1. Muutama päivä sitten kommentoin tässä blogissa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 11.10. antamaa päätöstä (KHO 2019:128), joka koski saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä tehtyä valitusta. KHO palautti asian takaisin ko. hallitukselle, koska päätöstä ei ollut perusteltu asianmukaisella tavalla siten kuin hallintolain 44 §:ssä edellytetään. KHO viittasi myös perustuslain 21 §:n 2 momentin säännökseen, josta ilmenee, että oikeus saada viranomaiselta ja tuomioistuimelta perusteltu päätös, on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja koko oikeusvaltion kulmakiviä.
Blogikirjoitus n:ro 171/14.10.2019
2. Totesin em. blogikirjoituksessa, että tuomion puutteelliset perustelut ovat olleet riesa myös yleisissä tuomioistuimissa. Tämä koskee etenkin rikosjuttujen perusteluja ja varsinkin kiistetyissä tapauksissa näyttökysymyksen ja näytön riittävyyden arvioinnin perusteluja. Tähän eräs kommentoija vastasi, että lausumani ei enää pidä paikkansa, sillä nykyisin tuomioistuimet perustelevat näyttökyysmykset riittävän hyvin.
3. Eräs toinen kommenttaarri oli toista mieltä ja viittasi Itä-Suomen hovoikeuden hiljattain antamaan Finlexissä julkaistuun päätökseen, joka koskee nimenomaan rikostuomion puutteellisia perusteluja. Ja toden totta, I-SHO on antanut äskettäin eli 4. kesäkuuta tän än vuonna sanotunlaisen päätöksen (2019:3). Sitä on syytä tarkastella tässä hieman lähemmin.
4. Otan tähän hovioikeuden ratkaisut perustelut sellaisenaan ja kirjoitan sitten muutaman täydentävän havainnon.
5. Hovioikeus lausui ratkaisunsa perusteluissa näin:
Syyttäjä on vaatinut A:lle
rangaistusta kohdassa 1 pahoinpitelystä ja kohdassa 2 vahingonteosta. A
on vastannut syytteisiin ja korvausvaatimuksiin valituksestaan ilmenevin
tavoin. Asiassa on esitetty kirjallisina todisteina valokuvia
asianomistajan vammoista ja rikkoutuneesta puhelimesta sekä
lääkärinlausunto vammoista. Asianomistajaa ja vastaajaa on kuultu
henkilökohtaisesti.
Kohdan 1 osalta käräjäoikeus on todennut
syytteen pahoinpitelystä tulleen näytetyksi asianomistajan
yksityiskohtaisella ja uskottavan tuntuisella kertomuksella, jota
vammoista esitetyt valokuvat ja lääkärinlausunto tukevat. Käräjäoikeus
on katsonut, että valokuvat ja lääkärinlausunto osoittavat, ettei
väkivalta ole voinut olla vastaajan väittämän mukaista. Kohdan 2
vahingonteon syyksilukemista eikä korvausvelvollisuutta ole perusteltu
lainkaan. Asianomistajan kertomuksen sisältöä ei ole kirjattu
perusteluihin kummankaan syytekohdan osalta eikä se, mitä vastaaja on
kertonut, tai miten sitä on arvioitu, ilmene myöskään tuomiosta, vaikka
myös vastaajan kertomus on ilmoitettu otetun vastaan henkilötodisteluna.
Käräjäoikeus on tuominnut A:lle 3 kuukautta vankeutta ja velvoittanut
A:n maksamaan asianomistajalle vahingonkorvausta molemmissa kohdissa.
Tuomion perustelemisvelvollisuus
Oikeudenkäynnistä
rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomio on
perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja
oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös
selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi
tai jäänyt näyttämättä. Oikeudenkäymiskaaressa on vastaava säännös
riita-asioiden osalta.
Kuten selostetusta säännöksestäkin ilmenee,
kertomuksia eikä muuta todistelua tarvitse eikä pidäkään selostaa
enemmälti kuin sen, mikä on näytön arvioinnin oikeellisuuden
osoittamiseksi välttämätöntä. Tosiseikastoltaan epäselvissäkin
tapauksissa tuomiossa on tärkeintä näytön arviointi, josta ilmenee
suoraan ja pääsääntöisesti ilman edelläkäyvää todistelun selostamista,
millaiset johtopäätökset tuomioistuin on esitetyn näytön oikeudellisesti
merkityksellisistä seikoista tehnyt ja miten se on niiden muodostamaa
kokonaisuutta arvioinut.
Kertomuksen uskottavuus tarkoittaa siinä
kerrotun havainnon tai kokemuksen oikeellisuutta. Tällöin tuomioistuimen
on otettava kantaa, sisältyykö kerrontaan, havaintoon tai kokemukseen
niitä kyseenalaistavia virhelähteitä vai ei, sekä, onko uskottavaksi
todetun havainnon tai kokemuksen olemassaololle mahdollisia muita
selityksiä kuin se, että vastaaja on syyllistynyt hänen syykseen
väitettyyn tekoon. Tuomio on perusteltava niin yksityiskohtaisesti kuin
asian merkitys ja riitaisuus vaativat.
Nyt kysymyksessä olevassa
tuomiossa kohdassa 1 osin kiistetyn ja tekotavaltaan suhteellisen
vakavan pahoinpitelyn osalta näyttönä on esitetty osapuolten ilmeisesti
ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Toisen osapuolen kertomuksen
toteaminen yksityiskohtaiseksi ja uskottavan tuntuiseksi ei kuitenkaan
ole näytön arviointina riittävää, kun näyttönä on esitetty myös
vastapuolen edellisen kanssa ristiriidassa oleva kertomus. Tällöin
tuomioistuimen on näytön arvioinnissaan yksilöitävä, mitkä
yksityiskohdat kertomuksissa ja muussa todistelussa osoittavat
tuomioistuimen käsityksen toisen kertomuksen uskottavuudesta ja toisen
epäuskottavuudesta oikeaksi tarvitsematta kuitenkaan selostaa
kertomuksia tai muuta todistelua enemmälti.
Vastaajan korvausvelvollisuutta kohdassa 1 ja seuraamusta koskevat perustelut täyttävät tuomiossa laissa säädetyt vaatimukset.
Kohdan
2 osalta näyttönä on myös esitetty samojen osapuolten ilmeisesti
ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Ratkaisua ei ole tässä kohdassa
perusteltu lainkaan, vaikka vahingon aiheuttaminen ja vahingonteon
tunnusmerkistön täyttyminen on kiistetty, ja väitetty teko on
tuomiolauselmassa luettu vastaajan syyksi sekä velvoitettu tämä
korvaamaan asianomistajalle aiheutunut vahinko.
Hovioikeus katsoo,
että käräjäoikeuden tuomion perusteluista ei kohdassa 1 teon osittainen
kiistäminen sekä todistusaineiston ja teon laatu ja tuomittu ehdoton
vankeusrangaistus huomioon ottaen riittävästi ilmene, mihin seikkoihin
ja minkälaiseen henkilötodistelun arviointiin ja päättelyyn ratkaisu
perustuu. Kohdassa 2 tuomion perusteluista olisi kiistämisen
perusteisiin nähden ilmettävä näyttöratkaisun perustelun lisäksi
erityisesti se, millaiseen oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu.
Käräjäoikeuden tuomion perustelut eivät täytä kummankaan kohdan osalta
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n vaatimuksia
tuomion perustelemisesta.
Perusteluvelvollisuuden yhtenä tehtävänä
on varmistaa se, että varsinainen ratkaisuharkinta on tullut
huolellisesti suoritetuksi. Tätä kautta perusteluvelvollisuuden
laiminlyönti saa merkitystä myös oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1
momentin 4 kohdan oikeudenkäyntivirheen kannalta. Lisäksi tuomion
perusteluilla on merkitystä asian asianosaiselle tämän hakiessa muutosta
käräjäoikeuden tuomioon. Puutteellisesti perusteltu tuomio ei anna
valittajille mahdollisuutta kyseenalaistaa tuomioistuimen tekemiä
päätelmiä eikä arvioida sitä, mihin seikkoihin heidän tulisi kiinnittää
huomiota valituskirjelmissään. Asianmukaisten perustelujen puuttumisen
johdosta myöskään hovioikeus ei voi arvioida käräjäoikeuden ratkaisun
oikeellisuutta, mikä on välttämätöntä valituksen käsittelyn
valmistelemiseksi.
Edellä mainitut näkökohdat huomioon ottaen
hovioikeus pitää tässä tapauksessa tuomion perusteluja niin
puutteellisina, ettei niiden korjaaminen hovioikeuden toimesta ole
soveliasta. Asia on näin ollen palautettava käräjäoikeuteen uudelleen
käsiteltäväksi.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden tuomio
kumotaan muutoin paitsi asianosaisten avustajille käräjäoikeudessa
valtion varoista maksettujen palkkioiden osalta ja asianomistajalle
käräjäoikeudessa valtion varoista maksetun todistelukustannusten
korvauksen osalta. Asia palautetaan Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen.
Käräjäoikeuden
on palautuspäätöksen saatua lainvoiman viipymättä omasta aloitteestaan
otettava asia hovioikeuden asiakirjavihkon pohjalta uudelleen
käsiteltäväkseen ja annettava sen jälkeen oikeudenkäynnistä
rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:ssä säädetyt vaatimukset
täyttävä uusi tuomio, johon sisältyy myös lausunto rangaistuksesta,
korvausvelvollisuudesta, rikosuhrimaksusta, todistelukustannuksista sekä
asianosaisten oikeudenkäyntikuluista aikaisemmassa käräjäoikeuden
käsittelyssä ja asianosaisten oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa.
Asianosaisten suostumuksella asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi
jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tuloa.
6. On huomattava, ettei hoivoikeus suinkaan palauttanut juttua käräjäoikeuteen alusta lähtien uudelleen käsiteltäväksi, vaan ainoastaan uuden ja asianmukaisesti perustellun tuomion antamista varten
Tätä olen yrittänyt aina teroittaa, jos tuomareiden kanssa on syntynyt epäselvyyttää siitä, mitä palautuspäätös tällaisessa tapauksessa itse asiassa merkitsee. Hovioikeus on jaoston puheenjohtajansa, OTT Aki Rasilaisen johdolla toiminut juuri näin.
7. Hovioikeuden ratkaisu perusteltu myös sikäli, että se ei ole
ryhtynyt itse korjaamaan käräjäoikeuden tuomion puutteellisia perusteluja, vaan on kumonnut tuomion ja
palauttanut asian käräjäoikeuteen. Tämä on omiaan
korostamaan perusteluvelvollisuuden tärkeyttä ja johtamaan osaltaan siihen, että hovioikeuspiirin käräjäoikeudet ottavat asiasta opikseen ja
kiinnittävät vastaisuudessa entistä enemmän huomiota asianmukaisten
perustelujen merkitykseen.
8. Yleisten tuomioistuinten puolella tunnetaan vanhastaan ilmiö, jonka mukaan ratkaisun perustelut on saatettu kuitata
varsin yleisluontoisilla perusteluilla, jossa lähinnä vain siteerataan
sovellettavien lainkohtien sisältöä. Normiperustelut eli lain
soveltamista koskevat perustelut voivat olla niukkoja ja
mitäänsanotomattomia "on katsottava" -tyyppisiä perusteluja, joissa ei
ole pohdintaa juuri nimeksikään. Perustelut sisältävät runsaasti
legaalista, teknistä ja byrokraattista kieltä ja formaalisia
agumenttja, joissa todellakin tyydytään lähinnä toistamaan sovellettujen
lainsäännösten sanamuotoja ja sivuutetaan konkretia eli tapaus- ja
yksilökohtaiset argumentit.
9. Aikaisemmin tuomioistuimet, laidasta laitaan,
laiminlöivät etenkin rikosjutuissa myös näytön arvioinnin perustelemisen
kokonaan. Langettava tuomion näytön perustelut sivuutetiin kiistetyissä
tapauksissa toteamuksella, että "tuomioistuin katsoo
selvitetyksi, että syytetty on syyllistynyt syytteessä mainituun
tekoon".
10. KKO alkoi kiinnittää tähän epälohtaan huomiota vasta 1970
-luvulla. Ensimmäisiä tapauksia tässä suhteessa olivat ennakkopäätökset
KKO 1971 II 66, KKO 1973 II 49 - toimin tässä asiassa muuten KKO:n esittelijänä
- ja KKO 1975 II 86. Näissä tapauksissa KKO ei vielä "raskinut"
palauttaa asiaa hovioikeuteen, joka oli jättänyt näyttökysymyksen
perustelematta, vaan "kiltisti" korjasti sanotun puutteen perustelemalla
itse syypääksi julistavan tuomion. Itse ehdotin ratkaisun KKO 1973 II
49 mietinnössäni, että KKO olisi kyseisen virheen takia palauttanut
jutun hovioikeuteen; ehdotusta pidettiin kuitenkin liian radikaalina,
joten sitä ei hyväksytty.
11. Vasta 1980 -luvulla KKO otti käyttöönsä järeämmän aseen
perustelemisvelvollisuuden tehostamiseksi eli juuri jutun palauttamisen.
Ennakkopäätöksessä KKO 1980 II 107, joka koski velkomusasiaa, KKO
palautti jutun, koska alemmat oikeudet eivät olleet perusteluissaan a)
kertoneet niitä oikeustosiseikkoja, joihin tuomio oli perustunut,
eivätkä b) myöskään ilmoittaneet, millä perusteella kanne oli katsottu
näytetyksi.
12. Vihdoin myös rikojuttujen osalta näyttökysymyksen perustelematta
jättäminen johti jutun palauttamiseen KKO:sta
hovioikeuteen. Ensimmäinen tällainen ratkaisu on KKO 1984 II 114, jossa
todetaan, että syytetyn kiistäessä varkautta koskevan syytteen
hovioikeuden olisi tullut ilmoittaa perusteluissaan ne syyt, joilla se
on tullut siihen tulokseen, että syytetty oli menetellyt syytteessä
kerrotuin tavoin. Muita vastaavanlaisia ratkaisuja ovat esim. KKO
1994:107 ja KKO 1995:12.
13. Ks. laajemmin tuomion perustelemisesta Virolainen - Martikainen,
Pro & contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (2003) ja Virolainen - Martikainen,
Tuomion perusteleminen (2010. Erityisesti jutun palauttamisesta puuttelisten perustelujen takia, ks. mt 2003 s. 263 ja mt. 2010 s. 525-536.