tiistai 16. heinäkuuta 2019

160. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen edunvalvonta-asiassa (KKO 2019:63)

1. Edunvalvojan määräämistä heikentyneen terveydentilan perusteella koskevan asian käsittely oli jäänyt Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2015 sillensä sen vuoksi, että hakija (A) oli peruuttanut vuonna 2011 tekemänsä hakemuksen sen jälkeen kun edunvalvontaan haetun (B) antama edunvalvontavaltuutus oli vuonna 2014 vahvistettu Helsingin maistraatissa.

2. Helsingin käräjäoikeus (2.7.2015) ja sen jälkeen Helsingin hovioikeus (19.8.2016), jonne A valitti, velvoittivat A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

3. Korkein oikeus, jonne A:n lupahakemus ja valitus saapuivat lokakuussa 2016,  myönsi A:lle vuonna 2017 valitusluvan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta.

4. KKO tutki valituksen ja katsoi tänään (16.7.2019) antamallaan ratkaisulla, ettei asiassa ollut erityistä syytä poiketa OK 21 luvun 7 §:n 2 momentista ilmenevästä pääsäännöstä, jonka mukaan hakemuksensa peruuttanut hakija on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut asiassa. KKO ei näin ollen muuttanut hovioikeuden ratkaisua.

5. Mitä tästä olisi sanottava? Huomio kiinnitty ensinnäkin oikeudenkäynnin suorastaan  sietämättömältä tuntuvaan hitauteen ja kokonaiskestoon. Katsotaanpa lähemmin.

6. A toimitti edunvalvojan määräämistä koskevan hakemuksensa käräjäoikeudelle jo 7.4.2011., siis yli kahdeksan vuotta sitten. Edunvalvojaksi A esitti asianajaja X:ää. Hakemus perustui siihen, että A:n isä B oli sairauden eli Alzheimerin taudin takia kykenemätän huolehtimaan taloudellisista ja henkilökohtaisista asioitsaan.

7. B vastusti hakemusta, koska hän kykeni sairaudestaan huolimatta huolehtimaan asioitaan. Lisäksi hän sai tarvittaessa apua tyttäreltään (C). B vetosi myös siihen, että hän oli oikeudenkäynnin aikana 16.6.2011 edunvalvontavaltuutuksella oikeuttanut  asianajaja Y:n hoitamaan  taloudellisia ja  henkilökohtaisia asioitaan siinä tapauksessa, että hän tulisi sairauden tms. syyn vuoksi kykenemättömäksi niistä huolehtimaan.

8. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi A:n hakemuksen 9.12.2011 ja velvoitti A:n korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut.

9. A valitti päätöksestä Helsingin hovioikeuteen, joka 17.12.2012 kumosi käräjäoikeuden ratkaisun, koska käräjäoikeus ei ollut asiassa toimivaltainen (tuomionvoipa). Ilmeisesti asian oli käräjäoikeudessa käsitellyt ja ratkaissut käräjänotaari. Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteen uudellen käsiteltäväksi.

10. Tämän jälkeen Helsingin maistraatti vahvisti 13.6.2014 edellä kappaleessa 7 mainitun edunvalvontavaltuutuksen ja määräsi asianajaja Y:n B:n valtuutetuksi.

11. Tämän jälkeen aikaa kului kahdeksan kuukautta, jolloin A ilmoitti käräjäoikeudelle peruuttavansa edunvalvontaa koskevan hakemuksen.  Sitten odoteltiin vielä viisi kuukautta, kunnes käräjäoikeus (käräjätuomari Maria Ahlström) vihdoin 3.7.2015 päätti jättää A:n hakemuksen sillensä ja velvoitti A:n korvamaan B:n oikeudenkäyntikulut; KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita kulujen määrää.

12. A valitti päätöksestä oikeudenkäyntikulujen osalta Helsingin hovioikeuteen, joka 19.8.2016 pysytti käräjäoikeuden ratkaisun ja velvoittiA:n korvaamaan B:n oikeudenkyntikulut myös hovioikeuskäsittelyn osalta.

13. A jatkoi prosessia valittaen hovioikeuden ratkaisusta KKO:een, jolta heltisi valituksen tutkimiseen tarvittava valituslupa syksyllä 2017. Tämän jälkeen kului vielä lähes kaksi vuotta ennen kuin KKO oli valmis antamaan asiassa ratkaisunsa. Se tapahtui tänään 16.7.2019.

Ratkaisuseloste KKO 2019:63

14. Koko prosessi kesti  8 v 4 kk.  Tosin A oli luopunut edunvalvojan määräämistä koskevasta hakemuksestaan jo helmikuussa 2015, mutta sen jälkeen oikeudenkäymti jatkui vielä  4 v 6 kk oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta.

15. Onko tässä mitään laitaa? Kysyn, vaikka tiedän, että vastausta ei tulla  antamaan. Kysymyksessä ei ollut mikä vaikea tai laja asia, vaan päin vastoin jokseenkin yksinkertainen ja selvä tapaus. Sitä käsiteltiin kuitenkin eri asteissa lähes 8,5 vuotta.

16. Toiseksi voidaan perustellusti kysyä, oliko asiassa  tarpeen myöntää lainkaan valituslupaa.  Olivathan jo sekä käräjäoikeus että hovoikeus päätynyt kumpikin siihen, että A:n tuli korvata B:n oikeudenkäyntikulut OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla.

17. Mainittu lainkohta on selvä eikä sen tulkinnassa pitäisi olla vaikeuksia.  Nyt oli kyseessä tosin ns. indispositiviinen asia, eli edunvalvojan määräämistä koskeva asia, jossa sovinto ei ole salittu, vaan joka on aina ratkaistava tuomioistuimen päätöksellä.

18. Oikeuskäytännössä on kuitenkin jo aiemmin katsottu, että tapaukseen sovellettava OK 21 luvun 7 §:n 2 momentti koskee myös indispositiivisia riita-asioita. Näin on todettu ennakkopäätöksessä KKO 2006:106, joka koski tuomioistuimessa vireillä olevaa lapsen huollosta annetun päätöksen muuttamista koskevaa asiaa. Mainittu asia oli jätetty sillensä sen vuosi, että hakija oli peruuttanut hakemuksensa.  Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden katsottiin tapauksessa määräytyvän OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan.

19. Nyt esillä oleva asia on hyvin samankaltainen kuin KKO:n vuonna 2006 ratkaisema asiakin. Molemmat ovat luonteeltan indispositiisia ja kummassakin asiassa hakija on peruuttanut hakemuksensa. Tällöin hakija on on OK 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla velvollinen korvaamaan vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä toisin määrätä.

20. Tässä tapauksessa oli selvää, kuten KKO:n perusteluista (kohdat 17 ja 18) ilmenee, ettei tuollaisia erityisiä syitä ollut. Ei myöskään ollut sellaisia kohtuusyitä, jotka olisivat OK 21 luvun 8 b §:n mukaan oikeuttaneet tuomioistuinta alentamaan hakijan maksettavaksi tuomittavien kulujen määrää.

21. Sanoisin, että ratkaisun KKO 2019:63 ennakkopäätösarvo on melko vähäinen. Ratkaisu koskee tilannetta, joka on oikeuskäytännössä jokseenkin harvinainen. Koska samankaltainen tapaus on ratkaistu jo vuonna 2006 annetulla KKO:n ennakkopäätöksellä, ei valitusluvan myöntämiseen olisi ollut tarvetta. Valitusluvan myöntäminen ei toki ole koskaan väärin. Mutta jos valituslupa myönnetään, suhteellisen yksinkertainen ja selvä asia olisi toki kyettävä ratkaisemaan KKO:ssa  joutuisasti. Ei siihen saisi lähes kolme vuotta mennä.

22. Lisäys edelliseen kapppaleeseen.  Vaikka valitusluvan myöntäminen ei ole milloinkaan väärin tai virheellistä, tulee toisaaltaa ottaa huomioon se tosiasia, että KKO myöntää vuosittain aika tarkkaan yhtä paljon valituslupa. Jopa niin, että voisimme käyttää temiä valituslupakiintiö.; se liikkuu noin 130-140 valitusluvan puitteissa. Kun KKO myöntää, kuten olen havainnut, yllättävän usein valituslupia ns. simppeleissä kysymyksissä eli asioissa, jotka ovat aika yksinkrtaisia ja selviä ratkaista ja joissa ei yleensä muuteta alemien tuomioistuinten ratkaisua, jää valituslupia myöntämättä monissa vaikeammissa asioissa, joissa luvan myöntämiseen ja asian tutkittavaksi ottamiseen KKO:ssa olisi todella perusteltua aihetta.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

159. Ruotsin korkein oikeus: Talousrikoksista epäiltyä ei saa luovuttaa Kiinaan


1. Ruotsin Högsta domstolen (HD) julkisti eilen maan hallitukselle antamansa lausunnon, jonka mukaan talousrikoksista epäiltyä kiinalaista virkamiestä Qiao Jianjunia (QJ)  ei tule luovuttaa Kiinaan, jossa hänet on tarkoitus asettaa syytteeseen viidestä vuosina 2008 ja 2011 tehdystä kavallusrikoksesta. Lausunnon mukaan luovutuksen estää Ruotsin luovutuslaki ja se olisi ristiriidassa myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.

2. Kiina esitti viime vuonna Ruotsin hallitukselle pyynnön QJ:n luovuttamisesta. Luovutuspyyntöön oli liitetty tuomioita, joilla muita kyseisiin rikoksiin syyllistyneitä oli tuomittu rangaistuksiin sekä näiden henkilöiden kuulustelukertomuksia. Kavallettujen varojen yhteismääräksi oli ilmoitettu  olevan 210 milj. juania eli noin 280-290 milj. Ruotsin kruunua. Kiinan rikoslain mukaan ko. rikoksista voidaan langettaa joko kuolemanrangaistus tai elinkautinen vankeusrangaistus.

3. QJ oli toiminut Kiinassa valtion viljahuollosta vastaavan viranomaisen paikallispäällikkönä. Hän on yksi Kiinan talousrikoksista epäillyistä henkilöistä, tarkemmin sanottuna kolmantena sadan etsintäkuulutetun talousrikollisten listalla. Mainittu lista on julkaistu Kiinan presidentin Xi Jinpingin määräämän korruptionvastaisen kampanjan yhteydessä.

4. QJ pakeni Kiinasta vuonna 2011 päätyen pakomatkansa lopuksi Ruotsiin. Hänet otettiin luovutusasian käsittelyä varten kiinni 25.6.2018. Högsta domstolen päätti vapauttaa QJ:n 19.6.2019. Mies pidätettiin kuitenkin uudelleen, koska myös Yhdysvallat epäilee hänen syyllistyneen maassaan mm. rahanpesuun.

5. Ruotsin korkein oikeus totesi päätöksessään, että QJ:tä voitiin asiakirjojen perusteella todennäköisin syin epäillä neljästä vuosina 2010 ja 2011 tehdystä kavalluksesta. Vuonna 2008 hänen syykseen väitetty rikos oli sitä vastoin ehtinyt vanhentua eikä häntä voitu siitä luovuttaa.

6. HD päätti, ettei QJ:tä voitu myöskään mainituista neljästä rikoksesta luovuttaa Kiinaan, koska se olisi Ruotsin luovutuslain (lagen 1957:668 om utlämning för brott) vastainen. Luovutus olisi myös ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2, 3 ja 6 artiklan kanssa. Laki estää Ruotsin viranomaisia luovuttamasta ihmisiä maihin, joissa he saattavat joutua vainon tai kidutuksen uhreiksi tai joissa heitä uhkaa kuolemanrangaistus.

7. HD totesi myös, että luovutuksen johdosta QJ:llä oli riski joutua oikeudenkäyntiin, joka ei täytä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Kiina oli luovutuspyynnössään tosin vakuuttanut, ettei näin tulisi tapahtumaan, mutta HD ei antanut vakuutukselle painoarvoa, koska sen toteutumista olisi ollut vaikea kontrolloida.

8. Högsta domstolen laati lausunnon viiden jäsenen kokoonpanossa, jonka referenttinä toimi oikeusneuvos Petter Asp; hän on aiemmin ollut rikosoikeuden professorina Tukholman yliopistossa. Asp on siten valmistellut asiaa yhdessä esittelijän kanssa ja muotoillut ennakkopäätöksenä julkaistun lausunnon perustelut. - Todettakoon, että meillä KKO ja KHO eivät ilmoita ratkaisuissaan edes asianosaisille, kuka jäsenistä on ollut referenttinä tai ns. tarkastavana jäsenenä.

9. HD julkaisi päätöksestään (Ö2479-19) englannin- ja ruotsinkieliset tiedotteet.

Utlämning till Kina vägras

10. Jotkut Suomessa ovat hieman ihmetelleet Ruotsin korkeimman oikeuden lausunnon tiukkuutta.  Ehkä tämän taustalla ovat Suomen valtiojohdon varsin läheiset suhteet Kiinan johtoon ja ns. pandadiplomatia. Suomessa on Mauno Koiviston ja Martti Ahtisaaren presidenttikausista lähtien suhtauduttu varsin sinisilmäisesti ja ikään kuin hyssytellen Kiinan ihmisoikeusloukkauksiin ja törkeisiin ihmisoikeusrikoksiin. Meillä on tahdottu mennä Kiinan suhteissa aina "talous edellä", eli  hyviä taloussuhteita ja kaupankäyntä ei ole haluttu vaarantaa tekipä Kiina millaisia ihmisoikeusloukkauksia tahansa. Suomen ja Kiinan välistä oikeusyhteistyötä on harjoitettu jo vuosikymmeniä - ikään kuin silmänlumeeksi, että Suomi muka edes tällä tavoin puuttuisi Kiinan vaikeaan ihmisoikeustilanteeseen.

11. Pohjoimaissa on suhtauduttu liian sinisilmäisesti Kiinan ihmisoikeustilanteeseen ja maailmanvalloituspyrkimyksiin, pisimmälle tässä hysyttelyssä on menty Suomessa. Jos QJ olisi otettu kiinni Suomessa, olen kuitenkin jokseenkin vakuuttunut siitä, että KKO olisi luovutuspyynnön johdosta antamassaan lausunnossa ilmoittanut oikeusministeriölle, ettei häntä tule luovuttaa Kiinaan.