1. Hovioikeuden oikeudenkäynti on pääsäännön mukaan kirjallista, jolloin valitusasia ratkaistaan esittelystä eli esittelijän ratkaisuehdotuksen ja yksinomaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perustella (OK 26:12.1). Tällöin jutun asianosaiset tai heidän asiamiehensä eivät ole hovioikeudessa saapuvilla.
2. Suullinen käsittely eli pääkäsittely, jolloin hovioikeuden istunnossa kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita, tulee kysymykseen vain laissa mainituissa poikkeustapauksissa. Tästä säädetään OK 26 luvun pykälissä 13, 14, 14a ja 15.
3. Suomessa omaksuttu käsittelyjärjestys tuntuu oikeusvarmuuden kannalta nurinkuiselta myös jos sitä vertaa siihen, miten asia on muiden maiden lainsäädännössä toteutettu. Näissä maissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, hovioikeuden tai sitä vastaavan toisen asteen tuomioistuimen menettely on näet pääsääntöisesti suullista, jolloin kirjallinen käsittely on poikkeus. Suomessa on omaksuttu päinvastainen järjestely.
4. Asiantilaan on kyllä yritetty kiinnittää prosessioikeuden tutkijoiden taholta huomiota, mutta turhaan. Lakia valmisteltaessa ja säädettäessä on annettu painoa lähinnä vain hovioikeustuomareiden mielipiteelle. Koska suullista käsittelyä on pidetty kirjallista menettelyä raskaampana, on ikään kuin mukavuussyistä ja hovioikeuden oman työn keventämistä lähtökohtana pitäen kallistuttu siihen, että suullinen istuntokäsittely (pääkäsittely) on tarpeen vain poikkeustapauksissa. Asianosaisten perustellut oikeusturvanäkökohdat on sivuutettu.
5. Mutta tässä ei ole vielä koko "kamaluus", sillä käytännössä hovioikeudet luistavat usein pääkäsittelyn toimittamisesta myös silloin, kun se tulisi lain mukaan järjestää tai toimittaa. Yhden esimerkin tällaisesta vastahakoisesta suhtautumisesta pääkäsittelyn toimittamiseen tarjoaa nyt kommentoitavassa ratkaisussa KKO 2018:53 selosettu tapaus.
6. Oulun käräjäoikeus (käräjätuomari Irma Vähätalo ja lautamiehet) oli lukenut vastaaja A:n syyksi syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja syytekohdassa 2 pahoinpitelyn sekä tuominnut hänet näistä teoista ehdolliseen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden ratkaisu, joka on annettu 27.8.2015, perustui näytön osalta kummankin syytekohdan osalta yksinomaan keskenään ristiriitaiseen henkilötodisteluun eli asianomistajien ja A:n kertomuksiin. A:n versioita tapahtumista ei uskottu.
7. A valitti tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomion kumotaan ja syytteet hylätään. A vaati myös pääkäsittelyn toimittamista suullisen todistelun uskottavuuden ja riittävyyden uudelleenarvioimiseksi sekä hänen henkilökohtaiseksi kuulemiseksi.
8. Rovaniemen hovioikeus (Tapio Kamppinen, Juhani Laurinolli ja Virve Salo) hylkäsi pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta. Se katsoi, että käräjäoikeuden tuomiosta ilmenivät ne syyt, joiden johdosta A:n oli katsottu menetelleen syytekohdissa tarkoitetulla tavalla. Hovioikeuden mielestä A ei ollut perustellusti riitauttanut käräjäoikeuden tuomioon kirjatun näytön oikeellisuutta ja ettei henkilötodistelun uudelleen vastaanottamisella ollut saatavissa ratkaisuun vaikuttavaa lisäselvitystä. Hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden näytön arvioinnista jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden mukaan A:n kuuleminen ei ollut myöskään rangaistuksen määräämisen tai vahingonkorvauksen tuomitsemisen osalta tarpeen. Pääkäsittelyn toimittaminen oli näin ollen selvästi tarpeetonta myös asian laatu ja merkitys huomioon ottaen. Hovioikeus ratkaisi asian pääkäsittelyä toimittamatta eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota; hovioikeuden ratkaisu on annettu 28.12.2016.
9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuden käsiteltäväksi. Syyttäjä ja asianomistajat vaativat, että valitus hylätään.
10. Korkein oikeus (Juha Häyhä, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Mika Huovila ja Kirsti Uusitalo) oli pääkäsittelyn toimittamisesta eri kannalla kuin hovioikeus.
11. KKO huomautti ensinnäkin, kuten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n sanamuodoistakin ilmenee, tarkoituksena on, että pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen hovioikeudessa tulisi kysymykseen vain selvissä tapauksissa. Korkein oikeus totesi, että se on useissa ennakkopäätöksissään katsonut, että asianosaisten ja todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella (ks. KKO 2017:19 kohta 18 ja siinä viitatut ratkaisut). Arvioitaessa mainittujen lainkohtien nojalla, jääkö käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemän arvioinnin oikeellisuudesta varteenotettava epäilys, kysymys voi siten olla vain suhteellisen karkeasta arviosta (KKO 2017:19 kohta 19). Sen vuoksi myös asianosaisten oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään tällaisissa tilanteissa vain selvissä tapauksissa.
12. KKO viittasi myös ratkaisuunsa KKO 2013:96, jossa se on todennut, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus (kohta 7). Ratkaisussaan KKO 2017:19 KKO puolestaan on todennut, että kun käräjäoikeuden syyksi lukeva tuomio perustuu keskeisesti asianomistajan kertomukseen, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden asianmukainen arvioiminen hovioikeudessa yleensä edellyttää pääkäsittelyn toimittamista näytön vastaanottamiseksi (kohdat 19 ja 20).
13. Arvioituaan perustelujen kappaleissa 13, 14 ja 15 tapauksessa esitettyä näyttöä ja viitaten edellä mainittuun oikeuskäytäntöön, KKO totesi, että käsillä on tyypillinen tilanne, jossa hovioikeuden tulee toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun uskottavuuden arvioimiseksi (kappale 16). Koska näyttö sekä syytekohdan 1 että syytekohdan 2 osalta on perustunut yksinomaan keskenään ristiriitaiseen suulliseen todisteluun, hovioikeus ei ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä siihen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilystä. A on myös valituksessaan riittävällä tavalla riitauttanut käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuuden kiinnittämällä huomiota asianomistajan kertomuksen uskottavuuteen ja tämän mahdollisiin virhetulkintoihin tapahtuneesta.
14. KKO:n mukaan huomioon on otettava lisäksi otettava asian laatu ja merkitys asianosaiselle ja muun muassa rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus. Kuten lain esitöissä todetaan (HE 105/2009 vp s. 68), vaikka kysymyksessä ei olisikaan törkeä rikos, ankara rangaistus tai muu vastaava seikka, voidaan seksuaalirikoksia pitää sellaisina, että pääkäsittelyn toimittaminen voisi usein olla tarpeen. A:ta on syytetty syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota on KKO:n näkemyksen mukaan pidettävä vakavana rikoksena ja sellaisena, joka voimakkaan leimaavuutensa vuoksi liittyy merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. A:ta ei myöskään ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus katsoo, että pääkäsittelyn toimittamista ei voida pitää syytekohdan 1 osalta myöskään selvästi tarpeettomana huomioon ottaen asian laatu ja merkitys A:lle.
15. Johtopäätöksenään KKO totesi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa pääkäsittely molempien syytekohtien osalta näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksi. KKO kumosi hovioikeuden tuomio ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tuli ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.
KKO 2018:53
16. KKO:n kanta on epäilyksittä oikea ja sille on esitetty ratkaisussa hyvät perusteet, joissa on kohta kohdalta osoitettu hovioikeuden perustelut virheellisiksi. Kuten edellä jo totesin, hovioikeudet tekevät usein kaikkensa, jottei niiden tarvitsi toimittaa asianosaisen vaatimaa "hankalaa" pääkäsittelyä. OK 26 luvun asiaan sovellettavat lainkohdat on toki laadittu hieman konstikkaaseen muotoon, mutta toki lainkäyttäjältä ja ylioikeudelta on edellytettävä, että se tulkitsee lakia lakiesityksen perusteluissa mainitun tarkoituksen edellyttämällä tavalla oikein eikä "lue" lakia niin kuin "piru raamattua"!
17. KKO:n ratkaisuselosteen otsikossa on viitattu seitsemään (7) KKO:n ennakkopäätökseen, joissa kaikissa on käsitelty hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely. Näistä päätöksistä KKO:n perusteluissa on ruodittu lähinnä ratkaisua KKO 2017:19. Lisäksi perusteluissa on viitattu ratkaisuun KKO 2013:96, jota ei mainita selosteen otsakkeessa.
18. Muitakin pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevia ratkaisuja kyllä löytyy. Viittaan esimerkiksi ratkaisuun KKO 2014:74, jota olen itse kommentoinut "vanhassa" blogissa 19.10.2014 numeron 887 kohdalla.
10 kommenttia:
"12. KKO viittasi myös ratkaisuunsa KKO 2013:96, jossa se on todennut, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaanyleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus (kohta 7)."
Onko yllä oleva sukua näyttöenemmyysperiaatteelle.
Näistä ongelmista päästäisiin pitkälle, jos vihdoin omaksuttaisiin Ruotsin käytäntö eli videoitaisiin käräjäoikeuden todistelu ja tarvittaessa katsottaisiin nuo videot. Sillä päästäisiin siihen, että hovioikeus arvioisi saamaa todistelua kuin KO. Väitän nimittäin, että uusimman todistajapsykologisen tiedon (Esim Julia Korkman) mukaan toistettu kertomus ei ole enää sama kuin ensiversio.
KKO:ltä olisi kohtuudella voinut toivoa ripeämäpää käsittelyaikataulua. Hovioikeus antoi tuomionsa 28.12.2016, mutta KKO vasta nyt elokuun lopulla 2018.
Ko. rikokset tapahtuivat syytteen mukaan lokakuusa 2012, eli kuusi vuotta sitten. Eikä asian puiminen vieläkään ole päätynyt, sillä KKO:han palautti asian takaisin hovioikeuteen!
Oikeuden myllyt jauhavat tosi hitaasti!
Hyvinhän ne henkilöt varmasti asian nyt muistavat, ja todistelua voidaan pitää uskottavana.
Hovioikeuden suullinen käsittely on ilman muuta asian uusi käsittely eikä käräjäoikeuden todistelun uudelleen arviointi.
Rovaniemen hovioikeus taitaa olla keskimääräistä innokkaampi torppaamaan pääkäsittelyitä, koska ne pidetään yleensä muualla kuin Rovaniemellä.
Anon: "Hovioikeuden suullinen käsittely on ilman muuta asian uusi käsittely eikä käräjäoikeuden todistelun uudelleen arviointi."
Ja juuri siksi sitä ei pitäisi juuri tapahtua vaan ottaa näyttöön vastaan kerran, riittävän vahvassa kokoonpanossa. Ne bis in idem -periaatteesta ei ole tuossa suhteessa suhteessa ottaa vaaria. Olisi mielenkiintoistatietää monessako EIS-maassa näyttö otetaan oikeasti vastaan kahteen kertaan.
Kaikissa maissa näyttö VOIDAAN ottaa uudelleen vastaan myös toisessa asteessa.
Suomessa kaikkea käräjäoikeudessa esitettyä näyttöä ei ole välttämätöntä ottaa vastaan enää hovioikeudessa. Näyttöä ei oteta vastaan hovioikeudessa lainkaan, jos valitus koskee vain oikeuskysymystä tai esimerkiksi rangaistuksen mittaamista.
JV: "Kaikissa maissa näyttö VOIDAAN ottaa uudelleen vastaan myös toisessa asteessa."
Kysymyksen kärki olikin siinä, miten käytännössä todellisuudessa TEHDÄÄN. Minusta kun ei voida sulkea silmiä siltäkään seikalta, että melkoinen osa - varsinkin tapa- ja ammattirikollisten ehdottomia vankeusrangaistuksia koskevista - valituksista perustuu pikemminkin haluun viivyttää rangaistuksen täytäntöönpanoa kuin aitoon käsitykseen väärästä tuomiosta. Tehokas keino "jumiuttaa" oikeuskoneisto on pakottaa hovioikeudet pääkäsittelyihin lähes kaikissa jutuissa. Mielestäni KKO:n tulisi pääsääntöisesti kunnioittaa hovioikeuksien harkintavaltaa.
(Tässä tapauksessa kyse oli ensikertalaisesta, joka varmasti koki joutuneensa väärän, halveksuntaa herättävän tuomion kohteeksi.)
Toki muidenkin maiden toisen asteen tuomioistuimissa näyttöä otetaan myös käytännössä uudelleen vastaan, jos tarve vaatii ja edellytykset siihen ovat olemassa.
Mammuttimaisen laajojen rikosjuttujen uudelleen käsittelyt hovioikeuksissa ovat rajoittaneet muiden juttujen tutkintaa hovioikeuksissa. Tämä on johtanut myös jatkokäsittelylupajärjestelmään, jota tiukasti ja valittajien kannalta virheellisesti soveltamalla hovioikeudet tosiasiallisesti estävät monien sellaisten valitusasioiden tutkimisen, joissa siihen olisi perusteltua aihetta.
Lähetä kommentti