187. Valeasianajajan rangaistuksesta KKO:n ratkaisu (KKO 2020:27)

1. Helsingin käräjäoikeus oli kesäkuussa 2017 lukenut A:n syyksi yhdeksän törkeää petosta sekä yhdessä kohdassa lisäksi asianajajista annetun lain säännösten rikkomisen.

2. Käräjäoikeus katsoi valeasianajajana esiintyneen A:n hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä 15.4.2011 ja 20.3.2014 välisenä aikana erehdyttäneen yhdeksää eri asianomistajaa esiintymällä joko oikeustieteen kandidaattina tai oikeustieteen kandidaattina ja asianajajana ja saaneen asianomistajat palkkaamaan hänet asiamiehekseen ja avustajakseen riita- tai rikosasian oikeudenkäynneissä ilman, että hänellä oli todellisuudessa ollut kelpoisuutta hoitaa kyseisiä tehtäviä. A:lla ei ollut myöskään ollut Suomessa ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa tai siihen rinnastettavaa tutkintoa ulkomailla, eikä hän siten ollut saanut toimia oikeudenkäyntiavustajana Suomen tuomioistuimissa. Petoksilla oli aiheutettu yhteensä hieman alle 40 000 euron suuruinen vahinko asianomistajille. Petokset oli tehty käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta, ja tekoja oli niiden suunnitelmallisuus ja vahingollisuus huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeinä.

3. Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen sekä rikoslain 6 luvun säännöksiin nähden oli 1 vuosi 5 kuukautta vankeutta. Koska A oli ensikertalainen, käräjäoikeus tuomitsi rangaistuksen  ehdollisena.

4. Yhden syytekohdan asianomistaja (B ) valitti Helsingin hovioikeuteen vaatien rangaistuksen korottamista ja sen määräämistä ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. A vaati vastavalituksessaan vaatinut rangaistuksen alentamista. Hovioikeus korotti  rangaistuksen 1 vuodeksi 8 kuukaudeksi ehdollista vankeutta.

5. Tuomittu A ja asianomistaja B valittivat korkeimaan oikeuteen. Korkein oikeus myönsi heille valitusluvan rangaistuksen määräämisen osalta. Asiaa käsiteltiin ensin viisijäsenisessä kokoonpanossa.

6. KKO totesi, että rangaistusta määrätessään käräjä-ja hovioikeus eivät ole tuomionsa perusteluissa käsitelleet eritellysti B:hen kohdistunutta eikä muihinkaan asianomistajiin kohdistuneita petosrikoksia ja niiden rangaistusarvoa. Tuomioissa ei ole myöskään yksilöity, mistä rikoksesta olisi tullut ankarin rangaistus, joka rikoslain 7 luvun 5 §:n mukaan on otettava lähtökohdaksi yhteistä rangaistusta mitattaessa.

7. Hovioikeus oli arvioinut rangaistuksen korottamista koskevissa perusteluissaan A:n menettelyn moitittavuutta yhteisesti kaikkien rikosten osalta. Hovioikeus totesi, että kaikissa A:n syyksi luetuissa petosrikoksissa on ollut kysymys samanlaisesta menettelystä. Rikokset ovat ajoittuneet kolmen vuoden ajanjaksolle. A:n vastaanottamat toimeksiannot ovat olleet paitsi riita-asioita myös vakavia rikosasioita, ja petokset ovat aiheuttaneet yksityishenkilöille taloudellista vahinkoa ja sen vaaraa. KKO:n jaosto katsoi, että hovioikeuden perusteluista ei käynyt  ilmi, että rangaistuksen korottaminen olisi perustunut vain sen rikoksen arviointiin, joka on koskenut muutoksenhakijana ollutta B:tä.

8.  KKO:ssa oli siten kysymys siitä, millä tavalla useasta rikoksesta mitattavan yhteisen rangaistuksen määräämiseen muutoksenhakutuomioistuimessa vaikuttaa se, että vain yhden rikosasian asianomistaja on hakenut muutosta vaatien rangaistuksen korottamista.

9. Korkeimman oikeuden presidentti määräsi sanotun kysymyksen ratkaistavaksi vahvennetussa jaostossa, johon kuuluu 11 jäsentä. Määräys perustuu korkeimmasta oikeudesta annetun lain 7 §:ään ja korkeimman oikeuden työjärjestyksen 16 §:ään. Edellisen lainkohdan mukaan presidentti voi päättää lainkäyttöasian siirtämisestä tarpeellisilta osiltaan käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa, jossa on 11 jäsentä, jos asian tai sen osan ratkaisua harkittaessa osoittautuu, että jaosto on poikkeamassa korkeimman oikeuden aikaisemmin omaksumasta kannasta.

10. Kuten jäljempänä ilmenee, korkein oikeus on pohtinut sanottua kysymystä jo ratkaisussaan KKO 2001:108, jota viisijäseninen jaosto ei nyt ilmeisesti hyväksynyt. Tämän vuoksi kysymys oli saatettava ratkaistavaksi vahvennetussa kokoonpanossa. KKO:n täysistunto (plenum) olisi ollut liian järeä kokoonpano, sillä kyse on kuitenkin melko teknisluonteisesta asiasta.

11. Ennakkopäätöksessä KKO 2001:108 oli siis myös kyse tapauksesta, jossa yhden asianomistajan muutoksenhaku kohdistui vain osaan vastaajan syyksi luetuista eri asianomistajiin kohdistuneista rikoksista, joista oli määrätty yhteinen rangaistus.

12. KKO totesi tuolloin, että muutoksenhaun kohdistuessa yhteiseen rangaistukseen tuomioistuimen on, katsoessaan, että korotettavaksi vaadittu yhteinen rangaistus on liian alhainen, rikoslain 7 luvun 5 §:n säännöstä noudattaen muodostettava uusi yhteinen rangaistus, vaikka muutoksenhaku koskisi vain jotakin tai joitakin niistä rikoksista, joista yhteinen rangaistus määrätään. Siten tällöinkin on arvioitava kaikkien samalla kertaa syyksi luettujen rikosten lukumäärää, vakavuutta ja keskinäistä yhteyttä.

13. KKO:n kokoonpanoon kuuluivat ratkaisussa 2001:108 oikeusneuvokset Taipale, Möller, Vuori, Koskelo ja Aarnio. Heistä kukaan ei ole enää KKO:n jäsenenä.

14. KKO päätti muuttaa vuonna 2001 omaksumaansa kantaa. Se päätyi asianomistajan puhevaltaa ja muutoksenhakutuomioistuimen tutkimisvaltaa koskevat yleiset näkökohdat huomioon ottaen  katsomaan, että tuomioistuin ei voi yhden asianomistajan valituksen johdosta arvioida muiden kuin valituksen kohteena olevan rikoksen yksittäistä rangaistusarvoa.

15. KKO totesi, että A:n syyksi oli käräjäoikeudessa luettu yhdeksän törkeää petosta ja asianajajista annetun lain säännösten rikkominen ja vain yhden syytekohdan asianomistaja (B) oli hovioikeudessa ja edelleen KKO:ssa vaatinut yhteisen rangaistuksen korottamista. Tämän vuoksi A:lle käräjäoikeudessa määrättyä yhteistä rangaistusta voidaan B:n valituksen johdosta korottaa vain häneen kohdistuneen rikoksen perusteella ottaen huomioon sen yhteyden muihin vastaajan syyksi luettuihin rikoksiin.

16. KKO lisäsi kuitenkin, että muutoksenhakutuomioistuimen - tässä tapauksessa siis lähinnä hovioikeuden - tehtävänä on kuitenkin myös tällöin rikoslain 7 luvun 5 §:ää soveltaessaan arvioida se teko, josta olisi sen harkinnan mukaan tuleva ankarin rangaistus, ja mitattava kaikista vastaajan syyksi luetuista rikoksista yhteinen rangaistus mainitussa säännöksessä mainitut seikat huomioon ottaen. Valitukseen perustuva muutos voi kuitenkin kohdistua valituksen kohteena olevaa rikosta koskevan harkinnan ohella vain arviointiin sen ja muiden syyksi luettujen rikosten keskinäisestä yhteydestä. Yhden asianomistajan muutoksenhaku voi vaikuttaa tällä tavalla yhteisen rangaistuksen määräämiseen laajemmin kuin mitä seuraisi vain häneen kohdistuneen rikoksen uudesta arvioinnista.

17. Vahvennettu jaosto ratkaisi ainoastaan mainitun kysymyksen ja siirsi  muilta osin kysymyksen rangaistuksen määräämisestä viisijäsenisen jaoston ratkaistavaksi. Ratkaisuselosteesta ei ilmene, ketkä vahvennetun jaoston 11 jäsenistä kuuluivat viisijäseniseen kokoonpanoon.

Ratkaisuseloste KKO 2020:27

18. Vaikka asia on mainitun kysymyksen osalta ratkaistu vahvennetussa kokoonpanossa, sitä ei voida silti pitää kovin merkittävänä merkittävä eikä KKO:n uusi linjaus, jos sellaisesta voidaan puhua, eroa loppujen lopuksi kovin paljon vuoden 2001 ratkaisusta. Asia on siirretty vahvennettuun kokoonpanoon siksi, että vuonna 2001 omaksuttua oikeusohjetta voitiin tarkistaa. Se, mitä KKO on lausunut edellä kappaleessa 16, ei kovin helposti avaudu ulkopuoliselle lukijalle - oikeusohje on nimittäin aika mutkikkaasti kirjoitettu.

19. Netistä löytyvien lehtitietojen mukaan vastaaja A oli tekoaikaan lähes 60 -vuotias venäläistaustainen mies, joka oli suorittanut Venäjällä juristitutkinnon ja joka oli arvellut, että tutkinto oikeuttaisi hänet toimimaan avustajana myös Suomen tuomioistuimissa. Omien sanojensa mukaan hän oli vain halunnut auttaa oikeuteen joutuneita ihmisiä, joiden useimpien äidinkieli oli venäjä. Hän oli toiminut avustajana Helsinghissä, Vantaalla, Turussa ja Kotkassa. Hovioikeus oli tuominnut hänet yhteensä lähes 50 000 euron suuruisiin vahingonkorvauksiin asianomistajille.

20. Korkein oikeus ratkaisee asioita tai, kuten nytkin tapahtui, joitakin oikeusjuttuihin kuuluvia yksittäisiä kyysmyksiä, vain hyvin harvoin vahvennetussa kokoonpanossa. Vielä harvinaisempia ovat KKO:n lainkäyttöä koskevat täysistuntoratkaisut. Toinen asia on, että KKO:n käsittelemät oikeushallintoasiat ja virkanimitysasiat päätetään usein plenumissa.