1. Kerroin blogijutussa reilu kuukausi sitten, tarkemmin sanottuna 20.4.2015 (numero 36), ketkä lakimiehet olivat hakeneet korkeimman oikeuden (KKO) jäsenen eli oikeusneuvoksen virkaa. Se täytetään 1. syyskuuta lukien, jolloin oikeusneuvos Jorma Rudanko jää eläkkeelle. Hakuaika virkaan päättyi 18.4.
Blogikirjoitus 36/29.4.2017 "Liikejuristista KKO:n oikeusneuvos"?
2. Viranhakijoiden kokemustaustat olivat tälläkin kerralla hyvin erilaisia ja hakijat ovat asiantuntijoita omalla oikeudenalallaan. Tämä on hyvä asia, sillä KKO.een, samoin kuin korkeimpaan hallinto-oikeudeen (KHO) on tärkeätä saada mahdollisimman monipuolisen taustan ja kokemuksen omaavia tuomareita. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden tulee tuomioistuinlain 10 luvun 2 §:n mukaan olla eteviä laintuntijoita.
3. Minua henkilökohtaisesti virkaa hakeneiden lista ei tällä kertaa erityisemmin säväyttänyt, kun sain sen KKO:n kansliasta. Aikaisemmin hakijoiden joukossa on usein ollut enemmän todella taitavia ja päteviä lakimiehiä ja -naisia. Tämä on toki aina enemmän tai vähemmän makuasia; kauneus lienee tässäkin asiassa katsojan silmässä. Olen kommentoinut blogissani KKO:n jäsenten rekrytointia vuoden 2008 loppupuoliskolta lähtien.
4. Kerrataanpa lyhyesti, ketkä kaikki 15 juristia hakivat tällä kertaa oikeusneuvoksen virkaa. Heistä kolme on hovioikeustuomaria (Ari Kyllönen, Aki Rasilainen ja Antti Vaittinen), yksi käräjätuomari (Satu Saarensola), yksi markkinaoikeustuomari (Jussi Karttunen), yksi lainsäädäntöneuvos (Jakko Rautio, joka toimii tällä hetkellä ma. hovoikeudenneuvoksena), kaksi professoria (Jaana Norio-Timonen ja Tuomas Ojanen), yksi Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) valituslautakunnan jäsen (Sari Haukka), yksi Euroopan parlamentin oikeudellisen osaston jäsen (Iiro Liukkonen), kaksi esittelijäneuvosta (OKa-viraston Petri Matikainen ja KKO:n Juha Mäkelä), yksi työneuvoston sihteeri (Jaana Paanetoja), yksi Kuluttajaliiton johtava lakimies (Tuula Saario) ja yksi asianajaja (Mika Ilveskero). Lähes kaikki hakijat ovat olleet eri tehtävissä; esimerkiksi Jaana Paanetoja on toiminut työoikeuden professorina, Iiro Liukkonen lainsäädäntöneuvoksena, Satu Saarensola työtuomioistuimen jäsenenä jne.
5. Hakijoista naisia on viisi ja miehiä kymmenen. Peräti kahdeksan on koulutukseltaan oikeustieteen tohtoreita, nimittäin Rasilainen, Saarensola, Rautio, Norio-Timonen, Ojanen, Liukkonen, Mäkelä ja Paanetoja. Oikeustieteen lisensiaatteja joukossa on kaksi, Haukka ja Martikainen.
6. KKO kutsui haastatteluun viisi hakijaa eli Mika Ilveskeron, Iiro Liukkosen, Jaana Norio-Timosen, Tuomas Ojasen ja Jaana Paanetojan. Sitä, millä perusteella haastateltavat on valittu, ei KKO:n virkaesityksessä mainita. Muista viranhakijoista KKO on haastatellut edellisten virantäyttöjen yhteydessä esittelijäneuvos Juha Mäkelää, joka on KKO:ssa monta vuotta esittelijänä toimittuaan tuttu mies muutenkin. Haastattelut suoritettiin 9. ja 11.5. Pian tämän jälkeen professori Tuomas Ojanen peruutti hakemuksensa.
7. Kuten olen aikaisempien virantäyttöjen yhteydessä kertonut, KKO:n jäsenistössä voidaan erottaa eri kiintiöitä sen mukaan, missä tehtävissä tai oikeudenalalla oikeusneuvokset ovat ennen nimittämistään toimineet. KKO:n nykyisistä jäsenistä noin puolet eli kymmenkunta jäsentä on toiminut pääosin erilaisissa tuomarin viroissa, lähinnä hovioikeuden tai käräjäoikeuden tuomareina.Lisäksi jäsenkunnassa on tällä hetkellä asianajaja-, syyttäjä-, lainvalmistelu- tai yliopistotauistaisia jäseniä. Aikaisemmin ja vielä 70- ja 80 -luvuillakin jäsenistä noin neljäs- tai jopa kolmasosa nimitettiin KKO:n omasta esittelijäkunnasta, mutta nykyisin siitä on päästy lähes kokonaan eroon. Kolmannes jäsenistä on naisia; ensimmäinen nainen (Maarit Saarni-Rytkölä) nimitettiin KKO:n jäseneksi vasta vuonna 1970.
8. KKO:n nykyisistä jäsenistä kaksi (Pekka Koponen ja Päivi Hirvelä) on toiminut syyttäjän viroissa, lähinnä valtionsyyttäjänä. Tuomioistuiomen nykyisestä jäsenkunnasta vain kaksi on toiminut aiemmin asianajajana (Timo Esko ja Ari Kantor). Aikaisemmin KKO:n jäsenistösssä saattoi olla samalla kertaa kolme tai jopa neljä entistä asianajajaa, muttei yhtään entistä syyttäjää. Seinäjoeltä kotoisin oleva Eero Takala oli ensimmäinen asianajaja, joka nimitettiin 1975 KKO:n jäseneksi. Muita entisiä advokaatteja KKO:n jäsenkunnassa ovat olleet Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas, Pertti Välimäki, Timo Esko ja Ari Kantor. Kaikki "asianajajaneuvokset" ovat olleet siviilioikeuteen erikoistuneita lakimiehiä ja samalla myös ahkeria välimiehiä. Vaikka erityisestä välimieskiintiötä ei virallisesti ole ollut oikein sopivaa puhua, on tunnettu tosiasia, että KKO:n jäsenkunnasta noin neljäsosalla on aina ollut välimiestehtäviä. Rikosoikeuteen perehtyneitä asianajajia KKO ei ole halunnut jäsenkuntaansa. Myös rikosoikeuden professorit ovat loistaneet KKO:n jäsenistössä poissaolollaan; Olavi Heinonen nimitettiin 1970 oikeusneuvokseksi apulaisprofessorin virasta. Ruotsin korkeimman oikeuden jäseneksi valittiin äskettäin rikosoikeuden professori Petter Asp (46).
9. Korkein oikeus käsitteli uuden oikeusneuvoksen rekrytointia täysistunnossaan (plenumissa) 31.5., jolloin se teki myös tasavallan presidentille osoitetun virkaesityksen. Esitys on 12 sivun mittainen ja siinä käsitellään ensin tietoja kaikista viranhakijoista (s. 2-6); kolmen hovioikeudenneuvoksen ja kahden muun hakijan (Juha Mäkelän ja Satu Saarensolan) tiedot on käsitelty samoissa kappaleissa. Esityksessä mainitaan OTT- ja OTL - tutkinnot, mutta ei sitä, miltä oikeudenalalta tohtorin tutkinnon suorittaneet ovat väitelleet, väitöskirjan nimistä puhumattakaan.
10. Siitä, ketkä hakijoista ovat toimineet välimiehenä, KKO:n virkaesitys totuttuun tapaan vaikenee tyystin. Tämäkin seikka vaikuttaa toki asiaan, vaikka KKO haluaa vaieta asiasta. On selvää, että erityisesti ne KKO:n jäsenet, jotka ovat toimineet usein välimiehenä, antavat rekrytoinnissa helposti etusijan hakijoille, joilla on vastaavanlaista kokemusta. Edellä kerrotuista hakijoista ainakin "pitkään ja menestyksekkäästi" (luonnehdinta KKO:n virkaesityksessä) asianajajana toimineella Mika Ilveskerolla on mitä ilmeisemmin kokemusta välimiesmenettelyn saralta, ei ainoastaan välimiehenä vaan myös menettelyyn osallistuvien yritysten ja yhtiöiden asiamiehenä.
11.Osa mainituista tiedoista on sellaisia, jotka herättävät kummastusta ja jopa hieman hymyilyä. Esimerkiksi Mika Ilveskeron esittelyn kohdalla mainitaan (s. 3), että hän toiminut "lakimiesuransa alkuvaiheessa" (Helsingin) raastuvanoikeuden oikeusneuvosmiehenä. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole ollut vakinainen tuomarinvirka, vaan ilmeisesti melko lyhyt sijaisuus, joka on liittynyt Ilveskeron raastuvanoikeudessa suorittamaan tuomioistuinharjoitteluun. Myöhemmin Ilveskeroa "hehkutetaan" mm. siitä, että hän on toiminut julkisesti noteerattujen osakeyhtiöiden yhtiökokousten puheenjohtajana (s.10). Toki tuollainen tehtävä on "hieno homma", mutta minusta on silti hieman kyseenalaista, onko se kuitenkaan erityismainnan arvoinen meriitti KKO:n jäsenen rekrytoinnin yhteydessä. Huumorimielessä voitaisiin todeta, ettei Ilveskeroa ole esitetty KKO:n viisijäsenisen jaoston tai vastaavan kokoonpanon puheenjohtajaksi, jossa yhtiökokouksen puheenjohtamisesta hankitulla kokemuksella saattaisi kenties olla jonkinlaista merkitystä, vaan aivan tavalliseksi KKO:n rivijäseneksi.
12. Sitä, millaista kokemusta, koulutusta, tehtävää tai oikeudenalalaa korkein oikeus kulloinkin jäsentensä virkaesityksessä preferoi, on usein vaikea etukäteen arvata. Yllätykset ovat mahdollisia ja niitä on aika usein käytänössä myös tapahtunut. Reilu ja läpinäkyvä rekrytointitapa edellyttäisi, että KKO antaisi jo hakuilmoituksessa vinkkejä siitä, millaisen taustan ja kokemuksen omaaville lakimiehille se haluaisi kulloinkin antaa valinnassa etusijan. Tämä tapa ei rajoittaisi tasavallan presidentin nimitysvaltaa, sillä hän voisi toki nimittää KKO:n jäsenen virkaan myös erityyppisen hakijan ja poiketa KKO:n tekemästä virkaesityksestä. Siis hiemaan samaan tapaan kuin presidentti Sauli Niinistö teki äsken uuden oikeuskanslerin nimittämisen yhteydessä. Ko. rekrytointitavasta käytetään nimitystä kiintiömalli, jonka käyttöön ottamista tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea suositteli 2003 mietinnössään lähinnä käräjä- ja hovioikeustuomareiden nimitysasioissa (KM 2003:3 s. 374).
13. Edellisessä nimityskerralla KKO:n jäseneksi nimitettiin virkaesityksen mukaisesti kaksi tuomaria, joista toinen siirtyi ylimpään oikeuteen hovoikeudesta ja toinen käräjäoikeudesta. Tätä taustaa vasten ainakin minusta oli nyt jokseenkin selvää, että tällä keraalla KKO ei tulisi esittämään jäsenekseen tuomaritaustaista henkilöä. Kysymyksen ei tulisi myökään naispuolinen hakija, sillä edellisellä kerralla kumpikin virkaan nimitetyt olivat naisia. Kun KKO:ssa on nyt vain kaksi asianajajaa, eli presidentti Timo Esko ja oikeusneuvos Ari Kantor, pidin blogijutussani 20.4. selvänä, että nyt olisi asianajajan vuoro tulla virkaan nimitetyksi.
14. Näin ollen minusta olisi ollut sekä viranhakua harkitsevien juristien että yleensä nimityskäytännön läpinäkyvyyden kannalta reilua ja oikeudenmukaista, että KKO olisi hakuilmoituksessa maininnut, että viranhakijoiksi toivotaan tällä kertaa ensisijaisesti päteviä asianajajia. Jos näin olisi tehty, olen varma, että hakijoiksi olisi saatu useita päteviä asianajajia sekä siivili- että rikosoikeuden alalta. Vastaavasti hakijoiksi ei olisi "houkuteltu" tavallaan turhaan niin paljon tuomareita, hallintojuristeja, professoreja tai muiden oikeudenalojen erityisosaajia kuten nyt tapahtui.
15. Mutta mitä tapahtui? Viranhakuilmoitus oli totuttuun tapaan avoin, eli siinä ei sanallakaan mainittu, millaisen taustan omaavia hakijoita toivottiin ensi sijassa hakijoiksi. Mitä tästä seurasi? Se, että 15 hakijasta vain yksi oli asianajaja, sillä hakijoista - viimeisimpänä muuten - hakemuksensa KKO:lle toimitti asianajaja Mika Ilveskero.
16. Tästä huolimatta KKO piti päänsä, sillä se esitti plenumissa 31.5. juuri "tuo yksi" eli tasavallan presidentille, että jäsenen virkaan nimitettäisiin asianajaja Ilveskero. Muut hakjat olivat siten olleet liikkellä itse asiassa turhaan, koska KKO oli ilmeisesti päättänyt jo etukäteen nimittää tällä kierroksella uudeksi jäsenekssi asianajajan. Sitä, olisiko paikka tavallaan jo etukäteen ollut pedattu nimenomaan Ilveskerolle, emme saa tietää, mutta erilaisia arveluja ja spekulaatioita asiasta voidaan toki esittää. Ns. vinkkausmenettely eli käytännössä kutsumenettely, jolloin KKO:sta otetaan yhteyttä sellaiseen lakimieheen, jota pidetään sopivana ja pätevänä, ei ole mitenkään harvinainen ilmiö. Itse asiasssa luulisin, että kaikki KKO.een nimitetyt asianajat ovat tulleet tällä tavalla ("köökin kautta") KKO:n jäseniksi.
17. Mika Ilveskero on varmaan täysin pätevä oikeusneuvoksen virkaan; selvää on, ettei KKO halua ehdoin tahdoin nimittää jäsenkuntaansa huonoja lakimiehiä. Virkaesityksensä loppupuolella KKO viittaa siihen, että Ilveskero on myös sopiva jäsenen virkaan, koska hänellä on "sellaiset henkilökohtaiset ominaisuudet, joita KKO:n jäsenen viran menestyksellinen hoitaminen edelllyttää" (s. 11). Tuo on toki ilman eri mainintaakin itsestään selvä asia.
18, Minkäänlaista todellista vertailua KKO ei näytä esityksessään tehneen, ei edes niiden hakijoiden kesken, jotka ovat käyneet KKO:n jäsenten haastattelussa. KKO.n perustelut, joilla se on päätynyt Ilveskeron esittämiseen, vaikuttavat koko lailla näennäisiltä fasadiperusteluilta (s. 10-11, kohdat 20-22). Esityksessä todetaan ensin, että edellisellä nimityskerralla valituiksi tulleilla (Kirsti Uusitalo ja Lena Engstrand) tulleilla on ollut monipuolinen tuomioistuinura. Sitten hieman ikään kuin töksäyttäen ja yks kaks lausutaan, että "korkeimman oikeuden arvioin mukaan lisäasiantuntemusta tarvitaan sekä yhtiö- että maksukyvyttömyysoikeuden osalta" ja että KKO:een on tarpeen saada "vankkaa ja ajantasaista tietämystä yritysten oikeudellsista ongelmista sekä oikeudenhoidosta myös asianosaisten näkökulmasta arvioituna".
19. Tämän jälkeen, ikään kuin sattumalta ("kappas vain"), esityksessä todetaan, että tässähän meillä on tämä Mika Ilveskero, jonka "erityisalaan kuuluvat juuri yhtiö- ja muu yhteisöoikeus sekö maksukyvyttömyysoikeus". Esityksessä kerrotaan, että Ilveskero on toiminut pörssiyhtiöiden yhtiökokousten puheenjohtajana ja laajoissa yrityssaneerausmenettelyissä selvittäjänä. Hänellä on esityksen mukaan vahvaa asiantuntemusta myös kirjanpidosta ja tilintarkastukssta, joihin kuuluvia asioita hän on vuosien ajan käsitellyt mm. tilintarkastuslautakunnassa. Tämän jälkeen KKO kehuu Ilveskeron taitavuutta ja neuvottelutaitoa vaikeissa oikeudellisissa kysymyksissä. Esityksesä viitataan myös Ilveskeron järjestötoimintaan ja hänen kiinnostukseensa "oikeudenhoidon yleisiiin kysymyksiin". Ilveskerolla sanotaan olevan sellaista "käytännön yritystoimintaan ja asianajoon liittyvää osaamista ja tietoa, joka on erityisen hyödyllistä korkeimman oikeuden tehtävän kannalta". Tällä perustella päädytään siihen johtopäätökseen, että Ilveskero on viranhakijoista vahvin. Suomeksi sanottuna tämä kaikki tarkoittaa sitä, että KKO on halunnut saada jäsenistöönsä liikejuristin ja sellainen on hakijoista vain ja ainoastaan - Mika Ilveskero.
20. Minusta vaikuttaa vahvasti siltä, että KKO on ensin päättänyt esittää virkaan Mika Ilveskeroa ja laatinut vasta tämän jälkeen valinnalle sopivat perustelut. Yhdenkään kilpahakijan ansioita ja "vahvuutta" ei punnittu ja verrattu Ilveskeron vahvuuksiin ja erityisosaamiseen. KKO:n toteamus, jonka mukaan sen jäsenkuntaan halutaan juuri nyt yhtiö- ja maksukyvyttömyysoikeuden erityisosaamista - siis liikejuridikkaan osaamista -vaikuttaa minusta keinotekoiselta perustelulta; näin on lausuttu lähinnä vain siksi, että Mika Ilveskerolla on tuollaista osaamista ja kokemusta. KKO:n jäsenistöön haluttiin ilmeisesti saada Ilveskeron vallinnalla myös lisää välimieskokemusta.
21. Jos viranhaku olisi suunnattu ensi sijassa asianajajille tai yleensä yhtiö- taikka maksukyvyttömyysoikeuteen perehtyneille lakimiehille, lienee selvää, että Mika Ilveskero olisi saanuit useita sanotunlaista kokemusta ja pätevyyttä omaavia kilpahakijoita. Silloin virantäyttömenettely olisi ollut läpinäkyvä, reilu, oikeudenmukainen ja luottamusta herättävä. Nyt jäseneksi haluttiin asianajaja, mutta sitä ei kerrottu etukäteen, eikä hakijoilta edellytettävästä erityisosaamisesta mainittu hakuilmoituksessa mitään. Tämän takia saatiin vain yksi hakemus sellaiselta lakimieheltä, jota KKO todellisuudessa etsi ja oli jo etukäteen päättänyt saada jäsenistöönsä. Täyttääkö tällainen salaperäinen, sisäänlämpiävä ("sisäsiittoinen") ja puolihämärä rekrytointitapa läpinäkyvyyden, reiluuden ja uskottavuuden vaatimukset, joita tuomareiden ja erityisesti ylimmän tuomioistuimen tuomareiden nimitysmenettely välttämättä edellyttäisi? Ei tietenkään.
22. Mika Ilveskeron halukkuuteen päästä KKO:n jäseneksi on varmaankin ollut myös henkilökohtaisia syitä, kuten olen blogikirjoituksessani 20.4.2017 (kohdat 21-23) kertonut. Myös hänen appensa Erkki-Juhani Taipale on toiminut asianajajana. Myös Taipale on ollut usein välimiehenä. Taipale ja Ilveskero ovat molemmat olleet Suomen Asianajajaliiton puheenjohtajana, Taipale 1980-88 ja Ilveskero 2010-2013. Lisäksi Erklki-Juhani Taipale on toiminut KKO:n jäsenenä (1988-2005), johon hänet nimitettiin, kuten nyt Ilveskero, asianajajan tehtävästä. Taipale toimi myös oikeusneuvoksena ollessaan ahkerasti välimiehenä, ja tätä käytäntöä aikoo ilmeisesti jatkaa myös Ilveskero; eihän hänen olisi muuten taloudellisesti kannattanut hakea KKO:n jäseneksi. Erkki-Juhani Taipale oli 51-vuotias saadessaan nimitykseen KKO:een. Ja kuinka ollakaan, Mika Ilveskero on nyt samanikäinen. Mutta tämä kaikki on tietenkin vain sattumaa!
23. KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettelyssä on yksi puute, minusta jopa aika paha epäkohta. Tuomarinvalintalautakunta ei nimittäin osallistu lainkaan ylimpien tuomioistuinten jäsenten nimitysmenettelyyn. Alempien tuomioistuinten (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja hallinto-oikeudet) tuomareiden osalta tuomarinvalintalautakunta, jonka kokoonpanoon kuuluu tuomarijäsenten lisäksi myös yksi asianajaja, yksi syyttäjä ja yksi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustava jäsen, valmistelee nimitysasian ja tekee tasavallan presidentille perustellun esityksen virkaan nimittämisestä. KKO:n ja KHO:n tuomareiden nimityksiä ei sen sijaan käsitellä tuomarinvalintalautakunnassa, vaan ylimmät tuomioistuimet tekevät itse oman jäsenen virkaa koskevan esityksen.
24. Tuomarinvalintalautakunta voi tosin lain mukaan antaa lausunnon KKO:n tai KHO:n jäsenen nimittämistä koskevassa asiassa, jos ao. tuomioistuin sitä pyytää. Tuomarinvalintalautakunta on perustettu vuonna 2000, mutta KKO tai KHO ei ole vielä kertaakaan pyytänyt lautakunnalta mainittua lausuntoa. Miksiköhän?
25. Ruotsissa, jossa tuomarinvalintalautakuntaa vastaava elin (domarnämnden) ei aikaisemmin osallistunut ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimitysmenettelyyn, on lakia muutama vuosi sitten muutettu siten, että tuomarilautakunta tekee nykyisin virkaesityksen myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomareiden virkaan nimittämisestä. Tätä merkittävää muutosta ei ole Suomessa havaittu tai noteerattu millään tavalla; naapurimaan muutoksesta on oltu meillä hissukseen. Suomessa olisi ollut vuonna 2016 säädetyn tuomioistuinlain valmistelun ja säätämisen yhteydessä erinomainen tilaisuus laajentaa tuomarinvalintakunnan toimivaltaa samalla tavalla kuin Ruotsissa on tehty, mutta lakia valmisteltaessa ja lakiesitystä eduskunnassa käsiteltäessä tästä mahdollisuudesta ei ole mainittu sanallakaan. Pidän tätä kyllä aika pahana puutteena ja vahinkona.
26. On toki hyvä asia, että KKO:n, samoin kuin KHO:n, on valittu ja valitaan edelleen jäseniä tuomioistuinlaitoksen ohella myös oikeudenhoidon muilta sektoreilta (esim. syyttäjistöstä ja asianajajakunnasta) ja muista lakimiesammateista (esim. lainvalmistelijoista ja professorikunnasta). Mutta tämä ei tietenkään vielä riitä, vaan lainsäätäjän ja ylimpien tuomioistuimien osaltaan tulisi pitää huolta myös siitä, että näistä ammateista saataisiin oikeusneuvosten virkoihin runsaasti päteviä ja vartenotettavia hakijoita.
27. Tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä kahdella tavalla. Ensiksi myös KKO:n ja KHO:n tuomareita koskeva virkaesitysoikeus olisi annettava ylimpien oikeuksien sijasta tuomarinvalintalautakunnalle. Toiseksi käyttöön olisi otettava tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean vuonna 2003 suosittelemaan ns. kiintiömalliin perustuva kohde- tai täsmähakumenettely, jossa rekrytointi ja viranhaku suunnattaisiin ensi sijassa tietyn taustan, kokemuksen tai erityisosaamisen omaaville lakimiehille.
15 kommenttia:
Tuomarinvalintalautakunnalle voitaisiin aivan hyvin ja perustellusti uskoa virkaesityksen tekeminen myös KKO:n ja KHO:n tuomareita nimitettäessä.
Näin myös siksi, että lautakunnan puheenjohtajana on lain mukaan KKO:n tehtävään nimeämä jäsen ja varapuheenjohtajana puolestaan KHO:n keskuudestaan valitsema jäsen. Lisäksi lautakunnan tulee lain mukaan pyytää lausunto ao. tuomioistumelta, jonka tuomarin nimittämisestä kulloinkin on kyse.
KKO on antanut tänä vuonna runsaasti työsopimusoikeutta ja yleensä työoikeutta koskevia ennakkopäätöstä. Viimeksi tänään 8.6. peräti kolme sanotunlaista prejudikaattia (KKO 2017:37-39).
KKO:n jäsenen hakijoiden joukossa oli nyt kaksi työoikeuteen perehtynyttä lakimiestä, eli työneuvoston pitkäaikainen sihteeri Jaana Paanetoja (53) ja käräjätuomari Satu Saarensola (50). KKO kutsui heistä haastateltavakseen vain Paanetojan. Hän on toiminut aiemmin mm. ma. työoikeuden professorina Lapin yliopistossa.
Paanetoja on työtuomioistuimen varajäsen, mutta myös Saarensola on toiminut työtuomioistuimen jäsenenä ja varapuheenjohtajana, jos oikein muistan. Saarensola on pitkäaikainen kärärätuomari ja hän väitteli hiljattain oikeustieteen tohtoriksi Turun yliopistossa. Hän ollut töissä myös hovioikeudessa ja vakuutusoikeudessa.
Miksi KKO ei kutsunut Saarensolaa haastatteluun? Ehkä siksi, että Paanetoja on toiminut työtuomioistuimen puoleettomana varajäsenenä, kuten KKO:n virkaesityksessä nimenomaisesti sanotaan. Olisiko Saarensola siis KKO:n mielestä ollut työtuomioistuimessa jotenkin "puolueellinen"?
Eiköhän KKO:n haastatteluun ole valittu Mika Ilveskeron ohella lähinnä sellaisia hakijoita, joilla ei ole edes ajateltu olevan minkäänalaisia kunnon mahdollisuuksia viranhaussa. Siis ikään kuin näön vuoksi. Tuomas Ojanen lienee fiksuna miehenä huomannut tämän, sillä hän on haastattelun jälkeen peruuttanut hakemuksena.
Jos ja kun KKO on jo etukäteen alustavasti päättänyt kallistua asianajajan nimittämisen kannalle, ei Ilveskerolla itse asiassa ole ollut "kisassa" lainkaan todellisia kilpahakijoita. Hän on ainoa advokaatti, joka haki virkaa. Muita ei ollut eikä tullut, kun KKO:n sanotusta aikomuksesta ei ollut tietoa.
Asianajajien ja esim. tuomareiden kilpailuttaminen keskenään ja heidän ansioidensa vertailu on yleensäkin varsin hankala tehtävä.
"Asianajajien ja esim. tuomareiden kilpailuttaminen keskenään ja heidän ansioidensa vertailu on yleensäkin varsin hankala tehtävä".
Ei yhtään sen hankalampi kuin insinöörien, lääkäreiden jne. Apuna voi käyttää rekrytointikonsulttia, jos ristiintaulukointi ei suju omin voimin.
Kiitos blogistille erinomaisesta kirjoituksesta!
Asianajajien ja tuomareiden kilpailuttaminen keskenään on huomattavasti hankalampaa kuin asianajajien kesken ja tuomarien kesken. Vähän kuin insinöörien ja lääkäreiden kesken samaan tehtävään. En kyllä tiedä rekrytointikonsulttia, joka tähän pystyisi. Rahat kyllä toki veisi.
Mainittu kilpailuttamisen vaikeus on yksi ja painava peruste sille, ettei pätevää asianajajaa ja pätevää tuomaria ole mielekästä vertailla tai kilpailuttaa esim. KKO:n tuomarin rekrytoinnissa.
Tämän vuoksi käyttön tulisi ottaa blogirjoituksessa suosittelemani täsmä-tai kohdehakusysteemi, jonka mukaan KKO hakisi jäsenekseen vuorotellen erilaisen kokemustaustan omaa jäsentä. Esim. ensimmäisellä kerralla (vain) asianajajaa, toisella kerralla hovioikeutuomarin, kolmannella kerralla käräjätuomaria, neljännellä esim. yliopistotutkijaa, viidennellä lainvalmistelijaa jne.
Tämä takaisi sen, että esimerkiksi useat pätevät asianajajat hakisivat oikeusneuvoksen virkaa silloin, kun valinnassa kysymykseen tulisi vain asianajaja., mistä hakuilmoituksessa olisi mainittu. Tuolloin KKO:lla siis olisi "varaa mistä valita".
Nytkään tällaista "varaa" ei ollut, koska hakijoiden joukossa oli vain yksi (1) asianajaja. Ketä vastaan häntä olisi voitu todellisuudessa pätevästi kilpailuttaa? Ei ketään, eikä KKO virkaesityksessään niin tehnytkään.
KKo meni virkaesityksessään hieman pitkäveteiseltä tuntuvan jaarittelun jälkeen vihdoin asiaan, ja totesi, joo, hyviä hakijoita kaikki tyyni. Mutta sorry, me oltiin kyllä päätetty itse asiassa jo ennakolta, että me tullaan esittämään asianajajaa. Onneksi hakijoiden joukossa on sentään yksi advokaati!
Aika typerää! Mutta sellaista tämä oikeusneuvosten rekry ja valikointi nyt vaan on. Ei sille mitään mahda - nykysysteemissä.
Kyllähän tuo uusi oikeusneuvos kuvan perusteella myös näyttää elämässään hyvin menestyneeltä lakimieheltä!
Haluaisiko emeritusprofessori avata hieman tarkemmin näkemystään kohdassa 13 eli " kysymykseen ei tulisi myöskään naispuolinen hakija, sillä edellisellä kerralla kumpikin virkaan nimitetyt olivat naisia."? Erityisesti suhteessa kohdasta 7 ilmenevään tietoon siitä, että ylimmän tuomioistuimen jäsenkunnasta (vain) kolmasosa on naisia?
Eipä tuo mitään sen erityisempää "avaamista" edellytä, koska perustelu on todettu jo ko. virkkeessä.
Kun edellisellä kerralla KKO:een nimitettiin kaksi naista samalla kertaa, oli käytännössä selvää, että tällä kerralla ei tultaisi esittämään naista vaan mies. KKO:een ei ole milloinkaan nimitetty peräkkäin kolmea naislakimiestä, eikä aiemmin edes kahta. Se että KKO:n jäsenkunnassa on kolmannes naisia, on jo einomainen "saavutus"! Näin se vaaan on.
Onkohan olennaista valinnassa oikeasti se, missä tehtävässä hakija toimii (tuomarikiintiö, asianajajakiintiö jne.), vai se, millaista asiantuntemusta hänellä on? Toki nämä korreloivat keskenään, mutta on eri asia, haetaanko "asianajajaa" (joka voi olla myös esim. rikosoikeuteen erikoistunut) vai liikejuridiikan osaajaa. Jos hakuilmoituksissa kerrottaisiin, millaisia ansioita hakijoilta toivotaan, pitäisi siinä ilmoittaa hakijalta toivottava osaaminen eikä toivottava työkokemus.
Kyllä, tuo on toinen vaihtoehto, jota olen itsekin usein ehdottanut. Mm. tuomarinuratoimikunnan mietintöön (1994:15) vuonna 1994 jättämässäni eriävässä lausunnossani ja monissa KKO:n jäsenten nimittämistä käsittelvisä blogikirjoituksissani.
Kattavasti olen kirjoittanut ko. vaihtoehdosta blogijutussa nro 71/1.2.2009. Lukekaapa sieltä!
Ote blogikirjoituksesta numero 71/1.2.2009. KKO:n jäsenten rekrytointi:
Täsmärekrytointi
32. Toiseksi KKO:n ja KHO:n jäsenten hakuprosessia tulisi kehittää niin, että nimitysmenettely antaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet arvioida ja vertailla viranhakijoiden keskinäistä pätevyyttä ja paremmuutta. Nykyisin haku tuomarin virkoihin on luonteeltaan avoin, eli virkaa voivat hakea kaikki eri aloilla toimivat lakimiehet. Tällöin on luonnollista, että hakijoiksi saadaan varsinkin KKO:een hyvin erilaisen taustan ja työkokemuksen omaavia lakimiehiä; tämä nähtiin myös edellä analysoimani oikeusneuvosten virantäytössä. Kuten olen jo aiemmin todennut, hyvin erilaisen taustan omaavien hakijoiden keskinäisen pätevyyden arviointi on hyvin hankalaa ellei suorastaan mahdotonta. Selvää on, että tietyt hakijat jättävät viranhakemuksensa turhaan, jos esimerkiksi KKO:ssa on kenties jo etukäteen päätetty, että uusi jäsenen tullaan valitsemaan tietyn "kiintiön" sisältä.
33. Jos esimerkiksi KKO:en uudeksi jäseneksi halutaan saada asianajaja, hakevat käräjä- ja hovioikeustuomarit ja muitakin kiintiöitä edustavat hakijat silloin virkaa turhaan. Toisaalta esimerkkitapauksessa asianajajakunnasta hakevien lukumäärä jää vähäiseksi, kun ei tiedetä, että nyt ollaan hakemassa ja nimittämässä juuri advokaattia uudeksi jäseneksi. Tämä epäkohta, siis informoinnin selkeä puute, lisää luonnollisesti hakuprosessin sattumanvaraisuutta ja sisäänlämpiävyyttä.
34. Olen jo vuonna 1994 ehdottanut, että tuomarien viranhaku, siis myös KKO:n jäseniä koskeva hakua, muutettaisiin nykyisestä avoimesta hausta eräänlaiseksi täsmähauksi. Tätä kysymystä on pohdittu myös vuonna 2003 mietintönsä jättäneen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3). Tämä merkitsisi sitä, että KKO ilmoittaisi jo viranhakukuulutuksessaan, että tällä kertaa KKO:n jäseneksi haetaan tietyn kokemustaustan omaavaa juristia, esimerkiksi juuri asianajajaa tai yliopiston tutkijaa. Kyse voisi olla vaihtoehtoisesti ns. "puolittaisesta täsmähausta", jossa KO:n jäseneksi haetaan esimerkiksi rikos- ja prosessioikeuden asiantuntijaa, jolloin hakijoina voisivat olla syyttäjät, rikosasianajajat, ao. oppiaineiden yliopistotutkijat tai siten po. alalla toimivat lainvalmistelijat. Tällöin hakupaperinsa jättäisivät vain ne, jotka ovat aiemmin pätevöityneet sanotulle oikeuden alalle.
35. Vastaavalla tavalla mutatis mutandis meneteltäisiin, jos KKO:een halutaan saada siviilioikeuden asiantuntija. Täsmärekrytoinnin tuloksena hakijoiksi saataisiin ilmeisesti nykyistä paljon suurempi joukko kyseisen alan päteviä asiantuntijoita, mikä vähentäisi olennaisesti nimitysmenettelyn ja valinnan sattumanvaraisuutta ja ajan mittaan kohottaisi samalla KKO:n jäsenistön ammattitaitoa ja jäsenistön monipuolista osaamista.
Samalla viranhakijoiden arviointimenettelyä voitaisiin järkeistää merkittävästi ja myös hakijoiden oikeusturva tulisi nykyistä paremmin huomioiduksi. - En ole varma, mutta luulisin, että täsmähakuun siirtyminen tuskin vaatisi edes tuomareiden nimittämislain muuttamista.
(jatkuu)
Blogijutun numero 71/1.2. KKO tuomareiden rekrytointi loppuosa:
Viranhakuilmoitus
36. Nykyisin käytössä oleva KKO:n jäsenen viranhakukuulutus tai -ilmoitus on hyvin suppea ja lakoninen. Viimeksi julkaistu kuulutus oli seuraavanlainen:
Korkeimmassa oikeudessa tulee avoimeksi 1.3.2009 jäsenen virka. Virasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua KKO:lle kirjallisesti viimeistään 30.1.2009 ennen virka-ajan päättymistä KKO:n postiosoite on PL 301, 00171 Helsinki ja kirjaamon käyntiosoite on....
37. Täsmähakua tarkoittava viranhakuilmoitus voisi olla informatiivisempi ja samalla hieman houkuttelevampi esimerkiksi seuraavaan tapaan:
Korkein oikeus on ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttävä tuomioistuin. Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka päätehtävänä on antaa ratkaisuja, joilla pyritään ohjamaan alempien tuomioistuinten lainkäyttöä. Korkeimmalla oikeudella on lisäksi eräitä lainsäädäntöön liittyviä tehtäviä. Korkeimman oikeuden jäseninä toimivat presidentti ja 19 oikeusneuvosta. Esittelijöitä korkeimmassa oikeudessa on kolmisenkymmentä ja muuta henkilökuntaa saman verran.
Korkeimmassa oikeudessa tulee 1.3.2009 avoimeksi oikeusneuvoksen virka. Korkeimman oikeuden jäsenen tulee lain mukaan olla etevä laintuntija. Haemme tällä kerralla jäseneksi erityisesti rikos- ja prosessioikeuden korkeatasoista asiantuntemusta omaavaa kokenutta lakimiestä. Edellytämme, että virkaan nimitettävä on toiminut joko vakinaisessa tuomarin virassa, syyttäjänä tai asianajajana rikosjutuissa taikka osoittanut kyseisiin oikeudenaloihin liittyvässä yliopistollisessa tutkimustyössään tahi lainvalmistelutehtävissä sellaista ammattitaitoa, jota oikeusneuvoksen viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää.
Virasta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan Korkeimmalle oikeudelle... Lisätietoja antava Korkeimman oikeuden presidentti ja kansliapäällikkö.
Aikamoinen muutos, piilotettuna tuoreeseen hallituksen esitykseen 74/2017 sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnista:
4 §. Muutoksenhakulautakunnan jäsenyydestä vapautuminen ja eroamisikä. Pykälässä ehdotetaan, että muutoksenhakulautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsen olisi velvollinen eroamaan sen kuukauden päättyessä, jonka kuluessa hän täyttää 70 vuotta. Valtion virkamiestenkin eroamisikä nostetaan asteittain 70 vuoteen.
Vastaava tullee siis pian koskemaan tuomareitakin!
Lähetä kommentti