistelua, jolla oli itsenäistä näyttöarvoa asiassa, syyte olisi kansallisesti voitu hylätä tai ainakaan menettelyn ei olisi katsottu olleen linjassa ihmisoikeussopimuksessa turvattuihin oikeuksiin. Tapaus N.K. edustaa asianmukaista punnintaa, kun asianomistajan kieltäytymisoikeuden käyttäminen on tosiasiassa rajoittanut mahdollisuuksia todistelun esittämiseen.

10. Tapaus N.K. on mielenkiintoinen myös siitä näkökulmasta, että Suomessa on uudistettu todistelua koskevaa lainsäädäntöä 1.1.2016 lukien. Lainsäätäjä on pyrkinyt eräillä tavoilla turvaamaan perheväkivaltajuttujen asianomistajan asemaa ja rikosvastuun toteutumista. Perheväkivaltajutuille on tyypillistä, että syytetylle läheinen asianomistaja ei halua oikeudenkäynnissä todistaa ja vetoaa laissa hänelle suotuun kieltäytymisoikeuteen (OK 17:17.1). Kieltäytymismahdollisuus voidaan kuitenkin murtaa, jos on syytä epäillä, että asianomistaja ei ole käyttänyt oikeuttaan vapaaehtoisesti (OK 17:18.2). Mahdollisuus kieltäytymisoikeuden murtamiseen ja esitutkintakertomuksen käyttämiseen on lain sanamuodon mukaan ainoastaan silloin, kun asianomistaja ei ole esittänyt oikeudenkäynnissä vaatimuksia. Tähän liittyy uuden lainsäädännön ongelmakohta, koska ei ole mitenkään tavatonta, että asianomistaja esittää vaatimuksia ja samanaikaisesti kieltäytyy todistamisesta. Tuomioistuin joutuu siis hankalaan tilanteeseen punnitessaan sitä, voidaanko kieltäytymisoikeus murtaa. Tästä kysymyksestä jopa prosessioikeuden tutkijat ja lainvalmistelijat ovat esittäneet keskenään eriäviä kannanottoja.

11. Lainsäädäntöön liittyvien ongelmien ohessa perheväkivaltajuttujen näyttöasetelma on yleisesti ottaen haasteellinen. Väkivaltatilanteelle ei juuri koskaan ole silminnäkijöitä – harvoin edes sellaisia välittömästi tilanteen jälkeen havaintoja tehneitä kuin tapauksessa N.K. Ainoat varmuudella totuuden tietävät ovat siten syytetty ja asianomistaja. Syytetyllä ei ole velvollisuutta todistaa eikä käytännössä edes pysyä totuudessa, joten ainut käytettävissä oleva edes jollakin tavalla luotettava kertomus on asianomistajan. Jos hän kieltäytyy oikeudenkäynnissä todistamisesta, joudutaan käyttämään joko esitutkintakertomusta tai hylkäämään se todisteena, jos siihen on OK 17:18.2:sta johtuva peruste. Selvää on, että esitutkintakertomuksen hylkääminen todisteena johtaa myös syytteen hylkäämiseen, ellei muuta välitöntä näyttöä tapahtumista ole.

12. Näyttöasetelman vaativuus edellyttää tuomioistuimelta huolellista näytönarviointia. Keskeistä tämän kannalta on se, onko asianomistajassa mahdollisesti todetuille vammoille muuta selitystä kuin syytteessä tarkoitettu teko. Tällöin puhutaan ns. vaihtoehtoisesta selityksestä, joka taas liittyy rikosasioiden tuomitsemiskynnykseen. Jos syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, syyte on hylättävä. Useimmiten tällainen syytteelle vaihtoehtoinen tapahtumainkulku esitetään syytetyn puolustuksen taholta. Tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, jääkö puolustuksen tarjoama selitys poissulkematta esitetyn näytön perusteella. Vaihtoehtoiselta tapahtumainkululta edellytetään sitä, että se on yleisesti ottaen järkevä ja saa tukea todistusaineistosta. Vaihtoehtoisen tapahtumainkulun on siten selitettävä näytöstä tehtäviä päätelmiä.

13. Jos tilanne on vaikkapa sellainen, jossa paikalle hälytetty poliisipartio havainnoi ja valokuvaa asianomistajan vammoja eikä paikalla ole epäillyn ja asianomistajan lisäksi muita henkilöitä, ainoa mahdollinen selitys väkivallan ohella on vammojen syntyminen tapaturmaisesti. Jos – ja toisinaan kun – epäilty tarjoaa selityksenä jonkin täysin epäuskottavan tapahtumainkulun, näyttöasetelma jo lähtökohtaisesti tukee merkittävällä tavalla asianomistajan kertomaa, jos hän on esitutkinnassa kertonut joutuneensa väkivallan kohteeksi. Tällaisessa tilanteessa esitutkintakertomuksen tueksi voi riittää jo se, että paikalle saapunutta poliisia kuullaan ja todisteena esitetään valokuvia tai lääkärinlausunto asianomistajan vammoista. Toki merkitystä on myös sillä, kuinka seikkaperäisesti ja johdonmukaisesti asianomistaja on esitutkinnassa kertonut tapahtuneesta.

14. Tapaus N.K. osoittaa konkreettisesti, minkälaisia näyttöön ja todistelumenettelyyn liittyviä ongelmia sisältyy perheväkivaltajuttuihin, jotka ovat edelleen valitettavan yleisiä tuomioistuimissa. Lainsäädännössä ei ole pystytty niihin varautumaan parhaalla mahdollisella tavalla, joten vastuu rikostapausten huolellisesta selvittämisestä, näytön keräämisestä ja oikeudessa esittämisestä sekä arvioimisesta on jäänyt pitkälti rikosprosessia hoitaville viranomaisille, niin poliisille, syyttäjälle kuin tuomioistuimille. Jokaisella niistä on merkittävä rooli siinä, että rikosvastuuta pystytään asianmukaisesti toteuttamaan tinkimättä kuitenkaan prosessuaalisista oikeusturvatakeista, joiden perimmäisenä tarkoituksena on estää syyttömien tuomituksi tuleminen.

15. Tapausta N.K. on tarkasteltu laajemmin samoin kuin muuta aihepiiriä koskevaa EIT:n ja kotimaista oikeuskäytäntöä ”Kontradiktorisuutta syytetyn oikeutena” käsittelevässä kirjassani, jonka Tietosanoma on julkaissut tammikuussa 2019. Kirja on tarkoitettu rikosprosessia hoitaville lakimiehille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Pyrkimyksenä on ollut kuvata vastakuulusteluoikeuteen ja todistelumenettelyyn liittyviä ongelmakohtia sekä tarkastella uutta kotimaista lainsäädäntöä tältä kannalta. Omana toiveenani on, että lainkäytön ammattilaiset saavat kirjasta tukea työhönsä pyrkiessään hoitamaan tehtävänsä korkealla ammattitaidolla.

Antti Tapanila
OTT, käräjätuomari

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

137. KKO esittää: Vanhan myllyn tarina (KKO 2019:13)

                                Mämmen mylly Äänekoskella (Kuva Terho Vuorinen)


1. Tässä kommentoiva ratkaisu tuo mieleen vanhan laulun tai iskelmän nimeltä Vanhan myllyn taru. Sen on säveltänyt 1950 -luvun alkupuolella Toivo Kärki ja sanoittanut Reino Helismaa. Kappaletta soitettiin radiossa etenkin 1950- ja -60 -luvulla. Sen ovat laulaneet levylle ainakin Matti Louhivuori ja Metrotytöt, Tapio Rautavaara ja Metrotytöt, Katri-Helena ja Souvarit.

1a. Niin vanha mylly kertoa vois monta tarinaa/mut niitä kuulla harvan sydän saa/se kuulla saa, ken vanhan myllyn kieltä tajuaa/sen kivi kuiskaa, ratas rupattaa.  

2. Viljan jauhamiseen tarkoitettuja kotitarvemyllyjä oli aiemmin runsaasti, vähintään yksi joka pitäjässä tai isommassa kylässä. Vesimylly saa käyttövoimansa virtaavasta vedestä, kuten koskesta. Siinä virtaava vesi pyörittää siipiratasta  tai turbiinia, jonka liike käyttää myllyssä olevaa koneistoa tai laitetta. Vesimyllyt olivat yleisiä 1900-luvun alkupuolelle saakka.
 
3. Myllynpito ja jauhatusoikeus ovat luonnollisesti antaneet aihetta moniin riitoihin ja oikeudenkäynteihin. Finlexissä minituista korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöksistä löytyy hakutermillä "mylly" 12 ratkaisua, joista useimmat koskevat 1930 -luvulla ratkaistuja tapauksia, viimeisin "kunnon myllytapaus" on vuodelta 1957 (KKO 1957 II 62). 
 

4. Tänään annettu uusi myllyratkaisu KKO 2019:13 koskee Äänekosken Mämmenkoskella toiminnassa olleen myllyn lopettamista ja kotitarvikejauhatusoikeuden irtisanomista. Tosin ennakkopäätöksen otsikossa ei mainita asiasanoina jauhatusoikeus tai mylly, vaan ainoastaan sellaisia juridisia termejä kuten sopimus, olosuhteiden muuttuminen, sopimuksen irtisanominen, sopimuksen sitovuus ja vahingonkorvaus. Asiasa on toki kyse myös sopimuksen tulkinnasta.
 
Ratkaisuseloste KKO 2019:13
 
5. Minusta myös "jauhatusoikeus" olisi ollut syytä mainita ennakkopäätöksen otsikossa asiasanana, sillä siitähän tapauksessa on juuri kysymys. Ehdotin hieman aikaisemmin Ruotsin korkeinta oikeutta käsittelevässä kirjoitussarjassa, että KKO voisi  ryhtyä "matkimaan" naapurimaan ylintä oikeutta nimeämällä ratkaisemiaan tapauksia nasevasti kuvaavilla sanoilla. Ratkaisu KKO 2019:13 olisi helppo nimetä vaikkapa sanoilla vanha mylly tai jauhatusoikeus, miksei myös Mämmen mylly.
 
6. KKO:n ratkaisun otsikko kuuluu näin:  
Kotitarvemyllyjen osakkaat olivat vuonna 1895 myyneet kiinteistönkaupoilla myllykiinteistöt ja koskiosuudet. Kauppakirjoissa oli sovittu myyjien ikuisista vastikkeettomista jauhatusoikeuksista. Sopijapuoleksi tullut yhtiö oli kesäkuussa 2011 irtisanonut jauhatusoikeuksia koskevat sopimukset päättymään saman vuoden loppuun mennessä, jolloin yhtiön omistaman myllyn toiminta päättyi. Osa osakkaista vaati kanteella ensisijaisesti jauhatusoikeuden pysyttämistä ja toissijaisesti korvauksia sopimuksen oikeudettomasta irtisanomisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että yhtiöllä oli ollut oikeus irtisanoa sopimus ja että yhtiön käyttämä irtisanomisaika oli ollut kohtuullinen.

7. Muotoilu on toki korrekti ja noudattaa KKO:n perinteistä tyyliä. Otsikkoa voidaan toki hieman kritsoida sanonnan "korkeiman ratkaisuista ilmenevin perustein" osalta, koska se on itse asiassa tarpeeton. On näet muutenkin selvää, että KKO on perustanut ratkaisunsa eli johtopäätöksen (tuomiolauselman) juuri perusteluista ilmeneviin perusteisiin, so. faktoihin ja niihin sovellettuihin normeihin, ja vain niihin.

8. Ratkaisu on annettu viiden jäsenen kokoonpanossa. Kuten Ruotsin HD:tä koskevassa kirjoitussarjassani mainitsin, naapurimaan ylin oikeus ilmoittaa aina avoimesti, kuka jäsenistä on toiminut asiassa referenttinä eli ns. tarkastavana jäsenenä, joka vastaa ensi sijassa mm. ratkaisun perustelujen laatimisesta. Suomen KKO tai KHO ei julkista sanottua tietoa milloinkaan, mitä pidän epäkohtana ja avoimuuden puutteena. Ratkaisun taltiokappaleeseen asia kyllä merkitään, mutta asianosaisilta lienee kohtuutonta edellyttää, että heidän tulisi tiedustella asiaa aina KKO:n kirjaamosta tai esittelijältä.


9. Myllypaikkakunnan lehdessä eli Äänekosken kaupunkisanomissa kyseistä oikeusriitaa selostettiin 17.2.2016 eli viikko ennen Keski-Suomen käräjäoikeus tuomion antamista otsikolla "Ikuinen jauhatusoikeus vuodelta 1895 vietiin - Mämmen myllyn osakkaat vaativat Metsä Boardilta liki 5,7 miljoonan korvauksia. Lehtijutun mukaan kanteen nostaneet Mämmen myllyn 15 osakasta ihmettelivän oikeudessa, että "eikö ikuinen olekaan ikuista"? Yksi heistä oli MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Luntila, joka vaati 14 muun osakkaan tavoin lähes 380 000 euron korvauksia.

10. Oikeusriidan keskiössä oli Mämmenniemen johtokunnan ja Metsä-Boardin edeltäjän, Äänekoski Oy:n vuonna 1895 tekemä kauppakirja, jolla jakokunnan tilat myivät Mämmenkosken myllykiinteistönsä jakokoskiosuutensa teollista toimintaa aloittamassa olleelle yhtiölle.  Kauppakirjan mukaan "ostaja on velvollinen antamaan meidän taloille ikuisesti vuosittain kelvollisen jauhatuksen, ryynityksen ja lesetyksen vapasti tullitta", siis korvauksetta. Kyse oli tilojen eli osakkaiden oikeudesta jauhattaa viljaa kotitarpeekseen.

11. Metsä-Board Oyj purki sopimuksen kesällä 2011 ensisijaisena syynä oli myllärin eläkoityminen ja jauhatuksen vähyys. Yhtiön tytäryhtiö ilmoitti maksavansa osakaille kohtuullisen korvauksen jauhatusoikeuden menettämisestä. Myllyn toiminta lakkasi vuoden 2011 lopussa, vaikka sitä vastustaneet 15 osakasta olivat etukäteen ilmoittaneet, etteivät he hyväksy irtisanomista.

12. Kaiki kolme oikeusastesstta hylkäsivät "niskoittelevien" osakkaiden nostaman kanteen yksimielisesti, käräjäoikeus 24.2.2016 ja Vaasan hovioikeus 23.2.2017. Hovioikeuden tuomiosta kului siis vielä kaksi vuotta, kunnes KKO tuli asiassa samaan tulokseen. Alemmat oikeudet lausuivat myös siitä, että  kotitarvemyllyn osakkaiden vaatimukset olivat vanhentuneet, kun kanne oli nostettu vasta tammikuussa 2015, vaikka se olisi tullut panna vanhentumislain mukaan vireille viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä. KKO sen sijaan katsoi, ettei kantajien vaatimusten vanhentumisesta ollut enää tarpeen lausua, koska kanne oli tullut jo asiaperusteilla hylätyksi.

13. KKO:n perustelut noudattavat jo tutuksi tullutta seikkaperäistä linjaa, joka kertoo ns. oikeustieteellisen metodin tai perustelutavan käytöstä. Ts. KKO:n jäsenet (plus esittelijä) ovat yhteisvoimin laatineet asiasta kelpo tutkielman, joka olisi ilman muuta hyväksytty ja vieläpä maininnalla "oivallinen",  jos kyse olisi ollut oikeustieteellisessä tiedekunnassa laaditusta siviilioikeudellisesta gradusta.

14. Epäilevät tuomaat voivat kenties kyseenalaistaa, oliko edes valitusluvan myöntäminen ja asian tutkittavaksi ottaminen KKO:ssa ollut tarpeen, koska oikeusriita on jokseenkin yksinkertainen ratkaista ja jo alemmat oikeudet olivat tulleet asiassa samaan tulokseen, jota voidaan ilman muuta pitää ainoana oikeana ratkaisuvaihtoehtona. Tästä lienee turha kitistä, sillä emme voi mitään sille, että lain mukaan KKO valikoi vuosittain parista tuhannesta tapauksesta tutkittavakseen sellaiset hieman yli 100 tapausta, joita se itse  pitää tutkimisen ja ennakkopäätöksen antamisen arvoisina. 

15. Jos korkeasti oppineet ja kaiken kokeneet neuvokset haluavat perustella myös sinänsä helppoja ja yksinkertaisia tapauksia niin maan perusteellisesti, niin siitä vaan! Ei meidän muiden tarvitse tästäkään mieltämme pahoittaa, sillä eihän meidän, luojan kiitos, tarvitse lukea noita perusteluja sanasta sanaan, vaan usein jopa ratkaisuotsikon eli ns. oikeusohjeen silmäily riittää.

maanantai 11. helmikuuta 2019

136. Ruotsin Högsta domstolen, osa V

1. Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) toimintakertomuksen 2018 lopussa esitellään  asiamääriä, myönnettyjä valituslupia ja käsittelyaikoja koskevia tilastotietoja. 

2. HD myönsi vuonna 2018 kaikkiaan 137 valituslupaa. Määrä on suurempi kuin KKO:lla, sillä Suomen ylin oikeuaste myönsi viime vuonna ainoastaan 117 valituslupaa. Vuonna 2017 KKO myönsi 137 valituslupaa, eli yhtä paljon kuin Ruotsin HD viime vuonna. Suomen KKO:n myöntämien valituslupien määrä on noin 6,5 prosenttia saapuneiden valituslupahakemusten määrästä, sillä noita hakemuksia tehtiin vuonna 2018 noin 1 800. Ruotsin HD:ssa mainittu prosenttiluku jää alle 3 prosenttiin, sillä sinne tehtiin v. 2018 hovioikeuksien ratkaisuista 4 782 valituslupahakemusta.

3. Entäpä sitten ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen eli prejudikaattien lukumäärä? Niitä HD julkaisi viime vuonna 93, vuonna 2017 mainittu luku oli 108 ja sitä edellisenä vuonna (2016) 104. Nämä luvut vastaavat yllättävän hyvin Suomen KKO:n julkaisemien ratkaisujen määriä. Se julkaisi viime vuonna 92, vuonna 2017 98, vuonna 2016 100 ja vuonna 2015 105 ratkaisua ennakkopäätöksenä. Olisikohan KKO:ssa epävirallisesti päätetty, että ennakkopäätösten lukumäärän on syytä olla "sadan kieppeillä"?

4. Miten myönnetyt valitusluvat ja julkaistut ennakkopäätökset jakautuvat oikeusaloittain? Tässä suhteessa naapurimaiden ylimpien oikeusasteiden välillä on lähtökohtaisesti yksi selvä ero. Suomen KKO:ssa tilastoidaan - kuten tuomioistuintilastoissa yleensäkin -  vain siviiliasioita ja rikosasioita, edelliset merkitään diaarin S- asioina, jälkimmäiset puolestaan R -tunnuksella. Ruotsissa sen sijaan oikeusaloja on tässä suhteessa kolme, sillä  siellä asiat jaotellaan rikos- ja siviiliasioiden lisäksi myös prosessioikeudellisiin asioihin; tätä tarkoittaen myös HD:ssä on T-asioiden (riitajutut) ja B-asioiden (rikosjutut) myös muita eli juuri prosessioikeudellisia asioita tai kysymyksiä (Ö-asiat).

5.. Suomen KKO myönsi vuonna 2017 valituslupia (yht. 137kpl) oikeusaloittain seuraavasti: riiita-asioissa 47, vakuutusoikeusasioissa 4, maaoikeusasioissa 9 ja rikosasioissa 77 valituslupaa; maa- ja vakuutusasiat on luokiteltava tietenkin riita-asioiksi. Vuonna 2016  KKO myönsi valituslupia useammin riita- kuin rikosasioissa, luvut olivat 75 ja 60. Viime vuodelta mainittuja lukuja ei ole vielä saatavissa. KKO:n tilastoissa ei ole eritelty, missä suhteessa  julkaistut ennakkopäätökset voidaan jakaa oikeusaloittain, eikä tilastoista siis ilmene, miten usein valituslupa on itse asiassa myönnetty prosessioikeudellisen kysymyksen perusteella.

6. Ruotsin korkeimman oikeuden tilastoista ilmenee, että myönnetyt valitusluvat jakautuivat oikeusaloittain seuraavasti: rikosasiat 29, siviiliasiat 35 ja prosessioikeudelliset asiat 29 kappaletta. Vuonna 2017 mainitut luvut olivat 25 (rikos), 39 (siviili) ja 44 (prosessi) ja vuonna 2016 puolestaan 29(rikos), 36 (siviili) ja 39 (prosessi) sekä vuonna 2015 27(rikos(, 32 (siviili) ja 43 (prosessi). Julkaistut ennakkopäätökset jakautuivat puolestaan oikeudenalojen mukaan vuonna 2018 näin:  (35 (rikos), 48 (siivili) ja 54 (prosessi).

7. Havaitaan siis, että  HD myöntää ja julkaisee ennakkopäätöksiä aika tasaisesti kolmen oikeudenalan kesken ja että prosessioikeus "kilpailee" aivan tasavertaisesti rikosoikeuden ja siviilioikeuden kanssa ollen useana vuonna jopa kärkisijalla. Prosessioikeduen harrastajaa tieto ei juuri yllätä, ja luulisin, että tilanne on Suomen KKO:ssa suurin piirtein samankaltainen, (Pitänee eri blogijutussa selvittää asiaa KKO:n osalta tarkemmin).  Prosessoikeuteen luetaan tällöin myös konkurssi- ja insolvenssioikeudelliset asiat, samoin ylimääräistä muutoksenhakua koskevat hakemusasiat. 

8. On vielä syytä mainita, että Ruotsin HD käsittelee ja ratkaisee valitusluvan myöntämistä koskevista asioista peräti 94,1 prosenttia yhden jäsenen kokoonpanossa ja loput eli vain 5, 6 prosenttia 3-jäsenisessä jaostossa. Suomessa yhden jäsenen valituslupakokoonpano tuli mahdolliseksi vasta tämän vuoden alusta. 

9. Sullisista käsittelyistä eli pääkäsittelyistä toimintakertomuksessa ei esitetä tilastotietoja. Suomen KKO toimittaa suullisen käsittelyn - meillä ei KKOn osalta jostakin syystä haluta käyttää ilmaisua pääkäsittely - aika usein, viime vuonna 13 asiassa ja vuuonna 2017 kymmenessä asiassa. Näyttää siltä, ettei Ruotsin HD ole tässä suhteessa juuri sen "ahkerampi".

10. Ylimpien tuomioistuinten käsittelyajoista lopuksi sen verran, että meillä KKO käsittelee valituslupahakemukset keskimäärin noin 5 kuukaudessa hakemuksen saapumisesta; tämä tieto perustuu KKO:n 1.1.2019 julkaisemaan tiedotteeseen. Valitusasian käsittely kestää valitusluvan myöntämisen jälkeen kyseisen tiedotteen mukaan "noin vuoden" , joten valitusluvan saaneen asian kokonaiskäsittelyaika on "keskimäärin 16-18 kuukautta". 

11. Ruotsin HD:n käsittelyajat ovat selvästi lyhyemmät, mikä osaltaan johtunee siitä, että Suomen KKO:ssa valituslupahakemuksia ei ole tähän mennessä voitu käsitellä ja ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa. Toimintakertomuksen mukaan HD ratkaisee valituslupaa koskevat hakemukset yksijäsenisessä kokooonpanossa keskimäärin 2,5 kuukaudessa ja 3-jäsenisessä kokoonpanossa puolestaan 3,3 kuukaudessa. Valituslupahakemuksen läpikäyneen valitusasian kokonaiskäsittelyajan pituus on toimintakertomuksen mukaan keskimäärin 13,7 kuukautta.

12. Kun puhutaan käsittelyajoista, olisi syytä muistaa vielä yksi asia. Valitusaika hovioikeuden ratkaisusta KKO:een on Suomessa yhä edelleen 60 päivää, kun se käräjäoikeudesta hovioikeuteen valitettaessa on vain 30 päivää. Tässä suhteessa ei ilmeisesti ole tapahtunut sadan vuoden aikana tapahtunut muutosta. Ruotsissa ollaan tässä(kin) suhteessa joutuisampia, sillä valitusaika, jonka kuluessa myös valituslupahakemus on tehtävä, on vain neljä viikkoa sekä hovioikeuteen että korkeimpaan oikeuteen valitettaessa. Määräaikaa voidaan hyväksyttävän syyn takia toki pidentää, kuten Suomessakin. Nykyoloissa myös Suomessa olisi korkea aika siirtyä KKO:een valitettaessa nykyistä puolta lyhyempään valitusaikaan, joka voitaisiin määritellä päivien sijasta viikkoina.

perjantai 8. helmikuuta 2019

135. Ruotsin Högsta domstolen, osa IV

1. Ruotsin korkeimman oikeuden (Högsta domstolen, HD) ratkaisuista on syytä aluksi todeta, että tuomioiden tai päätösten perustelukappaleet on numeroitu, mikä helpottaa ratkaisun luettavuutta ja erityisesti myöhemmin ratkaisuista ilmeneviin kannanottoihin viittaamista. Suomessa KKO on omaksunut saman tavan ensimmäisen kerran vuonna 2004, mutta KHO:n kotisivuillaan julkaisemissa ratkaisuissa kappeiden numerointi ei ole käytössä.

2 . HD otti pari vuotta sitten käyttöön ratkaisujen nimeämisen, joka tapahtuu yhdellä tai kahdella sanalla, mutta josssa ei juuri koskaan käytetä asianosaisten tai valittajan nimeä. Tämä tapa on laajasti käytössä monien muidenkin maiden ylimpien oikeuksien julkaistuissa ratkaisuissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut nimetään valituksen tehneen henkilön mukaan; esimerkiksi Salduz (-tapaus 2008), Zolotukhin -tapaus (2009) tai Nuutinen v. Finland 2000). HD nimeää nyt myös vanhempia eli esimerkiksi vaikkapa 1990 -antamiaan ratkaisuja. Nimet ovat näppärästi keskittyjä ja niissä on vältetty turhaa pönötystä; esimerkiksi Mama Africa, Smyckesköpet, Biobanken, Hästen Closseau, Fåtöljen, Leksaksaffären i Vimmerby.

3. Esimerkkeinä ratkaisujen nimikkeistä voidaan mainita HD:n ratkaisu "Cross cheking" 10.6.-18 (NJA 2018 s. 591). jossa jääkiekkoilijan poikittaisella mailalla ottelussa suorittaman taklauksen katsottiin toteuttavan pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Ratkaisussa "Högskolsavgiften"  17.4.-18 (NJA 2018 s. 266) todettiin, että ulkomaalaisella opiskelijalla oli oikeus saada tietty osa lukukausimaksusta takaisin hänen korkeakoulussa saamansa puutteellisen opetuksen takia. Smitning -ratkaisussa (NJA 2018 s. 394) HD katsoi, toisin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, että autoilijan tuomitseminen sakkoon liikennepaosta ei rikkonut hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Ratkaisussa Flyget till Antalya 15.3.-18 puolestaan päädyttiin siihen, että kantajat, joiden lento Turkin Antalyaan oli myöhästynyt hieman yli kolme tuntia, olivat menettäneet oikeuden vaatia korvausta lentoyhtiöltä, koska he olivat reklamoineet asiasta vasta sitten, kun myöhästymisestä oli kulunut yli kaksi vuotta.

4. Marginalen -nimisessä päätöksessä 19.12.2018 katsottiin, että hovioikeuden olisi tullut myöntää valittajalle suomalaista jatkokäsittelylupaa vastaava tutkintalupa (prövningstillstånd). Näin siksi, että hovioikeudelle esitetetyn uuden todisteen perusteella oli syytä epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ja hovioikeuden olisi tullut sallia kyseisen todisteen esittäminen käräjäoikeuden laiminlyömän materiaalisen prosessinjohdon vuoksi. Valittajan vastapuolena HD:ssa oli Marginalen Bank.

5. KKO:lle ja miksei myös KHO:lle voidaan ilman muuta suositella vastaavanlaiseen nimikäytäntöön siirtymistä. On käytännössä hieman hankalaa viitata perusteluissa esimerkiksi aiemmin annettuun ennakkopäätökseen ratkaisuun KKO 2001:50, koska ratkaisun numero ei kerro mitään siitä, millaisesta tapauksesta ratkaisussa on ollut kyse.

6.  Ratkaisu KKO 2019:11, joka koskee asianajajalle liian suuren palkkion johdosta määrättyä kurinpitoseuraamusta, voitaisiin nimetä otsikolla "Kuriton asianajaja" tai "Ahne asianajaja"; ratkaisu KKO 2019:10 nimellä "Happo78 plus"; tapaus KKO 2019:9 yksinkertaisesti nimellä "ARA"; KKO 2019:8, jossa oli alunperin kyse 30 euron velkomuksesta, otsikolla "Pikavippi" tai "Vain 30 euron tähden"; prejudikaatti KKO 2019;7 otsikolla "Editio" (KKO puhuu perusteluissaan vain asiakirjan esittämisvelvollisuudesta);  KKO 2019:6 nimellä "Avunantajan vastuu"; ratkaisu KKO 2019:4 "Rikosuhrimaksu" ja ratkaisu KKO 2019:2 puolestaan otsikolla "Postihuume II".

7. Ruotsin HD:n kotisivuillan julkaisemissa ratkaisuissa ei selosteta laajasti alempien oikeusasteiden eli käräjä- ja hovioikeuden ratkaisuja; tässä suhteessa Suomen KKO:n kirjoitustapa on toisenlainen, jolloin siihen kuluu myös enemmän aikaa. Sitä vastoin julkisessa oikeustapauskokoelmassa (NJA, Nytt Juridiskt Arkiv II) selostetaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisut kokonaisuudessaan sekä HD:n osalta myös esittelijän mietintö, jollei jutussa ole toimitettu pääkäsittelyä. Ruotsin HD:ssa eri mieltä ratkaisusta olevat jäsenet eivät hyväksy esiittelijän mietintöä sellaisenaan, vaan kirjoittavat nähdäkseni aina oman eriävän lausumansa. HD:n ratkaisut sekä niitä ennen asiassa annetut alempien tuomioistuinten ratkaisut selostetaan kokonaisuudessaan myös yksityisellä lagen nu -sivustolla.

8. Perustelukäytännösttä voiddaan tässä mainita sen verran, että Suomen KKO on nykyisin ajanut Ruotsin HD:n ohi, mitä perustelujen laajuuteen ja seikkaperäisyyteen tulee. Aika usein tuntuu siltä,  että KKO perustelee ratkaisujaan jopa tarpeettoman yksityiskohtaisesti ja laajasti. Tuoreena esimerkkinä ennakkopäätös KKO 2019:11, jossa on todella yksityiskohtaisesti perusteltu mm. kysymystä siitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa asiassa valittajana olevan asianajajan vaatima pääkäsittely; tämä asia olisi selvinnyt toki huomattavasti lyhyemmilläkin perusteluilla. Ratkaisun perusteluja olisi muutoinkin voitu huomattavasti tiivistää, jolloin ratkaisun luettavuus ja ymmärrettävyys olisi parantunut. Ylipitkiä perusteluja harva tuomioistuimen ja asiaosaispiirin ulkopuolinen henkilö jaksaa juuri edes lukea. Ruotsin HD:n tuomarit tiivistävät sanottavansa, käyttävät mahdollisimman lyhyitä virkkeitä ja kirjoittavat perustelut muutenkin napakasti ja ymmärrettävästi tarpeetonta toistoa ja jaarittelua välttäen.

9. Selvä ero kahden naapurimaan ylimpien oikeuksien välillä vallitsee myös oikeuskirjallisuuteen viittaamisen osalta. Suomen KKO viittaa perusteluissaan oikeuskirjallisuuteen varsin harvoin, noin viidessä ratkaisussa vuosittain, jolloin tuomioistuin julkaisee keskimäärin sata prejudikaattia; KHO on tässä vielä pidättyvämpi. Ruotsin HD ei toki syyllisty mihinkään ylenmääräiseen viittaamiseen, mutta silloin kun siihen on aihetta, oikeuskirjallisuuden kannanottoja tuodaan esiin lyhyesti. Tämä ei toki tarkoita, kuten Suomessa usein arvellaan, että juttuja ratkaistaisiin suoraan sen mukaan, mitä oikeuskirjallisuudessa on esitetty.

10. Yhtenä esimerkkitapauksena oikeuskirjallisuuteen viittaamisesta voidaan mainita HD:n edellä jo lyhyesti selostettu Marginalen -tapaus, jonka HD ratkaisi 19.12.2018 antamallaan päätöksellä. Referenttinä tapauksessa toimi tuore oikeusneuvos Eric M. Runesson, joka on  väitellyt oikeustieteen tohtiksi ja julkaisut paitsi yksityisoikeudellisia, myös prosssioikeudellisia teoksia ja artikkeleja.  Prosessioikeutta eli mm. materiaalista prosessinjohtoa koskevassa Marginalen -asiassa HD viittasi perusteluissaan tunnettujen prosessualistien P.O. Ekelöfin, Peter Fitgerin, Bengt Lindellin ja Peter Westbergin teoksiin. Tällainen perustelutapa on omiaan vahvistamaan yliopistotutkijoiden ja tuomioistuinten vuoropuhelua ja yhteistoimintaa.

11. HD:n puheenjohtaja Anders Eka korostaa esityksessään johtamansa tuomioistuimen tiedotuksen ja erityisesti sen ulkoisen kommunikaatiota, jota on jo Stefan Lindskogin päällikkökaudella pyritty lisäämään. Tästä suomalaisilla tuomioistuimilla ja myös KKO:lla olisi paljon opittavaa. KKO:ta, Helsingin hoviokeutta ja markkinaoikeutta lukuun ottamatta suomalaisten yleisten tuomioistuinten - eritoten käräjäoikeuksien -  ulkoinen tiedotustoiminta on yhä edelleen aika paljon lapsen kengissä. 

12. HD:n kansliapäällikkö Måns Wigrén on kirjoittanut toimintakertomukseen jutun "Högsta domstolen land och riket runt". Siinä kerrotaan mm. HD:n edustajien eri käräjäoikeuksiin ja hovioikeuksiin tekemistä vierailuista ja toisaalta alempien tuomioistuinten, syyttäjä- ja asianjajakunnan edustajien sekä oikeustieteen opiskelijaryhmien vierailuista korkeimmassa oikeudessa. Ensimmäisellä "kiertomatkalla"  HD:n silloinen puheenjohtaja Stefan Lindskog,  kansliapäällikkö Wigrén, oikeussihteeri Linda Strömberg ja hallinnollinen viskaali Linda Heikkilä kävivät 22.-23. tammikuuta 2018 Östersundin käräjäoikeudessa ja Nedre Norlannin hovioikeudessa. Seuraava matka tehtiin Uumajan käräjäoikeuteen ja Övre Norlannin hovioikeuteen. Näitä vierailuja HD teki viime vuonna kaikkiaan 15 kertaa. HD:n edustajat vierailivat vuonna 2018 myös Suomen KHO:n ja myöhemmin KKO:n 100-vuotisjuhlissa. HD järjestää myös ennakkopäätöspalavereja (prejudikatmöte), joissa mm. asianajajat ja syyttäjät voivat kertoa, mistä kysymyksistä olisi tarpeen saada HD:n uusia ennakkopäätöksiä.

tiistai 5. helmikuuta 2019

134. Ruotsin Högsta domstolen, osa III

1. Jatkamme tutustumista Ruotsin korkeimpaan oikeuteen (HD) tuomioistuimen viime vuodelta laaditun ja pari viikkoa sitten julkaiseman toimintakertomuksen valossa.

2. HD:n  jäseneksi vuonna 2017 nimitetty oikeusneuvos Malin Bonthron kertoo  ensivaikutelmistaan HD:n palveluksessa otsikolla "Den första tiden som justitieråd" (s. 13-14). Bonthron (synt. 1967) valmistui juristiksi 1991 ja sai 1999 tuomarikoulutuksen suoritettuaan nimityksen Svean hovioikeuden asessoriksi, jolla on kelpoisuus hakea vakinaista tuomarin virkaa. Pari vuotta asianajotoimistossa työskenneltyään Bonthron siirtyi oikeusministeriöön ja toimi siellä erilaisisssa, lähinnä lainvalmistelua koskevissa tehtävissä - erityisalana tekijänoikeus -  lähes 20 vuotta vuoteen 2017 saakka, viimeksi  nimikkeellä rättschef.

3. Tämän jälkeen toimintakertomuksessa seuraa laaja lähes 20 sivua käsittävä jakso otsikolla "Vägen till prejudikat". Siinä selostetaan yksityiskohtaisesti tuomioistuimeen saapuvien valituslupahakemusten ja valitusten käsittelyvaiheita. Esitys sisältää seuraavat jaksot: överklagande kommer in, inledande granskning, förberedelse - tillståndsprövning, förberedelse - slutlig prövning, slutlig prövning, avgörandet färdigställs ja avslutad åtgärden.

4. Jakson alussa on kaksi videota otsikoilla "Högsta domstolens roll" ja "Vägen till prejudikat". Niissä kerrotaan - lähinnä ei-juristeja silmällä pitäen - lyhyesti HD:n roolista prejudikaattituomioistuimena ja HD:n toiminnan pääpiirteet. Kun Ruotsin käräjäoikeudet ratkaisevat vuosittain n. 170 000 ja kuusi hovioikeutta n. 25 000 riita- ja rikosasiaa, antaa HD vuodessa keskimäärin vain 100 ennakkopäätöksenä julkaistavaa ratkaisua. Vastaavanlaista videoaesitystä voidaan suositella myös Suomen ylimmille tuomioistuimille, kuten myös hovioikeuksille ja käräjäoikeuksillekin. Ehkä asia saadaan kuntoon kun tuomioistuinvirasto on aloittanut toimintansa.

5. Valituslupahakemukset ja valitukset otetaan vastaan kirjaamossa, mistä ne jaetaan tiettyjen toimenpiteiden jälkeen kahdelle valmisteluyksikölle. Kumpaakin yksikköä johtaa tuomari - ei siis HD:n jäsen -  joka on toimikauden ajan vapaalla omasta virastaan. Yksikköön kuuluu valmistelujuristeja, joita tuomioistuimessa oli viime vuonna seitsemän, n. 30 oikeussihteeriä sekä joukko virkalijoita (beredningshandläggare, domstolshandläggare). Valmistelujuristit, jotka avustavat oikeussihteereitä, ovat nuoria tuomioistuinharjoittelun suorittaneita (notariemeriterade) juristeja, joiden toimikausi on kaksi vuotta ja joiden työt jatkuvat HD:n jälkeen esimerkiksi hovioikeuden viskaalina tai asianajoimiston palveluksessa.

6. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Ruotsissa ei ole enää aikoihin ollut käytössä varatuomarin (vicehäradshövding) tittelin myöntämistä tuomioistuinharjoittelun suorittaneille juristeille. Siitä luovuttiin Ruotsissa lopullisesti lähes sata vuotta sitten vuonna 1926. On selvää, ettei kyseinen nimike ole Suomessakaan vastannut pitkiin aikoihin alkuperäistä tarkoitustaan, joten siitä voitaisiin aivan hyvin luopua. Mutta tietäen, miten innokkaasti suomalaiset ovat kaikenlaisten arvonimien ja kunniamerkkien perään, on helppo ennustaa, että meillä varatuomarin arvonimen myöntäminen tulee säilymään ikuisesti! Sama koskee herastuomarin arvonimen myöntämistä lautamiehille, Ruotsissa siitäkin on luovuttu jo kauan sitten.

7. Ruotsin korkeimpaan oikeudelle tehdään vuosittain hovioikeuden ratkaisuista noin 5 000 valitusta, joista ainoastaan kaksi prosenttia johtaa valitusluvan myöntämistä edellyttävään varsinaiseen tutkintaan. Selvät tapaukset, joita on 90 prosenttia valituksista, ratkaistaan oikeussihteerin esityksestä yhden jäsenen kokoonpanossa jo kuukauden kuluessa siitä, kun valitus oli saapunut oikeuden kirjaamoon. Jos jäsen ei hyväksy oikeussihteerin ehdotusta tai asia on epäselvä, kysymys valitusluvan myöntämisestä siirretään kolmen jäsenen kokoonpanoon, jonka ratkaisu saadaan yleensä kolmen kuukauden kuluessa valituksen saapumisesta. 

8. Oikeussihteerit ovat, useimmiten tuomioistuinharjoittelun jälkeen, suorittaneet varsinaisen tuomarikoulutuksen ja saaneet sen jälkeen nimityksen hovioikeuden asessoreiksi. KKOssa ja KHO:ssa tuttua jakoa oikeussihteereihin, vanhempiin oikeussihteereihin ja esittelijäneuvoksiin ei ole,  ja oikeussihteerin tehtävä on aina määräaikainen kestäen neljä vuotta. Osa oikeussihteereistä voi työskennellä Tukholman ulkopuolella, esimerkiksi Malmössä tai Göteborgissa. Toimikautensa päätyttyä oikeussihteerit voivat jatkaa tuomarinuraa käräjäoikeuden tai hovioikeuden tuomareina.

9. Valitusluvan saaneiden asioiden jatkokäsittely eli juttujen varsinainen (asiallinen) tutkinta voi tapahtua joko suullisessa pääkäsittelyssä tai, kuten on tavallista, kirjallisessa esittelymenettelyssä esittelijän laatiman muistion ja ratkaisuehdotuksen pohjalta. Jos asiassa tomiteaan päääsittely, ratkaistaan asia siinä esitetyn aineiston pohjalta, eli istunnon jälkeen ei pidetä enää esittelyä; Suomen KKO:ssa tilanne on, outoa kyllä, tässä suhteessa erilainen. Ruotsin HD:n lakiin perustuva käytäntö on välittömyysperiaatten mukainen, KKO:n ei.

10. Kullekin asialle määrätään ennen esittelyä referentti  (referent) eli jäsen, joka ensi sijaisesti vastaa asian käsittelystä; KKO:ssa ja täkäläisissä hovioikeuksissa häntä kutsutaan tarkastavaksi jäseneksi. Asiat käsitellään normaalisti viiden jäsenen kokoonpanossa, jossa tapauksen selostaa muille jäsenille, ei esittelijä niin kuin Suomessa tapahtuu, vaan referentti, joka myös ilmaisee ratkaisun sisällöstä päätettäessä ja mahdollisessa äänestyksessä ensimmäisenä oman kantansa. HD ilmoittaa kirjallisessa ratkaisussaan, kuka jäsenistä on toiminut referenttinä. Tämä mainitaan myös julkaistuissa oikeustapauskokoelmissa (Nytt juridiskt arkiv, NJA). Myös tältä osin menettely eroaa KKO:n omaksumasta käytännöstä.

11. Jonkin ajan kuluttua esittelytilaisuuden jälkeen pidetään vielä återställning -niminen istunto, joka on eräänlainen uusinta- tai tarkistuskäsittely. Siinä jaoston kanta lyödään lopullisesti lukkoon myös ratkaisun kirjoitusasun osalta ja eri mieltä olevilla jäsenillä on tilaisuus esittää äänestyslausumansa. Referentti jättää viikkoa ennen kokousta muille jäsenlle viimeistellyn luonnoksen ratkaisusta sekä lyhyen prejudikaattiotsikon. 

12. KKO:ssa ei samanlaista käsittelyvaihetta ei tunneta. Siellä asiakirjat kiertävät esittelyn kaikilla jäsenillä ja kiertoajasta voi tulla hyvinkin pitkä. Toisinaan ratkaisun asiasisältökin saattaa muuttua "kierrolla" täysin erilaiseksi siitä, mihin esittelyssä oli päädytty. Lisäksi on otettava huomioon tuomioistuinlain 16 luvun 3 §, jonka mukaan tuomari on toimivaltainen lainkäyttöasiassa senkin jälkeen, kun hän ei enää ole tuomarin virassa, jos hän on ratkaissut asian tai osallistunut sen ratkaisemiseen monijäsenisen kokoonpanon jäsenenä virkasuhteensa aikana.

13. Tämä voi ja on käytännössä myös  johtanut siihen, että KKO:n ratkaisun allekirjoittaa tuomari, joka on jäänyt virastaan eläkkeelle aikoja sitten. Näin tapahtui juuri äskettäin annetussa ratkaisussa KKO 2019:8, jonka on jäsenenä allekirjoittanut kaksi "eläkeläistuomaria", joista toinen on eläköitynyt jo 1.9.2017 ja toinen 1.5.2018.Tällaisessa tilanteessa ratkaisuun olisi syytä merkitä antamspäivän lisäksi myös esittelypäivä, jolloin asia on KKO:n omaksuman käytännön mukaan ratkaistu. Näin ei kuitenkaan tapahdu. 

Esitys jatkuu vielä hieman myöhemmin julkaistavassa IV-osassa.