1. Korkein oikeus (KKO) julkaisi 19.3.2019 ennakkopäätöksenä lausuntonsa luovutusasiassa, jossa oli kyse vankeusrangaistukseen tuomitun luovuttamisesta Turkkiin (KKO 2019:26). Luovutettavaksi pyydetty A oli Latvian kansalainen. Korkein oikeus katsoi, että A:lla oli luotettavasti todennettu ja todellinen vaara epäinhimillisestä kohtelusta, jos hänet luovutetaan Turkkiin. Tämän vuoksi korkein oikeus katsoi, ettei luovutuspyyntöön voida suostua.
2. Kyse oli vuonna 1970 säädettyyn lakiin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta (740/1970) perustuva luovuttamismenettely. Tätä yleistä luovuttamislakia sovelletaan luovuttamisiin EU:n ja Pohjoismaiden ulkopuolelle. Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden (ml. Suomi, Venäjä ja Turkki) kesken on tehty luovuttamissopimus, jossa jäsenvaltiot sitoutuvat rikosperusteiseen luovuttamiseen maiden välillä. Suomella on myös kahdenvälisiä luovuttamissopimuksia, mm. Yhdysvaltojen kanssa.
3. Yleinen luovuttamislaki on siis pian 50 vuoden iässä. Se on ajalta ennen perus- ja ihmisoikeuksien läpimurtoa. Laissa puhutaan vielä raastuvanoikeudesta ja asioiden käsittelyn lykkäämisestä. Olen mm. väitöskirjassani esittänyt lain kokonaisuudistusta vastaamaan tämän päivän toimivallanjakoa, menettelytapoja ja ihmisoikeusvelvoitteita.
4. Menettely luovuttamisasiassa on poliisikuulustelua ja mahdollista säilöönottokäsittelyä lukuun ottamatta kirjallista. Jos luovutettavaksi pyydetty henkilö tutkinnassa tai oikeusministeriöön ennen asian ratkaisemista toimitetussa kirjelmässä on ilmoittanut katsovansa, ettei luovuttamiseen ole laillisia edellytyksiä, ministeriön on ennen asian ratkaisemista pyydettävä luovuttamisen edellytyksistä korkeimman oikeuden lausunto. Lausunnon pyytäminen ei ole tarpeen, jos ministeriö tässä vaiheessa päättää hylätä luovuttamispyynnön. Korkein oikeus voi määrätä todisteiden esittämisen tai muun tarpeellisen toimenpiteen asiassa suoritettavaksi käräjäoikeudessa. Tällöin noudatetaan, mitä rikosasiain käsittelystä on säädetty. Syyttäjän tulee valvoa vieraan valtion etua. Tällaista todisteiden esittämistä käräjäoikeudessa ei liene tapahtunut.
5. Korkein oikeus tutkii luovuttamislain mukaiset edellytykset ja Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen vastaavat määräykset ja arvioi voidaanko luovuttamispyyntöön suostua. Tältä kohdin kansainvälisillä sopimuksilla tarkoitetaan luovuttamissopimuksia ja etenkin em. eurooppalaista yleissopimusta (SopS 32/1971). Käytännössä lausunnoissa on otettu ja pitääkin ottaa huomioon myös luovuttamislain säätämisen jälkeen Suomessa voimaan saatetut ihmisoikeussopimukset.
6. Lausunnossa KKO 2010:94 todettiin: ”Luovuttamisen edellytyksiä arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon terrorismin vastustamista koskevasta eurooppalaisesta yleissopimuksesta (16/1990) mahdollisesti aiheutuvat rajoitukset. Arvioinnissa on huomioitava myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen soveltamiskäytäntö.”
7. Korkein oikeus ei ota lausunnossaan kantaa siihen, onko oikeusministeriöllä kansainvälisiin sopimuksiin perustuva velvollisuus luovuttaa pyydetty henkilö. Korkeimman oikeuden lausuntoa pyydetään lähtökohtaisesti luovutettavan aloitteesta, joten kyse on hänen esittämänsä esteväitteen tutkinnasta. Laki kuitenkin mahdollistaa sen, että lausuntoa pyydetään muutenkin, esimerkiksi tilanteessa, jossa luovuttamista ei ole vastustettu. Eräässä tapauksessa ministeriö pyysi uutta lausuntoa sen jälkeen, kun luovutettava oli saanut Suomesta turvapaikan. Aiemmassa lausunnossaan KKO ei ollut nähnyt estettä luovuttamiselle. Maahanmuuttovirasto oli toista mieltä ja antoi henkilölle turvapaikan, ja KKO muutti käsitystään asiassa.
8. Korkeimman oikeuden tehtävänä on siis arvioida, onko luovuttamiselle olemassa oikeudellinen este eli voidaanko pyyntöön suostua (17,1 §). Jos este todetaan, ei oikeusministeriö voi suostua luovuttamispyyntöön (17,2 §). Jos oikeudellista estettä ei ole, asia jää oikeusministeriön ratkaistavaksi. Eräässä tapauksessa korkein oikeus katsoi äänin 4-1 ettei ollut estettä luovuttaa henkilöä Valko-Venäjälle, tästä huolimatta oikeusministeriö hylkäsi luovuttamispyynnön. Jos Suomea sitova luovuttamissopimus tai edellä mainittu terrorismisopimus edellyttää luovuttamista, pyyntöön on suostuttava.
9. Luovutettavaksi pyydetyllä on oikeus saada puolustaja. Aiemmin asiaa koski Suomessa harvinainen poikkeussäännös, jonka mukaan tehtävään kelpasi vain asianajaja, jonka käyttö oli vieläpä pakollista (asianajajapakko). Vuonna 2011 luovutettavaksi pyydetyn puolustamissäännökset yhdenmukaistettiin ROL:n kanssa.
10. Korkeimman oikeuden arvioidessa ovatko luovutettavaksi pyydetyn esittämät esteet todellisia esteitä luovuttamiselle, on oleellista asiassa asetettava todistustaakka ja se millä todennäköisyysasteella perusteesta muodostuu luovuttamisen este. Onko siis luovutettavaksi pyydetyn itse osoitettava esteen olemassaolo vai voiko hän kääntää todistustaakan viranomaisille siten, että näiden olisi osoitettava, ettei esteväite pidä paikkansa? Entä kuinka todennäköiseksi esteperuste tulee osoittaa?
11. Käytännössä esteväitteet liittyvät usein joko siihen, ettei luovutettavalla olisi luovutuksen jälkeen mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (EIS 6 artikla) tai siihen, että luovutuksen jälkeen hän joutuisi kidutuksen taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun uhriksi (EIS 3 artikla). Joskus kyse on näistä kummastakin. Tapauksessa KKO 2010:94 esteeksi katsottiin se, että luovuttamisen perusteena oli poliittinen rikos, jollaisen perusteella luovuttaminen ei ole luovuttamislain mukaan mahdollista.
12. Tapauksessa H2011/92 luovutettavaksi pyydetty oli Suomessa käymässä ollut EU-kansalainen, jota oli pyydetty luovutettavaksi Uruguayhin. Asiassa esitettiin väite henkilön rinnastumisesta Suomen kansalaiseen ja huonoista vankilaoloista sekä siitä, että luovuttaminen olisi perustuslain 9 § 4 momentin vastaista. Puolustaja esitti selvityksenä mm. Amnesty Internationalin, USA:n ulkoministeriön ja YK:n erityisraportoijan tiedot kurjista vankilaoloista Uruguayssa. KKO totesi lausunnossaan 3.6.2011, ettei asiassa oltu esitetty sellaista selvitystä, jonka johdosta luovuttaminen olisi luovutettavan henkilökohtaisiin seikkoihin tai erityisiin olosuhteisiin nähden inhimillisistä syistä kohtuutonta. Henkilö luovutettiin.
13. Tapauksessa H2013/73 oli kyse luovuttamisesta Venäjälle; Oleg Galouchkon tapaus. Jälleen esitettiin väite kurjista vankilaoloista ja paljon sitä tukevaa kansainvälistä selvitystä. Korkein oikeus totesi lausunnossaan 18.6.2013, että luovutettavan sijoittamista Venäjällä ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisiin vankilaoloihin ei voida pitää niin ilmeisenä, että hänen luovuttamisestansa Venäjälle voitaisiin tällä perusteella kieltäytyä. Sittemmin Venäjällä toteutettiin yleinen armahdus ja luovuttaminen raukesi sen johdosta.
15. Nyt annettu ratkaisu KKO 2019:26 koskee EU-kansalaisen luovuttamista EU:n ulkopuolelle. Asiassa tuli sovellettavaksi EU:n oikeus, toisin kuin Suomessa melko yleiset tapaukset, joissa on kyse venäläisen luovuttamisesta Venäjälle.
Ratkaisuseloste KKO 2019:26
16. Jo tapauksessa KKO 2019:12 oli kyse osin vastaavasta tapauksesta. Siinäkin oli kyse EU:n kansalaisesta, jota oli pyydetty luovutettavaksi Venäjälle siellä tuomitun vankeusrangaistuksen suorittamista varten. KKO pyysi ennakkoratkaisun EU-tuomioistuimesta ja päätyi sen saatuaan siihen, että unionin oikeuden mukaan jäsenvaltiossa pysyvästi asuvaa unionin kansalaista on rangaistukseen tuomitun luovuttamisasiassa kohdeltava samalla tavalla kuin kyseisen jäsenvaltion omia kansalaisia. Koska Suomen kansalaista ei voitaisi luovuttaa, ei se ollut mahdollista täällä asuvalle EU-kansalaisellekaan. Nyt arvioitavassa tapauksessa Turkkiin luovutettavaksi pyydetty A ei asunut täällä, joten estettä ei tällä perusteella syntynyt.
17. Luovutettavaksi pyydetty A on vedonnut siihen, että Turkin vankilaolosuhteet ovat sellaiset, että hän joutuisi Turkkiin luovutettuna epäinhimillisesti kohdelluksi. Hän oli jo suorittanut suuren osan rangaistuksestaan ja jättänyt palaamatta vankilomalta, joten hänellä oli ensikäden tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa vankeusrangaistus Turkissa kärsitään. Hän on KKO:lle kertonut, että vankilassa, jossa hän suoritti rangaistustaan, osastolla oli sallitun 18 henkilön sijasta 35 henkilöä. Osa vangeista oli joutunut nukkumaan lattialla. Liian suuren vankimäärän vuoksi vankilassa oli ollut meluisaa, konflikteja vankien välillä ja vaaran tunnetta. A:n mukaan vankilassa tarjottu ruoka ei ollut ollut kunnollista. Lausumassaan A on myös väittänyt, että hänen terveydentilansa oli Turkin vankilaolosuhteissa heikentynyt merkittävästi ja ettei asianmukaista lääkitystä ollut saatavilla. A on lausumassaan viitannut kansainvälisten järjestöjen raportteihin Turkin vankilaolosuhteista.
18. Korkeimman oikeuden ratkaisun oleellinen kohta on se, että A on katsonut vankilaoloista kertoessaan, ettei epäinhimillisen kohtelun mahdollisuutta voida ainakaan sulkea riittävällä varmuudella pois.
19. Korkeimman oikeuden aiempi linja on ollut sangen yksioikoinen. Lukuisissa tapauksissa KKO:n lausunnoissa on todettu mihinkään oikeuslähteisiin viittaamatta, ettei luovutettavaksi pyydetty ole osoittanut, että hän joutuisi huonosti kohdelluksi luovuttamisen jälkeen. Puolustaja on saattanut toimittaa korkeimmalle oikeudelle paksun nipun Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean ja muiden kansainvälisten elinten karmaisevia raportteja eri vankiloista luovutusta pyytäneessä maassa. Tämä on ollut hyödytöntä, koska olisi pitänyt pystyä osoittamaan, että luovutuksen jälkeen henkilö sijoitettaisiin johonkin näistä huonoiksi havaituista vankiloista. Esimerkiksi Venäjän osalta – joka on edelleen tunnettu laajasta vankiloiden ja vankileirien saaristosta – on mahdotonta saada selvitys, joka osoittaisi tietyn vankilan luovutettavan tulevaksi säilytyspaikaksi.
20. Vuonna 2013 kolme professoria esitti kritiikkiä tätä linjausta kohtaan (Helsingin Sanomat 18.6.2013), kun KKO jälleen kerran – em. tapauksessa H2013/73 – katsoi, ettei ollut estettä luovuttaa henkilöä Venäjälle. Rikosoikeuden professori Sakari Melander katsoi, että Korkeimman oikeuden vetoaminen siihen, että ihmisoikeusloukkaus Venäjällä ei olisi ”ilmeinen”, on hyvin ongelmallinen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on luovutusta koskevissa ratkaisussaan korostanut, että tosiasiallinen riski ihmisoikeusloukkaukselle riittää Melanderin mukaan luovutuksesta kieltäytymiselle. Korkein oikeus oli siis hänen mielestään nostanut kynnyksen luovuttamisesta kieltäytymiselle korkealle, eikä korkein oikeus ole noudattanut ihmisoikeustuomioistuimen vakiintunutta linjaa. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen totesi tuolloin seuraavaa: "Mielestäni korkein oikeus on nostanut tarpeettoman korkealle kynnyksen luovutuspyynnöstä kieltäytymiselle, jos sitä vertaa EIT:n ratkaisukäytäntöön luovutusasioissa ja Suomen perustuslakiin. Mielenkiintoista on sekin, että korkein oikeus ei viittaa sanallakaan perustuslakiin." Myös professori Martin Scheinin yhtyi kritiikkiin.
21. Omassa väitöskirjassani Puolustajan rooli viime vuonna kirjoitin asiasta seuraavasti: ”Laki tulisi pikaisesti uudistaa ja samalla säätää siitä, millä todennäköisyyskynnyksellä korkein oikeus arvioi niitä tilanteita, joissa luovuttamista on vastustettu pelättävissä olevan ihmisoikeusloukkauksen johdosta. Korkein oikeus on edellyttänyt, että luovutettava osoittaa, että hän joutuisi esimerkiksi kelvottomiin vankilaoloihin.”
22. Lieneekö kritiikillä ollut vaikutusta? Ratkaisussa KKO 2017:11 korkein oikeus on kohdassa 6 käyttänyt puhtaasti EU-oikeudellisessa yhteydessä ilmausta ”todellinen vaara” epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta. Tuossa tapauksessa oli kyse luovuttamisesta EU:n jäsenvaltiosta toiseen, joten esteen todennäköisyyskynnys jäi vielä epäselväksi siltä osin, kun kyse on luovuttamisesta EU:n ulkopuolelle ja siten mm. EU:n perusoikeuskirjan ulottumattomiin.
23. Nyt linja näyttää muuttuneen yleisen luovuttamislain mukaisissa tapauksissa. EU:n ulkopuoliseen maahan luovutettavaksi pyydetty ei ole enää velvollinen esittämään selvitystä siitä, että joutuminen epäinhimillisesti kohdelluksi olisi ilmeistä. Nyt korkein oikeus kirjoittaa: ”Kohtelun asianmukaisuutta ei voida varmistaa vain sillä, että Turkki on Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuoli tai sillä, että Turkki on luovutuspyynnössään vakuuttanut, että se noudattaa mainittua ihmisoikeussopimusta. Euroopan neuvoston edellä mainittu raportti osoittaa todellisen vaaran siitä, että A voi joutua sijoitettavaksi sellaiseen vankilaan, jossa olosuhteet eivät täytä perusoikeuskirjan 19 artiklan tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan edellyttämiä inhimillisen kohtelun vaatimuksia. Tuoretta selvitystä, joka antaisi toisenlaisen kuvan Turkin vankilaoloista, ei ole saatavilla.”
24. Huonon kohtelun ei siis tarvitse enää olla ilmeistä, esteeksi riittää, että sellaiseen on todellinen vaara.
25. Oleellista on myös se, ettei luovutettavaksi pyydetyn puolustaja joudu kantamaan tätä keventynyttä todistustaakkaa kokonaan. Korkein oikeus oli nimittäin välitoimenaan pyytänyt oikeusministeriötä hankkimaan Turkin viranomaisilta lisäselvitystä. Selvitystä on pyydetty 1) siitä, kuinka paljon A:lla on tosiasiallisesti suorittamatta hänelle tuomitusta 10 vuoden vankeusrangaistuksesta ja vankeudeksi muunnetuista oikeudellisista sakoista ja 2) Turkin vankilaolosuhteista erityisesti siinä rangaistuslaitoksessa, johon hänet ollaan sijoittamassa.
26. Oikeusministeriö on selvityksen pyytänyt, mutta sellaista ei ole annettu. Lopputulos oli se, että kun Turkki ei ole antanut pyydettyä lisäselvitystä ja kun korkeimman oikeuden tiedossa ei ole ollut muitakaan seikkoja, joiden perusteella todennettu ja todellisena pidettävä vaara epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta voitaisiin jättää huomiotta, A:n luovuttamiselle oli perusoikeuskirjan 19 artiklan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan ja perustuslain 9 §:n 4 momentin tarkoittama este.
27. Ratkaisu ei perustu yksin EU:n perusoikeuskirjan 19 artiklaan vaan sen voidaan nähdä antaneen sisältöä lausunnossa viitatulle perustuslain luovutuskieltosäännökselle: ”Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu”. Näin ollen sillä on ennakkopäätösarvoa myös niissä tapauksissa, joissa Euroopan unionin oikeus ei tule sovellettavaksi. Tällaisia ovat mm. Venäjän kansalaisten luovuttamiset Venäjälle. Ihmisoikeussuojan tulisi olla samantasoinen myös silloin kun luovutetaan henkilö syytetoimia varten, jos häntä on tarkoitus pitää tutkintavankeudessa epäilyttävissä olosuhteissa. Oletettavaa ja toivottavaa on, että myös näissä tapauksissa näyttökynnys alenee ”ilmeisestä” ”todellisen vaaran” tasolle ja luovutuspyynnön esittäjävaltio saa jatkossa selvittää mihin vankilaan ja millaisiin oloihin henkilö tultaisiin luovuttamisen jälkeen sijoittamaan. Ratkaisulla voidaan nähdä olevan vaikutusta myös pakolaisoikeuteen ja siinä noudatettavaan palautuskieltoon – tai ehkä vaikutus onkin ollut toisensuuntainen. Ulkomaalaislaissa ”todellinen vaara” on ollut toissijaisen suojelun perusteena jo vuodesta 2009 alkaen.
28. Tämä ennakkopäätös ei poista tarvetta uudistaa yleinen luovuttamislaki kokonaisuudessaan. Olisi aika päästä kaksiasianosaispohjaiseen suulliseen käsittelyyn ja arvioida onko oikeusministeri oikea taho päättämään luovutuspyyntöön suostumisesta. Ennakkotapauksista muodostuva oikeuslähteistö tulisi siirtää kirjoitettuun lakiin, johon se rikosprosessin osalta kuuluu.
Markku Fredman
torstai 21. maaliskuuta 2019
keskiviikko 20. maaliskuuta 2019
145. Testamentin peruuttaminen. KKO 2019:27
1. Tänään antamallaan tuomiolla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2019:27, korkein oikeus (KKO) on hylännyt kahden ykeishyödyllisen yhdistyksen valituksen, joka koski Helsingissä asuneen iäkkään naisen tekemää testamenttia.
2. Asiassa on kysymys lapsettoman naisen A vuonna 1980 vanhemman sisarensa B hyväksi tekemästä yleistestamentista. Siihen sisältyi myös määräys, jonka mukaan A:n omaisuus menee kahdelle yleishyödylliselle yhdistykselle, jos B on kuollut ennen A:ta. Nämä yhdistykset ovat Suomen Punainen Risti (SPR) ja Suomen Eläinsuojeluyhdistys (SEY).
3. A oli vuonna 2004 tehnyt B:n kanssa uuden keskinäisen yleistestamentin muistamatta aikaisemmin tekemäänsä testamenttia. Tässä testamentissa ei ollut määräyksiä muista testamentinsaajista eikä aikaisemmin eli vuonna 1980 tehdyn testamentin voimassaolosta. Sisarukset olivat vuonna 2006 yhdessä edunvalvojansa kanssa löytäneet vuonna 1980 tehdyn testamentin yhteisen vuoteen patjan alta.
4. Sisaruksista B kuoli ensin 2010. A:n kuollessa vuonna 2012 hänen jäämistössään oli tallella kumpikin testamentti. A:n kuolinpesään määrätty pesänjakaja katsoi, että A:n vuonna 2004 tekemä testamentti olikumonnut vuonna 1980 tehdyn testamentin, joten A:n perintö oli pesänjakajan mukaan menevä hänen perintökaaren mukaisille perillisilleen.
5. A:n kuoltua SPR ja SEY vaativat Helsingin käräjäoikeudessa, että pesänjakan ratkaisu kumotaan ja A:n vuonna 1980 tekemä testamentin vahvistetaan olevan edelleen voimassa yhdistysten hyväksi.
6. Käräjäoikeus kumosi 26.10.2016 tuomiollaan pesänjakajan ratkaisun ja vahvisti, että A:n vuonna 2004 tekemällä testamentilla ei ollut peruutettu tai kumottu hänen yhdistysten hyväksi vuonna 1980 antamaansa toissijaista testamenttimääräystä, vaan ko. määräys oli edelleen voimassa.
7. A:n perillisten valituksen johdosta Helsingin hovioikeus sen sijaan 14.2.2018 kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi yhdistysten ajamat kanteet. Hovioikeuden laajasti perusteltua tuomiota on selostettu KKO:n ratkaisuselosteessa.
8. KKO myönsi 28.5.2018 yhdistyksille valitusluvan. Yhteisessä valituksessaan SPR ja SEY vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. A:n perilliset, yhteensä 10 henkilöä, vaativat vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
9. KKO pohtii perusteluissaan ensin yleiseltä kannalta testamentin peruuttamista, testamentin tulkintaa ja testamentin unostamista. Testamentin peruuttamisen osalta KKO viittasi oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin (kappale 11), joiden mukaan testamentti voidaan peruttaaa myös laatimalla sellainen uusi testamentti, joka asiallisesti merkitsee aiempien testamenttimääräysen kumoutumista kokonaan tai osittaina. Testamentin tulkinnassa lähtökohtana pidetään tetamentin sanamuotoa, jolloin testamentin tekijän sanamuodosta poikkeavasta tarkoituksesta testamenttia tehtäessä on esitettävä vahvaa näyttöä. Testamentin unohtamisen osalta KKO toteaa mm, että jos testamentin tekijä aikaisemman testamenttinsa unohdettuaan ilmaisee uuden, koko omaisuuttaan koskevan testamenttaustahdon, hänen viimeisen tahdon voidaan yleensä katsoa ilmenevän tuosta uudesta testamentista.
10. Ko. asiassa A oli unohdettuaan aiemman testamenttinsa vuodelta 1980 ilmaissut vuonna 2004 uuden, koko omaisuuttaan koskevan testamenttitahdon. Sen sanamuoto on yksiselitteinen ja siinä A ja B olivat määränneet, että toisen heistä kuoltua jäölkeen jäänyt saa täydellä omistusoikeudella kaiken ensiksi kuolleen omaisuuden. Kyseisestä testamentista ei ilmennyt A:n tahdon olleen, että hänen omaisuutensa menisi yhdistyksille. Aikaisempi testamentti oli siten tullut peruutetuksi uudella testamentilla. KKO hylkäsi yhdistysten valituksen ja velvoitti ne korvaamaan vastapuolten yhteiset oikeudenkäyntikulut KKO:ssa 10. 091,12 eurolla.
KKO:n laatima ratkaisuseloste
11. KKO:ssa äänestys 4-1. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Sippo, Antila, Välimaa ja Tapani. Eri mieltä ollut oikeusneuvos Ilveskero kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti esittämillään perusteilla asian käräjäoikeuden lopputuloksen varaan.
12.Testamenttijuttuja käsitellään tuomioistuissa melko usein, eivätkä testamentin peruuttamista tai muuttamista koskevat jutut ole kovin harvinaisia. Tässä mielessä valitusluvan myöntäminen ja ratkaisun julkaiseminen ennakkopäätöksenä on ollut oikeuskäytännön ohjaamiseksi perusteltua, vaikka KKO onkin päätynyt asiassa samaan lopputulokseen kuin hovioikeuskin.
13. KKO:n perustelut pysyvät laajuuden suhteen maltillisuuden rajoissa, eli mihinkään yliperusteluihin ei ole tässä tapauksessa sorruttu; tämä johtunee myös siitä, että asia on ollut aika yksinkertainen ja selvä sekä helppo ratkaista. Sen sijaan Helsingin hovioikeuden perustelut ovat laajat, mutta samalla hieman sekavat, mikä haittaa perustelujen luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
14. Muutama seikkaa pistää kuitenkin tästäkin KKOn ratkaisusta silmään. Ensinnäkin ratkaisselosteesta ei ilmene KKO:n esittelypäivä, jolloin asia on tosiallisesti ratkaistu. Kuten olen aiemmin jo todennut, KKO lopetti esittelypäivän merkitsemisen ratkaisuselosteisiinsa muutama vuosi sitten, kun olin blogissani hieman ihmetellyt asian esittelypäivästä ratkaisun antopäivään eli ns. kiertoon kuluvia pitkää aikoja. No, esittelypäivästä saa tiedon KKO:n kirjaamosta, jos näkee vaivan ottaa sinne yhteyttä.
15. KKO:n ratkaisuselosteeseen ei ole merkitty myöskään päivää, jolloin KKO on myöntänyt yhdistyksille valitusluvan; siinä lausutaan lakonisesti vain, että valituslupa on myönnetty. KKO:sta tilaamastani ratkaisun kopiosta ilmenee, että valituslupa on myönnetty 29.5.2018. Miksi päivämäärä on poistettu, voidaan kysyä. Ilmeisesti kohta käy niin, että KKO muuttaa kirjoitustapaansa siten, ettei ratkaisuselosteissa mainita valitusluvan myöntämisestä enää yhtikäs mitään.
16. KKO:n ratkaisusta julkaiseman tiedotteen otsikossa todetaaan, että asiassa oli kyse pääkaupunkiseudulla asuneen iäkkään naisen tekemästä testamentista. Ratkaisuselosteessa ei kuitenkaan mainita A:n tai B:n iästä mitään. Heidän ikänsä olisi ollut hyvä tietää, sillä se olisi saattanut olla omiaan ymmärtämään hieman paremmin tapahtumain kulkua ja auttamaan jopa arvioimaan kysymystä vuonna 1980 tehdyn testamentin unohtamisesta.
17. Ratkaisuselosteesta ei puhuta mitään myöskään siitä, mistä A ja B olivat vuonna 2006 löytäneet vuonna 1980 tehdyn ja sittemmin unohduksiin jääneen tetamentin. Mutta ei hätää, sillä Helsingin Sanomien toimittaja Juho Jokinen kertoo tänään HS:n verkossa, että testamentti löytyi sisarusten yhteiskäytössä olleen sängyn patjan alta. - Jos KKO:n ratkaisut nimikoitaiisin - kuten Ruotsin HD ja eräät muutkin ylimmät tuomioituimet eri puolilla maailmaa usein tekevät - voitaisin ratkaisu KKO 2019:27 varustaa kenties nimellä "Patjan alta" tai "Patjatestamentti".
18. Ruotsin korkeimmasta oikeudesta (HD) puheen ollen on syytä todeta, että havaintojeni mukaan se ei yleensä anonymisoi asianosaisina olevia yhtiöitä, yrityksiä tai yleensä yhteisöjä, vaan kertoo ratkaisuissaan reilusti niiden nimet. Sitä vastoin Suomen KKO ei näin tee, joten tässäkin tapauksessa (KKO 2019):27) puhutaan sievistellen vain "yleishyödyllisistä yhdistyksistä"., kun tarkoitetaan SPR:ä ja SEY:tä. Sitä, miksi näin tapahtuu, on vaikea ymmärtää; ehkä tämä on vain "vanha käytäntö".
19. Näillä huomautuksilla aivan kelpo KKO:n ennakkopäätös!
maanantai 11. maaliskuuta 2019
144. Hallituksen ero poliittisena ja juridisena ongelmana
1. Kolmen eri hallituksen toimikaudella runsaat toistakymmentä vuotta valmisteltu sosiaali- ja maakuntauudistus eli Sote kaatui tälläkin kertaa ryminällä ja vieläpä aivan aivan kalkkiviivoilla. Vielä viime sunnuntaina. siis 3. maaliskuuta, pääministeri Juha Sipilä lausui Ylen pääministerin kyselytunnilla optismisesti, että uudistus saadaan "maaliin" eli hyväksyttyä eduskunnassa. Samaa vakuutti sosiaaliministeri Anka Saarikko torstaina 7. maaliskuuta, vaikka tiesi, että sote kuoptaan seutaavana päivänä. Kuulijat ja tv-katselijat ymmärsivät, että ministereiden puhe oli vain toiveajattelua, sillä hallitus oli ajanut asiassa itsensä umpikujaan.
2. Viimeinen naula sote-arkuun lyötiin torstaina 7. maaliskuuta, jolloin Yle julkaisi Taloustutkimuksella tettämänsä puolueiden kannatuskyselyn tulokset. Kyselyn mukaan keskustan kannatus oli suorastaan romahtanut ennätyksellisen alas eli 14,1 prosenttin, kun suurimman kannatuksen saanutta SDP:tä kannatti kyselyssä 21,3 prosenttia ja kokoomustakin sentään 16,2 prosenttia vastaajista. Aivan keskustan niskaan hengittivät kyselyssä vihreät (13,7 %) ja jopa perussuomalaiset (13,2 %). Voi vain arvailla, miten punaista pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, joka oli torstaina Baltian matkalla, näki gallupkyselyn tulokset kuultuaan.
3. Pääministerin mitta täyttyi ja hän päätti turvautua suosionsa riippeet pelastaakseen viimeiseen käytössä olleeseen oljenkorteen eli hallituksen eronpyyntöön. Juha Sipilä oli uhannut hallituksen erolla eli "Mäntyniemeen kävelyllä" muita hallituspuolueita jo syksyllä 2015 ja toisen kerran kesäkuussa 2017, jolloin perussuomalaisille annettiin potkut hallituksesta ja persuministerit käänsivät takkinsa ja jatkoivat hallituksessa Sinisen tulevaisuuden edustajina. Oikea tapa olisi tietenkin ollut hallituksen ero ja uuden hallituksen muodostaminen virallisessa järjestyksessä.
4. Eduskunnassakin oli viimein havaittu, että sotea ei ehditä käsitellä loppuun kuluvan istuntokauden aikana, joka päättyy 19. maaliskuuta. Eduskunnan puhemiehen Paula Risikon tarkoituksena oli ilmoittaa asiasta puhemiesneuvoston perjantaina kello 10 alkavan kokouksen päätyttyä; puhemiesneuvosoton kuuluvat puhemiehen lisäksi kaksi varapuhemiestä ja eduskunnan valiokuntien puheenjohtajat.
5. Tämä ei kuitenkaan sopinut Juha Sipilälle, sillä se olisi ollut hallitukselle liian nöyryyttävä ratkaisu. Hän päätti vetää välistä ja toimia jo ennen puhemiesneuvoston kokousta. Sipilä oli jo edellisenä iltana pohtinut Kesärannassa keskustan eduskuntaryhmän jäsenten kanssa pidetyssä kokouksessa eri vaihtoehtoja tilanteen selvittämiseksi. Yhtenä mahdollisuutena Sipilä toi esiin hallituksen eronpyynnön jättämisen. Kesärannan kokouksessa tai sen jälkeen Sipilä otti yhteyden presidentti Sauli Niinistöön ja kertoi aikeestaan eli hallituksen eronpyynnön jättämisestä.
6. Perjantaiaamuna kello 8-9 välillä pääministeri Juha Sipilä kutsui työhuoneeseensa valtioneuvoston linnassa koolle, ei suinkaan koko hallitusta, vaan ainoastaan niin sanotun johtoryhmän eli troikan, johon kuuluvat Sipilän lisäksi ministerit Petteri Orpo ja Sampo Terho. Sipilä kertoi Orpolle ja Terholle, että nyt hän sitten marssii Mäntyniemeen pyytämään hallituksen eroa. Pääministerin ilmoitus tuli Orpolle ja Terholle yllätyksenä, näin he ovat julkisuudessa kertoneet. Halliltuksen muut ministerit, ainakaan kokoomuksen ja sinisten loput ministerit, eivät tietäneet Sipilän sanotusta aikeesta mitään.
7. Perjantaina kello 9.30 jälkeen Valtioneuvoston kanslia julkaisi tiedotteen: "Pääministeri Juha Sipilä pyytää hallituksen eroa tasavallan presidentiltä tänään Mäntyniemessä klo 10.00". Eduskunnan puhemiehelle asia selvisi vasta uutistoimisto STT:n hänelle lähettämästä uutissähköpostiviestistä. Pääministeri Juha Sipilä ja hänen esikuntansa olivat asian johdosta niin täpinöissään, etteivät ehtineet informoida asiasta eduskunnan puhemiestä.
8. Kello 10.00 pääministeri Juha Sipilä marssi salamavalojen loisteessa Mäntyniemeen, vakavan näköisenä ja eropaperi käsissään. Presidentti Sauli Niinistö köpötteli sivuhuoneesta pääministeriä vastaan kainalosauvoihin nojaten. Herrat kättelivät, minkä jälkeen Sipilä lausui maagiset sanansa: "Herra Tasavallan Presidentti, jätän eronpyynnön". Presidentti vastasi: "Hyväksyn eronpyyntönne. Samalla pyydän, että valtioneuvosto jatkaisi toimitusministeristönä, kunnes uusi valtioneuvosto on valittu". Tämän jälkeen herrat taas kättelivät - vaikka Sipilä ei ollut vielä poistumasta tilaisuudesta - minkä jälkeen Niinistö ohjasi, saatuaan adjutantilta kainalosauvan myös oikeaan käteensä, pääministerin sivuhuoneeseen. Syntyi vaikutelma, että siinä he nyt astelevat, korkeimman valtiovallan käyttäjä, molemmat hieman raihnaisina. Presidentti fyysisesti ja pääministeri omaa sisintään kuunneltuaan miele maassa ja surkean näköisenä.
9. Pääministeri Juha Sipilä esittämä eronpyyntö on sikäli hieman vajavainen, ettei siitä käy suoraan ilmi, kenen tai minkä eronpyynnön hän oikeastaan presidentille esitti. No, toki Sipilä esitti, hänen tarkoituksenaan ainakin oli niin tehdä, ei vain omaa vaan koko hallituksen eronpyynnön. Sitä paitsi pääministerin eroaminen merkitsisi automaattisesti koko hallituksen eroa.
10. Julkisuudessa on todettu, ja tähän myös korkeasti koulutetut ja kokeneet valtiosääntö-ja hallinto-oikeuden asiantuntijat ja perustuslakivaliokunnassa kävijät ovat yhtyneet, että kun pääministeri esittää presidentille hallituksen eronpyynnön, asia on sillä selvä. Ts. tasavallan presidentti on sidottu päämisterin pyyntöön, jolloin hänen velvollisuudekseen jää vain kutsua pääministeri luokseen, kätellä tätä ja ilmoittaa, että asia on tällä selvä. Sekä esittää pyyntä, että hallitus jatkaa juoksevia asioita hoitavana toimitusministeristönä,
11. Perustuslain 64 § ei ole kuitenkaan yksiselitteisen selkeä. Sen 1 momentin mukaan tasavallan presidentti myöntää pyynnöstä eron valtioneuvostolle tai ministerille. Lainkohdassa ei mainita, kuka esittää presidentille hallituksen eronpyynnön ja mitä tuon pyynnön esittäminen hallitukselta edellyttää. Selvää kuitenkin on, että pääministeri toimii hallituksen edustajana eli juuri hän menee presidentin puheille, koko hallitusta käyntiin ei siten tarvit
12. Nyt tullaan asian ytimeen eli kysymhykseen siitä, voiko pääministeri noin vain yksinään päättää hallituksen eronpyynön esittämisestä? Näin näyttää nyt tapahtuneen, sillä selvää on ensinnäkin, ettei eron pyytämisestä ollut päätetty hallituksen istunnossa tai edes missään ministerivaliokunnassa. Päätöksen eronpyynnöstä teki pääministeri Juha Sipilä yksin, minkä jälken hän kertoi asiasta aamutuimaan perjantaina klo 8.30 troikalle eli Petteri Orpolle ja Sampo Terholle. Muille ministereille, joita on hallituksessa pitkälti toistakymmentä, ei hiiskuttu mitään; toki Sipilä oli informonut jo edellisenä iltana Kesärannassa keskustan eduskuntaryhmää.
13. Petteri Orpolle ja Sampo Terholle asia tuli, kuten he ovat kertoneet, yllätyksenä. He olivat ilmoittaneet Sipilälle olevansa asiasta eli hallituksen erosta toista mieltä, mutta eivät olleet toisaalta vastustaneet Sipilän Mäntyniemen visiittiä.
14. Minusta on selvää, että pääministerin suunnitelma eronpyynnön jättämisestä tulisi käsitellä ja päättää koko hallituksen istunnossa. Halllituksen ero on niin tärkeä ja koko maata koskeva asia, ettei siitä voida päättää pienessä piirissä eli hallituksen kolmen ministerin kesken (troikassa) noin 10-15 minuutin rupattelun jälkeen. Ei varsinkaan, kun kahden hallituspuolueen eli kokoomuksen ja sinisten napamiehet ilmoittivat Sipilälle, että he eivät ole hallituksen erosta samaa mieltä.
15. Vaikka mediasa puhutaan "Juha Sipilän hallituksesta", pääministeri ei voi tietenkään yksin sanella hallituksen päätöksiä, saati sitten päättää yksin hallituksen erosta! Se olisi järjen vastaista; hallitus ei ole vapaasti pääministerin yksin käskytettävissä, sillä kysymyksessä on maan eli Suomen hallitus, ei pääminsterin hallitus.
16. Miten presidentti Sauli Niinistön olisi järkevästi ajatellen tullut toimia? Kun pääministeri Sipilä kertoi hänelle torstai-iltana aikeistaan jättää perjantaina hallituksen eroanomus, presidentin olisi tullut miettiä asiaa parikymmentä minuuttia ja soittaa sen jälkeen Sipilälle ja toppuutella täpinöissään ja kannatusmittauksen tuloksesta ärsyyntynyttä pääministeriä suunnitelmissaan. Ts. presidentin olisi tullut yrittää saada Sipilä tulemaan järkiinsä ja luopumaan halllituksen eronpyynnön jättämisestä, johon ei ollut mitään pakottavaa syytä.
17. Miksi olisi pitänyt? Siksi, ettei hallituksen erolla näin lähellä eli vain viisi viikkoa ennen 14. huhtikuuta pidettäviä eduskuntavaaleja olisi mitään mieltä, vaikka oli selvää, että sote-uudistus kaatuisi eduskunnassa. Suomessa, EU:ssa, Euroopassa ja koko maailmassa on tapahtumassa tai saattaa milloin tahansa tapahtua merkittäviä asioita, joihin Suomessakin on syytä varautua. Maassa tulee olla epävakaissa olosuhteissa toimintakykyinen ja eduskunnan enemmistön luottamusta nauttiva poliittinen hallitus eikä vain jokin epämääräinen toimitusministeristö.
18. Juha Sipilän hallitus joutuu toimimaan nyt jo viisi viikkoa ennen vaaleja ja sen jälkeen ties miten kauan pelkästään toimitusministeristönä. Samaan aikaan Suomen tulee valmistautua ottamaan vastaan kesäkuun alussa Euroopan Neuvoston puheenjohtajamaan tehtävät, mikä välttämättä edellyttäisi, että maassa on toimintakykyinen poliittinen hallitus. Miten näin epäviisaasti ja vastuuttomasti ylipäätään voidaan maassa ja valtion korkeimmissa tehtävissä toimia, eli jättää maa ilman poliittista hallitusta?
19. Selvää on, että Juha Sipilän ratkaisun takana on voimakas ketutus hänen johtamansa puolueen edelleen hupenevan kannatuksen takia. Hän lanseerasi neljä vuotta sitten toimintaohjekseen tulos tai ulos -periaatteen. Nyt hallitus on eronnut, mutta eihän Sipilä ole mihinkään "ulos" suinkaan ole poistunut, vaan hän aikoo johtaa hallitusta kuten tähänkin asti ja vielä vaalien jälkeenkin, vaaikka todennäköisesti tulee kärsimään niissä melkoisen tappion.
20. Juha Sipilä päätti lyödä pillit pussiin ja kskittyä seuraavat viisi viikkoa keskuatn vaalityöhön eri puolella Suomea. Tämä ei minusta osoita vastuuskantoa, vaan pikemminkin vastuun pakoilua. Rotat jättävät uppoavan laivan, on vanha totuus, ja se pätee nyt myös Sipilän toimintaan. Pidettyään häthätää perjantaina tiedotustilaisuuden, Sipilällä oli niin kiire vaalikentille, ettei hän malttanut infossa vastata kuin pariin kolmeen hänelle esitettyyn kysymykseen.
21. Tiedotustilaisuuden jälkeen Juha Sipilä putkahti julkisuuteen - yllätys yllätys - Riihimäen Kauppakeskeskus Atomissa sijaitsevan Prisman aulassa, jossa hän tapasi lähinnä keskustalaisia kannattajiaan. Kun kuli radiosta asiasta, menin paikalle, sillä asun 156 metrin päässä Kauppakeskua Atomin lähimmältä ulko-ovelta. Nappsin tilaisuudessa yllä olevan blogikuvan. Riihimäeltä Sipilän vaalikaravaani jatkoi Hämeenlinnaan ja sieltä vielä iltamyöhään Forssaan. Lauantaina Sipilän vaalimatka suuntautui Turkuun ja muualle Varsinais-Suomeen.
22. Todellinen syy Juha Sipilän jättämään eronpyntöön oli tietenkin Ylen 7.3. julkaisema vaaligallup, joka ennustaa Sipilän johtamalle keskustalle murskatappiota vaaleissa. Tulos tai ulos -jaarittelu on pelkkää retorikkaa, samoin puhe vastuunkannosta. Sipilä on menettelyllään johtamassa maan myös kansainvälisessä katsannossa aika outoon tilanteeseen juuri ennen vaaleja. Tästä Sipilä viis vesisaa, sillä hänen päätavoitteenaan on menestyminen vaaleissa ja vaalitaistelun käyminen "puhtaalta pöydältä" , so. ilman hallituksen johtamisesta aiheutuvia velvollisuuksia.
perjantai 8. maaliskuuta 2019
143. Arvokuljetuksen ryöstö. Rangaistuksen mittaaminen (KKO 2019:21)
1. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta tai määräämisestä näyttää olevan korkeimman oikeuden (KKO) suosiossa mitä valitusluvan myöntämiseen tulee. Vuonna 2017 KKO antoi tästä asiasta 13 ennakkopäätöstä (prejudikaattia) ja viime vuonna 2018 niin ikään 13 ennakkopäätöstä. Tuskin mistään muusta asiasta on annettu näin paljon ennakkopäätöksiä kahden vuoden aikana. Vuonna 2015 mitaamisesta annettiin vain neljä ja vuonna 2016 kolme ennakkopäätöstä.
2. Eilen KKO antoi vuoden ensimmäisen rangaistuksen mittaamista koskevan ennakkopäätöksen (KKO 2019:21), jossa on kysymys RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetyn koventamisperusteen soveltamisesta. Lainkohdan mukaan rangaistuksen koventamisperusteena on tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaosuuden johdosta tai muutenosoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskysitä. Mainittua seikkaa voidaan kutsua nimellä rikoksen uusimisperuste.
Ratkaisuseloste KKO 2019:21
3. Vaikka asiaa ei KKO:n ratkaisuselosteessa kerrotakaan, tapauksessa on kysymys 9. helmikuuta 2016 tapahtuneesta arvokuljetusauton ryöstön yrityksestä Helsinki -Turku E 18-moottoritiellä Salon kaupungin Suomusjärven kohdalla. Asiasta KKO:een valittaneet A ja B oli olivat yhdessä eräiden muiden mieshenkilöiden kanssa yrittäneet ryöstää auton kuljettaman noin 900 000 euron arvoisen omaisuuden. He sulkivat tien, sytyttivät auton palamaan, ampuivat yhden laukauksen auton ohjaamoon ja pakottivat autoa kuljettaneen miehen ulos autosta. Tekijät yrittivät räjäyttää arvokuljetusauton kyljen auki, mutta räjähde ei lauennut, jolloin ilman saalista jääneet miehet pakenivat paikalta. Tekijöistä neljä miestä saatiin myöhemmin kiinni ja asetettiin syytteeseen.
4. Kiinni saaneet neljä miestä tuomitiin alemmissa oikeuksissa törkeän ryöstön yrityksestä vankeusrangaistuksiin. Rangaistuksia määrättässä ja mitattessa sekä Varsinais-Suomen käräjäoikeus että Turun hovoikeus, jonne A ja B valittitvat, ottivat RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla huomioon sen, että kumpikin heistä oli jo kerran aikaisemmin tuomittu pitkähköihin vankeusrangaistuksiin samankaltaisista teoista. B oli tuomittu 2011 tapahtuneesta arvokuljetuksen ryöstön yrityksestä Loimaalla ja A puolestaan Suomen Pankin pihalla Turussa vuonna 2007 tapahtuneesta arvokuljetysryöstöstä.
5. Varsinais-Suimen käräjäoikeus antoi nyt kommentoitavassa jutussa tuomion 4.11.2016 ja Turun hovioikeus 7.7.2017.
6. KKO myönsi A:lle ja B:lle valitusluvan siltä osin kuin rangaistuksen mittaamisessa oli sovellettu mainittua rikoksen uusimiseen perustuvaa koventamisperustetta. Kysymys oli yksinkertaisesti siten kysymys (vain) siitä, olivatko RL 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetut koventamisperusteet teossa täyttyneet.
7. KKO päätyi koventamisperusteen osalta samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, eikä alentanut hovioikeuden tuomitsemia rangaistuksia.
8. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeän ryöstön yrityksestä 7 vuoden 6 kuukauden vankeusrngaistukseen ja B:n samasta rikoksesta ja hänelle kokonaan täytäntöönpantavaksi määrätystä 1 vuoden 10 kuukauden 20 päivän jäännösrangaistuksesta 8 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus katsoi, että koventamisperusteen vaikutus A:n ja B:n rangaistuksiin oli neljäsosa.
9. Turun hovioikeus päätyi koventamisperusteen vaikutuksesta rangaistuksiin samaan johtopäätökseen kuin käräjäoikeus katsoen, että rangaistuskäytännön mukainen rangaistus törkeän ryöstön yrityksestä (siis ilman koventamisperustetta) oli 5 vuotta vankeutta. Hovioikeus kuitenkin alensi A:n vankeusrangstuksen 6 vuoteen 3 kuukauteen ja B:n rangastuksen 6 vuoteen 9 kuukauteen. Tässä kohdon hovioikeus mm. katsoi, etteivät syytetyt olleet teollaan vakavalla tavalla vaarantaneet liikenneturvallisuutta moottoritiellä Salossa, jossa ryöstön yritys tapahtui; käräjäoikeus oli ollut tästä asiasta toista mieltä..
10. KKO perusteli, kuten se nykyisin säännönmukaisesti muutenkin tekee, ratkaisuaan varsin laajasti ja seikkaperäisesti selostaen aluksi RL 6 luvun esitöitä ja aikaisemmin kyseisen koventamisperusteen soveltamisesta antamiaan ratkaisujaan. Tämän jälkeen perusteluissa pohdittiin, jälleen yksityiskohtaisesti, koventamisperusteen soveltamisen edellytyksiä erikseen A:n ja B:n osalta. Johtopäätöksenään KKO päätyi kysymyksen suhteen samaan tulokseen kuin käräjä- ja hovioikeuskin.
11. Tämä ei ollut mikään yllätys. Kun syksyllä 2017 huomasin KKO:n asiassa myöntämän valitusluvan (VL 2017:98), ihmettelin, miksi näin selvää asiaa ylipäätään on tapeen ottaa KKO:ssa tutkittavaksi. Edellä mainitun Loimaalla 2011 tehdyn vastaavanlaisen törkeän ryöstön yrityksen, johon syytetty B siis oli osallistunut, KKO oli valitusluvan myönnettyään ottanut tutkittavakseen ja antanut siitä ennakkopäätöksen KKO 2013:85. Tuossakaan asiassa KKO ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua.
11. Tämä ei ollut mikään yllätys. Kun syksyllä 2017 huomasin KKO:n asiassa myöntämän valitusluvan (VL 2017:98), ihmettelin, miksi näin selvää asiaa ylipäätään on tapeen ottaa KKO:ssa tutkittavaksi. Edellä mainitun Loimaalla 2011 tehdyn vastaavanlaisen törkeän ryöstön yrityksen, johon syytetty B siis oli osallistunut, KKO oli valitusluvan myönnettyään ottanut tutkittavakseen ja antanut siitä ennakkopäätöksen KKO 2013:85. Tuossakaan asiassa KKO ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua.
12. KKO myönsi A:lle ja B:lle valitusluvan syksyllä 2017; KKO ei ilmoita päivää, jolloin lupa on myönnetty. Ratkaisuselosteessa KKO 2019:21 mainita asian esittelypäivää, jolloin asia KKO siis tosiasiallisesti on ratkaissut asian. KKO:n kirjaamosta saamani tiedon mukaan esittely pidettiin 8. huhtikuuta 2018. Esittelyn jälkeen asikairjat ovat kiertäneet kaikilla jäsenillä. Tässä tapauksessa kierto ksti peräti 11 kuukautta ennen kuin ratkaisu annettiin. Ehkä jäsenet ovat ajatelleet, että mikäpä kiire tässä on, sillä ovathan A ja B kiven sisällä rangaistustaan kärsimässä tai suorittamassa. Mutta kohta heidät on aika laskea ehdonalaiseen vapauteen.
13. KKO ilmoitti vielä vuonna 2013 kotisivuillaan ja Finlexissä julkaisemissaan ratkaisuselosteissa myös asian esittelypäivän. Kun olin jossakin tai joissakin blogikirjoituksissa hieman kritisoinut pitkiä kiertoaikoja, KKO päätti, ei suinkaan lyhentää kiertoa, vaan yksinkertaisesti poistaa selosteista esittelypäivää koskevan maininnan. Asian esittelypäivä on julkista tietoa, jota voidaan kysyä KKO:n kirjaamosta.
13. KKO ilmoitti vielä vuonna 2013 kotisivuillaan ja Finlexissä julkaisemissaan ratkaisuselosteissa myös asian esittelypäivän. Kun olin jossakin tai joissakin blogikirjoituksissa hieman kritisoinut pitkiä kiertoaikoja, KKO päätti, ei suinkaan lyhentää kiertoa, vaan yksinkertaisesti poistaa selosteista esittelypäivää koskevan maininnan. Asian esittelypäivä on julkista tietoa, jota voidaan kysyä KKO:n kirjaamosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)