400. KKO 2026:11. Korkein oikeus poisti kantelusta työtuomioistuimen tuomion väittämistaakkaa koskevan säännöksen vastaisena

1. Työtuomioistuin on työeht0- ja virkaehtosopimuksia koskevia riita-asioita ratkaiseva erityistuomioistuin. Sen tuomioihin ei voida hakea muutosta, mutta korkein oikeus voi purkaa tai kanteluteitse poistaa työtuomistuimen tuomion samoin edellytyksin kuin muidenkin tuomoistuinten tuomioista on oikeudenkäymiskaaren (OkK) 31 luvussa säädetty. Kommentoitavassa tapauksessa on kyse tällaisesta kantelusta.

2. Tarkemmin sanottuna kysymys on työtuomioistuimen  27.12.2024 antaman tuomion TT 2024:64 poistamisen edellytyksistä, kun tuomioistuin ei ole noudattanut OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä väittämistaakkasäännöstä. Mainitun lainkohda mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. OK 24 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan seikalla oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella tarkoitetaan puolestaan sitä, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa.

3. Tapauksessa työntekijäjärjestö A vaati työtuomioistuimessa vireille panemassaan kanteessaan, että työnantajayhtiö B:n vahvistetaan irtisanoneen työntekijä C:n työsopimus työehtosopimuksen osana olevan irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti ja että B velvoitetaan suorittamaan C:lle mainitun sopimuksen mukainen korvaus.

4. B katsoi vastauksessaan, että irtisanomiselle oli ollut asiallinen ja painava syy. C oli irtisanomishetkellä ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla ja perustellusti oli voitu arvioida C:n työkyvyttömyyden jatkuvan vastaisuudessakin.

5. Asiaa on työtuomioistuimessa käsitelty ensin kirjallisessa ja suullisessa vlmistelussa ja tämän jälkeen 12.9.2024 toimitetussa pääkäsittelyssä. Tämä jälkeen työtuomioistuin pyysi 5.11.2024 omasta aloitteestaan A:lta ja B:ltä lausumat yhdenvertaisuuslain 15 §:n merkityksestä asiassa. 

6. A vetosi lausumassaan siihen, että C:llä oli ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma. B katsoi lausunnossaan, että asiassa ei tullut viran puolesta arvioida C:n sairautta vammaisuutena, koska kanteessa ei ollut tällaiseen seikkaan vedottu, eikä siihen enää pääkäsittlyn jälkeen voitu vedota. Tuomiota ei siten voitu perustaa vammaisuuteen.

7. Lausumat saatuaan työtuomioistuin, jonka kuusijäsenisen kokoonpanon puheenjohtajana toimi työtuomioistuimen presidentti, antoi asiassa kanteen hyväksyvän tuomion, jossa se katsoi C:n sairautensa pitkittymisestä johtuen saavan suojaa myös vammaisten henkilöiden syrjintäkieltojen perusteella. Asiallista ja painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen ei katsottu olevan muun muassa siksi, että B ei ollut selvittänyt mahdollisuutta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuihin kohtuullisiin mukautuksiin C:n työhön paluun mahdollistamiseksi; yksityiskohtaiset työtuomioistuimen perustelut mainitaan KKO:n ratkaisuselosteen kohdassa 6. Työtuomioistuimen ratkaisu TT 2024:64 on julkaistu Finlexissä numerolla TT 2024:64, mutta se on korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen poistettu sieltä.

8. B kanteli työtuomioistuimen tuomiosta korkeimmalle oikeudelle ja vaati sen poistamista edellä kohdassa 6 mainitulla perusteella. Korkein oikeus on arvioinut työtuomioistuimen menettelyä seiraavasti (ratkaisun kohdat 15-21): 

(15). B on katsonut, että sillä oli ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen, ja vedonnut edellä kohdasta 2 ilmenevästi C:n pitkäaikaiseen sairauspoissaoloon ja työkyvyn palautumisen epävarmuuteen.

(16) A on riitauttanut B:n vetoaman oikeustosiseikaston perustellen kannettaan sillä, että ennen työsopimuksen irtisanomista C:n työkyky oli palautumassa lääkityksen ja hoidon avulla ja että C:n työkyky oli palautunut irtisanomisajalla siten, että irtisanominen olisi tullut peruuttaa. Kanteen perusteeksi ei sitä vastoin ole esitetty, että C:llä olisi ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma eli tarkemmin määriteltynä sellainen pitkäaikaisista fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuva työkyvyn rajoite, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. (Ks. vamman käsitteestä esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 11.4.2013, HK Danmark, yhdistetyt asiat C-335/11 ja C-337/11, EU:C:2013:222, 38 kohta ja tuomio 1.12.2016, Daouidi, C-395/15, EU:C:2016:917, 45 kohta.)

(17)  Korkein oikeus katsoo, että työntekijän vammaisuutta on pidettävä asiassa välittömästi ratkaisuun vaikuttavana seikkana eli oikeustosiseikkana arvioitaessa asiallista ja painavaa syytä irtisanomiseen sekä mahdollisen vahingonkorvauksen määrää. Koska vammaisuus merkitsee lisäystä työnantajan vetoamaan oikeustosiseikastoon työntekijän eduksi, työntekijäpuolen pitää vedota siihen kohdasta 9 ilmenevällä tavalla, jotta tuomioistuin saa perustaa tuomionsa siihen.

(18) A on vedonnut C:n vammaisuuteen kanneperusteena vasta lausumassaan pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen kiinnitettyä lausumapyynnöllään tähän näkökohtaan asianosaisten huomiota. Toisin kuin työtuomioistuin on katsonut, sen tekemässä arvioinnissa työntekijän vammaisuudesta ei ole ollut kysymys ainoastaan asianosaisten asiassa tekemien vaatimusten ja niiden tueksi esitettyjen seikkojen ja pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arviosta.

(19) Työtuomioistuimen pääkäsittelyn jälkeinen prosessinjohto on edellä todetuilla perusteilla perustunut siihen virheelliseen lähtökohtaan, että vammaisuudessa olisi kysymys ollut vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että prosessinjohdon edellytyksiä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon vaihe, johon oikeudenkäynti on edennyt, ja se, onko oikeudenkäyntiaineiston rikastumiseen mahdollisesti johtavaan prosessinjohtoon ollut A:n kanteensa perusteeksi vetoamien seikkojen pohjalta edellytyksiä.

(20) A on vedonnut vammaisuuteen oikeustosiseikkana vasta pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen prosessinjohtotoimen johdosta antamassaan lausumassa. Huomioon ottaen edellisessä kohdassa lausuttu työtuomioistuin ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan vammaisuuteen, kun siihen ei ollut vedottu asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä. Näin tehdessään työtuomioistuin on menetellyt virheellisesti.

(21) Tuomion perustelujen perusteella työtuomioistuimen selvitetyksi katsoma vammaisuus ja siten menettelyssä tapahtunut virhe on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei työsopimuksen irtisanomiselle ole katsottu olleen asiallista ja painavaa perustetta, sekä tuomitun korvauksen määrään. Työtuomioistuimen tuomion poistamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla on siten perusteet.

(22)  Oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Työtuomioistuimen tuomio on sen vuoksi poistettava ja asian käsittelyä jatkettava työtuomioistuimessa. 

9. Korkein oikeus poisti työtuomistuimen tuomion ja palautti asian työtuomioistuimeen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi ja meneteltävä siinä lain mukaan.

https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-oikeus/ennakkopaatokset/2026/11

10. Työtuomioistuin on selkeästi perustanut ratkaisunsa työntekijän vammaisutten eli sellaiseen oikeustosiseikkaan, johon kantaja ei ollut kanteensa tueksi vedonnut. Kyse on siten väittämistaakkanormin rikkomissta eikä, kuten työtuomioistuin on katsonut, vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Väittämistaakkaa on noudatettava myös asoissa, joissa riitakysymykseen sovelletaan pakottavaa lainsäännöstä (KKO:n perustelujen kohta 9).

11. Kuten korkein oikeus on todennut (kohta 19), työtyomioistuin ei ole voinut käyttää prosessinjohtovaltuuksiaan eli pyytää asianosaisilta lausumaa asian pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Tuomioistuimen ja tuomarin materiaaalista prosessinjohtoa eli kyselyoikeutta tulee nimittäin käyttää viimeistään pääkäsittelyssä ja mieluimmin jo asian valmistelussa. Oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseen tähtävään prosessinjohtoa on sitä paitsi lähtökohtaisesti suhtauduttava piddättyvästi myös työoikeudellisisssa riita-asioissa.

12. Työtuomioistuin näyttää ottaneen korkeimman oikeuden ratkaisusta onkeensa niin kirjaimellisesti, että se on poistanut verkkosivuiltaan ja myös Finlex-rekisteristä ratkaisun TT 2024:64 kokonaan, vaikka se oli siihen alunperin otettu. Tätä korkeimman oikeuden ratkaisu tuomion poitamisesta ei luonnollisesti ole tarkoittanut. Työtuomioistuimen olisi siten tullutt säilyttää ratkasunsa "kirjoissa ja kansissa", vaikka sitä ei voitu noudattaa ja panna täytänöön. 

13. Työtuomioistuimen vakiokokoonpanoon kuuluu kaksi ammattituomaria eli puhenjohtajana joko presidentti tai työtuomioistuinneuvos, ja viisi jäsentä. Näistä neljästä jäsenistä kahden tulee olla työnantajapuolelta ja kahden palkansaajapuolelta. Voimassa olevaa vuoden 2016 tuomioistuinlakia säädettäessä jotkut pitivät tällaista etujärjestöpainotteista tuomioistuimen kokoonpanoa perustuslain eli tarkemmin sanottuna tuomioistuimelta edellytettävän riippumattomuusvaatimuksen vastaisena. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli kuitenkin toisella kannalla eikä työtuomioistuimen kokoonpanoa muutettu.

14. Työtuomioistuimen jäsenet tuntevat varmasti  hyvin työsopimulain ja työehtojuridiikan kysymykset. Sen jäseniltä olisi lisäksi edellytettävä myös hyvää prosessioikeuden tuntemusta, jotta tuomioistuimen käsittelyssä vältyttäisiin selvästi lainvastaisilta menettelyiltä esimerikiksi väittämistaakkasäännöksen soveltamisessa. Ratkaisu KKO 2026:11 osoittaa, että työtuomioistuimen jäsenten olisi syytä osallistua prosessioikeuden täydennyskoulutukseen. 

 

 

 

 

399. Hovioikeus palautti riita-asian käräjäoikeuteen käräjäoikeuden tuomion perustelujen puutteellisuuden vuoksi

1. Kysymykessä on Itä-Suomen hovioikeuden 27.1.2026 antama päätös, joka koskee tasa-arvoöin mukaista hyvitystä (S 17/2025/462). Kymenlaakson käräjäoikeus oli yhden tuomarin kokoonpanossa 10.3.2023 tuomiollaan hylännyt Kymsoten entisen toimitusjohtajan Annikki Niirasen vaatimuksen Kymenlaakson hyvinvointialueen velvoittamiseksi suorittamaan hänelle tasa-arvolain mukaisena  hyvityksenä kahden vuoden palkkaa vastaavat 340 000 euroa korkoinen. 

2. Annikki Niiranen valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että juttu palautetaan käräjäoikeuteen, koska tuomion perustelut olivat niin puutteelliset, etteivät ne täytä laissa perusteluilta edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia. Toissijaisesti Niiranen vaati, että hänen kanteensa hyväksyttäisiin. Kymenlaakson hyvinvointialue vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

3. Hovioikeus totesi käräjäoikeuden perussteluista mm., että tuomiossa oli selostettu laajasti esitettyä näyttöä ja asianosaisten vaatimuksia. Pelkkä näytön selostaminen ei kuitenkaan riitä täyttämään perusteluille asetettuja vaatimuksia, hovioikeus lausuu. Varsinainen johtopäätösosio on käräjäoikeuden 51 sivuisessa tuomiossa vain noin yhden sivun mittainen. Hovioikeus toteaa myös, ettei käräjäoikeuden ratkaisu ole rakenteeltaan sellainen, jota tasa-arvolain nojalla ratkaistavassa asiassa edellytetään. Näyttötaakasta tai syrjintäolettamasta ei tuomiossa lausuta mitään, vaikka syrjintäolettamasta on  asiassa esitetty laajaa ristiriitaista todistelua.

4, Näiden ja muiden hovioikeuden päätöksessä yksilöityjen perustelujen puutteellisuuksien vuoksi hovioikeus katsoi, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttänet niille laissa edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia Hovioikeuden mukaan puutteilla on voinut olla vaikutusta myös ratkaisun lopputulokseen, minkä lisäksi ne ovat hankaloittaneet Annikki Niirasen muutoksenhakemuksen tekemistä ja sen käsittelyä hovioikeudessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Hovioikeuden mukaan Niiranen ei ole perustelujen niukkuuden ja sekavuuden vuoksi voinut tietää, mihin vaiheeseen tasa-arvolain mukaisessa asiassa noudatettavaa tuomion rakennetta hänen olisi mutoksenhakemuksessaan tullut keskittyä. Samasta syystä hovioikeuden jatkokäsittelylupaharkinta on vaikeutunut. Palautuskysymyksellä on hovioikeuden mukaan merkitystä ennenkaikkea Nirasen oikeusturvalle valittajana. Tämän vuoksi ja perustelujen puutteelisuuden vakavuus huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että juttu oli perusteltua palauttaa takaisin käräjäoikeuteen uudellen käsiteltäväksi.

5. Hovioikeudessa oli äänestys 2-1. Enemmistöön kuuluivat hovioikeudenneuvokset Aki Rasilainen ja Janne Arvela. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Marleena Tuukkala kaatsoi myös, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttäneet laissa niille asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Hän ei kuitenkaan olisi palauttanut juttua käräjäoikeuteen, koska katsoi, että perustelut kelpasivat oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa. 

6. Hovioikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Määräaika valituksen tekemiseen ja valitusluvan pyytämiseen korkeimmalta oikeudelta päättyy 30.3.2026.

Hovioikeus antoi ratkaisustaan tiedotteen, joka on julkaistu hovioikeuden kotisivuilla.

7. Hovioikeuden palauttamispäätös on perusteltu ja oikea. Hovoikeuksien tulee valvoa, että käräjäoikeuksien perustelut täyttävät laissa edellytetyt vähimmäisvatimukset, Oikeus saada tuomioistuimelta perusteltu ratkaisu kuuluu perustuslain 21 §:n 2 momenyin mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin. Jutun palauttamista puutteellisten perustelujen takia ei tule ujostella tai vältellä.

8. Korkein oikeus (KKO) on antanut toistakymmentä ennakkopäätöstä, joilla puutteellisesti perustellut alempien oikeuksien ratkaisut ovat johtaneet jutun palauttamiseen. Ratkaisussa KKO 2020:40 tosin katsottiin, ettei palauttaminen mainitulla perusteella ollut tarpeen, mutta korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että ylemmän tuomioistuimen tulee tapauskohtaisesti harkita, johtavatko puutteelliset tai sekavat perustelut palautukseen. 

 Ks. teemasta myös kirjaa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum 2010) ss.525-535. 

398. Asianajajan erottaminen liitosta. Verovelkojen maksamattomuus. KKO 2025:100

1. Ennakkopäätöksessä KKO 2025:100 on kysymys siitä, voitiinko asianajaja erottaa liiton jäsenyydestä sillä perusteella, että hän oli toistuvasti maksanut verovelkojaan vasta ulosottoperinnän kautta. Toisin sanoen täyttikö asianajaja enää asianajajan kelpoisuusvaatimukset.

2. Asianajaja A:lla ja hänen asianajotoimistollaan oli ollut toistuvasti verovelkoja ja muita julkisia maksuja ulosottoperinnässä, vaikka velkojen maksamiseen olisi ollut taloudelliset edellytykset. Vuonna 2021 A:lla oli ollut ulosottoperinnässä sanottuja velkoja hieman yli 45 000 euroa.

3. Asianajajaliiton hallitus katsoi päätöksessään 18.6.202, että A:n toistuva ja useita vuosia kestänyt menettely maksaa veroja sekä YEL-maksuja vasta ulosottoperinnän kautta osoitti hänessä piittaamattomuutta maksuvelvoitteidensa hoitamisesta ja oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa sekä luottamusta asianajajakuntaan. Ottaen huoioon A:n velkaantumisseurannan ajallinen kesto ja verovelkojen toistuva perintä ulosoton kautta hallitus katsoi, että A ei täyttänyt asianajajista annetun lain (AAL) 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusedellytyksiä. Tämän vuoksi hallitus päätti erottaa A:n liiton jäsenyydestä ja poistaa hänet asianajajaluettelosta. 

4. A valitti päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus ei 1.9.2023 antamallaan päätöksellä muuttanut asianajajaliiton hallituksen päätöstä. Hovioikeus katsoi, että A oli sopimaton harjoittamaan asianajajan ammattia. Asia ratkaistiin vahvennetussa 7-jäsenisessä kokoonpanossa hovioikeuden presidentin toimiessa sen puheenjohtajana. Hovioikeudessa äänestys 6-1, yksi jäsen katsoi, että asianajajaliiton hallituksen päätös oli kumottava. 

5. Korkein oikeus (KKO) myönsi A.lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden ja liiton hallituksen päätökset kumotaan. A vetosi siihen, ettei hän ollut ylivelkainen ja että hänen erottamistaan koskeva päätös oli ennakkopäätöksen KKO 1997:29 ja asianajajaliiton valvontalautakunnan aiempien  päätösten vastainen, ennalta arvaamaton ja kohtuuton. 

6. KKO perusteli päätöstään "sivukaupalla" (kohdat 1-24) eli huomattavan paljon laajemmin kuin hovoikeus ja asianajajaliiton hallitus, mutta päätyi samaan lopputulokseen kuin nekin. Johtopäätöksenään KKO totesi, että päätöstä erottaa A asianajajaliitosta sillä perusteella, että hän ei enää ollut sopiva harjoittamaan asianajajan ammattia, ei ollut aihetta muuttaa. Peusteluissa todetaan myös,  ettei päärös ole ristiriidassa ennakkopäätöksen KKO 1997:29 kanssa.

7. Epäilemättä oikea ratkaisu selvässä asiassa. Huomattavasti lyhyemmilläkin perusteilla asiasta olisi KKO:n ratkaisussa toki selvitetty, vaikka  toisaalta on paikallaan, että tuomioistuin ilmoittaa oikeudellisen päättelynsä perusteet riittävän yksityiskohtaisesti. Huomio kiinnittyy myös siihen, että asianajajaliiton hallitus antoi päätöksensä jo vuonna 2021 ja hovioikeuskin 1.9.2023. - Oikeuden myllyt jauhavat toisinaan (tai melko usein) todella hitaasti.

  

397. KKO 2025:24. Uhkasakko

Tänään 19.2.2025 annetussa ratkaisussa KKO 2025:24 on kysymys siitä, olivat edellytykset asianomistajan tuomitsemiseksi hänelle esteettömän poissaolon varalta asetettuun uhkasakkoon olleet olemassa

1. A oli velvoitettu asianomistajana saapumaan 13.3.2023 Oulun käräjäoikeuden rikosasian pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti esteettömän poissaolon varalta asetetun 500 euron sakon uhalla.

2. Käräjäoikeuden pääkäsittely oli alkanut kello 10.00. A ei ollut saapunut pääkäsittelyyn sen alkaessa eikä hän ollut ennakolta ilmoittanut avustajalleen tai käräjäoikeudelle syytä poissaololleen. A:ta oli yritetty tavoitella puhelimitse siinä kuitenkaan onnistumatta. Myöskään nouto ei ollut onnistunut, koska A:ta ei ollut tavoitettu hänen kotiosoitteestaan.

3. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n hänelle asetettuun 500 euron uhkasakkoon ja määrännyt hänet noudettavaksi seuraavaan istuntoon. Käräjäoikeus oli todennut, että A ei ollut ilmoittanut syytä poissaololleen eikä käräjäoikeudella ollut ollut muutoinkaan tiedossa, että A:lla olisi ollut laillinen este poissaololleen. Lisäksi A:n henkilökohtainen läsnäolo pääkäsittelyssä oli ollut edelleen välttämätöntä. Keskusteltuaan asianosaisten kanssa käräjäoikeus oli kuitenkin päättänyt aloittaa pääkäsittelyn ja käsitellä asian siltä osin kuin se oli mahdollista ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa.

4. Myöhemmin pääkäsittelyn aikana poliisi oli ilmoittanut käräjäoikeuden puheenjohtajalle, että A oli ottanut yhteyttä ja pyytänyt poliisilta kyytiä käräjäoikeuden pääkäsittelyyn. Poliisi oli tuonut A:n pääkäsittelyyn kello 13.20, jolloin A oli kuultu. Pääkäsittely oli päättynyt kello 15.25.

5. A on Rovaniemen hovioikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut uhkasakon poistamista tai ainakin sen alentamista. Hovioikeus on päätöksessään 15.8.2023 katsonut, että edellytykset uhkasakon tuomitsemiselle olivat olleet olemassa. A:ta oli ennen uhkasakon tuomitsemista yritetty noutaa istuntoon siinä onnistumatta. A oli kuitenkin saatu kuultua todistelutarkoituksessa saman istuntopäivän aikana eikä hänen poissaolonsa ollut aiheuttanut istunnon lykkääntymistä. Hän oli oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä poliisiin päästäkseen istuntopaikalle. Kun lisäksi otettiin huomioon A:n vähävaraisuus, hovioikeus on katsonut, että asiassa oli olemassa oikeudenkäymiskaaren 32 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erityinen syy tuomita uhkasakko asetettua lievempänä. Hovioikeus on tuominnut A:n 200 euron uhkasakkoon.

6. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, onko uhkasakon tuomitsemiselle ollut edellytykset.

7. KKO totesi, että oikeudenkäymiskaaren (OK) 12 luvun 31 §:n mukaan milloin asianosainen tai hänen laillinen edustajansa, joka asetetusta uhkasakosta huolimatta on jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, saadaan tuoduksi samaan oikeudenkäyntitilaisuuteen, häntä ei tuomita uhkasakkoon poissaolosta. Uhkasakkoa ei myöskään tuomita, jos kysymys asianosaisen tai hänen laillisen edustajansa kuulemisesta raukeaa tai jos poissaolevan asianosaisen laillisesta esteestä esitetään selvitystä siten kuin OK 12 luvun 30 §:ssä säädetään.

8. KKO lausui, että uhkasakon tarkoituksena on tehostaa henkilölle asetettua velvollisuutta saapua tuomioistuimeen henkilökohtaisesti ja siten turvata pääkäsittelyn kulkua niin, että se voidaan toimittaa ajallaan eikä sitä tarvitse asianosaisen tai todistajan esteettömän poissaolon vuoksi tarpeettomasti peruuttaa, keskeyttää tai lykätä. Tätä tarkoitusta ilmentää edellä viitattu OK 12 luvun 31 §:n säännös. Uhkasakkoa ei ole tarkoitettu rangaistukseksi luvattomasta poissaolosta. OK 12 luvun 31 §:ssä säädettyjen tilanteiden varalta voi usein olla perusteltua lykätä uhkasakon tuomitsemista tilanteessa, jossa henkilö ei ole saapunut pääkäsittelyyn sen alkaessa, mutta pääkäsittely on kuitenkin päätetty aloittaa.

9. Ko. asiassa pääkäsittely on aloitettu ja asiaa on käsitelty siltä osin kuin se on ollut mahdollista ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa. Myöhemmin samana päivänä A oli tuotu käräjäoikeuteen ja häntä oli kuultu.

10. Pääkäsittelyä ei ole jouduttu peruuttamaan, keskeyttämään tai lykkäämään A:n poissaolon vuoksi ja se on ollut kesken siinä vaiheessa, kun A on tuotu pääkäsittelyyn. Kysymys on siten ollut OK 12 luvun 31 §:ssä tarkoitetusta samasta oikeudenkäyntitilaisuudesta, johon A on saatu tuotua. Näin ollen A:ta ei olisi tullut sanotun säännöksen nojalla tuomita uhkasakkoon.

11. Edellä todetuilla perusteilla KKO katsoi, että perusteita tuomita A hänelle asetettuun uhkasakkoon ei ole ollut. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen.

12. Yksinkertainen ja selvä asia, jota käräjäoikeus ja hovoikeus eivät kuitenkaan ole ratkaisseet oikein. Käräjäoikeus ei ole lausunut mitään siitä, että A oli loppujen lopuksi noudettu pääkäsittelyyn; se on luultavasti ajatellut, että tehty mikä tehty ja että A saa syyttää itseään kun ei tullut oikeuteen, vaikka hänet oli kutsuttu henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn. Hovioikeus on ollut armeliaampi alentaessaan uhkasakon 500 eurosta 200 eutoon. Se ei ole kuitenkaan hoksannut OK 12 luvun 31 §:n säännöstä ja sitä, että A oli saatu tuotua (noudettu) samaan ja edelleen vireillä olleeseen pääkäsittelyyn, jolloin edellytyksiä uhkasakon tuomitsemiselle ei ole ollut. 

13. Asian käsittely käräjäoikeuden jälkeen uhkasakon osalta hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa olisi voitu vältää, jos käräjäoikeus olisi tavallaan mitätöinyt antamansa uhkasakon tuomitsemispäätöksen. Kun asianomistaja saatiin tuoduksi pääkäsittelyyn, käräjätuomarin olisi tullut tiedustella syyttäjältä ja puolustukselta, onko heillä mitään sitä vastaan, että uhkasakkopätös poistetaan eikä siitä mainita mitään myöskään käsittelypöytäkirjassa. Kuten KKO:n päätöksestä voidaan havaita, tämä menettely olisi ollut asiallisesi oikea ja sillä olisi vältetty selvän ja yksinkertaisen asian vieminen hovioikeuden ja edelleen KKO:n käsiteltäväksi.