200. KKO 2020:51. Syyte - Syytesidonnaisuus - Kavallus

1. Syytesidonnaisuus on periaate tai juridinen käsite, jossa on kysymys siitä, millä tavalla rikosasian ratkaiseva tuomioistuin on sidottu asiassa esitettyyn syytteeseen. Sen mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn eli rikosasian vastaajan vain siitä teosta, josta häntä on syytetty. 

2. Syytesidonnaisuutta koskeva säännös otettiin lakiin vasta vuonna 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten normia koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko paljon.

3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Teolla tarkoitetaan tässä yhteydessä syytteen teonkuvauksessa yksilöityä tekoa. Sen sijaan tuomioistuin ei ole sidottu syytteessä mainittuun  rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla syyttäjä on rangaistusta vaatinut.

4. Korkein oikeus on antanut lukuisia syytesidonnaisuutta koskevia ennakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla annetussa korkeimman oikeuden ratkaisussa, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2020:51.

5. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää kantaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus. 

6. Klassinen esimerkkitapaus. Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).

7. Vuonna 1974 Lakimies -lehteen kirjoittamani artikkeli Ne eat judex ultra petita partium (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Kannatin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.

8. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä melko "simppeli" asia on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa!.Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.

9. Selkeä virhe tapahtui vuonna1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu, jonka tekemiseen osallistui mm. presidentti Curt Olsson,  on selkeästi syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja kirjassani Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).

10. Vuonna 1993 korkein oikeus vihdoin myönsi virheellisen tulkintansa ja muutti  kantaansa katsoen, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu eli seitsemän jäsenen jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu lainkaan KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan täysin erilaiseen ennakkopäätökseen, kuten olisi tietenkin pitänyt tehdä.

11. 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta - sanaa syytesidonnaisuus ei tosin aina mainittu ratkaisun otsikossa tai perusteluissa -  ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä. Sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu toistakymmentä ennakkopäätöstä; ks. esim. KKO 2011:103, 2014:81, 2015:67 ja 2017:7. Olen kommentoinut ratkaisua KKO 2014:81 Virolainen -blogissa 3.11.2014 numero 891 ja ennakkopäätöstä KKO 2017:7 Rule of law -blogissa

12.Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin, kuten oikein onkin, tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota suosittelin ja kehoitin vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla. Jos teonkuvaus on ilmaistu syytteessä epäselvästi tai puutteellisesti, tuomarilla on oikeus prosessinjohdon eli kyselyoikeuden avulla pyrkiä selventämään asiaa (ROL 6 luv. 5 §:n 2 momentti).

13. Tämän "esipuheen" jälkeen muutama sana KKO:n viime torstaina eli 25. kesäkuuta antamasta ratkaisusta KKO 2020:51, jonka yksityiskohtaista selostamista ja kommentointia en pidä tässä yhteydessä aiheellisena. 

14.  Syyttäjä vaati Pirkanmaan käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta RL  28 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla kavalluksesta 11.11.2015–15.5.2016. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli anastanut hallussaan olevia varoja käyttämällä tilillään olevia asianomistaja B:n rahoja omiin tarkoituksiinsa. B oli siirtänyt A:n tilille 10 000 euroa. B:n pyytäessä rahojaan takaisin A oli palauttanut niitä yhteensä noin 3 000 euroa, mutta enempää A ei ollut pyynnöstä huolimatta B:n varoja palauttanut. Syytteen mukaan A oli anastanut haltuunsa saamia B:n varoja yhteensä noin 7 000 euroa käyttäen varat omiin tarkoituksiinsa.

15. A kiisti syytteen ja sen, että hänen hallussaan olleet varat olivat olleet B:n. A:n mukaan asianosaiset olivat sopineet siitä, etteivät varat olleet enää B:n tämän pyrkiessä välttämään mahdollista tasingonmaksuvelvollisuuttaan avioerossa. Kysymys ei ollut lainan antamisesta A:lle.

16. Käräjäoikeus katsoi 22.5.2017 tuomiossaan että rahat olivat olleet B:n omaisuutta, vaikka ne olivat olleet A:n pankkitilillä. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi sen kavalluksen, mistä syyttäjä hänelle oli vaatinut rangaistusta.

17. A valitti Turun hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä. Valituksessaan A kiisti anastaneensa B:n omaisuutta ja väittänyt tehneensä B:n kanssa sopimuksen rahojen luovuttamisesta A:lle. A oli tämän jälkeen palauttanut B:lle osan rahoista, koska B oli irtisanonut kyseisen sopimuksen tai koska A oli tehnyt B:n kanssa uuden sopimuksen rahojen palauttamisesta. B oli irtisanonut sopimuksen myös 6 800 euron osalta, mitä määrää A ei ollut pystynyt palauttamaan B:lle.

18.  Syyttäjä ei ollut oikeudenkäynnissä tarkistanut syytettä tai esittänyt vaihtoehtoista rangaistusvaatimusta. Hovioikeuden pääkäsittelyn pöytäkirjan mukaan syyttäjä on jättänyt hovioikeuden harkintaan, onko asiassa kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentissa tarkoitetusta kavalluksesta.

19.  Hovioikeus katsoi 21.6.2018 antamasssaan tuomiossa, että varat olivat A:n tilillä sekoittuneet A:n varoihin ja menettäneet siten yksilöitävyytensä. Varat olivat näin ollen siviilioikeudellisesti muuttuneet A:n omaisuudeksi, eikä A ollut siten voinut varat käyttäessään syyllistyä rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kavallukseen. Hovioikeus katsoi kuitenkin A:n ja B:n sopineen, että A:lla ei ollut oikeutta käyttää hänen tililleen talletettuja varoja ja että A:n oli B:n pyynnöstä tilitettävä varojen arvo takaisin B:lle. Koska A oli oikeudettomasti varat käyttänyt eikä ollut B:n pyytäessä pystynyt tilittämään B:lle varojen arvoa, hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaiseen kavallukseen.

20. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan.  KKO:ssa oli kysymys siitä, onko hovioikeus tuominnut A:n muusta teosta kuin siitä, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta, ts. oliko ROL 11:3:ssä säädettyä syytesidonnaisuutta rikottu. 

21. KKO on perustellut ratkaisuaan seikkaperäisesti monelta eri kantilta, kuten asiaan kuuluukin. Tyydyn tässä yhteydessä viittaamaan vain perustelukappaleeseen 25, joka sisältää perustelujen yhteenvedon:

Syytesidonnaisuuden tarkoituksena on erityisesti turvata vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Tältä osin on huomattava, että asianosaisilla on edellä todetulla tavalla ollut mahdollisuus lausua siitä, onko teonkuvauksen mukaisessa menettelyssä kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentin mukaisesta kavalluksesta. A on lisäksi oikeudenkäynnin aikana ottanut kantaa 3 momentissa säädettyihin tunnusmerkistötekijöihin, jolloin hän on muun muassa todennut, että hänellä on ollut velvollisuus palauttaa tilille siirretyt varat mutta ei ollut kyennyt palauttamaan loppuosaa. Korkein oikeus katsoo, että A:n menettelyn oikeudellinen arviointi 3 momentin mukaisena saatavan kavalluksena ei ole ollut yllätyksellistä eikä se ole vaarantanut hänen puolustusmahdollisuuksiaan. Teonkuvauksen ja oikeudenkäynnissä esitetyn perusteella A ei ole voinut puolustuksessaan lähteä siitä, että hänen menettelyään ei voitaisi tuomioistuimessa tutkia myös rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisena saatavan kavalluksena.

22. Näillä perusteilla KKO katsoi, että se teko, mistä A on tuomittu, on ollut asianmukaisesti oikeudenkäynnin kohteena. Oikeudenkäyntimenettelyä kokonaisuutena arvioiden A:n syytesidonnaisuuden suojaamaa puolustautumismahdollisuutta ei ole loukattu. A:lla on ollut tilaisuus lausua kaikista hovioikeuden hänen syykseen lukeman teon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta olennaisista seikoista, jotka ovat riittävällä täsmällisyydellä ilmenneet syytteen teonkuvauksesta. A:ta ei siten ollut tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta on vaadittu. KKO pysytti hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:51 

23. KKO:n ratkaisu on perusteltu. Ko. tapauksessa hovioikeus ei ollut mennyt syytteessä esitetyn teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan kyse oli siitä, että hovioikeus oli arvioinut tekoa juridisesti hieman toisin ja eri lainkohdan nojalla kuin syytteessä oli tehty. 

24. KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita rangaistusta, johon A oli tuomittu. Näin siksi, että KKO:ssa oli kysymys vain teon syyksilukemisesta. Minusta olisi kyllä selvyyden vuoksi paikallaan, että ratkaisuselosteessa mainittaisiin myös tuomittu rangaistus, vaikka siitä ei olekaan KKO:ssa ollut suoranaisesti kysymys. 

25. KKO:n perusteluissa mainitaan ne seikat ja juridiset näkökohdat, joihin syytesidonnaisuus perustuu ja jotka on myös prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa asiaa käsiteltäessä tuotu esiin. KKO:n kokoonpanoon kuulunut oikeusneuvos Pekka Koponen on kirjoittanut syytesidonnaisuudesta mm. kahdessa Lakimies -lehdessä julkaistussa artikkelissaan (LM 1997 s. 255--290 ja LM 2003 s.183-200 ja 375-397).

199. KKO 2020:39. Avustaja määrättiin perheväkivallan asianomistajalle

1. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin kuuluu, että oikeusjutun asianosaisille taataan varallisuudestaan ja oikeudellisesta osaamisestaan riippumatta tosiasiallisesti tasavertaiset mahdollisuudet osallistua asian käsittelyyn. Rikosasioissa tämä koskee epäillyn ja syytetyn ohella myös rikoksen uhria eli asianomistajaa. Tässä tarkoituksessa tuomioistuin voi rikosoikeudenkäyntilain (ROL) 2 luvun 1a §:n nojalla määrätä asianomistajalle esitutkintaa tai oikeudenkäyntiä varten oikeudenkäyntiavustajan, jonka palkkio maksetaan julkisista eli valtion varoista.

2. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen, jossa on kyse siitä, voitiinko asianomistajalle määrätä oikeudenkäyntiavustaja lähinnä esitutkintaa varten pahoinpitelyä koskevassa asiassa (KKO 2020:39). Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

3. A on 8.4.2019 tehnyt poliisille pahoinpitelyäs koskevan rikosilmoituksen. Sen mukaan mukaan A:n aviopuoliso B - ilmeisesti aviomies - oli  paria päivää aiemmin eli 6.4.2019 raivostuneena läpsäissyt A:ta avokämmenellä vasemmalle poskelle siten, että tämä oli menettänyt hetkeksi ymmärryksensä, mutta ei ollut mennyt tajuttomaksi. Tämä oli tapahtunut heidän yhteisessä kodissaan perheen kahden alaikäisen lapsen ollessa kotona.

4. A on Kymenlaakson käräjäoikeuteen 20.5.2019 toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt, että oikeustieteen maisteri Y määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen 15.5.2019 lukien ROL:n säännösten nojalla. Hän on perustellut hakemustaan sillä, että hän on perheväkivallan uhri ja asianomistajana pahoinpitelyasian esitutkinnassa. A on käräjäoikeuden kehotuksesta sittemmin täydentänyt ilmoittamalla muunmuassa, että B oli ammatiltaan poliisi.

5. Käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimi käräjänotaari,  hylkäsi 14.6.2019 antamallaan päätöksellä A:n hakemuksen. Käräjäoikeuden mukaan pelkkä lähisuhdeväkivallan uhrina oleminen ja osapuolten väliseen suhteeseen vetoaminen ei riitä, vaan lisäksi edellytetään, että avustajan määräämistä on tapauskohtaisen harkinnan nojalla pidettävä perusteltuna. A ei ole näyttänyt olevansa selvästi heikommassa tai erityisen alisteisessa asemassa suhteessa rikoksesta epäiltyyn B:hen.

6. A valitti käräjäoikeuden päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen  ja pyysi, että asianajaja X määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen 28.5.2019 lukien. Hän on valituksessaan todennut B:n pahoinpidelleen häntä perheen yhteisessä kodissa ja viitannut myös siihen, että henkinen ja fyysinen väkivalta on ollut jatkuvaa. Hän on ilmoittanut kertovansa esitutkinnassa tarkemmin myös aikaisemmasta väkivallasta ja aikovansa esittää asiassa myös vahingonkorvausvaatimuksia. Hän on todennut olevansa B:hen nähden selvästi heikommassa asemassa muun ohessa taloudellisen riippuvuutensa johdosta.

7. Hovioikeus, jonka kokoonpanoon kuului kolme naispuolista tuomaria, hylkäsi A:n valituksen, hovioikeuden päätös on annettu 26.7.2019. Hovioikeus totesi, että valitukseen liitetyn tutkintailmoituksen mukaan epäiltynä tekona on rikoslain 21 luvun 5 §:ssä tarkoitettu pahoinpitely 6.4.2019. Hovioikeus katsoi, ettei tutkintailmoituksen sisältö tue käsitystä oikeudenkäyntiavustajan määräämisen tarpeesta.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asianajaja X määrätään hänen avustajakseen esitutkintaa ja mahdollista oikeduenkäyntiä varten.

9. KKO totesi, että ROL 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan mukaan asianomistajalle voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustaja muun muassa rikoslain 21 luvun 5 §:ssä tarkoitetussa pahoinpitelyssä, jota koskevasta rikosepäilystä nyt on kysymys. Avustajan määrääminen edellyttää mainitun 2 kohdan mukaan lisäksi, että määräämistä on pidettävä perusteltuna huomioon ottaen asianomistajan ja rikoksesta epäillyn välinen suhde. KKO katsooi että A:n ja B:n väliseen suhteeseen liittyvät seikat puoltavat oikeudenkäyntiavustajan määräämistä rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan nojalla.

10. Oikeudenkäyntiavustajan määräämisessä ROL  2 luvun 1 a §:n nojalla on pitkälti kysymys tapauskohtaisesta harkinnasta, mikä ilmenee myös lainkohdan sanamuodosta. Harkittaessa avustajan määräämistä pykälän 2 kohdan nojalla voidaan siten ottaa huomioon muitakin seikkoja kuin asianomistajan ja rikoksesta epäillyn välinen suhde. Huomioon voidaan tällöin ottaa myös sellaisia seikkoja, joilla voidaan perustella avustajan määräämistä mainitun pykälän 3 kohdan nojalla henkeen, terveyteen ja vapauteen kohdistuvaa rikosta koskevissa asioissa. Mainitun 3 kohdan säätämisen tarkoituksena on ollut laajentaa asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan määräämisen edellytyksiä sen takia, että väkivaltarikoksen uhri voi olla tavallista heikommassa asemassa myös muusta syystä kuin hänen ja epäillyn välisen suhteen vuoksi.

11. KKO lausui perusteluissaan, että B on ammatiltaan poliisi, jolle esitutkinnan ja rikosoikeudenkäynnin kulku ja käytännöt sekä asianosaisten oikeudet ovat jo lähtökohtaisesti tutummat kuin niitä ennestään tuntemattomalle henkilölle. Oikeudenkäyntiavustajan määräämistä A:lle puoltaa siten osaltaan myös tarve varmistaa asianosaisten yhdenvertaisuus oikeudenkäynnissä.

12. KKO lausui johtopäätöksenään, että A:n ja B:n välinen suhde samassa taloudessa asuvina aviopuolisoina sekä muut edellä kuvatut asian harkintaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen oikeudenkäyntiavustajan määrääminen A:lle on ROL 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan nojalla perusteltua. Se kumosi hovioikeuden päätöksen ja määräsi asianajaja X:n A:n oikeudenkäyntiavustajaksi esitutkintaa ja mahdollista oikeudenkäyntiä varten.

Ratkaisuseloste KKO 2020:39 

13. Mitäpä tuohoon oikeastaan olisi lisäämistä, perusteltu ratkaisu. Kenties käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hieman vähätelleet B:n väitetyn pahoinpitelyn eli "läpsäisyn" laatua ja sen vuoksi katsoneet, ettei avustajaa ollut tarpeen määrätä. Kuitenkin kyse on ollut perheväkivallasta, jota ei ole syytä koskaan vähätellä.

12. Väitetystä pahoinpitelystä on kulunut nyt. aikaa jo hieman yli vuosi ja hovoikeuden päätöksestäkin reilu 10 kuukautta. Toivokaamme, että B olisi pyytänyt A:lta anteeksi käytöstään ja että asianosaiset olisivat sopineet asian ja elelesivät nyt kaikessa sovussa ja rauhassa.

13. Vaikka näin olisikin, KKO:n ennakkopäätös ei kuitenkaan ole turha ja tarpeeton. KKO antaa ennakkopäätöksiä eli prejudikaatteja vastaisen oikeuskäytännön ohjaamisen tarkoituksessa, ts. ennakkopäätökset antavat suuntaa tulevaisuudessa samanlaisten siviili-. rikos- ja prosessioikeudellisten kysymysten ratkaisemiseksi.

198. KKO linjasi: Vähäinen koskettelu ei ole seksuaalista ahdistelua (KKO 2020:38)

1. Eilen selostin ja kommentoin KKO:n ennakkopäätöstä, jossa oli kysymys siitä, toteuttiko rikkinäisellä pullolla uhkaamalla tapahtunut uhrin omaisuuden anastus törkeän ryöstön tunnusmerkistön (KKO 2020:37). KKO vastasi kysymykseen myöntävästi.

2. Tänään saimme KKO:lta ennakkopäätöksen, joka koskettelee myös käytänössä varsin usein  tapahtunutta asiaa eli seksuaalista ahdistelua (KKO 2020:38).  Seksuaalisesta ahdistelusta otettiin rikoslakiin sännös (RL 20:5a) vuonna 2014, joten kyseessä on melko uusi kriminalisointi. On siten mm. rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (RL 3:1) kannalta paikallaan, että KKO ottaa kantaa aika väljästi muotoillun säännöksen tulkintaan. Nyt annettu ratkaisu on KKO:n ensimmäisiä seksuaalista ahdistelua koskeva ennakkopäätöksiä. Vrt. KKO 2019:104.

3. Katsotaanpa, mistä tänään annetussa ennakkopäätöksessä on kysymys eli millaisesta teosta syyte on nostettu ja miten asia on eri oikeusasteissa ratkaistu.

4. Asiassa on tullut selvitetyksi, että herra A ja neiti B olivat olleet 25.6.2017 viettämässä iltaa ravintolassa eri seurueissa. 18-vuotias B tunsi A:n ystävänsä enona ja oli myös A:n lasten tuttava ja joskus aikaisemmin käynyt A:n kotona. A oli sanonut ravintolassa B:lle, että hänellä oli kahdenkeskistä asiaa, ja ohjannut B:n ravintolan terassille selästä kädellä pitäen. A ja B olivat istuneet terassin sohvalla vierekkäin siten, että A:n käsi oli ollut B:n olkapäällä. A ei ollut sivellyt, puristanut tai rutistanut B:tä. A:n ja B:n vartalot eivät olleet koskettaneet toisiaan, vaan heidän välissään oli ollut noin 10–20 senttimetriä. A oli kertonut B:lle olevansa ihastunut tähän. Lisäksi A oli sanonut, että voisi "lykkiä" B:tä. B oli kieltänyt A:ta puhumasta tuollaisia. Kun B oli yrittänyt lähteä pois, A oli ottanut B:tä ranteesta kiinni ja sanonut, ettei tämä saisi lähteä mihinkään. B oli kuitenkin päässyt poistumaan tilanteesta.

5. Syyttäjä on vaatinut Keski-Suomen käräjäoikeudessa  A:lle rangaistusta seksuaalisesta ahdistelusta sen perusteella, että A oli koskettelemalla B:tä tehnyt tälle seksuaalisen teon, joka on huomioon ottaen kosketteluun liittyneet seksuaaliset ehdotukset ja B:n kielteinen suhtautuminen niihin ollut omiaan loukkaamaan B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

6. Käräjäoikeus, joka käsitteli asian yhden tuomarin kokoonpanossa (käräjätuomari Anssi Savilampi) on 17.4.2018 lukenut A:n syyksi seksuaalisen ahdistelun ja tuominnut tämän 20 päiväsakon sakkorangaistukseen ja korvausvelvollisuuteen B:lle. Käräjäoikeus on katsonut B:n olleen A:n kainalossa ja että kainaloon ottaminen ja ranteesta kiinni pitäminen olivat tässä tapauksessa olleet seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä tarkoitettua seksuaalista koskettelua, kun huomioon otetaan kosketteluun liittyneet seksuaaliset ehdotukset ja B:n kielteinen suhtautuminen niihin.

7. Vaasan hovioikeus on A:n valituksen johdosta hylännyt syytteen ja vapauttanut A:n korvausvelvollisuudesta. Tuomiossaan 2.7.2019  hovioikeus on katsonut, ettei A:n koskettelu ollut intensiivistä eikä se ollut kohdistunut seksuaalisesti merkityksellisiin ruumiinosiin. Hovioikeus ei ole pitänyt A:n koskettelua seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä tarkoitettuna kosketteluna. Hovioikeuden mukaan A:n seksuaaliseksi tulkittava huomautus ei ole tehnyt koskettelusta seksuaalista. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat tuomarit Tuula Keltikangas, Päivi Kylmälahti ja Nina Sillanpää.

8. KKO myönsi syyttäjälle valitusluvan. Valituksessaan syyttäjä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n syyksi luetaan seksuaalinen ahdistelu. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

9. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siis yksinkertaisesti siitä, onko A syyllistynyt rikoslain 20 luvun 5 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn seksuaaliseen ahdisteluun.

10. Rikoslain 20 luvun 5 a §:n mukaan, joka koskettelemalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

11. KKO:n perusteluissa selostetaan aluksi varsin laajasti ko. säännöksen lainsäädäntöhistoriaa ja rikoksen suojelukohdetta (kappaleet  7-13). KKO selostaa tässä kohdin myös sitä, mitä RL 20 luvun 10 §:n  2 momentin mukaan seksuaalisella teolla tarkoitetaan. Viittaan tältä osin KKO:n oheiseen ratkaisuselosteeseen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:38

12.  Oman arviointinsa (perustelukappaleet 14-20) lähtökohtana KKO toteaa, että RL 20 luvun 5 a §:n seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön ja RL 20 luvun 10 §:n 2 momentin seksuaalisen teon määritelmäsäännöksen nojalla harkittavana on se, onko A:n menettelyssä ollut kyse kosketteluista, jotka ovat olleet seksuaalisesti olennaisia ja omiaan loukkaamaan B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

13. Hovioikeuden selvitetyiksi katsomat koskettelut ovat ensinnäkin käden pitäminen toisen selällä saatettaessa tätä kävellen toiseen paikkaan, toiseksi käden pitäminen vieressä istuvan olkapäällä ja kolmanneksi toisen ranteesta kiinni ottaminen.

14. Tämän jälkeen KKO lausuu, että A ei ole koskenut sellaisiin kehon osiin, joita tyypillisesti pidetään seksuaalisesti merkityksellisinä, eikä kosketuksia ole myöskään tehty tällaisilla kehon osilla. Kysymys ei ole ollut sivelevistä, taputtelevista, puristelevista tai muistakaan kiihottavina pidettävistä liikkeistä. Koskettelut eivät ole kohdistuneet vaatteiden alle, eivätkä ne muutoinkaan ole olleet erityisen intiimejä vaan moniin sosiaalisiin tilanteisiin soveltuvia ja hyväksyttäviä. KKO katsoi, että A ei ole koskettanut B:tä tavoilla, jotka sellaisinaan olisivat, yksin tai yhdessä arvioituina, seksuaalisesti olennaista koskettelua.

15. A on istuessaan B:n vieressä ja koskettaessaan B:n olkapäätä kertonut B:lle, että hän on ihastunut B:hen ja että hän voisi "lykkiä" B:tä. Toteamus "lykkimisestä" on tuossa yhteydessä sisältänyt sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalitekoon liittyvän suorasukaisen ehdotuksen. KKO katsoi, että A:n ehdotus B:lle on ollut RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa määritellyin tavoin seksuaalisesti olennainen.

16. KKO totesi, että seksuaaliset puheet voivat muuttaa joidenkin, muissa olosuhteissa hyväksyttävien fyysisten kosketusten luonteen seksuaaliseksi, jolloin arvioitavaksi tulee myös se, onko koskettelu loukannut toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. A:n esittämien väitteiden vuoksi KKO totesi lisäksi, ettei ravintolaympäristö tapahtumapaikkana vähennä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa vaan tällöinkin huomiota on kiinnitettävä ennen muuta osapuolten väliseen suhteeseen ja siihen, onko toinen suhtautunut torjuvasti tai myönteisesti seksuaalisiin ehdotuksiin tai muuhun lähentelyyn.

17. RL 20 luvun 5 a §:n seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä seksuaalisen ahdistelun tekotavaksi on lainsäätäjän harkinnan tuloksena säädetty vain toisen kosketteleminen. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tämä tarkoittaa lainkäyttäjälle osoitettua kieltoa mennä lain sanamuodon ulkopuolelle ja täydentää lakia rikosasian vastaajan vahingoksi analogiapäätelmään turvautumalla (HE 44/2002 vp s. 29).

18. KKO:n mukaan tässä asiassa ne seksuaaliset teot, jotka ovat olleet omiaan loukkaamaan B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ovat liittyneet seksuaalisiin ja B:lle vastenmielisiin puheisiin. Oikeus katsoi, että A:n fyysiset kosketukset ovat olleet niin vähäisiä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä tavanomaisia, ettei niiden luonne ole muuttunut seksuaalisesti olennaiseksi yksinomaan seksiin liittyvän ehdotuksen perusteella. Silloin, kun fyysistä kosketusta ei voida teko-olosuhteetkaan huomioon ottaen pitää seksuaalisesti olennaisena kosketteluna, teko ei voi täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä.

19. Näillä perusteilla KKO päätyi siihen lopputulemaan, että syyte seksuaalisesta ahdistelusta oli hylättävä, joten hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.

20. KKO on pohtinut sekausaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä varsin kattavasti. Johtopäätökseen, jonka mukaan nyt esillä olevassa tapauksessa ei ole ollut kysymys siitä, on helppo yhtyä, vaikka monille ratkaisua somessa kommentoineelle lukijalle ratkaisu näyttääkin olleen selvä pettymys. Samaan tulokseen päätyi myös hovioikeus. Kun hovioikeudet eivät julkaise ratkaisujaan nettisivuillaan tai esimerkiksi Twitterissä, oli paikallaan, että KKO otti jutun tutkittavakseen, sillä onhan ratkaisu ensimmäisiä seksuaalisesta ahdistelusta annettuja ennakkopäätöksiä.

21. Kuten KKO:n perusteluista ilmenee, rajanveto sen suhteen, milloin lähentelyä on pidettävä seksuaalisena ahdisteluna, saattaa käytännössä olla aika vaikeaa. Pelkkä sopimaton puhuttelu, ehdottelu, taivuttelu tai "kuiskuttelu" taikka edes siihen liittyvä kohteen vaatetuksen päältä tapahtuva vähäinen ja tavanmukainen koskettelukaan, jos siihen ei sisälly intiimien paikkojen koskemista, ei välttämättä loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja toteuta seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä.

22. Parasta kuitenkin olla varovainen erityisesti nyt, kun kesä alkaa olla kukkeimmillan, ravintoloiden ja pubien terassit avautuvat jälleen (1.kesäkuuta) ja tanssilavoillekin pääsee pian sekä latotanssejakin järjestetään. Hyvää kesää kaikille! Yritetään olla ihmisiksi ja ahdistelematta ketään.

197. KKO 2020:37. Törkeä ryöstö rikotulla olutpullolla uhaten

1. Korkein oikeus (KKO) antaa aika usein varsin tavanomaisia rikosasioita koskevia ennakkopäätöksiä. Sellaisia ovat esimerkiksi pahoinpitelyä, varkautta, kavallusta, rattijuopumusta, liikenneturvallisuuden vaarantamista, raiskausta tai henkirikoksia koskevat asiat.

2. Tänään KKO antoi ennakkopäätöksen (KKO 2020:37) asiasta, jossa alemmat tuomioistuimet olivat olleet eri mieltä siitä, toteuttiko tekotapa ryöstön vai törkeän ryöstön tunnusmerkistön. Katsotaanpa tarkemmin, mistä oli kysymys,

Teko

3. Tekoaikana 18-vuotias A ja 17-vuotias B, kumpikin naisia, olivat 30.5.2018 Sokoksen tavaratalossa (Sokkarissa) Jyväskylässä seuranneet 19-vuotiasta X:ää, myös nainen, tavaratalon naisten wc-tiloihin ja työntäneet poistumassa olleen X:n takaisin wc-koppiin sekä lukinneet X:n ja itsensä koppiin sisälle. A ja B olivat lukitussa wc-kopissa uhanneet X:ää kahdella pohjaosastaan rikki olevalla, sahalaitaisella olutpullolla, joista toisessa oli ollut pidempi terävä uloke. A ja B olivat suunnanneet pullojen terävän puolen kohti X:ää ja uhanneet tässä yhteydessä suullisesti tappaa X:n, jollei tämä luovuttaisi heille puhelintaan, pankkikorttiaan ja näiden käyttämiseen vaadittavia koodeja. Teon yhteydessä X:n sormeen oli aiheutunut pinnallinen, runsaasti verta vuotava haava. Pakotettuaan X:n luovuttamaan mainitun omaisuuden A ja B olivat poistuneet paikalta. Anastettu omaisuus oli jäänyt kateisiin.

Käräjäoikeuden tuomio

4. Syyttäjän vaadittua  syytetyille rangaistusta törkeästä ryöstöstä Keski-Suomen käräjäoikeus (käräjätuomari Riku Tuikkala ja lautamiehet)  on 3.8.2018 tuomiossaan katsonut, että rikottu lasipullo oli rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu ampuma- tai teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline, mutta tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n ryöstöstä ja kolmesta vähäisemmästä rikoksesta yhteiseen 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä B:n nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä ja lievästä petoksesta yhteiseen 1 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kummatkin vastaajat on tuomittu lisäksi valvontaan 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi.

Hovioikeuskäsittely

5. Syyttäjä ja asianomistaja X valittivat tuomiosta Vaasan hovioikeuteen vaatien, että A:n katsotaan syyllistyneen ryöstön sijasta törkeään ryöstöön ja B:n nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

6. Vaasan hovioikeus katsoi 1.3.2019 antamassaan tuomiossa, ettei ryöstössä ollut käytetty ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä. Hovioikeus totesi, että rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun tekovälineen rinnastaminen ampuma- tai teräaseeseen riippui välineen hengenvaarallisuudesta. Rikottu lasipullo oli vaarallinen muttei kuitenkaan edellä mainitussa säännöksessä teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline. Hovioikeus ei muuttanut muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemia rangaistuksia. Hovioikeus tuomitsi lisäksi An ja B;n  yhteisvastuullisesti suorittamaan X:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 2 5000, ansionmenetyksestä 80, kadonneesta matkapuhelimesta 150, pankkikortin uusimisesta 10 sekä oikeudenkäyntikuluista 2 170 euroa.

7. Hovioikeudessa oli äänestys, enemmistöön kuuluivat tuomarit Tapio Kaarniemi ja Päivi Kylmälahti. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Harri Kurkinen katsoi,  että rikotut lasipullot olivat teräaseeseen rinnastettavia hengenvaarallisia välineitä ja että ryöstö oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

KKO:n käsittely

8. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle ja X:lle valitusluvan. Valituksissaan nämä vaativat, että syytetyt tuomitaan törkeästä ryöstöstä.  A ja B vaativat vastauksissaan valitusten hylkäämistä.

9. Korkein oikeus toimitti asiassa 13.11.2019 pidetyn suullisen käsittelyn varatakseen syytetyille tilaisuuden tulla kuulluksi tuomittavasta seuraamuksesta.

10. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys ensiksi siitä, onko pohjasta rikottua lasipulloa pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Siinä tapauksessa, että mainittu ankaroittamisperuste täyttyy, kysymys oli toiseksi siitä, onko ryöstöä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Kolmanneksi kysymys oli rangaistuksen mittaamisesta ja tuomittavasta rangaistuslajista.

Rikoksentekovälineen laatu

11. Ensimmäisen kysymyksen osalta KKO totesi, että oikeuskäytännössä ampuma- tai teräaseeseen rinnastuvaksi hengenvaaralliseksi välineeksi ei ole katsottu kumipamppua (KKO 1996:65), pesäpallomailaa tai vasaraa (KKO 2009:79) eikä metallirunkoista tuolia (KKO 2010:36).

12. KKO katsoi, että tavallinen käyttöesine voi muokattuna olla rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla hengenvaarallinen väline. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että välineen fyysiset ominaisuudet tehtyjen muutosten jälkeen rinnastuvat ampuma- tai teräaseeseen ja että välinettä käytetään ampuma- tai teräaseen tavoin ryöstön tunnusmerkistön edellyttämään väkivallan käyttöön tai sillä uhkaamiseen.

13. Nyt esillä olevassa tapauksessa ryöstörikoksessa on käytetty välineenä kahta pohjastaan rikki olevaa olutpulloa, joiden lasi on ollut sahalaitainen ja joista pulloista toisessa on ollut pidempi terävä uloke. Toisesta olutpullosta on aiheutunut asianomistajalle sormeen runsaasti verta vuotava haava, mikä osoittaa osaltaan välineen terävyyden. Rikotut lasipullot ovat siten fyysisiltä ominaisuuksiltaan rinnastuneet teräaseeseen. Olutpullot on myös rikottu niin, että niiden kaulaosasta on ollut helppo pitää käsin kiinni. Tällä tavoin rikotut lasipullot ovat soveltuneet väkivallalla uhkaamiseen ja väkivallan tekemiseen teräaseen tavoin ja niitä on ryöstössä myös käytetty kuten teräasetta. KKO katsoi, että edellä kuvatulla tavalla rikottuja olutpulloja on pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuina teräaseeseen rinnastuvina hengenvaarallisina välineinä.

Kokonaistörkeysarviointi

14. Kokonaistörkeysarvioinnin osalta KKO totesi. ensinnäkin, että A:n ja B:n menettely ei ole poikennut perusmuotoisen ryöstörikoksen edellyttämästä suunnitelmallisuudesta, kun he ovat päättäneet ryöstöön ryhtymisestä, valinneet tätä tarkoitusta varten sopivan kohteen ja sopineet ryöstöpaikasta juuri ennen tekoon ryhtymistä. Anastetun omaisuuden määrä ei ole ollut huomattava, eivätkä syytetyt ole kohdistaneet asianomistajaan varsinaista väkivaltaa. Edellä kuvatut menettelyn moitittavuutta koskevat seikat ovat kokonaisarvioinnissa teon törkeyttä vastaan puhuvia seikkoja.

15. A:n ja B:n syyksi luetun menettelyn moitittavuutta korostaa KKO:n mukaan kuitenkin se, että tekijöitä on ollut useampi kuin yksi, asianomistaja on ollut ahdistettuna erittäin ahtaaseen ja lukittuun tilaan ryöstäjiensä kanssa ja että hänet on uhattu tappaa osoittamalla samalla häntä aivan lähietäisyydeltä terävällä välineellä.

16. KKO katsoi, että teon törkeyden puolesta puhuvat seikat ovat sitä vastaan puhuvia seikkoja painavampia, minkä vuoksi ryöstöä on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A on siten syyllistynyt törkeään ryöstöön ja B nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

Rangaistuksen määrääminen

17. Rangaistuksen määräämistä ja mittaamista KKO on pohtinut perusteluissaan seikkaperäisesti (kappaleet 17-25). Vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana nuorena henkilönä törkeään ryöstöön syyllistyneen  B:n kohdalla puolsi KKO:n mukaan rikoksen vakavuus. Painavat syyt eivät kuitenkaan vaatineet hänen tuomitsemistaan ehdottomaan vankeuteen, mistä syystä vankeusrangaistus tuli määrätä B:lle ehdollisena käräjäoikeuden määräämin valvonnoin.

18. A on teon tehdessään ollut 18 vuoden 6 kuukauden ikäinen. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös tekijän korkea ikä, heikko terveydentila ja muut henkilökohtaiset olot, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Säännöstä koskevissa perusteluissa korkean iän yhteydessä lausutaan iän merkityksestä myös, että kehitysiässä oleva vaikutuksille altis nuori kokee laitoselämän ja ympäristön muutoksen voimakkaammin kuin kypsään ikään ehtinyt henkilö. Koulutuksen kannalta ratkaisevien elinvuosien hukkaaminen vankilaan merkitsee myös nuoren tulevaisuuden kannalta usein korvaamatonta menetystä. Tarkasteltavat perusteet koskevat ensi sijassa valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä, mutta niillä on myös merkitystä ehdottoman vankeuden pituudesta päätettäessä (HE 44/2002 vp s. 199–200).

19. Korkein oikeus totesi, että se  on ratkaisussaan KKO 2017:69 alentanut 18-vuotiaan vastaajan rangaistusta rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella hänen nuoren ikänsä vuoksi. Korkein oikeus katsoi vastaajan iän huomioon ottamisen merkityksen korostuneen asiassa, koska hänen tekijäkumppaneihinsa sovellettiin rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaista lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken oli pieni vastaajan täytettyä 18 vuotta vasta kaksi kuukautta ennen tekopäivää. Kaikkien vastaajien syyllisyyttä arvioitaessa oli ilmeistä, että rikoksen tekemiseen oli vaikuttanut ikään liittyvä kypsymättömyys. Pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen oli syytä ottaa huomioon myös 18 vuotta täyttäneen vastaajan rangaistusta määrättäessä, vaikkakin vähäisemmässä määrin (kohdat 36–39).

20. Myös tässä tapauksessa A:n iän huomioon ottamisen merkitys KKO:n mukaan korostui, koska B:hen sovelletaan lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken on pieni. Ilmeistä myös on, että rikoksen tekemiseen on vaikuttanut heidän kummankin ikäänsä liittyvä kypsymättömyys. Siten pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen on perusteltua ottaa huomioon myös A:n rangaistusta mitattaessa. A ei ole syytteenalaisten tekojensa jälkeen syyllistynyt uusiin rikoksiin, ja hän on viitannut siihen, että pyrkii irtautumaan päihteiden käyttämisestä sekä haluaa hakeutua opiskelemaan. Näistä syistä A:lle tuomittavaa rangaistusta pitää rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella alentaa hänen nuoren ikänsä vuoksi.

21. A:n syyksi on törkeän ryöstön ohella käräjäoikeudessa luettu pahoinpitely, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja lievä petos. Kaksi ensin mainittua rikosta eivät ole lajissaan vähäisiä. KKo katsoi, että A on tuomittava edellä mainituista rikoksista kohtuullistamisperuste huomioon ottaen yhteiseen 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksen pituuden vuoksi A:n rangaistusta ei voida määrätä ehdolliseksi, eikä rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentin perusteella valvontaa voida tuomita ehdottoman vankeuden tehosteeksi. A:lle alemmissa oikeusasteissa ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena tuomittu valvonta ja sen suorittaminen eivät vaikutttaneet alentavasti tai lieventävästi A:n rangaistukseen.

KKO:n tuomiolauselma

22. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että

- B:n syyksi luettiin nuorena henkilönä tehdyn ryöstön asemesta nuorena henkilönä tehty törkeä ryöstö. B:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja nuorena henkilönä tehdystä lievästä petoksesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta vankeutta. Vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi, koeaika päättyy 2.8.2021. B tuomittiin yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi valvontaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin;

- A:n syyksi luettiin ryöstön asemesta törkeä ryöstö. A:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja pahoinpitelystä, lievästä petoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta 5 kuukautta vankeutta. Koska vankeusrangaistus on ehdoton, määräys A:n tuomitsemisesta valvontaan poistettiin.

23. Asian ovat KKO:ssa ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila, Mika Ilveskero ja Jussi Tapani. Esittelijä Teemu Vanhanen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:37

Arviointia

24. Mitäpä tuohon olisi oikeastaan lisäämistä. KKO:n ratkaisu on perusteltu sekä asiallisesti että muodollisesti (perustelutavaltaan). Rikkinäistä olutpulloa, jollainen kummallakin syytetyllä oli ahtaassa wc-tilassa kädessään, on hyvällä syyllä pidettävä laissa tarkoitettuna ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Se, ettei KKO ole ole aiemmin pitänyt vasaraa tuollaisena välinenä (KKO 2009:79), hieman kummastuttaa, sillä jokainen, joka on pidellyt  esimerkiksi noin kilon painoista rautavasaraa käsissään, tietää, millaista tuhoa sillä olisi mahdollista ryöstötilanteessa saada aikaan uhrin terveydelle. Sama koskee pesäpallomailaa. Ehkä laissa on säädetty asiasta turhan yksityiskohtaisesti. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsin rikoslaissa (brottsbalken 8:7) ei ole törkeän ryöstön osalta vastaavanlaista tekovälinettä koskevaa säännöstä lainkaan.

25. On melko outoa, että hovioikeuden enemmistö ei ole pitänyt rikottuja olutpulloja lainkohdassa tarkoitettuina hengenvaarallisina välineinä. Luulisin, että syynä tähän on se, että hovioikeus on tuijottanut liiaksi ratkaisua KKO 2009:79 eikä ole arvioinut nyt esillä ollutta konkreettista tilannetta riitävän huolellisesti.

26. Teon kokonaistörkeysarvioinnin osalta on tuskin mahdollisuutta päätyä muuhun kuin siihen, että ryöstö on ollut törkeä. Käräjäoikeus on ollut toisella kannalla, mutta luultavasti se on ajatellut tällöin lähinnä sitä, mikä olisi rikoksesta kohtuullinen rangaistus ja muodostanut sillä perusteella rikoksen rubrisointia koskevan käsityksensä. Tätä kysymystä KKO on pohtinut, kuten pitääkin, pro et contra -metodia käyttäen.

27. Rangaistuslajin valintaa ja mittaamista KKO pohtii nykyisin perusteluissaan aina varsin seikkaperäisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä juuri rangaistuksen määrä ja laji on vastaajien kannalta tärkein asia eikä sen merkitystä voida myöskään yleiseltä kannalta mitenkään vähätellä. Rangaistusten pituus kiinnostaa myös suurta yleisöä. Ennen vanhaan rangaistuksen mittaamista ei perusteltu tuomioissa mitenkään, vasta noin 10-15 vuotta sitten siihen on alettu kiinnittää asianmukaista huomiota.

28. KKO:n ratkaisulla on etenkin alempien tuomioistuinten, rikosasianajajien ja syyttäjien kannalta aika suuri merkitys. Vastaavanlaisia rikoksia hengenvaarallisilla astaloilla, etenkin pahoinpitely- ja henkirikoksia, tehdään Suomessa runsaasti. Kun nyt pubit ja terassit kohta jälleen aukeavat, voimme olla varmoja, että lainkäyttäjät joutuvat niiden kanssa työtehtävissään edelleen tekemisiin. KKO antaa ennakkopäätöksiä tulevan oikeuskäytännön ohjaamisen ja yhdenmukaistamisen tarkoituksessa ja siksi tämän ratkaisun julkaiseminen ennakkopäätöksenä on hyvä asia.

29. Toisaalta on syytä sanoa,  että on melko kornia, että näinkin selvissä asioissa joudutaan menemään aina korkeimpaan oikeuteen asti, jotta oikea ja lainmukainen ratkaisu olisi mahdollista saada. Tätäkin tapausta on ensin tutkittu poliisin suorittamassa esitutkinnassa, jolloin epäillyillä on jo luultavasti ollut avustajat. Seuraavaksi asia on tullut syyteharkitaa varten syyttäjälle. Oikeudenkäynnissä asiaa on käsitety kaikissa kolmessa eri portaassa ja niissä jokaisessa, myös KKO:ssa, on toimitettu pääkäsittely tai suullinen käsittely. KKO on ottanut kantaa tapaukseen neljässä eri vaiheessa: ensimmäisen kerran valituslupaa harkitessaan, sitten esittelyssä, sen jälkeen suullisessa käsittelyssä ja tämän jälkeen vielä toisen kerran esittelyssä, jossa asiassa on lopullisesti ratkaistu. Esittelyn jälkeen asiakirjat ovat vielä kiertäneet jokaisella viidellä jäsenellä, ja vasta tämän jälkeen tuomio on ollut valmis julkistamista ja antamista varten. Tässä tapauksessa em. kierto on kestänyt puoli vuotta, sillä KKO:n suullinen käsittely jutussa pidettiin jo 13.marraskuuta 2019.

30. Onko näin raskaassa menettelyssä ja ruljanssissa loppujen lopuksi järkeä? Nykyisin korostetaan lähes joka käänteessä, että oikeudenkäynnin painopisteen tulisi olla nimenomaan käräjäoikeudessa, jolloin hovioikeus vain kontrolloisi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden; ts. hovioikeus ei toistaisi käräjäoikeudessa jo käytyä oikeusprosessia uudelleen. Kuten tiedämme, näin ei käytännössä kuitenkaan tapahdu, vaan hovioikeudet hyvin usein järjestävät todellisen uusintakäsittelyn, jossa otetaan vastaan käräjäoikeudessa jo esitetty todistusaineisto sekä mahdolliset uudet todisteet. Uutta on nyt se, että myös korkein oikeus on alkanut tutkia näyttökysymyksiä ja toimittaa siinä tarkotuksessa joka vuosi noin 20 suullista käsittelyä, jossa näyttö otetaan vielä kolmannen kerran vastaan!

31. Miksi optimaalinen oikeudenkäynti ei Suomessa onnistu, vaikka se onnistuu hyvin naapurimaassamme Ruotsissa? Eivätkö käräjä-ja hovoikeudet ole vieläkään oikein tehtäviensä tasalla, kun korkein oikeus ottaa kolmantena instanssina vastaan jo alemmissa oikeuksissa esitetyt todisteet, arvioi näyttöä ja järjestää tässä tarkoituksessa lukuisia suullisia käsittelyjä? Näin siitä huolimatta, että korkein oikeus, kuten se itsekin usein ja mielellään kertoo, on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka tehtäviin ei kuuluisi enää näytön arviointi, vaan se keskittyy tärkeisiin  lain soveltamista koskeviin kysymyksiin. Korkeimmalla oikeudella pitäisi ilman muuta olla tuollainen rooli, mutta käytäntö on silti toinen. Missä siis vika?