50. Apulaisoikeusasiamieheksi Pasi Pölönen

1. Eduskunnan täysistunto valitsi tänään apulaisoikeusasiamiehen tehtävään 1.10. alkaen  OTT, dosentti Pasi Pölösen. Hän tulee Jussi Pajuojan tilalle, jonka toinen toimikausi päättyy syyskuun lopussa. Pölönen sai eduskunnan vaalissa 145 ääntä. Hänen toimikautensa kestää neljä vuotta.

2. Pasi Pölönen toimii tällä hetkellä oikeusasiamiehen kansliassa esittelijäneuvoksena. Hän on ollut vuodesta 2011 myös apulaisoikeusasiamiehen sijaisena. Apulaisoikeusasiamiehiä on kaksi. Toinen heistä on OTL Maija Sakslin, joka haki äskettäin oikeuskanslerin virkaa. 

3. Eduskunnan ykkösoikeusasiamiehenä on toiminut vuoden 2010 alusta OTT Petri Jääskeläinen, joka oli aiemmin apulaisoikeusasiamiehenä ja sitä ennen valtionsyyttäjänä. Perustuslain mukaan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen tulee olla eteviä laintuntijoita. Apulaisoikeusasiamiehet ratkaisevat heille kuuluvia asioita itsenäisesti ja samoin valtuuksin kuin oikeusasiamies.

4. Jussi Pajuoja (60) ei hakenut enää jatkokautta. Pasi Pölösen ainoa kilpahakija virkaan oli OTT, hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, joka oli apulaisoikeusasiamiehenä vuosina 2005–2009.  Ennen täysistuntoa apulaisoikeusasiamiehen valinta-asiaa käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa. Valiokunta oli 19.5. yksimielisesti Pasi Pölösen valinnan kannalla.

5. Pasi Pölönen, joka on nyt 45-vuotias, valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1995 ja väitteli vuonna 2003 eli 31-vuotiaana oikeustieteen tohtoriksi prosessioikeuden alalta. Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi Pölönen nimitettiin 2008. Hänen 600-sivuinen väitöskirjansa  Henkilötodistelu rikosprosessissa (2003) on perusteellinen tutkimus todistusoikeuden keskeisistä kysymyksistä. Kirjasta otettiin 2014 näköispainos, mikä osoittaa, että kirjalla on ollut menekkiä ja sitä on luettu. Olin seuraamassa Pölösen väitöstilaisuutta helmikuussa 2003  ja osallistuin myös väitöskaronkkaan, joka pidetiin - jos nyt oikein muistan - Taiteilijakoti Lallukan juhlasalissa; hauskaa oli, sen ainakin muistan.

6. Yhdessä Jussi Pajuojan kanssa Pölönen on kirjoittanut teoksen Ylimmät laillisuusvalvojat (2011). Hän on myös yksi Euroopan ihmisoikeussopimus -nimisen kirjan 5. painoksen (2012) neljästä kirjoittajasta. Vuonna 2015 ilmestyi Pasi Pölösen ja OTT, käräjätuomari Antti Tapanilan yhdessä kirjoittama kirja Todistelu oikeudenkäynnissä. Itse olen kirjoittanut Pölösen kanssa kaksi oppikirjaa, ensin 2003 ilmestyneen Rikosprosessin perusteet ("RP I") ja sen jälkeen 2004 vielä paksumman eli lähes 700-sivuisen kirjan Rikosprosessin osalliset ("RP II"). Tässä yhteydessä tulin lopullisesti vakuuttuneeksi siitä, että Pasi on todella etevä laintuntija ja myös hyvä kirjoittaja.

7. Pasi Pölönen on toiminut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sihteeristön avustavana lakimiehenä 2003-2004 ja vuodesta 2015 lähtien sanotun tuomioistuimen ad hoc -tuomarina. Hänet valittiin tämän vuoden alusta vuonna 1898 perustetun Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen (SLY) puheenjohtajaksi. SLY julkaisee oikeusalan johtavaa aikakausikirjaa eli Lakimies-lehteä, kustantaa oikeustieteelllisiä väitöskirjoja ja muuta korkeatasoista tiedekirjallisuutta, järjestää koulutus- ja keskustelutilaisuuksia sekä tukee oikeustieteellistä tutkimusta. Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajan toimi P.E. Svinhufvud (1898-1901) ja toisena puheenjohtajana K.J. Ståhlberg (1902-1910). Ei siis mikään turha lafka!

8. Pasi Pölösestä voisi myöhemmin tulla, paitsi ykkösoikeusasiamies, Pauliine Koskelon jälkeen seuraava suomalainen ihmisoikeustuomari, sillä niin hyvin hän on perehtynyt ihmisoikeuksiin ja EIT:n tulkintakäytäntöön. Mikään suuri ihme ei liioin olisi, jos Pasi nähtäisiin joskus KKO:n jäsenenä. Nykyisistä oikeusneuvoksista llkka Rautio toimi apulaisoikeusasiamiehenä 2001-2005, minkä jälkeen hän sai nimityksen korkeimpaan oikeuteen. Lauri Lehtimaja puolestaan nimitettiin KKO:n jäseneksi 1992 oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvoksen paikalta eli samasta virasta, jota Pasi Pölönen on hoitanut  toistakymmentä vuotta. Lehtimaja palasi eduskuntaan vuonna 1995, nyt  oikeusasiamieheksi.

9. Onnittelen Pasia nimityksestä ja toivotan hänelle menestystä uudessa virassa.

49. KKO 2017:29. Luottamusmiespakko kumottiin

1. Korkein oikeus (KKO) antoi viime tiistaina eli 23.5.2017 sangen merkittävän työoikeuden tulkintaa ja yhdistymisvapautta koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2017:29), jolla saattaa olla suuri vaikutus myös paikallisen sopimisen edistämisessä.

2. Työnantajayhtiötä (vakuutusyhtiötä, jäljempänä yhtiö) sitovaan työehtosopimukseen osallisen työntekijäyhdistyksen jäsenet olivat valinneet yhtiöön luottamusmiehen. KKO katsoi, että tämän estämättä toiseen henkilöstöryhmään kuuluvilla työntekijöillä, jotka eivät olleet työehtosopimukseen osallisen työntekijäyhdistyksen jäseniä vaan kuuluivat toiseen työntekijäyhdistykseen, oli oikeus valita keskuudestaan työsopimuslain (TSL) 13 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu luottamusvaltuutettu, vaikka yhtiötä sitovaa työehtosopimusta osittain sovellettiinkin myös heidän työsuhteisiinsa. (äänestys 3-2). 

3. Oikeutta käytiin tapauksesta, jossa työnantajaliittoon kuuluvalla työpaikalla sovellettiin vakuutusalan toimihenkilöitä koskevaa työehtosopimusta. Yhtiössä oli tähän työehtosopimukseen perustuen valittu luottamusmies, jonka valintaan voivat osallistua vain kyseisen työehtosopimuksen solmineen ammattiliiton jäsenet.

4. Yhtiön ylempiin toimihenkilöihin kuuluvat  työntekijät, jotka eivät kuuluneet kyseiseen liittoon, valitsivat 17.10.2011 edustajakseen TSL 13 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun luottamusvaltuutetun (A). Luottamusvaltuutettu on TSL:n mukainen työntekijöiden edustaja, jonka valintaan voivat osallistua myös ammattiliittoihin kuulumattomat työntekijät. 

5. Työnantaja ilmoitti, että se ei pitänyt A:ta luottamusvaltuutettuna, koska työpaikalla jo oli työnantajaa sitovan työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies. 

6. Tämän johdosta A nosti  Espoon käräjäoikeudessa kanteen, jossa hän vaati vahvistettavaksi, että hänet oli valittu TSL:ssa tarkoitetuksi luottamusvaltuutetuksi yhtiöön. Yhtiö vastusti kanteen hyväksymistä.  Keskeinen ratkaistava kysymys jutussa oli se, onko luottamusmiehellä yksinoikeus edustaa sellaisiakin työntekijöitä, jotka eivät ole voineet osallistua hänen valintaansa. 

7. Espoon käräjäoikeus (käräjätuomari Outi Holmström) hylkäsi 16.9.2014 kanteen katsoen, ettei A:ta ole voitu valita luottamusvaltuutetuksi, koska työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies, joka edusti myös A:ta. Helsingin hovioikeus (hovioikeudenneuvokset Seppo Ovaskainen, Mirja-Leena Nurmi ja Juha Saarenvirta) katsoi tuomiossaan 4.11.2015, ettei ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota. 

8. Korkein oikeus myönsi A.lle valitusluvan. Perusteluissaan KKO pohti asiaa varsin seikkaperäisesti muun muassa perustuslain 13 §:n 2 momentissa säädetyn yhdistymisvapauden kannalta ja - tietenkin - avoimesti pro et contra -metodin edellyttämällä tavalla. 

9. KKO totesi (kappale 27), että perustuslaista ja kansainvälisistä sopimuksissa turvatusta yhdistymisvapaudesta seuraa, ettei ammatillista järjestäytymisvapauttaan käyttävälle tulisi aiheutua tekemästään valinnasta haitallisia seuraamuksia ja ettei ammattiyhdistystoimintaan osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ole hyväksyttävä peruste erilaiseen kohteluun työelämässä. KKO:n mukaan TSL 13 luvun 3 §:n 1 momentin säännöstä voidaan siten pitää ongelmallisena yhdistysmisvapauden näkökulmasta, mikäli sitä tutkitaan siten, että se estää henkilöstöryhmää, johon kuuluvat työntekijät eivät ole työehtosopimukseen osallisen työntekijäyhdistyksen jäseniä, valitsemasta keskuudestaan luottamusvaltuutettua, jos työpaikalla jo on työehtosopimuksen mukaisesti valittu luottamusmies.

KKO:n ratkaisuseloste

10. KKO viittasi perusteluissaan TSL:n säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (HE 157/2000 vp s. 123), jossa on todettu, että jo mainitun 13 luvun 3 §:n 1 momentin sanamuodosta käy ilmi, että luottamusvaltuutettu olisi toissijainen työehtosopimuksessa tarkoitettuun luottamusmieheen nähden. Lakiesityksen mukaan luottamusvaltuutettua ei voitaisi valita erikseen, jos työntekijöillä on työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies. Lain esitöissä on siis valittu ko. säännöksen suppea (rajoitettu) tulkintavaihtoehto.

11. KKO on viitannut perusteluissaan myös oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin (kappale 24), mikä on KKO:n perustelukäytännössä varsin harvinainen ilmiö; muiden maiden ylimmissä tuomioistuimissa tämä on sen sijaan ns. jokapäiväistä leipää.

12. KKO totesi, että oikeuskirjallisuudessa mielipiteet säännöksen tulkinnasta ovat jakautuneet. Osa kirjoittajista on kannattanut rajoitetumpaa tulkintaa, ja jotkut kirjoittajat ovat olleet laajemman tulkinnan kannalla (ks. Kari-Pekka Tiitinen – Tarja Kröger, Työsopimusoikeus, 2012, s. 86 – 87, Hannu Rautiainen – Markus Äimälä, Työsopimuslaki, 2007, s. 342, Seppo Koskinen, Oikeus valita luottamusvaltuutettu, Edilex 2004 ja Kalevi Hölttä, Luottamusvaltuutetut järjestäytymättömien työntekijöiden edunvalvojiksi, Työoikeudellisen yhdistyksen vuosikirja 2001–2002, s. 54 – 56).

13. Mielenkiintoista - jopa hieman huvittavaa - on havaita, ettei KKO ole kertonut, mitä tulkintavaihtoehtoa - rajoitettua vai laajaa -  kukin kirjoittaja ovat viitatuissa kirjoissaan tai artikkelissaan edustanut. 

14. No, ei se mitään, sillä asian harrastajat toki tietävät, että ns. rajoitetun tulkinnan kannalla mainituista kirjoittajista ovat ilmeisesti olleet professori Seppo Koskinen ja OTT Kalevi Hölttä, jälkimmäinen on tunnettu ammattiyhdistysjuristi, joka on toiminut myös ammattiliiton johtotehtävissä. Laajemman tulkintavaihtoehdon kannalla puolestaan ovat professori Kari-Pekka Tiitisen lisäksi olleet Tarja Kröger, Hannu Rautiainen ja Markus Äimälä, sillä heidät tunnetaan työantajajärjestöjen lakimiehinä.

15. Korkeimman oikeuden enemmistö, oikeusneuvokset  Mika Huovila, Tuomo Antila ja Päivi Hirvelä, kallistui pohdoinnoissaan laajemman tulkintavaihtehdon kannalle, mikä minusta on perustuslain yhdistymisvapauden periaatteen kannalta täysin perusteltu ratkaisu. 

16. Loppukaneettinaan enemmistö  lausui (kappale 31), että "työntekijöiden oikeus liittyä valitsemaansa ammattiyhdistykseen ja valita oma edustajansa on keskeinen osa perus- ja ihmisoikeuksina turvattua yhdistymisvapautta ja ammatillista järjestäytymisoikeutta. Korkein oikeus katsoo, että työsopimuslain 13 luvun 3 §:n 1 momenttia tulkittaessa on kahdesta mahdollisesta tulkintavaihtoehdosta perusteltua valita A:n kanteessaan esittämä vaihtoehto, joka paremmin turvaa ammatillisen järjestäytymisoikeuden toteutumisen. Tämän tulkintavaihtoehdon valitsemista puoltaa lisäksi se, että laajempi mahdollisuus valita luottamusvaltuutettu on omiaan takaamaan tehokkaammin kuin yhteistoimintaedustajan valitseminen joukkovähentämis- ja yhteistoimintamenettelydirektiivien taustalla olevien tavoitteiden mukaisen suojan myös sellaisille työntekijöille, jotka eivät kuulu työnantajaa sitovaan työehtosopimukseen osalliseen työntekijäyhdistykseen".

17. Näillä perusteilla enemmistö päätyi katsomaan, että TSL 13 luvun 3 §:n 1 momenttia on tulkittava siten, että siitä ei aiheudu estettä A:n valinnalle luottamusvaltuutetuksi. Enemmistö kumosi hovioikeuden tuomion ja vahvisti, että A on valittu 17.10.2011 LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiön ylempien toimihenkilöiden luottamusvaltuutetuksi.

18. Kuten edellä jo totesin, KKO joutui ratkaisua tehdessään äänestämään. Vähemmistöön jäivät oikeusneuvokset Hannu Rajalahti ja Gustav Bygglin, jotka katsoivat, ettei kanteen mukaisessa tilanteessa voida valita luottamusvaltuutettua, koska työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies edustaa kaikkia työehtosopimuksen soveltamisen piriin kuuluvia työntekijöitä. Vähemmistö nojautui myös työtuomioistuimen käräjäoikeudelle antamaan lausuntoon, jonka mukaan luottamusmies edustaa kaikkia työehtosopimuksen soveltamispiirin kuuluvia toimihenkilöitä. Lisäksi vähemmistö viittasi siihen,  ylemmät toimihenkilöt, joihin myös A on kuulunut, olisivat voineet valita  edustajakseen yhteistoimintalain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteistoimintaedustajan omaksi edustajakseen työpaikan yhteistoimintaneuvotteluihin. Vähemmistö pysytti hovoikeuden tuomion. 

19. Minusta vähemmistö näyttäisi sivuuttaneen perustuslain yhdistymisvapauden periaatteen ja tulkinnallisen merkityksen lähes kokonaan. Vähemmistö on nojannut kantansa lähinnä vain siihen, mitä hallituksen esityksessä (HE 157/2000 vp) ja työtuomioistuimen käräjäoikeudelle antamassa lausunnossa 3.6.2014 on TSL 13 luvun 3 §:n tulkinnasta todettu. En pidä näin yksipuolista perustelua onnistuneena ja perusteltuna kannanottona.

20. Vähemmistöön kuuluneista jäsenistä oikeusneuvos Bygglin on toiminut aiemmin pitkään oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Tältä pohjalta voidaan otaksua, että hän on tottunut pitämään lakien esitöitä ja hallituksen esityksiä lakien tulkinnassa suuressa arvossa. Oikeusneuvos Rajalahti on pätevä lakimies ja taitava ja kokenut tuomari, mutta tämän tapauksen yhteydessä lienee syytä muistaa, että hän on toiminut aiemmin Ikaalisten kaupunginvaltuutettuna sosialidemokraattisen puolueen ehdokkaana. Tällaiset sinänsä vähämerkitykselliset seikat voivat ns. kiikun kaakun -tapauksissa olla ratkaisevia tekijöitä laintulkinnassa.

29. Suomen Yrittäjät ry:n johtoportaassa KKO:n ratkaisu on otettu vastaan riemumielin. Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen toteaa tiedotteessaan, että KKO:n ratkaisu on erittäin merkittävä linjaus, joka pakottaa korjaamaan suomalaisen työelämän syrjivät valuviat. Tämän pitää johtaa siihen, että liittoihin kuulumattomien syrjintä loppuu. Tiedotteen mukaan ratkaisulla on merkittävä vaikutus paikallisen sopimisen edistämisessä. Paikallisen sopimisen laajentamiseen on esitetty sääntelymallia, jossa työntekijöiden edustajaksi kelpaisi vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies silloin, kun työehtosopimus sitä edellyttää. KKO:n ratkaisun perusteella tällainen sääntely olisi kuitenkin yhdistysmisvapauden vastaista, sanotaan tiedotteessa. Luottamusmies ei ole KKO:n ratkaisun mukaan ensisijainen suhteessa luottamusvaltuutettuun.

Suomen Yrittäjien tiedote

48. KKO 2017:31. Asianajajalle ehdollinen vankeusrangaistus seksuaalirikoksista

1. Oulun seudulla asianajajana toimineen noin 50-vuotiaan J:n syyksi on Oulun käräjäoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa luettu vuoden ja kolme kuukautta kestänyt lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö. 

2. Syytekohdassa 1 J:n syyksi on luettu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (RL 20 luvun 6 §:n 1 momentti). J:n on katsottu tehneen tuolloin 15-vuotiaalle A:lle useita kertoja seksuaalisia tekoja. Teot ovat sisältäneet useita suutelemisia, kosketteluja rintaliivien alta rinnoista sekä A:n sukupuolielimen yksittäisen koskettelun ja samalla A:n käden laittamisen J:n sukupuolielimen kohdalle housujen päälle. 

3. Syytekohdassa 2 J:n on todettu syyllistyneen seksuaaliseen hyväkskäyttöön (RL 20 luvun  5 §:n 1 momentti). J oli asemaansa hyväksikäyttäen ja käyttämällä törkeästi väärin A:n kypsymättömyyttä taivuttaneen tuolloin 15 – 16 -vuotiaan A:n useita kertoja sukupuoliyhteyteen ja ryhtymään muihin seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaaviin seksuaalisiin tekoihin, jotka koostuivat A:n suutelusta, tämän rintojen ja sukupuolielimen koskettelusta ja nuolemisesta sekä tämän selän, pakaroiden ja haarovälin silittelystä.

4. J on ollut A:n perhetuttu. A on vahtiessaan J:n lasta ollut toistuvasti tekemisissä J:n kanssa. J:n syyksi luetut teot olivat alkaneet A:n ollessa tutustumassa työelämään J:n asianajotoimistossa. 

5. Oulun käräjäoikeus (käräjätuomari Kirsi Erkkilä ja lautamiehet)  katsoi tuomiossaan 21.9.2015 , että oikeudenmukainen seuraamus J:n teoista oli 1 vuoden 10 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Koska ehdollista vankeusrangaistusta oli yksin pidettävä riittämättömänä, käräjäoikeus tuomitsi J:lle oheisrangaistuksena 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Käräjäoikeus velvoitti J:n maksamaan A:lle korvaukseksi kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 600 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 6 000 euroa sekä korvaaman tämän oikeudenkäyntikulut 5 000 eurolla.

6. Rovaniemen hovioikeus (Auli Vähätörmä, Maarit Tukiainen ja Esko Arponen) katsoi tuomiossaan 8.6.2016, ettei J:n rangaistusta ollut aihetta korottaa. Rikoksen vakavuus ja teoista ilmenevä syyllisyys sinänsä puolsivat vankeuden tuomitsemista ehdottomana. J:tä ei kuitenkaan ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Hovioikeus otti huomioon myös vankeusrangaistuksen ohessa tuomitun yhdyskuntapalvelun pituuden ja sen, että ehdollisen vankeuden koeaika oli lähes lain sallima enimmäismäärä. Näistä syistä vankeusrangaistusta ei ollut aihetta määrätä ehdottomaksi.

7. Korkein oikeus myönsi A:lle ja J:lle valitusluvan koskien yksinomaan rangaistuksen määräämistä. Valituksessaan A vaati, että rangaistusta korotetaan ja se joka tapauksessa määrätään ehdottomaksi. J puolestaan vaati, että syyte ja vahingonkorvaukset hylätään. J:n mukaan lieventäviä seikkoja olivat muun muassa asian saama julkisuus sekä tuomion kielteinen vaikutus asianajajan ammatin harjoittamiseen.

8. Korkein oikeus alensi J:lle tuomitun rangaistuksen 1 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi ja määräsi sen, kuten myös käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tehneet, ehdolliseksi. Kun ehdollista vankeusrangaistusta oli pidettävä ykistään riittämättömänä seuraamuksena rikoksista, korkein oikeus tuomitsi J:lle sen ohessa yhdyskuntapalvelua 90 tuuntia.

KKO:n ratkaisuseloste 

9. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Bygglin, Jokela, Rudanko, Littunen ja Huovila) on perustellut rangaistuksen määrämistä ja vankeusrangaistuksen ehdollisuutta erittäin seikkaperäisesti 2li 20 kappaleen verran, mikä on positiivista. Näin korkein oikeus tekee nykyisin julkaistuissa ratkkaisussaan eli ennakkopäätöksissä säännönmukaisesti. Kehitystä on tapahtunut, sillä vielä noin 10-15 vuotta sitten tuomioistuimet, edes korkein oikeus, eivät perustelleet rangaistuksen määräämistä ja mittaamista juuri lainkaan tai tyytyivät hyvin niukkoihin perusteluihin. 

10. Olen yhdessä OTL Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassani kahdessa tuomion perustelemista käsittelevässä kirjassa (Pro et contra, 2003 ja Tuomion perusteleminen, 2010) kiinnittänyt huomiota, paitsi moniin muihin asioihin, myös rangaistuksen mittaamista koskevien perustelujen tärkeyteen. Tämän vuoksi on ilahduttavaa todeta, ettei työmme ole tässä(kään) suhteessa mennyt hukkaan, vaan perustelukäytännössä on tapahtunut selvää edistystä myös mittaamisperustelujen osalta. Perustelujen laatu on muutoinkin selvästi parantunut.

11. Perusteluissaan korkein oikeus  mm. katsoi, ettei asian saama julkisuus ollut poikkeuksellisen laajaa, kuten J itse väitti. Lisäksi KKO:n mukaan asianajaja on ollut tietoinen, että kyseisiin rikoksiin syyllistyminen vaikuttaa kielteisesti hänen ammattinsa harjoittamiseen. KKO:n mukaan rangaistustuomiosta johtuva kielteinen vaikutus J:n muuhun liiketoimintaan tai hänen suhteisiinsa läheisiin henkilöihin eivät myöskään ole sellaisia J:n kannalta odottamattomia seurauksia, jotka tulisi ottaa rangaistuksen määräämisessä huomioon. 

12. KKO:n tuomarit  ovat oikeassa. Kyllä lähes viisikymppisen miehen, jolla on asianjajan pätevyys ja kokemus, pitäisi ennen 15-vuotiaaseen lapseen sekaantumistaan - menettelyä on kestänyt lähes 1,5 vuotta - ajatella tekonsa kaikkia seurauksia eikä ryhtyä himon vallassa suinpäin löysäilemään vyötään ja aukomaan sepalustaan! Jos tämä on tyystin unohtunut, niin eivät siinä jälkiselitykset enää mitään auta.

13. Itse asiassa myös ehdoton vankeusrangaistus olisi ollut asiassa hyvin perusteltavissa oleva vaihtoehto. KKO:n esittelijänä toiminut oikeussihteeri Eeva Palaja onkin mietinnössään esittänyt, että J:lle tuomittu rangaistus, jota esittelijän mielestä ei ollut syytä alentaa, olisi tullut määrätä ehdottomaksi. 

14. Kuten esittelijä toteaa, oikeuskäytännössä ja myös KKO:n omissa ratkaisuissa on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (ks. esim. KKO 2011:93 ja KKO 2016:39).  

15. On merkille pantavaa, että KKO:n kokoonpano on perusteluissaan ensin alentanut J:n hovioikeudesta saamaa rangaistusta neljällä kuukaudella ja ottanut vasta tämän jälkeen kantaa rangaistuksen ehdollisuuteen. Minusta rangaistuskysymystä tulisi kuitenkin tarkastella kokonaisuutena, jolloin lähtökohdaksi olisi voitu ottaa kysymys siitä, tulisiko J tuomita ehdolliseen vai ehdottomaan rangaistukseen. KKO on voinut toki näin faktisesti tehdäkin, mutta jotta vankeusrangaistuksen pysyttäminen ehdollisena näyttäisi perustellulta ("kauniilta"), se on (muodollisesti) päättänyt ensin alentaa vankeuden määrää neljällä kuukaudella.

16. J:lle määrätty yhteinen rangaistus on mitattu kummankin rangaistusasteikon alapäästä.  Seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20:5.1) rangaistukseksi on säädetty sakkoa tai vankeutta enintään 4 vuotta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20:6.1)  taas vankeutta vähintään 4 kk ja enintään 4 vuotta.

47. Tuomas Pöysti aloittaa oikeuskanslerina vasta ensi vuoden alussa

                            Ei vallan vahtikoira,  vaan ärhäkkä paimenkoira

1. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti tänään valtioneuvoston uudeksi oikeuskansleriksi alivaltiosihteeri, oikeustieteen tohtori Tuomas Pöystin. Niinistö päätti nimityksestä valtioneuvoston esityksen mukaisesti. Edellinen oikeuskansleri jaakko Jonkka jäi eläkkeelle huhtikuun lopussa. Pöysti aloittaa tehtävässä ensi vuoden alusta lukien.

2. Oikeuskanslerin valintaprosessi oli varsin epätavallinen ja jopa hieman surkuhupaisa. Olen kertonut asiasta aiemmin kahdessa blogikirjoituksessa. Oikeusministeriö eli käytännössä ministeriön kansliapäällikk Asko Välimaa ehti jo huhtikuun puolivälissä eli tiistaina 18.4. ilmoittaa sähköpostitse kaikille virkaa hakeneille lakimiehille, että ministeriö tulee ehdottamaan torstaina 20.4. pidettävässä valtioneuvoston istunnossa virkaan valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasta Turun yliopistosta. Välimaa ja hänen esimiehensä oikeusministeri Jari Lindström pitivät ilmeisesti Viljasen nimittämistä läpihuutojuttuna.

3. Seuraavanana päivänä eli 1keskiviikkona 19.4. Asko Välimaa kuitenkin ilmoitti yllättäen hakijoille, että nimitysasia onkin poistettu valtioneuvoston käsittelystä. Välimaan mukaan "nimitykseen tulee viikon lisäaika". Aivan ilmeisenä syynä asian saamaan uuteen käänteeseen oli se, että presidentti Sauli Niinistö viesti ministeriölle ja pääministeri Juha Sipilälle, ettei hän tule tule nimittämään virkaan Veli-Pekka Viljasta. Luultavasti siksi, että Viljanen oli aiemmin arvostellut Niinistön tiettyä julkista puhetta. Niinistö antoi ymmärtää, että hän tulisi nimittämään virkaan Tuomas Pöystin. 

4. Tämän jälkeen tapahtui vielä niin, että hallituksen oikeusministeri vaihtui, sillä Jari Lindströmin (ps) tilalle uudeksi oikeusministeriksi nimitettiin 5.5. kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen. Häkkänen pähkäili - tai oli ainakin pähkäilevinään - nimitysasiaa parisen viikkoa, kunnes vihdoin tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna eilen selvisi, että oikeusministeriön omaksuman uuden kannan mukaisesti valtioneuvosto tulee esittämään virkaan - yllätys yllätys - Tuomas Pöystiä. Näin myös tapahtui, valtioneuvoston yleisistunto esitti tänään Tuomas Pöystin nimittämistä ja presidentti Sauli Niinistö hyväksyi esityksen heti samana päivänä.


5. Oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti, joka on 47-vuotias,  työskentelee nykyisin - on työskennellyt jo reilut kaksi vuotta -  sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alivaltiosihteerinä ja on sote-uudistuksen pääarkkitehti. Pöysti on aiemmin toiminut muun muassa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV:n) pääjohtajana (2007-2015) ja kansainvälissä tehtävissä Euroopan petoksentorjuntaviraston valvontakomiteassa. 

6. Tuomas Pöysti on kotoisin Rovaniemeltä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Ounasvaaran lukiosta vuonna 1989 ja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1995 Lapin yliopistosta. Oikeustieteen tohtorin tutkinnon hän suoritti 1999, siis 29- vuotiaana. Hänen väitöskirjansa nimenä on "Tehokkuus, informaatio ja eurooppalainen oikeusalue", Väitöskirja kuuluu infomaatio-oikeuden, laajassa mielessä hallinto-oikeuden alaan. Pöysti ei ole suorittanut tuomioistuinharjoittelua, joten hän ei ole varatuomari. Hän on Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden dosentti. Pöystin julkaisujen määrä on laaja. 

7. Tuomas Pöysti sivuutti nimitysmenettelyssä, professori Veli-Pekka Viljasen lisäksi, mm. eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä toimivan Maija Sakslinin ja apulaisoikeuskanslerin virasta vapaana olevan ja KHO:n ma. oikeusneuvoksena tällä hetkellä työskentelevän Mikko Puumalaisen. Loppusuoralle nimitysprosessissa pääsi Pöystin ja Viljasen ohella OKa-viraston kansliapäällikkö, OTL Kimmo Hakonen, joka on niin ikään valmistunut lakimieheksi Lapin yliopistosta. 

8. Tuomas Pöysti on tällä hetkellä virkamatkalla Yhdysvalloissa. Häntä haastateltiin tänään nimityspäätöksen jälkeen puhelimitse TV1:n kello 17 uutisissa. Pöysti sanoi tulevansa toimimaan oikeuskanslerina tavallan "hyvän paimenkoiran" ominaisuudessa. Pöysti kertoi, että hän voi puuttua asioihin ja hieman murahdella, tarvittaessa jopa näyttää hampaitaan; pääasia on, että "lauma" pysyy hyvin koossa. Pöysti ilmoitti tarkkailevansa lainvalmistelun laatua ja toimivansa ja ilmaisevansa kantansa selkeästi. Melko suorasukaista mutta kuitenkin järkeväntuntuista puhetta tulevalta oikeuskanslerilta. Paimenkoira-vertauksen osalta on kannattaa huomioida, että uuden ylimmän laillisuusvalvojan molemmat vanhemmat ovat ammatiltaan  - eläinlääkäreitä.

9. Mutta miksi uusi oikeuskansleri aloittaa virassa vasta yli puolen vuoden kuluttua eli ensi vuoden alussa? Tämä on hämmästyttävää mm. siksi, että Pöystin edeltäjä eli oikeuskansleri Jaakko Jonkka lopetti käytännössä työnsä OKa-viraston päällkkönä jo parisen kuukautta sitten. Toki OKa-virastossa on myös apulaisoikeuskansleri, jona toimii nykyisin Risto Hiekkataipale. Hän on suurelle yleisölle ja jopa lakimieskunnalle jokseenkin tuntematon ja häntä pidetään myös hieman värittömänä. Miten apulaisoikeuskansleri pystyy selviytymään reilut yksin kunnolla edes valtioneuvoston ja eri ministeriöiden laillisuusvalvonnasta, johon kuuluu mm. valtioneuvoston yleisen istunnon laajoihin esityslistoihin ja niiden liitteisiin perehtyminen?

10. Ajatuksena on varmaankin ollut se, että hallitus on halunnut Tuomas Pöystin paimentavan erittäin merkittävän ja laajan sote-uudistuksen valmistelua ja läpivientiä koko loppuvuoden. Sote-uudistus joutuu mm. eduskunnan perustuslakivaliokunnan tiukkaan syyniin, jolloin valtioneuvostossa paras ja osaavin henkilö vastaamaan valiokunnan joskus kinkkisiin kysymyksiin ja arvosteluun on juuri Mr. Sote eli Tuomas Pöysti.

11. Eräät oikeusoppineet ovat jo ehtineet Helsingin Sanomien verkossa suorastaan pöyristyä tilanteesta, jota he pitävät täysin kestämättömänä perustuslain ja sen valvonnan kannalta. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa etenkin valtioneuvoston (maan hallituksen) ja ministeriöiden sekä tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta. Lisäksi hänen tehtävänään on valvoa perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.

12. Valtiosääntöprofessori Tuomas Ojanen on pohtinit, onko Pöystin nimityspäätös ylipäätään lainmukainen, sillä nyt syntynyt  tilanne johtaa siihen, että Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen oikeuskansleria. Lähtökohtana on kuitenkin se, että uuden oikeuskanslerin tulee aloittaa tehtävässä ilman, että viranhoidossa syntyy katkoa. Hallituksen toiminnan laillisuuden valvojan tehtävä on niin tärkeä, että tilanne, jossa tehtävänhoito on yli puoli vuotta väliaikaisen järjestelyn varassa, ei ole mitenkään ihanteellinen”, sanoo myös valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén.

13. Turun yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Janne Salminen puolestaan ihmettelee sitä, että oikeuskansleriksi nimitetty Pöysti hoitaa hallitukselle erittäin tärkeää sote-hanketta vuoden loppuun saakka, ja alkaa sen jälkeen oikeuskanslerina valvoa hallituksen virkatointen lainmukaisuutta. Salmisen mukaan tämä asettaa koko hallituksen valvonnan varsin outoon valoon. Pöystin toimintaa nykyisessä tehtävässä arvioidaan väistämättä sitä taustaa vasten, että hän vastaisuudessa toimii oikeuskanslerina, Salminen sanoo. 

14. Kansliapäällikkö Asko Välimaa oikeusministeriöstä perustelee Pöystin aloittamista oikeuskanslerin virassa vasta tammikuun alussa sillä, että tarkoitukena on nimittää määräaikainen oikeuskansleri, jonka toimikausi kestäisi heinäkuun alusta vuoden loppuun.  Välimaan mukaan asiaa on selvitetty oikeusministeriössä, eikä se ole hänen mukaansa perustuslain kannalta ongelmallinen. 

15. Professoi Tuomas Ojanen ei kuitenkaan Välimaan perusteluja purematta niele. Hänen mielestään oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuus edellyttää, että sitä ei hoideta tilapäisillä järjestelyillä muuta kuin esimerkiksi sairaustapauksissa. ”Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on siirtynyt eläkkeelle ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on virkavapaalla korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tällaisilla tilapäisillä järjestelyillä murennetaan oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuutta, arvovaltaa ja laillisuusvalvonnan uskottavuutta”, sanoo Ojanen HS:lle. 

16. Samaa mieltä Ojasen kanssa on apulaisprofessori Janne Salminen. ”Järjestely on perustuslain ja ennen kaikkea oikeuskanslerin tehtävän hoitamisen edellyttämän riippumattomuuden kannalta kyseenalainen. Kysymys ei ole mistä tahansa virkamiehestä, vaan nimenomaan hallituksen valvontaa varten perustetusta instituutiosta, jonka tehtävien asianmukaiseksi hoitamiseksi tarvitaan riippumattomuutta, jota tämänkaltaiset järjestelyt nakertavat edelleen”, Salminen sanoo HS:n em. jutussa.

17. Toden totta, melkoinen soppa Tuomas Pöystin nimityksestä ja hänen aloittamisajastaan näyttää olevan syntymässä.  Ylimmän laillisuusvalvojan tehtävässä aiotaan pärjätä reilu puoli vuotta väliaikaisjärjestelyillä eli oikeuskanslerina toimisi jonkinlainen "pätkäkansleri". Pitäisikö Asko Välimaan kuitenkin tarttua puhelimen kampeen ja rimpauttaa Turkuun Veli-Pekka Viljaselle ja tiedustella tältä "kohteliaimmin", että olisiko mitenkään mahdollista, että professori ryhtyisi puoleksi vuodeksi ma. oikeuskansleriksi. Välimaa voisi lisätä, että "kun sinulla oli se oikeuskanslerin vakivirankin saanti aivan hilkulla"!

18. Mediassa ja etenkin sotessa on taitettu lujasti peistä myös Tuomas Pöystin mahdollisesta esteellisyydestä sosiaali- ja terveysministeriön alaisissa asioissa ja erityisesti sotea koskevissa kanteluasioissa. On odotettavissa, että soten timoilta tullaan tekemään lukuisia kanteluja, ei vain eduskjunnan oikeusasiamiehelle, vaan myös oikeuskanslerille. Tuomas Pöysti sanoi tänään, että mitään jääviyttä ei synny, vaikka hän on ollut "jossakin roolissa" lainvalmistelussa ja kysymys on lin toimeeenpanosta. Pöysti muistutti myös siitä, että hän voi siirtää joitakin soten tiimoilta tehtäviä kanteluasioita eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaistavaksi. Itse en kyllä suhtautuisi tulevan oikeuskanslerin mahdolliseen esteellisyyteen yhtä keveästi kuin viran tuleva haltija. Tuomas Pöysti ei nimittäin ole mikä tahansa lainvalmistelija, vaan koko sote-uudistuksen pääarkkitehti, joka on pitänyt uudistuksen kaikkia lankoja käsissään ja vastaa niistä.

19. Toisaalta ei syytä kovin suureen huoleen, sillä oikeukansleri ei ole Suomessa ainoa ylin laillisuusvalvoja. Samanlainen tehtävä on nimittäin  myös eduskunnan oikeusasiamiehellä, joka voi käsitellä ja ratkaista myös ministereiden ja valtioneuvoston virkamiesten toimista tehtäviä kanteluja. Itse asiassa koko Euroopassa on vain kaksi maata, Suomi ja Ruotsi, joissa on kaksi ylinta laillisuusvalvontaviranomaista. Muissa maissa on pärjätty ja pärjätään jatkossakin oikein hyvin yhdellä korkealla laillisuusvalvojalla eli oikeusasiamiehellä.

20. Tästä tulikin mieleen, että eduskunta ja Suomi ovat saamassa uuden apulaisoikeusasiamiehen. Nykyisin tehtävää hoitanut Jussi Pajuoja ei hakenut itselleen jatkokautta. Hakijoita oli vain kaksi eli hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, joka on toiminut  jo kymmenisen vuotta sitten apulaisoikeusasiamiehenä, sekä EOA-viraston esittelijäneuvos, OTT Pasi Pölönen (45). Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi hakijoista lausunnon toissa päivänä eli 22.5. ja päätyi yksimielisesti Pasi Pölösen kannalle. Lopullisen valinnan tekee eduskunnan täysistunto. Lienee selvää, että Pölönen valitaan uudeksi apulaisoikeusasiamieheksi, jonka toimikausi alkaa 1.10. Pölönen on minusta erinomainen valinta uudeksi laillisuusvalvojaksi. Näin voin todeta mm. sillä perusteella, että olen kirjoittanut  yhdessä hänen kanssaan kaksi prosessioikeutta käsittelevää oppikirjaa.

46. Klaus Viitanen: Riitaprosessin kulujen jatkuva kasvu – mikä neuvoksi?

                Klaus Viitasen kirja asianajopalkkioista ilmestyi vuonna 2011

1. Kukaan riita-asioiden oikeudenkäyntejä viimeisen neljännesvuosisadan seurannut ei ole voinut olla huomaamatta sitä poikkeuksellisen rajua nousua, jonka kohteena ovat olleet asianosaisten oikeudenkäyntikulut. Kulujen jatkuva kasvu on todella huolestuttava yhteiskunnallinen ilmiö, sillä käytännössä se merkitsee sitä, että riita-asioissa tuomioistuintie on suljettu valtaosalta tavallisia kansalaisista. Perustuslain 21§:ssä säädetty kansalaisten oikeus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on nykyään enää pelkkää sanahelinää.

2. Oikeudenkäyntikulujen voimakas kasvu alkoi meillä heti vuoden 1993 alioikeusuudistuksen jälkeen. Samoihin aikoihin arvonlisäverotus ulotettiin koskemaan myös palveluita. Hovioikeuksien osalta kuluja kasvatti vuoden 1998 uudistus, joka lisäsi suullisten pääkäsittelyiden määrää hovioikeuksissa. Nämä asianajajien työmäärää ja kustannuksia lisänneet uudistukset selittävät osan kulujen kasvusta ennen vuosituhannen vaihdetta. Ne eivät kuitenkaan voi enää selittää tällä vuosituhannella jatkunutta kulujen voimakasta kasvua, vaan selityksiä sille pitää hakea muista syistä. 

3. Kilpailuviranomaisten painostuksen alla tapahtunut Asianajoliiton palkkio-ohjeen erityisen osan kumoaminen, asianajajien siirtyminen käyttämään pääsääntöisesti tuntiveloitusta sekä täyden korvauksen periaatteen käyttöönotto vuoden 1993 alioikeusuudistuksen yhteydessä tapahtuneen OK 21 luvun kulusääntöjen uudistamisen yhteydessä ovatkin näitä muita syitä, jotka selittävät varsin pitkälle sitä onnetonta tilannetta, missä nyt ollaan.  

4. Olisiko jo korkea aika tehdä oikeudenkäyntikulujen kasvulle jotakin? Oikeusministeriö on ollut varsin vaisu asiassa kun otetaan huomioon, että ongelma on ollut yleisessä tiedossa jo lähes kaksi vuosikymmentä.  Nykyään jo pelkästään yhden asianosaisen kulut ylittävät helposti riidan kohteena olevan intressin arvon ja hävinneen asianosaisen maksettavaksi päätyvät molempien osapuolten yhteenlasketut kymmeniin tuhansiin euroihin nousevat kokonaiskulut ylittävät hävinneen osapuolen maksukyvyn. Häviöstä riita-asian oikeudenkäynnissä on tullut tavallisille ihmiselle taloudellinen katastrofi, josta selviytyminen edellyttää pahimmassa tapauksessa perheen asunnon myyntiä.

5. Oikeudenkäyntikuluihin voidaan yrittää vaikuttaa kahdella tavalla, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia. Ensinnäkin voidaan pyrkiä vaikuttamaan itse kulujen syntymiseen pyrkimällä estämään se, että asianosaisten omat kulut kasvavat kohtuuttoman korkeiksi. Kysymys on siten puuttumisesta asianajopalkkioiden muodostumiseen. Toiseksi voidaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, miten kulut jakautuvat asianosaisten ja mahdollisesti muiden tahojen kesken oikeudenkäynnin päätyttyä. Tämä on puolestaan mahdollista OK 21 luvun kulusääntöjä uudistamalla ja erilaisten julkisten ja yksityisten oikeusapujärjestelmien avulla.

6. Tarkastelen tässä blogikirjoituksessa erityisesti keinoja oikeudenkäyntikulujen laskemiseksi. Kuluthan koostuvat meillä käytännössä asianajopalkkioista. Samoin kulujen kasvu on seurausta nimenomaan palkkioiden kasvusta. Sen vuoksi tehokkain tapa laskea oikeudenkäyntikuluja on pyrkiä puuttumaan asianajopalkkioihin. Tuomioistuinten perimät oikeudenkäyntimaksut ovat Suomessa edelleen varsin edullisia kun niitä vertaa oikeuskäsittelystä yhteiskunnalle aiheutuviin kustannuksiin. 

7. Kilpailuviraston vaatimuksesta Suomen Asianajajaliitto joutui vuonna 1992 kumoamaan palkkio-ohjeidensa erityisen osan, joka sisälsi pääasiassa toimenpidekohtaisia enimmäispalkkioita koskevia suosituksia. Ohjeet tarjosivat selkeitä raameja sille, mitä oikeudenkäyntiavustaja saattoi tehtävistään enintään veloittaa. Kilpailuviraston vaatimukset perustuivat varsin epärealistiseen käsitykseen siitä, että muutos olisi johtanut eri palvelun tarjoajien välisen hintakilpailun syntymiseen. Todellisuudessa näin ei tapahtunut jo yksistään siitä syystä, että potentiaalisten asiakkaiden on käytännössä mahdotonta kerätä kattavaa ja vertailukelpoista hintainformaatiota.   

8. Palkkio-ohjeista luopumisen jälkeen asianajajat siirtyivät käyttämään pääasiassa tuntiveloitusta, jonka ongelmat ovat yleisesti tunnettuja. Tuntiveloitus ei kannusta tehokkuuteen, sillä jokainen tehty lisätunti nostaa palkkiota. Myöskään palvelun tarjoajien välisten hintojen vertaileminen ei ole mahdollista, sillä etukäteen ei ole tiedossa, montako työtuntia toimeksiannon suorittamiseen kultakin potentiaaliselta toimeksisaajalta menee. Samasta syystä johtuen tämä palkkioperuste ei myöskään mahdollista koko työstä perittävän kokonaispalkkion ennustettavuutta. Tieto kokonaiskustannuksista olisi kuitenkin asiakkaalle elintärkeä hänen arvioidessaan, onko kuluriski järkevässä suhteessa riidan kohteena olevaan intressiin sekä hänen oman taloudelliseen maksukykyynsä verrattuna.

9. Vuoden 1993 alioikeusuudistuksen yhteydessä muutettiin myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevia OK 21 luvun säännöksiä siten, että oikeudenkäynnin hävinnyt voitiin tuomita maksamaan voittaneen osapuolen kulut pääsääntöisesti siitä riippumatta, kuinka epäselvä asia on ollut oikeudenkäyntiin ryhdyttäessä. Tällaisen kulukorvaussäännöstön ja tuntiveloituksen yhdistelmä on käytännössä tuhoisa. Palkkioperuste, jossa toimeksisaajan palkkiolle ei ole selkeää ylärajaa, johtaa täyden korvauksen periaatteelle rakentuvien kulusääntöjen vallitessa aina vain korkeampiin ja korkeampiin palkkiolaskuihin ja kuluvaatimuksiin. Asianosaisethan luottavat siihen, että omat kulut saadaan siirrettyä hävinneen vastapuolen maksettavaksi, mikä tietysti vähentää heidän kiinnostustaan valvoa omien kulujen kasvua. Lisäksi häviöstä seuraava kulujen korvausvelvollisuus kannustaa panostamaan jutun voittamiseen ja nostaa myös kustannuksia.

10. Selvästi enemmän kulujen kuittaukselle perustuvissa järjestelmissä asianosaiset joutuvat puolestaan ottamaan huomioon, että omat kulut jäävät joko kokonaan tai osaksi heidän itsensä maksettaviksi. Näin ollen heillä on aivan erilainen intressi valvoa sitä, kuinka korkeiksi heidän omat kulunsa muodostuvat oikeudenkäynnin aikana. 

11. Tämä havainto yhdistää kulujen kasvun ja niiden korvausvelvollisuutta koskevat säännökset toisiinsa mielenkiintoisella tavalla. Siten vuoden 1993 menettelyuudistuksen yhteydessä tapahtunut palkkio-ohjeiden kumoaminen ja sitä seurannut siirtyminen aikaveloitukseen samaan aikaan kiristyneen kulujen korvausvelvollisuuden kanssa ovat keskeisimpiä syitä sille, miksi kulut nousivat niin voimakkaasti alioikeusuudistuksen jälkeen ja erityisesti sille, miksi kulut jatkavat edelleen kasvuaan.   

12. Mistä sitten löytyisi vaihtoehtoinen palkkioperuste paljon parjatulle tuntiveloitukselle? Olen käsitellyt vaihtoehtoisia palkkiomalleja varsin laajasti vuonna 2011 julkaistussa teoksessani: ”Asianajopalkkiot - kilpailu vai sääntely?”. Aika- ja toimenpideperusteisten palkkiojärjestelmien lisäksi voidaan käyttää myös intressi- ja tulosperusteisia palkkiojärjestelmiä sekä niiden yhdistelmiä. Kaikilla palkkioperustejärjestelmillä on omat hyvät ja huonot puolensa. 

13. Varsin mielenkiintoinen on Saksassa käytössä oleva, asetukseen perustuva palkkiojärjestelmä, jossa riidan kohteena oleva intressi vaikuttaa keskeisesti palkkion suuruuteen. Siinä alioikeus-käsittely on jaettu useampaan eri vaiheeseen, joista kustakin avustaja on oikeutettu intressin suuruuden perusteella määräytyvään palkkioon edellyttäen, ettei asian käsittely pääty prosessin alkuvaiheissa esimerkiksi sovintoon. Avustaja voi kylläkin sopia päämiehensä kanssa, että palkkio määräytyy palkkioasetuksesta poikkeavalla tavalla. Tällaisen sopimuksen tekemistä pyrittiin kuitenkin aiemmin vaikeuttamaan edellyttämällä, että sitä koskevaa sopimusmääräystä ei voitu liittää toimeksiantosopimukseen, vaan siitä oli tehtävä erillinen kirjallinen sopimus. Käytännössä palkkio määräytyykin yleensä palkkioasetuksen mukaan silloin kun päämies on yksityishenkilö.

14. Saksan järjestelemän ehdottomana etuna on oikeudenkäyntikulujen ennakoitavuus. Heti kun tiedetään riidan kohteena olevan intressin suuruus, jonka mukaan myös tuomioistuimen perimät oikeudenkäyntimaksut määräytyvät, voidaan laskea omien kulujen enimmäismäärä. Heikkona kohtana on se, että intressi ja jutun työläys eivät välttämättä aina korreloi keskenään. 

15. Saksassa käytössä oleva järjestelmä perustuu perinteiseen hintasääntelyyn. Siinähän julkinen valta päättää markkinamekanismin asemesta ylimmän sallitun palkkiotason. Meillä hintasääntely oli käytössä pitkään sotien jälkeen ja siitä tuli myöhemmin osa tulopolitiikkaa. Hintasääntelyä ryhdyttiin kuitenkin vähitellen purkamaan sillä perusteella, että sen katsottiin toimivan hintojen sääntelyn sijaan käytännössä hinnankorotusautomaattina. Monilla aloilla näin varmasti olikin, mutta jollain aloilla hintasääntelyllä voidaan katsoa olevan edelleen tärkeä tehtävä suojaamassa asiakkaita kohtuuttomalta laskutukselta. Esimerkiksi takseja koskevan hintasääntelyn poistamisen voidaan olettaa johtavan samanlaisiin lieveilmiöihin kuin Ruotsissa aikanaan.

16. Kun poliittinen ilmapiiri on kuitenkin aika vahvasti kaikenlaista hintasääntelyä vastaan, on melko turhaa lähteä ehdottamaan sellaisen käyttöönottoa. Sen vuoksi päädyinkin ehdottamaan mallia, joka olisi yhdistelmää vanhaa ja uutta. Tässä modernissa hintasääntelyssä sääntelyn kohteena olisivat vain hinnoitteluperusteet. Kaikkien oikeudellisia asiantuntijapalveluita riita-asiain oikeudenkäynneissä tarjoavien tulisi laatia hinnastonsa saman mallin mukaan. Lähtökohtana olisi hieman Saksan mallia muistuttava toimenpideveloitus, jossa oikeudenkäynti olisi jaettu oikeusasteittain 3-4 osakokonaisuuteen. Näistä kustakin avustaja olisi oikeutettu hinnastonsa mukaiseen palkkioon. 

17. Keskeinen ero Saksan järjestelmään olisi siinä, että kukin toimisto voisi edelleen vapaasti päättää omasta hintatasostaan kunkin osakokonaisuuden osalta. Ne olisivat ainoastaan sidottuja käyttämään kaikille samaa palkkioperusteen ilmoittamisjärjestelmää. Tämän palkkiojärjestelmän keskeisimpänä etuna olisi se, että se tekisi kaikkien toimistojen hinnastot keskenään vertailukelpoisiksi. Mikäli tämä vertailukelpoisuus yhdistettäisiin vielä hintainformaation parempaan saatavuuteen esimerkiksi oikeusministeriön tai Asianajajaliiton ylläpitämän sähköisen palkkiorekisterin kanssa, voitaisiin sanoa, että hintakilpailulle olisi ensimmäistä kertaa luotu mahdollisuus toimia. 

18. Potentiaalinen asiakas löytäisi nopeasti tiedon siitä, mitkä toimistot hänen kotipaikkakunnallaan ovat edullisia, ja mitkä puolestaan kalliita. Tällä olisi selvä hintakilpailua lisäävä vaikutus, sillä niiden toimistojen välillä, joita asiakas pitää laadullisesti suurin piirtein samantasoisina, hän yleensä päätyisi valitsemaan edullisemman. Uuden verkkorekisterin avulla asiakas pystyisi helposti laskemaan myös oikeudenkäynnin kokonaiskustannukset omalta osaltaan laskemalla yksinkertaisesti kustakin osakokonaisuudesta perittävät palkkiot yhteen. Tämä helpottaisi myös sen arvioimista, onko oikeudenkäyntiin ryhtyminen ylipäätään taloudellisesti mielekästä.

19. Vaikka päähuomio taloudellisen prosessikynnyksen laskemiseksi tulisikin kohdistaa asianajopalkkioiden kohtuullisuuteen, voidaan kulujen määrään vaikuttaa välillisesti myös kulusääntöjen avulla. Kuten edellä todettiin, täyden korvauksen periaate on omiaan eri syistä nostamaan asianosaisten kustannuksia kuittausperiaatetta enemmän, mikä puoltaisi myös nykyisten kulusääntöjen muuttamista. OK 21 lukuun lisättiinkin jo 1990-luvun loppupuolella muutamia säännöksiä, joiden tarkoituksena oli lieventää hävinneen korvausvelvollisuuden laajuutta tietyissä tilanteissa. Näiden säännösten käyttö on kuitenkin jäänyt oikeuskäytännössä vähäiseksi, kuten Satu Saarensola osoittaa tuoreessa väitöskirjassaan. 

20. Perusongelmana näissä säännöksissä on kuitenkin se, että asianosainen ei pysty laskemaan niiden varaan oikeudenkäyntiin ryhtymistä harkitessaan. Mikäli säännös tarjoaa lievennystä täyden korvauksen periaatteesta, sillä on taloudellista prosessikynnystä laskeva vaikutus ainoastaan, mikäli asianosainen voi luottaa sen soveltamiseen. Prosessikynnystä laskevalta kulusäännöltä tarvitaan siten ennakoitavuutta. Tällainen olisi tietysti kulujen kuittauksen ottaminen pääsäännöksi Yhdysvaltojen tapaan. Se ei kuitenkaan olisi mielekästä, sillä tuomioistuimissa on meillä liikaa juttuja, joissa kanneperuste on varsin heikko ja kuluriskin poistaminen voi vain lisätä niitä. 

21. Parhaan vaihtoehdon tarjoaisivat kulukorvaustaulukot, jotka sääntelisivät sitä, kuinka paljon hävinnyt asianosainen voi enimmillään joutua maksamaan voittaneelle osapuolelle. Esimerkiksi Tanskassa kilpailuviranomaisten puututtua asianajajien palkkiotaulukoihin ja asianajajien siirryttyä sielläkin pitkälti tuntiveloitukseen, tuomioistuimet käyttivät edelleen palkkiotaulukoita ohjenuorana hävinneen korvausvastuun suuruudesta päättäessään. Toinen vaihtoehto olisi käyttää kaavamaisempia kulukorvaustaulukoita. Voitaisiin esimerkiksi säätää, ettei hävinnyt voitaisi tuomita alioikeuskäsittelyn jälkeen maksamaan vastapuolen kuluja 10 000 euroa enempää. Tämä pakottaisi asianosaiset oikeudenkäynnin aikana harkitsemaan, mitkä toimenpiteet ovat todella tarpeellisia oikeudenkäyntiin ryhdyttäessä. Samoin potentiaaliset asianosaiset tietäisivät jo etukäteen, kuinka paljon he enimmillään joutuisivat maksamaan voittaneen kuluja.

22. Julkiset ja yksityiset oikeusapujärjestelmiä ovat toisinaan olleet esillä, kun on pohdittu keinoja laskea kansalaisten prosessikynnystä. Julkisen vallan leikatessa jatkuvasti menojaan olisi kuitenkin varsin epärealistista olettaa, että julkisia varoja ohjattaisiin vaikkapa sosiaali- ja terveyspalveluista asianajajien palkkioihin käytettäväksi. Julkinen oikeusapu pysynee jatkossakin järjestelmänä, jolla avustetaan toisaalta syytettyjä vakavissa rikosjutuissa ja toisaalta vähävaraisia perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa. Oikeusturvavakuutus yksityisenä oikeusapujärjestelmänä mahdollistaisi periaatteessa asianosaisten nykyistä tehokkaamman tukeminen, mutta on otettava huomioon, että paremmat etuudet näkyisivät myös selvästi nykyistä korkeampina vakuutusmaksuina. Sen jälkeen kun oikeusturvavakuutus tuli mahdolliseksi erottaa kotivakuutuksesta, tällaisten räätälöityjen, nykyistä parempaa suojaa maksavien vakuutusten suosio on varmasti vähäinen. Kuka on valmis maksamaan useita satoja euroja vuodessa siitä, että saa parempaa taloudellista tukea mahdollisessa oikeusriidassa?

23. Kaikkein radikaalein keino pyrkiä alentamaan oikeudenkäynneistä tavallisille kansalaisille aiheutuvia kustannuksia olisi ottaa meilläkin käyttöön alun perin common law -maissa kehitetty yksinkertaistettu oikeudenkäyntimenettely sellaisissa riidoissa, joiden intressi alittaisi esimerkiksi 15 000 euroa. Nyttemmin tämä menettely on käytössä myös Tanskassa ja Norjassa. Tavoitteena on yksinkertaistaa riita-asian oikeudenkäyntimenettelyä siinä määrin, että asianosaiset pystyisivät itse hoitamaan riita-asiaansa ilman tarvetta kalliin oikeudenkäyntiavustajan palkkaamiseen. Kun asianajopalkkiot muodostavat käytännössä yleensä yli 90 prosenttia oikeudenkäyntikuluista, merkitsisi yksinkertaistetun oikeudenkäyntimenettelyn käyttöönotto varsin perustavan laatuista muutosta suomalaiseen riita-asiain oikeudenkäyntiin. Tanskan ja Norjan kokemuksia kannattaisi nyt pyrkiä hyödyntämään ja katsoa, mitä sieltä voisi oppia.

45. Oikeustieteen tohtoripromootio

            Sauli Niinistö saa miekan ja diplomin promoottori Olli Mäenpäältä

1. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan juhlallinen tohtoripromootio pidettiin tässä viikonvaihteessa. Promootiojuhlallisuudet kestivät kaikkiaan kolme päivää, 18.–20.5.2017. Promootiossa vihittiin 67 uutta tohtoria, kuusi kunniatohtoria ja kolme riemutohtoria.

2. Torstai 18.5. oli ns. miekanhiojaispäivä uusi tohtoreille, silloin oli myös yliopiston vastaanotto promootiossa vihittäville kunniatohtoreille (doctores honoris causa) , riemutohtoreille, tohtoreille ja heidän seuralaisilleen. Perjantai 19.5. toimitettiin itse promootioakti yliopiston juhlasalissa. Aktin jälkeen promovoidut kävelivät kulueena yliopistolta tuomiokirkossa pidettyyn jumalanpalvelukseen, Illalla oli promotiopäivälliset Kalastajarorpalla. Lauantaina 20.5. oli laivaretki nille juhlijoille, jotka halusivat tai kykenivät siihen osallistumaan.

3. Tohtoripromootio ei ylittänyt uutiskynnystä, vaikka kunniatohtoreiden joukossa oli Tasavallan presidentti Sauli Väinämö Niinistö. Promoottorina toimi hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää; viikkoa aikaisemmin Olli Mäenpää oli julkisuudessa, sillä hän antoi tuolloin häneltä pyydetyn Yle-selvityksen. Viikon kuluttua Olli Mäenpää vihitään itse oikeustieteen kunniatohtoriksi. Tämä tapahtuu Turun yliopistossa.

4. Promootioperinne sai alkunsa keskiajalla, kun yliopistoissa haluttiin juhlistaa akateemisten arvojen myöntämistä. Alun perin promootio oli opintojen päätösjuhla, jossa maisterin ja tohtorin opinnot suorittaneille kandidaateille ja lisensiaateille myönnettiin maisterin ja tohtorin arvot. Nykyisin promootio ei ole enää tutkinnon myöntämistilaisuus, vaan sen merkitys suurena akateemisena juhlana on korostunut. Väitelleiden tohtorien lisäksi promovoidaan kunnia- ja riemutohtorit. Promootio voi olla yliopiston kaikille tiedekunnille yhteinen tai koskea vain jotakin tiedekuntaa. Torhtoripromootion yhteydessä pidetään usein myö maisteripromootio.

5. Oikeustieteellisen tiedekunnan tohtoripromootioiden perinne ulottuu vuoteen 1660, jolloin Turun Akatemiassa promovoitiin kaksi tohtoria. Helsingin yliopistossa järjestettiin edellinen oikeustieteellisen tiedekunnan promootio vuonna 2010 ja sitä ennen vuonna 2000.

6. Oikeustieteen kunniatohtoreiksi (hc) vihittiin kuusi lakimiestä, eli 1) OTL, Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtaja Tiina Astola - hän on akatemiaprofessori Martti Koskenniemen puoliso - 2) OTL, entinen oikeusneuvos Gustaf Möller Helsingistä, 3) OTK, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, 4) emeritusprofessori Ulf Bernitz Tukholman yliopistosta, 5) professori Hans-W. Micklitz Euroopan yliopistoinstituutista Firenzestä ja 6) tutkimusprofessori Anne Orford Melbournen yliopistosta Australiasta.

7.  Tortaina 18.5. pidettiin tohtoriseminaari, jossa kunniatohteiksi vihittävät lukuun ottamatta OTK, presidentti Sauli Niinistöä, pitivät oman puheenvuoronsa. Tiina Astola puhui teemasta "European Area of Justice",  Ulf Bernitz aiheesta "Nordic Law", Hans-W. Micklitz  otsikolla "European Private Law beyond Europe", Anne Orford teemasta "International Law" ja Gustaf Möller, joka on prosessualisti ja tunnettu välimies, hänelle hyvin sopivasta aiheesta " Party Autonomy in Arbitration and itse Limits". Varsin juhlallisen tuntuisia teemoja siis, ainoastaan Gustaf Möllerin puheenvuoro menee ns. itse asiaan.

8. Tiedekunnan laatimassa promootio-ohjelmassa on kosketeltu kunkin kunniatohtorin tieteellisiä ja käytännön oikeuselämän saavutuksia. Presidentti Sauli Niinistön osalta esitteessä todetaan, että hän on toiminut eri tehtävissä Turun hovioikeudessa ja että hän on ollut, paitsi kansanedustajana, myös oikeusministerinä, valtiovarainministerinä ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana .Lisäksi mainitaan, että Niinistö on toiminut Suomen tasavallan presidenttinä korostaen tehtävässään oikeusvaltion arvoja, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja perusoikeuksien turvaamista. Esitteen mukaan Ninistö on painottanutihmisoikeuskien ja länsimaisen arvpjen merkitystä myös kansianvälisissäsuhteissa. 

9. Laillisuusmies siis, kiireestä kantapäähän, voitaisiin sanoa. Promootiojuhlien jälkeen presidentti Niinistö ehti jo lauantaiksi Turun Kirkkopäiville, jossa hän keskusteli, nyt julkisesti ja rennosti eli ilman krakaa, emerituspiispa Eero Huovisen kanssa. Niinistö korosti, lehtietojen mukaan, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja muiden ns. paperittomien kohtelun on perustuttava lakiiin. Ihmisoikeuksista ei siis ole niin väliä, pääasia on lain kirjaimen noudattaminen. Paperittomia ihmisiä ei pidä Niinistön mukaan hyysätä, vaan heidät on heitettävä tai kuskattava ulos maasta, sillä se on laillista puuhaa se. Jep jep! Milloinkas niita kunniatohtorin hattuja seuraavan kerran taas jaellaan, kyllä mun ja Jennin kämppään vielä muutama mahtuisi!

10. Ihmisoikeuksista ja presidentti Niinistöstä tuli mieleen myös tapa, jolla Niinistö otti pari kuukautta sitten esille Kiinan presidentin vierailun yhtyeydessä - oikeastaan vasta sen jälkeen -  ohimennen esille Kiinan ihmisoikeustilanteen, joka on edellen äärimmäisen huono. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millaisella pontevuudella Niinistö näin olisi tämän tehnyt. Presidenttien tapaamisen jälkeen ei järjestetty tavanomaista tiedotustilaisuutta, jossa presidenteille olisi voitu esittää kysymyksiä. Niinistö  sanoi vasta Kiinan presidentin maasta poistumisen jälkeen, että kyllä he olivat puhuneet myös Kiinan ihmisoikeuksista. Hyvä, jos olivat näin tehneet. Toisaalta on selvää, ettei tällaisilla salaisilla keskusteluilla, joiden sisällöstä ei ole minkäänlaista tietoa ja joista tiedotusvälineillä ei ole mahdollisuutta esittää presidenteille kysymyksiä, ole käytännössä mitään merkitystä,  eli tuollaisten ympäripyöreiden keskustelujen avulla Kiinan ihmisoikeustilanteen paranemista ei voida tippaakaan edistää. 

11. Tasavallan presidenttien luontaisetuihin näyttää kuuluvan kunniatohtorin hattujen saaminen. Presidentti Tarja Halonen on vihitty useiden, joukossa myös joku ulkomaalainen, yliopiston kunniatohtoriksi. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi Halonen promovoitiin vuonna 2000. Kumma kyllä, kunniatohtoreiksi kutsutaan usein nimenomaan valtionpäämiehiä, ylimpien tuomioistuinten presidenttejä - esimerkiksi KKO:n presidentit Leif Sevón ja Pauliine Koskelo, jotka eivät ole väitelleet, on katsuttu Helsingin yliopiston oikiksen kunniatohtoreiksi - nykyisiä ja entisiä poliitikkoja, muita korkeita virkamiehiä jne. Viikon kuluttua Helsingin yiopiston filosofinen tiedekunta myöntää kunniatohtorin arvon Saksan liittokansleri Angela Merkelille.Tosin poissa olevana, sillä Angela ei ole halunnut saapua Helsinkiin asiaa henkilökohtaisesti jubiloimaan. Lapin yliopiston kunniatohtoriksi vihittiin 1999 Viron entinen presidentti Lennart Meri.

12. Myös Sauli Niinistön komerossa on jo ns.  "vino pino" kunniantohtorin hattuja eri aloilta. Hän on ainakin Tampereen yliopiston hallintotieteiden, (2010), Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan (2011), Budapestin ELTE-yliopiston oikeustieteen (2012), Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan (2013) ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan - nojoo, onhan Saulilla tämä Lennu - kunniantohtori. Lisää tulee varmaan jatkossakin vähintään kerran vuodessa, sillä on ilmeistä, että Sauli aikoo jatkaa pressana vielä toiset kuusi vuotta. Suomessa on vielä monta yliopistoa, jotka ovat kiinnostuneita saamaan Saulin tohtorikseen. Tasavallan presidentin promovointi kunniatohtoriksi on asia, joka on omiaan kohtottamaan ao. yliopiston ja tiedekunnan arvostusta. Näin ainakin kuvitellaan. 

13. Tohtori- ja maisteripromotiot ovat toki juhlallisia tilaisuuksia, mutta toisaalta niihin liittyy paljon pönötystä ja ulkopuolisista jopa hieman hassuilta tuntuvia ohjelmanumeroita miekanhiomisineen ynnä muine krumeluureineen. Itse osallistuin Lapin yliopiston ensimmäiseen tohtori- ja maisteripromotioon kesäkuun alussa 1992. Nekin olivat kolmipäiväinen happening, jossa tohtorinhattua joutui pitämään päässä tai kanniskelemaan melkein koko ajan. Jopa Hotelli Vaakunan terassilla, jonne poikkesin - oli näet kaunis kesäinen sää - jossakin välissä parille oluelle. Varsinainen promootiotilaisuus pidettiin Lapponia-talossa, josta marssimme, hatut päässä tietenkin, jos sellainen oli, kulkueena kirkkoon jumalanpalvelukseen. Illalla oli promootiopäivälliset Hotelli Pohjanhovissa, ja sieltä juhlavieraat kiidätettiin busseilla ja takseilla yliopistolle, jonka tiloissa tanssittiin ja nautittiin virvokkeita myöhään pikkutunneille asti; ihmekös tuo, sillä Lapin yötön yö oli alkanut.  Kolmantena päivänä ohjelmassa olisi ollut promootioristeily Kemistä, muistaakseni jäänsärkijän kyydissä, mutta itse en sinne lähtenyt.

                                         Matkalla Tuomiokirkkoon

44. Hovioikeus tuomitsi kolme tuomaria virkarikoksesta

1. Helsingin hovioikeus on tuomitsi Helsingin käräjäoikeuden entisen laamannin Eero Takkusen ja kaksi osaston johtajana toiminutta käräjätuomaria eli Jaana Niemitalon ja Jouko Räsäsen saamaan varoitukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Metsälän säilöönottoyksikön johtajaan kohdistetun virkasyytteen hovioikeus sitä vastoin hylkäsi.

2. Hovioikeudessa virkasyytteitä ajoi valtionsyyttäjä Jorma Äijälä eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen 31.10.2016 antaman syytemääräyksen mukaisesti. Olen kertonut oikeusasiamiehen syytemääräyksestä blogikirjoituksessa 17.11.2016 numero 12.  

3. Asiassa oli arvioitavana, oliko säilöönotettavaksi määrättyjen ulkomaalaisten asioiden käsittelyssä menetelty virheellisesti tilanteissa, joissa säilöönotettu oli määrätty väliaikaisesti pidettäväksi erillään muista säilöönotetuista. Tällöin säilöönottoyksikön johtajan on lain mukaan tullut tehdä ilmoitus erillään säilyttämisestä käräjäoikeudelle. Helsingin käräjäoikeudessa oli noudatettu vuodesta 2002 lukien vakiintunutta toimintatapaa, jonka mukaan käräjäoikeuteen saapuneita erillään säilyttämistä koskevia ilmoituksia ei käsitelty erikseen.

4. Syytteen mukaan säilöönottoyksikön johtaja, käräjäoikeuden laamanni ja kaksi osaston johtajaa olivat huolimattomuudestaan rikkoneet virkavelvollisuuksiaan. Säilöönottoyksikön johtajan olisi tullut selvittää, miksi hänen 22.7.2006-28.4.2015 tekemiään 107 erillään säilyttämistä koskevaa ilmoitusta ei ollut käräjäoikeudessa otettu käsiteltäväksi. Laamannin osalta syyte koski aikaa 1.1.2008-30.4.2015 ja hänen katsottiin laiminlyöneen valvoa, että erillään säilyttämistä koskevat asiat tulivat käräjäoikeudessa lain vaatimalla tavalla käsitellyiksi. Osaston johtajien katsottiin omina toimikausinaan laiminlyöneen järjestää osaston toiminta siten, että sanotut asiat tulivat lain vaatimalla tavalla käsitellyksi. Kaikkiaan käräjäoikeuteen oli ajalla 1.1.2008-28.4.2015 tullut 223 ilmoitusta erillään säilyttämisestä. 

5. Vastaajat kiistivät pontevasti syyllistyneensä virkavelvollisuuksiensa rikkomiseen. Asiassa on kuultu vastaajien lisäksi todistajia ja esitetty runsaasti kirjallista todistusaineistoa. Hovioikeus on toiminut ripeästi, sillä asian otettiin joutuisasti käsiteltäväksi eikä sen pääkäsittelyssäkään vatuloitu; pääkäsittely kesti vain kaksi päivää (9. ja 10.3.2017). Hyvin perusteltu tuomio saatiin jo noin kahden kuukauden kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä.

6. Hovioikeus totesi tuomionsa perusteluissa, että asiaan sovellettavien säännösten perusteella käräjäoikeuden olisi tullut ottaa erillään säilyttämistä koskevat ilmoitukset käsiteltäväksi neljän vuorokauden kuluessa erillään säilyttämisen alkamisesta. Kun näin ei ollut tehty, käräjäoikeudessa noudatettu menettely oli virheellinen. 

7. Hovioikeus on puntaroinut ratkaisunsa perusteluissa syyllisyyskysymystä jokaisen vastaajan osalta erikseen varsin seikkaperäisesti ja pr et contra -metodin edellyttämällä tavalla. Hovioikeuden tuomio käsittää 40 sivua. Hovioikeuden kokoonpanon puheenjohtaja toimi hovioikeudenneuvos Timo Ojala - hän on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Lapin yliopistosta - ja muina jäseninä hovioikeudenneuvokset Arja Mäki ja Heikki Rautiola. Ratkaisu on yksimielinen.

Hovioikeuden antama tiedote

8. Tuomion mukaan asiassa oli monia seikkoja, jotka vaikuttivat siihen että virheellinen menettelytapa ei ollut tosiasiassa tullut laamannin ja osaston johtajien tietoon. Menettelytapa oli jo vuodesta 2002 alkaen eli ennen laamannin tai osaston johtajien toimikausia vakiintunut pakkokeinoasioita käsittelevien tuomareiden keskuudessa. Pakkokeinokanslian toiminta asioiden valmistelussa oli verrattain itsenäistä, eivätkä laamannin tai osaston johtajan päivittäiset työtehtävät liittyneet sen toimintaan. Menettelytapaan ei ollut kiinnitetty huomiota säilöönottoyksikköön tai käräjäoikeuteen aikaisemmin tehdyissä tarkastuksissa. Myöskään säilöönotetut tai heidän avustajansa eivät olleet kiinnittäneet huomiota siihen, että erillään säilyttämistä koskevissa asioissa ei jär- jestetty käsittelyjä.

9. Toisaalta laamannin ja osaston johtajien huolellisuusvelvollisuutta korosti hovioikeuden mukaan se, että säilöönotetun erillään säilyttäminen oli toimenpide, joka rajoitti säilöönotetun vapautta entisestään. Tästä johtuen erillään säilyttämistä koskevien päätösten tuomioistuinkontrollia oli pidettävä tärkeänä erityisesti säilöönotetun perustuslaissa ja Eu- roopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien takaamiseksi. Hovioikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että pakkokeinoasioiden valmistelu oli käräjäoikeudessa hyvin pitkälti kanslian vastuulla, mikä lisäsi osaltaan laamannin ja osaston johtajien valvontavastuuta. Laamannilla ja osaston johtajilla olisi ollut mahdollisuus havaita erillään säilyttämistä koskevissa asioissa vallinnut virheellinen toimintatapa. 

10. Hovioikeus katsoi laamannin ja osaston johtajien syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Rikosta ei hovioikeuden mukaan voitu pitää vähäisenä. Hovioikeus tuomitsi kunkin tuomarin saamaan rangaistuksena varoituksen. Se on lievin rangaistus, joka virkarikoksesta voidaan langettaa. Syyttäjä oli vaatinut laamannille rangaistukseksi varoitusta ja käräjätuomareille sakkoa, mikä ero vaikuttaa hieman omituiselta. Tuomarit olivat vaatineet, että heidät jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

11. Säilöönottoyksikön johtaja oli ensimmäisiä erillään säilyttämistä koskevia päätöksiä tehdessään ollut yhteydessä käräjäoikeuteen ja selvittänyt menettelytapaa muutoinkin. Johtaja oli saanut käräjäoikeudesta yksiselitteisen vastauksen, jonka mukaan erillistä käsittelyä ei järjestetä. Hovioikeus katsoi, että johtajalta ei voitu perustellusti vaatia, että hän tällaisen ilmoituksen käräjäoikeudesta saatuaan olisi ryhtynyt vielä tekemään muita selvityksiä. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi syytteen säilöönottoyksikön johtajan osalta.

43. Väitös oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisesta

1.Oikeustieteen kandidaatti Satu Saarensola esittää väitöskirjansa Oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisuus. Tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa huomenna lauantaina 13.5.2017 klo 12. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti, hovioikeudenneuvos Timo Saranpää ja kustoksena prosessioikeuden professori Tuomas Hupli Turun yliopistosta. 

2.  Satu Saarensola tutkii väitöskirjassaan oikeudenkäyntikulujen jakautumista riita-asian oikeudenkäyntimenettelyssä. Tiedekunnan sivuilla julkaistun väitöstiedotteen mukaan häviäjä maksaa -periaate on vuonna 1993 tapahtuneen riita-asian oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisen jälkeen juurtunut tiukasti suomalaiseen oikeuskulttuuriin. Tämän vuoksi erityisesti taloudellisesti tai muutoin heikommassa asemassa olevien yksityishenkilöiden tuomioistuimeen ja oikeuksiin pääsy on usein vaakalaudalla. Korkea kuluriski voi saada yksityishenkilön karttamaan asiansa tuomioistuinkäsittelyä, todetaan jo väitöstiedotteen otsikossa.

​3. Perustuslain 21 §:n mukaan oikeuksiin pääsyn ensimmäinen edellytys on pääsy tuomioistuimeen. Pääsy tuomioistuimeen on taattu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa. Tuomioistuimeen ja oikeuksiin pääsyä rajoittavat kuitenkin suuri kuluriski ja korkea prosessikynnys, Saarensola toteaa.

– Yksityishenkilöt eivät useiden kymmenien tuhansien eurojen kuluriskin pelossa uskalla aina tuoda asioitaan tuomioistuimen ratkaistavaksi. Ongelmallista tämä on erityisesti silloin, kun kysymys on muista kuin väärinkäyttötarkoituksessa nostetuista kanteista ja kun vaatimusten menestymismahdollisuudet perusteluiden valossa ovat vähäistä suuremmat, 

4.  OK 21 luvun 8b §:ssä olevsta kohtuullistamissäännöstä ei juurikaan ole apua, Saarensola väittää. Mainitun pykälän mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisen asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta (omasta aloitteestaan) alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. 

5. Tällainen tilanne voi syntyä silloin, kun asianosaiset ovat taloudellisesti tai muutoin eriarvoisessa asemassa, esimerkiksi silloin, kun yksityishenkilön vastapuolena on yhtiö tai julkisyhteisö, ja kun asian merkitys yksityishenkilölle on suurempi kuin asian merkitys vastapuolena olevalle yhtiölle tai julkisyhteisölle. Tällaisesta on kysymys muun muassa silloin, kun vastakkain ovat työpaikkansa menettänyt työntekijä ja työsuhteen päättänyt työnantaja tai liikenneonnettomuudessa vammautunut vakuutettu ja vakuutuskorvausten maksamisesta kieltäytynyt vakuutusyhtiö.

6. Satu Saarensolan mukaan tuomioistuimet eivät kuitenkaan käytännössä aina alenna oikeudenkäyntikuluja tällaisissa tilanteissa. Syynä siihen on paitsi kohtuullisuussäännön tulkinnanvaraisuus, myös tuomioistuinten kulukysymyksissä omaksuma passiivinen rooli.

– Kun tilannetta ei hahmoteta oikeudellisesti asianmukaisesti tai kun säännön soveltaminen jää riippuvaiseksi siitä, osaako asianosainen tai asiamies vedota sääntöön, vaarana on, että säännön käytännön merkitys jää vähäiseksi. Näin on käynyt taloudellisesti tai muutoin heikommassa asemassa olevan yksityishenkilön suojaksi säädetyn kohtuullisuussäännön kanssa.

7. Saarensola toteaa, että yksityishenkilöiden asemaa voitaisiin parantaa lainsäädäntöä muuttamalla. Ratkaisuksi suuren kuluriskin ja korkean prosessikynnyksen kanssa kamppaileville yksityishenkilöille Saarensola esittää niin kohtuullisuussäännön kuin muunkin sääntelyn kehittämistä. Jotta kokonaiskulut pysyisivät yksittäistapauksessa kohtuullisina, Saarensola ehdottaa, että oikeudenkäymiskaareen (OK) otettaisiin uudet säännöt asian aktiivisesta hallinnoinnista sekä asianosaisten etukäteen laatimista ja tuomioistuimen hyväksymistä kustannusarvioista.  

8. Koska tämä ei yksinään ole riittävää, Saarensola ehdottaa, että kohtuullisuussääntö muotoillaan niin, että taloudellisesti tai muutoin heikommassa asemassa oleva yksityishenkilö ei asian hävitessään lähtökohtaisesti joudu täysimääräisesti vastuuseen taloudellisesti tai muutoin vahvemmassa asemassa olevan yhtiön tai julkisyhteisön oikeudenkäyntikuluista.

– Vain lainsäädäntöä muuttamalla voidaan parantaa taloudellisesti tai muutoin heikommassa asemassa olevien yksityishenkilöiden tuomioistuimeen ja oikeuksiin pääsyä, Saarensola korostaa.

9. Saarensolan väitöstutkimuksesta kerrottiin tänään Ylen TV1:n uutislähetyksessä kello 18. Uutisjutussa Saarensola kertoi käyneensä läpi noin 250 Turun ja Helsingin hovioikeuden oikeustapausta. Yhdessäkään tapauksessa tuomioistuin ei ollut itse ehdottanut oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamista. Tällä on ilmeisesti tarkoitettu sitä, ettei tuomioistuin ole omasta aloitteestaan kohtuullistanut kuluja OK 21 luvun 8b §:n nojalla. Joissakin tapauksissa kuluja on kohtuullistettu, jos hävinnyt osapuoli on sitä käsittelyn aika pyytänyt.

Ylen ko. uutisjuttu

9. Satu Saarensolan väitöskirja on julkaistu Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen A-sarjassa numerolla 336. Tuossa sarjassa väitöskirjat useimmiten julkaistaan. Itse väittelin vuonna 1977, väitöskirjani on julkaistu A-sarjassa numerolla 120.

10. Satu Saarensola on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistossa vuonna 1992. Hän sai tuolloin Lakimiesliiton stipendin parhain arvosanoin OTK-tutkinnon suorittaneelle. Hän työskentelee käräjätuomarina Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella. Aikaisemmin Saarensola on toiminut mm. viskaalina Turun hovioikeudessa ja lähes 10 vuotta KKO:n oikeussihteerinä sekä pari vuotta käräjätuomarina Ikaalisten käräjäoikeudessa. Saarensolalla on sivutoimi työtuomioistuimessa, hänen toimii vuosina 2016-2018 työtuomioistuimen varapuheenjohtajana. Saarensola on hakenut KKO:ssa parhaillaan avointa olevaa jäsenen eli oikeusneuvoksen virkaa. Kokemusta ja pätevyyttä Saarensolalla on siis runsaasti, joten ei olisi mikään kovin suuri yllätys, jos hän saisi nimityksen KKO:n jäseneksi.

11. Mielenkiinnolla jään odottamaan, millaisen vastaanoton ja kritiikin Saarensolan tutkimus saa vastaväittäjältä; itse en ole vielä väitöskirjaa nähnyt. Oikeudenkäyntikulut, niiden kasvu ja kulujen korvausvelvollisuuden sääntely herättävät jatkuvasti huomiota ja monenlaista kritiikkiä. Yksityiskohtiin ei ole tässä yhteydessä mahdollista mennä, mutta sen verran voidaan todeta, että meillä omaksuttu hävinneen asianosaisen korvausvelvollisuus, joka perustuu täyden korvauksen periaatteelle, ei ole suomalainen keksintö, vaan se on voimassa pääsääntönä useimmissa muissakin maissa. Sitä voidaan pitää niin kulusäännöstön preventiivisen kuin reparatiivisenkin funktion kannalta järkevänä perussääntönä. 

12. Hävinneen osapuolen kuluvastuu on omiaan vaikuttamaan preventiivisesti niin, että oikeussuhteen ja oikeusriidan osapuolet, samoin kuin heidän asianajajansakin, sekä pyrkivät välttämään tarpeettomia oikeudenkäyntejä että myös oikeudenkäynnin tultua vireille pidättäytyvät esittämästä perusteettomia vaatimuksia tai väitteitä taikka muuten tarpeettomasti pitkittämästä oikeudenkäyntiä. Reparatiivisen funktion kannalta katsoen hävinneen osapuolen maksettavaksi tuomittu kulukorvaus täydentää voittopuolen oikeussuojaa niin, että hänen oikeussuojansa periaatteessa toteutuu ilman häneltä itseltään vaadittavia rahallisia uhrauksia. 

13. OK 21 luvussa on mainitun 8b §:n lisäksi joukko muitakin säännöksiä, joilla on pyritty keventämään hävinneen osapuolen kuuvastuuta. Siten korvattavia kuluja ovat vain sellaiset kohtuulliset kulut, jotka johtuvat asian ajamisen kannalta tarpeelliseksi katsotuista toimenpiteistä. Ns. osavoittotilanteissa pääsääntönä on kulujen kuittaus eli se, että kumpikin asianosainen kärsii omat kulunsa. Myös asian oikeudellinen ja ilmeinen epäselvyys voi johtaa siihen, että asianosaisten on vastattava kokonaan tai osaksi itse kuluistaan (OK 21:8a). Tällöin hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

14. Oikeudenkäytikulujen kasvu on yksi suurimmista nykyiseen riita-asiain oikeudenkäyntiin liittyvistä ongelmista. Oikeussuojan toteutuminen on oikeusvaltiossa pyrittävä turvaamaan niin, etteivät oikeudenkäynnin kustannukset muodosta estettä kääntyä tuomioistuinlaitoksen puoleen (access to court). Kulujen kasvu on nykyisin heikentänyt erityisesti yksityishenkilöiden oikeuden saatavuutta (access to justice) riita-asioissa. Tähän on useita syitä. Oikeudenkäyntien kesto on pidentynyt vuoden 1993 menettelyuudistuksen jälkeen. Tämä ei ole lainsäätäjän vika, sillä  OK 5 ja 6 luvun säännökset ovat riittävän joustavia ja mahdollistavat kyllä joutuisan asian valmistelun ja pääkäsittelyn. 

15. Vika ei minusta ole niinkään säännöksissä ja laissa, vaan lähinnä lainkäyttäjissä eli tuomareissa ja asianajajissa, lupalakimiehiäkään unohtamatta. Jos tuomarin prosessinjohto ja valmistautuinen asian käsittelyyn ei olisi lepsua ja passiivista, vaan aktiivista ja innostunutta, ei asian käsittely tarpeettomasti pitkittyisi. Toisaaltaa myös asianosaisten avustajien ja asiamiesten tulisi valmistautua ja perehtyä asiaan huolelllisesti jo ennen sen oikeuteen viemistä; tässäkin suhteessa meillä on edelleen paljon puutteita.  

16. Oikeudenkäyntikulut muodostuvat valtaosin asianajopalkkioista, joka perustuvat meillä aika- eli tuntiveloitukseen ja toimenpideveloitukseen. Tämä järjestelmä on minusta kaikkein suurin syy oikeudenkäyntien tarpeettomaan pitkittymiseen ja kulujen tuntuvaan kasvuun. Siitä pitäisi päästä eroon. Asianajopalkkioissa tulisi siirtyä lähinnä Saksan mallin mukaiseen julkisen vallan sääntelyyn perustuvaan palkkioperustejärjestelmään, joka pohjautuu intressiperusteiseen veloitukseen. Intressiperusteisella veloituksella tarkoitetaan palkkioperustetta, jossa toimeksisaajan palkkio määräytyy toimeksiannon kohteena olevan taloudellisen intressin arvon perusteella. 

17. OTT, yliopistonlehtori Klaus Viitanen on kirjassaan Asianajopalkkiot - kilpailu vai sääntely? (2010) tarkastellut laajasti erilaisia malleja ja keinoja - mm. edellä mainittua saksalaista palkkioperustejärjestelmää ja intressiperusteita palkkioveloitusta -  joiden avulla asianajopalkkioita voitaisiin alentaa tai ainakin estää niiden nykyistä melko hallitsematonta kasvua. Suomessa eli oikeusministeriössä ja hallituksessa ei ole kuitenkaan tehty asian eteen juuri mitään. Meillä on tyydytty lähinnä vain voivottelemaan kulujen kasvua ja päivittelemään korkeasta kuluriskistä aiheutuvaa oikeuteen pääsyn ja oikeuden saatavuuden estymistä. Minusta prosessioikeudellisessa tutkimuksessa, oppikirjoissa ja ylipäätään kirjallisuudessa ko. asiaan ja epäkohtaan tulisi kiinnittää pontevaa huomioita. Tässäkin asiassa tarvittaisiin todellista kriittistä prosessioikeutta. Klaus Viitasen tutkimus on hyvä, mutta se on jäänyt aivan liian vähäiselle huomiolle. Sopii toivoa, että Satu Saarensolan väitöstutkimus herättäisi enemmän keskustelua ja johtaa myös hänen ehdottamaansa lainmuutokseen.