1. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto nimitti blogistin Lapin yliopiston oikeustieteiden, erityisesti lainkäyttö, professorin virkaan 1. elokuuta 1990 lukien. Käytännössä virkanimikkeeksi tuli lainkäytön professori. Ei siis prosessioikeuden professori, mutta väliäkö sillä, koska opetin ja tutkin nimenomaan prosessioikeutta. Minusta nimike lainkäytön professori on oikein hyvä ja kuvaava termi. Sitä paitsi pitäähän "Lapin miehen" toki erottautua muusta joukosta myös virkanimikkeen osalta!
2. Olin jo ennen vakinaisen viran saamista hoitanut kyseistä professuuria - "vanhaan hyvään aikaan"professorit siis olivat vielä virkasuhteessa ja heidät nimitti virkaansa tasavallan presidentti - ensin lukuvuoden 1986-87 vt:nä, jolloin olin virkavapaana Ikaalisten kihlakunnantuomarin virasta. Tämän jälkeen eli lukuvuosina 1987-90 hoidin oto:na eli kihlakunnantuomarin viranhoidon ohessa sanottua professorin virkaa 60 prosentin opetusvelvollisuudella; kihlakunnantuomari Markku Arponen, joka asui Rovaniemellä, hoiti virasta loput eli 40 prosenttia.
3. Olin "matkalaukkuprofessori" hamaan loppuun eli eläköitymiseen asti. Rovaniemellä oli mukava käydä etenkin oto -aikoina, sillä yliopisto maksoi meille "Etelän rokuille" junamatkat ja myös hotelliyöpymiset. Mutta kun vakinaisen viran hoito alkoi, kaikki hyvä loppui heti kuin seinään, sillä silloin matkat ja yöpymiset piti kustantaa kokonaan omasta pusista. Hankin tosin heti syyskuussa 1990 paikallisesta Iskusta työhuoneesi kunnon vuodesohvan ja yövyin yliopistolla käydessäni huoneessani, mikä ei tosin ollut kaikkien statuuttien mukaista. Kun lopetin yliopistolla, sohva jäi sinne ikään kuin "edustamaan" minua.
4. Toimin professorina, huumorimielessä sanottuna, "katkeraan loppuun asti", eli kunnes helmikuussa 2011 täytin 68 vuotta ja siirryin seuraavan maaliskuun 1. päivänä eläkkeelle ja emeritukseksi. Lapissa olin siis kaikkiaan 24,5 vuotta; yksi vuosi meni tosin virkavapauden merkeissä, sillä olin silloin Akatemian varttuneena tutkijana.
5. Tämän aivan liian pitkäksi venähtäneen, sorry vaan, johdannon jälkeen pääsemmekin itse asiaan.
6. Seuraajakseni nimitettiin huhtikuussa 2011 OTT, dosentti Tuula Linna, joka aloitti professorin tehtävät 1. syyskuuta. Nimittäjänä ei ollut enää tasavallan presidentti, vaan hieman koruttoman tuntuisesti Lapin yliopiston rehtori, eivätkä professorit ole enää virkasuhteessa valtioon, vaan kyseessä on nykyisin työsuhde. Nimityspäätöksessäkin sanotaan arkisesti, että Tuula Linna on nimitetty prosessioikeuden "tehtävään". Tehtävän nimike siis muuttui lainkäytöstä prosessioikeuteen, joten LaY:n tiedekunta ei enää erotu tässä suhteessa maan muista tiedekunnasta. Voisin siis lyödä, jos huvittaisi, rintoihini ja sanoa kuuluvalla äänellä, että "tässä teille on Lapin yliopiston ensimmäinen ja samalla viimeinen lainkäytön professori"!
7. Lapin oikeustieteiden tiedekunta päätti huhtikuussa 2011 esittää yliopiston rehtorille, että Tuula Linna kutsutaan prosessioikeuden professorin tehtävään. Tämä oli oikea ratkaisu, sillä selvää oli, ettei valtakunnassa ollut ketään yhtä pätevää prosessualistia kuin hän. Minua miellytti paljon, että seurajakseni nimitettiin todella pätevä, minua paljon pätevämpi, prosessioikeuden tutkija, jolla oli takanaan myös yli 20 vuoden kokemus lainvalmistelijana eli oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Tuuula Linna on, paitsi kelpo tutkija ja lainvalmistelija, myös innostava ja taitava opettaja ja luennoitsija, kuten kaikki hyvin tietävät. Olen tavannut Tuula Linnan vain pari kolme kertaa, mutta saatoin jo tuolla perusteella havaita, etteivät mainesanat hänen säkenöivästä persoonastaan ja juridiikan tutkimusta kohtaan tuntemastaan innostuksestaan olleet tuulesta temmattuja.
8. Tuula Linnan leipälaji on ollut täytäntööpano-oikeus tai, kuten nykyisin sanotaan, insolvenssioikeus, ja sen osalta erityisesti ulosotto-oikeus. Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon myös konkurssioikeudesta sekä klassisen prosessioikeuden alalta etenkin siviiliprosessioikeutta koskevista kysymyksistä. Häntä pidetään hyvällä syyllä ulosottolain kokonaisuudistuksen ja vuonna 2007 säädetyn ulosottokaaren (UK) äitinä. Linnan johdolla valmistellut ja laaditut UK:n esityöt, joista Linna on kirjoittanut suurimman osan tietenkin itse, ovat hallituksen esitystä myöten hieno taidonnäyte ja huippuluokkaa. Opettajana Linna on vaativa mutta samalla innostava ja hänen luentonsa myös yliopiston ulkopuolella ovat aina herättäneet arvostusta.
8. Tuula Linnan leipälaji on ollut täytäntööpano-oikeus tai, kuten nykyisin sanotaan, insolvenssioikeus, ja sen osalta erityisesti ulosotto-oikeus. Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon myös konkurssioikeudesta sekä klassisen prosessioikeuden alalta etenkin siviiliprosessioikeutta koskevista kysymyksistä. Häntä pidetään hyvällä syyllä ulosottolain kokonaisuudistuksen ja vuonna 2007 säädetyn ulosottokaaren (UK) äitinä. Linnan johdolla valmistellut ja laaditut UK:n esityöt, joista Linna on kirjoittanut suurimman osan tietenkin itse, ovat hallituksen esitystä myöten hieno taidonnäyte ja huippuluokkaa. Opettajana Linna on vaativa mutta samalla innostava ja hänen luentonsa myös yliopiston ulkopuolella ovat aina herättäneet arvostusta.
9. Lapin yliopisto sai siten Tuula Linnasta pätevän professorin. Mutta kuten tiedämme, myös kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin kävi tässäkin tapauksessa, jos asiaa katsoo pohjoisen yliopiston näkövinkkelistä. Tasan kuusi vuotta LaY:n professorina oltuaan Tuula Linna näet jätti Lapin, sillä hänet nimitettiin muutama kuukausi sitten Helsingin yliopiston prosessioikeuden professoriksi. Hän aloitti uudessa tehtävässä 1. syyskuuta. Tuula saa nyt tilaisuuden näyttää kyntensä maan suurimmassa oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Tulosta eli laatuopetuksen lisäksi myös uusia oppi- ja käsikirjoja sekä monografioita ja artikkeleja syntyy Tuulalta myös uudessa ympäristössä. Tästä voimme olla varmoja.
10. Tuula Linnan professorikausi Lapissa kesti siis vain kuusi vuotta. Sanoin vain, koska hänet olisi kyllä pidetty siellä paljon kauemmin. Itse "palvelin" Lapin yliopistoa lähes 25 vuotta, joka on pitkä aika; ennen opetus- ja tutkimustehtäviin siirtymistä ehdin olla tuomioistuimissa melko tarkkaan 20 vuotta, mistä ajasta viimeksi 12 vuotta kului ukkotomarina eli kihlakunnantuomarina kahdella eri paikkakunnalla. Tuula Linna sai professorina kuuden vuoden kuluessa paljon enemmän aikaan kuin minä 25 vuodessa. Hän nousi selkeästi maan ykkösprosessualistin asemaan.
10. Tuula Linnan professorikausi Lapissa kesti siis vain kuusi vuotta. Sanoin vain, koska hänet olisi kyllä pidetty siellä paljon kauemmin. Itse "palvelin" Lapin yliopistoa lähes 25 vuotta, joka on pitkä aika; ennen opetus- ja tutkimustehtäviin siirtymistä ehdin olla tuomioistuimissa melko tarkkaan 20 vuotta, mistä ajasta viimeksi 12 vuotta kului ukkotomarina eli kihlakunnantuomarina kahdella eri paikkakunnalla. Tuula Linna sai professorina kuuden vuoden kuluessa paljon enemmän aikaan kuin minä 25 vuodessa. Hän nousi selkeästi maan ykkösprosessualistin asemaan.
11. Tuula Linnan 60 vuotispäivän lähestyessä Lapin tiedekunnassa pantiin jo hyvissä ajoin eli pari vuotta sitten vireille kirjahanke merkkipäivän juhlistamiseksi. Kirja ilmestyi elokuussa, jolloin Lapin yliopistossa pidettiin seminaari, jonka yhteydessä teos luovutettiin juhlakalulle. Alma Talentin kustantaman kirjan nimenä on "Oikeutta oikeudenkäynnistä täytäntöönpanoon. Juhlakirja Tuula Linna". Kirja on jo ulkonaisesti painava, n. 1,5 kg, ja siinä on kunnon kovat kannet ja sivuja 520. Kirjan kansikuvat on otettu Tuula Linnan maalauksesta; hänen lempiharratuksensa onkin maalaus. Lakimiesuutisten maaliskuun numerossa on laaja juttu Tuula Linnan urasta. Siinä Linna kertoo harrastavansa maalausta "lähes päivittäin". Maalausharrastuksellaan hän kertoo tukevansa Naisten Pankin toimintaa.
12. Juhlakirjan 2,5 sivua käsittävän esipuheen on kirjoittanut OTL Tiina Astola, joka nykyisin on uudessa huippuvirassa eli EU:n komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtajana Brysselissä. Astola ja Linna työskentelivät samaan aikaan lähes 20 vuotta OM:n lainsäädäntöosastolla lainsäädäntöneuvoksena. Ilmankos Astola ylistää Tuula Linnan henkilökohtaisia ominaisuuksia, yhteistyökykyä ja upeaa urapolkua "lähes maasta taivaaseen", kuten näissä yhteyksissä on tapana sanoa. Arvio on perusteltu, sillä kyllä noin pitkän ajan kuluessa oppii tuntemaan työtoverinsa hyvät ja huonot puolet läpikotaisin.
13. Juhlakirjan toimituskunta on saanut hankittua kirjaan artikkelit hieman yli 30 suomalaiselta kirjoittajalta. He ovat melkein järjestään suomalaisille lakimiehille hyvin tunnettuja ja urallaan menestyneitä henkilöitä. Suurin osa kirjoittajista professoreja, lainvalmistelijoita, tuomareita - mukana myös yksi oikeusneuvos eli Tatu Leppänen - tai muita virkamiehiä; asianajajia kirjoittajakunnasta ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan sieltä löytyy konkurssiasiamies ja valtakunnanvouti, mikä kuvastaa sitä suurta arvostusta, jota Tuula Linna näissäkin piireissä nauttii. Kirjoittajiksi on pyydetty myös kaksi nuoremman polven prosessioikeuden tutkijaa (Elli Saramäki ja Tuukka Vähätalo), mikä tietenkin lämmittää vanhan prosessioikeuden harrastajan mieltä. Kirjoitukset eivät koske yksinomaan oikeudenkäyntiä, täytäntöönpanoa ja insolvenssioikeutta, vaan mukana on myös rikosoikeutta ja siviilioikeutta käsitteleviä ajankohtaisia artikkeleja.
14. Minustakin tehtiin tiedekunnassa juhlakirja täyttäessäni 60 vuotta. Kirjasta ei tullut likimainkaan yhtä hyvä kuin nyt julkaistusta Tuula Linnan juhlakirjasta. Minunkin kirjallani oli kyllä toimituskunta, mutta se ei tuntunut suhtautuvan erityisen innokkaasti tehtäväänsä. Tämän vuoksi jouduin hankkimaan itse kirjaan kymmenkunta yliopiston ulkopuolista kirjoittajaa, yksi heistä oli apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka. Kirjassa on 503 sivua. Kirjan esipuheen kirjoittaja Terttu Utriainen hoiti tehtävänsä tyylikkäästi ja selvisi hommasta puolen sivun pituisella esittelyllä; kaikki olennainen tuli alkusanoissa toki sanotuksi. Keksin itse kirjan nimen "Matkalla Pohjoiseen", koska se oli minusta jotenkin vetävä ja juolahti mieleeni Jaha Watt Vainion samannimisestä iskelmästä.
15. Näin aika suuren vaivan kootessani kirjaa varten tiedot kaikista vuoteen 2003 mennessä kirjoittamistani kirjoista ja artikkeleista; niitä oli yllättävän paljon. Julkaisuluettelo otettiin kirjaan. (Pidän Tuula Linnan juhlakirjan pienenä puutteena sitä, ettei kirja sisällä luetteloa Linnan kirjallisesta tuotannosta.) Varsinainen bestseller, jos niin voi sanoa, kirjassani oli 25 sivun pituinen luku "Matkalla Pohjoiseen", jonka kirjoitin myös itse ja joka koskettelee muisteluksia maalllisen vaellukseni varrelta; aina evakkomatkasta alkaen. Arvelin, että tämä "oma juttuni" voisi olla sellainen tekijä, minkä vuoksi kirjaa ylipäätään ostettaisiin. Osuin oikeaan, sillä kirja myi varsin hyvin ja sitä tilataan kuulemma silloin tällöin vieläkin; kirjan myyntihintakin näytää olevan kohdillaan (74.50 euroa). Kirjan myyntitulot menivät tietenkin kokonaisuudessa kirjan kustantajalle ja julkaisijalle eli Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnalle.
16. Mutta palataanpa taas varsinaiseen asiaan eli Tuula Linnan juhlakirjaan. Myös blogistilta pyydettin kirjoitusta teokseen. Kirjoituspyyntö esitettiin muistamani mukaan jo reilut kaksi vuotta sitten, jolloin ajattelin, että vuoden 2016 loppuun on vielä rutkasti aikaa, kirjoitan juttuni vasta joskus 1,5 vuoden kuluttua. Mutta niinhän siinä sitten kävi, kuten tämän ikäiselle tuppaa usein käydä, että asiat ja annetut lupaukset saattavat aika helposti unohtua. Artikkeliasia palautui mieleeni vasta sen jälkeen, kun käsikirjoitus olisi jo pitänyt jättää toimituskunnalle. Ryyppäsin siis fataalin, kuten asia on tapana selkokiellä ilmaista. Harmillista, sillä olisin mielelläni kantanut oman korteni hankkeessa kekoon ja laatinut pyydetyn artikkelin, jonka aiheita minulla oli mielessä useita. Se, että kirjoittajien joukosta näkyy puuttuvan myös muitakin oman ikäpolveni professoria, kuten esimerkiksi Erkki Havansi, Juha Lappalainen ja Risto Koulu, ei juuri lohduta.
17.. Ajattelin kommentoida tässä yhteydessä myös eräitä juhlakirjassa olevia kirjoituksia, kuten esimerkiksi Markku Helinin mielenkiintoista artikkelia "Oikeuskirjallisuus KKO:n päätösten perusteluissa", Timo Saranpään artikkelia "Syyteneuvottelusta hovioikeudessa" - oma kantani tuohon asiaan on kielteinen - Elli Saramäen kirjoitusta syytesidonnaisuudesta sekä Antti Savelan artikkelia tuomioistuinsovittelusta, ja mahdollisesti paria muutakin artikkelia. Mutta silloin tästä blogijutusta olisi tullut aivan liian pitkä. Saatan palata juhlakirjan joidenkin kirjoitusten ruotimiseen myöhemmin.
12. Juhlakirjan 2,5 sivua käsittävän esipuheen on kirjoittanut OTL Tiina Astola, joka nykyisin on uudessa huippuvirassa eli EU:n komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtajana Brysselissä. Astola ja Linna työskentelivät samaan aikaan lähes 20 vuotta OM:n lainsäädäntöosastolla lainsäädäntöneuvoksena. Ilmankos Astola ylistää Tuula Linnan henkilökohtaisia ominaisuuksia, yhteistyökykyä ja upeaa urapolkua "lähes maasta taivaaseen", kuten näissä yhteyksissä on tapana sanoa. Arvio on perusteltu, sillä kyllä noin pitkän ajan kuluessa oppii tuntemaan työtoverinsa hyvät ja huonot puolet läpikotaisin.
13. Juhlakirjan toimituskunta on saanut hankittua kirjaan artikkelit hieman yli 30 suomalaiselta kirjoittajalta. He ovat melkein järjestään suomalaisille lakimiehille hyvin tunnettuja ja urallaan menestyneitä henkilöitä. Suurin osa kirjoittajista professoreja, lainvalmistelijoita, tuomareita - mukana myös yksi oikeusneuvos eli Tatu Leppänen - tai muita virkamiehiä; asianajajia kirjoittajakunnasta ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan sieltä löytyy konkurssiasiamies ja valtakunnanvouti, mikä kuvastaa sitä suurta arvostusta, jota Tuula Linna näissäkin piireissä nauttii. Kirjoittajiksi on pyydetty myös kaksi nuoremman polven prosessioikeuden tutkijaa (Elli Saramäki ja Tuukka Vähätalo), mikä tietenkin lämmittää vanhan prosessioikeuden harrastajan mieltä. Kirjoitukset eivät koske yksinomaan oikeudenkäyntiä, täytäntöönpanoa ja insolvenssioikeutta, vaan mukana on myös rikosoikeutta ja siviilioikeutta käsitteleviä ajankohtaisia artikkeleja.
14. Minustakin tehtiin tiedekunnassa juhlakirja täyttäessäni 60 vuotta. Kirjasta ei tullut likimainkaan yhtä hyvä kuin nyt julkaistusta Tuula Linnan juhlakirjasta. Minunkin kirjallani oli kyllä toimituskunta, mutta se ei tuntunut suhtautuvan erityisen innokkaasti tehtäväänsä. Tämän vuoksi jouduin hankkimaan itse kirjaan kymmenkunta yliopiston ulkopuolista kirjoittajaa, yksi heistä oli apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka. Kirjassa on 503 sivua. Kirjan esipuheen kirjoittaja Terttu Utriainen hoiti tehtävänsä tyylikkäästi ja selvisi hommasta puolen sivun pituisella esittelyllä; kaikki olennainen tuli alkusanoissa toki sanotuksi. Keksin itse kirjan nimen "Matkalla Pohjoiseen", koska se oli minusta jotenkin vetävä ja juolahti mieleeni Jaha Watt Vainion samannimisestä iskelmästä.
15. Näin aika suuren vaivan kootessani kirjaa varten tiedot kaikista vuoteen 2003 mennessä kirjoittamistani kirjoista ja artikkeleista; niitä oli yllättävän paljon. Julkaisuluettelo otettiin kirjaan. (Pidän Tuula Linnan juhlakirjan pienenä puutteena sitä, ettei kirja sisällä luetteloa Linnan kirjallisesta tuotannosta.) Varsinainen bestseller, jos niin voi sanoa, kirjassani oli 25 sivun pituinen luku "Matkalla Pohjoiseen", jonka kirjoitin myös itse ja joka koskettelee muisteluksia maalllisen vaellukseni varrelta; aina evakkomatkasta alkaen. Arvelin, että tämä "oma juttuni" voisi olla sellainen tekijä, minkä vuoksi kirjaa ylipäätään ostettaisiin. Osuin oikeaan, sillä kirja myi varsin hyvin ja sitä tilataan kuulemma silloin tällöin vieläkin; kirjan myyntihintakin näytää olevan kohdillaan (74.50 euroa). Kirjan myyntitulot menivät tietenkin kokonaisuudessa kirjan kustantajalle ja julkaisijalle eli Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnalle.
16. Mutta palataanpa taas varsinaiseen asiaan eli Tuula Linnan juhlakirjaan. Myös blogistilta pyydettin kirjoitusta teokseen. Kirjoituspyyntö esitettiin muistamani mukaan jo reilut kaksi vuotta sitten, jolloin ajattelin, että vuoden 2016 loppuun on vielä rutkasti aikaa, kirjoitan juttuni vasta joskus 1,5 vuoden kuluttua. Mutta niinhän siinä sitten kävi, kuten tämän ikäiselle tuppaa usein käydä, että asiat ja annetut lupaukset saattavat aika helposti unohtua. Artikkeliasia palautui mieleeni vasta sen jälkeen, kun käsikirjoitus olisi jo pitänyt jättää toimituskunnalle. Ryyppäsin siis fataalin, kuten asia on tapana selkokiellä ilmaista. Harmillista, sillä olisin mielelläni kantanut oman korteni hankkeessa kekoon ja laatinut pyydetyn artikkelin, jonka aiheita minulla oli mielessä useita. Se, että kirjoittajien joukosta näkyy puuttuvan myös muitakin oman ikäpolveni professoria, kuten esimerkiksi Erkki Havansi, Juha Lappalainen ja Risto Koulu, ei juuri lohduta.
17.. Ajattelin kommentoida tässä yhteydessä myös eräitä juhlakirjassa olevia kirjoituksia, kuten esimerkiksi Markku Helinin mielenkiintoista artikkelia "Oikeuskirjallisuus KKO:n päätösten perusteluissa", Timo Saranpään artikkelia "Syyteneuvottelusta hovioikeudessa" - oma kantani tuohon asiaan on kielteinen - Elli Saramäen kirjoitusta syytesidonnaisuudesta sekä Antti Savelan artikkelia tuomioistuinsovittelusta, ja mahdollisesti paria muutakin artikkelia. Mutta silloin tästä blogijutusta olisi tullut aivan liian pitkä. Saatan palata juhlakirjan joidenkin kirjoitusten ruotimiseen myöhemmin.
9 kommenttia:
1990-luvun alussa OM:n lainsäädäntöosastolla oli töissä neljä noin kolmekymppistä ja lahjakasta lainsäädäntöneuvosta: Pauliine Koskelo, Tiina Astola, Marjut Jokela ja OTT Tuula Linna.
Kaikki etenivät urallaan pitkälle. Tiina Astolasta tuli lainsäädäntöjohtaja ja 10 vuoden ajaksi OM:n kansliapäälikkö, joka on nyt nimitetty Euroopan unionin korkeaan virkaan eli komission oikeus- ja kuluttajaviraston pääjohtajaksi.
Pailiine Koskelosta tuli v. 2000 KKO:n oikeusneuvos, 2006 KKO:n presidentti ja v. 2016 EIT:n tuomari.
Marjut Jokela toimi parikymmentä vuotta lainsäädäntöneuvoksena ja yhden vuoden lainsäädäntöjohtajana, kunnes hänet 2007 nimitettiin yllättäen KKO:n oikeusneuvokseksi.
Tuula Linna, joka on siis näistä neljästä ainoa OTT, toimi 1990-2011 lainsäädäntöneuvoksena ja nimitettiin 2011 prosessioikeuden professoriksi ja toimii nyt samassa virassa Helsingin yliopistossa. Hän on prosessioikeuden sdeosentti, joka on kirjoittnut toistakymmentä laajaa lähinnä posessioikeutta käsittelevää korkeatasoista kirjaa ja valittu Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi.
Puliine Koskelo on ollut KKO:n presidenttinä avainasemassa kun KKO:een on tuomioistuimen esityksestä nimitetty uusia jäseniä. Hän olisi siten voinut valita edellä mainituista kolmesta muusta henkiolöstä kenet tahansa ja esittää tätä oikeusneuvoksen virkaan.
Astola ei ole muistakseni koskaan ilmoittautunut oikeusneuvoksen virkaan, mutta Marjut Jokela ja Tuula Linnan ovat tehneet mainitun "tempun" kumpikin kerran ja vieläpä samalla kertaa tai "kierroksella" 2007.
Mikä oli virkanimitysprosessin tulos? KKO ja sen presidentti Koskelo esittivät oikeusneuvoksen virkaan Marjut Jokelaa, joka myös nimitettiin siihen. Virkaesityksessään KKO nosti esille näistä kahdesta erikseen vain Jokelan ansioita, joita on aika vähän, sillä Jokela on toiminut ennen KKO:een siirtymistän käytännöllisesti katsoen koko uransa ajan vain OM:n lainsäädäntöosastolla. Sen sijaan KKO:n virkaesityksessä vaiettiin Tuula Linnan meriiteistä tai niitä ei nostettu pohdinta-osiossa lainkaan esille, vaikka ne olivat, ainakin minun ja eräiden muidenkin asioita tuntevien henkilöiden mielestä paljon painavammat kuin Jokelan.
Ilmeistä on, että Pauliine Koskelolla synkkasi jotenkin paremmin Jokelan kuin Linnan kanssa. Mistä tämä taas johtui, siitä minulla ei ole tietoa. Ehkä Koskelo tunsi yleensä tiettyä ennakkoluuloa tai suorastaan vastenmielisyyttä "yliopistoihmisiä" eli OTT-tutkinnon suorittaneita henkilöitä kohtaan, koska hän ei ollut itse väitellyt, vaikka edellytyksiä toki olisi ollut.
Tuula Linnasta olisi tullut todella taitava KKO:n tuomari. Mutta voidaan sanoa, että onneksi ei tullut eikä hän "miellyttänyt" Pauliine Koskeloa eikä siten tullut virkaan nimitetyksi. Tuomarina hänellä ei todennäköisesti ollut aikaa laatia niin useita ja päteviä juridiikkaa käsitteleviä kirjoja mihin hän on professorina pystynyt.
Kai siellä Lavossa miehiäkin oli?
Olihan niitä, mutta kukaan niistä ei tainnut hakea tuolloin, siis 2007, oikeusneuvoksen virkaa.
Tuula Linna on blogistin hienon luonnehdinnan perusteella äärimmäisen älykäs ja (moni)lahjakas henkilö.
Kuten useimmat intellektuellit tai muuten menestyneet ihmiset ovat elämänkokemuksen perusteella tulleet tietämään, mitä kauemmas lahjakkuuden suhteen mennään Gaussin käyrän äärilaidoille, sitä suuremmalla todennäköisyydellä lahjakkuus ja menestys saattaa aiheuttaa kateutta ja pelkoa muissa ihmisissä (vrt. myös blogistin toisinaan esille nostama Stubb-kateusilmiö). Sosiodynaaminen koheesio edellyttää ihmisten klusteroitumisen ryhmiin, jonka keskihajonta relevanttien ominasuuksien suhteen ei voi kasvaa liian suureksi. Parkinsonin lain isä Sir Parkinson taisi liikkua hieman samankaltaisessa ajatuksenjuoksussa tutkiessaan Englannin laivastoministeriöta 1950-luvulla.
Ihan näin yleisesti katsoen.
Onnea ja menestystä uuteen tehtävään!
Prof. Tuula Linna on kirjoittanut muutama vuosi sitten Hesarin mielipidesivulla Suomen ylimpien tuomioistuinten jäsenten valintajärjestelmästä otsikolla "Ylimmät tuomarit valitsevat ylimpien oikeuksien tuomarit".
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000002537856.html
Linnan on oikeassa. KKO ja KHO täydentävät käytännössä itse itseään, siihen muilla viranomaisilla eli tuomarinvalintalautakunnalla, maan hallituksella tai edes nimittäjänä toimivalla tasavallan presidentillä ei ollut ollut nokan koputtamista.
Itse olen jo muutama vuosi sitten ehdotanut, että KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysasioiden valmistelu ja virkaesitysten tekeminen siirrettäisiin ylimmiltä oikeuksilta tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee virkaesitykset myös kaikkien muiden tuomareiden nimitysasioissa.
Ruotsissa, jonka käytäntöjä meillä usein seurataan, tämä muutos on tehty joitakin vuosia sitten, eli siellä tuomarinvalintalautakuntaa vastaava elin tekee virkaesitykset myös ylimpien oikeuksien jäsenten valinta-asioissa.
Jos nyt juhlakalusta saa yhden moitteen sanan sanoa, niin tämän jälkeen Suomessa ei taida olla yhtään prosessinoikeuden - tai lainkäytön - professoria, jonka varsinainen erikoisala olisi varsinainen riita- tai rikosprosessi. Pidän Linnaa kuitenkin pääasiallisesti insolvenssioikeuteen erikoistuneena. Lisäksi silmissäni tätä rasittaa lähes täydellinen käytännön lainkäytön kokemuksen puute. Blogistin kirjalisissa töissä tuo kokemus näkyi siten, että niistä oli hyötyä käytännön lainkäyttäjille. (Linnan ansioita en halua kieltää.)
Blogistin juhlakirjan muistelusluku "Matkalla Pohjoiseen" on minusta hienompia muistelmakirjallisuuden esityksiä, joka on kliinisen puhdas siitä pönötyksestä, itsekehusta ja omien virheiden parhainpäin selittelystä, joka on tyypillistä tuolle kirjallisuuden lajille. Sen lukeminen pitäisi säätää pakolliseksi jokaiselle, joka haluaa kirjoittaa muistelmat.
"Itse olen jo muutama vuosi sitten ehdotanut, että KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysasioiden valmistelu ja virkaesitysten tekeminen siirrettäisiin ylimmiltä oikeuksilta tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee virkaesitykset myös kaikkien muiden tuomareiden nimitysasioissa."
Tuossa asiassa blogisti on täysin oikeassa. Sisäsiitoinen järjestelmä ei ole nykyaikaa ja heittää tarpeettoman varjon nimitysmenettelyn asianmukaisuuden ylle. KKO:n pitäisi olla vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa eikä vetäytyä Olympos-vuorelle.
Pieni parannus olisi jo se, että KKO:n pitäisi jo hakuilmoituksessa lausua, minkätyyppistä ja minkä alan tuomaria se erityisesti haluaa.
Lisäksi voisi toivoa, että tasavallan presidentti Niinistö tekisi kekkoset ja käyttäisi itsenäisesti nimitysvaltaansa. Sen voisi varovaisesti aloittaa vaatimalla KKO:n täsmällisempää nimityskirjettä.
Toisin kuin anonyymi edellä antaa ymmärtää, Tuula Linna on toki kirjoittanut insolvenssioikeuden lisäksi myös ns. klassisesta prosessioikeudesta eli siviili- ja rikosprosessioikeudesta.
Linna on kirjoittanut seikkaperäisen Hakemuslainkäyttö -nimisen kirjan vuonna 2008 ja professorin tehtävässä aloitettuaan ensi töikseen erinomaisen prosessioikeuden yleisesityksen, jonka nimi on "Prosessioikeuden oppikirja, ilmestymisvuosi 2012.
Me vanhat juristit muistamme hyvin vielä "Pikku-Tirkkosen" eli Tauno Tirkkosen perusoppikirjan, jota päntättii kolmella eri vuosikymmenellä (1960 - 1980 -luvuilla). Linnan vastaava opus on hieman toisenlaisella metodilla laadittu ja minuta sellaisella ja tyylillä ja taidolla että nykyiset opiskelijat pitävät sitä paljon parempana kuin Pikku-Tirkkosta tai tällä vuosituhannella julkaistuja prosessioikeuden perusoppikirjoja, joita on ilmestynyt useita. Oma versioni ko. perusoppikirjasta ilmenee Johdatus prosessioikeuteen -nimisestä n. 200 sivua käsittävästä esityksestä, joka sisältyy laajaan ("paksuun") Prosessioikeus -kirjaan, jonka ensimmäinen painos ilmestyi v. 2003 ja viides painos tänä vuonna.
Linna on julkaissut Lakimiehessä tai vastaavissa julkaisuissa perusteellisia artikkeleja esimerkiksi kanteenmuutoskiellosta, oikeusvoimaopista siviiliprosessissa ja syyteneuvottelusta. Hänet on palkittu muistaaksseni kaksi kertaa LM:n toimitusneuvoston tai SLY:n myöntämällä parhaan artikkelin palkinnolla. Professorille tuomioistuin - tai asianajokokemus ei ole välttämätön edellytys. Esimerkiksi Tauno Tirkkosella, Erkki Havansilla tai Juha Lappalaisellakaan ei ollut tuollaista käytännön kokemusta, mutta tästä huolimatta heitä pidetään huippuluokan prosessualisteina.
"Tauno Tirkkosella, Erkki Havansilla tai Juha Lappalaisellakaan ei ollut tuollaista käytännön kokemusta, mutta tästä huolimatta heitä pidetään huippuluokan prosessualisteina."
Kiistatta kaikki em. herrat olivat erinomaisia teoreetikkoja, mutta parhaimman avun koin saaneni 1993 jälkeen blogistin, jolla oli käytännön kokemusta ja sen mukainen näkökulma, teoksista, kun vuosisadan prosessiuudistusta piti soveltaa käytäntöön.
Lähetä kommentti