1. Korkein oikeus (KKO) vahvisti viime perjantaina eli 31.3. antamallaan tuomiolla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä, että Sähköalojen ammattiliitto ry eli Sähköliitto joutuu maksamaan korvauksia Kemijärvellä ja Haminassa irtisanotuille jäsenilleen. Liitto ei ollut riitauttanut vuonna 2008 tapahtuneita liittoon kuuluvien työntekijöiden irtisanomisia, vaikka oli luvannut niin tehdä.
KKO:n tiedote
KKO:n tuomio 2017:15
2. KKO piti ennallaan Turun hovioikeuden 22.10.2015 asiassa antaman tuomio. Myös alioikeus eli Pirkanmaan käräjäoikeus oli 30.4.2014 ratkaissut asian samalla tavalla. Oikeutta käytiin siten kolmessa asteessa reilut kolme vuotta yhdeksän vuotta sitten tapahtuneesta asiasta. Oikeuprosessi oli hidasta ja oikeuden saaminen kesti varsin kauan.
3. Stora Enso ilmoitti lokakuussa 2007, että se tulee sulkemaan Kemijärvellä ja Haminan Summassa olevat paperitehtaat. Alkuvuodesta 2008 yhtiö irtisanoi pääosan tehdaiden työntekijöistä yt-neuvottelujen jälkeen. Osa irtisanotuista työntekijöistä kuului Paperiliittoon, osa eli 48 työntekijää Sähköliittoon.
4. Paperiliitto nosti Työtuomioistuimessa hyvityskanteen irtisanomisiin johtaneista yt-neuvotteluista. Työtuomioistuin tuomitsi Stora Enson maksamaan liiton irtisanotuille jäsenille hyvitystä, kullekin työntekijälle 17 000 euroa, yhteistoimintalain vastaisesta menettelystä. Oikeuden mukaan Stora Enso oli rikkonut lakia, koska se oli päättänyt mainittujen tehdaiden sulkemisesta jo lokakuussa 2007 antamassaan pörssitiedotteessa, vaikka yt-neuvottelut alkoivat vasta marraskuussa.
5. Sähköliitto ei sitä vastoin nostanut yt-neuvotteluista kannetta, vaikka liiton hallitus oli irtisanomisten jälkeen päättänyt tutkia niihin johtaneet yt-neuvottelut ja tarvittaessa riitauttaa ne. Liitto oli julkaissut kotisivuillaan päätöksestään tiedotteen, jonka mukaan käytännössä riitauttaminen merkitsisi Stora Enson haastamista oikeuteen.
6. Sähköliittoon kuuluneet irtisanotut työntekijät vaativat Pirkanmaan käräjäoikeudessa liitoltaan vahingonkorvausta, koska se ei ollut nostanut ilmoituksestaan huolimatta hyvityskannetta eikä myöskään ilmoittanut siitä työntekijöille ennen kanneajan umpeutumista. Työntekijät katsoivat, että heiltä oli Sähköliiton laiminlyönnin vuoksi jäänyt saamatta hyvitys, jonka he olisivat saaneet, jos kanne olisi nostettu.
7. KKO totesi hovi- ja käräjäoikeuden tavoin, että Sähköliitto oli velvollinen korvaamaan irtisanotuille työntekijöille aiheutuneen vahingon. KKO:n mukaan irtisanotuilla työntekijöillä oli liitolta saamiensa tietojen perusteella perusteltu aihe luottaa siihen, että liitto valvoo heidän etujaan ammattiyhdistyksille yleisesti kuuluvalla tavalla.
8. Korkein oikeus ei ottanut kantaa korvausten määriin. Pirkanmaan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus olivat velvoittaneet Sähköliiton maksamaan kullekin kantajalle vahingonkorvausta 8 000 euroa. Kanteessaan työntekijät olivat vaatineet Sähköliiton velvottamista suorittamaan heille kullekin vahingonkorvausta 17 000 euroa. Käräjäoikeus, jonka ratkaisua hovioikeus ei muuttanut, arvioi kunkin kantajan kärsimän vahingon määräksi 12 000 euroa. Koska työntekijät olivat omalla passiivisuudellaan myötävaikuttaneet vahinkoonsa, käräjäoikeus sovitteli korvauksen määräksi 8 000 euroa henkeä kohti.
9. KKO:n tiedotteessa ei ole puututtu ammattiliiton korvausvastuun perusteeseen, mutta sitä on pohdittu tuomion perusteluissa. Kantajat olivat esittäneet korvausvaatimuksensa tueksi sopimusoikeudellisia ja toissijaisesti myös sopimuksen ulkoisia eli ns. rikkomusperusteisia vastuuperusteita. Jaottelulla sopimusperusteisiin ja rikkomusperusteiseen vastuuseen on merkitystä, sillä kantessa vaadittu ns. puhdas varallisuusvahinko voidaan korvata vahingonkorvauslain 5 §:n 1 momentin nojalla rikkomusperusteisena vain, jos siihen on erittäin painavia syitä.
10. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päättely näyttää tältä osin jääneen hieman vajavaiseksi tai epäselväksi. Korkein oikeus katsoi, että ammattiliiton vahingonkorvausvastuu työntekijöille määräytyi sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti, koska liiton yksipuoliseen sitoutumukseen perustunut toimintavelvollisuus voitiin rinnastaa asiamiehen velvoitteisiin tämän hoitaessa toisten asioita toimeksiantosopimuksen nojalla. Korkein oikeus katsoi, että liitto oli rikkonut sitoumuksensa työntekijöitä kohtaan.
11. Koska liitto ei ollut osoittanut toimineensa huolellisesti, se oli velvollinen korvaamaan kantajille aiheuttamansa taloudellisen vahingon, eli puhtaan varallisuusvahingon, jolla ei ole yhteyttä henkilö- tai esinevahinkoon. Kysymys on ns. ekskulpaatiovastuusta, jossa sopimusrikkomuksen kohteeksi joutuneen osapuolen on esitettävä näyttö ainoastaan sopimuksesta tai yksipuolisesta sitoumuksesta sekä siitä, että sopimusta tai sitoumusta on rikottu. Jos hän tässä onnistuu, rikkomuksen oletetaan johtuvan vastapuolen tuottamuksesta. Vastapuolen asiana on silloin vastuusta välttyäkseen esitettävä näyttö huolellisesta toiminnasta eli tuottamuksensa puutteesta tai siitä, että vahinko on johtunut hänen vastuulleen kuulumattomasta syystä. Ekskulpaatiovastuussa on siten kyse käännetystä todistustaakasta.
6 kommenttia:
Varsin selvä tapaus, jonka jo alemmat oikeudet eli käräjäoikeus ja hovioikeus ovat ratkaisseet oikein.
Hieman outoa, että ammattiliitto on tästä huolimatta halunnut saattaa asian vielä kolmannen oikeusasteen eli KKO:n ratkaistavaksi. KKO on uhrannut tapaukselle melko paljon "ruutia" seikkaperäisten perustelujen muodossa. Vähempikin olisi toki aivan hyvin riittänyt. Esimerkiksi sen kysymyksen pohdinnalle, oliko Sähköliitto sitoutunut hoitamaan asian, KKO on intoutunut kirjoittamaan perusteluja yhdeksän kappaleen verran; asia oli kuitenkin jokseenkin selvä. Ehkä mainittu "perusteluvimma" on johtunut osaksi siitä, että asian on esitellyt KKO:ssa ma. esittelijäneuvos Mia Hoffrén, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi 2008 siviiioikeuden alalta ja toiminut aiemmin 2-3 vuotta Itä-Suomen yliopiston siviilioikeuden ma. professorina.
Perusteluissaan KKO on viitannut tukkuun aiemmin antamiinsa ennakkopäätöksiin, mikä kertoo siitä, että tapauksessa esiin noussut tilanne ei ole käytännössä mitenkään uusi. Itse jäin kaipaamaan myös tämän ratkaisun perusteluista viittauksia oikeuskirjallisuuteen, sillä se olisi lisännyt perustelujen informatiivisuutta ja elähdyttänyt samalla hieman harmaata kirjoitustyyliä. Esimerkiksi sellaisia perusteluissa käytettyjä käsiteitä kuin sopimusperusteinen ja rikkomusperusteinen vahingonkorvausvastuu ja etenkin "puhdas varallisuusvahinko" olisi voitu avata lukijoille, jotka eivät kenties ole oikein perillä ko. terminologiasta. Perustelut on kirjoitettu juristeille, ei maallikoille.
Kun alemmat oikeusasteet ovat ratkaisseet asian sopimuksen ulkoiseen vahingonkorvaukseen perustuvana (vieläpä eri perustein) ja KKO on päätynyt sopimusperusteiseen vahingonkorvaukseen, vaikka varsinaista sopimusta ei olekaan tehty, sinänsä voi katsoa perustelluksi, että nimenomaan tuota sopimusperusteisuutta ja sitä, mihin vastuu tarkalleen ottaen perustuu, voi ajatella olla hyödyllistä käydä enemmän läpi. Olettaisin, että tämä myös antaa aihetta pohdinnoille, mihin muihin aloihin vastaava asianhoitovastuu saattaisi ulottua.
Näin on.
Outoa on se, että KKO:n ratkaisun johdosta antamassa tiedotteessa ei mainita mitään tästä "itse juridiikasta" eli siis siitä, että tapauksessa oli kyse sopimusperusteisesta vahingonkorvausvastuusta.
Toisinaan tuntuu, että blogistia harmittaa, kun tutkijoille ei anneta tunnustusta KKO:n ratkaisuissa. Minä näen KKO:n linjan kuitenkin ihan perusteltuna. Ylintä lainkäyttövaltaa käyttää Suomessa KKO, eivätkä tutkijat. Tokihan käytännössä tutkijoiden esittämiä perusteltuja kantoja otetaan huomioon, mutta säilyttääkseen arvovaltansa KKO ei halua viitata itseään alempitasoisiin oikeuslähteisiin. Kyse on eräällä tavalla tuomioistuimen arvovallasta ja siitä, miten tuomioistuin haluaa esiintyä yleisölle. Verrattava asia on, että toisissa oikeuskulttuureissa korkein oikeus esittäytyy yleisölle aina yksimielisenä, vaikka tosiasiassa asiasta olisi ollut täpärä äänestys. Suomessa on kuitenkin haluttu tuoda äänestystulokset julki läpinäkyvyyden vuoksi.
Kalevi puhuu pehmoisia.
Kyse ei ole tutkijoille annettavasta "tunnustuksesta". Kyse ei ole liioin ylimmästä lainkäyttövallasta - ei sinne päinkään. Kyse ei ole myöskään "itseään alempitasoisista oikeusläheistä", eikä tietenkään siitä, miten tuomioistuin "haluaa esiintyä yleisölle". Kenenkään ei myöskään pitäisi sotkea keskenään kahta eri asiaa, kuten Kalevi-poika tekee, eli tuomareiden äänestämistä ja oikeuskirjallisuuteen viittaamista.
Kalevi on nyt siinä määrin hakoteillä, ettei hänelle maksa vaivaa käydä selittämään, mistä asiassa oikeasti on kysymys.
Kalevi voisi tutustua blogikirjotukseeni n:ro 566/27.3.2012, jossa olen kirjoittanut oikeuskirjallisuudesta oikeuskähteenä, sekä Lakimies-lehden numerossa 1/2012 s. 3-32 julkaistuun artikkeliini "Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä ja tuomion perusteluissa".
Kalevi, luepa nuo kirjoitukset, niin voit oppia jotakin!
Lähestulkoon kaikkien muiden maiden ylimpien tuomioistuinten perusteluissa viitataan säännönmukaisesti oikeuskirjallisuuteen.
Otetaan tässä yhtenä esimerkkinä vaikkapa Ruotsin korkeimman oikeuden (Högsta domstolenin) tänään 5.4.2017 antama tuomio vakuutusopimuksen tulkintaa koskevassa asiassa. Sen perustelujen kappaleissa 11,12, 16 ja 20 on viittauksia oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin.
http://www.hogstadomstolen.se/Domstolar/hogstadomstolen/Avgoranden/2017/2017-04-05%20T%201011-16%20Dom.pdf
Perustelukappalessa 16 selostetaan mitä tarkoitetaan puhtaalla varallisuusvahingolla; siitähän juuri on kysymys myös blogissa kommentoidussa KKO:n ratkaisussakin. Tämän HD tekee viittaamalla Jan Hellnerin ja Marcus Radetzkin velvoiteoikeuden oppikirjassa asiasta esitettyyn määritelmään.
Suomen KKO:n perustelukulttuuri, jossa oikeuskirjallisuuteen viittaamiseen suhtaudutaan hyvin kielteisesti, on kv. vertailussa
aika outo ja yleisestä kehityksestä jälkeenjäänyt.
Onneksi suomalaiset käräjäoikeudet ja hovioikeudet kuitenkin viittaavat usein ja KKO:n kielteisestä kannasta välittämättä oikeuskirjallisuuteen
Lähetä kommentti