389. Mopoilija välttyi rattijuopumussyytteeltä poliisin virheen takia. Ne bis in idem -kiellon tulkintaa. Liikennevirhemaksu. KKO 2023:55

 

Viime viikolla 28.7. annetussa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2023:55 arvioitiin mopoilijan saaman liikennevirhemaksun vaikutusta rattijuopumussyytteen tutkimiseen ne bis in idem -kiellon perusteella.  Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä asiasta oli kysymys; kuvan mopoilija ei liity tapaukseen.

1. A oli  14.7.202  ajanut mopolla jalkakäytävällä, minkä johdosta poliisi oli määrännyt hänelle liikennevirhemaksun. Samassa yhteydessä A oli toimitettu verikokeeseen, jonka mukaan A:n  veressä oli ollut vähähäinen määrä kannabista. A:ta on 25.9.202 kirjatun rikosilmoituksen mukaan epäilty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

2. Poliisin pyynnöstä tieto liikennevirhemaksusta oli myöhemmin poistettu asianomaisesta tietojärjestelmästä,

3. Syyttäjä vaati Pohjanmaan käräjäoikeudessa 1.3.2021 vireille tulleella haasteella A:lle rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Syyte rattijuopumuksesta perustui samaan ajotapahtimaan, jonka perusteella  A:lle oli heti ajon jälkeen määrätty liikennevirhemaksu. Syyttäjän mukaan liikennevirhemaksu ei estänyt syytteen tutkimista, koska se oli kerrotulla tavalla mitätöity.

4. Käräjäoikeus tuomitsi 27.4.2021 A:n  huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumyksesta yhteiseen sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi, ettei maksun määrääminen ollut perustetunut huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen,  vaan siihen, että A oli kuljettanut mopoa jalkakäytävällä. Lisäksi maksu maksu oli sittemmin mitätöity.

5. A valitti Vaasan hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte rattijuopumuksesta jätetään tutkimatta, sillä se liittyi samaan ajotapahtumaan, josta hänelle oli jo määrätty liikeennevirhemaksu; tämän perusteen A oli esittänyt jo käräjäoikeudessa.

6. Hovioikeus ei 15.12.20121 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

7. Hovioikeus katsoi perusteluissaan, että vaikka kysymys oli ollut samasta ajosuorituksesta ja samasta kuljettajasta, liikennevirhemaksun perusteena ollutta menettelyä ja syytteessä kuvattua menttelyä ei voitu pitää tosiseikoiltaan olennaisesti samoina. Vaikka teot kuuluivat samaan tapahtumasarjaan, syyte rattijuopumuksesta ei aikaan, paikkaan tai muihin teko-olosuhteisiin nähden ollut tarkoittanut sitä tekoa, jossa liikennevirhemaksu oli määrätty. Näin ollen ne bis in idem -kiellon vaatimus tekojen samuudesta ei täyttynyt.

8. Korkein oikeus (KKO), joka myönsi A:lle valitusluvan, totesi perusteluissaan, että asiassa sama ajotapahtuma on ollut perusteena sekä liikennevirhemaksun määräämiselle että rattijuopumussyytteelle. Tosiseikat, jotka ovat olleet liikennevirhemaksun ja rattijuopumusta koskevan syytteen perusteena, ovat olennaisilta osiltaan samat. Ne liittyvät A:n menettelyn kannalta samaan ajotapahtumaan ja ovat myös ajallisesti ja paikallisesti yhteneväiset siitäkin riippumatta, että rattijuopumus olisi täyttynyt jo ennen jalkakäytävällä ajamista heti ajon alkaessa.

9. KKO:n mukaan kyse on siten saman syytetyn samasta käyttäytymisestä samassa tilanteessa. Molemmat teonkuvaukset koskevat olennaiselta osin samoja tosiseikkoja, eikä tekojen rikosoikeudelliselle luokittelulle tule antaa ratkaisevaa merkitystä siitäkään huolimatta, että kaikkia teon oikeudellisia näkökohtia ei ole liikennevirhemaksun määräämisen yhteydessä selvitetty. Näillä perusteilla KKO katsoi, että seuraamusten perusteena olleita menettelyjä on pidettävä samoina-

10. KKO totesi, että tieliikennelakia säädettäessä ne bis in idem -kielto on otettu huomioon lain 160 §:n 4 momenttiin otetuilla säännöksillä. Niiden mukaan liikennevirhemaksua ei saa määrätä muun ohella silloin, kun tienkäyttäjää epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa (kohta 1), tienkäyttäjälle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio tai määrätty rangaistus (kohta 2) tai tienkäyttäjää epäillään samalla teolla tehdystä rikoksesta (kohta 3). 

11. Mitä tuli liikennevirhemaksun poistamiseen tietojärjestelmästä, KKO lausui, että tieliikennelaki ei sisällä menettelysäännöksiä, joiden mukaan liikennevirhemaksu voitaisiin poistaa tilanteessa, jossa sen määräämisen jälkeen havaitaan, että samasta teosta olisi nostettava syyte. KKO:n mukaan on selvää, että lainvoimaista päätöstä liikennevirhemaksun määräämisestä ei ole voitu oikeudellisesti merkityksellisellä tavalla poistaa siten, että tietojärjestelmän ylläpitäjä on teknisenä toimenpiteenä poistanut liikennevirhemaksua koskevan tiedon tietojärjestelmästä. Kun liikennevirhemaksua koskevan tiedon poistaminen tietojärjestelmästä ei ole perustunut mihinkään laissa säädettyyn päätöksentekomenettelyyn, liikennevirhemaksun määräämistä koskevan päätöksen on katsottava olevan edelleen voimassa. Se muodosti siten esteen uuden samaa tekoa koskevan syytteen nostamiselle.

12. Johtopäätöksenään KKO totesi, että rattijuopumussyytteen tutkiminen rikkoi ne bis in idem -kieltoa, minkä vuoksi KKO jätti sitä koskevan syytteen tutkimatta. 

13. Huumausaineen käyttörikoksen vähyyden takia KKO jätti A:n rikoslain 50 luvun 7 §:n nojalla rangaistukseen tuomitsematta. 

Korkeimman oikeuden ratkaisuseloste KKO 2023:55 

14. Juridisesti täysin hyväksyttävä ratkaiu, vaikka se maallikoista saattaakin tuntua turhalta hiusten halkomiselta. Outoa, että Vaasan hovoikeus ei tulkinnut ne bis in idem -kieltoa asianmukaisella tavalla. Poliisi oli turhan kärkäs määrätessään mopoilijalle liikennevirhemaksun, vaikka hänen epäiltiin syyllistyneen myös rattijuopumukseen; TLL 160 §:n 4 momentin säännökset näyttävät unohtuneen poliisilta. Polisin menettely liikennevirhemaksun mitätöimiseksi jäi kömpelöksi yritykseksi.

388. Aluesyyttäjällä 20 kuukauden viivästys poliisirikosasian esitutkinnan toimittamisessa

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kiinnittänyt tuoreessa 4.7.2023 antamassaan päätöksessä  poliisirikosasiassa tutkinnanjohtajana toimineen aluesyyttäjän huomiota velvollisuuteen toimittaa esitutkinta ja sen aloittamista edeltävät toimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerille kantelun tehneen asianajajan arvostelemassa asiassa kului peräti  20 kuukautta yksinomaan sen arvioimiseen, toimitetaanko esitutkinta vai ei.

Oikeuskanslerin päätöksen mukaan asianajajan laatimasta tutkintapyynnöstä oli ilmennyt keskeiset tapahtumatiedot eikaä siassa ollut tarvetta hankkia laajaa aineistoa esitutkinnan toimittamiskynnyksen arvioimiseksi. Asiassa ei ilmennyt tutkinnanjohtajan toimineen aluesyyttäjän antaneen konkreettista ohjeistusta tutkivalle poliisiyksikölle. Oikeuskansli totesi, että erityisesti poliisirikosasioissa objektiivinen esitutkinta edellytyää tutktinnanjohtajalta toimivalta syyttäjältä aktiivistaa esitutkinnan johtamista. Oikeuskansleri katsoi, että esitutkinnan toimittaisesta ei ollut päätetty esitutkintalain edellyttämällä joutuisuudella.

Oikeuskansleri päätyi päätöksessään kuitenkin vain "käsityksen" lausumiseen. Outoa, näin lievä "seuraamus" eli moite ihmetyttää kovasti! Kun karkeisiin viivästyksiin syyllistyneitä viranomaisia kohdellaan oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä näin hellävaraisesti ja "silkkihansikkailla", ei kyllä ole mitään toivoa siitä, että viranomaiset toimisivat jatkossakaan nykyistä nopeammin ja paremmin.

https://oikeuskansleri.fi/-/esitutkinnan-viipyminen-23

387. Asuntohuoneiston vuokrasopimus. Takausvastuun sovittelu. Oikeustoimen kohtuullistaminen. KKO 2023:31

Korkeimmman oikeuden 15.5.2023 antamssa ennaakkopäätöksessä KKO 2023:31 takausvastuuta soviteltiin oikeustoimilain 36 §:n nojalla.

1. A (takaaja) on antanut B:lle (vuokranantaja) omavelkaisen takauksen poikansa ja tämän avopuolison 2.10.2013 allekirjoittaman vuokrasopimuksen mukaisten vuokrien maksamisesta ja muiden vuokraehtojen täyttämisestä. Takaus on koskenut myös korkoja ja muita liitännäiskustannuksia. Vuokrasopimus on ollut määräaikainen ajalla 2.10.2013–30.9.2016, jonka jälkeen se on jatkunut toistaiseksi voimassa olevana.

2. Vuokralaiset ovat laiminlyöneet vuokran ja muiden vuokrasopimukseen perustuvien maksujen suorittamisen vuodesta 2014 lukien. Ennen nyt käsiteltävänä olevaa asiaa takaaja A on vuokralaisten maksulaiminlyöntien perusteella velvoitettu takaussitoumuksensa nojalla suorittamaan vuokranantaja B:lle yhteensä kymmenen kuukauden vuokrat ja muita maksuja.

3. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa vuokranantaja B on vaatinut takaaja A:lta suoritusta vuosina 2015–2018 yhteensä 37 kuukaudelta maksamatta jääneiden vuokrien ja muiden, määrältään vähäisempien maksujen perusteella. Takaaja on vastustanut maksuvelvollisuutta sillä perusteella, että vaatimus on kohtuuton jo aiemmin suoritetut maksut huomioon ottaen. Takaaja oli takausta antaessaan voinut perustellusti odottaa, että vuokranantaja ryhtyisi toimiin vuokrasopimuksen purkamiseksi vuokralaisten ollessa pysyvästi maksukyvyttömiä ja laiminlyötyä vuokrien maksamisen. Takaajalla itsellään ei ollut mahdollisuutta purkaa tai irtisanoa vuokrasopimusta.

4. Satakunnan käräjäoikeus on tuomiollaan 15.12.2020  velvoittanut takaajan suorittamaan vuokranantajalle vuokrat vain ajalta 1.5.2015–30.9.2016, sähkölaskut ajalta 1.3.2015–30.9.2016 ja vesimaksut ajalta 1.1.2015–30.9.2016, kaikki määrät korkoineen.

4a.  Käräjäoikeus, joka ratkaisi asian yhden käräjätuomarin ja käräjänotaarin kokoonpanossa, lausui tuomion perusteluissa takauksen sovittelusta, että takaaja oli antanut omavelkaisen takaussitoumuksen vuokralaisten kolmen vuoden määräaikaiseen vuokrasopimukseen, joka oli 1.10.2016 muuttunut toistaiseksi voimassa olevaksi yhden kuukauden irtisanomisajalla. Takaaja oli omavelkaisen erityistakauksen antaessaan vastuussa päävelasta niin kuin henkilökohtaisesti vastuussa oleva velallinen eli vuokralaiset. Ottaen huomioon, että takaajalla ei ollut oikeutta irtisanoa vuokrasopimusta ja hän oli maksanut antamansa takaussitoumuksen perusteella erääntyneitä maksamattomia vuokrasaatavia ja muita saatavia vuokranantajalle jo lähes 10 000 euron edestä, omavelkaista takausta ei voitu pitää kohtuullisena vakuutena. Takausvastuuta oli siten soviteltava siihen määrään, josta hän oli kohtuudella voinut arvioida joutuvansa sopimuksen perusteella vastaamaan. Takaajan vastuun oli perusteltua katsoa kattavan sellaiset vuokrat ja muut asuinhuonevuokrasuhteeseen liittyvät kulut, joiden peruste oli muodostunut ja jotka olivat kertyneet määräaikaisen vuokrasopimuksen voimassaoloaikana sen päättymiseen 30.9.2016 saakka.

5. Vaasan hovioikeus, jonne takaaja ja vuokranantaja valittivat, on tuomiollaan 23.12.2021 hylännyt B: n kanteen.

6. Korkein oikeus myönsi B:le valitusluvan koskemaan kyysmystä takausvastuun sovitelusta. B vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään. Takaaja A vaati vastauksessaan valutuksen hylkäämistä.

7. KKO.ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, onko takaussitoumusta kohtuullistettava.

8. KKO totesi perusteluissaan mm, että vuokrasuhteeseen perustuvia saatavia koskevan toisen kanteen käsittelyn yhteydessä vuonna 2015 takaaja A oli vastustanut kannetta siltä osin kuin se on ylittänyt neljän kuukauden vuokrat. Vastustamisensa tueksi hän on vedonnut asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 8 §:n 2 momentin vakuuden enimmäismäärää koskevaan säännökseen (ks. KKO 2017:91). Tämä osoittaa, että hänen tahtonaan ei ole ollut pysyvästi tukea poikansa ja tämän avopuolison asumista taloudellisesti.

9. Vuokranantaja B on näin ollen tullut jo vuosina 2014 ja 2015 tietoiseksi vuokralaisten pysyvästä kyvyttömyydestä vuokrien maksamiseen ja takaaja A:n edellä mainitusta tahdosta. Vuokranantajalla on ollut määräaikaisen vuokrasopimuksen päättymisajankohtaan mennessä runsaasti aikaa ryhtyä toimiin vuokrasopimuksen päättämiseksi. Vuokranantaja ei kuitenkaan ole näin toiminut, vaan hän on sallinut vuokrasuhteen jatkua vuokralaisten täydellisestä maksuvelvollisuuden laiminlyönnistä huolimatta ja edellyttänyt takaajan vastaavan kaikista vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista vastaisuudessakin.

10. KKO katsoi, että edellä kerrotuissa olosuhteissa takaussitoumuksen soveltaminen siten, että takaaja A vastaisi vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista vielä vuokrasopimuksen määräaikaisuuden 30.9.2016 päätyttyäkin, johtaisi kohtuuttomuuteen. Takaussitoumusta on soviteltava oikeustoimilain 36 §:n nojalla niin, että A ei ole vastuussa 30.9.2016 jälkeen syntyneistä vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista. Asia on siten jätettävä käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

11. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Ratkaisuseloste KKO 2023:31

13. Pienenä yksityiskohtana tulkoon mainituksi, että KKO päätyy aika usein samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus, jonka ratkaisua hovioikeus on muuttanut. Näin kävi tämän tapauksen (KKO 2023:31) lisäksi äskettäin eli 9.5.2023 myös ratkaisussa KKO 2023:29, jossa KKO, kumoten Vaasan hovioikeuden tuomion, jätti asian käräjäoikeuden, joka sattumoisin tuossakin tapauksessa oli Satakunnan käräjäoikeus, tuomion lopputuloksen varaan. 

14. Näin tapahtui myös KKO:n eilen 16.5. antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:32, joka koski näpistyksen ja varkauden välistä rajanvetoa. Käräjäoikeus tuomitsi varkausdesta ehdotonta vankeutta, Rovaniemen hovioikeus puolestaan näpistyksestä sakkoa, mutta KKO varkaudesta ehdotonta vankeutta kuten käräjäoikeuskin.

 

386. Urakkasopimus. Reklamaatio. Rakennusurakan yleiset sopimusehdot. KKO 2023:29

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi urakkariitaa koskevassa jutussa 9.5.2023 antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2023:29,  että rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE 1998, 79 § 3 kohta) edellyttävät urakan lopputulokseen tyytymättömältä tilaajalta euromääräisen korvausvaatimuksen esittämistä urakan loppuselvityksessä. Pelkkä tilaajan reklamaatio ja loppuselvvityksessä esittämä korjausvaatimus eivät siten  riitä. Tilaajan urakoitsijaa vastaan nostama korvauskanne hylättiin.

2. Tapauksessa rakennusurakan tilaajana ollut kunta oli rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 mukaisessa vastaanottotarkastuksessa sekä taloudellisessa loppuselvityksessä esittänyt urakoitsijalyhtiölle vaatimuksen lattiapinnoitteiden asennusvirheiden korjaamisesta. 

3. Tilaaja vaati myöhemmin Satakunnan käräjäoikeudessa urakoitsijaa vastaan nostamassa kanteessa urakoitsijalta vahingonkorvausta virheen perusteella. 

4. Käräjäoikeus, joka käsitteli jutun kolmen virkatuomarin kokoonpanossa, hylkäsi tuomiollaan  28.1.2019 kanteen, 

5. Vaasan hovioikeus, jonne tilaajaana ollut kunta valitti tuomiosta, katsoi esittämillään perusteilla, ettei rakennuttaja (tilaaja) ole menettänyt oikeuttaan vaatia urakoitsijalta rahamääräistä korvausta virheen oikaisun sijaan, ja urakoitsija on vastavasti velvollinen korvamaan rakennuttajalle ko. laajennusosan lattiamattojen korjaamisesta aiheutuvat kustannukset.  Hovioikeus velvoitti tuomiollaan 21.9.2021 urakoitsijan korvaamaan kunnalle virheellisesti asennettujen ja viallisten lattiapinnoitteiden korjauskuluina ja vahingonkorvauksena 45 000 euroa viivästyskorkoineen 3.9.2015 lukien.

6. Korkein oikeus, jonne urakoitsija valitti ja jolle myönnettiin valituslupa, sen sijaan katsoi esittämillään perusteilla, että tilaaja oli menettänyt oikeuden vaatia urakoitsijalta vahingonkorvausta, koska se ei ollut Rakennusalan yleisten sopimusehtojen (YSE 1988) 73 §:n 3 kohdan mukaisesti esittänyt rahamääräistä vaatimustaan viimeistään urakan loppuselvitystilaisuudessa.

Ratkaisuseloste KKO 2023:29

7. Vaasan hovioikeus on julkaissut oman tuomionsa Finlexissä

VaaHO 2021:13 

8. Korkein oikeus on ratkaisuselosteessaan lyhentänyt hovioikeuden tuomion perusteluja selvästi. Tässä ei ole mitään uutta, sillä näin korkein oikeus tekee säännönmukaisesti.