221. Näytön arviointia seksuaalirikosjutussa koskeva ennakkopäätös (KKO 2021:5)

1. Kuten olen muun muassa 17.9.2019 julkaistussa blogikirjoituksessa numero 166 todennut, korkein oikeus (KKO) myöntää nykyisin usein valitusluvan näytön arviointia rikosasiassa koskevissa tapauksissa. Tämä koskee varsinkin seksuaalirikosjuttuja, kuten esimerkiksi raiskausta, ja erityisesti törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tapauksia. Ko. blogikirjoituksessa oli kyse ratkaisusta KKO 2019:78, joka koski niin sanottua rappukäytäväraiskausta.

2. Tänään KKO antoi jälleen uuden ennakkopäätöksen, jossa on kysymys näytön arvioinnista seksuaalirikosasiassa, tarkemmin sanottuna taas törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta asiasta (KKO 2021:5). KKO toimitti suullisen käsittelyn, jossa mm. syytettyä kuultiin videoyhteyden välityksellä. Valittajana asiassa oli, ei syyttäjä, vaan asianomistaja eli rikoksen uhri.

3. KKO:n julkaiseman ratkaisuselosteen otsikko kuuluu näin: 

Kysymys syyksi lukemiseen riittävän näytön arvioinnista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa, kun tekoaikana 8–9-vuotiaan lapsen kertomuksen tueksi ei ollut esitetty välillistä näyttöä. (Ks. KKO:2013:96)

Kysymys myös siitä, voitiinko asianosaisia kuulla Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä videoyhteyden välityksellä, ja poikkeusolojen merkityksestä.

Lisäksi kysymys siitä, voitiinko vastaaja velvoittaa korvaamaan valtiolle puolustajalleen valtion varoista alemmissa tuomioistuimissa maksetut palkkiot.

Ratkaisuseloste KKO 2021:5

Syyte ja vastine

5. A:lle on Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa vaadittu rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (tekoaika 4.11.2015–1.9.2016) sillä perusteella, että hän oli neljällä eri kerralla nostanut päälleen asianomistajan (B) eli tekoaikaan 8–9-vuotiaan tytön ja liikutellut tätä sukupuolielimensä päällä siten, että asianomistajalla oli ollut jalassaan vain alushousut. Syytteen mukaan alushousut ovat A:n toiminnan johdosta painuneet asianomistajan sukupuolielimeen. Mainitut seksuaaliset teot olivat olleet omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä. Rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle erityistä vahinkoa hänen ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi sekä myös hänen A:ta kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi. Rikosta oli hyväksikäyttötekojen lukumäärän sekä tekojen luonteen ja tekotavan perusteella pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

6. A on kiistänyt syytteen. Hän on todennut tytön tulleen oma-aloitteisesti hänen päälleen istumaan leikkien heppaleikkiä ja esitellen lelujaan A:n maatessa sängyssä selällään. Tilanteita oli ollut noin neljä eikä niissä ollut ollut mitään seksuaalista. A ei ollut mainituissa tilanteissa riisunut asianomistajaa eikä liikutellut tätä päällään.

 Käräjäoikeuden tuomio

7. Käräjäoikeus (käräjätuomari Lehmusjärvi ja lautamiehet) oli 13.2.2019 katsonut selvitetyksi, että A oli menetellyt syytteessä kerrotulla tavalla ja tuominnut hänet  törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle korvausta kärsimyksestä vaaditut 10 000 euroa.

 Hovioikeuskäsittely

8. A on valittanut Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaatinut, että syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset hylätään. A:n kerrottua hovioikeuden pääkäsittelyssä viimeisen heppaleikkitilanteen ajoittumisesta tammikuulle 2017 syyttäjä on tarkistanut syytteen tekoajan päättymään 31.1.2017.

9. Itä-Suomen hovioikeus (tuomarit Rautsi, Heimonen ja Vauhkonen) on tuomiollaan 22.10.2019  hylännyt syytteen ja siihen perustuvat muut vaatimukset. Hovioikeus on katsonut, että asianomistajan kertomuksen syntyyn liittyi sellaisia piirteitä, jotka kokonaisuutena objektiivisesti arvioiden horjuttivat hänen kertomuksensa luotettavuutta. Tähän nähden A:n esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku oli siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voitu riittävällä varmuudella poissulkea. A:n syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily.

Kysymyksenasettelu KKO:ssa

10. Korkeimmassa oikeudessa oli pääasian osalta kysymys asianomistajan kertomuksen arvioinnista ja siitä, oliko törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan syytteen tueksi esitetty riittävä näyttö, kun sen tueksi ei ollut esitetty välillistä näyttöä vai jäikö vastaajan syyllisyydestä vaihtoehtoinen selitys huomioon ottaen varteenotettava epäily. Esikysymyksenä asiassa oli otettava kantaa asianosaisten kuulemiseen videoyhteyden välityksellä ja lopuksi siihen, voitiinko syytetty velvoittaa korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen määrätäty palkkiot.

Videokuuleminen

11. Asianomistaja on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja nimennyt kuultavaksi äitinsä (C). Syytetty A on nimennyt itsensä kuultavaksi. A on lisäksi pyytänyt, että suullinen käsittely toteutettaisiin siten, että A ja hänen puolustajakseen määrätty asianajaja osallistuivat käsittelyyn videoyhteyden välityksellä Etelä-Karjalan käräjäoikeudesta.

12. KKO on perustellut videokuulemista koskevaa ratkaisuaan erittäin laajasti ja perusteellisesti (perustelukappaleet 1-29).  KKO on päätynyt siihen, että asianosaisten osallistumista oikeudenkäyntiin ja kuulemista videoyhteyden välityksellä voitiin pitää laissa ja sen esitöissä tarkoitetulla tavalla soveliaana. Asianomistajan äiti (C) ja syytetty A puolustajansa kanssa osalllistuivat videoyhteydellä KKO:n suulliseen käsittelyyn ja heitä kuultiin videoyhteyttä käyttäen.

13. Asianomistaja on ollut alle 15-vuotias, joten häntä ei ole kuultu henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, ei siis myöskään KKO:ssa. Asianomistajaa on kuultu esitutkinnassa 30.6.2017 eli noin kuukausi rikosepäilyn syntymisen jälkeen. Toinen, vastakysymysten takia tehty täydentävä kuuleminen on tapahtunut 12.12.2017. Kuulemiset on poliisin pyynnöstä suorittanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikkö. Asiassa on esitetty todisteena asianomistajan kuulemisista esitutkinnassa tehdyt videotallenteet ja haastattelujen litteroinnit.

KKO:n ratkaisu

14. KKO on selostanut ja arvioinut esitettyä näyttöä todella laajasti ja monipuolisesti tavalla, josta alempien oikeuksien olisi syytää ottaa opiksi. Näytön selostamista, todistusharkintaa ja näytön riittävyyden arviointia on käyty läpi kaikkiaan 78:ssa perustelukappaleessa (30-108). 

15. Yhteenvetona KKO toteaa, että asianomistajan kertomusta voitiin pitää sisältönsä perusteella vakuuttavana ja syntytapansa johdosta luotettavana. Syytetty A:n kertomusta ja vaihtoehtoista selitystä heppaleikistä, joka on ollut tietyiltä osin ristiriitainen ja epäuskottava, ei ole voitu sovittaa yhteen asianomistajan kertomuksen kanssa.

16. KKO päätyi näyttöä kokonaisuudessaan arvioituaan siihen, että asiassa ei jäänyt varteen otettavaa epäilyä siitä, että A on syytteessä kuvatulla tavalla neljällä eri kerralla liikutellut hajareisin päällään ollutta asianomistajaa sukupuolielimensä päällä siten, että asianomistajalla on ollut jalassaan vain alushousut. Asianomistajan alushousut ovat A:n toiminnan seurauksena painuneet asianomistajan sukupuolielimeen. Asianomistajan oma kertomus huomioon ottaen näyttämättä oli sen sijaan jäänyt, että A olisi syytteessä kerrotulla tavalla nostanut asianomistajan päälleen. 

17. KKO luki A:n syyksi törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja tuomitsi hänet siitä 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus on ehdoton.

KKO velvoitti A:n suorittamaan asianomistaja B:lle korvaukseksi loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 6 000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 31.1.2017 lukien ja B:n äidille C:lle korvaukseksi asianosaiskuluista 450,24 euroa.

KKO velvoitti A:n korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen alemmissa oikeuksissa maksetut määrät käräjäoikeudessa 4 262,57 euroa ja hovioikeudessa 2 550 euroa. A velvoitettiin korvaamaan valtiolle sen varoista asianomistajan avustajalle alemmissa oikeuksissa maksetut määrät käräjäoikeudessa 2 852,12 euroa ja hovioikeudessa 2 116,43 euroa laillisine korkoineen kuukauden kuluttua KKO:n tuomion antopäivästä lukien. 

-----

18. KKO:n ratkaisu on laajasti ja vakuuttavalla tavalla perusteltu eikä sen oikeellisuudesta jää varteen otettavaa epäilyä. Itse asiassa jo käräjäoikeus päätyi asiallisesti ottaen samanlaiseen lopputulokseen, sillä myös se luki A:n syyyksi ko. seksuaalirikoksen ja tuomitsi hänet ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Syytetyn valituksesta hovioikeus hylksi syyteen, joten asianomistajan oli vietävä juttu KKO:n käsittelyyn.

19. Herää kysymys, miksi syyttäjä tyytyi näin merkittävässä asiassa hovioikeuden tuomioon, vaikka se erosi täysin käräjäoikeuden tuomiosta. Nyt asianomistaja joutui itse valittamaan hovioikeuden tuomiosta KKO:een. Syyttäjän olisi tullut saattaa kysymys valitusluvan hakemisesta valtakunnansyyttäjän harkittavaksi, koska lain mukaan tämä edustaa syyttäjistöä KKO:ssa. Valtakunnansyyttäjän olisi tullut huolehtia valitusluvan ja valituksen tekemisestä ja määrätä tuohon tehtävään valtionsyyttäjä. Ruotsissa valtakunnansyyttäjä laatii itse korkeimmalle oikeudelle tehtävät valituslupahakemukset ja valitukset ja ajaa asiaa korkeimmassa oikeudessa. Suomessa valtakunnansyyttäjä ei liene koskaan esiintynyt itse syyttäjänä KKO:ssa. Kerran kyllä syytettynä.

20. Voidaan pohtia myös sitä, miksi KKO ottaa niin usein tutkittavakseen näytön arviointia rikosasiassa koskevan kysymyksen. Näin tapahtuu etenkin seksuaalirikosasioissa ja varsinkin lapsen hyväksikäyttöä koskevissa tapauksissa. Ero Ruotsin korkeimman oikeuden käytäntöön on tässäkin kohtaa varsin selvä. Tämä on kysymys, joka ansaitsee tulla pohdituksi eri blogijutussa.