2. Syytesidonnaisuutta koskeva säännös otettiin lakiin vasta vuonna 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten normia koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko paljon.
3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Teolla tarkoitetaan tässä yhteydessä syytteen teonkuvauksessa yksilöityä tekoa. Sen sijaan tuomioistuin ei ole sidottu syytteessä mainittuun rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla syyttäjä on rangaistusta vaatinut.
4. Korkein oikeus on antanut lukuisia syytesidonnaisuutta koskevia ennakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla annetussa korkeimman oikeuden ratkaisussa, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2020:51.
5. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää kantaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus.
6. Klassinen esimerkkitapaus. Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).
7. Vuonna 1974 Lakimies -lehteen kirjoittamani artikkeli Ne eat judex ultra petita partium (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Kannatin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.
8. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä melko "simppeli" asia on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa!.Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.
9. Selkeä virhe tapahtui vuonna1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu, jonka tekemiseen osallistui mm. presidentti Curt Olsson, on selkeästi syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja kirjassani Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).
10. Vuonna 1993 korkein oikeus vihdoin myönsi virheellisen tulkintansa ja muutti kantaansa katsoen, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu eli seitsemän jäsenen jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu lainkaan KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan täysin erilaiseen ennakkopäätökseen, kuten olisi tietenkin pitänyt tehdä.
11. 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta - sanaa syytesidonnaisuus ei tosin aina mainittu ratkaisun otsikossa tai perusteluissa - ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä. Sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu toistakymmentä ennakkopäätöstä; ks. esim. KKO 2011:103, 2014:81, 2015:67 ja 2017:7. Olen kommentoinut ratkaisua KKO 2014:81 Virolainen -blogissa 3.11.2014 numero 891 ja ennakkopäätöstä KKO 2017:7 Rule of law -blogissa
12.Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin, kuten oikein onkin, tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota suosittelin ja kehoitin vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla. Jos teonkuvaus on ilmaistu syytteessä epäselvästi tai puutteellisesti, tuomarilla on oikeus prosessinjohdon eli kyselyoikeuden avulla pyrkiä selventämään asiaa (ROL 6 luv. 5 §:n 2 momentti).
13. Tämän "esipuheen" jälkeen muutama sana KKO:n viime torstaina eli 25. kesäkuuta antamasta ratkaisusta KKO 2020:51, jonka yksityiskohtaista selostamista ja kommentointia en pidä tässä yhteydessä aiheellisena.
14. Syyttäjä vaati Pirkanmaan käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta RL 28 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla kavalluksesta 11.11.2015–15.5.2016. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli anastanut hallussaan olevia varoja käyttämällä tilillään olevia asianomistaja B:n rahoja omiin tarkoituksiinsa. B oli siirtänyt A:n tilille 10 000 euroa. B:n pyytäessä rahojaan takaisin A oli palauttanut niitä yhteensä noin 3 000 euroa, mutta enempää A ei ollut pyynnöstä huolimatta B:n varoja palauttanut. Syytteen mukaan A oli anastanut haltuunsa saamia B:n varoja yhteensä noin 7 000 euroa käyttäen varat omiin tarkoituksiinsa.
15. A kiisti syytteen ja sen, että hänen hallussaan olleet varat olivat olleet B:n. A:n mukaan asianosaiset olivat sopineet siitä, etteivät varat olleet enää B:n tämän pyrkiessä välttämään mahdollista tasingonmaksuvelvollisuuttaan avioerossa. Kysymys ei ollut lainan antamisesta A:lle.
16. Käräjäoikeus katsoi 22.5.2017 tuomiossaan että rahat olivat olleet B:n omaisuutta, vaikka ne olivat olleet A:n pankkitilillä. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi sen kavalluksen, mistä syyttäjä hänelle oli vaatinut rangaistusta.
17. A valitti Turun hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä. Valituksessaan A kiisti anastaneensa B:n omaisuutta ja väittänyt tehneensä B:n kanssa sopimuksen rahojen luovuttamisesta A:lle. A oli tämän jälkeen palauttanut B:lle osan rahoista, koska B oli irtisanonut kyseisen sopimuksen tai koska A oli tehnyt B:n kanssa uuden sopimuksen rahojen palauttamisesta. B oli irtisanonut sopimuksen myös 6 800 euron osalta, mitä määrää A ei ollut pystynyt palauttamaan B:lle.
18. Syyttäjä ei ollut oikeudenkäynnissä tarkistanut syytettä tai esittänyt vaihtoehtoista rangaistusvaatimusta. Hovioikeuden pääkäsittelyn pöytäkirjan mukaan syyttäjä on jättänyt hovioikeuden harkintaan, onko asiassa kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentissa tarkoitetusta kavalluksesta.
19. Hovioikeus katsoi 21.6.2018 antamasssaan tuomiossa, että varat olivat A:n tilillä sekoittuneet A:n varoihin ja menettäneet siten yksilöitävyytensä. Varat olivat näin ollen siviilioikeudellisesti muuttuneet A:n omaisuudeksi, eikä A ollut siten voinut varat käyttäessään syyllistyä rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kavallukseen. Hovioikeus katsoi kuitenkin A:n ja B:n sopineen, että A:lla ei ollut oikeutta käyttää hänen tililleen talletettuja varoja ja että A:n oli B:n pyynnöstä tilitettävä varojen arvo takaisin B:lle. Koska A oli oikeudettomasti varat käyttänyt eikä ollut B:n pyytäessä pystynyt tilittämään B:lle varojen arvoa, hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaiseen kavallukseen.
20. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. KKO:ssa oli kysymys siitä, onko hovioikeus tuominnut A:n muusta teosta kuin siitä, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta, ts. oliko ROL 11:3:ssä säädettyä syytesidonnaisuutta rikottu.
21. KKO on perustellut ratkaisuaan seikkaperäisesti monelta eri kantilta, kuten asiaan kuuluukin. Tyydyn tässä yhteydessä viittaamaan vain perustelukappaleeseen 25, joka sisältää perustelujen yhteenvedon:
Syytesidonnaisuuden tarkoituksena
on erityisesti turvata vastaajan puolustautumismahdollisuudet
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Tältä osin on
huomattava, että asianosaisilla on edellä todetulla tavalla ollut
mahdollisuus lausua siitä, onko teonkuvauksen mukaisessa menettelyssä
kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentin mukaisesta
kavalluksesta. A on lisäksi oikeudenkäynnin aikana ottanut kantaa 3
momentissa säädettyihin tunnusmerkistötekijöihin, jolloin hän on muun
muassa todennut, että hänellä on ollut velvollisuus palauttaa tilille
siirretyt varat mutta ei ollut kyennyt palauttamaan loppuosaa. Korkein
oikeus katsoo, että A:n menettelyn oikeudellinen arviointi 3 momentin
mukaisena saatavan kavalluksena ei ole ollut yllätyksellistä eikä se ole
vaarantanut hänen puolustusmahdollisuuksiaan. Teonkuvauksen ja
oikeudenkäynnissä esitetyn perusteella A ei ole voinut puolustuksessaan
lähteä siitä, että hänen menettelyään ei voitaisi tuomioistuimessa
tutkia myös rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisena saatavan
kavalluksena.
22. Näillä perusteilla KKO katsoi, että se teko, mistä A on tuomittu, on ollut asianmukaisesti oikeudenkäynnin kohteena. Oikeudenkäyntimenettelyä kokonaisuutena arvioiden A:n syytesidonnaisuuden suojaamaa puolustautumismahdollisuutta ei ole loukattu. A:lla on ollut tilaisuus lausua kaikista hovioikeuden hänen syykseen lukeman teon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta olennaisista seikoista, jotka ovat riittävällä täsmällisyydellä ilmenneet syytteen teonkuvauksesta. A:ta ei siten ollut tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta on vaadittu. KKO pysytti hovioikeuden tuomion lopputuloksen.
Ratkaisuseloste KKO 2020:51
23. KKO:n ratkaisu on perusteltu. Ko. tapauksessa hovioikeus ei ollut mennyt syytteessä esitetyn teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan kyse oli siitä, että hovioikeus oli arvioinut tekoa juridisesti hieman toisin ja eri lainkohdan nojalla kuin syytteessä oli tehty.
24. KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita rangaistusta, johon A oli tuomittu. Näin siksi, että KKO:ssa oli kysymys vain teon syyksilukemisesta. Minusta olisi kyllä selvyyden vuoksi paikallaan, että ratkaisuselosteessa mainittaisiin myös tuomittu rangaistus, vaikka siitä ei olekaan KKO:ssa ollut suoranaisesti kysymys.
25. KKO:n perusteluissa mainitaan ne seikat ja juridiset näkökohdat, joihin syytesidonnaisuus perustuu ja jotka on myös prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa asiaa käsiteltäessä tuotu esiin. KKO:n kokoonpanoon kuulunut oikeusneuvos Pekka Koponen on kirjoittanut syytesidonnaisuudesta mm. kahdessa Lakimies -lehdessä julkaistussa artikkelissaan (LM 1997 s. 255--290 ja LM 2003 s.183-200 ja 375-397).
22. Näillä perusteilla KKO katsoi, että se teko, mistä A on tuomittu, on ollut asianmukaisesti oikeudenkäynnin kohteena. Oikeudenkäyntimenettelyä kokonaisuutena arvioiden A:n syytesidonnaisuuden suojaamaa puolustautumismahdollisuutta ei ole loukattu. A:lla on ollut tilaisuus lausua kaikista hovioikeuden hänen syykseen lukeman teon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta olennaisista seikoista, jotka ovat riittävällä täsmällisyydellä ilmenneet syytteen teonkuvauksesta. A:ta ei siten ollut tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta on vaadittu. KKO pysytti hovioikeuden tuomion lopputuloksen.
Ratkaisuseloste KKO 2020:51
23. KKO:n ratkaisu on perusteltu. Ko. tapauksessa hovioikeus ei ollut mennyt syytteessä esitetyn teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan kyse oli siitä, että hovioikeus oli arvioinut tekoa juridisesti hieman toisin ja eri lainkohdan nojalla kuin syytteessä oli tehty.
24. KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita rangaistusta, johon A oli tuomittu. Näin siksi, että KKO:ssa oli kysymys vain teon syyksilukemisesta. Minusta olisi kyllä selvyyden vuoksi paikallaan, että ratkaisuselosteessa mainittaisiin myös tuomittu rangaistus, vaikka siitä ei olekaan KKO:ssa ollut suoranaisesti kysymys.
25. KKO:n perusteluissa mainitaan ne seikat ja juridiset näkökohdat, joihin syytesidonnaisuus perustuu ja jotka on myös prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa asiaa käsiteltäessä tuotu esiin. KKO:n kokoonpanoon kuulunut oikeusneuvos Pekka Koponen on kirjoittanut syytesidonnaisuudesta mm. kahdessa Lakimies -lehdessä julkaistussa artikkelissaan (LM 1997 s. 255--290 ja LM 2003 s.183-200 ja 375-397).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti