400. KKO 2026:11. Korkein oikeus poisti kantelusta työtuomioistuimen tuomion väittämistaakkaa koskevan säännöksen vastaisena

1. Työtuomioistuin on työeht0- ja virkaehtosopimuksia koskevia riita-asioita ratkaiseva erityistuomioistuin. Sen tuomioihin ei voida hakea muutosta, mutta korkein oikeus voi purkaa tai kanteluteitse poistaa työtuomistuimen tuomion samoin edellytyksin kuin muidenkin tuomoistuinten tuomioista on oikeudenkäymiskaaren (OkK) 31 luvussa säädetty. Kommentoitavassa tapauksessa on kyse tällaisesta kantelusta.

2. Tarkemmin sanottuna kysymys on työtuomioistuimen  27.12.2024 antaman tuomion TT 2024:64 poistamisen edellytyksistä, kun tuomioistuin ei ole noudattanut OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä väittämistaakkasäännöstä. Mainitun lainkohda mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. OK 24 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan seikalla oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella tarkoitetaan puolestaan sitä, että asianosainen tuo seikan esiin nimenomaan tarkoituksin saada se ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa.

3. Tapauksessa työntekijäjärjestö A vaati työtuomioistuimessa vireille panemassaan kanteessaan, että työnantajayhtiö B:n vahvistetaan irtisanoneen työntekijä C:n työsopimus työehtosopimuksen osana olevan irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti ja että B velvoitetaan suorittamaan C:lle mainitun sopimuksen mukainen korvaus.

4. B katsoi vastauksessaan, että irtisanomiselle oli ollut asiallinen ja painava syy. C oli irtisanomishetkellä ollut lähes kaksi vuotta sairauslomalla ja perustellusti oli voitu arvioida C:n työkyvyttömyyden jatkuvan vastaisuudessakin.

5. Asiaa on työtuomioistuimessa käsitelty ensin kirjallisessa ja suullisessa vlmistelussa ja tämän jälkeen 12.9.2024 toimitetussa pääkäsittelyssä. Tämä jälkeen työtuomioistuin pyysi 5.11.2024 omasta aloitteestaan A:lta ja B:ltä lausumat yhdenvertaisuuslain 15 §:n merkityksestä asiassa. 

6. A vetosi lausumassaan siihen, että C:llä oli ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma. B katsoi lausunnossaan, että asiassa ei tullut viran puolesta arvioida C:n sairautta vammaisuutena, koska kanteessa ei ollut tällaiseen seikkaan vedottu, eikä siihen enää pääkäsittlyn jälkeen voitu vedota. Tuomiota ei siten voitu perustaa vammaisuuteen.

7. Lausumat saatuaan työtuomioistuin, jonka kuusijäsenisen kokoonpanon puheenjohtajana toimi työtuomioistuimen presidentti, antoi asiassa kanteen hyväksyvän tuomion, jossa se katsoi C:n sairautensa pitkittymisestä johtuen saavan suojaa myös vammaisten henkilöiden syrjintäkieltojen perusteella. Asiallista ja painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen ei katsottu olevan muun muassa siksi, että B ei ollut selvittänyt mahdollisuutta yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuihin kohtuullisiin mukautuksiin C:n työhön paluun mahdollistamiseksi; yksityiskohtaiset työtuomioistuimen perustelut mainitaan KKO:n ratkaisuselosteen kohdassa 6. Työtuomioistuimen ratkaisu TT 2024:64 on julkaistu Finlexissä numerolla TT 2024:64, mutta se on korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen poistettu sieltä.

8. B kanteli työtuomioistuimen tuomiosta korkeimmalle oikeudelle ja vaati sen poistamista edellä kohdassa 6 mainitulla perusteella. Korkein oikeus on arvioinut työtuomioistuimen menettelyä seiraavasti (ratkaisun kohdat 15-21): 

(15). B on katsonut, että sillä oli ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen, ja vedonnut edellä kohdasta 2 ilmenevästi C:n pitkäaikaiseen sairauspoissaoloon ja työkyvyn palautumisen epävarmuuteen.

(16) A on riitauttanut B:n vetoaman oikeustosiseikaston perustellen kannettaan sillä, että ennen työsopimuksen irtisanomista C:n työkyky oli palautumassa lääkityksen ja hoidon avulla ja että C:n työkyky oli palautunut irtisanomisajalla siten, että irtisanominen olisi tullut peruuttaa. Kanteen perusteeksi ei sitä vastoin ole esitetty, että C:llä olisi ollut yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettu vamma eli tarkemmin määriteltynä sellainen pitkäaikaisista fyysisistä, henkisistä tai psyykkisistä vaurioista johtuva työkyvyn rajoite, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää asianomaisen henkilön täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. (Ks. vamman käsitteestä esimerkiksi unionin tuomioistuimen tuomio 11.4.2013, HK Danmark, yhdistetyt asiat C-335/11 ja C-337/11, EU:C:2013:222, 38 kohta ja tuomio 1.12.2016, Daouidi, C-395/15, EU:C:2016:917, 45 kohta.)

(17)  Korkein oikeus katsoo, että työntekijän vammaisuutta on pidettävä asiassa välittömästi ratkaisuun vaikuttavana seikkana eli oikeustosiseikkana arvioitaessa asiallista ja painavaa syytä irtisanomiseen sekä mahdollisen vahingonkorvauksen määrää. Koska vammaisuus merkitsee lisäystä työnantajan vetoamaan oikeustosiseikastoon työntekijän eduksi, työntekijäpuolen pitää vedota siihen kohdasta 9 ilmenevällä tavalla, jotta tuomioistuin saa perustaa tuomionsa siihen.

(18) A on vedonnut C:n vammaisuuteen kanneperusteena vasta lausumassaan pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen kiinnitettyä lausumapyynnöllään tähän näkökohtaan asianosaisten huomiota. Toisin kuin työtuomioistuin on katsonut, sen tekemässä arvioinnissa työntekijän vammaisuudesta ei ole ollut kysymys ainoastaan asianosaisten asiassa tekemien vaatimusten ja niiden tueksi esitettyjen seikkojen ja pääkäsittelyssä esitetyn oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arviosta.

(19) Työtuomioistuimen pääkäsittelyn jälkeinen prosessinjohto on edellä todetuilla perusteilla perustunut siihen virheelliseen lähtökohtaan, että vammaisuudessa olisi kysymys ollut vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Lisäksi Korkein oikeus toteaa, että prosessinjohdon edellytyksiä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon vaihe, johon oikeudenkäynti on edennyt, ja se, onko oikeudenkäyntiaineiston rikastumiseen mahdollisesti johtavaan prosessinjohtoon ollut A:n kanteensa perusteeksi vetoamien seikkojen pohjalta edellytyksiä.

(20) A on vedonnut vammaisuuteen oikeustosiseikkana vasta pääkäsittelyn jälkeen työtuomioistuimen prosessinjohtotoimen johdosta antamassaan lausumassa. Huomioon ottaen edellisessä kohdassa lausuttu työtuomioistuin ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan vammaisuuteen, kun siihen ei ollut vedottu asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä. Näin tehdessään työtuomioistuin on menetellyt virheellisesti.

(21) Tuomion perustelujen perusteella työtuomioistuimen selvitetyksi katsoma vammaisuus ja siten menettelyssä tapahtunut virhe on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei työsopimuksen irtisanomiselle ole katsottu olleen asiallista ja painavaa perustetta, sekä tuomitun korvauksen määrään. Työtuomioistuimen tuomion poistamiselle oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla on siten perusteet.

(22)  Oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Työtuomioistuimen tuomio on sen vuoksi poistettava ja asian käsittelyä jatkettava työtuomioistuimessa. 

9. Korkein oikeus poisti työtuomistuimen tuomion ja palautti asian työtuomioistuimeen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi ja meneteltävä siinä lain mukaan.

https://www.finlex.fi/fi/oikeuskaytanto/korkein-oikeus/ennakkopaatokset/2026/11

10. Työtuomioistuin on selkeästi perustanut ratkaisunsa työntekijän vammaisutten eli sellaiseen oikeustosiseikkaan, johon kantaja ei ollut kanteensa tueksi vedonnut. Kyse on siten väittämistaakkanormin rikkomissta eikä, kuten työtuomioistuin on katsonut, vain asiaan liittyvästä oikeudellisesta arvioinnista asiassa vedottujen oikeustosiseikkojen pohjalta. Väittämistaakkaa on noudatettava myös asoissa, joissa riitakysymykseen sovelletaan pakottavaa lainsäännöstä (KKO:n perustelujen kohta 9).

11. Kuten korkein oikeus on todennut (kohta 19), työtyomioistuin ei ole voinut käyttää prosessinjohtovaltuuksiaan eli pyytää asianosaisilta lausumaa asian pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Tuomioistuimen ja tuomarin materiaaalista prosessinjohtoa eli kyselyoikeutta tulee nimittäin käyttää viimeistään pääkäsittelyssä ja mieluimmin jo asian valmistelussa. Oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseen tähtävään prosessinjohtoa on sitä paitsi lähtökohtaisesti suhtauduttava piddättyvästi myös työoikeudellisisssa riita-asioissa.

12. Työtuomioistuin näyttää ottaneen korkeimman oikeuden ratkaisusta onkeensa niin kirjaimellisesti, että se on poistanut verkkosivuiltaan ja myös Finlex-rekisteristä ratkaisun TT 2024:64 kokonaan, vaikka se oli siihen alunperin otettu. Tätä korkeimman oikeuden ratkaisu tuomion poitamisesta ei luonnollisesti ole tarkoittanut. Työtuomioistuimen olisi siten tullutt säilyttää ratkasunsa "kirjoissa ja kansissa", vaikka sitä ei voitu noudattaa ja panna täytänöön. 

13. Työtuomioistuimen vakiokokoonpanoon kuuluu kaksi ammattituomaria eli puhenjohtajana joko presidentti tai työtuomioistuinneuvos, ja viisi jäsentä. Näistä neljästä jäsenistä kahden tulee olla työnantajapuolelta ja kahden palkansaajapuolelta. Voimassa olevaa vuoden 2016 tuomioistuinlakia säädettäessä jotkut pitivät tällaista etujärjestöpainotteista tuomioistuimen kokoonpanoa perustuslain eli tarkemmin sanottuna tuomioistuimelta edellytettävän riippumattomuusvaatimuksen vastaisena. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli kuitenkin toisella kannalla eikä työtuomioistuimen kokoonpanoa muutettu.

14. Työtuomioistuimen jäsenet tuntevat varmasti  hyvin työsopimulain ja työehtojuridiikan kysymykset. Sen jäseniltä olisi lisäksi edellytettävä myös hyvää prosessioikeuden tuntemusta, jotta tuomioistuimen käsittelyssä vältyttäisiin selvästi lainvastaisilta menettelyiltä esimerikiksi väittämistaakkasäännöksen soveltamisessa. Ratkaisu KKO 2026:11 osoittaa, että työtuomioistuimen jäsenten olisi syytä osallistua prosessioikeuden täydennyskoulutukseen. 

 

 

 

 

399. Hovioikeus palautti riita-asian käräjäoikeuteen käräjäoikeuden tuomion perustelujen puutteellisuuden vuoksi

1. Kysymykessä on Itä-Suomen hovioikeuden 27.1.2026 antama päätös, joka koskee tasa-arvoöin mukaista hyvitystä (S 17/2025/462). Kymenlaakson käräjäoikeus oli yhden tuomarin kokoonpanossa 10.3.2023 tuomiollaan hylännyt Kymsoten entisen toimitusjohtajan Annikki Niirasen vaatimuksen Kymenlaakson hyvinvointialueen velvoittamiseksi suorittamaan hänelle tasa-arvolain mukaisena  hyvityksenä kahden vuoden palkkaa vastaavat 340 000 euroa korkoinen. 

2. Annikki Niiranen valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että juttu palautetaan käräjäoikeuteen, koska tuomion perustelut olivat niin puutteelliset, etteivät ne täytä laissa perusteluilta edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia. Toissijaisesti Niiranen vaati, että hänen kanteensa hyväksyttäisiin. Kymenlaakson hyvinvointialue vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

3. Hovioikeus totesi käräjäoikeuden perussteluista mm., että tuomiossa oli selostettu laajasti esitettyä näyttöä ja asianosaisten vaatimuksia. Pelkkä näytön selostaminen ei kuitenkaan riitä täyttämään perusteluille asetettuja vaatimuksia, hovioikeus lausuu. Varsinainen johtopäätösosio on käräjäoikeuden 51 sivuisessa tuomiossa vain noin yhden sivun mittainen. Hovioikeus toteaa myös, ettei käräjäoikeuden ratkaisu ole rakenteeltaan sellainen, jota tasa-arvolain nojalla ratkaistavassa asiassa edellytetään. Näyttötaakasta tai syrjintäolettamasta ei tuomiossa lausuta mitään, vaikka syrjintäolettamasta on  asiassa esitetty laajaa ristiriitaista todistelua.

4, Näiden ja muiden hovioikeuden päätöksessä yksilöityjen perustelujen puutteellisuuksien vuoksi hovioikeus katsoi, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttänet niille laissa edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia Hovioikeuden mukaan puutteilla on voinut olla vaikutusta myös ratkaisun lopputulokseen, minkä lisäksi ne ovat hankaloittaneet Annikki Niirasen muutoksenhakemuksen tekemistä ja sen käsittelyä hovioikeudessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Hovioikeuden mukaan Niiranen ei ole perustelujen niukkuuden ja sekavuuden vuoksi voinut tietää, mihin vaiheeseen tasa-arvolain mukaisessa asiassa noudatettavaa tuomion rakennetta hänen olisi mutoksenhakemuksessaan tullut keskittyä. Samasta syystä hovioikeuden jatkokäsittelylupaharkinta on vaikeutunut. Palautuskysymyksellä on hovioikeuden mukaan merkitystä ennenkaikkea Nirasen oikeusturvalle valittajana. Tämän vuoksi ja perustelujen puutteelisuuden vakavuus huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että juttu oli perusteltua palauttaa takaisin käräjäoikeuteen uudellen käsiteltäväksi.

5. Hovioikeudessa oli äänestys 2-1. Enemmistöön kuuluivat hovioikeudenneuvokset Aki Rasilainen ja Janne Arvela. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Marleena Tuukkala kaatsoi myös, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut täyttäneet laissa niille asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Hän ei kuitenkaan olisi palauttanut juttua käräjäoikeuteen, koska katsoi, että perustelut kelpasivat oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa. 

6. Hovioikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Määräaika valituksen tekemiseen ja valitusluvan pyytämiseen korkeimmalta oikeudelta päättyy 30.3.2026.

Hovioikeus antoi ratkaisustaan tiedotteen, joka on julkaistu hovioikeuden kotisivuilla.

7. Hovioikeuden palauttamispäätös on perusteltu ja oikea. Hovoikeuksien tulee valvoa, että käräjäoikeuksien perustelut täyttävät laissa edellytetyt vähimmäisvatimukset, Oikeus saada tuomioistuimelta perusteltu ratkaisu kuuluu perustuslain 21 §:n 2 momenyin mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin. Jutun palauttamista puutteellisten perustelujen takia ei tule ujostella tai vältellä.

8. Korkein oikeus (KKO) on antanut toistakymmentä ennakkopäätöstä, joilla puutteellisesti perustellut alempien oikeuksien ratkaisut ovat johtaneet jutun palauttamiseen. Ratkaisussa KKO 2020:40 tosin katsottiin, ettei palauttaminen mainitulla perusteella ollut tarpeen, mutta korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että ylemmän tuomioistuimen tulee tapauskohtaisesti harkita, johtavatko puutteelliset tai sekavat perustelut palautukseen. 

 Ks. teemasta myös kirjaa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum 2010) ss.525-535.