121. Sarjahukuttaja ei saanut KKO:lta valituslupaa

1. Korkein oikeus (KKO) epäsi eilen valitusluvan taposta ym. tuomitulta kontiolahtelaiselta Pekka Seppäseltä.

2. Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi 27. helmikuuta 2018 Pekka Seppäsen kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä sekä eräistä muista vähäisemmistä rikoksista yhteiseen 14 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

3. Jo Pohjois-Karjalan käräjäoikeus, jonka syyksilukemisen hovioikeus vahvisti, oli katsonut Seppäsen syyllistyneen kolmeen tapon yritykseen Liperissä syyskuussa 2007 sekä tappoihin Polvijärvellä heinäkuussa 2010 ja kesäkuussa 2011. 

4. Kaikissa ko. tapauksissa Seppänen oli tahallaan kaatanut veneen ja hukuttanut tai yrittänyt hukuttaa veneessä olleita muita ihmisiä. Hän ei ollut auttanut veden varaan joutuneita humalassa olleita henkilöitä, vaan oli uinut itse rantaan. Heitteillepanoon ja törkeään kuolemantuottamukseen Seppänen oli syyllistynyt Polvijärvellä heinäkuussa 2014, kun hän oli laiminlyönyt auttaa avuttomassa tilassa ollutta uhria.

5. Rikosten tekotavan perusteella Pekka Seppästä ryhdyttiin mediassa kutsumaan nimellä sarjahukuttaja.

6. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Seppäsen 14,5 vuoden vankeusrangaistukseen, jonka Itä-Suomen hovioikeus pysytti voimassa. Hovioikeus määräsi Seppäsen suorittamaan koko rangaistuksen vankilassa, koska häntä oli pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Tämä perustuu Seppäsestä mielentilatutkimuksen yhteydessä tehtyyn arvioon; Seppänen todettiin ko. tutkimuksessa syyntakeiseksi.

7. Seppäsen KKO:lle tekemässä valituslupahakemuksessa oli kysymys siitä, voitiinko hänen syykseen lukea edellä mainitut rikokset ja voitiinko hänet määrätä suorittamaan koko rangaistus vankilassa. 

8. KKO ratkaisi Seppäsen valituslupahakemuksen jaostossa, johon kuuluivat oikeusneuvkset Päivi Hirvelä ja Jussi Tapani. Esittelijänä oli oikeussihteeri Jussi Virtanen.

9. Kun KKO ei  perustele päätöstään, joilla valituslupa hylätään, kuului KKO:n päätös myös Seppäsen asiassa lakonisesti näin: Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. Tämä tarkoittaa sitä, ettei asiassa katsottu olleen oikeudenkäymiskaaren (OK) 30 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuja valitusluvan myöntämisen edellytyksiä.

10. KKO:n päätös oli odotetunlainen. Olisi ollut aika suuri yllätys, jos valituslupa olisi myönnetty, sillä olihan asia ratkaistu samalla tavalla jo kahdessa alemmassa oikeudessa.  Jos valituslupa olisi myönnetty, KKO olisi joutunut järjestämään asiassa suullisen käsittelyn.

11. Pekka Seppäsen asianajajan Seppo Hytösen mukaan tuomittu oli pettynyt KKO:n ratkaisuun. Hytösen mukaan asiassa olisi ollut useampi mielenkiintoinen oikeuskysymys, joita olisi ollut syytä käsitellä KKO:ssa. Tällainen olisi ollut esimerkiksi kysymys siitä, onko syytetty syyllistyyt laiminlyönnillään tappoon tai sen yritykseen.

12. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen totesi eilen Yle uutisille, että Seppäsen valituslupahakemus olisi perustunut oikeuskysymyksen sijasta "näyttökysymyksiin, joilla hyvin harvoin saa valituslupaa korkeimpan oikeuteen".

13. Mutta kuten asiaa tuntevat henkilöt tietävät, Matti Tolvasen lausuma ei pidä paikkansa. Päin vastoin KKO myöntää nykyisin yllättävän usein valiuslupia puhtaasti näyttökysymyksen osalta ja antaa usein mielenkiintoisesti perusteltuja ennakkopäätöksiä, joissa on kyse näytön arvioinnista ja riittävyydestä.

14. Tämän vuoden aikana eli tamikuusta lokakuun loppuun KKO on myöntänyt jo kuudessa asiassa valitusluvan nimenomaan näytön arvioinnin osalta ja viime vuonnakin kolme. Ei voida siten Matti Tolvasen väittämin tavoin mitenkään sanoa, että KKO antaisi vain "hyvin harvoin" valitusluvan näyttökysymyksissä.

15. Katso lisäksi kirjassa Dan Frände ym. Prosessioikeus, oikeuden perusteokset, 5. uud. painos (2017) olevaa Jaakko Raution kirjoittamaa jaksoa Valitus korkeimpaan oikeuteen ja siinä s. 1188-89 mainittuja 14 KKO:n antamaa ennakkopäätöstä, joissa kaikissa on kysymys nimenomaan näytön arvioinnista.

120. Rangaistuksen mittaaminen, lieventämisperusteet (KKO 2018:60)

1. Naisopettaja X oli ollut lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muulla tavoin tehnyt seksuaalisia tekoja kahdelle poikaoppilaalleen (A ja B), jotka olivat tapahtuma-aikaan 13–15- ja 12–13-vuotiaita. Opettajan syyksi oli Helsingin hovioikeudessa luettu kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi seksuaalista hyväksikäyttöä sekä törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen. 

2. Hovioikeus kovensi Vantaan käräjäoikeuden X:lle tuomitsemaa yhteistä 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistusta ja tuomitsi hänet yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin tuominnut X:n viralta pantavaksi. Hovioikeus on, toisin kuin käräjäoikeus, katsonut, että rikoksen selvittämispyrkimykseen nojautuvan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 § 3 kohta) käyttämiselle ei ole asiassa ollut edellytyksiä.

3. Korkein oikeus (KKO) myönsi X:lle valitusluvan rangaistuksen mittaamisen osalta.  Tuomiossaan KKO totesi, että toisen oppilaan (B) osalta opettaja oli esitutkinnassa vähitellen kertonut teoista sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät ilmenneet häneltä takavarikoiduista tietokoneesta ja matkapuhelimesta löydetyistä osapuolten välisistä viesteistä. 

4. KKO katsoi, että  X:n myötävaikutusta rikostensa selvittämiseen on pidettävä kokonnaisuutena merkittävänä ja että rangaistusta määärättäessä on sovellettava RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. KKO tuomitsi X:n yhteiseen 4 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Äänestys 3-2, vähemmistö määräsi X:lle yhteiseksi rangaistukseksi 4 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

Ratkaisuseloste KKO 2018:60

5. Vantaan käräjäoikeudessa asia ratkaistiin käräjätuomari Jyrki Rinnemaan puheenjohdolla ns. lautamieskokoonpanossa. Rinnemaa toimi 1980-luvulla Ikaalisten käräjäoikeuden notaarina. Helsingin hovioikeuden kokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Terhi Mattila ja Heikki Rautiola. Hovioikeus julkaisi ratkaisustaan 8.3.2017 tiedotteen, jossa ei ole kuitenkaan otettu kantaa ko.lieventämisperusteen soveltamista koskevaan kysymykseen.

6. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteena on tekijän ja asianomistaan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä.

7. KKO on viime vuosina antanut lukuisia rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Niiden avulla KKO on pyrkinyt ohjaamaan ja yhtenäistämään alempien tuomioistuinten rangaistuskäytäntöjä. Vuonna 2017 hakusanaa "rangaistuksen märääminen" on käytetty 17 KKO:n ennakkopäätöksessä.

8. KKO on antanut rangaistuksen määräämisestä tai mittaamisesta koskevia ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja) etenkin huumausainerikosten ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta. Nyt kommentoitavan ratkaisun perustelukappaleissa 12 ja 13 mainitaan ja selostetaan rangaistuksen mittaamisen osalta seitsemää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa ennakkopäätöstä, jotka on annettu vuosina 2011-2018.  KKO:n on viitannut useimmin ratkaisuun KKO 2011:102, jossa on määritelty myös sitä, mikä on nimenomaan rangaistuksen määräämistä koskevien ennakkopäätösten merkitys seuraamusharkinnan oikeuslähteenä.

9. OTL, oikeussihteeri Heikki Kemppinen ja  OTT, erityisasiantuntija Jukka Siro ovat äskettäin ilmestyneessä Lakimies-lehden numerossa 5/2018 julkaistussa artikkelissa Oikeuskäytäntöön viittaaminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä selvittäneet muun ohella sitä, kuinka usein ja millä tavalla KKO viittaa omiin rangaistuksen mittaamista koskeviin ratkaisuihinsa.

10. KKO:n aiemmin antamia mittaamisratkaisuja, jotka koskevat lapsiin kohdistuvia  seksuaalirikoksia, selostetaan nyt kommentoitavssa tuomiossa mielenkiintoisella tavalla. KKO:n ennakkopäätöksiä kannattaisikin lukea myös siltä kannalta, miten ratkaisuja on perusteltu ja mihin kaikkiin seikkoihin esimerkiksi juuri rangaistusta mittattessa on syytä kiinnittää huomiota.

11. Teoksessa Jyrki Virolainen - Petri Martikainen, Tuomion perusteleminen (2011) on erillinen luku (XI) seuraamusperusteluista (ss. 481-521), jossa käsitellään aika laajasti mm. sitä, miten rangaistuksen mittaamista olisi syytä perustella. 

 

119. Maaoikeus ylitti tutkimisvaltansa. KKO 2018:56

1. Tuomioistuin on sidottu sidottu asianosaisen esittämiin vaatimuksiin, sillä se ei saa riita-asiassa tuomita muuta tai enempää kuin mitä kantaja on vaatinut tai vastaaja myöntänyt (ne eat judex ultra petita partium). Tätä dispositiiviseen periaatteeseen eli määräämisperiaatteeseen perustuvaa sääntöä kutsutaan vaatimistaakaksi. Siitä säädetään OK 24 luvun 3 §:n 1 momentissa.

2. Toisaalta myös asianosaisen esittämät vaatimusten perusteet sitovat tuomioistuinta. Riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, oikeus ei sa perustaa tuomiota seikkaan eli tarkemmin sanottuna ns. oikeustosiseikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastaamisensa tueksi vedonnut. Tästä ns. väittämis- eli vetoamistaakasta säädetään puolestaan OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa. Rikosasiassa väittämistaakasta käytetään nimitystä syytesidonnaisuus.

3. Korkeimman oikeuden (KKO) tänään antama ennakkopäätös KKO 2018:56 koskee vaatimistaakkanormin soveltamista maaoikeudessa vireillä olleessa lunastustoimitusasiassa. 

Ratkaisuseloste KKO 2018:56

4. Kanteen, hakemuksen ja valituksen sisältö määrittää tuomioistuimen tutkimisvallan rajat, joten tuomioistuin ei voi mennä ratkaisussaan asianosaisten esittämien vaatimusten ulkopuolelle. Oikeuspoliittisesti vaatimistaakka perustuu sopimusvapauden periaatteeseen, menettelyllisesti taas kontradiktoriseen periaatteeseen. Vaatimuksen esittäneen asianosaisen vastapuoli voi luottaa siihen, että tuomioistuin pysyttelee asian tutkimisessa esitettyjen vaatimusten rajoissa. Asianosaisen näkökulmasta vaatimistaakka asettaa velvollisuuden päättää vaatimusten laadusta ja laajuudesta. Asianosainen kärsii haitallisen seuraamuksen, jollei hän esitä asianmukaista tai riittävän kattavaa vaatimusta. Kannevaatimusta ei saa ylittää esimerkiksi niin, että tuomioistuin tuomitsisi vahingonkorvausta enemmän kuin kanteessa on vaadittu tai vähemmän mitä vastaaja on myöntänyt. Vaatimistaakka koskee myös korkoa (ks. esim. KKO 2004:69) samoin kuin oikeudenkäyntikuluja. Tuomiossa ei ole lupa tuomita laadullisesti muuta kuin kanteessa on vaadittu. Jos kanteessa on vaadittu ainoastaan rahakorvasta, ei tuomioistuimella ole valtaa tuomita sen sijasta luontoissuoritusta (KKO 1990:1). Hinnanalennuksen tai vahingonkorvauksen tuomitseminen kaupan purkamista koskevassa jutussa edellyttää, että sitä koskeva vaatimus on purkuvaatimuksen ohella toissijaisesti tai vaihtoehtoisesti esitetty. Toisaalta tuomioistuin voi tuomita korvausta vähemmän kuin mitä kantaja on vaatinut.

5. Kuten KKO:n tänään antaman ratkaisun perusteluissa todetaan, oikeudenkäyntimenettelyyn maaoikeudessa sovelletaan OK 24 luvun 3 §:n 1 momentin vaatimistaakkaa koskevaa säännöstä (kappale 7). Ylipäätään vaatimistaakka on instanssikohtainen, mikä merkitsee sitä, että esimerkiksi hovioikeus ei saa tuomita tuomita enempää tai muuta kuin mitä asianosainen on hovioikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut (ks. esim. KKO 1995:146).

6. KKO:n ratkaisemassa tapauksessa Varsinais-Suomen käräjäoikeus maaoikeutena oli lunastustoimitusta koskeneen ELY-keskuksen tekemän valituksen johdosta kumonnut  toimitusratkaisun ja palauttanut asian toimitukseen kokonaisuudessaan eli tilojen X, Z ja Y:n alueiden osalta, vaikka valittaja oli rajoittanut muutosvaatimuksensa koskemaan vain lunastuskohteen vahvistamista tietyn valituksessa yksilöidyn alueen eli tilojen X ja Z osalta. Tässä oli tapahtunut virhe, sillä kuten KKO:n perusteluissa todetaan, asiaan osalliset maanomistajat olivat tyytyneet toimitusratkaisuun valittamatta siitä maaoikeuteen, joten heillä ei ollut oikeutta ELY-keskuksen valitukseen antamissaan vastauksissa esittää toimitusratkaisua koskevia muutosvaatimuksia. Kun lunastustoimitus oli tilan Y alueiden osalta saanut lainvoiman, maaoikeus oli vastoin OK 24 luvun 3 §:n 1 momentin säännöstä ylittänyt tutkimisvaltansa rajat  kumotessaan toimitusratkaisun muiltakin kuin ELY-keskuksen valituksen kohteena olleilta osin. 

7. On yllättävää havaita, miten suorastaan alkeellisia oikeudenkäyntimenettelyä koskevia virheitä tuomioistuimet ja jopa ylioikeudet - kuten nyt maoikeus - voivat tehdä. Vaatimusten ja niiden perusteiden sitovuus, siis vaatimistaakka ja väittämistaakka, ovat toki sellaista "peruskauraa", jonka osalta tuomioistuinten ja tuomareiden ei luulisi mitenkään menevän harhaan. Mutta näin kuitenkin tapahtuu ja vieläpä aika usein. 

8. Elo- ja syyskuun aikana KKO on antanut peräjälkeen neljä ennakkopäätöstä, joissa kaikissa on kyse oikeudenkäyntiä koskevista perusasioista, mutta joissa alemmat oikeudet ovat sortuneet selvästi virheellisiin tulkintoihin (KKO 2018:53, 54, 55 ja 56). Uskomatonta mutta totta.

118. Käräjätuomarille virkasyyte

1. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on päättänyt tänään  nostaa syytteen Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta. 

2. Käräjätuomarin epäillään syyllistyneen rikokseen, kun hän huolimattomuuttaan päätti toimittaa tiedotusvälineille tuomion kappaleen, johon sisältyi salassa pidettäviä asianomistajien nimiä.


3. Tapauksessa oli kyse Helsingin käräjäoikeudessa käsitellystä laajasta salakatselua koskeneesta rikosasiasta, jossa syytettynä oli juontaja Axl Smith ja jonka tuomiota useat toimittajat olivat etukäteen pyytäneet. Käräjäoikeuden tuomio annettiin 28.2.2017.


4. Käräjätuomarin menettely tuli apulaisoikeuskanslerin arvioitavaksi, kun poliisi ilmoitti asiasta tehdystä rikosilmoituksesta. Perustuslain mukaan syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa päättää oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Oikeuskansleri ei itse aja virkasyytettä, joten hän on pyytänyt valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi.


5. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisu ja muut asiakirjat ovat toistaiseksi salassa pidettäviä. Asian julkisuudesta päätetään tuomioistuinkäsittelyn alkaessa.

6. Käräjäoikeus tuomitsi 28.2.2017 anmallaan tuomiolla  Axl Smithin  1v 8 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen 30 salakatselusta, kahdesta yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämisestä ja neljästä kunnianloukkauksesta. Lisäksi Smith tuomittiin maksamaan salakatselun uhreiksi joutuneille korvauksia kärsimyksestä, tilapäisestä psyykkisestä haitasta  ja ansionmenetyksistä noin 100 000 euroa ja korvaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikuluja yli 50 000m euroa, Uhreja oli 29, kaikki olivat nuoria naisia. Smith syyllistyi salakatseluun, kun hän kuvasi salaa seksikumppaneitaan heidän tietämättään lähes kahden vuoden ajan.

7. Helsingin hovioikeus, jonne ainoastaan syyttäjä valitti vaatien käräjäoikeuden määräämän rangaistuksen koventamista, ei 10.11.2017 muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus ei pitänyt tapauksen saamaa julkisuutta ja sen seurauksia sellaisina seikkoina, joiden perusteella rangaistusta olisi tullut lieventää.  Sitä vastoin hovioikeus antoi käräjäoikeutta suuremman painoarvon Smithin omalle myötävaikutukselle rikosten selvittämisessä pitäen sitä rangaistusta lieventävänä seikkana. 

8. Käräjäoikeuden tuomari oli istunnon jälkeen huolimattomuudestaan toimittanut  tiedotusvälineille  helmi-maaliskuun vaihteessa 2017 Smithin tuomiosta kappaleen, johon oli jäänyt näkyviin salassa pidettäviä  asianomistajien nimiä. Käräjäoikeus lähetti myöhemmin medialle korjatun version tuomiosta. Oikeuden mukaan asianomistajien eli uhrien nimien julkaiseminen oli johtunut teknisestä ongelmasta.