376. Asiakirjan esittämisvelvelvollisuus.Editiovaatimus. Todistelu vastaisen varalle. Valvontamaksu. KKO 2023:18

 

1. Korkein oikeus (KKO) antoi 3.3.2023 ennakkopäätöksen KKO 2023:18, jossa on kysymys asiakirjan esittämisvelvollisuuden edellytyksistä vastaisen varalle (OK 17:61). 

2. KKO:n päätöksestä julkaistu ratkaisuseloste on anonymisoitu, mutta kuten mediassa on kerrottu, selostessa mainittu A Oy on yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava ParkkiPate Oy ja sen vastapuoli B Oy puolestaan Eurorent Oy. Käytän tässä asianosaisten oikeita nimiä ParkkiPate ja Eurorent. 

3. ParkkiPate, jota on netissä toisinaan anoittu Suomen "vihatuimmaksi yhtiöksi", vaati Helsingin käräjäoikeudessa, että autonvuokraustoimintaa harjoittava Eurorent velvoitetaan luovuttamaan jäljennökset vuokrasopimuksista, joista ilmeni Eurorentiltä tiettynä aikana auton vuokranneiden henkilöiden tiedot. ParkkiPate tarvitsi tiedot selvittääkseen, ketkä olivat velvollisia suorittamaan sille niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja ja kohdistaakseen näihin henkilöihin vapaaehtoisen perinnän virheellisen pysäköinnin vuoksi. ParkkiPate vetosi hakemuksensa tueksi OK 17 luvun säännöksiin.

4. Eurorent vaati, että hakemus hylätään lausuen, ettei sillä ollut OK 17 luvun säännöksiin perustuvaa velvollisuutta luovuttaa vaadittuja asiakirjoja.

5. Käräjäoikeus katsoi päätöksessään 24.6.2020, että ParkkiPaten oikeus oli todisteiden vastaanottamisen varassa. Lisäedellytys, jonka mukaan oli oltava vaara, että todiste häviää tai se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin, ei sanamuotonsa perusteella vaikuttanut soveltuvan tilanteeseen, jossa pyritään selvittämään tulevan asian vastaaja. Säännöksen tulkinnassa oli kuitenkin otettava huomioon, että sen ei tullut estää ParkkiPatea saamasta selville oikeutensa toteutumisen kannalta olennaista tietoa. Asiakirjan esittämisvelvollisuus ei myöskään ollut Eurorentin kannalta kohtuutonta.

6. Käräjäoikeus katsoi johtopäätöksenään, että Eurorent voitiin määrätä OK 17 luvun 61 §:n nojalla esittämään ParkkiPaten vaatimat asiakirjat. Käräjäoikeus velvoitti Eurorentin luovuttamaan vaaditut asiakirjat käräjäoikeudelle ja ParkkiPatelle  käräjäoikeuden päätöksessä tarkemmin määritellyin tavoin.

7. Eurorent valitti Helsingin hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hakemus hylätään.

7. Hovioikeus lausui päätöksessään 3.9.2021, että OK 17 luvun 40 §:n säännös velvollisuudesta asiakirjan esittämiseen voi tulla sovellettavaksi vain tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa. ParkkiPaten vaatimusta ei ollut esitetty oikeudenkäynnissä, jossa asiakirjaa haluttiin käyttää todisteena. Riita-asiaa, johon esitettäväksi vaaditut asiakirjat näyttönä liittyisivät, ei ylipäätään ollut vireillä.

8. OK 17 luvun 61 §:n osalta hovioikeus totesi, että ParkkiPate vaati asiakirjoja luovutettavaksi sen selvittämiseksi, kenen kanssa ajoneuvon pysäköimistä koskeva sopimus oli syntynyt, eli kysymys oli vastapuolen selvittämisestä mahdollista perintää ja tulevaa oikeudenkäyntiä varten. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että todistelua vastaisuuden varalta ei ollut tarkoitettu sen selvittämiseksi, kuka olisi hakijan vastapuoli tulevassa oikeudenkäynnissä tai mitä kanneperusteita, oikeustosiseikkoja tai todisteita olisi löydettävissä. Hovioikeus katsoi, ettei OK 17 luvun 61 §:n perusteella ollut mahdollista antaa ParkkiPaten vaatimaa määräystä.

10. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hylkäsi ParkkiPaten vaatimuksen. 

11, KKO myönsi Parkkipatele valitusluvan. ParkkiPate vaati valituksessaan, että hovoikeuden päätös kumotaan. Eurorent vaati vastauksssan valituksen hylkäämistä.

12. KKO totesi perusteluissaan ensiksi, että OK 17 luvun 40 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen, jos asiakirjalla voi olla merkitystä näyttönä. Säännös koskee todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Asiakirjojen esittämistä koskeva ParkkiPaten vaatimus ei liity vireillä olevaan oikeudenkäyntiin. Velvollisuus asiakirjan esittämiseen ei siten voinut perustua suoraan OK 17 luvun 40 §:ään.

13. OK 17 luvun 61 §:ssä säädetään todistelusta vastaisuuden varalta. Toisin kuin muut OK 17 luvun säännökset, se ei koske todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Pykälän 1 momentin mukaan asianomaisen henkilön hakemuksesta käräjäoikeudessa kuullaan todistajaa tai asiantuntijaa taikka esitetään asiakirja tai esine taikka toimitetaan katselmus riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei vielä ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen tai katselmuksen toimittamisen varassa. Edellytyksenä on lisäksi vaara, että todistajaa tai asiantuntijaa voidaan vain vaikeuksin kuulla myöhemmin tai että muu todiste häviää tai että se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin taikka että katselmus voidaan vain vaikeuksin toimittaa myöhemmin.

14. KKO totesi, että pykälän säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 46/2014 vp), aiemmin voimassa ollutta OK 17 luvun 10 §:ää koskevasta hallituksen esityksestä (HE 137/1945 vp) tai lainvalmistelutöistä muutoinkaan ei ollut saatavissa merkityksellistä tulkinta-apua nyt arvioitavana olevien kysymysten suhteen.

Voidaanko asiakirja määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen, kun kysymys on todistelusta vastaisuuden varalta?

15. OK 17 luvun 61 §:ssä säädetään todistelun vastaanottamisesta tuomioistuimessa. KKO totesi, että pykälän sanamuodosta ei ilmene, että tuomioistuin voisi pykälää soveltaessaan määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen.

16. OK 17 luvun 61 §:ssä on luvun muiden säännösten tavoin kysymys todistelusta oikeudenkäyntiä varten, vaikka todistelu esitetään ennen kuin riita-asia on vireillä tuomioistuimessa. Pykälässä ei ole säännöksiä siitä menettelystä, jota noudatetaan otettaessa todistelua sen nojalla vastaan. KKO:n mukaan pykälää on johdonmukaista tulkita osana OK 17 luvun kokonaisuutta siten, että siinä tarkoitettua todistelua koskevat soveltuvin osin vastaavat menettelysäännöt kuin todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Tämä lähtökohta ja säännöksen tarkoitus turvata todistelua myöhemmän oikeudenkäynnin varalta puoltavat sitä, että pykälän mukaisissa tilanteissa voidaan käyttää niitä pakkokeinoja, joita OK 17 luvun mukaisessa todistelussa muutoinkin voidaan käyttää. Tällaista tulkintaa puoltaa sekin, että vaara myöhemmän todistelun vaikeutumisesta tai käymisestä mahdottomaksi liittyy tyypillisesti juuri tilanteisiin, joissa asiakirja on muun kuin sen hallussa, joka haluaa vedota asiakirjaan todisteena. Jos asiakirjaa ei voitaisi määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen, OK 17 luvun 61 § jäisi asiakirjatodistelun osalta käytännössä merkityksettömäksi.

17. Näillä perusteilla KKO katsoi, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää sovellettaessa voidaan määrätä asiakirja tuotavaksi

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n soveltamisen edellytykset

18. OK 17 luvun 61 §:n 1 momentin mukaan todistelua vastaisuuden varalta voidaan ottaa vastaan riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen varassa. Säännöksen sanamuodosta ilmenee, että hakijan on kyettävä yksilöimään kysymyksessä oleva ennakoitu riita-asia riittävällä tavalla niin, että voidaan arvioida hakijan oikeuden saattavan olla vaaditun todistelun varassa. Todistelua on siten esitettävä tuomioistuimelle hakijan väitetyn oikeuden näyttämiseksi, ja hakijan on perusteltava, kuinka esitettäväksi vaadittu todiste vaikuttaa asian ratkaisemiseen. KKO:n mukaan sääntelyn tarkoituksena ei sitä vastoin ole käyttää todistelun turvaamiseen tarkoitettuja keinoja esimerkiksi pelkästään mahdollisten kanneperusteiden tai vastapuolten selville saamiseen.

19. KKO:n mukaan OK 17 luvun 61 §:n laveampi tulkinta voisi edistää aineellisen oikeuden toteutumista yksittäistapauksissa. Se tekisi kuitenkin mahdolliseksi hakijan vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla.

20. Edellä mainituilla perusteilla KKO katsoi, että todistelua vastaisuuden varalta koskevaa OK 17 luvun 61 §:ää ei voida soveltaa ja siihen liittyen luvun 40 §:n mukaista määräystä asiakirjan tuomisesta tuomioistuimeen ei voida antaa vain siinä tarkoituksessa, että hakija voisi asiakirjan perusteella selvittää, kuka on riita-asiassa hakijan mahdollinen vastapuoli.

21. Soveltaessaan edellä mainittuja "yleisiä oppeja" ko. tapaukseen KKO totesi, että ParkkiPate oli  perustellut vaatimustaan sillä, että vaatimuksen kohteena olevista sopimuksista ilmenee, ketkä ovat sitä kohtaan maksuvelvollisia. Kyse on siten vain sen selvittämisestä, kuka olisi yhtiön vastapuoli saatavan perintää koskevassa asiassa. Edeltä ilmenevillä perusteilla KKO katsoi, ettei ParkkiPaten vaatimusta voida hyväksyä OK 17 luvun säännösten perusteella. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta. 

Ratkaisuseloste KKO 2023:18

22. Kuten ratkaisuselosteesta ilmenee, KKO on noudattanut perusteluissaan pro et contra -metodia, ts. tuonut esiin myös sellaisia perusteita, jotka puolsivat ParkkiPaten hakemuksen hyväksymistä. KKO:n punninnassa nämä perusteet ovat kuitenkin saaneet väistyä hakemusta vastaan puhuville seikoille.

23. Minusta Parkkipeten hakemuksen hyväksyminen olisi ollut OK 17 luvun 61 §:n nojalla perusteltua. Kysymyksessä on ollut selkeästi sanotussa lainkohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa todistelua eli asiakirjaselvitystä pyrittiin hankkimaan vastaisen oikeudenkäynnin varalle. Hakijan oikeus saada oikeudenkäynti vireille ja myöhemmin hyväksytyksi on ilmiselvästi ollut kyseisen asiakirjatodisteen vastaanottamisen varassa. Myös kyseissä lainkohdassa mainitut editiovelvollisuuden edellytykset ovat olleet olemassa. 

24. KKO:n perusteluissa esiteyt vastasyyt eivät minusta ole niin painavia, että hakemus voitiin hylätä. Ensinnäkin OK 17:61.1:n sanamuoto ei tue KKO:n tarkemmin perustelematta jäänyttä tulkintaa, jonka mukaan sääntelyn tarkoituksena ei olisi hakijan vastapuolen eli pysäköimisehtoja rikkoneiden henkilöiden selville saaminen. Voidaan päin vastoin sanoa, että mainitunlainen tieto kuuluu olennaisena osana säännöksen soveltamisalueeseen ja edistäisi aineellisen oikeuden toteutumista muissakin vastaavanlaisissa tapauksissa.

25. KKO:n perustelujen pääpointtina onkin toteamus, että editiovaatimuksen hyväksyminen mainitussa yksittäistapauksissa tekisi mahdolliseksi "vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla".

26. Pidän tylyä lausumaa maan ylimmältä oikeudelta yllättävänä. Kun parkkiyhtiö halusi editiovaatimuksellaan turvata oikeutensa toteuttamista, KKO vastasi, että tämä ei käy, sillä jos me hyväksyisimme hakemuksen, joutuisivat pysäköintiyhtiöiden ja muiden vastaavanlaisten hakijoiden "vastapuolet" ja "koko tuomioistuinlaitos" suoraan sanottuna "liriin" monien kummmallisten, rasittavien, tarpeettomien ja perusteettomien editiovaatimusten kanssa. KKO on siten  itse asiassa halunnut Parkkipaten hakemuksen hylkäämisellä turvata myös omaa asemaansa, jotta vastaavanlaisilta hakemuksilta jatkossa vältyttäisiin.

27. Pysäköintiyhtiön vaatimus ei ole kuitenkaan rasittanut autonvuokraamoa tai tuomioistuimia kohtuuttomasti. Yhtiö on hakemuksessaan yksilöinyt tapaukset ja ajankohdat, jolloin Eurorentiltä auton vuokranneet henkilöt ovat menetellet pysäköintiehtojen vastaisesti. Kyse ei ole siten ollut autovuokraamoyrityksen "rasittamisesta" tai tuomioistuinten työn "kuormittamisesta", joten sillä perusteella hakemusta ei olisi tullut hylätä. 

28. Pysäköintifirman ei ilmeisesti auta jatkossa muu kuin vaatia valvontamaksujen suorittamista autonvuokraustoimintaa harjoittavalta yritykseltä, sillä onhan mahdollista, että sen työntekijä on syyllistynyt ajoneuvon sopimusehtojen vastaiseen pysäköintiin. Maksuvelvollisuudesta välttyäkseen yrityksen tulee esittää selvitys, kenelle se oli kysymyksessä olevan ajoneuvon vuokrannut.

 

 

375. Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikosjutun salainen oikeudenkäynti ja käräjäoikeuden tuomio vuonna 2012

Kun korkeimmalta oikeudelta on viikko sitten haettu Anneli Aueria ja Jens Kukkaa koskevien Varsinais-Suomen käräjäoikeuden vuonna 2012 ja Turun hovioikeuden vuonna 2013 antamien törkeitä raiskauksia ym. käsittävien lainvoimaisten tuomioiden purkamista ja kun kyseisiä oikeudenkäyntejä on käsitelty kuluneen viikon aikana laajasti tiedotusvälineissä, päätin julkaista uudelleen heti mainittujen tuomioiden antamisen jälkeen julkaisemani kaksi blogikirjoitusta ko. oikeudenkäynneistä ja tuomioista.

Näin kirjoitin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiosta blogissani 30.6.2012 numero 614 otsikolla "Auerin seksuaalirikosjuttu: umpisalainen oikeudenkäynti, arvoituksellinen ja epäilyttävä tuomio:"

1. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi eilen 29.6. Ulvilan murhajutussa syytteessä olevan Anneli Auerin ja tämän ex-miesystävän Jens Kukan pitkiin vankeusrangaistuksiin Turussa helmikuussa alkaneessa ja neljä kuukautta kestäneessä seksuaalirikosjutussa. Anneli Auer sai seitsemän vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja Jens Kukka tuomittiin samassa vyyhdessä kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Anneli Auer sai tuomion kahdesta törkeästä raiskauksesta, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta. Tapahtumat sijoittuvat marraskuun 2007 ja syyskuun 2009 välille. Rikokset alkoivat noin vuosi Ulvilassa surmateon jälkeen ja kestivät non puoli vuotta.

3. Jens Kukka sai 10 vuoden vankeusrangaistuksen kahdesta törkeästä raiskauksesta, neljästä törkeästä lapsen hyväksikäytöstä, kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja yhdestä pahoinpitelystä. Tapahtumat sijoittuvat marraskuun 2007 ja elokuun 2008 väliselle ajalle.

4. Käräjäoikeus ei ollut tuomiosta yksimielinen, vaan siitä jouduttiin äänestämään. Yksi kolmesta ammattituomarista, tiettävästi oikeuden puheenjohtajana toiminut miespuolinen käräjätuomari,  olisi tuominnut Auerin vain pahoinpitelyistä. Kyseinen tuomari olisi hylännyt myös Jens Kukan syytteistä vakavimmat. Hän olisi päästänyt molemmat vapaaksi katsoen, että rangaistukset ovat tulleet sovitetuiksi pitkällä tutintavankeudella. Käräjäoikeuden enemmistön kuului kaksi naispuolista käräjätuomaria. Näin suuri ero, voidaan jopa puhua valtavasta erosta, tuomioistuimen tuomareiden mielipiteissä on käytännössä erittäin harvinaista.

5. Tietenkin on niin kuin professori Matti Tolvanen on jo ehtinyt haastattelulausunnoissaan "paljastaa", että tuomiossa on ollut kyse hyvin raskaista rikoksista; niistä oli toki kysymys jo syytteissä.

6. Minusta koko tapauksessa oli kuitenkin ylivoimaisesti merkittävintä ja samalla merkillisintä se, että koko oikeudenkäynti julistettiin alusta lähtien tiukasti salaisesti ja syytettyjen avustajille annettiin vieläpä suomalaisessa käytännössä harvinainen ilmaisukielto. Tiettävästi Jens Kukan avustajalle on myös vaadittu rangaistusta ilmaisukiellon rikkomisesta. Juttua puitiin oikeudessa koko ajan ilman yleisöä ja lehdistön paikallaoloa neljä kuukautta lukuisissa istunnoissa. Myös jutussa kertynyt oikeudenkäyntiaineisto on salainen ja ikään kuin pisteenä tälle kaikelle salaamiselle saatiin käräjäoikeuden ilmoituksesta, jonka mukaan myös jutussa annettu tuomio perusteluineen päivineen on salainen 60 vuoden ajan.

7. Käräjäoikeus antoi ratkaisustaan julkisen selosteen, mutta se on kovin suppea eli vain yhden sivun mittainen. Siinä kerrotaan ainoastaan ne rikosnimikkeet, jotka on luettu syytettyjen syyksi, tuomittujen vankeusrangaistusten pituus sekä asianomistajille tuomittujen vahingonkorvausten yhteissumma 160 000 euroa. Selosteen mukaan uhreja oli neljä.

8. Eniten tällaisessa tapauksessa, jossa oikeudenkäynti on ollut täysin salainen, kiinnostaisi tietää se, millä perusteella syytteet, jotka syytetyt ovat kiistäneet kaikilta osin, on katsottu oikeudessa näytetyksi. Tästä selosteessa kerrotaan vain lyhyesti se, että näyttö perustuu uhrien eli lasten kertomuksiin, joiden luotettavuutta on selvitetty psykologien ja psykiatrien lausuntojen perusteella.

9. Mutta sitä, millä perusteella nämä asiantuntijat ovat pitäneet lasten kertomuksia luotettavina ja uskottavin, ei selosteessa mainita mitään. Oikeuden vähemmistöön jäänyt tuomari on puolestaan pitänyt lasten kertomuksia raiskausten ja hyväksikäyttöjen osalta epäluotettavina, joten ilmeisesti osa mainituista asiantuntijoista on ollut hänen kanssaan samaa mieltä.

10. Käräjäoikeuden selosteessa sanotaan, että asianomistajien yksityiselämän suojaamiseksi ei vastaajien syyksi luettuja tekoja voida tässä enemmälti selostaa. Itse en kaipaa noiden tekojen yksityiskohtaista selostamista, mutta sen sijaan kaipaan kovasti sitä, millä perusteella käräjäoikeus on arvioinut näyttöä ja millä perusteella se on katsonut näyttö- ja tuomitsemiskynnyksen ylittyneen. Tämä tuomiossa on toki oleellista.

11. Minusta käräjäoikeuden olisi pitänyt selosteessaan avata näyttöä ja todistusharkintaa huomattavasti enemmän, jotta yleisöllä, juristeilla sekä ulkopuolisilla psykologeilla ja psykiatreilla olisi mahdollisuus arvioida käräjäoikeuden todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä. Anneli Auerin asianajaja Juha Manner onkin valitellut tuomion jälkeen, että jutun ja tuomion täydellisen salassapidon pahin epäkohta on juuri siinä, että käräjäoikeuden käsittelyä ja sen suorittamaa todistusharkintaa ja koko tuomiota ei voida asettaa julkisen arvioinnin ja kritiikin kohteeksi. Minusta Juha Manner on tässä täysin oikeassa.

12. Olisi ehkä syytä harkita, tulisiko oikeudenkäynnin julkisuuslakia muuttaa siten, että vaikka esimerkiksi alaikäisiä lapsia koskeva seksuaalirikosjutun oikeuskäsittely olisi yleisöltä suljettu, oikeudenkäyntiä  päästettäisiin kuitenkin seuraamaan muutama juridiikkaan sekä esimerkiksi todistajanpsykologiaan ja/tai oikeuspsykiatriin perehtynyt asiantuntija. Tämä suppea asiantuntijaryhmä laatisi käsittelystä ja oikeuden tuomiosta raportin, jossa väitettyjen uhrien henkilöllisyyttä ja asiaan liittyviä arkaluonteisia seikkoja paljastamatta arvioitaisiin tapausta ja käräjäoikeuden näytön harkintaa ja johtopäätöksiä. Tämä raportti täydentäisi oikeuden antamaa julkista selostetta.

13. Tunnettu ja aika usein myös arvostelua herättänyt tosiasia on, että Suomessa tuomioistuimet määräävät kovin herkästi rikosoikeudenkäynnin samoin kuin oikeudenkäyntiaineiston ja tuomion salaiseksi. On syytä muistaa, että laki ei velvoita tuomioistuinta määräämän edes seksuaalirikosjutun käsittelyä kaikissa tapauksissa ehdottomasti salaiseksi, vaan suljettu käsittely samoin kuin oikeudenkäyntiaineiston salassapito on aina tuomioistuimen harkinnassa. Vaikka suljetun käsittelyn edellytykset olisivat olemassa, laki ei velvoita oikeutta määräämään koko käsittelyä suljetuksi, vaan suullinen käsittely voidaan toimittaa yleisöltä suljettuna vain tarpeellisilta osin. Suomalaiset tuomioistuimet kuitenkin määräävät yleensä aina koko käsittelyn salaiseksi, jos vain siihen on vähänkin aihetta. Lisäksi oikeudet tekevät ko. suhteessa mieluusti siten kuin asianosaiset pyytävät eli määräväät käsittelyn ja oikeudenkäyntiaineiston salaiseksi, vaikka lain mukaan harkintavalta kuuluu, ei asianosaisille, vaan tuomioistuimelle.

14. Tulisi muistaa, että oikeudenkäynnin julkisuudella on erityisesti rikosprosessissa tärkeä funktio edistää lainkäytön läpinäkyvyyttä ja vahvistaa oikeudenkäynnin uskottavuutta ja legitimiteettiä. Oikeudenkäynnin julkisuus mahdollistaa yleisön taholta tapahtuvan tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöviranomaisten valvonnan. Demokraattisessa oikeusvaltiossa kansalaisten on voitava valvoa viranomaisten ja siis myös tuomioistuinten toimintaa ja tarvittaessa myös puuttua lainkäytössä havaittuihin epäkohtiin.

15. Turussa nyt päättynyt umpisalainen oikeudenkäynti oikeudenkäynti ei toteuta mainittuja funktioita. Lakimiehillä ja muilla asiantuntijoilla saati yleisöllä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kontrolloida käräjäoikeuden todistusharkinnan ja jutussa annetun tuomion oikeellisuutta. Salainen oikeudenkäynti ei edistä lainkäytön läpinäkyvyyttä eikä lisää luottamusta tuomioistuinten lainkäyttöä kohtaan, vaan on päin vastoin omiaan herättämään epäilyjä esitutkintaviranomaisten, syyttäjien ja tuomioistuimen asenteista ja motiiveista.

16. Kun näin raskaista rikoksia koskevassa syytejutussa päädytään pitkän prosessin päätteeksi  äänestysratkaisuun, jossa oikeuden vähemmistö on päätynyt hylkäämään kaikkein raskaimpia rikoksia koskevat syytteet kokonaan, on pakko kysyä, onko todella niin, ettei todistusaineiston valossa asiassa ole jäänyt järkevää ja varteenotettavaa epäilyä lapsiuhrien kertomusten uskottavuudesta ja syytettyjen syyllisyydestä?

17. On selvää, että syytetyt valittavat tuomiosta, ja näin ovat  myös jutun kaksi syyttäjää ilmoittaneet tekevänsä. Koko ruljanssi alkaa siis tavallaan alusta Turun hovioikeudessa, eikä asiassa ole mitään takeita siitä, että käräjäoikeuden tuomio jäisi pysyväksi. Kuten jo alumpana totesin, käräjäoikeuden vähemmistöön jääneen tuomarin mielipide poikkeaa huomattavasti enemmistön mielipiteestä: vähemmistöön jäänyt tuomari olisi laskenut syytetyt vapaiksi, mutta enemmistö tuomitsi syytetyt pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tämä on hyvin poikkeuksellista etenkin, kun on kysymys seksuaalirikoksista.

18. Yksi asia tuntuu nyt kuitenkin selvinneen myös syyttäjäpuolelle. Syyttäjien ilmoituksen mukaan nyt käsitellyillä seksuaalirikoksilla on selvä yhteys Ulvilan surmatekoon. Kuitenkin vielä Vaasan hovioikeuden murhajutussa antaman vapauttavan tuomion jälkeen jutun pääsyyttäjä samoin kuin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kiistivät  päättäväisesti mainitun yhteyden, Nissinen vieläpä TV1:n ohjelmassakin mainitun yhteyden. Näin syyttäjät tekivät  luultavasti siksi, ettei yleisölle vain syntyisi sellaista mielikuvaa, että seksuaalirikosten tutkinnalla  halutaan itse asiassa saada vain murhasyytettä tukevaa näyttöä. Mutta onko mainittu epäluulo vieläkään hälvennyt?

Blogikirjoitukseen tuli 127 kommenttia.

Blogikirjoituksen vuodelta  2013, joka koskee Turun hovioikeuden ko. jutussa antamaa tuomiota, julkaisen uudelleen myöhemmin.

374. Rikosjutun pääkäsittely hovioikeudessa. KKO 2023:16

 

1. Pirkanmaan käräjäoikeus oli 18.11.2020 tuominnut A:n törkeästä ympäristön turmelemisesta, törkeästä petoksesta sekä eräistä muista rikoksista yhteiseen 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lähes 530 000 euron korvausvelvollisuuteen.

2. Valituksessaan Turun hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. Hovioikeus ratkaisi asian toimittamatta pääkäsittelyä. Hovioikeus ei tuomiossaan 17.2.2022 muuttanut syyksilukemista eikä rangaistusta mutta vapautti A:n korvausvelvollisuudesta noin 40 000 euron osalta.

3. A:n valituksesta korkein oikeus katsoi, että pääkäsittelyn toimittaminen ei ollut selvästi tarpeetonta, koska asian laatu ja merkitys A:lle olivat edellyttäneet, että hänelle varataan pääkäsittelyssä mahdollisuus lausua asian oikeudellisesta arvioinnista ja tulla henkilökohtaisesti kuulluksi rangaistuksen määräämiseen vaikuttavista seikoista. Asia palautettiin hovioikeuteen. 

4. Ks. KKO:n ennakkopäätöksiä muutamalta viime vuodelta, joissa myös on katsottu, että hovioikeus oli virheellisesti ja lainvastaisesti jättänyt päääsittelyn toimittamatta: KKO:2021:30 KKO:2021:26 KKO:2018:53 KKO:2017:19 KKO:2016:54 KKO:2014:74 KKO:2014:56 KKO:2012:99 KKO:2011:22

5.  Luettelo ei ole suinkaan täydellinen, silllä 2000-luvun alkupuolella KKO on antanut useita muitakin samanlaisia ennakkopäätöksiä. Tästä ilmeee, miten vastahakoisesti hovioikeudet suhtautuvat edelleen suullisen pääkäsittelyn toimittamiseen. 

KKO 2023:16

373. Tuomarinohjeet - neuvoja tuomareille oikeudenkäynnin kehittämistyössä

 

Matti Norri (toim.): Olavus Petrin Tuomarinohjeet. Lakimesliiton Kustannus 1987

1. Oikeustapauksia blogissa, kirjoissa tai artikkeleissa kommentoidessani olen joutunut usein kiinnittämään huomiota erityisesti kahteen asiaan, joissa esiintyy epäkohtia ja puutteita.  Ne ovat tuomarin prosessinjohto ja tuomion perusteleminen. Olen kirjoittanut mainituista asioista juridisissa aikakausilehdissä ja käsitellyt niitä myös muutamissa kirjoissani. 

2. Toimiessani itse 1976-1990 kihlakunnantuomarina oikeudenkäynti perustui niin sanottuun suullis-pöytäkirjalliseen menettelyyn, juttujen toistuviin lykkäyksiin ja käsittelyn pikkutarkkaan pöytäkirjaamiseen. Menettelyssä eivät toteutuneet oikeudenkäynnin suullisuus, välittömyys eikä keskitys. Valmistavaa käsittelyä ei ollut, vaan oikeudenkäynti aloitettin suoraan pääkäsittelystä; lykkäysten johdosta puheenjohtaja saattoi usein vaihtua. Tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon ei kiinnitetty riittävää huomiota. Tuomion perustelut olivat yleensä niukkoja, sillä käsittelyn ja todistelun pöytäkirjaamista pidettiin tärkeämpänä kuin ratkaisun perusteluja. Todistelun välittömyys ei toteutunut, sillä lykätyissä jutuissa todistelua esitettiin ja otettiin vastaan useassa eri istunnossa.

3. Maan alioikeustuomareilla ei tuntunut olevan kovin suurta innostusta prosessin oma-aloitteiseen kehittämiseen, ja kauan valmisteilla ollut alioikeusuudistus viipyi viipymistään. Kirjoitin artikkelin "Tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyn kehittäjänä, joka julkaistiin Defensor Legis -lehden numerossa 1-2/1989 s. 56-77. Siinä samoin kuin eräissä muissakin kirjoituksissa käsittelin keinoja, joiden avulla tuomarit voisivat vapaaehtoisesti kehittää menettelyä omatoimisesti ilman lainsäädännön muuttamista. 

4. Ikaalisten tuomiokunnassa otettiin 1980-luvun puolivälin jälkeen käyttöön tulossa olevaan menettelyuudistukseen kuuluneita keinoja. Kehotin puheenjohtajia menettelyn suullisuuden, välittömyyden ja keskityksen lisäämiseen, kirjelmien torjumiseen ja ennen kaikkea lykkäysten välttämiseen. Juttujen toistuvat lykkäykset hidastivat ratkaisunsaantia, aiheuttivat asianosaisille suuria kustannuksia ja estivät todistelun välittömyyden toteutumista. Riita-asioissa otettiin käyttöön valmistelua tarkoittavia keinoja. Lainsäädännössä riita-asian valmistelu toteutui vasta 1.12.1993, jolloin alioikeusuudistus tuli voimaan.

5. Kihlakunnantuomarina laadin muistion asioista, joiden avulla erityisesti riita-asian oikeudenkäyntiä voitiin järkevöittää ja kehittää tulossa olevan uudistuksen suuntaviivojen mukaisesti. Lähetin muistion myös eräille muille alioikeuksille ja esittelin ohjeiden pääkohtia oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämissä prosessinjohtoseminaareissa. Ohjeet herättivät huomiota myös lehdistössä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa 9.10.1988, Aamulehdessä ja Etelä-Suomen Sanomissa puhuttiin "Ikaalisten mallista".

6. Olen julkaissut nyt puheena olevat ja alla olevat ohjeet jo aiemmin Oikeudenkäyntejä ja tuomioistuimia -blogissani joulukuussa 2013. Sattuneesta syystä kaivoin ne taas esille ja esittelen asiasta kiinnostuneille lukijoille, kas tässä:

Tuomarinohjeita alioikeuden puheenjohtajille

(1) Tuomarin tärkeimmät tehtävät oikeudenkäynnissä ovat

* prosessin johtaminen ja

* päätöksen perusteleminen

Keskity siis erityisesti niihin.

(2) Prosessinjohdossa tärkeintä on huolehtia asian perusteellisesta, mutta samalla sen joutuisasta käsittelystä (= materiaalinen prosessinjohto). Siihen oikeudella lain mukaan on aina jutun laadusta riippumatta nimenomainen velvollisuus.

(3) Asia voi tulla perusteellisesti käsitellyksi ja selvitetyksi vain, jos ratkaisua varten koottu aineisto (= tosiseikat ja todisteet) on mahdollisimman selkeä ja täydellinen. Tuomarin tehtävänä on valvoa, että näin myös käytännössä tapahtuu.

(4) Paras tuomarin käytettävissä oleva keino asian selvittämiseksi on kyselyoikeuden käyttö. Siihen puheenjohtajalla on sekä riita- että rikosasiassa lain mukaan myös velvollisuus. Tuomarin kysymysten, huomautusten, informointien yms. keinojen avulla asianosaiset voidaan saada tehokkaasti selvittämään asiaa.

(5) Materiaalisen prosessinjohdon tarkoituksena ei ole, että tuomari selvittäisi viran puolesta, mitä vaatimuksia asiassa voitaisiin esittää, tai mihin tosiseikkoihin taikka todisteisiin vaatimukset olisi mahdollista perustaa. Prosessinjohdon tarkoituksena on selvittää, mikä on asianosaisten tarkoitus eli mihin edellä mainittuun aineistoon he itse haluavat ratkaisun perustuvan, sekä saada asianosaiset toimimaan tämän mukaisesti.

(6) Vaadi heti oikeudenkäynnin alussa asianosaisilta, käytännössä heidän asiamiehiltään tai avustajiltaan,  tarkka selvitys heidän vaatimuksistaan ja niiden perusteista. Tämä koskee kanteen lisäksi myös vastaajan vastinetta. Selvitä, mihin seikkoihin vastaajan kanteen vastustaminen perustuu, eli kiistääkö vastaaja kanneperusteiden olemassaolon vai vetoaako hän siihen, ettei kanne perustu lakiin (oikeusväite) tai onko vastaajan tarkoituksena vedota johonkin vastatosiseikkaan. Vaadi selvitys erikseen jokaisen kanneperusteen ja sen jälkeen jokaisen vastaajan mahdollisesti esittämän vastatosiseikan osalta.

(7) Asianosainen on yleensä aina jutun paras tietolähde. Älä siis unohda oikeuden istunnossa asianosaisten henkilökohtaista kuulemista ja kuulustelua, vaikka asianosaisilla olisi oikeudenkäynnissä avustaja. On virhe, jos annat asianosaisen istua tuppisuuna avustajansa vieressä koko oikeudenkäynnin ajan.

(8) Lykätessäsi jutun lisäselvitystä varten velvoita pääsäännön mukaan asianosaiset saapumaan jatkokäsittelyyn henkilökohtaisesti, ellei heitä ole jo kuultu. Tähän tuomioistuimella on oikeus. Kokemuksen mukaan asianosaisten henkilökohtainen kuuleminen on tehokas keino selvittää asian faktapuolta.

(9) Muista, että olet oikeuden istunnossa, et millään "lukukinkereillä." Vältä siis lukemasta oikeudelle jätettyjä asiakirjoja äläkä salli muidenkaan niitä lukemalla esittää, ellei siihen ole jonkin asiakirjan tai sen tietyn kohdan osalta erityistä syytä. Et ole käräjillä osoittamassa sisälukutaitoasi, vaan se, mistä sinulta odotetaan näyttöä, on prosessin johtaminen ja asian ratkaiseminen oikein. Asiakirjojen lukeminen ei ole prosessinjohtoa eikä muutoinkaan oikeuden puheenjohtajan arvovallalle sopivaa toimintaa.

(10) Riita-asiassa kantajan avustajan tai asiamiehen tehtävänä on esittää haastehakemukseen perustuva kanne.Tämä voi tapahtua vapaamuotoisesti haastehakemusta lukematta. Puheenjohtajan tehtävänä ei ole lukea haastehakemusta eikä kertoa, mitä kantaja vaatii ja millä perusteilla.

(11) Rikosasiassa esitutkintapäytäkirjan ja sen liitteiden lukeminen oikeudessa on tarpeetonta työtä ja osoitus oikeudenkäynnin kehittymättömyydestä. Esimerkiksi asianomistajan ja syytetyn poliisikuulustelussa antamien kertomusten lukeminen on turhaa työtä, koska mainitut asianosaiset ovat henkilökohtaisesti oikeudessa saapuville ja voivat siten esittää lausumansa suoraan oikeudelle. Esitutkinta-asiakirjat voivat kyllä olla istunnossa esillä, jolloin niistä voidaan seurata, kertovatko asianosaiset ja todistajat samalla  tavalla kuin he ovat kertoneet esitutkinnassa. 

(12) Älä lue itse myöskään muita oikeudelle esitettyjä ja annettuja asiakirjoja, vaan kehoita asiakirjan oikeudelle antavaa asianosaista ta tämän avustajaa selostamaan niiden sisältöä vapaamuotoisesti. Älä salli, että asianosaiset tai avustajat taikka asiamiehet vain antavat oikeudelle nipun asiakirjoja, jotta puheenjohtaja ryhtyisi niitä lukemaan ja selvittämään, vaan kehota heitä itse selostamaan asiakirjojen sisältöä.

(13) Jos kuitenkin jonkin asiakirjan esittäminen lukemalla osoittautuu tarpeelliseksi, niin anna tehtävä asiakirjan esittäneelle syyttäjälle tai asianosaisen avustajalle/asiamiehelle taikka notaarille. Keskity itse seuraamaan asianosaisten esityksiä ja heidän reaktioitaan, pohtimaan riitakysymyksen selvittämistä ja valmistautumaan tarvittavien kysymysten esittämiseen asianosaisille tai heidän avustajilleen.

(14) Älä salli asianosaisten, avustajien tai asiamiesten lukea istunnossa oikeudenkäyntikirjelmiä ja jättää niitä oikeuden luettavaksi. Kirjelmien lukeminen eivät toteuta suullista ja välitöntä menettelyä tai asian tehokasta selvittämistä, vaan johtavat usein jutun lykkäämiseen. Muista, että "paperit eivät punastele", sen sijaan asianosaisten ja heidän edustajiensa suullisista lausumista voidaan tehdä johtopäätöksiä esitysten uskottavuuden suhteen. Oikeudenkäyntikirjelmiin perustuva oikeudenkäynti on vanhanaikaista prosessia, jollaista ei muissa maissa ei ole enää pitkiin aikoihin harrasteettu. 

(15) Riita-asiassa kantajan tulee esittää vaatimuksensa ja niiden perusteet jo haastehakemuksessa. Jos katsot kirjallisen vastineen esittämisen tarpeelliseksi, pyydä, että vastaajaa toimittaa vastineensa  ja kantajan asiamiehelle tuomiokunnan kansliaan jo ennen oikeuden istuntoa, jolloin vastinetta ei esitetä vasta istunnossa. Jos lisäkirjelmien vaihto on laajassa tai vaikeassa jutussa tarpeen, sovi asianosaisten kanssa siitä, että kirjelmät puolin ja toisin toimitetaan em. tavalla ennen istuntoa tuomiokunnan kansliaan. Pääsääntönä tulisi pitää, että asianosaiset ilmoittavat kaikki todistajansa ja kirjalliset todisteensa jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annetussa vastineessa. 

(16) Muista, että asian istunto on asianosaisten välistä keskustelua, jota sinä johdat ja johon osallistunut omilla puheenvuoroillasi. Asianmukaista keskustelua ei synny, jos vain luet oikeudelle jätettyjä asiakirjoja tai sallit asianosaisten taikka heidän avustajiensa ja asiamiestensä lukea kirjelmiä. Asiakirjojen ja kirjelmien lukemiseen perustuvan istunnon eli eräänlaisten "käräjäkinkereiden" seuraaminen tuntuu paitsi asiaan osallisten myös paikalla mahdollisesti olevan yleisön kannalta ikävystyttävältä ja antaa masentavan kuvan koko oikeudenkäynnistä.

(17) Esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen todistajankertomusten lukeminen istunnossa on ainoastaan poikkeustapauksissa luvallista. Pääsäntönä on mainittujen kertomusten lukemiskielto, jonka rikkominen voi olla jopa oikeudenkäyntivirhe. Kehota sen vuoksi todistajaa esittämään kertomuksensa suullisesti, vaikka todistaja valittelisi muistamattomuuttaan tai haluaisi jostakin muusta syystä vältellä kertomuksen esittämistä tai vain viitata siihen, mitä hän on esitutkinnassa kertonut.

(18) Istuntopöytäkirjan pitäminen on tuomarin prosessinjohtoon verrattuna sekundääristä toimintaa. Voit antaa pöytäkirjan pitämisen notaarin tai käräjäsihteerin tehtäväksi. Pikkutarkasta pöytäkirjan pitämisestä huolehtiminen ei ole tuomarin arvovallan mukaista, vaan saattaa antaa aika oudon kuvan tuomarin päätehtävistä istunnossa. Puheenjohtajan tehtävänä on vain valvoa, että pöytäkirjaa pidetään hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.

(19) Tuomarin muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu huolehtia mm. käsittelyn suullisuudesta, välittömyydestä, joutuisuudesta ja julkisuudesta, samoin kuin siitä, että riidan osapuolten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutuu ja heitä kuullaan toistensa esityksistä ja koko prosessiaineistosta. Puheenjohtajana sinulla on velvollisuus valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä eikä asiaan sekoiteta mitään sellaista, joka ei siihen kuulu, mutta etteivät asianosaiset tai heidän avustajansa taikka asiamiehensä toisaalta sorru ns. ohipuhumiseen.

(20) Puheenjohtajan aineelliseen (materiaaliseen) prosessinjohtoon puolestaan kuuluu huolehtia siitä, että asia tulee asianmukaisesti ja perusteellisesti käsitellyksi. Tuomarin tulee kyselyjen ja huomautusten avulla pyrkiä selvittämään, mitä asianosaiset lausumillaan tarkoittavat, sekä poistamaan asianosaisten vaatimuksia, perusteita tai väitteitä rasittavat puutteet, epäselvyydet tai ristiriitaisuudet. Tuomari on velvollinen selvittämään, mihin mainitsemiinsa tosiseikkoihin osaiset haluavat vedota vaatimustensa välittöminä perusteina eli ns. oikeustosiseikkoina ja mihin puolestaan vain todisteina. - Ks. tuomarin materiaalisesta prosessinjohdosta tarkemmin Virolaisen artikkelia Lakimies-lehdessä 1983 s. 148-173) ja kirjaa Materiaalinen prosessinjohto (1988).

(21) Tuomarin velvollisuuksiin kuuluu tarvittaessa informoida asianosaisia sellaisista tapaukseen mahdollisesti soveltuvista oikeusnormeista, joihin asianosaiset eivät itse ole itse huomanneet vedota tai kiinnittää riittävää huomiota, sekä kehottaa heitä lausumaan yleensä käsityksensä sovellettavista oikeussäännöksistä.  Lain soveltamista koskeva jura novit curia -periaate ei estä tuomaria harjoittamasta informatiivista prosessinjohtoa. Asianosaisen kuulemisen periaate suorastaan edellyttää, että istunnossa keskustellaan myös lain soveltamista ja tulkintaa koskevista kysymyksistä. Tavoitteena on myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamisen osalta pidettävä sitä, ettei tuomioistuimen ratkaisu saa tulla asianosaisille yllätyksenä.

(22) Ennen todistajien kuulemiseen ryhtymistä on tärkeätä selvittää mahdollisimman tarkasti ne teemat, joista kutakin todistaja on tarkoitus kuulla. Tämän selvityksen avulla voidaan muun muassa arvioida, onko todistajan kuuleminen kaikista ilmoitetuista seikoista lainkaan tarpeen. Pyydä riita-asiassa asianosaisia ilmoittamaan kutakin todistetta koskevat teemat jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annettavassa kirjallisessa vastineessa. 

(23) Pidä mielessä OK 17:7:n säännös, jonka mukaan tuomioistuin ei saa sallia sellaisen todisteen esittämistä, joka koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty tahi josta näyttö on huomattavasti vähemmällä vaivalla tai kustannuksilla saatavissa. Kahdesta tai useammasta käytettävissä olevasta todistuskeinosta asianosaisen tulee valita paras eli se, jonka voidaan arvioida olevan luotettavin. Tarpeettoman todistelun epäämisessä on kysymys tuomarin prosessiaineistoa rajoittavasta prosessinjohdosta.

(24) Muista toisaalta OK 17:8:n säännökset, joiden mukaan tuomarilla on tietyin edellytyksin ja rajoituksin oikeus määrätä omasta aloitteestaan hankittavaksi todisteita. Rikosasiassa tuomari ei kuitenkaan saa ryhtyä selvittämään syytettä tukevien todisteiden hankkimista tai esittämistä. Riita-asiassa tuomarin on puolestaan syytä rajoittua selvittämään, miten asianosaiset itse suhtautuvat mahdollisten uusien todisteiden esittämiseen.

(25) Muista ratkaisua tehdessäsi tuomioistuimen tutkimisvaltaa rajoittavat säännökset, joita ovat väittämistaakka riita-asioissa (ks. siitä Virolainen, Väittämistaakasta vähäsen, LM 1985, s. 973-1006) ja syytesidonnaisuus rikosasiassa (ks. Virolainen, LM 1974 s. 25-43). Tuomioistuimella ei ole lupa ulottaa tutkintaansa riidan kohteen tai syytteessä mainitun teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan ratkaisussa tulee pysyä asianosaisten vaatimusten ja niiden perusteiksi vetoamien oikeustosiseikkojen puitteissa. Toisaalta tuomiossa on annettava lausunto kaikista asianosaisten esittämistä vaatimuksista ja väitteistä.

(26) Perustele ratkaisu niin seikkaperäisesti, selkeästi ja avoimesti, että asinosaiset ja heidän avustajansa sekä asiamiehensä ymmärtävät, millä perusteilla lopputulokseen on päädytty (Ks. tuomion perustelemisesta lähemmin Virolainen, LM 1986 s. 889-917). Perusteluvelvollisuus, joka koskee myös vasta-argumenttien (contra-perustelut) ilmoittamista, palvelee osaltaan asianosaisten kuulemisperiaatteen toteutumista. Perusteluissa tulee ilmoittaa, millä perusteella jonkin riitaisen seikan on katsottu tulleen näytetyksi tai jääneen näyttämättä.

(27) Tuomio on perusteltava myös oikeuskysymysten osalta. Älä siis tyydy ilmoittamaan vain lain soveltamisen lopputulosta, vaan kirjoita näkyviin, mihin seikkoihin juridinen päättelysi perustuu. Vältä "on katsottava" -tyyppistä argumentointia. Kirjoita lainkohtien lisäksi perusteluissa näkyviin myös oikeuskysymyksen ratkaisuun vaikuttaneet muut oikeuslähteet eli lakien esitöissä, oikeuskäytännössä (ennakkopäätöksisssä) sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Ratkaisuun vaikuttaneiden reaalisten näkökohtien eli asia-argumenttien ilmoittaminen on myös hyödyllistä. Suositeltavaa on myös ratkaisun lopputulosta vastaan puhuvien contra-peristeiden esittäminen perusteluissa.

(28) Kohtele asianosaisia sekä heidän avustajiaan ja asiamiehiään, todistajia sekä käsittelyyn osallistuvia muita henkilöitä tasapuolisesti, ystävällisesti ja kärsivällisesti. Vältä antamasta vaikutelmaa, jonka mukaan käsiteltävä asia olisi rutiininluontoinen tai yhdentekevä. Johda prosessia tehokkaasti ja joutuisasti, mutta toisaalta asianmukaisesti ja käsittelyä tarpeettomasti kiirehtimättä. 

(29) Ole, kuten tuomarinvalassa edellytetään, "rehellinen ja totinen tuomari" (OK 1:7), huumoriakaan silti kokonaan unohtamatta.

(30) Nämä ohjeet eivät ole ristiriidassa lakikirjan alkulehdille painettujen Olaus Petrin vanhojen tuomarinohjeiden kanssa, joita voidaan edelleen soveltuvin osin noudattaa.

8.8.1988/JV
------
Jälkisanoina haluan esittää nyt 28.2.2023 seuraavaa: 

7. Oikeudenkäyntimenettelyä koskeva lainsäädäntö on uudistettu lähes kokonaan, mutta  käytäntö ei vastaa läheskään aina kunnon lainkäytölle asetettavia laatuvaatimuksia. Riita-asian pääkäsittelyä edeltää valmistelu, joten samanlaista lykkäysruljanssia kuin aikaisemmin ei enää esiinny. Toisaalta valmistelu etenee mm. materiaalisen prosessinjohdon passiivisuudesta ja asianajajien huonosta valmistautumisesta johtuen usein kovin hitaasti. Pääkäsittelyjäkin siirretään usein istunnosta toiseen ja ne saattavat kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto ei ole lyhentynyt, vaan päin vastoin pidentynyt. Ratkaisuja annetaan pääsäännön mukaan kansliatuomioina, vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion julistaminen välittömästi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Kansliatuomion antamisessa ei noudateta laissa säädettyä kahden viikon määräaikaa, vaan tuomiot annetaan usein vasta monen viikon tai kuukauden kuluttua pääkäsittelystä. 

 

8.Tuomion perustelut ovat toki laajentuneet ja osin myös niiden laatu on parantunut, mutta näyttöä selostetaan usein tarpeettoman laajasti; sen sijaan näytön arvioinnin pohdinta on usein puutteellista. Aikaisemmin todistajien kertomukset otettiin pöytäkirjaan, nyt ne kirjoitetaan usein pitkinä selostuksina tuomion perusteluihin. Tällainen pöytäkirjamalli tai -metodi  ei ole tietenkään ollut lainsäätäjän tarkoitus. Oikeuskysymyksiä eli lain soveltamista ja tulkintaa perusteellaan yleensä liian niukasti eikä oikeudellisessa päättelyssä tukeuduta tarvittavissa määrin lakien esitöihin, ennakkopäätöksiin tai oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Valitusoikeutta hovioikeuteen on rajoitettu jatkokäsittelyluvalla, vaikka hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrät ovat vuosi vuodelta vähentyneet.  

9. Oikeusministeriö, lainvalmistelijat ja ylioikeuksien päällikkötuomarit puhuvat jatkuvasti tarvittavista säästöistä, vaikka esimerkiksi jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajennus perustuu yksinomaan hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden työn keventämiseen. Lainkäyttöä koskevia asioita tarkastellaan yksinomaan tuomioistuinten työn sujuvuuden, eli käytännössä työn keventämisen ja minimoinnin, ei asianosaisten oikeusturvan kannalta. Tuomioistuinten ja tuomareiden työ kevenee, mutta asianosaisten oikeusturva ja pääsy oikeuteen ja oikeuksiin heikkenee. Tuomareiden osaamistaso vaihtelee suuresti eikä tuomarinuran avaamisessa ole päästy asetettuihin tavoiteisiin, vaikka tästäkin asiasta on puhuttu jo reilut 30 vuotta. Ylimmät oikeusasteet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus täydentävät yhä edelleen itse itseään, ja niiden jäsenten usein "vinkkaamiseen" perustuva rekrytointitapa on yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aikaisemminkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten lukumäärä on ollut jo vuosia selvässä laskusuunnassa.

10. Tuomioistuinprosessia rasittavien epäkohtien ja puutteiden määrä ei näytä vähenemisen merkkejä, vaikka lainsäädäntöä onkin uudistettu, usein tosin huonompaan ja oikeusturvaa kaventavaan suuntaan. Lainkäytön ja tuomitsemisen tasoa ei voida edes ratkaista yksinomaan lainsäädännön muutoksilla, vaan ratkaisevassa asemassa on oikeuskäytäntö, johon taas vaikuttavat ennen muuta omaksutut menettelytavat sekä tuomareiden ammattitaito ja -etiikka.

11. Kriitikoilla olisi edelleen paljon arvostelun aiheita ja työtä prosessimenettelyä koskevien korjausehdotusten tekemisessä. Tuntuu kuitenkin siltä, että kriitikkoja ei valtakunnasta enää löydy, beuvottomuus ja appatia vallitsee.  Oikeusteoriassa on lanseerattu käsite kriittinen oikeuspositivismi, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Selvää on, että lainkäytön laadun parantamiseksi tarvittaisiin kriittistä prosessioikeutta, jonka kannattaja ja harjoittaja olen itse aina ollut. Nykyisin viroissa olevilla prosessioikeuden tutkijoilta ja professoreilta ei kuitenkaan tunnu löytyvän kriittistä otetta, vaan he ovat kaikki enemmän tai vähemmän jees -naisia ja  -miehiä, joille tuntuu riittävän lainsäädännön ja oikeusperiaatteiden pikkutarkka selostaminen ja tiukasti lakien esitöihin perustuvien oppikirjojen laatiminen. Krititikkiä ei esitetä tai jos esitetään, se tehdään niin varovaisesti, ettei juuri kukaan sitä huomaa ja noteeraa. 

 

Kalevalanpäivän iltana 28.2.2023/JV